Kun Suomen hallitus puuhaa kiristystoimia koronapandemian torjumiseksi, on syytä jälleen kerran kysyä, mitä kiristyksillä saavutetaan ja aiheuttavatko ne enemmän vahinkoa kuin itse tauti.
Vajaa vuosi sitten kirjoitin itse koronan torjuntoimista ja puolustelin epidemian tukahduttamista. Tässä vaiheessa voi sanoa, että tukahduttaminen epäonnistui täysin. Syynä tähän oli se, että epidemian tukahtumisen myötä rajoja avattiin ja ulkomaanmatkat sallittiin. Tämän seurauksena tauti palasi syksyllä Suomeen.
Toimenpiteet koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi saattoivat aikanaan estää tehohoidon ylikuormittumisen. Toisaalta mitään muita tuloksia toimenpiteillä on vaikea nähdä.
Kun toimenpiteet osoittautuvat tehottomiksi, poliittiselle vallankäyttäjälle syntyy houkutus kiristää ruuvia eli lisätä yrityksiä ja yksityishenkilöitä koskevia rajoituksia. Juuri tätä Suomen hallitus on juuri nyt tekemässä. Etelä-Suome koskevat viimeisimmät rajoitukset löytyvät täältä. Rajoitukset ovat erittäin ankaria ja vaikeuttavat entisestään yksityisten yrittäjien toimintaa. Rajoitukset todennäköisesti johtavat yritysten konkursseihin ja työpaikkojen menetyksiin etenkin, jos ne jatkuvat pitkään.
Kiristäminen edellyttää myös viranomaisvaltuuksien kasvattamista ja kansalaisten perusoikeuksien rajoittamista. Vuosi sitten keväällä toteutettu Uudenmaan sulku rajoitti Uudenmaan asukkaiden liikkumisvapautta. Uudenmaan sulku lopetettiin melko pian luultavasti siksi, että se söi kohtuuttomasti poliisin resursseja.
Viranomaisten valtuuksista on syytä keskustella
Äskettäin poliisi kävi hakemassa iisalmelaisen yrittäjän kotoaan käsiraudoissa ja pakotti tämän tekemään koronaviruksen havaitsemiseksi ns. PCR-testin.
Tartuntatautilain mukaan Aluehallintovirastolla on oikeus järjestää työpaikalla pakollinen terveystarkastus, jos se on yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämätöntä.
Tietysti voi kysyä, onko koronaviruksen aiheuttamassa infektiossa kyse yleisvaarallisesta tartuntataudista vai ei. Tauti ei pääsääntöisesti aiheuta vakavia oireita alle 50-vuotiaille eikä merkittävästi lisää kuoleman todennäköisyyttä alle 70-vuotiailla. Tautia voidaan kuitenkin perustellusti epäillä yleisvaaralliseksi.
Sen sijaan voidaan syystä kysyä, olivatko iisalmelaisnaiseen kohdistetut pakkokeinot välttämättömiä tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Tähän vastaus on yksiselitteisesti, että pakkokeinot eivät olleet välttämättömiä. Poliisi olisi saanut tiedot tartuntaketjuista muutenkin.
Poliisin käytöstä kiinniottotilanteesta ja ylipäänsä ihmisen pakottamista vasten tahtoaan lääketieteelliseen kokeeseen voi perustellusti pitää eettisesti kyseenalaisena toimintana, josta siihen syyllistyneen poliisin pitäisi joutua henkilökotaiseen vastuuseen. Yksittäisen PCR-testin tuottama tieto ei voi olla niin tärkeä, että sitä varten henkilö viedään pakkokeinoja käyttäen sairaalaan, jossa hänelle tehdään testi ilman henkilön suostumusta. Näin on myös siksi, että PCR-testi on itsessään epäluotettava työkalu tartunnan havaitsemiseen. PCR-testi on testin kohteelle epämiellyttävä, koska siinä tungetaan esine syvälle nenäonteloon. Iisalmelaisnainen pelkäsi, että testi aiheuttaisi hänelle verenvuodon, joka olisi vaikea tukahduttaa.
Poliisin toiminta iisalmelaisnaisen kohdalla ei kestä eettistä tarkastelua. Ehkä siksi poliisi on lähtenyt selittelemään toimintaansa Iltalehdessä. Tutkinnanjohtaja Arto Elomaa esittää köykäisen perustelun pakkokeinojen käytölle. Hän rinnastaa iisalmelaisnaisen kiinnioton ja tahdonvastaisen testaamisen 90-vuotiaan heikkokuntoisen naisen vientiin sairaalaan:
”Voin kertoa esimerkin: noin 90-vuotias, heikkokuntoinen naishenkilö pitää saada sairaalaan. Hän on vastentahtoinen eikä halua lähteä, mutta hänet on sinne vietävä. Sairaankuljetushenkilökunta ei voi ottaa naista kiinni vaan joutuu pyytämään toimivaltaisen viranomaisen virka-apua, tässä tapauksessa poliisin. Poliisi käy sitten nostamassa naisen ambulanssiin ja sitten jatkuu kuljetus. Eli vaikka olisi raavaita sairaankuljettajia niin tämä ei onnistu, vaan siinä on tällainen virka-apumenettely, jossa esteen poistaminen ja tämän tyyppiset asiat kuuluvat poliisin toimivaltaan”
Analogia ei toimi, koska pakkokeinoilla ei pyritty pelastamaan iisalmelaisnaisen henkeä vaan viemään tämä PCR-testiin, jota nainen ei halunnut. Kiinniotto tehtiin naisen lapsen nähden. Kuten aiemmin sanoin, yksittäinen PCR-testi ei voi olla niin tärkeä, että sen teettämiseen käytettäisiin pakkokeinoja. Poliisi luultavasti tietääkin tämän ja selittelee asioita lisää.
Poliisin mukaan nainen olisi epäiltynä lukuisista korona-altistumisista eli hän olisi tehnyt rikoksen. On todennäköisempää, että nainen on harjoittanut yritystoimintaansa tietämättä koronatartunnasta yhtään mitään. Poliisi siis yrittää tehdä naisesta rikollisen. Kun syyllinen on tiedossa, rikoskin keksitään.
Poliisi turvautuu spekulointiin yrittäessään perustella naisen pahuutta:
” Sanotaan näin päin että eilen paikallisen lääkärin alustava arvio oli 60, joista kymmenkunnalla on jo korona. Mahdollisesti lukuisia enemmän. Määrä on epämääräinen ja se tässä oli se pointti, että haluamme tämän mahdollisesti jopa tahallisen teon kautta estää tartuntaketjujen leviämisen. Poliisillakin on jo oma toimintavelvoite tämän vahingon estämiseksi. Suomi on ikääntynyttä ihmistä täynnä ja hänellä (epäillyllä) on myös siivousyritystoimintaa. Isomman vahingon ja vaaran välttämiseksi. Siellä saattaa olla heikkokuntoisia ihmisiä, joiden luona hän saattaa joutua käymään.”
Saattaa ja saattaa mutta yhtä asiaa siellä ei ole, nimittäin näyttöä rikoksen tapahtumisesta,vaikka Elomaa yrittää vihjailla naisen tartuttaneen ihmisiä tahallaan ja spekuloida tartuntojen määrällä.
Poliisi myös julkaisi naisen kuvan nettisivuillaan ja takavarikoi tämän puhelimen. Tähän kuulemma tuli ”tiettyjä tarpeita” sen jälkeen, kun nainen oli luovutettu terveydenhuoltoviranomaisten haltuun. Arto Elomaa esitti myös toisen perustelun puhelimen takavarikoinnille. Tämä kuulemma perustuu rikoksiin, joista naista epäillään. Kyseessä on virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, joka tapahtui siinä vaiheessa, kun poliisit tunkeutuivat naisen asuntoon ja panivat tämän käsirautoihin. Kyseessä on prosessirikos, jota ei olisi tapahtunut, mikäli poliisit eivät olisi käyttäneet pakkokeinoja ja joka tulee yleensä ”kaupan päälle”, jos henkilön kiinniottamiseen käytetään pakkokeinoja.
Iisalmen tapahtumat kertovat poliisin brutalisoitumisesta, joka taas johtuu maassa vallitsevasta koronavirushysteriasta, jota media kauhutarinoillaan lietsoo. Poliisin vallan väärinkäyttö on pahinta maissa, joissa hallinto on autoritaarinen. Myös demokraattisissa maissa ylettömän tiukat sulut ja ulkonaliikkumiskiellot johtavat virkavallan ylilyönteihin. Tässä Britanniasta peräisin olevassa tapauksessa poliisi ahdistelee työmatkalla olevaa nuorta miestä koronaviruslainsäädännön perusteella. On perusteltua epäillä, että viranomaisten valtaoikeuksien lisääminen koronaviruspandemian varjolla lisää vallan väärinkäyttöä ja viranomaisten mielivaltaa. Iisalmen tapahtumien perusteella ei ole syytä olettaa, että suomalainen poliisi muodostaisi tässä suhteessa poikkeuksen.
Koronaporno
Tuolla nimityksellä voi kutsua valtamedian uutisointia, jossa mässäillään pandemialla. Valtamedian ansaintalogiikka perustuu pitkälti klikkauksiin. Siksi medialle syntyy houkutus liioitella viruksen vaarallisuutta ja näin pelotella ihmisiä myötämielisemmiksi tiukoille rajoituksille.
Lehdet julkaisevat myös päivittäin tilastoja tartunnoista, tehohoidossa olevista ja kuolleista. Tilastot omalta osaltaan pitävät ihmisten mielenkiinnon pandemiassa. Erityisesti tartuntojen suuri määrä herättää huomiota.
Todellisuudessa tartuntojen määrä on suurempi kuin vuosi sitten siksi, että nykyisin tehdään paljon enemmän testejä. Kun testataan, ”tartuntoja” löytyy. Sana tartunta on lainausmerkeissä, koska PCR-testin ilmoittama tartunta ei välttämättä johda taudin puhkeamiseen eikä aina ole tartunta ensinkään.
Vaikka maan hallitus ja valtion palkkalistoilla olevat asiantuntijat pelottelevat koronapandemian karmeuksilla, toistaiseksi ei ole syytä huoleeen. Tämän artikkelin kirjoittamishetkellä tehohoidossa on 39 ihmistä ja sairaalahoidossa 245 ihmistä. Tämä määrä ei millään voi oikeuttaa paniikkia ja tiukennuksia nykyisiin torjuntatoimiin. Siksi tulevaisuudesta pitää maalata kauhukuvia ja eri mutaatioita kuten ”brittivarianttia” hehkuttaa.
Yksi peruskeinoista lisätä ihmisten pelkoa ja tätä kautta klikkauksia on hehkuttaa koronaviruksen eri mutaatioita ja niiden väitettyä vaarallisuutta. Esimerkiksi tässä uutisessa Iltalehti selkeästi liioittelee koronaviruksen ns. ”brittimuunnosta”, joka kuulemma on selkeästi vaarallisempi kuin ns. ”perinteinen” koronavirus.
Todellisuudessa vaarallisuudesta ei ole selkeää näyttöä. Mediasta puhe brittivariantin vaarallisuudesta on kuitenkin levinnyt ja vakiintunut totuudeksi samoin kuin brittivariantin väitetty leviämisherkkyys.
Lisäksi tiettyjä maita käytetään tarkoitushakuisesti huonona esimerkkinä, koska niiden johto edustaa aatemaailmaa, josta valtamedia ei pidä. Näin on käynyt erityisesti Brasilian tapauksessa. Presidentti Bolsonaro hoitaa koronaa huonosti ja Brasiliasta tulee uusien koronavarianttien ”hautomo”. Bolsonaron kaltaisia moititaan mediassa, koska he eivät suosi tiukkoja liikkumisrajoituksia, joiden media olettaa aina olevan oikein.
Kautta koko koronapandemian valtamedia on antanut ymmärtää, että tiukat rajoitukset ovat lähtökohtaisesti hyvä asia. Karkeasti sanottuna se, että pelastetaan ikäihmisille ehkä yksi tai kaksi elinvuotta lisää kuin se, että rajoituksilla tuhotaan nuorempien sukupolvien elämä.
Uutismediasta saa käsityksen, että lockdownit toimivat ja että valtion määräämät rajoitukset ihmisten toimintaan suoraan vaikuttavat viruksen leviämiseen. Valtamedia ei koskaan ole kysynyt itseltään, mitä oheisvahinkoja tiukat rajoitukset aiheuttavat ja ovatko ne suurempia kuin rajoitusten oletetut hyödyt.
Pitkäkestoiset rajoitukset ovat historiallisesti ainutlaatuinen kokeilu, jota asiantuntijat eivät ole suosittaneet missään aikaisemmassa epidemiassa.
Lisää voi lukea tästä artikkelista, joka on kirjoitettu Yhdysvaltojen näkökulmasta. Siellä eri osavaltioiden tapa hoitaa pandemiaa poikkesi merkittävästi toisistaan. Suomessa rajoitukset eivät toistaiseksi ole olleet läheskään yhtä tiukkoja kuin Yhdysvalloissa tai Britanniassa. Esimerkiksi maskipakkoa ei ole täällä säädetty.
Suomen rajoitustoimet
Virusvariantit kelpaavat myös perusteluksi, kun hallitus suunnittelee viime kevään Uudenmaan sulkua kunnianhimoisempia liikkumisrajoituksia. Pelkästään viimevuotinen Uudenmaan sulku työllisti poliisia merkittävästi.
” Uudenmaan eristys vaati viime keväänä yli 700 poliisin työvoiman ja virka-apua Puolustusvoimilta. Tiesulkuja pystytettiin 30 kappaletta.”
Käytännössä poliisi pysäytteli vuorokaudet ympäri autoja Suomen vilkkaimmalla moottoritiellä useiden viikkojen ajan. Moinen oli mielestäni valtavaa poliisin resurssien haaskausta, koska Uudenmaan sulku ei tuottanut mitään mitattavissa olevia tuloksia.
Jos nyt yritetään eristää useampi maakunta toisistaan, kuten hurjimmat visiot ovat, poliisin resurssit joutuvat oikeasti koetukselle. Kyseessä olisi paljon viime kevään sulkua mielettömämpi hanke.
Onneksi sentään koko Suomen kattava ulkonaliikkumiskielto tunnustetaan mahdottomaksi:
” – Jos ruvetaan eristämään maakuntien kokoisia alueita, resurssit riittävät ainoastaan pääväylille.
– Jos kävisi sellainen tilanne, että koko Suomessa otettaisiin jonkinlaiset liikkumis- tai oleskelurajoitukset käyttöön, raaka tosiasia on, että poliisilla putoavat hanskat hyvin nopeasti.”
Mikä sitten toimii?
Koronapandemia noudattaa melko selkeää kaavaa. Talvella ja alkukeväästä tartunnat lisääntyvät. Jossain vaiheessa, kun kevät muuttuu kesäksi tartunnat alkavat laskea ja kesän loppupuolelle tultaessa ne käytännössä loppuvat. Syksyn myötä alkaa uusi kierros alusta.
Käytäntö on osoittanut, että valtio ei voi pakkokeinoilla kovin paljon vaikuttaa viruksen leviämiseen. Siksi sitä ei kannata edes yrittää, jos virus on levinnyt laajalle. Parhaiten toimivia keinoja ovat ihmisten vapaaehtoisuuteen ja omaan terveeseen järkeen pohjautuvat keinot. Valtion pakkokeinoista on monesti enemmän haittaa kuin hyötyä, koska ne ajavat yrityksiä konkursseihin ja vahingoittavat yhteiskuntaa enemmän kuin suojelevat.
Johtavat poliitikot eivät sitä paitsi usko rajoitustoimiin edes itse. SDP:tä edustava liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka istui baarissa samaan aikaan, kun pääministeri Sanna Marin vetosi televisiossa suomalaisiin, jotta he vähentäisivät kontaktit minimiin ”vakavan” koronatilanteen vuoksi.
En moiti Harakkaa, vaikka tämän omat puolustelut (”Oli maski”, ”Olin jalan.) vaikuttavat huvittavilta.. Samanlaista käyttäytymistä on maailmalla nähty johtavilta poliitikoilta, jotka pakottavat kansalaiset elämään ankarien lockdown-sääntöjen alaisuudessa.
Sen sijaan, että hallitus miettisi tapoja rajoittaa kansalaisten elämää, sen kannattaisi alkaa miettimään, miten tästä kurimuksesta päästään pois ja milloin rajoituksia aletaan poistamaan. Onneksi tätä myös tapahtuu. Globaalisti tulisi myös miettiä, oliko tapa reagoida koronavirukseen turhan rankka. Oliko kyseessä ylireagointi? Kannattaako valtamedian kauhu-uutisointia käyttää päätöksenteon perustana? Olivatko koko väestöön kohdistuneet rajoitukset turhia? Joka tapauksessa rajoitukset ja kansalaisten pelottelu ovat ajaneet talouden kurimukseen ja tehneet kuluttajista varovaisia. Tämän tilanteen korjaaminen voi olla vaikeaa etenkin, jos talouskasvy pysyy edelleen olemattomana eikä taivaanrannassa näy valonpilkahduksia.

