Tanskan ääni

Kylmän sodan aikana Yhdysvallat rahoitti kahta radiokanavaa Radio Free Europe ja Voice of America, jotka lähettivät rautaesiripun taakse radio-ohjelmia ja kertoivat läntisen näkemyksen maailman tapahtumista.

Monille pelkästään kommunistipuolueen propagandististen tiedonvälityksen varassa eläville nämä kanavat tarjosivat ikkunan ulkomaailmaan sekä mahdollisuuden saada uutisia ilman kommunistista sensuuria. Lopulta Radio Free Europen maine kasvoi Venäjällä niin, että sitä pidettiin luotettavimpana uutisvälittäjänä. Tästä syystä Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB häiritsi radiokanavan lähetyksiä enemmän tai vähemmän aktiivisesti koko kylmän sodan ajan.

Vapaata tiedonvälitystä ruotsalaisille

Edellä mainittujen radiokanavien sekä Ruotsin yksipuolisen ja poliittisesti korrektin median inspiroimana tanskalainen Mikael Jalving aloitti Danmarks Röst (Tanskan ääni) -keskusteluohjelman toimittamisen Radio24Syv -radiokanavalla. Ohjelmaa lähetetään Tanskasta ruotsin kielellä ja sitä on jonkin verran mainostettu Juutinrauman itäpuolella.

Jalving itse on kirjoittanut paljon Ruotsiin liittyvistä asioista ja häneltä ilmestyi muutama vuosi sitten kirja Absolut Sverige – matka hiljaisuuden maahan. Jalvingin radio-ohjelma käsittelee pitkälti samoja aiheita kuin tuo kirja eli ruotsalaisen julkisen keskustelun tabuaiheita, joista maahanmuutto on yksi tärkeimmistä.

Kuuntelin itse 1.7. lähetetyn ohjelman, jossa ruotsalais-israelilainen Ilan Sade keskusteli uudesta kirjastaan ja ruotsalaisesta keskustelukulttuurista. Mukana oli myös journalisti ja kirjailija Gunnar Sandelin, joka on kirjoittanut yhdessä professori Karl-Olof Arnstbergin kanssa kaksiosaisen kirjan Invandring och Mörkläggning (Maahanmuutto ja salailu).

Ohjelmassa käsiteltiin ruotsalaista keskustelukulttuuria ja todettiin, että Ruotsi on muiden Pohjoismaiden tavoin konsensusyhteiskunta. Erona muihin maihin on se, että Ruotsissa konsensuskulttuuri on mennyt paljon pitemmälle kuin muualla ja johtanut sellaiseen yksituumaisuuteen, joka ei siedä poikkipuolisia mielipiteitä. Väärän mielipiteen ilmaissut lynkataan julkisesti. Jos hän ei ymmärrä katua, hänet suljetaan pysyvästi ”pahojen ihmisten puolelle”.

Ilan Sade arveli, että ruotsalaisen konsensuskulttuurin juuret ovat kyläyhteisössä, jossa jo päätettyyn asiaan sitouduttiin eikä asiaa sen jälkeen saanut asettaa kyseenalaiseksi. Toiseksi tärkeäksi tekijäksi nähtiin jo 1930-luvulta alkanut kansankoti, jolle oli vielä alkuaikoina aitoa tarvetta mutta joka myöhemmin muuttui valtioideologiaksi, kun se oli jo vienyt läpi alkuperäiset tavoitteensa.

Köyhyyttä löytyi Ruotsin rajojen ulkopuolelta ja niinpä Ruotsin kansalliseksi ideaksi muodostui pyrkimys ”humanitaariseksi suurvallaksi”. Kristinusko oli joitakin vuosikymmeniä sitten vielä vahvaa tavallisen kansan keskuudessa. Tämän uskon hiivuttua se korvautui uskolla valtioon.

Ilan Sade myös totesi, että ruotsalaisten kansallinen identiteetti ei ole niinkään sidoksissa ruotsalaiseen kulttuurin vaan käsitykseen ruotsalaisista moderneina ja rationaalisina ihmisinä. Siksi monet muodikkaat uudet ideat lyövät heti läpi Ruotsissa, joka toimii eräänlaisena yhteiskunnallisten kokeilujen laboratoriona.

Yhtenä esimerkkinä sairaasta keskustelukulttuurista esitettiin Expressen-lehden julkaisema nimilista ”vihasivustoille” kirjoittaneista ihmisistä. Tämä lista oli ostettu äärivasemmistolaiselta Researchgruppenilta, joka oli taas saanut sen käyttämällä hyväksi Disqus-keskustelujärjestelmän tietoturvapuutetta. Expressen nosti anonyymina kirjoittaneet tavalliset ihmiset häpeäpaaluun koko kansan nähtäväksi.

Keskustelijat eivät löytäneet mitään kovin vakuuttavaa lääkettä ruotsalaisen keskustelukulttuurin vapauttamiseksi. Sandelin siteerasi kirjailijatoveriaan Arnstbergia, jonka mielestä arvovaltaisen elinkeinoelämän edustajan ja tunnetun journalistin tulisi avautua ja sanoa, että nyt on menty liian pitkälle väärään suuntaan. Itse epäilen vahvasti, että moista koskaan tapahtuu tai että sillä olisi haluttua vaikutusta. Postmoderni tapa nähdä väärinajattelijat pahoina ihmisinä tai psyykkisesti häiriintyneinä on liian syvään juurtunut ruotsalaiseen poliittiseen korrektiuteen.

Mitä tulee itse ohjelmaan, keskustelua oli mielenkiintoista seurata, vaikka asia ja aiheet olivat minulle ennestään tuttuja. Toimittajana Jalving on utelias, kyselee paljon ja antaa vieraidensa vastata. Hänen egonsa ei ole liian suuri radioaalloille eikä hän harrasta moralisointia, mikä on tapana ruotsalaisissa ja myös suomalaisissa valtamedioissa.

Reaktioita ohjelmaan

Otetaan ensin positiivinen reaktio. Merit Wager kirjoittaa blogissaan:

”Eniten minuun vaikutti juontajan äänensävy, joka poikkesi ruotsalaisten juontajien ikävästä ja vihamielisestä sävystä. Lukuun ottamatta vaikeasti määritettävää käsitettä ”poliittinen korrektius”, ohjelmassa ei ollut lainkaan poliittista oikealinjaisuutta ja sormenheristelyä. Sävy ja ilmapiiri poikkesivat täysin vastaavasta ruotsalaisesta ohjelmasta (aiheesta riippumatta). Juontaja Mikael Jalving kunnioitti osallistujia ja oli aidosti utelias, mitä harvoin kokee ruotsalaisessa radio-ohjelmassa (kuten myös suomalaisessa tai suomenruotsalaisessa). Hän antoi Gunnar Sandelinin esittää asiansa eikä keskeyttänyt koko ajan epärehellisellä ja töksähtelevällä tavalla, kuten ruotsalaiset journalistit ja juontajat usein tekevät (koska he mieluummin kuuntelevat omaa ääntään). Mikael Jalving oli myös monista ruotsalaisista kollegoistaan poiketen perehtynyt käsiteltävään asiaan.”

En ole tuosta eri mieltä. Aftonbladetin kulttuurisivuilla Malin Krutmeijer suhtautuu lehtensä linjan mukaisesti varsin epäilevästi Jalvingin pyrkimyksiin:

”Koko ajatus perustuu mielettömälle oletukselle, jonka mukaan valtavirrasta poikkeavat mielipiteet ovat juuri tästä syystä enemmän tosia. Fakta ja analyysi? Ei, me vain heitämme noidan veteen ja odotamme, kelluuko hän. Hyvää yötä.”

Ruotsin valtiollisen radion kanavilla Sydsvenskanin poliittisen toimituksen päällikkö, taustaltaan suomenruotsalainen Heidi Avellan sai esittää oman mielipiteensä. Avellanilla on kokemusta Tanskasta ja hän on kirjoittanut mm. vasemmistolaiseen Politiken-sanomalehteen. Avellaan myrkyttää ensiksi kaivon, eli leimaa Radio24Syv-kanavan tyylin provosoivaksi. Lisäksi Jalving toistaa Avellanin mukaan samoja aiheita eli maahanmuuttoa ja islamia ja väittää, että Ruotsissa muka ei keskustella asioista. Tämä on Avellanin mukaan täysin väärin, näistä asioistahan keskustellaan koko ajan. Hän myös kuvaili ruotsalaisen ja tanskalaisen keskustelukulttuurin eroja. Ruotsissa ollaan mukavia, kun taas Tanskassa käytetään suuria sanoja, provosoidaan ja pyritään vaikuttamaan tunteisiin.

Avellan kuvaili myös Tanskan kansanpuolueen nousua, joka toisin kuin Ruotsissa sai myös muut puolueet tarttumaan keskusteluun maahanmuutosta. Avellanin mielestä 2000-luvulla Tanskassa keskusteluilmapiiri koveni ja muuttui maahanmuuttajalle epämiellyttäväksi.

Lopussa Avellan paljastaa ylimielisyytensä:

”Hieman leikillään voi sanoa, että siellä on eräänlainen pikkuveliasenne. Halutaan tökkiä isompaa.”

Tanska on valtiona Ruotsia vanhempi eli Ruotsi on tässä se pikkuveli. Tämän Avellan unohtaa, kuten myös taustoittaa tanskalaista islam-keskustelua, joka perustuu sekä Muhammad-pilakuvakriisiin että sitä seuranneisiin terroriuhkiin.

Avellan edustaa tässä Ruotsin valtamediaa ja sen asennetta, joka ei yllätä. Mieluiten valtamedia olisi vaiennut Jalvingin ohjelman kuoliaaksi mutta mainostamisen ja internet-julkisuuden takia asiaa oli pakko kommentoida. Se tehtiin tutulla tavalla eli mitätöimällä ohjelman peruslähtökohta. Ruotsissa ei oikeasti ole tabuja maahanmuuttokeskustelussa eikä muussakaan vaan kaikesta keskustellaan. Olen samaa mieltä, että kaikesta keskustellaan. Keskustelun rajat vain on valtamediassa asetettu niin kapeiksi, että niiden sisälle ei kovin montaa erilaista mielipidettä mahdu. Jos joku eksyy rajojen ulkopuolelle, hänet häpäistään ja suljetaan keskustelun ulkopuolelle.

Väitteet Jalvingin provosoinnista voidaan myös jättää omaan arvoonsa. Ainakin itse ohjelmassa hän käyttäytyy asiallisesti ja antaa vieraiden sanoa sanottavansa.