Valtamedialle muslimi ei koskaan ole syyllinen

Kun muslimit tappavat tai käyttäytyvät muuten huonosti, heille löytyy aina ymmärtäjiä länsimaisesta valtamediasta. Mille tahansa teolle löytyy aina syyllinen jostain muusta kuin tekijästä tai tekijöistä itsestään.

Kööpenhaminassa mellakointia

Tanskassa Rasmus Paludan -niminen asianajaja ja islam-kriitikko järjesti Kööpenhaminassa mielenilmauksen, jossa kaksi henkilöä heitteli toisilleen kirjaa, joka oli oletettavasti Koraani. Heittely ei ehtinyt jatkua pitkään, koska ympäröivästä väkijoukosta hyökkäsi useita miehiä Paludanin ja hänen ystäviensä kimppuun. Mielenosoitusta valvoneet poliisit taltuttivat hyökkääjät ja saattoivat Paludanin ystävineen pois paikalta, jonne enimmäkseen muslimitaustaiset vastamielenosoittajat jäivät yksin huutelemaan.

Veronmaksajan rahoittama Yleisradio julkaisi tapahtumasta artikkelin, jonka otsikko muuttui moneen kertaan. Alkuperäisessä otsikossa ”maahanmuuton vastustajat provosoivat mellakan”. Myöhemmin otsikkoa korjattiin neutraalimpaan muotoon.

PT-Median artikkelissa todettiin tapahtumien jatkosta seuraavaa:

” Tilanne olisi nyt ollut ohi. Mutta mölisevä miesjoukko ei halunnut sitä.”

”Se mikä on oleellista on se, että tämän jälkeen miesjoukko jatkoi toistensa provosointia ja värväsi mellakkajoukkoon nuorempia parikymppisiä miehiä. Alkuperäinen mellakkajoukko koostui aikuisista miehistä, jotka sen jälkeen värväsivät nuorukaiset mellakkaan. Ne mellakoitsijat, jotka ovat koko yön riekkuneet kadulla eivät edes tiedä miksi mellakoivat. He eivät ole tietoisia siitä, että heidät on agitoitu omiensa puolelta mellakkaan.”

”Nyt siis sopii kysyä, että kuka siis on mellakan agitaattori? Kaikki tietävät, että uustanskalaiset olivat mellakan takana, mutta mellakan alkusyytä yritetään nyt naapurimaiden medioissa sysätä tanskalaisten syyksi.”

Kun muslimit mellakoivat ja hajottavat paikkoja, se on aina jonkun muun syy vasemmistoliberaalin valtamedian mielestä. Aivan samalla tavalla tanskalaisia syytettiin vuoden 2005 Muhammad-pilakuvakriisin provosoinnista, vaikka tanskalaiset muslimijohtajat olivat aktiivisesti lietsoneet suuttumusta Lähi-idässä mm. lisäämällä alkuperäisten, varsin viattomien kuvien sekaan roisimpaa materiaalia.

Rasmus Paludan toki pyrkii provosoinnillaan osoittamaan, että Euroopan muslimigetoissa asustaa varsin helposti suuttuvaa porukkaa, vaikka provosointi itsessään ei ollut erityisen omaperäinen.

Länsimainen yhteiskunta taas suhtautuu kielteisesti Paludanin kaltaisiin provokaattoreihin, vaikka nämä olisivat kuinka rauhanomaisia tahansa. Mellakoivat muslimit eivät ole läheskään samassa määrin vastuussa teoistaan.

Sri Lankan terrori-iskut

Jos Paludania voikin syyttää provokaattoriksi, Sri Lankalla pääsiäistä viettäviä kristittyjä tuskin voi. Tästä syystä luulisi, että iskuihin syyllistä tahoa etsittäisiin islamilaisten ääriliikkeiden joukosta. Ei pidä paikkaansa.

Talouselämä-lehdessä Intiassa brittimiehen kanssa asuva entinen Al-Jazeeran toimittaja Pia Heikkilä syyttää terrori-iskusta Etelä-Aasian kasvanutta muslimivastaisuutta:

” Muslimivastaisuus on noussut Etelä-Aasiassa viime vuosina. Alueen suurimassa maassa Intiassa nousi viisi vuotta sitten valtaan hindunationalistipuolue BJP, ja sen jälkeen muslimien institutionaalisesta syrjinnästä on tullut laajasti hyväksyttyä. Muslimivastaisuus on vahvistunut myös Kaakkois-Aasiassa.”

Kristittyihin kohdistunut islamilainen terrori-isku on toimittajan päässä kääntynyt pääosin buddhalaisista koostuvan paikallisväestön väitettyjen asenteiden syyksi. Mukaan on jostain tempaistu myös Myanmarin Rohingya-väestön kokema väitetty vaino, jota vasemmistolainen valtamedia on hehkuttanut viitsimättä kertoa ihmisille Myanmarin konfliktin historiallista taustaa ja eri ulottuvuuksia.

Heikkilän islam-apologia lienee peräisin hänen entisestä työpaikastaan. Muslimit eivät ole vastuussa mistään vaan aina joku muu on syyllinen. Alueen muslimivaltioita hän luonnehtii seuraavasti:

” Afganistan, Bangladesh ja Pakistan ovat puolestaan muslimivaltioita, jotka kärsivät epävakaudesta ja köyhyydestä.”

Tämän pitäisi kertoa, että lähes yksinomaan muslimien asuttamat valtiot eivät välttämättä ole vakaita. Sri Lankassa paikalliset muslimit haluavat alle 10 prosentin väestöosuudella omaa valtiota. Eikö tällainen muka lisää epävakautta maassa, joka kärsi kymmeniä vuosia buddhalaisten singaleesien ja hindulaisten tamilien välisestä konfliktista?

Heikkilän kaltaiset apologistit unohtavat myös iskun mittasuhteet eli noin 300 kuolonuhria, jotka tekevät terrori-iskusta yhden kaikkien aikojen tuhoisimmista. Eikö tällainen toiminta nimenomaan lietso konfliktia ja aiheuta epäluuloa muslimiväestöä kohtaan?

Helsingin Sanomissa toimittaja Ville Similä on tyytyväinen, koska ”terrori-iskuja ei ainakaan heti ole pyritty käyttämään vastakkainasetteluun”. Toisaalta Similä ei edes halua ymmärtää, että terrori-isku itsessään on melko äärimmäinen tapa ”lietsoa vastakkainasettelua”. Jostain syystä Similän kaltaiset eivät halua nähdä iskujen takana sitä samaa radikaalia islamia, joka muuallakin maailmassa inspiroi muslimeja terroritekoihin.

Ennemmin syitä halutaan etsiä alueen johtajista, jotka eivät suhtaudu riittävän ymmärtäväisesti muslimeihin:

” Naapurimaassa Intiassa pääministeri Narendra Modi sen sijaan ilmoitti nopeasti olevansa ainoa, joka voisi voittaa Intiaa uhkaavat terroristit, Vaha huomauttaa. Intiassa on meneillään parlamenttivaalit, joissa Modin hindunationalistinen puolue on vastakkainasettelulla Intian niin muslimeita kuin kristittyjä kohtaan.”

Similä on yhtä sokea kuin Talouselämän Heikkilä iskujen uhriprofiilin suhteen. Kristityt ovat toki pieni vähemmistö mutta nimenomaan pääsiäistä viettäneet kristityt olivat iskun kohteita eivätkä rannalla makoilevat turistit. Muslimit vainoavat kristittyjä eri puolilla maailmaa mutta länsimaiden vasemmistolaiset toimittajat katsovat systemaattista vainoa sormien läpi yrittäessään tehdä muslimeista uhreja satoja kristittyjä uhreja vaatineen islamilaisen terrori-iskun jälkeen. Kyse ei voi olla muusta kuin tahallisesta sokeudesta.

Sen sijaan, että länsimainen valtamedia kertoisi lukijoilleen islamilaisen terrorismin taustaideologiasta ja sen yhteydestä terrorismiin, saamme kuulla ja lukea muslimien uhripositiota korostavia tarinoita ja epämääräisiä syytöksiä vastakkainasettelusta, jota lietsovat muut kuin muslimit.

Esimerkiksi Suomeen on viime vuosina muuttanut tuhansia ja jopa kymmeniä tuhansia muslimeja vuosittain maailman väkivaltaisimmista ja huonoimmin toimivista yhteiskunnista. On helppo arvata, ketä valtamedia syyttää, kun muslimit sopeutuvat Suomeen yhtä huonosti kuin muihinkin länsimaisiin yhteiskuntiin ennen meitä ja muodostavat pysyvän jännitteitä aiheuttavan vähemmistön, jonka ongelmista syytetään kantaväestöä ja sen lietsomaa ”vastakkainasettelua”.

Vastakkainasettelu syntyy väistämättä silloin, kun vastakkain ovat sivistys ja väkivaltainen barbarismi, tai kun vapaaseen mielipiteenilmaisuun tottunut yhteiskunta tuo maahan uskonnollisia kiihkoilijoita vieraasta kulttuurista. Similän ja Heikkilän kieltämättä lahjakkaista suorituksista huolimatta en usko, että olemme vielä nähneet valtamedialta pohjanoteerausta islamilaisen terrorismin puolustelussa.

Oliko Sipilä tyhmä vai toteuttiko hän määräyksiä?

Pääministeri Juha Sipilä moitti äskettäin julkisesti niitä, jotka flirttailevat ja hakevat valtaa kuolemalla ja raiskausrikoksilla. Lausunto sai valtavasti julkisuutta, vaikka se oli lähinnä epäonnistuneen pääministerin epätoivoinen yritys saada puolueensa romahtanut kannatus nousuun. Sipilä kävi myös julkisesti herkistymässä Ylen Sannikka ja Ukkola -ohjelmassa.

Sipilä otti myös esiin toimintansa vuoden 2015 maahantulijakriisin yhteydessä ja väitti, että hänen Kempeleen kotinsa olisi aikanaan tarkoitettu kristitylle pakolaisperheelle. Tämä väite ei pidä yhtä hänen syyskuussa 2015 antamien lausuntojensa kanssa. MTV:n uutisen mukaan Sipilä tarjosi kotiaan 20 turvapaikanhakijan väliaikaiseksi majoitukseksi. Sipilä ei koskaan lunastanut lupaustaan.

Kaikkein pahinta Sipilän lausunnossa oli se, että se levisi kulovalkean tavoin Lähi-idän mediaan. Tässä on uutinen Al-Jazeeran englanninkielisestä versiosta. Uutinen lisäsi Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrää.

Sipilä myös vieraili syksyllä 2015 oululaisessa vastaanottokeskuksessa ja keskusteli siellä alaikäiseksi turvapaikanhakijaksi tekeytyneen Fahad Firasin kanssa. Sipilä antoi itsestään naiivin vaikutelman. Hätää kärsivä kristitty perhe ei todellakaan edustanut tyypillistä vuoden 2015 Balkanin halkijuoksun osallistujaa vaan ennemminkin Firasin kaltainen huijari ja onnenonkija.

On todennäköistä, että Sipilä nyt ymmärtää, mitkä seurauksen yli 30 000 turvapaikanhakijan päästämisellä Suomeen on ollut. Epäselvää sen sijaan on, mitä hän tiesi syksyllä 2015.

Järjestetty pakolaiskriisi?

Sipilän ja hänen johtamansa hallituksen toimintaa syksyllä 2015 voi yrittää selittää typeryyden ja naiiviuden kautta. Toisaalta on perusteita väittää, että koko maahantulijakriisi oli ennalta järjestetty ja päätökset tästä oli tehty EU-tasolla. Sipilän hallitus vain toteutti sitä, mitä EU oli määrännyt.

Jo ennen maahantulijakriisiä liikkui tietoja siitä, että kuntia olisi kehotettu varautumaan suureen turvapaikanhakijamäärään. Tämä tieto tuli esille, kun turvapaikanhakijoita alkoi saapua kesällä 2015.

Myös itse kriisin eteneminen kertoo suunnitelmallisuudessa. Yhtäkkiä Kreikka alkoi tyhjentää omia leirejään ja kuljettamaan niiden asukkaita mantereelle. Kun tulijat ylittivät rajan, heitä odottamassa oli useita linja-autoja.

Siinä vaiheessa, kun maahantulijat saapuivat maksuttomalla kyydillä Tukholmaan, heitä oli ohjaamassa keltaliivisiä hyväntekeväisyysjärjestön työntekijöitä. Luulajasta tulijoille oli järjestetty maksuton bussikyyti Haaparantaan, josta tulijat kävelivät Suomen rajan yli. Kaikkiaan maahantulijoita varten järjestetty logistiikka toimi suurimmalta osaltaan erinomaisesti.

On todennäköistä, että Suomen ja Ruotsin välillä oli jonkinlainen sopimus sen varalle, että Ruotsin vastaanottokyky ei riitä. Tätä sopimusta tuskin on millään paperilla mutta Suomen hallituksen teot kertovat omaa kieltänsä. Kun maahantulijat saapuivat Tornioon, he olivat tulleet sinne seitsemän turvallisen maan kautta.

Tulijoilla maksukortteja

Unkarin hallituksen ministeri Zoltan Kovacs kertoi äskettäin, että EU on myöntänyt maksukortteja maahantulijoille. 64 000 maahantulijalle oli annettu maksukortti, jota nämä voivat käyttää matkan aikana koituviin kustannuksiin.

Euroopan komissio myönsi, että maksukortteja on myönnetty, mutta ”EU:n apu ei rohkaise maahanmuuttoa” ja että kortteja on annettu Kreikassa jo oleskeleville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille. Näille jaetut kortit ovat nimettömiä eli ainoa tunniste on kortin numero, mikä rikkoo useita rahanpesua ja terrorismin rahoittamista koskevia EU-sääntöjä. Luonnollisesti tavallinen EU-kansalainen ei koskaan voisi saada korttia todistamatta luotettavasti henkilöllisyyttään.

Slovenialainen Nova24-uutissivusto kertoi Bosniassa oleskelevista maahantulijoista, joilla on vastaavat maksukortit, joissa on EU:n ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n logot. Kroatian poliisi on nähnyt näitä kortteja Kroatian rajan yli pyrkivillä maahantulijoilla.

Mastercard kertoi vuodelta 2017 peräisin olevassa lehdistötiedotteessaan:

”George Soros ilmoitti, että hän varaa 500 miljoonaa dollaria yksityisiin sijoituksiin, joilla parannetaan maahanmuuttajien, pakolaisten ja heitä ylläpitävien yhteisöjen mahdollisuuksia vastata näiden kokemiin haasteisiin eri puolilla maailmaa.”

Lyhyesti sanottuna Euroopan Unioni tukee yhdessä miljardöörifilantropisti George Sorosin kanssa EU:n jäsenmaihin kohdistuvaa laitonta maahanmuuttoa.

Luonnollisesti tällainen herättää kysymyksiä ja epäilyksiä. On melko epätodennäköistä, että Juha Sipilä ja hänen johtamansa hallitus olisivat olleet täysin tietämättömiä tällaisesta. Miksi EU sitten toimii näin? Yksi selitys on se, että EU ja sen takana oleva globalistieliitti haluavat heikentää kansallisvaltioita maahanmuuton avulla. Joka tapauksessa vastareaktio on jo alkanut eikä se ole enää pysäytettävissä.

Valkoista terrorismia

-->

Ennen Christchurchin terrori-iskua pohdiskelin, miksi Britannian valtio suhtautuu niin pehmeästi radikaaliin islamiin. Ymmärtääkseen asian täytyy luoda pieni vilkaisu lähihistoriaan ja erityisesti 2000-luvun alkuun, jolloin Pohjois-Englannin kaupungeissa oli etnisiä mellakoita valkoisten ja ”aasialaisten” eli lähinnä Pakistanista ja Bangladeshista kotoisin olevien muslimien välillä. Näistä mellakoista kovimmat nähtiin läntisen Yorkshiren Bradfordissa heinäkuussa 2001. Mellakat kestivät kolme päivää ja niiden yhteydessä loukkaantui 300 poliisia. Mellakoiden jälkeen Britannian hallitus aloitti toimenpiteet, joilla pyrittiin vähentämään jännitteitä etnisesti segregoituneissa Pohjois-Englannin kaupungeissa. Mukaan kuuluu myös islamilaisen radikalismin sietäminen ja sen ylilyöntien katsominen sormien läpi. Mellakoista saa jonkinlaisen kuvan tästä videoraportista.

Mellakoiden jälkeen Britannian valtio on pelännyt muslimiyhteisön reaktioita enemmän kuin kantaväestön vastaavia. Käytännössä se näkyy esimerkiksi Tommy Robinsonin kaltaisen työväenluokasta nousseen poliittisen toimijan vainoamisena samaan aikaan, kun islamilaisen ekstremismin taltuttamiseksi tehdään kovin vähän. Tommy Robinson on Douglas Murrayn sanoin ”toissijainen ongelma”, jota ei olisi, jos hallinto toimisi tosissaan islamilaista radikalismia vastaan. Euroopan maiden hallitukset ovat Murrayn mukaan onnistuneet toissijaisen ongelman eli kantaväestön taholta tulevan levottomuuden hillitsemisessä mutta ovat olleet voimattomia pääasiallisen ongelman eli islamilaisen radikalismin edessä.

Toissijainen ongelma on hoidettu estämällä julkinen keskustelu islamista ja sen yhteensopivuudesta länsimaisen yhteiskunnan perusarvojen kanssa. Valtamediajulkisuudessa juuri kukaan ei käy tällaista keskustelua, koska siihen osallistuvalla on suuri riski leimautua rasistiksi ja kiihkoilevaksi islamofobiksi. Riskinä on myös tuomio uskonrauhan rikkomisesta, jos puhuja erehtyy esimerkiksi yhdistämään islamin opetukset ja sen profeetan väkivaltaan ja seksuaalirikoksiin.

Harva länsimaalainen haluaisi asua muslimienemmistöisessä yhteiskunnassa, jos on itselleen rehellinen. En usko, että kovin moni myöskään haluaa, että hänen oma kotimaansa muuttuu jossain vaiheessa muslimienemmistöiseksi. Toisaalta julkista keskustelua näistä asioista ei valtamediassa käydä eikä kukaan johtava poliitikko suostu kertomaan, mikä määrä islamilaista maahanmuuttoa on tarpeeksi.

Christchurch

Uuden Seelannin Christchurchissa australialainen mieshenkilö ampui kahdessa moskeijassa kuoliaaksi noin 50 puolustuskyvytöntä ihmistä. Tapaus oli erittäin törkeä ja sellaisena ehkä eniten ihmisuhreja vaatinut länsimaalaisen muslimeihin kohdistama terrori-isku.

Teolla on paljon yhteistä norjalaisen Anders Behring Breivikin vuonna 2011 tekemiin terrori-iskuihin. Ainoa merkittävä ero liittyy uhriprofiiliin. Uuden Seelannin ampuja valitsi kohteekseen muslimeja, kun taas Breivik tappoi Norjan Työväenpuolueen nuorisojärjestön kesäleiriläisiä Utöyan saarella.

Breivikin teot synnyttivät valtamediassa demonisointikampanjan, joka kohdistui tunnettuihin islamin kriitikoihin. Myös Suomessa moni joutui noitavainon kohteeksi mukaan luettuna tämä blogi, jonka pitäjän Helsingin Sanomien toimittaja Jukka Huusko halusi tuolloin paljastaa. Itse olin lomalla perheen kanssa ulkomailla, ja saavuttuani kotimaahan näin oman blogini Helsingin Sanomien uutissivulla. Tuolloin Suomessa johtavaksi vastajihadismin asiantuntijaksi nousi historiantutkija Jussi Jalonen, joka oli jonkin aikaa kysytty vieras keskusteluohjelmissa.

Kun verrataan islamilaisten terrori-iskujen yleisyyttä länsimaalaisten vastaaviin, voidaan todeta, että länsimaalaisten tekemiä iskuja tapahtuu harvemmin. Toisaalta jotkut ovat ennustaneet niiden lisääntyvän. Eräs tällainen on amerikkalainen islam-kriitikko David Wood, joka väittää tällä videolla, että hän ennakoi Christchurchin terrori-iskun.

Woodin mukaan iskut lisääntyvät, jos länsimaiden poliittiset johtajat aktiivisesti tukahduttavat avoimen ja rehellisen keskustelun islamista. Jos ihmiset turhautuvat poliittisen järjestelmän kyvyttömyyteen, avoimessa yhteiskunnassa ihmisellä tulee olla väylä purkaa turhautumistaan keskustelemalla, arvostelemalla ja jopa pilkkaamalla mutta ei kuitenkaan väkivaltaisesti.

Kun johtajat estävät keskustelun, arvostelun ja pilkkaamisen, ihmiset etsivät turhautumisen purkamiseksi muita keinoja. Joillekin yksilöille tämä tarkoittaa väkivaltaa. Jos Anders Breivikin manifestiin on uskominen, Breivik oli itse mennyt mukaan poliittiseen toimintaan ja turhautunut, kun kaikki muslimien maahanmuuton arvostelu leimataan oikopäätä rasismiksi.

Luonnollisesti nähdyn kaltaisilla iskuilla ei saavuteta mitään positiivista. Breivik toisaalta ilmoitti tavoitteekseen pyrkiä vahingoittamaan islamin rauhanomaisia arvostelijoita, jotta nämä radikalisoituisivat. Jälkikäteen voi sanoa, että vahingoittamisessa hän onnistui.

Tekijällä serbitausta

Tällä videolla eläkkeellä oleva CIA:n asemapäällikkö Brad Johnson kertoo tekijän taustasta. Tekijä oli englanninkielisestä nimestään huolimatta taustaltaan serbialainen. Serbiasta valtaosa kuului vuosisatojen ajan Osmanivaltakuntaan ja serbeillä on tätä kautta pitkä historiallinen kokemus islamin vallan alla elämisestä.

Bosnian sota syttyi suurelta osin siksi, että Bosnian serbit eivät suostuneet elämään muslimien hallitsemassa Bosniassa vaan halusivat serbeille autonomian. Sota päättyi serbien kannalta ikävästi mutta serbit saivat oman autonomisen Republika Srpskan.

Ihmisillä, jotka ovat joutuneet elämään vähemmistönä muslimienemmistöisessä maassa voi olla erilainen käsitys islamista kuin keskimääräisellä länsimaalaisella liberaalilla. Britannian esimerkki näyttää, että segregoituneiden yhteisöjen välille voi kehittyä jännitteitä, jotka purkautuvat pienestäkin leimahduksesta. Monikulttuurinen yhteiskunta ei ole vakaa.

Länsimaiden poliittisen johdon strategia on ollut tukahduttaa kritiikki monikulttuuria kohtaan ja leimata arvostelijat rasisteiksi. Tämä tie on pian kuljettu loppuun. Myös monikulttuuriprojektin sivustakatsojille eli länsimaiselle kantaväestölle tulee antaa mahdollisuus sanoa rehellinen mielipiteensä tästä yhteiskunnallisesta kokeilusta ja sen onnistumismahdollisuuksista.

Lisäyksenä dokumentti Libanonin sisällissodasta sen kokeneiden kertomana:
Osa 1
Osa 2
Osa 3