Nuorisopullistuma – Osa 1/2

Vuonna 2003 saksalainen Bremenin yliopiston sosiologi Gunnar Heinsohn kirjoitti kirjan ”Söhne und Weltmacht: Terror im Aufstieg und Fall der Nationen” (Pojat ja maailmanvalta: Terrori kansakuntien nousussa ja tuhossa), jossa hän käsitteli yhteiskunnan väestörakenteen ja väkivaltaisuuden välistä yhteyttä. Heinsohnin määritelmän mukaan nuorisopullistuma (youth bulge) syntyy, jos yhteiskunnassa enemmän kuin 30 prosenttia miespuolisesta väestöstä koostuu 15 – 29 –vuotiaista nuorukaisista. Kyseinen käsite ei ole Heinsohnin itsensä keksimä, vaan se lanseerattiin Ranskassa jo 1970-luvulla.

Nuoret miehet ja väkivalta

Oheisessa tanskalaisen Lars Hedegaardin tekemässä haastattelussa on kuvattu Heinsohnin pääteesit. Tällä hetkellä osa islamilaisista maista kuten Irak, Afganistan ja palestiinalaisalueet kärsii nuorisopullistumasta, kun taas kaikissa Euroopan maissa syntyvyys on niin alhainen (alle 2,1 lasta per nainen), että väestö vähenee ilman maahanmuuttoa. Jos Yhdysvaltojen johtaman ”Halukkaiden koalition” jäsenet tuntisivat Heinsohnin tutkimukset, ne eivät olisi jättäneet joukkoja Irakin ja Afganistanin kaltaisiin maihin eivätkä harkitsisi interventiota Sudanin Darfurin alueelle. Länsimaiden poliitikot myös luopuisivat ajatuksesta, että syy terrori-iskuihin Pohjois-Afrikasta Filippiineille ulottuvalla vyöhykkeellä löytyy Israelin ja palestiinalaisten konfliktista.

Vastoin vallitsevaa poliittista konsensusta taloudellinen ja humanitaarinen apu ei Heinsohnin mukaan auta estämään sotia, sosiaalisia levottomuuksia, terroria ja väkivaltaa. Päinvastoin ne saattavat joissakin tapauksissa käynnistää väkivallan. Näin on siksi, että nälkää näkevät ihmiset eivät taistele vaan ainoastaan kärsivät. Jos sen sijaan nuorisopullistumasta kärsivän yhteiskunnan nuorille miehille annetaan ruokaa ja jonkin verran koulutusta, jolloin läheskään kaikki eivät saa omasta mielestään ansaitsemaansa asemaa ja arvostusta, tästä voi seurata väkivaltaisuuksia.

Heinsohn väittää, että 80 prosenttia maailmanhistoriasta on selitettävissä kansakunnilla, joissa väestössä on ollut liikaa levottomia nuoria miehiä. Aiheutuvat ongelmat voivat olla monenlaisia, kuten rikollisuuden lisääntymistä, vallankaappausyrityksiä, vallankumouksia, mellakoita ja sisällissotia. Silloin tällöin nuoret miehet syyllistyvät kansanmurhaan varmistaakseen itselleen asemat, jotka kuuluivat tapetuille ihmisille. Lopuksi on vielä olemassa sota, jolla valloitetaan uusia alueita, tuhotaan alkuperäisväestö ja korvataan se omalla väestöllä.

Mark Steyn mainitsi kirjassaan America Alone Gazan kaistaleen mediaani-iän. Oheisen CIA World Factbookin taulukon mukaan miespuolisen väestön mediaani-ikä on 16,2 vuotta, kun se esimerkiksi Suomessa on 40,2. Mediaani tarkoittaa, että puolet väestöstä on kyseisen ajan alapuolella ja puolet yläpuolella. Taulukosta voi itse kukin katsoa miespuolisen väestön mediaani-iän maailman levottomimmissa maissa kuten Irakissa (20,1), Afganistanissa (17,6), Somaliassa (17,4) ja Sudanissa (18,7). Sen sijaan rauhallisemmissa muslimimaissa kuten Iranissa (26,2), Tunisiassa (28,2) ja Turkissa (28,8) syntyvyyskin on jo kääntynyt laskuun eikä nuorisopullistumasta ole pelkoa.

Samuel Huntington ennusti paljon siteeratussa ja väärinymmärretyssä kirjassaan Clash of Civilizations, että monien islamilaisten maiden levottomuudet vähenevät, kun niiden väestörakenne alkaa muistuttaa länsieurooppalaista. Tähän tosin menee aikaa vielä kymmeniä vuosia.

Demografinen antautuminen

Heinsohn lanseraa vielä toisen käsitteen, jota hän kutsuu nimellä demografinen antautuminen (demographic capitulation). Tällainen tilanne syntyy, kun yhteiskunnassa on sataa 40-44 –vuotiasta kohden ja alle 80 0-4 –vuotiasta. Saksassa tämä suhde on 100/50, kun taas Gazan kaistaleella vastaava luku on 100/464.

Jos esimerkiksi tanskalaiset olisivat lisääntyneet samalla tavalla kuin ihmiset Gazassa, jossa väkiluku nousi 240 000:sta 1,4 miljoonaan vuosien 1950 ja 2006 välillä, Tanskassa asuisi 25 miljoonaa ihmistä. Todellisuudessa Tanskan väestö kasvoi tuona aikana 4,3 miljoonasta 5,5 miljoonaan.

Rauhanprosessi epärealistinen

Heinsohn ei suhtaudu optimistisesti rauhanmahdollisuuksiin Lähi-idässä, vaan pitää Israelin ja palestiinalaisten vuonna 1991 alkanutta rauhanprosessia virheenä, koska siinä ei otettu huomioon palestiinalaisten väestöräjähdystä. Rauhansopimukseen olisi pitänyt kirjata ehto, jonka mukaan kansainvälinen yhteisö lopettaisi väestönkasvun tukemisen sopimuksen voimaantulon yhteydessä.

Kaiken lisäksi Yhdysvallat, EU ja erityisesti Skandinavian maat kustantavat palestiinalaisten valtavan lapsituotannon. Heinsohnin mielestä tällainen tuki on lopetettava ja palestiinalaisten on alettava maksaa omien lastensa elatus tietyn ajanhetken jälkeen. Vaikka meneillään olevissa rauhanneuvotteluissa saataisiinkin aikaan sopimus osapuolten välillä, palestiinalaisten nuorten miesten joukosta löytyy riittävästi niitä, jotka varmistavat, ettei sopimuksesta tule pysyvää.

jatkuu…

Eilispäivän jihad-uutisia Hesarissa

Helsingin Sanomien eli Totuuden toimittaja eli penaali Jessika Aro on löytänyt ääri-islamilaista propagandaa internetistä. Jutusta on vaikea päätellä, arvostellaanko siinä itse propagandaa vai sen levittämiseen käytettyä keinoa (internet).

Se, että internetissa julkaistaan paljon ääri-islamilaista propagandaa, ei ole mikään uutinen. Siksi vähän ihmettelen, miksi tuollaista palstan täytettä on pitänyt julkaista.

Internet taas syntipukkina

Jutussa käytetty asiantuntija teologian tohtori ja islam-tutkija Ari Hukarin sanoja mukaillen Jessika kirjoittaa:

”Propagandasivustojen tarkoitus on Hukarin mukaan levittää ääri-ideologiaa ja rekrytoida liikkeisiin uusia jäseniä eri puolilta maailmaa. Ilmiö on vaarallinen, koska propaganda voi toimia polttoaineena terrori-iskuille.”

Tuosta lauseesta vain täysin asioihin perehtymätön saa itselleen jotakin uutta informaatiota.

Hukari toteaa lisäksi:

”Propagandan tarkoitus on synnyttää kohdeyleisössään uskoa, rohkeutta ja fanatismia. Lisäksi se tuottaa länsivastaisia asenteita, joita voi olla vaikea purkaa"

Kuulostaa, ikään kuin länsivastaiset asenteet olisivat jotakin uutta ja pelkästään islamistisen propagandan aikaansaannos. Näinhän ei ole vaan islamin vihamielisyys uskottomia kohtaan on 1400 vuotta vanha asia, jonka tueksi ei tarvitse käyttää internetiä. Internet on vain yksi tapa levittää sanomaa.

Seuraava lause menee jo parodian puolelle:

”Sivustoilla julkaistaan esimerkiksi liikkeen johtohahmojen ajatuksia tai videonpätkiä puhujista, jotka ujuttavat tavallisen islamilaisen puheenparren ja Koraani-siteerausten sekaan väkivaltaa lietsovia viestejä.”

Tavallinen islamilainen puheenparsi ei ilmeisesti sisällä väkivaltaa lietsovia viestejä. Koraanin sisällöstä merkittävä osa keskittyy uskottomien parjaamiseen ja graafisiin kuvauksiin heitä helvetissä kohtaavista kärsimyksistä. Eivätkä islamististen liikkeiden johtajat keksi ajatuksiaan itse, vaan johtavat ne suoraan joko Koraanista tai profeetta Muhammadin esimerkistä.

Helsingin Sanomien ulkomaansivuilta löytyy myös esimerkki siitä, kuinka Hamas-järjestö värvää uusia marttyyreja otsikolla ”Marttyyreita värvätään innokkaasti Youtubessa.” Ilmeisesti ilman Youtubea Hamas-järjestö ei pystyisi värväämään uusia taistelijoita, vaikka Hamasilla on oma sille myötämielinen Al-Aqsa –televisiokanavansa. Valistuneimmat lukijat muistavat Al-Aqsa –kanavan lastenohjelmat ja niiden sankarit Assud-pupun ja kovasti Mikki Hiirtä muistuttavan Farfour-hiiren.

Myös Al-Aqsan moskeija esitetään muslimien kolmanneksi pyhimpänä paikkana. Käsitys elää edelleen, vaikka todellisuudessa Jerusalemilla ei ole islamin historiassa ollut mitään erityistä sijaa eikä Jerusalemia edes mainita Koraanissa. Al-Aqsa tarkoittaa kauimmaista paikkaa ja se viittaa profeetta Muhammadin öiseen matkaan, jossa hän nousi paratiisiin tapaamaan muita profeettoja kauimmaisesta moskeijasta. Jerusalemin Al-Aqsa –moskeija rakennettiin vastaa 600-luvun lopulla, ja Jerusalem valloitettiin vasta Muhammadin kuoleman jälkeen.

Youtube-jutun lopuksi esitetään taas ne tavanomaiset selitykset terrorismille:

”Tavalliset muslimit pitävät Hukarin mukaan propagandavideoita vastenmielisinä ja islaminuskoa loukkaavina.”

"Ne kuitenkin vetoavat moneen ahdistuksessa ja tuskassa elävään nuoreen", Hukari sanoo.

Hukari vihjaa, että propagandavideot olisivat islamin vastaisia. Tällä kertaa viitataan kuitenkin ”tavalliseen” muslimiin eikä maltilliseen ja annetaan ymmärtää, että terrorismi sikiää tuskasta ja ahdistuksesta eikä fanaattisesta vihasta, joka perustuu islamin opetuksiin.

Mitä juttu jättää kertomatta

Helsingin Sanomien raportointi noudattaa jo tutuksi tullutta paha väkivaltainen ääriliike vs. maltillinen hiljainen enemmistö –mantraa, jolla väkivaltaisesta islamilaisesta radikalismista tehdään marginaali-ilmiö. Lisäksi nimenomaan väkivaltaiseen jihadiin kehottavat liikkeet ovat pahin ongelma eikä islamin aikaansaama henkinen takapajuisuus ja pyhä viha toisuskoisia kohtaan. Länsivastaisuuden syy vieritetään propagandan syyksi eikä islamististen järjestöjen ideologista perustaa vaivauduta selvittämään.

Internet ei ole ainoa eikä läheskään tärkein islamistisen propagandan levittämiskanava. Ne, jotka ovat seuranneet Memrin (Middle East Media Research Institute) sivuilta islamilaisten maiden tv-kanavilta poimittuja ja englanniksi tekstitettyjä lähetyksiä, tietävät tämän.

Esimerkiksi katarilainen Al-Jazeera –kanava järjesti Israelin vapauttamalle Hizbollah-taistelija Samir Kuntarille syntymäpäiväjuhlat suorassa tv-lähetyksessä. Kuntar tuomittiin Israelissa neljään elinkautiseen tuomioon, kun hänen johtamansa joukkio yritti tammikuussa 1980 kidnapata israelilaisen perheen, jonka kaksi jäsentä Kuntar tuomioistuimen päätöksen mukaan tappoi. Kuntar itse väitti perheen kuolleen tulitaistelussa Israelin armeijan kanssa.

Todistajien mukaan Kuntar ensin ampui perheen isä Dannyn lähietäisyydeltä ja murskasi tämän nelivuotiaan tyttären kallon kiväärinperällä. Kuntar sai Libanonissa Hizbollahin hallitsemilla alueilla sankarin vastaanoton ja hän vannoi jatkavansa sotaa siionisteja vastaan.

Toisessa videossa Hamasin lastenohjelmien sankari Assud-pupu on joutunut Saatanan houkutusten uhriksi ja ohjelman lapsikatsojat tuomitsevat hänen kätensä katkaistavaksi. Internetin ansiosta myös länsimaalaiset voivat nykyisin nähdä, mitä Lähi-idän ihmisille televisiossa tarjotaan ilman suomalaismedian valikoivaa tiedottamista.

Ihmisoikeusfundamentalistin kynästä

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalta löytyvät usein ne eniten verenpainetta nostattavat kirjoitukset. Tämä Juhani Kortteisen mielipidekirjoitus ei kuulu niihin, mutta siinä esitetyt asenteet ja käsitykset edustavat erinomaisen hyvin poliittista korrektiutta ja sen perustana olevaa oppia eli täydellisen syrjimättömyyden periaatetta.

Perinteinen länsimainen käsitys ihmisoikeuksista perustuu yksilön oikeuksille ja vapauksille. Moderni vasemmistoliberalismi on kuitenkin laajentanut ihmisoikeudet koskemaan ihmisryhmiä kuten etnisiä, uskonnollisia ja sukupuolivähemmistöjä. Koska eri ihmisryhmät menestyvät yhteiskunnassa eri tavalla, näille eroille täytyy olla jokin syy. Vasemmistoliberaalini dogman mukaan syy on aina ja kaikkialla ”syrjintä”.

Kerjäläisongelman syy

Kortteinen kirjoittaa Suomessakin katukuvaan ilmestyneistä romanikerjäläisistä. Annetaan Kortteisen puhua:

” Ilmiön taustalla on romanien syrjintä ja kurjat elinolot heidän lähtömaissaan.”

Aivan varmasti on. Lisäksi ilmiön taustalla on EU:n laajentuminen uusiin jäsenmaihin, jotka ovat taloudellisesti ja sosiaalisesti vanhoja jäsenmaita takapajuisempia (Romania ja Bulgaria) ja joissa järjestäytyneen rikollisuuden asema on vahva. Suomi olisi voinut asettaa siirtymäajän näiden maiden kohdalla, kuten se teki edellisen EU:n itälaajentumisen yhteydessä. Tämä olisi tosin vain siirtänyt ongelman ilmenemistä täällä.

Romanian romanien huono asema on seurausta useiden vuosisatojen historiallisesta kehityksestä, jonka seurauksena romaniväestön asema on muodostunut sellaiseksi kuin se on. Suomella ja suomalaisilla ei tässä kehityksessä ole osaa eikä arpaa. Suomalaiset eivät ole kollektiivisesti ”syrjineet” Romanian romaneja.

Kortteinen tykittää edelleen

” Vaikka syrjinnän ilmenemismuodot ja vakavuusaste vaihtelevat, sen ytimessä on ihmisen sulkeminen kaikille yhtäläisesti kuuluvan ihmisyyden ulkopuolelle hänen alkuperänsä perusteella.”

Oikeastaan tuossa kiteytyy vasemmistoliberaali dogma pölhöimmillään. Syrjinnässä tiettyyn ryhmään kuuluva ihminen suljetaan ”ihmisyyden” ulkopuolelle. Tämähän ei varmasti pidä paikkaansa. Tuskin kukaan pitää esimerkiksi Helsingin kaduilla kerjääviä Romanian romaneja jonkun muun kuin ihmislajin edustajina.

Ihminen oppii kokemuksesta. Jos tiettyyn ihmisryhmään kuuluvat ihmiset käyttäytyvät toistuvasti tietyllä tavalla negatiivisesti, ihminen yleistää tämän käyttäytymisen muihin saman ihmisryhmän edustajiin. Kyseessä on täysin normaali inhimillinen ominaisuus, josta Kortteisen kaltaiset ihmisoikeusfundamentalistit ovat tehneet modernin yhteiskunnan suurimman synnin ja kaikkien ongelmien alkulähteen.

Poistuuko syrjintä lainsäädännöllä?

Kortteinen löytää ongelmaan ratkaisun EU:sta:

” Syrjinnän aiheuttamat ongelmat ulottuvat valtioiden rajojen yli, ja edellyttävät siten valtioiden yhteisiä toimia, joihin Euroopan unioni tarjoaa hyvät mahdollisuudet.”

Jos ajatellaan Romanian romaneja, ongelmat ovat levinneet valtoiden rajojen yli nimenomaan EU:n ansiosta. EU ja sen mukana tuleva vapaa liikkuvuus on siis yksi ongelman tärkeimmistä aiheuttajista. Kun jokin byrokraattinen organisaatio ensin aiheuttaa ongelman ja sitten ratkaisee sen, on keksitty ikiliikkuja, joka ainakin työllistää ongelman ratkaisulle omistautuneita byrokraatteja. Muutenkin on syytä suhtautua epäillen EU:n kaltaisen jäykän ja päättämättömän organisaation kykyyn ratkaista periaatteessa Romanian sisäistä ongelmaa.

Kortteinen luonnehtii ongelmaa:

” Asuminen, työn ja toimeentulon saanti sekä palveluiden ja koulutuksen yhtäläinen saatavuus ovat jokaisen ihmisen hyvinvoinnille keskeisiä asioita. Juuri näihin kysymyksiin keskittyvät myös vakavimmat syrjintäongelmat.”

ja esittää ratkaisuksi syrjintälainsäädännön uudistamista:

” Parhaillaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädännön kokonaisuudistusta pohtiva toimikunta on suurien haasteiden edessä: kuinka parantaa lainsäädäntöä ja yhdenmukaistaa oikeussuojakeinoja niin, että niistä olisi todellista apua syrjityille?”

Koska ”syrjintä” on ongelmien perimmäinen syy, ”syrjintä” pitää poistaa. Parhaiten tämä tapahtuu lainsäädännön avulla eli pakotetaan ”syrjintää” harjoittavat tahot lopettamaan ”syrjintä”.

Suomessa on olemassa Syrjintälautakunta, jonne kuka tahansa syrjintää kokenut voi valittaa kohtelustaan. Syrjintälautakunta soveltaa käännettyä todistustaakkaa eli syrjinnästä valittanut on oletusarvoisesti oikeassa ja syrjintää harjoittaneen on erikseen osoitettava, että syrjintää ei ole tapahtunut.

Syrjintäajatteluun kuitenkin sisältyy olettamus, että vähemmistöryhmien ongelmat johtuvat nimenomaan syrjinnästä. Vähemmistöryhmän edustajille tyypillisillä tavoilla ja asenteilla ei ole mitään vaikutusta eikä voikaan olla, koska dogmi sanoo niin. Muutoin syrjityn ryhmän jäsenet olisivat ihmisarvoltaan alempia.

Tavat, asenteet ja arvot tulevat kulttuurin mukana eli ne ovat opittuja, eivät periytyviä. Tosin ne ovat syntyneet vuosisatojen kuluessa, ja niiden muuttaminen voi olla vaikeaa. Toiset tavat, asenteet ja arvot lisäksi johtavat taloudellisesti ja sosiaalisesti parempaan lopputulokseen kuin toiset. Jos kulttuuriin liittyy voimakas koulutuksen ja työnteon arvostus, kulttuurin edustaja todennäköisesti menestyy modernissa yhteiskunnassa paremmin kuin sellaisen kulttuurin edustaja, joka ei pidä työntekoa ja opiskelua yhtä suuressa arvossa.

En väitä, etteikö oikeaa syrjintää esiintyisi. Aivan varmasti esiintyy. Arvostelen vain dogmaattista lähestymistapaa vähemmistöjen kohtaamien ongelmien ratkaisussa. Käytännössä se johtaa valtaväestön jatkuvaan syyllistämiseen rasismista ja ksenofobiasta, mutta ei todellisuudessa paranna vähemmistöryhmien menestysmahdollisuuksia, koska lähestymistapaan ei sisälly tavoitetta muuttaa vähemmistöryhmälle tyypillisiä negatiivisia käyttäytymismalleja, jotka haittaavat sen menestystä yhteiskunnassa. Sen sijaan dogmaattiseen lähestymistapa korostaa vähemmistöjen erityisominaisuuksia täysin kritiikittömästi. Näin tehdään, koska Kortteisen mukaan:

” Moninaisuus on voimavara niin yrityksille kuin yhteiskunnallekin. Syrjintä tulee taloudellisilta ja muiltakin kustannuksiltaan yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin yhtäläisiin oikeuksiin ja mahdollisuuksiin perustuva moninaisuus.”

Tuo lause kuulostaa kauniilta, mutta käsitys ei perustu tosiasioihin vaan tunteeseen. Dogmiin kuuluu, että moninaisuus vain on niin hienoa eikä sitä tarvitse perustella. Syrjintä tulee aivan varmasti kalliiksi etenkin, jos sen käsittelyyn valjastetaan kallis ihmisoikeusbyrokratia, joka tuppaa löytämään syrjintää kaikista mahdollisista paikoista. Ex-vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen löysi syrjintää jopa lakupaperin kääreistä.

Ihmisoikeusfundamentalismilla ei siis ratkaista ”syrjintäongelmia” tai paranneta vähemmistöjen menestysmahdollisuuksia yhteiskunnassa. Sen sijaan ihmisoikeusfundamentalistit muodostavat itse ihmisoikeusongelman, kun he kiihkeässä syrjinnänmetsästyksessään alkavat polkea kansalaisten perusoikeuksia. Tämä on nähty mm. Kanadan ihmisoikeuskomissioiden tapauksessa ja myös Suomessa ex-vähemmistövaltuutettu Puumalaisen toiminnassa.

Hyvässä tarkoituksessa luotu ihmisoikeuslainsäädäntö tarjoaa myös mahdollisuuksia häikäilemättömään hyväksikäyttöön. Lännessä radikaalit islamistit käyttävät ihmisoikeuslainsäädäntöä hyväkseen tukkiakseen suut islamin arvostelijoilta. Ihmisoikeusbyrokratian kehitystä ei pidä kenenkään kansalaisen varauksetta tukea, vaikka "yhdenvertaisuus" kuinka korkealla sijalla ihmisten arvoasteikossa olisikin. Syytä on myös kyseenalaistaa se "yhdenvertaisuus", jota ihmisoikeusfundamentalistit meille yrittävät tarjota.

Edit 25.7.2008: Korjattu kirjoituksessa esiintyneitä virheitä.

Sotarikollinen tuomiolle

Kun Radovan Karadzic vangittiin ja saatetaan Haagin sotarikostuomioistuimeen tuomittavaksi, lehdistössä kerrataan taas Bosnian sodan tapahtumia kuten Omarskan vankileiriä, Sarajevossa siviilejä ampuneita tarkka-ampujia ja Srebrenican joukkomurhaa. Sodan synty ja motiivit ovat kuitenkin mediaa seuraavalle jääneet epäselviksi, koska mediassa keskityttiin aikanaan ymmärrettävästi joukkomurhien kauhisteluun. Luonnollisesti joukkomurhiin syyllistynyttä serbiosapuolta pidettiin pääsyyllisenä sotaan ja sitä seuranneisiin tapahtumiin.

Historioitsija ja journalisti Srdja Trifkovic (serbisyntyinen amerikkalainen) kirjoitti Karadzicin kiinnijäämisen yhteydessä oheisen artikkelin, jossa hän valottaa sotaan johtanutta kehitystä. Itse muistan aikanaan ihmetelleni, miten valtio, jossa ihmiset puhuvat suurin piirtein samaa kieltä, voi olla niin jakautunut. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että serbit olivat turkkilaisvallan alle jääneitä ortodokseja, kroaatit Itävalta-Unkarin alaisuudessa eläneitä katolisia ja muslimit eli ”bosniakit” taas islamiin kääntyneitä serbejä ja kroaatteja.

Koska serbit olivat eläneet vuosisatoja Ottomaanien valtakunnassa, he ymmärsivät, mistä islamissa oli todellisuudessa kysymys. Nimenomaan siksi heidän oli aikanaan vaikea elää Alija Izetbegovicin kaltaisen henkilön johtamassa Bosnia ja Hertsegovinassa. Tuoreessa muistissa olivat myös kroaattien Ustasha-järjestön natsien kanssa harjoittama terrori ja joukkomurhat Toisen maailmansodan aikana.

Bosnian itsenäistyminen

Jugoslavia alkoi natista liitoksissaan 1990-luvun alussa. Slovenia ja Kroatia irtautuivat Jugoslaviasta kesällä 1991. Ongelmaksi muodosti Bosnia ja Hertsegovinan osatasavalta, jossa ei ollut selkeää kansallista enemmistöä eikä ”bosnialaista” kansakuntaa. Muslimit muodostivat 43 prosentin väestöosuudellaan suurimman kansanryhmän. Kaikista kuudesta Jugoslavian osatasavallasta Bosnian itsenäistyminen tulisi olemaan ongelmallisin.

Alku ei osoittautunut erityisen vaikeaksi. Vaalit pidettiin ja äänet jakautuivat pääsääntöisesti etnisten rajojen mukaan. Kansalliskokouksen 240 paikasta muslimien SDA (Demokraattisen Toiminnan Puolue) otti 86, serbien SDS (Serbien Demokraattinen Puolue) 72 ja kroaattien HDZ (Kroaattien Demokraattinen Unioni) 44. Kolme suurinta puoluetta saivat yhdessä 80 prosenttia kaikista äänistä.

Kolme suurinta puoluetta sopivat vallan jakamisesta, ja Bosnian muslimien johtaja Alija Izetbegovicista tuli kiertävän presidentinviran ensimmäinen haltija. Kolmen etnispohjaisen valtapuolueen yhteistyö toimi alkukuukaudet hyvin, koska kaikkia yhdisti halu päästä irti vanhasta titolaisesta pakkopaidasta. Lisäksi kaikki valtapuolueet halusivat luoda uudelleen etnispohjaiset identiteetit ja sanoutua irti modernista synteettisestä yhteisestä identiteetistä.

Alija Izetbegovic

ja IzetbegovicMediaa pintapuolisesti seuraavalle tuli 90-luvulla vaikutelma, että nimenomaan serbit olivat radikaaleja nationalisteja (mitä heistä osa varmasti olikin) ja muslimit kannattivat monietnistä Bosnia ja Hertsegovinaa. Tämän myytin Trifkovic haluaa murtaa.

Trifkovicin mukaan muslimien SDA oli kolmesta valtapuolueesta ehkä kaikkein radikaalein. Lännessä syntyi vaikutelma, että Izetbegovicin linja edusti ”monikulttuuria” eikä islamismia. Todellisuudessa serbiosapuoli ei syystä luottanut Izetbegovicin vilpittömyyteen toisin kuin länsi ja erityisesti Yhdysvallat. Lännessä media esitti asian niin, että serbien SDS pelotteli Bosnian serbejä liioitelluilla ja todentamattomilla väitteillä SDA:n ideologian ja politiikan militantin islamistisesta luonteesta.

Alija Izetbegovic oli kuitenkin sharia-lain puolestapuhuja kauan ennen, kuin ensimmäistä laukausta oli ammuttu. Nuorena miehenä Izetbegovic kuului Nuorten Muslimien (Mladi Musulmani) organisaatioon Hänen järjestöänsä inspiroi Jerusalemin suurmufti Haj Amin Al-Husseini, joka kiersi natsien miehittämää Eurooppaa saarnaamassa muslimeille, että heidän ja Kolmannen Valtakunnan yhteiset intressit vaativat jokaisen nuoren muslimin sitoutumista yhteiseen rintamaan.

Vuoteen 1970 mennessä Izetbegovicin ideat olivat kypsyneet ja hän julkaisi islamilaisen julistuksensa, jossa hän mm. totesi:

”Islamilaisen liikkeen on voitava ja otettava valta heti, kun se on moraalisesti ja lukumääräisesti tarpeeksi suuri ei ainoastaan tuhoamaan ei-islamilaisen vallan vaan myös perustamaan uuden islamilaisen valtion. Islaminusko ja ei-islamilaiset sosiaaliset ja poliittiset instituutiot eivät voi elää rauhassa yhdessä.”

Nykyajan islamististen liikkeiden tavoitteisiin verrattuna lausunnossa ei ole mitään ihmeellistä, Vanhassa Jugoslaviassa Izetbegovic joutui kuitenkin pamflettinsa takia vankilaan vuonna 1983. Serbien kannalta lausunto vahvisti epäilyt siitä, että Izetbegovic halusi tehdä Bosnia ja Hertsegovinasta islamilaisen valtion.

Izetbegovicin länsimaisten arvojen halveksunta käy myös ilmi seuraavasta Turkkia koskevasta lausunnosta:

”Islamilainen Turkki hallitsi aikanaan maailmaa. Turkki eurooppalaisten kopiona edustaa kolmannen luokan maata, jonka kaltaisia löytyy maailmasta ainakin sata.”

Käytännön politiikassa Izetbegovic yritti edistää bosnialaista (eli muslimien) kansallismielisyyttä ja yhdistää kapeasti määritetyn bosniakki-identiteetin kuvitteelliseen ylikansalliseen Bosniaan. Tällä hän asettui vastustamaan kahta perinteisesti kristittyä yhteisöä serbejä ja kroaatteja, joiden väitettiin olevan uskollisia toisen Belgradille ja toisen Zagrebille. Izetbegovic yritti samanaikaisesti olla sekä nationalisti että islamisti, mikä oli ristiriitaista, koska bosniakki-identiteetti määrittyi käytännössä uskonnon (=islam) perusteella.

Tie sotaan

Varsinainen itsenäistyminen oli kuitenkin vielä edessä. Serbit halusivat kansanäänestystä koko Jugoslavian tasolla liittovaltion säilyttämisestä. Izetbegovicin kannalta moinen kuitenkin todennäköisesti olisi johtanut Bosnian säilymiseen Jugoslavian osana, joten hän pyrki erottamaan Bosnian liittovaltiosta ennen äänestystä käyttäen tekosyynä Kroatian itsenäistymistä. Näin toimiessaan Izetbegovic tiesi ottavansa riskin sodan syttymisestä. Helmikuussa 1991 hän sanoi:

”Uhraisin rauhan itsenäisen Bosnia ja Hertsegovinan puolesta, mutta rauhan takia en uhraisi suvereenia Bosnia ja Hertsegovinaa.”

Serbeille tämä tarkoitti sodanjulistusta. Toukokuussa Izetbegovic meni vielä pitemmälle sanomalla, että sotaa ei todennäköisesti voi välttää, koska kansakunnan on valtion luomiseksi kestettävä tämä jonkinlaisena kohtalona.

Helmikuun 29. päivänä 1992 itsenäisyydestä järjestettiin Bosnia ja Hertsegovinan sisällä kansanäänestys, jota serbit boikotoivat. 62 prosenttia äänestäneistä (enimmäkseen muslimeja ja kroaatteja) kannatti itsenäisyyttä, mikä ei riittänyt perustuslaine edellyttämään 2/3 enemmistöön. Tuloksesta huolimatta Izetbegovicin hallitus julisti Bosnian itsenäiseksi 3.3.1992.

Viimeisenä yrityksenä välttää sota Portugalin ulkoministeri Jose Cutileiro järjesti erityiskokouksen Lissabonissa, johon kolme yhteisöjen johtajaa Izetbegovic, Radovan Karadzic ja kroaattien Mate Boban osallistuivat. EU:n välittäjät suostuttelivat johtajat hyväksymään esityksen yhtenäisestä valtiosta, joka olisi jaettu etnisiin alueisiin tai ”kantoneihin” Sveitsin malliin. Läpimurto oli mahdollinen, koska Bosnian serbeille itsenäisyys ei sinänsä ollut ongelma, kunhan Bosnian muslimit luopuisivat tavoitteestaan luoda keskitetty, yhtenäinen Bosnia.

Izetbegovic näytti hyväksyvän tämän, koska parempaa sopimusta ei ollut tarjolla. Näin syntyi ns. Lissabonin sopimus (jota ei pidä sekoittaa Irlannin hylkäämään EU-sopimukseen). Tässä vaiheessa tarinaan tulee kuitenkin mukaan Trifkovicin varsinainen konna, Yhdysvaltojen viimeinen Jugoslavian suurlähettiläs Warren Zimmermann. Tämä lensi Belgradista Sarajevoon kertomaan Izetbegovicille, että Yhdysvallat ei tue Cutileiron suunnitelmaa. Zimmermannin mielestä kyseessä oli ”serbien vallananastus”.

Jälkikäteen Yhdysvaltojen ulkoministeriö myönsi, että Yhdysvaltojen politiikkana oli rohkaista Izetbegovicia hylkäämään jakosuunnitelma. Tästä eteenpäin Izetbegovicilla ei ollut motiivia ottaa EU:n johtamia neuvotteluja vakavasti.

Trifkovicin mukaan Yhdysvaltojen toiminta on selitettävissä reaalipolitiikan kautta. Jos eurooppalaiset olisivat saaneet tahtonsa läpi, Bosniasta olisi tullut monietninen liittovaltio Sveitsin tapaan. Amerikkalaisten päätöksentekoon kuitenkin vaikuttivat myös muut tekijät, kuten saudit ja muut muslimit, uuskonservatiivit, turkkilaiset, ”maailmankylän” rakentajat ja russofobit.

Jälkikäteen vuonna 1995 Portugalin ulkoministeri Cutileiro päivitteli, että Bosnian kysymys olisi voitu ratkaista aiemmin. Hän totesi myös, että syy ei ollut yksin Izetbegovicin, koska ulkomaalaiset välittäjät rohkaisivat häntä luopumaan sopimuksesta. Jälkiviisaana voi todeta Cutileiron olleen ainakin osittain oikeassa, sillä sodan päättänyt Daytonin rauhansopimus jakoi Bosnian etnisiin alueisiin eikä valtiosta tullut keskitettyä, kuten Izetbegovic ja Zimmermann toivoivat.

Radovan Karadzic

Trifkovic ei mitenkään yritä puolustella Bosnian serbien johtaja Radovan Karadzicin toimia. Hänen mukaansa Karadzic on mitä ilmeisimmin sotarikollinen ja ansaitsee tuomionsa. Jugoslavian sotaa varten varta vasten perustetun Haagin kansainvälisen sotarikostuomioistuimen puolueettomuuden hän sen sijaan asettaa kyseenalaiseksi.

Bosnian serbien toimien selittämiseen ei tarvita mitään ennakolta suunniteltua kansanmurhaa. Sen sijaan toimet olivat tulosta sodasta ja sen seurauksista. Haagin tuomioistuimen tarkoituksena ei ole Trifkovicin käsityksen mukaan selvittää totuutta vaan rankaista serbejä ”voittajan oikeudella” länsimaisen uuden maailmanjärjestyksen legitimoimiseksi.

Serbien epäilystä sotarikostuomioistuimen puolueettomuudesta lisää myös muslimien sodanaikaisen komentaja Nasir Oricin vapauttaminen syytteistä, vaikka miehen alaisuudessa väitetään tapetun tuhansia serbisiviilejä.

Karadzic siis tuomitaan syylliseksi, mutta tuomion seurauksena Serbia tuskin pääsee lähemmäksi EU-jäsenyyttä, jota Serbian presidentti Boris Tadic ajaa. Serbian EU-jäsenyyden tiellä on ainakin kaksi estettä. Ensinnäkin Serbian on hyväksyttävä Kosovon itsenäisyys ja luovuttava aluevaatimuksista alueen suhteen. Toiseksi EU:n Serbiaan vihamielisesti suhtautuvat jäsenet todennäköisesti vaativat jäsenyyden toteutumiseksi toisen sotarikollisen kenraali Ratko Mladicin vangitsemista.

Tämän jutun tarkoituksena ei ole puolustella Radovan Karadzicia, Bosnian serbejä tai ketään muutakaan. On myös todettava, että siteeratun artikkelin kirjoittaja Srdja Trifkovicia voi hänen taustansa takia pitää puolueellisena, vaikka kyseessä on vakavasti otettava historioitsija. Serbien sotarikoksia ei voi eikä pidä selittää parhain päin, mutta Bosnian sodan (ja myös sitä seuranneen Kosovon sodan) syitä pitää pystyä tarkastelemaan myös muista näkökulmista kuin serbien silmittömästä pahuudesta. Srdja Trifkovic ei syytä Alija Izetbegovicia sodasta, vaan esittää hänen toimineen omista lähtökohdistaan, Yhdysvaltojen toimien rohkaisemana. Samaa ovat sanoneet myös Johns Hopkins –yliopiston emeritusprofessori Robert W. Tucker ja Coloradon yliopiston professori David C. Hendrickson, jotka pitävät todennäköisenä, että Zimmermann tuhosi Lissabonin sopimuksen.

Valehtelemisen taito

Poliitikkoja on sanottu valehtelijoiksi. Voi olla, että he ovatkin sellaisia. Maailmasta löytyy kuitenkin muitakin valehtelijoita, joten ainakin minulle herää kysymys, millaiset valehtelijat päätyvät poliitikoiksi.

Tony Blair ylistää islamia

Britannian entinen pääministeri Tony Blair luonnehti Foreign Affairs –lehdessä tammi-helmikuussa 2007 islamia seuraavin sanankääntein

"Minulle hämmästyttävin asia Koraanissa on sen edistyksellisyys. Kirjoitan asiasta nöyrästi toisen uskontokunnan jäsenenä. Ulkopuolisena Koraani vaikuttaa uudistusmieliseltä kirjalta, joka yrittää palauttaa juutalaisuuden ja kristinuskon juurilleen vähän samalla tavalla, kuin kristillisen kirkon uudistajat yrittivät tehdä vuosisatoja myöhemmin. Koraani on inklusiivinen. Se huokuu tiedettä ja tietoa ja kammoaa taikauskoa. Se on käytännönläheinen ja paljon edellä aikaansa asenteissaan avioliittoon, naisiin ja hallintoon.

Sen johdolla islamin leviäminen aiemmin kristittyjen ja pakanoiden maille oli häikäisevää. Vuosisatojen ajan islam perusti imperiumin ja johti maailmaa keksinnöissä, taiteessa ja kulttuurissa. Suvaitsevaisuuden lipunkantajat löytyivät varhaiskeskiajalla todennäköisemmin muslimien kuin kristittyjen mailta."

Kirjoitus kuulostaa mairealta ja ylenpalttisen kohteliaalta. Toki lainaus on irrotettu asiayhteydestään. Blair käsitteli puheessaan myös islamilaisia ääriliikkeitä kuten Muslimiveljeskuntaa ja esitti oman käsityksensä islamilaisen radikalismin syistä.

Kuitenkin yllä siteeratut kaksi kappaletta kertovat paljon niin Tony Blairista kuin vallitsevista länsimaisista arvoista. Olen nähnyt televisiosta Tony Blairin puheita ja ne ovat säännönmukaisesti olleet vakuuttavia ja saaneet uskomaan puhujan rehellisyyteen. Blair on pystynyt perustelemaan parlamentille ja äänestäjilleen Irakin sodan kaltaisia epäsuosittuja toimenpiteitä ja voittanut kolmet vaalit peräkkäin.

Blairin sanat on selkeästi suunnattu muslimikuulijoille ja niiden tavoitteena on kertoa, että Irakin ja Afganistanin sotatoimien tavoitteena ei ole taistella islamia vastaan vaan pelkästään tuhota ääriliikkeet, jotka ovat pilanneet muutoin rauhanomaisen uskonnon maineen. Lisäksi Britanniassa Työväenpuolue tarvitsee myös muslimiäänestäjien äänet. Britannian toinen muslimipääri Lordi Ahmed on Työväenpuolueen jäsen ylähuoneessa.

Lisäksi Blair on moderni liberaali, joka ei usko muihin arvoihin kuin täydellisen syrjimättömyyden periaatteeseen. Blair ei liberaalina voi sanoa, että ääriliikkeiden aatemaailma perustuu selkeästi perinteiseen tulkintaan islamista. Hän ei myöskään voi sanoa, että islamilaisen maailman takapajuisuuden syy on islamissa itsessään. On paljon helpompi valehdella, ja valehtelu muuttuu hyväksytyksi, jos sen tekee hyvän asian puolesta. Sellainen kuuluu politiikkaan.

Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että Blairin poliittisen menestyksen salaisuus piilee hänen kyvyssään valehdella vilpittomästi. Kyllä moni varmasti huomaa hänen valehtelevan, mutta hän tekee sen niin hyvin, vakuuttavasti ja vilpittömän näköisesti, että valehteluun ei enää voi suhtautua vihamielisesti kuten ”normaaliin” kusetukseen.

Blairin valehtelu vakuutti jopa Guardianissa kirjoittavan muslimin Ajmal Masroorin, joka viime jouluaatolle päivätyssä artikkelissaan ihmettelee Blairin kääntymistä katoliseen uskoon. Jos Blair puhuu niin ylistävään sävyyn islamista, miksi hän valitsee katolisen uskon? Masroor kysyy aiheellisesti:

”Jos hän oikeasti haluaisi uudistuksia ja hengellisyyttä, hänen tulisi valita islam.”
…

”Blairin mukaan islam ”huokuu tiedettä ja tietoa ja kammoaa taikauskoa”. Olen samaa mieltä, mutta miksi hän on valinnut katolisen uskon, jonka historia on täynnä taikauskoa ja vihamielisyyttä tiedettä kohtaan?”
...

”Jos islam kunnioittaa perhettä ja naisia, miksi hän on valinnut kirkon, joka kieltää pappejansa menemästä naimisiin ja jonka johtohenkilöitä vaivaavat syytteet homoseksuaalisuudesta ja pedofiliasta…”

En usko, että Masroor uskoo Blairin rehellisyyteen sen enempää kuin minäkään. Masroor uskoo islamiin ja tietää Blairin valehtelevan. Itse asiassa Masroor pilkkaa Blairia paremmin, kuin mihin itse ikinä pystyisin.

Jäljittelijä Sarkozy

En olisi ottanut Blairin islam-ylistystä puheeksi, mikäli Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ei olisi luonnehtinut islamia miltei samoin sanankääntein. Sarkozy, joka on ollut itselleni suuri pettymys sekä ulko- että sisäpolitiikassaan, sanoi:

”Islam tarkoittaa edistystä, tiedettä, ylpeyttä ja nykyaikaa.”

Sarkozy puhui Pariisin Louvren taidegallerian islamilaista taidetta käsittelevän näyttelyn yhteydessä. Hänen tarkoituksenaan oli miellyttää saudiarabialaisia vieraitaan eli hän todellisuudessa tuskin on samaa mieltä sanomisiensa kanssa. Hän on kuitenkin Blairin tavoin moderni liberaali, jolle täydellinen syrjimättömyys (ja oma poliittinen etu) ohittaa kaikki muut periaatteet. Poliitikkona Sarkozy on toistaiseksi vain halpakopio Blairista, joka oikeasti uskalsi ajaa omaa politiikkaansa vastustuksesta piittaamatta. Sarkozyn näytöt ovat vielä antamatta, ja on Ranskan kansasta kiinni, tuleeko näyttöpaikkoja enää ensimmäisen kauden jälkeen.

Eurooppa ja islam

Silloin, kun suosittu, tuottelias ja erinomainen blogisti Kemppinen kirjoittaa jostain mielenkiintoisesta asiasta, teksti kannattaa varmuuden vuoksi lukea moneen kertaan, jotta välttyisi äkkinäisiltä johtopäätöksiltä. Tekstin alussa ollaan sanovinaan jotakin, joka loppupuolella kääntyy aivan toiseksi.

Otsikolla Islam ja Pohjoinen ilmestynyt kirjoitussarja (I, II ja III) ei itse asiassa käsittele islamia juuri lainkaan. Enemmänkin siinä käsitellään Euroopan historiaa. Islamille ollaan antavinaan kunniaa erilaisista Eurooppaa hyödyttäneistä keksinnöistä hämeenanttilalaiseen Mare Nostrum –tyyliin. Kuitenkin kirjoituksista välittyy myös kuva siitä, miten islam on laajenemisellaan sysännyt liikkeelle kehityskulkuja, jotka ehkä muuten olisivat jääneet toteutumatta.

Islam ja valloitukset

Kemppinen ei yritä selittää, miten Muhammadista tuli maailmanuskonnon perustaja ja hänen seuraajistaan maailmanvalloittajia. Hämeen-Anttilakaan ei tätä osaa tai halua selittää ainakaan suoraan. Kirjoitussarjan kolmannessa osassa Kemppinen puhuu tyranneista, jotka ”keksivät edistää toinen toistaan kammottavampia päämääriään rupeamalla kannattamaan tuota tai tätä ideologiaa”. Hän ei kuitenkaan listaa Muhammadia tähän porukkaan, vaikka hän on siinä sarjassa yksi maailmanhistorian menestyksekkäimmistä ja vaikutuksiltaan kestävimmistä.

Muhammad ei nimittäin perustanut pelkkää uskontoa vaan hänen perustamastaan uskonnosta kehittyi kokonaisvaltainen uskonnollispoliittinen oppijärjestelmä, joka kattaa kaikki elämänalueet. Muhammadin tärkein oivallus oli jihad, jolla hän legitimoi valloittamisen, ryöstämisen, raiskaamisen ja valloitettujen kansojen alistamisen.

Jihadin ansiosta ryöstäminen, raiskaaminen, tuhoaminen ja alistaminen saivat uskonnollisen siunauksen. Muhammadin aikaan ja vielä paljon myöhemminkin nuo keinot olivat yleisesti käytössä, kun haluttiin laajentaa valtakuntia. Noilla keinoilla levitettiin myös islamia etenkin alkuaikoina, mikä teki uudesta uskonnosta erittäin palkitsevan sen ensimmäisille seuraajille. Allahin puolesta henkensä antanut sai varman paikan paratiisissa. Mitään muuta tapaa varmistaa paikkaa ei ole.

Jihad ei olisi yksinään menestynyt ilman dhimmi-instituutiota, joka antoi mahdollisuuden ns. kirjan kansoille elää islamin vallan alla toisen luokan kansalaisina ja täten säilyttää oma uskontonsa. Dhimmi-instituutio tuotti muslimihallitsijoille verotuloja, minkä ansioista kääntymistä ei islamin ensimmäisinä vuosisatoina erityisemmin rohkaistu tai edes sallittu. Kääntymismahdollisuus kuitenkin takasi instituution kestävyyden. Kurjuudesta oli aina ulospääsy pelkällä shahadan lausumisella.

Islam ei siis pääsääntöisesti harjoittanut miekkalähetystä eli pakkokäännytyksiä, kuten Hämeen-Anttila kirjoissaan toteaa. Jihad ei siis tarkoita islaminuskon levittämistä vaan islamin ylivallan edistämistä kaikilla mahdollisilla, myös rauhanomaisilla, keinoilla. Sillä, tarkoittaako jihad oikeasti sisäistä hengellistä kamppailua vai pyhää sotaa, ei oikeasti ole väliä. Molemmat merkitykset ovat päteviä ja merkitys on riippuvainen tilanteesta.

Islam on siis imperialistinen oppi. Jihad ei lopu, ennen kuin maailmassa palvotaan vain ja ainoastaan Allahia. Blogisti Takkirauta kutsuu islamia ”valloittajameemipleksiksi”. Islamilla menee hyvin, kun se leviää ja laajenee. Pysähtyessään se taantuu. Eurooppalaisten teknologinen ja taloudellinen ylivoima pysäytti islamin etenemisen, mutta islam on viimeisen 50 vuoden aikana tehnyt paluun ja on nykyisin merkittävä poliittinen voimatekijä Euroopassa ja koko maailmassa.

Maailmasta ei ehkä löydy yhtä menestyksellistä imperialistista oppia kuin islam, joka on valloittamisen ja alistamisen lisäksi myös kulttuuri-imperialismia. Kääntyneet kansat pakotetaan unohtamaan oma esi-islaminen historia ja identiteetti ja omaksumaan arabien historia ja identiteetti. Entinen historia edusti jahiliyyaa eli esi-islamilaisen tietämättömyyden aikaa. Aiempi identiteetti ei aina kokonaan korvautunut uudella. Esimerkiksi Iranissa persian kieli säilyi, vaikka omaksuikin vaikutteita arabiasta.

Hämeen-Anttila toteaa kirjoissaan myös, että islamisoituminen kesti vuosisatoja. Näin oli, koska pakkokäännytykset eivät kuuluneet pääasialliseen toimintamalliin. Hidas näivettyminen vie aikansa, ja toisaalta Bernard Lewisin sanoja mukaillen institutionalisoitu toisen luokan kansalaisen asema on joskus parempi vaihtoehto kuin näennäinen tasa-arvo. Intiassa islamisoituminen jäi pahasti kesken, kun britit pilasivat homman intialaisen kulttuurin elpyessä brittivallan aikana ja sen seurauksena.

Eight Ball

Palataan vielä niihin kehityskulkuihin, jotka Euroopassa alkoivat islamin valloitusten seurauksena. Kun islam levisi Välimeren etelärannoille ja Iberian niemimaalle, Euroopan kehityksen painopiste siirtyi pohjoisemmaksi Reinin ja Tonavan rannoille. Balkanilla Bysantin valtakunta toimi vuosisatoja puskurina ja hidasti islamin työntymistä Eurooppaan aina Bysantin kaatumiseen 1492 saakka.

Välimeri menetti asemansa eurooppalaisen kulttuurin sydänmaana ja myös kauppareittinä. Pohjois-Afrikasta toimineet kaapparimerirosvot ryöstivät laivoja ja tekivät ryöstöretkiä Euroopan rannikolle vuosisatojen ajan Tunisista, Algerista, Tripolista ja Salesta käsin. Kaapparimerirosvojen toiminta päättyi lopullisesti vasta vuonna 1830, kun Ranska valloitti Algerian. Kaapparimerirosvojen ansiosta Välimeren rantamaissa asutusta rannikkoalueille ei rohkaistu ennen 1800-lukua.

Kemppisen toinen kasipallo viittaa Bysantin kaatumiseen, joka avasi ottomaaniturkkilaisille tien Kaakkois-Eurooppaan ja uhkasi maanosan ydinalueita. Kemppinen näkee tämän johtaneen uskonnollisen fanatismin kasvuun. Ehkä näinkin mutta uskonpuhdistus johti 30-vuotiseen sotaan, jossa eurooppalaiset suurvallat keskittyivät lähinnä taistelemaan keskenään sen sijaan, että ne olisivat torjuneet kaakosta vyöryviä turkkilaisia.

Kasipallo vaikutti myös löytöretkiin. Ennen tutustumistani islamin historiaan minulle on aina ollut vähän vaikea hahmottaa, miten pitkä ja vaarallinen merireitti Intiaan voisi olla kannattava kaupankäynnin kannalta. Kolumbus halusi löytää lyhyemmän reitin ja loppu on historiaa.

Ei myöskään liene epäilystä, että islam on taas iskemässä kasipalloa eurooppalaiseen pallorykelmään. Tuon kasipallon vaikutuksista on mahdotonta sanoa mitään varmaa ja lopullista. Spekulointi ei kuitenkaan ole kiellettyä, joten esitän lonkalta kolme mahdollista skenaariota:

• Islamin poliittisen vaikutusvallan lisääntyminen johtaa vastareaktioon, jonka seurauksena länsi luopuu universalistisesta utopismistaan ja tunnustaa olevansa vain yksi kulttuuri muiden joukossa. Islamin poliittinen ja taloudellinen merkitys vähenee uusien energialähteiden ja öljyriippuvuuden loppumisen kautta
• Eurooppa islamisoituu vähitellen ja menettää länsimaisen luonteensa. Yhdysvallat eristäytyy omalle mantereelleen. Islamin poliittinen merkitys kasvaa länsimaiden hallitusten myöntyvyyspolitiikan ja kantaväestön lukumääräisen vähenemisen kautta.
• Euroopan ja islamilaisten väliset erot vähenevät ja islamin poliittinen merkitys häviää taustalle islamilaisten maiden vaurastuessa ja liittyessä mukaan länsimaiseen kulutusyhteiskuntaan. Syntyy uusi eurooppalainen islam, joka yhdistää islaminuskon ja eurooppalaiset arvot.

Lukijan päätettäväksi jätän, mikä noista vaihtoehdoista edustaa EU:n poliittisia tavoitteita, mikä on kaikkein epätodennäköisin skenaario ja mitkä vaihtoehdoista perustuvat realismille ja mitkä toiveajattelulle.