DDR tänään

DDR on valtiona ollut kuollut ja kuopattu jo 26 vuotta. Sen entiset nokkamiehet, kaksi Erichiä, Stasin johtaja Mielke ja puoluejohtaja Honecker ovat hekin maanneet haudassaan pitkään. Viimeaikaiset toimenpiteet vihapuheen kitkemiseksi Saksassa kuitenkin kertovat, että voit haudata DDR:n valtiona mutta et voi poistaa mentaliteettia, joka teki ehkä kaikkien aikojen kattavimman kontrolliyhteiskunnan mahdolliseksi.

Ei ole mikään salaisuus, että islam-kriittinen Pegida-liike ja EU-kriittinen Vaihtoehto Saksalle -puolue ovat suositumpia entisen DDR:n alueella kuin ns. vanhoissa osavaltioissa. Nämä liikkeet ovat ärsyttäneet liittokansleri Angela Merkeliä ja siksi suiden tukkimiseen tarvitaan asiantuntemusta, jota DDR:n turvallisuusministeriö Stasilla oli käytössään.

Viime syyskuussa uutisoitiin, kuinka liittokansleri Merkel tapasi Facebookin perustaja Mark Zuckerbergin New Yorkissa YK:n tilaisuudessa ja tivasi tältä, onko tämän edustama yhtiö aikeissa puuttua pakolaiskriisiä koskeviin loukkaaviin viesteihin. Zuckerberg vastasi kysymyksen myöntävästi, ennen kuin äänitys katkesi.

Käytännön toimet

Käytännön toimia varten ei ole perustettu omaa salaista poliisia DDR:n tapaan, vaan sensuuri on ulkoistettu kansalaisjärjestöille. Yksi näistä on Amadeu Antonio -säätiö, joka on saanut nimensä oikeistoradikaalien vuonna 1990 surmaamasta angolalaisesta Amadeu Antoniosta.

Säätiö muistuttaa selvästi ruotsalaista Expo-säätiötä. Molemmat saavat rahoitusta veronmaksajalta ja molemmat ovat enemmän tai vähemmän avoimesti vasemmistolaisia. Amadeu-säätiön johdossa toimii entinen Stasin ilmiantaja Anetta Kahane, jonka isä Max Kahane oli vakaumuksellinen kommunisti ja aikanaan yksi merkittävimmistä DDR:n mediavaikuttajista.

Anetta Kahanen Stasi-ura alkoi 19-vuotiaana ja hän toimi siinä vuosina 1974 – 1982 koodinimellä ”Victoria”. Kahanen Stasi-kansio on noin 800-sivuinen ja hän ehti uransa aikana toimittaa kymmenittäin ihmisiä enimmäkseen taidepiireistä Stasin käsiin. Joidenkin kohtalo oli traaginen. Näyttelijä Klaus Brasch valmistui vuonna 1973 Berliinin näyttelijäkoulusta ja esiintyi sen jälkeen teattereissa, DEFA-yhtiön elokuvissa ja DDR:n televisiossa. Vuonna 1976 Kahane kertoi Stasille Braschin olevan ”DDR:n vihollinen”. Brasch kuoli helmikuussa 1980 vähän ennen 30. syntymäpäiväänsä alkoholin ja lääkkeiden yliannostukseen.

DDR:n kaaduttua Kahane työskenteli ulkomaalaisvaltuutettuna Itä-Berliinin maistraatissa. Vuonna 1998 hän oli mukana perustamassa Amadeu Antonio -säätiötä ja sai vuonna 2002 Moses-Mendelssohn -palkinnon työstään ulkomaalaisvihamielisyyttä ja oikeistoradikalismia vastaan. Tämä tapahtui ennen hänen Stasi-menneisyytensä paljastumista. Viimeisimmän pakolaiskriisin aikana Kahane tuki Baden-Würtenbergin osavaltion pääministeri Kretschmannin ehdotusta, jossa vaadittiin Saksan itäosiin enemmän pakolaisia. Kahanen mukaan itäisten osavaltioiden pitäisi ”uudistua henkisesti ja kulttuurillisesti”.

Kun Suomessakin monet entiset stalinistit ovat luontevasti löytäneet uuden kodin poliittisesti korrektista multikulturalismista, Kahanen tarinassa on tuttuja piirteitä. Menneisyys totalitaristisen aatteen kannattajana tai edes sitä yllä pitävän sortokoneiston osana ei ole merkinnyt urakehityksen pysähtymistä. Kommunisteina heillä on annettavaa silloin, kun valtiojohdon pitää ohjata kansalaisten ajattelua oikeaoppiseen suuntaan.

Ohjeistus vihapuheen tunnistamiseksi

Amadeu Antonio -säätiö on julkaissut pamfletin, jossa on mm. annettu ohjeita rasistisen kiihotuksen tunnistamiseksi (engl. Täällä).

Seuraavassa on esitetty joitakin esimerkkejä rasistisesta kiihotuksesta:

- vastakkainasettelu ”meidän” ja ”muiden” välillä

- yleistykset (”kaikki pakolaiset...) ja yhtäläisyysmerkkien asettaminen (esim. pakolainen = muslimi)

- syrjinnän normalisointi

- ”pakolaisten” syyttäminen yhteiskunnallisista ongelmista kuten seksismistä, rikollisuudesta ja asuntopulasta

- halventavien termien (”taloudellinen pakolainen”) käyttö, kun halutaan esittää, että pakolaiset tulevat saksaan taloudellisten syiden takia eikä siksi, että he etsisivät turvaa vainolta

- epäinhimillistäminen: pakolaisia verrataan hyönteisiin, loisiin tai eläimiin

- valheet pakolaisista tai heidän väitetystä rikollisuudestaan, väkivaltaisuudestaan, raiskauksista, väärennetyistä asiakirjoista, jotka esitetään usein omana kokemuksena

- kulttuurirasismi (”He eivät sovi yhteen meidän kanssamme”)

- (kansallismielinen) relativisointi (”Entä meidän omat lapset/kodittomat jne.)

- kansakunnan tuho (”Tunnemme itsemme muukalaisiksi omassa maassamme”)

- eliitti / valehteleva media ei kerro meille totuutta

- kuka tahansa pakolaisia auttava on ”suvakki” (Gutmensch) tai jopa äärivasemmistolainen

- olenko natsi vain, koska... Entä minun mielipiteenvapauteni, kun te poistatte kommenttini?

Voin kuvitella, että suomalaisilla tuomioistuimilla on käytössään samanlainen sapluuna, jolla päätetään tuomiosta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Sillä, että melko suuri osa yllä olevan listan esimerkeistä voi osoittaa kokonaan tai ainakin osittain (tilastollisiksi) tosiasioiksi, ei ole merkitystä. Tosiasioihin perustuva väitekin voi olla kiihotusta, koska postmodernissa vasemmistolaisuudessa totuus ei ole mikään puolustus.

Nykypäivän monikultturisti ei ymmärrä eurooppalaisia kansallisvaltioita ja sitä, mihin niiden menestys perustuu. Kyse ei ole pelkästä kielestä tai ihonväristä vaan keskinäisesti luottamuksesta ja käyttäytymisnormeista, jotka kaikki tuntevat mutta joita ei ole kirjattu mihinkään lakeihin. Kun maahan tuodaan suuri määrä ihmisiä vieraista kulttuureista, luottamus vähenee ja konfliktit erilaisia normeja edustavien ihmisryhmien välillä kärjistyvät ja johtavat yhteisöjen eriytymiseen. Eurooppalaisessa kansallisvaltiossa korkea sosiaaliturva, johon jokainen tänne tullut on automaattisesti oikeutettu, lisää entisestää tyytymättömyyttä vapaamatkustajuutta kohtaan, koska on aivan selvää, että viimeisimmän maahantulijakriisin aikana tulleista suuri osa muodostaa jatkuvan taloudellisen rasitteen hyvinvointivaltiolle.

Tämä kehitys on jo nähty Länsi-Euroopassa eikä Yhdysvallatkaan ole kyennyt ongelmaa ratkaisemaan. Monikulttuurisuus ei toimi Saksassa, Yhdysvalloissa eikä Suomessa. Siksi sitä yritetään saada toimimaan samalla tavalla kuin kommunismia aikanaan DDR:ssä eli mielipiteiden manipuloinnilla ja sen epäonnistuessa väkipakolla.

Monikulttuurisuusideologiaan kuuluu kommunismin tavoin olennaisena osana huumorintajuttomuus ja kyvyttömyys kestää satiiria. Kommunismissa vääränlainen vitsi saattoi merkitä leiri- tai vankilatuomiota. Nykypäivän monikulttuurisessa Euroopassa ollaan menossa samaan suuntaan.

Saksan valtiollisen ZDF-kanavan toimittaja Achim Winter teki Amadeu Antonio -säätiöstä satiirisen videon, jossa naureskeltiin tavallisten kadulla kulkijoiden kanssa vihapuheen määritelmille. Säätiö ei pitänyt joutumisesta vitsailun kohteeksi vaan vaati ZDF-yhtiön johtajia poistamaan videon. Samanlaisen kohtelun saivat myös Die Zeit -lehden juttu tapauksesta tai Tagesspiegel-lehden tarina. Achim Winterin kohtalosta on vaikea tässä vaiheessa sanoa mitään. Voi olla, että häneen kohdistetaan mustamaalauskampanja, jonka tueksi kaivetaan vanhoja Facebook- tai Twitter-viestejä. Saksan ja monen muun Euroopan maan ongelma on se, että pukki on päästetty kaalimaan vartijaksi eli pahimpina vihaajina kunnostautuneet entiset stalinismit toimivat valtiojohdon neuvonantajina.