Nimimerkki Kumitonttu kirjoitti, miksi
Virtanen piiloutui takakonttiin ja kertoo poliittisen järjestelmän
sisäisestä korruptiosta sekä siitä, miten tavallisen kansalaisen ja
poliittisten vähemmistöjen ääni ei pääse nykyjärjestelmässä kuuluviin. Hän myös
kertoi, miten valta itsessään on muuttunut itseisarvoksi ja kuinka järjestelmä
palvelee ensisijaisesti järjestelmää itseään eikä tavallisia kansalaisia.
Lännen median journalisti Lauri Nurmi on tehnyt sen, mitä
journalistin pitääkin tehdä eli paljastanut, että kesäkuun 10. päivän jälkeiset
tapahtumat olivat suurimmalta osin ennalta sovittua teatteria. Mitään
hallituskriisiä ei tosiasiallisesti ollut, mutta julkisuuteen haluttiin antaa
vaikutelma, että hallituksen hajoaminen olisi lähellä. Itselleni tapahtumien
kulku kävi selväksi melko pian. Kirjoitin tästä englanniksi artikkelin
Tundratabloids-sivustolle.
Tärkeämpi kysymys kuin Sipilän valehtelu on se, miksi
Perussuomalaiset hajosi ja mitä se kertoo Suomen poliittisen järjestelmän
tilasta.
Timo Soinin johtamistyyli
Julkisuudessa leppoisana ja kansanomaisena esiintyvä Timo
Soini johti puoluettaan 20 vuotta ja julkisuudessa puolue henkilöityi pitkälti
häneen. Toisaalta Soini itse nousi parrasvaloihin etupäässä Tony ”Viikinki” Halmeen
siivellä. Samalla tavoin Perussuomalaisten kaksi jytkyä tuskin olisivat olleet
mahdollisia ilman Jussi Halla-ahoon henkilöityneitä maahanmuuttokriittisiä
äänestäjiä.
Leppoisasta julkikuvastaan huolimatta Soini osoittautui
puoluejohtajana autoritaariseksi rähisijäksi, joka armotta ripitti oikealta
polulta hairahtuneita puolueen edustajia jopa ihan julkisesti. Vaikka puolue
oli kasvanut suureksi, kukaan muu ei saanut päättää puolueen linjasta kuin Timo
Soini.
Puolueella ei myöskään ollut selkeää linjaa. Puolueohjelma
oli toki kirjattu paperille, mutta puolueen linja muuttui puheenjohtajan
mielenliikkeiden mukaan. Kun Perussuomalaiset lopulta astui Juha Sipilän
hallitukseen, puolueen EU- ja eurokriittisyydestä ei ollut jäljellä juuri
mitään.
Autoritaarinen johtamistyyli teki puolueen kansanedustajista
pelokkaita ja passiivisia. Lisäksi Soini suosi nimityksissään itselleen
uskollisia henkilöitä ja heitä, joiden asema oli riippuvainen puoluejohdon
tahdosta. Liian itsenäiset edustajat jätettiin syrjään parrasvaloista.
Autoritaarisuus ja oman puolueen edustajien haukkuminen julkisuudessa jättävät
jälkensä, mikä on näkynyt Perussuomalaisten kommenteissa puolueen hajoamisen
jälkeen.
Meno hallitukseen
Välittömästi toisen jytkyn jälkeen kävi ilmeiseksi, että
Perussuomalaiset ja erityisesti Timo Soini todella halusivat hallitukseen. Tuleva
puheenjohtajaehdokas Sampo Terho esiintyi Soinin rinnalla ja oli mukana
viemässä Perussuomalaisia Juha Sipilän hallitukseen. Soinin mukaan ”kentän
ääni” kertoi, että hallitukseen pitää mennä. Hallitukseen päästiin ja
näennäisesti Perussuomalaiset sai hallitusohjelmaan kirjattua joitakin omia
tavoitteitaan ja jopa sellaisia, jotka miellyttivät puolueen
maahanmuuttokriittisiä äänestäjiä.
Ministerinimityksissä Soini suosi omia suosikkejaan. Soinin
politiikkaan nostama Jussi Niinistö sai puolustusministerin paikan. Jari
”Pihvi” Lindströmille puolestaan annettiin oikeusministerin ja työministerin
salkut. Soini itse valitsi ulkoministerin salkun, vaikka perinteisesti toiseksi
suurin hallituspuolue saa valtiovarainministerin salkun. Hallituksen
ministerisalkkuja ei valittu sen perusteella, miten hyvin niiden avulla voidaan
edistää puolueen tavoitteita. Hallitukseen valittujen ministerien omat
mieltymykset ratkaisivat. Maahanmuuttokriittisten kannalta oli merkittävää,
että sisäministerin salkku jäi saamatta.
Syksy 2015
Puolueissa on erilaisia fraktioita, joille toiset asiat
merkitsevät enemmän kuin toiset. Tästä huolimatta puolueet pysyvät kasassa,
koska eri fraktiot saavat omia tavoitteitaan läpi oman merkityksensä
perusteella. Maahanmuuttokriittinen fraktio sai kirjattua hallitusohjelmaan
joitakin itselleen tärkeitä asioita, jotka toteutuessaan olisivat vähentäneet
Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhakijoille. Tämä asia sinänsä olisi
riittänyt kestämään Timo Soinin poukkoilevaa ja autoritaarista johtamistapaa
puheenjohtajakauden loppuun asti, mikäli syksyllä 2015 Ruotsin rajan yli ei
olisi alkanut valumaan valtava määrä turvapaikanhakijoita. Vasta tässä
vaiheessa Perussuomalaiset petti äänestäjänsä lopullisesti.
Koska Perussuomalaiset oli hallitusneuvotteluissa valinnut
ministeripaikat ministereiksi valittujen henkilöiden mieltymysten mukaan,
Perussuomalaisilla ei ollut välitöntä kosketusta turvapaikkakriisin hoitoon,
joka jäi kokoomuslaisen sisäministeri Petteri Orpon vastuulle.
Kokematon ja kyvyiltään rajoittunut Orpo hoiti
turvapaikkakriisiä huonosti. Aluksi maahan vain tuli ihmisiä Tornion kautta
ilman, että heitä oli kukaan ottamassa vastaan. Sen jälkeen Petteri Orpo sai
suuren neronleimauksensa, eli Tornion perustettiin ”järjestelykeskus”, jonne
turvapaikanhakijat ohjattiin rajalta ja josta heidät edelleen lähetettiin
varsinaisiin vastaanottokeskuksiin. Valtamedia ylisti Orpoa tästä
”saavutuksesta” ja ehkä tämän seurauksena Orpo valittiin seuraavaksi
Kokoomuksen puheenjohtajaksi.
Pääministeri Juha Sipilä osoitti kriisin aikana, että hän ei
ymmärtänyt, miten suuren mittakaavan tapahtumasta turvapaikanhakijakriisissä
oli kyse. Pääministeri kuulutti koko maailmalle, että hänen Kempeleen kotinsa
annettaisiin turvapaikanhakijoiden käyttöön. Suomeen pyrkivien määrä lisääntyi
merkittävästi, kun tieto Sipilän lupauksesta levisi Lähi-idän mediaan.
Tässä vaiheessa oli selvää, että Perussuomalaisten vaikutus
turvapaikanhakijakriisiin oli vähäinen ja jopa olematon. Hallituksessa
istuvista ministereistä yksikään ei vaatinut Ruotsin rajan sulkemista ja
Suomeen pyrkivien palauttamista takaisin Ruotsiin. Näin oli siitä huolimatta,
että Ruotsi selkeästi työnsi turvapaikanhakijoita Suomeen. Avustusjärjestöjen
edustajat ohjasivat osan turvapaikanhakijoista Luulajan junaan, jossa nämä
saivat matkustaa ilmaiseksi. Luulajasta turvapaikanhakijat ohjattiin
Haaparantaan meneviin busseihin. Suomen hallitus ei tehnyt mitään asian
korjaamiseksi.
Perussuomalaisten ministeriryhmä ei myöskään tehnyt yhtään
mitään tulijavirran pysäyttämiseksi. Myöhemmin on tullut ilmi, että osa
Perussuomalaisten kansanedustajista vaati ministereitä tekemään jotakin asian
suhteen. Vastaus oli kuitenkin tyly. Hallituksessa pysyminen oli tärkeämpää
kuin tulijavirran pysäyttäminen.
Kun kävi selväksi, että Perussuomalaiset pysyvät
hallituksessa eikä Ruotsin rajaa suljeta maahantulijoilta, Perussuomalaisia
tiukemman maahanmuuttopolitiikan takia äänestäneille oli kaksi vaihtoehtoa.
Joko johto vaihtuu tai puolue saa mennä. Sosiaalisessa mediassa ja muualla
internetissä käynnistyi kampanjoita Soinin syrjäyttämiseksi ja Jussi Halla-ahon
valitsemiseksi puolueen johtajaksi. Tätä normaaliin demokratiaan kuuluvaa
toimintaa katkeroituneet loikkarit ovat nimittäneet ”puolueen kaappaamiseksi”.
Kohti puoluekokousta
On vaikea sanoa, missä vaiheessa Soinille selvisi, että
Halla-aho todennäköisesti valitaan seuraavaksi puheenjohtajaksi. Luultavasti
asia tuli selväksi jo kunnallisvaaleissa, joissa Halla-aho sai selvästi enemmän
ääniä kuin puolustusministeri Jussi Niinistö ja perintöprinssiksi valittu Sampo
Terho. Soini luultavasti myös ymmärsi, että hän itse saattaisi hävitä
Halla-aholle, jos hän asettuisi ehdolle. Tätä mahdollisuutta emme tiedä, koska
Soini ilmoitti hyvissä ajoin luopuvansa puheenjohtajuudesta.
Sen sijaan on helppo arvata, että Soinin hallituskumppanit
Juha Sipilä ja Petteri Orpo tiesivät, että Timolle hallituksessa pysyminen on
kaikkein tärkeintä. Todennäköisesti he haistoivat tilaisuuden hajottaa potentiaalisesti
kiusallinen poliittinen puolue ja saada samalla hallitukseen kuuliaisista
lakeijoista koostuva ryhmittymä, joka olisi täysin riippuvainen Sipilän ja
Orpon armeliaisuudesta.
Joka tapauksessa jo ennen puoluekokousta aloitettiin varautuminen Halla-ahon puheenjohtajuuteen. Tästä varautumisesta ei julkisuuteen hiiskuttu. Lännen median Lauri Nurmi julkaisi ennen kesäkuun puoluekokousta jutun, jossa kerrottiin Perussuomalaisten kansanedustajien irtautumishankkeesta. Timo Soini kielsi tämän näyttävästi kuuluisassa ”Juudas-kirjoituksessaan”. Poimin siitä loppulauseen:
”Valhe aseena on alhaisin astalo.”
Hajoaminen
Vain reilu viikko kirjoituksen julkaisun jälkeen paljastui,
että Timo Soini oli se, joka käytti valhetta aseenaan. Myös Juha Sipilä sortui
samaan. Kun lähtee Timon kanssa kakkaleikkeihin, omat vaatteet likaantuvat
väkisinkin.
On täysin mahdoton ajatus, että hankkeesta ei olisi
keskusteltu hallituskumppanien kesken. Myös presidentti Sauli Niinistö
todennäköisesti tiesi hankkeesta, koska ulkoministerinä Timo Soini on hänen
läheisin työtoverinsa.
Hankkeeseen osallistuneet Sipilä ja Orpo ymmärsivät, että
kilpailevan puolueen hajottaminen tavalla, joka ilmentää poliittista
korruptiota, mädännäisyyttä ja juonittelua, ei herätä positiivista huomiota
vaan vähentää kansalaisten luottamusta poliittiseen järjestelmään. Siksi hanke
piti naamioida hallituskriisiksi ja varmistaa, että erityisesti pääministeri Sipilä
näyttäisi olevan tietämätön tapahtumista. Siksi tarvittiin arvopohjaa,
lentonäytöstä, eropaperin polttamista ja auton peräkonttia.
Se, mitä tapahtui, ei ollut varsinainen suunnitelma.
Tarkoituksena oli, että Soini pystyisi Perussuomalaisten puoluehallituksen
kautta kontrolloimaan tapahtumia, jolloin ero vältettäisiin. Siksi
puoluekokouksen asialistalla oli kohta, jossa puoluehallituksen kokoa
kasvatettaisiin. Tällöin oletusarvoisesti Soinille uskollinen puoluehallitus olisi
voinut päättää loikkarien olevan Perussuomalaisten varsinainen eduskuntaryhmä.
Tällöin loikkarit olisivat saaneet myös Perussuomalaisten puoluetuen itselleen.
Jäljelle jäänyt Perussuomalaisten eduskuntaryhmä olisi myös voitu erottaa
tarvittaessa.
Koska ehdotus ei mennyt puoluekokouksessa läpi, Soini joutui
turvautumaan suunnitelma B:hen eli perustamaan uuden eduskuntaryhmän, mikä tarkoitti
Perussuomalaisista irtautumista.
Loppunäytös
Juuri tällä hetkellä eletään ns. ”peräkonttigaten” jälkimainingeissa.
Pääministeri Juha Sipilä joutuu nyt paikkailemaan valheitaan. Eduskunnan edessä
pääministeri turvautui vitsailuun kuten myös peräkontin matkustaja, Soinin valtiosihteeri
Samuli Virtanen, joka julkaisi itsestään kuvan auton peräkontissa. Vitsit
tuskin naurattavat edes kertojia itseään, sillä ne paljastavat liikaa kertojastaan.
Peräkonttia tuskin olisi tarvittu, jos touhu olisi ollut rehellistä ja avointa.
Koska kyse oli teatterista, kuiskaaja piti piilottaa.
Sipilä toimii kuten valheesta kiinni jääneet yleensä. Ensin
vakuutellaan tietämättömyyttä ja sen jälkeen myönnetään, että onhan asiasta
ollut puhetta. Jos eläisimme terveessä poliittisessa kulttuurissa, valehtelija
ymmärtäisi erota. Suomessa kuitenkin hallituksen istuminen vaalikauden loppuun
tuntuu olevan itseisarvo, vaikka pääministerin uskottavuus olisi mennyttä. Jos
Sipilä ei eroa ensi viikolla, hän ei eroa lainkaan.
