Miksi professorit haluavat DDR:n?

Otsikon kysymykseen voisi vastata yksinkertaisesti: Ne, jotka ovat aatteellisesti DDR:n valtaideologian perillisiä, haluavat kontrolloida ihmisten mielipiteitä ja niiden ilmaisua.

Vihapuheesta vouhottavat poliitikot, virkamiehet ja korkea-arvoiset akateemikot eivät pysty näkemään, että ns. vihapuhe itsessään ei ole ongelma vaan oire. Lisäksi he eivät näe, että kiihkeät yritykset tukahduttaa ns. vihapuhetta ovat paljon pahempi ongelma ja vievät yhteiskuntaa kohti totalitaarista kontrollia.

Vihapuhetta käsitteenä ei olisi olemassa ilman postmodernia vasemmistolaisuutta, jota voi kutsua myös kulttuurimarxilaisuudeksi tai länsimaiseksi marxismiksi. Tämän filosofian käytännön ilmentymä on ns. poliittinen korrektius, jossa kielenkäyttöä pyritään siistimään mahdollisimman neutraaliksi ja vähemmistöjä loukkaamattomaksi.

Vihapuhe uhka sisäiselle turvallisuudelle

Viimeisimpänä vihapuheelle tiukempia suitsia on vaatinut professori Heikki Hiilamo, joka Ylen mukaan haluaisi uudistaa rikoslakia ”netissä öykkäröinnin” vähentämiseksi. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Vain termi ”rasismi” on muuttunut ”vihapuheeksi”, mutta olennaisesti tavoite on sama kuin vuonna 2008, kun Mika Illmanin sananvapauden vastainen ristiretki oli kuumimmillaan.

Vuonna 2008 internetissä vellovan rasismin väitettiin olevan uhka ”arjen turvallisuudelle”. Hiilamon mielestä maan sisäinen turvallisuus on uhattuna:

” Sosiaalisen median kautta vihapuhe levittää myrkkyään meidän yhteiskuntaan, ja luo negatiivista uhkaavaa ilmapiiriä.”

Vuonna 2008 sosiaalinen media eli kulta-aikansa alkuhetkiä. Tuolloin puhuttiin vain yleisesti internetistä, kun mietittiin rasismin uhkaa. Kannattaa huomata, että Hiilamon perustelut rikoslain tiukentamiselle ovat äärimmäisen heppoisia ja epämääräisiä. Myös keinot vihapuheen torjumiseksi vaikuttavat hätäisesti keksityiltä:

” Se on iso ongelma, johon pitäisi voida puuttua päättäväisesti. Esimerkiksi rikosoikeudellisin keinoin. Ilmiantokynnystä pitäisi madaltaa, ehkä lainsäädöntöäkin tarvitsee muuttaa.”

Ilmiantokynnys on itse kullakin. Itse en koskaan ole antanut ilmi ketään, vaikka ilmiantaminen on lapsellisen helppoa. Sen voi tehdä nimettömänä poliisin sivuille. Miten tuota voi vielä helpottaa?

Hiilamon jorinoita voi ainakin Ylen artikkelin perusteella pitää epäanalyyttisena ja typeränä roskana, jotka julkaistaan vain, koska Hiilamo edustaa aatteellisesti samaa postmodernia vasemmistolaisuutta kuin suurin osa toimittajista. Hän käyttää professorin arvovaltaa sensuurin edistämiseen.

Vihapuheen anatomia

Postmodernissa vasemmistolaisuudessa vähemmistöjen tai väitetyssä alistetussa asemassa olevien ryhmien ongelmat selitetään ”rakenteilla” tai ”valtasuhteilla”. Vihapuheella pyritään retorisin keinoin varmistamaan, että alistetun ryhmän edustaja palautetaan omalle paikalleen ”objektina”.

Esimerkiksi tämän artikkelin kirjoittaja on analysoinut ”vihapuhetta” postmodernistisesta vasemmistolaisuudesta tutulla valtasuhteiden analyysilla. Kirjoittajan mukaan pahinta vihapuhetta ei ole vain pikaistuksissa tehty some-kommentti vaan myös analyyttinen kirjoitus, jossa motiivina on suvaitsemattomuus:

” Vihapuhetta ovat myös harkitut, analyyttiset kirjoitukset, joissa viha tunteena ei (välttämättä) ole tunnistettava, mutta joita motivoi suvaitsemattomuus. Vihaiset purkaukset somessa ovat samankaltaisia Marinellan kuvaaman suuttumuksen kanssa, kun taas analyyttisemmat tekstit vertautuvat vihaan. Molemmat vihapuheen muodot liittyvät rakenteelliseen epätasa-arvoon ja valtasuhdesuhdehierarkioihin ihmisten välillä.”

Lucretia Marinella on 1600-luvulla elänyt nainen, joka kirjoitti erään teoksensa vastaukseksi naisvihamieliseen kirjoitukseen.

Postmodernistiseen ajatteluun kuuluu myös keskittyminen retoriikkaan ja pyrkimys esittää asiat tunteiden kautta ilman yhteyttä reaalimaailman tapahtumiin. Kirjoittaja käyttää esimerkkinä Suomi Ensin -ryhmän Facebook-sivujen kuvaa, joka oli tehty Google-haun avulla:

” Sivuilla on allekkain kaksi ruokakuvaa. Ylempi kuva on ankea: peruna ja harmaa lohimureke. Alemmassa kuvassa on herkullinen noutopöytä. Kuvatekstissä lukee: ”Kaksi rinnakkaistodellisuutta kärjistäen. Yläkuvassa kunnan ostopalveluna tilaama toimitusateria vanhuksille. Alakuvassa VOK:n noutopöydän lounas.” Kuvat lisännyt henkilö myöntää, että kuvat on napattu googlesta, eivätkä perustu faktoihin. Faktoilla ei kuitenkaan ole väliä, koska kokemus epäoikeudenmukaisuudesta on totta kokijoilleen. Suomi ensin -tyyppinen liikehdintä perustuu siihen, että sosioekonomisesti heikossa asemassa olevat kantasuomalaiset kokevat, että turvapaikanhakijoille jaetaan yhteiskunnan varallisuutta, josta he ovat jääneet osattomiksi, mutta joka kuuluisi heille.”

Kirjoittaja jättää kuitenkin huomiotta sen tosiasian, että Mtv:n uutiset julkaisi vuoden 2015 siirtolaiskriisin yhteydessä turvapaikanhakijan haastattelun, jossa tämä moitti kovasanaisesti hänelle vastaanottokeskuksessa tarjotun puuron laatua. Puuro oli ”for dogs, for women”. Vastaavasti eräs toinen irakilainen turvapaikanhakija moitti ruuan laatua ja vaati saada ”omat rahansa”, jotta voisi käydä ostamassa ruokaa kaupasta. Tässä videossa kaikkein loukkaavinta oli se, miten turvapaikanhakija piti suomalaisen veronmaksajan tarjoamaa rahaa itsestään selvästi omanaan.

Nämä uutisvideot saivat turvapaikanhakijat näyttämään kiittämättömiltä paskiaisilta enemmän kuin mikään Suomi Ensin -liikkeen kuvamanipulaatio. Tulijoille tarjottu ruoka oli normaalia suomalaista laitosruokaa, jonka kaltaista suomalaiset lapset ja vanhukset syövät päivittäin.

 ”Epäoikeudenmukaisuuden kokemukset” eivät synny tyhjästä vaan tosielämän tapahtumista ja siitä, kuinka valtio ihan oikeasti kohtelee tulijoita eri standardeilla kuin kantaväestöä. Postmoderni vasemmistolainen vähintään epäsuorasti kiistää aina todellisuuden ja sen aikaansaaman reaktion välisen yhteyden.

Lopussa kirjoittajalta ilmiselvästi karkaa ns. mopo käsistä. Valtasuhteilla selittely nousee uusiin sfääreihin ja asiallisesta arvostelusta tehdään kaikkein pahinta vihapuhetta:

” Vihapuhe on oire siitä, että valtasuhdehierarkiat ovat kriisiytyneet niin, että esimerkiksi ’valkoinen heteromies’ on menettänyt asemansa hierarkian huipulla. Tämä saa aikaan katkeruutta, mikä näkyy yrityksenä normalisoida totutut hierarkkiset suhteet, sekä pyrkimyksenä tukahduttaa itseä vähempiarvoisiksi miellettyjen vähemmistöjen tasa-arvopyrkimykset.”

Todellisuudessa postmoderni vasemmisto on se, joka pyrkii säätämään ”valtasuhteita” oman lopputuloksen tasa-arvoon perustuvan oikeudenmukaisuuskäsityksensä perusteella. Ns. vihapuhe on usein reagointia tällaiseen yhteiskunnalliseen säätämiseen, jossa vähemmistöt nostetaan jalustalle ja heidän asemaansa pyritään parantamaan syrjimällä ”valtahierarkian” huipulla olevia. Lopputulos on toki erilainen, kuin se olisi ilman tätä säätämistä mutta ei välttämättä oikeudenmukainen muiden kuin postmodernien vasemmistolaisten mielestä.

Kannattaa myös todeta, että postmoderni vasemmistolainen ajattelu on kollektivistista ja jättää yksilötason vaihtelun kokonaan huomiotta. Etuoikeutettu kohtelu perustuu syntyperään, jolloin vähemmistöryhmän edustajaa tuetaan enemmän kuin vastaavassa sosioekonomisessa asemassa olevaa enemmistön edustajaa.

Vihasta pahinta on erityisesti ”pitkittynyt viha”:

” Lucretia Marinellan mukaan pitkittynyt viha on itseään ruokkiva järjettömyyden tila, joka tuhoaa vihaajan moraalin. Vihan valtaan joutunut näkee vain vihansa kohteen, ei tunnista vihaansa, eikä tietä ulos vihasta. Vihasta on tullut pysyvä tila, osa arkipäivää.”

” Usein vihapuhe ei ole vihaista, vaan harkiten argumentoitua. Tällaisissa tapauksissa yksilön ja hänen edustamansa yhteisön maailmankuva perustuu suvaitsemattomuudelle, jonka kohteena ovat esimerkiksi pakolaiset ja heidän oikeuksiaan puolustavat henkilöt, erityisesti naiset.”

Kieltämättä yllä kuvatun tekstin lukeminen saattaa aiheuttaa ”pitkittynyttä vihaa”. Kyse ei kuitenkaan ole tunteiden hallinnasta, ei edes pitkittyneiden sellaisten. Yhteydet todelliseen maailmaan on tässä kirjoittajan retorisessa ilotulituksessa häivytetty.

Se, että valtio sallii omalle alueelleen kohdistuvan massamaahanmuuton, aiheuttaa varmuudella jännitteitä. Jos tämä massamaahanmuutto lisäksi perustellaan läpinäkyvän valheellisilla argumenteilla, voi olla varma, että ns. vihapuhe lisääntyy. Mikään yhteiskunta ei kestä, jos se joutuu toimimaan ”koko maailman fattana”.

Tietty osa maahanmuutosta on yksiselitteisesti haitallista isäntäyhteiskunnalle erityisesti, jos yhteiskunnassa jaetaan sosiaalitukia avokätisesti. Tällaista maahanmuuttoa kannattaa välttää, vaikka sitä puolustava retoriikka olisi kuinka kaunopuheista tahansa.

Maahanmuuton puolustajat eivät kykene perustelemaan Lähi-idästä ja Afrikasta tulevan maahanmuuton siunauksellisuutta eivätkä edes sen eettisyyttä millään argumenteilla. Siksi he haluavat mieluummin tukkia arvostelijoiden suut ja tehdä Suomesta DDR:n kaltaisen kontrolliyhteiskunnan kuin luopua hellimästään maailmankuvasta, jota voi toki kutsua myös arvopohjaksi.