perjantaina, elokuuta 22, 2014

Oikein ja väärin ymmärrettyä islamia


Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen länsimaiden johtajat muistivat mainita, että terroristit edustivat vain pientä vähemmistöä, joka oli kaapannut pohjimmiltaan rauhanomaisen uskonnon hallintaansa.

Itseään nimellä Islamilainen Valtio kutsuva järjestö on syyllistynyt uskomattomiin julmuuksiin Irakissa ja Syyriassa. Viimeksi järjestö katkaisi pään amerikkalaiselta journalistilta James Foleylta ja julkaisi päänkatkomista kuvaavan videon internetissä. Mutta edustaako ”Islamilainen valtio” oikeaa islamia?

Oikeinymmärtäjät

Kuunnellaan ensin niitä, jotka omasta mielestään tai ainakin puheissaan tietävät, mitä oikea islam on. Aloitetaan Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamasta, joka kommentoi Islamilaisen valtion toimia seuraavasti:

”Mikään uskonto ei opeta ihmisiä surmaamaan viattomia. Mikään oikeudenmukainen jumala ei voi puolustaa sitä, mitä he [Islamilainen valtio] tekivät eilen.”

Olen täysin samaa mieltä. Islam ei opeta surmaamaan viattomia. Kyse onkin viattomuuden määritelmästä. Voiko kukaan, joka kieltäytyy tunnustamasta ainoaa oikeaa uskontoa, olla viaton? Ne, jotka pitävät Islamilaisen valtion toimintaa oikeana, voivat ajatella, että Obaman mielestä Allah ei ole oikeudenmukainen jumala. Islamilainen valtio toteuttaa omasta mielestään Allahin tahtoa.

Toinen Yhdysvaltojen hallinnon edustaja, ulkoministeri John Kerry tajusi, että maailmasta löytyy pahuutta:

”Maailmassa on pahuutta ja me olemme kaikki joutuneet kohtaamaan sen taas kerran. Se on arvotonta, julmaa, selittämätöntä, nihilististä ja arvotonta pahuutta. ISIL (Islamilainen valtio) on tämän pahuuden kasvot, uhka ihmisille, jotka haluavat elää rauhassa, ja räikeä loukkaus rauhanomaista uskontoa kohtaan, jonka arvoja he rikkovat barbaarisuudellaan.”

Kerryn lausunnosta herää kysymys, mitä uskontoa hän tarkoittaa. Islamilainen valtio edustaa omasta mielestään islamia. Eikö islam hyväksy julmuutta vääräuskoisia tai ainoasta oikeasta uskonnosta luopuneita kohtaan?

Kerry ja Obama tarkoittavat ehkä hyvää, kun he kieltävät Islamilaisen valtion edustavan rauhanomaista uskontoa. He eivät ehkä ole todellisia islamin asiantuntijoita, vaikka Obama nuoruudessaan opiskeli islamia Indonesiassa.

Siirrytään Lähi-itään. Saudi-Arabian suurmufti, sheikki Abdulaziz Al al-Sheikh tuomitsi Islamilainen valtio -järjestön. Viime tiistaina hän totesi, että Al-Qaeda ja Islamilainen valtio ovat islamin pahimpia vihollisia eivätkä millään tavalla osa uskontoa:

”Ekstremistiset ja militantit ajatukset ja heidän harjoittamansa terrorismi levittävät rappiota maapallolle ja tuhoavat sivilisaation mutta eivät millään tavalla kuulu islamiin. Muslimit ovat heidän ensimmäisiä uhrejaan.”

Perinteisesti wahhabilaiset uskonoppineet kannattavat julmia sharia-lain mukaisia rangaistuksia, kuten pään katkaisua uskosta luopuneille, avionrikkojille ja noituuden harjoittajille. He eivät kuitenkaan kannata pään katkaisua silloin, kun Islamilainen valtio harjoittaa sitä. Ehkä pään katkaisu kuuluu islamiin vain, jos se tehdään lain mukaan ja oikeat ihmiset päättävät pään katkaisusta.

Toisaalta saattaa olla niinkin, että suurmufti pelkää levottomuuksien leviävän Irakista Saudi-Arabiaan. Hän on siis enemmän huolissaan oman maansa stabiiliudesta kuin siitä, keiden päitä Irakissa ja Syyriassa katkotaan.

Lopuksi katsotaan, mitä Suomen johtava islamin selittäjä Jaakko Hämeen-Anttila sanoo asiasta:

”Teot eivät perustu yhtään mihinkään islamin tulkintaan. Tai sanotaan, että meillä on kaksi eri asiaa: on islamin laki, joka määrää tiettyjä fyysisiä rangaistuksia kuten ruoskimisia, kivittämis- ja silpomisrangaistuksia. Se on osa lakijärjestelmää. Nämä raakuudet taas ovat täysin perusteettomia ja hyvin tyypillistä äärijärjestön toimintaa.”

Niin. Hämeen-Anttila kertoi kirjassaan, että islamin levittämisessä ei harrastettu miekkalähetystä. Islamilainen valtio on käännyttänyt ihmisiä pakolla islamiin. Kristityille on annettu kääntymiselle vaihtoehtona rangaistusvero (jizya) tai kuolema. Jesideille, jotka eivät kuulu kirjan kansoihin, vaihtoehtoina on vain kääntymys tai kuolema. Nämä asiat löytyvät Koraanista, mutta ehkä ne on ymmärretty väärin. Monet jesidit eivät ole jääneet odottamaan varmaa kuolemaa vaan ovat kääntyneet islamiin.

Raakuudet ovat Hämeen-Anttilan mielestä tyypillistä äärijärjestön toimintaa. Äärijärjestö nimeltä Osmanivaltakunta tappoi arviolta 275 – 400 000 kristittyä assyrialaista noin sata vuotta sitten samalla alueella, jossa Islamilainen valtio nyt toimii.

Väärinymmärtäjät

On niitäkin, jotka eivät jaa islamia oikein ymmärtävien käsityksiä. Otetaan vaikka Islamilainen valtio -järjestön johtaja, joka kutsuu itseään nimellä Abu Bakr al-Baghdadi. Hänen johtamansa järjestö syyllistyy uskomattomiin raakuuksiin ja barbarismiin, jonka kaltaista ei ole nähty pitkään aikaan.

Tällaisen henkilön täytyy olla todella tietämätön oikeasta islamista. Wikipedian mukaan al-Baghdadi on koulutukseltaan islamilaisen teologian tohtori. Oppiarvo on saatu Bagdadin islamilaisesta yliopistosta, jonka siis täytyy olla todella huono, koska tohtorin hattu on annettu islamia noin huonosti ymmärtävälle henkilölle.

29. kesäkuuta Islamilainen valtio -järjestö kertoi perustaneensa kalifaatin ja nimittäneen Abu-Bakr al-Baghdadin kalifiksi nimellä kalifi Ibrahim. Samalla aiemmin Irakin ja Levantin islamilaisena valtiona tunnettu järjestö muutti nimensä pelkäksi Islamilaiseksi valtioksi.

Jesidien lisäksi myös Irakin kristityt ovat joutuneet kärsimään. Lähes koko Mosulin kaupungin kristitty väestö lähti pakosalle, kun Islamilaisen valtion taistelijat lähestyivät kaupunkia. Kaldean katolisen kirkon arkkipiispa oli yksi pakoon lähtijöistä. Hänellä oli sanottavaa länsimaalaisille:

”Yrittäkää ymmärtää meitä. Teidän demokraattiset ja liberaalit arvonne eivät merkitse täällä mitään. Teidän täytyy miettiä uudelleen meidän tilannettamme, koska te otatte vastaan kasvavan määrän muslimeja omiin maihinne. Myös te olette vaarassa. Teidän on tehtävä vahvoja päätöksiä, vaikka ne olisivat ristiriidassa omien periaatteidenne kanssa. Teidän mielestänne kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia mutta se ei ole totta: Islam ei sano, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Teidän arvonne eivät ole heidän arvojaan. Jos ette ymmärrä tätä ajoissa, teistä tulee kotiinne kutsutun vihollisenne uhreja.”

Mikä tämä mies on? Eikö hän ymmärrä, että kaikki uskonnot pyrkivät pohjimmiltaan samaan asiaan? Arkkipiispa jakaa ilmiselvästi Breivikin ajatukset. Kauhea islamofobi.

tiistaina, elokuuta 05, 2014

Gazan konflikti - vanhaa ja vähän uuttakin


Olen toistaiseksi vältellyt kirjoittelua Gazan konfliktista, koska se toistaa niin monelta osin vanhaa kaavaa. Lisäksi monet olennaiset asiat on jo kerrottu Kumitontun blogissa.

Sodan kaava

Niin kauan, kun Hamas hallitsee Gazan kaistaletta, tulee nähdyn kaltaisia konflikteja. Homma alkaa yleensä rakettitulen kiihtymisellä siinä vaiheessa, kun Hamas on saanut varastonsa täyteen. Tarkoituksena on provosoida Israel hyökkäämään ja sen jälkeen käyttää hyväksi kansainvälistä mediahuomiota, jotta Israel saataisiin esitettyä mahdollisimman huonossa valossa.

Kansainvälinen media on kuuliaisesti toiminut odotetulla tavalla eli korostanut palestiinalaisten kärsimyksiä ja julkaissut Hamasin edustajien väitteet totuutena. Israel on yrittänyt todistaa, että Hamas piiloutuu siviilien sekaan ja laukoo rakettejaan asutuksen keskeltä. Tämä viesti on mennyt huonommin läpi, vaikka kaikki konfliktia seuraavat tietävät tämän.

Jossain vaiheessa, kun Hamas on ampunut suurimman osan raketeistaan ja Israel tuhonnut Hamasin salakuljetustunnelit, sota päättyy tulitaukoon toistuakseen taas muutaman vuoden päästä uudestaan.

Onko mikään muuttunut?

On silti väärin sanoa, että mikään ei olisi muuttunut. Itse asiassa koko Lähi-itä Israelin ympärillä on muuttunut. Egyptissä käytiin läpi arabikevääksi kutsuttu tapahtumasarja, joka johti ensin Muslimiveljeskunnan valtaannousuun ja sen jälkeen järjestön kukistumiseen ja paluuseen vanhaan.

Syyriassa on edelleen käynnissä yli 100 000 kuolonuhria vaatinut sisällissota, joka on levinnyt jo Irakin puolelle. Siellä ISIS-järjestön julmuudet ovat toki herättäneet huomiota mutta ei läheskään yhtä suurta kuin Israelin hyökkäys Gazaan. ISIS-järjestön riveissä on nähty jopa ”suomalaisia” taistelijoita.

Euroopassa Israelia vastaan suunnatut mielenosoitukset ovat myös muuttuneet. Enää niitä eivät dominoi palestiinalaishuiveihin pukeutuneet vasemmistolaiset vaan muslimit, jotka avoimesti huutavat juutalaisvastaisia iskulauseitaan. Niiden kaltaisia on viimeksi kuultu Euroopassa 1930-luvulla.

Uutta on myös Yhdysvaltojen vaikutusvallan romahdus Lähi-idässä. Yhdysvallat sitoutui voimakkaasti arabikevääseen ja sen seurauksena valtaan nousseeseen Muslimiveljeskuntaan. Tämän kukistuttua Egyptin nykyhallinto ei suhtaudu Yhdysvaltoihin erityisen lämpimästi. Syyriassa Yhdysvallat ensin uhkasi puuttua tilanteeseen, kun siellä oli käytetty kaasuasetta siviilejä vastaan, mutta sittemmin perui uhkauksensa.

Myös Israelin johto on nähnyt, että Yhdysvaltojen nykyjohto on pelkkää puhetta vailla tekoja. Israel voi toimia huomattavasti vapaammin kuin George W. Bushin presidenttikaudella Israelin ja Hizbollahin välisessä konfliktissa.

Gazaa hallitseva Hamas on joutunut etsimään uusia tukijoita Iranista, kun sen emojärjestö Muslimiveljeskunta on heikentynyt eikä Egyptin hallinto suhtaudu siihen erityisen myötämielisesti kuten eivät monet muutkaan arabimaat. Jopa palestiinalaisten uskollisimman tukijan Saudi-Arabian kuningas Abdullah yllätti lausunnollaan, jossa ei lainkaan tuomittu Israelia tai syytetty sitä konfliktista.

Israelin kannalta nöyryyttävintä on ollut havaita, että Hamas on vuosien kuluessa kaivanut useita tunneleita, jotka ulottuvat Israelin puolelle. Näitä tunneleita on konfliktin aikana käytetty sotilaallisiin iskuihin ja kidnappauksiin. Hämmästyttävintä tunneleissa oli se, että ne oli rakennettu erittäin laadukkaasti, sähköistetty ja varustettu ruokatarvikkeilla, joiden avulla taistelijat voivat tarvittaessa viettää tunneleissa useita kuukausia. Yksi näistä tunneleista löydettiin viime vuoden lokakuussa ja siihen on käytetty israelilaisarvioiden mukaan 10 miljoonaa dollaria ja 800 tonnia betonia.

Sortomytologiaa

Jyrki Virolainen viittasi blogikirjoituksessaan Tuomo Melasuohon, joka luonnehti Suomen suhtautumista Gazan konfliktiin naiiviksi. Hän näyttää ensin vaativan realistisempaa suhtautumista nykyisen naiivin tasapuolisuuden asemesta:

”Kanta näyttää muuttuvan pikkuhiljaa tiukemmaksi suhteessa kriisiin ja sen osapuoliin. Se on mielestäni hyvä asia. Tällä tarkoitan sitä, että täällä on ollut miltei naiivi lähestymistapa, tasapainoinen ja puolueeton. Mielestäni ei voi olla tasapuolista asennetta, jos toinen on miehittäjä ja toinen miehitetty.

Lihavoitu kohta paljastaa, mistä tuulee, eikä tämä tule yllätyksenä kenellekään Melasuon kommentointia pitkään seuranneelle.

Vasemmistolaiselle, joita löytyy akateemisista instituutioista ja mediasta, pelkästään se, että Israel on vauras, menestynyt ja sotilaallisesti voimakas valtio riittää julistamaan sen syylliseksi. Sillä, että Hamas aloitti konfliktin ampumalla raketteja Israeliin ja rikkoo jokaisella rakettipommituksellaan ihmisoikeuksia, ei ole merkitystä. Vasemmistolaisen mielestä ”sorron uhri” ei koskaan ole vastuussa teoistaan, ei vaikka ”sorron uhri” tietoisesti kaivaisi verta nenästään, kuten Hamas tekee.

Israelin syyllisyys todistetaan uhrien määrällä. Hamasin raketit eivät tapa yhtä paljon ihmisiä kuin Israelin teknisesti edistyneemmät ja tehokkaammat aseet. Tämä johtuu suurelta osin Israelin kyvystä ja halusta suojella omaa siviiliväestöään. Hamas puolestaan käyttää siviilejä sekä omien taistelijoidensa suojana että mediassa keräämään sympatiaa. Historian kuluessa sympatiaa on kerjätty jopa suoranaisilla lavastuksilla, joita Israel-myönteisissä piireissä on totuttu kutsumaan nimellä ”Pallywood”.

Kaikkein kuvottavin kolumni tulee kuitenkin Hannu Reimen kynästä. Reime on vanhan liiton vasemmistolainen, joka käyttää todistajanaan norjalaista aatetoveriaan Mads Gilbertiä. Norjalaislääkäri toteaa Reimen mukaan:

”Pommien raatelemia ihmisiä Gazassa hoitava norjalainen lääkäri Mads Gilbert sanoi puhelinhaastattelussa pari viikkoa sitten, että kiireellisin hoitotoimenpide tällä hetkellä on pakottaa Israel lopettamaan pommittaminen ja Gazan saarto. Seitsemän saartovuoden aikana Israel on tehnyt kaikkensa tappaakseen Gazan asukkaita ja tehdäkseen heidän elämänsä niin kurjaksi kuin mahdollista...”

Gazan saarto on kansainvälisen oikeuden mukainen ja sille löytyy selkeät Israelin turvallisuuteen liittyvät perustelut. Ilman saartoa Hamas kykenisi hankkimaan nykyistä voimakkaampaa aseistusta ja näin muodostaisi suuremman uhan Israelin siviiliväestölle. Gilbert myös valehtelee, kun hän sanoo Israelin ”tekevän kaikkensa tappaakseen Gazan asukkaita”. Jos näin olisi oikeasti, Gazasta tuskin jäisi jäljelle muuta kuin pelkkä kivikasa.

Reime on joko naiivi tai hän valehtelee tietoisesti, kun hän sanoo seuraavaa:

”...palestiinalaiset eivät repressiosta ja sorrosta huolimatta sittenkään ole alistuneet ja luopuneet kansallisesta tavoitteestaan, joka on miehityksen päättyminen ja itsenäinen Palestiinan valtio.”

Israelin kannalta ongelmana on se, että Hamasin tavoitteena on palestiinalaisvaltio ilman Israelia. Järjestö julistaa avoimesti peruskirjassaan tavoittelevansa Israelin tuhoamista. Juutalaiskansan historiallinen kokemus osoittaa, että tällaisia uhkauksia ei kannata sivuuttaa olankohautuksella.

Reime syyttää israelilaisia myös rasismista, kuinkas muuten:

”Vuosikymmenien miehitys ja palestiinalaisen sorto on kiihottanut yleisen mielipiteen Israelissa lähes uskomattomaan arabivastaiseen hysteriaan ja rasismiin. Mielipidetiedustelujen mukaan yli 90 prosenttia maan juutalaisesta enemmistöstä kannattaa Gazan pommittamista.”

Hamasin raketeilla ei ilmeisesti ole mitään yhteyttä sen kanssa, että yleinen mielipide Israelissa tukee sotatoimia.

Onneksi rasismi sentään ei ole hepreaa puhuvien geneettinen erityispiirre. Muutoin Reime istuisi oikeudessa vastaamassa syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Reimeen juttuja ei pidä ottaa turhan vakavasti. Hänelle konflikti tarjoaa säännöllisin väliajoin tilaisuuden esiintyä moraalin mestarina ja julkaista uudelleen samat vanhat mielipiteet värikkäällä retoriikalla höystettynä ja tietenkin veronmaksajan kustannuksella.