tiistaina, huhtikuuta 10, 2018

Uhriutujat sensuurin asialla


Aiemmassa kirjoituksessani viittasin Timo Haapalan kolumniin, jossa hän hyökkäsi voimallisesti Perussuomalaisia ja väitti näitä Suomen Venäjä-myönteisimmäksi puolueeksi. Kirjoitus oli ilkeämielinen, missä ei sinänsä ole mitään pahaa, koska kyseessä oli kolumni. Ongelmallista oli sen sijaan tapa, jolla hän siteerasi puheenjohtaja Jussi Halla-ahon lausuntoja.

Kirjoituksen seurauksena Iltasanomat joutui kirjoittamaan oikaisun Haapalan kirjoituksessa esitettyihin väitteisiin. Tämä oli ns. ”vastuulliselta” medialta oikea toimenpide. Jos kirjoittaa ilkeämielisen kirjoituksen, sitaateissa ei silloin saa olla toivomisen varaa. Mitä teki Haapala? Ainakaan tiedossani ei ole, että hän olisi ryhtynyt laajamittaiseen erimielisten blokkaukseen, valitellut vihapuheesta ja syyttänyt Halla-ahoa maalituksesta. Moinen olisi ollut alhaista ja selkärangatonta toimintaa.


Turun Sanomien primadonna

Vain hieman Turussa tapahtuneen Suomen ensimmäisen islamilaisen terrori-iskun jälkeen Turun Sanomien toimittaja Rebekka Härkönen kirjoitti sankaritarinan terroristin puukottamia uhreja auttaneesta afganistanilaisesta turvapaikanhakija Ahmad Hosseinista.

Sinänsä turvapaikanhakijoiden tai maahanmuuttajien tekojen kaunistelussa ja niiden merkityksen paisuttelussa ei ole mitään epätavallista. Suomalainen valtamedia tekee niin jatkuvasti ja asialla ovat yleensä samat asiaan vihkiytyneet epärehelliset journalistit.

Kävi ilmi, että kuva- ja videotodisteet eivät tukeneet Härkösen jutun väitteitä. Hosseini ei kuvien ja videoiden perusteella osallistunut auttamiseen lainkaan, vaikka olikin tapahtumapaikalla. Oikeudenkäynnin aikana julkaistu videoaineisto ei myöskään anna aihetta olettaa, että Hosseini olisi tehnyt mitään merkittävää uhrien auttamiseksi.

Jälkikäteen voi sanoa, että Härkösen ei ehkä olisi kannattanut kirjoittaa moista juttua nimenomaan Turun terrori-iskun yhteydessä. Jossain toisenlaisessa tilanteessa kirjoitus olisi ehkä saanut oman otsikon Hommaforumilla ja muutaman kommentin mutta ei sen enempää. Nyt Suomen ensimmäisen oikean terrori-iskun yhteydessä Härkösen kirjoitus oli äärimmäisen provosoiva.

Härkösen oma reaktio tapahtuneeseen myös vain lisäsi vettä myllyyn. Hän syytti Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahoa maalituksesta ja hyökkäsi kaikkien häntä arvostelleiden kimppuun.

Uhriutuminen jatkuu

Toimittajat ovat lojaaleja ensisijaisesti toisille toimittajille. Tämä on hyvin näkynyt siinä, miten auliisti Härkösen uhriutuminen saa palstatilaa valtamediassa. Helsingin Sanomien heikkotasoinen Nyt-liite antoi Härkösen kertoa asiat omalta kannaltaan ilman kyseenalaistamisen häivää. Lehti ei esimerkiksi kerro, että Härkönen omalla reagoinnillaan palautteeseen pahensi tilannettaan.

Helsingin Sanomat antoi vielä muutama päivä sitten Härköselle tilaisuuden valitella ”naisvihaa”:

” En ole tätä ennen kokenut itseäni toimittajana ensisijaisesti naiseksi, enkä ollut tajunnut, että on olemassa näin järkyttävää naisvihaa ilmiönä. Nyt se on pakko myöntää.”

Ulkopuoliselle tulee tunne, että maailmassa todennäköisesti on paljon pahemmin kärsineitä ihmisiä kuin narsistinen toimittaja, jota kollegat haastattelevat. Ainakin palstamillimetrien perusteella Härkösen kärsimys on kansallisesti merkittävä tapahtuma. Tietysti näin ei ole oikeasti. Härkönen on oikeasti keskinkertainen toimittaja ja mitättömyys, josta kenenkään ei tarvitsisi tietää yhtään mitään.

Turun palloseura antoi Härkösen pudottaa avauskiekon playoff-ottelussa Tapparaa vastaan. TPS totesi tiedotteessan:

” Suomi on sananvapauden kärkimaita, mutta viime aikoina useat toimittajat Härkösen ohella ovat kohdanneet vihapuhetta ja jopa henkeen ja terveyteen liittyviä uhkauksia. TPS haluaa eleellään ottaa selkeästi kantaa ja antaa tukensa kaikille toimittajille. On selvää, että kenenkään ei pidä työssään tai vapaa-ajallaan kohdata minkäänlaista uhkailua.”

TPS potki pois tanssitytöt jäähallista. Nyt se ottaa kantaa vihapuhetta vastaan. Ehkä ei kannata ihmetellä, miksi yleisömäärät Turussa ovat jatkuvasti pysyneet alhaisina komeasta hallista ja kohtuullisesta menestyksestä huolimatta. Itse vaihtaisin marisevan toimittajan tanssityttöihin ilman muuta ainakin, jos olisin TPS:n toimitusjohtaja ja kiinnostunut yleisömääristä ja taloudellisesta tuloksesta.

Kaiken lopulta kruunasi päätoimittajien tiedote, joka julkaistiin liki kaikissa alpakkamedian julkaisuissa. Päätoimittajien vaatimuksilla ei ole rajaa:

” Tarvittaessa on oltava rohkeutta muuttaa lainsäädäntöä ja tarkastella uudelleen vallitsevia oikeuskäytäntöjä.”

Jutussa mainittiin Ylen toimittaja Jessikka Aro, joka kieltämättä joutui varsin voimakkaan julkisen ryöpytyksen kohteeksi. Kiusaajien joukossa oli Venäjän asiamiehinä tunnettuja henkilöitä. Näitä oli ärsyttänyt Aron tapa käsitellä venäläistä hybridivaikuttamista. Aro myös leimasi vaihtoehtomedioita valemedioiksi varsin surutta, joten tästä ärsyyntyminen on tietyssä mielessä ymmärrettävää. Aro oli ensimmäinen toimittaja, joka uhriutui näyttävästi ja julkisesti. Jopa New York Times noteerasi Aron.

Palataan päätoimittajien tiedotteeseen:

” Vainoaminen on uhka sananvapaudelle myös Suomessa. Toimittajan on vaikeaa jatkaa yhteiskunnallisen perustehtävänsä eli normaalin työnsä tekemistä parhaalla tavalla. Vainoaminen uhkaa aiheuttaa itsesensuuria.”

Toimittajat ovat yksi heikoimmin rehelliseen itsereflektioon kykenevä ammattiryhmä. Heissä ei ole mitään vikaa ikinä, vaikka toimittaja käyttäisi valtamedian instanssia oman trollaamisensa välikappaleena.

Toimittajat on lisäksi tuotteistettu. Takavuosina jutussa oli yleensä toimittajan nimi ja parhaimmasta tapauksessa suttuinen kuva, josta henkilöä ei olisi tunnistanut, jos tämä olisi kävellyt kadulla vastaan. Toimittaja ei ollut tähti muutamaa yksittäistä uutistenlukijaa lukuun ottamatta.

Nykyisin toimittajan nimen vieressä on usein huomattavan iso valokuva toimittajasta. Toimittajat lisäksi tekevät juttuja toisista toimittajista ja haastattelevat toisia toimittajia omissa ohjelmissaan. Toimittajilla on ikioma tv-ohjelma nimeltään Pressiklubi, jossa toimittajat käsittelevät toimittajille tärkeitä aiheita eli niitä, joista lehdissä paljon kirjoitetaan. Toimittajat ovat ehkä aina olleet vittumaisia mutta nykyisin he ovat monesti myös itsekeskeisiä narsisteja.

Toimittajat ovat sitä mieltä, että heidän sananvapautensa on muiden sananvapautta tärkeämpi ja heihin kohdistuva arvostelu uhkaa sananvapautta. He eivät näe, että heidän liittymisensä ”vihapuheen” vastaiseen ristiretkeen kaventaa tavallisen kansalaisen sananvapautta. Se, että Suomi on sananvapauden kärkimaa, on oikeasti huono vitsi.

Toimittajat käyttäytyvät käsittämättömän ylimielisesti median kuluttajia kohtaan siihen nähden, että kyseessä on taantuva toimiala, joka on menettänyt pääasiallisen tulonlähteensä ja osin myös yleisönsä suurille kansainvälisille sosiaalisen median jättiyrityksille. Sosiaalisessa mediassa alpakkamedia on vain yksi lähde muiden joukossa. Se ei enää kontrolloi keskustelua eikä pääse päättämään, mitkä asiat ovat julkisia ja mistä vaietaan.

Mutta ennen kaikkea toimittajat eivät kestä suoraa kansalaisilta tulevaa palautetta. He haluavat siitä eroon ja tämän tavoitteen toteuttamiseksi he ovat valmiita melkein mihin tahansa. Siksi tarvitaan viranomaistoimia ”vihapuhetta” vastaan, ”faktantarkistusta” ja ”valemedioiden” tuhoamista.

Vielä lopuksi itse kukin voi kuvitella, miltä olisi näyttänyt, jos Timo Haapala olisi käyttäytynyt kuin Rebekka Härkönen. Olisiko kaljuuntuva keski-ikäinen veteraanitoimittaja saanut kollegoiltaan yhtä paljon sympatiaa kuin naisuhriutujat?

Lisäys 11.4. Etsiskelin tätä kolumnia eilen, mutta en löytänyt sopivia hakusanoja. Valehtelematta voin sanoa, että kyseessä on yksi kuvottavimmista kirjoituksista, joita olen ikinä suomalaisessa alpakkamediassa nähnyt. Kolumnin kirjoitustyyli antaa aiheen olettaa, että kirjoittaja haluaa tarkoituksella provosoida ja esittää negatiivisen palautteen jälkeen marttyyria. Rebekka Härkönen on trolli.

3 kommenttia:

Qroquius Kad kirjoitti...

Tämä päätoimittelijoiden uhriutuva itkupotkuraivari voisi jossain toisessa maassa olla huvittava. Meillä mediaeliitti kuitenkin toimii symbioosisssa poliittisen ja hallinnollisen eliitin kanssa:
se tekee valehteluun perustuvaa määrätietoista mielipiteenmuokkausta pitämään kansalaiset poliittisen eliitin takana sen sijaan, että hairahtuisivat ajattelemaan omilla aivoillaan ja äänestämään unkarilaisittain.

Vastineeksi tästä poliittinen eliitti kuuntelee mediaeliittiä herkällä korvalla ja myötäilee sen esittämiä vaatimuksia poliittisessa päätöksenteossaan. Ja nyt mediaeliitti on suorin sanoin vaatinut lainsäädäntöön muutoksia estämään itseensä kohdistuva arvostelu. He vaativat kansalaiskritiikin hiljentämistä. Eli sensuurilakeja.

Ja he voivat aivan hyvin saada vaatimuksensa läpi ensi kevääseen mennessä.

Vasarahammer kirjoitti...

Qroquius Kad: "he voivat aivan hyvin saada vaatimuksensa läpi ensi kevääseen mennessä."

Vähän epäilen, että eivät saa, koska vaalit ovat pian tulossa. Vaalien jälkeen vasta tapahtuu. Saa nähdä, pääseekö Illman taas valmistelemaan lakeja.

Kari kirjoitti...

Vasurien "lehdistövapaus" tarkoittaa muiden kuin valtamedian vapauden rajoituksia ja on sananvapauden suurimpia vihollisia.