Sananvapauden Kalsketta

Vajaa kuusi vuotta sitten Helsingin Totuuden toimittaja Maija Aalto toivotti blogissaan lukijoille hyvää sananvapauden päivää. Samoihin aikoihin silloinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen teki tutkintapyynnön Mikko Ellilän kirjoituksesta Yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Noihin aikoihin kuvittelin vielä naiivisti, että lehdistö olisi huolissaan valtion harjoittamasta sananvapauden sääntelystä. Perinteisesti ihmisiä ei Suomessa ole tuomittu mielipiteidensä tähden. Nyt kuusi vuotta Ellilän tutkintapyynnön jälkeen en enää odota valtamedian edustajilta muuta kuin hurskastelua vastuullisesta sananvapaudesta ja siitä, kuinka ”sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata”.

Valtamediaa kiinnostaa enemmän ”vihapuheen” suitsiminen ja oman horjuvan mielipidemonopolin puolustaminen kuin taistella (muiden kuin ammattijournalistien) sananvapauden puolesta. Journalistit ovat ennen kaikkea uskollisia toinen toisilleen. On äärimmäisen harvinaista, että journalisti arvostelee toista saman ammattikunnan edustajaa.

Illmanismi

Sota nettirasismia vastaan alkoi siis noin kuusi vuotta sitten. Viimeisin taistelu käytiin Itä-Suomen hovioikeudessa, kun Kotkan kaupunginvaltuutettu Freddie van Wonterghemin 35 päiväsakon tuomio jäi voimaan hovioikeuden käsittelyn jälkeen.

Tuomion järjettömyys käy ilmi Wonterghemin kirjoituksen asiayhteydestä. Rangaistus ei johtunut Wonterghemin omasta blogikirjoituksesta vaan kommentista, jonka hän kirjoitti 14-vuotiaan muslimitytön kuolemaan johtaneesta kivitystuomiosta kertovaan artikkeliin. Tätä ennen nimellä ”Taha islam” esiintyvä kirjoittaja oli provosoinut Wonterghemia ja tämä provosoitui ja kirjoitti tuomioon johtaneen lauseensa, jonka oikeus irrotti asiayhteydestään ja tuomitsi Wonterghemin sakkorangaistukseen.

Illmanistisessa oikeudenkäytössä katsotaan kirjoittajan pyrkivän aikaansaamaan halveksuntaa jotakin kansanryhmää kohtaan. Wonterghem pyrki oikeuden mielestä kiihottamaan muslimeja vastaan. Alkuperäinen rikos, jota Wonterghem kommentoi, on tässä kokonaan unohtunut, kuten tämän artikkelin kirjoittaja väittää.

Valtamedian ja ns. suvaitsevaisten paheksunta on kohdistunut lähes yksinomaan Wonterghemin pikaistuksissa kirjoittamaan kommenttiin, mutta kukaan ei ole kehdannut ihmetellä, miten 14-vuotias tyttö on voitu kivittää kuoliaaksi aviorikoksesta. Itse asiassa se, että 14-vuotias tyttö kivitetään kuoliaaksi, herättää paljon voimakkaampaa vastenmielisyyttä islamia ja muslimeja kohtaan kuin Wonterghemin kommentti.

Lastensuojelun keskusliiton sivuilla kirjoittava erityisasiantuntija Heikki Sariola kysyy aiheellisesti:

”... onko kulttuureja kunnioittavan keskustelun vaatimus johtanut siihen, että ainoa hyväksyttävä tyylikeino on oikeaoppinen vakavuus tai vaikeneminen traditioiden ja uskontojen nimissä tehtävistä rikoksista? Eikö edes toimittaja tunnista sarkasmia? Hyväksyttäisiinkö muinaisiin uskontoihin kuuluneet ihmisuhritkin vaieten, jos niitä vielä esiintyisi? Saako vain vaarattomia, jo valtansa menettäneitä kulttuureita arvostella? Ovatko fasismi, natsismi, stalinismi ja Baalin palvonta ihmisuhreineen sallittuja kritiikin kohteita, mutta nykyisin rikoksiin syyllistyvät traditiot pyhiä? Rasismin tuomitseminen on helppoa, mutta onko sharian raakuuksien tuomitseminen todellakin rasismia? ”

Hieman myötätuntoa soisi myös illmanismin uhri Freddy van Wonterghemille, joka on joutunut noitavainoja harjoittavan oikeusjärjestelmän hampaisiin. Tuon järjestelmän tehtävänä näyttää olevan tarjota oikeudelliset kulissit kiellettyjä mielipiteitä omaavien ihmisten häpäisyyn.

Uusi Suomi -verkkolehti on tapansa mukaan sensuroinut kaiken Wonterghemin kommenttiin ja Jukka Turusen alkuperäiseen kirjoitukseen liittyvän aineiston blogipalvelustaan. Wonterghemin blogia ja siellä aiemmin ollutta tuomitun puolustuskirjoitusta ei myöskään löydy Uuden Suomen sivuilta. Näin tapahtumien todellisesta kulusta kiinnostuneen on pakko tyytyä valtamedian puutteelliseen ja lähtökohtaisesti asenteelliseen tietoon.

Hirvisaari ei vaikene

Kansanedustaja James Hirvisaari kommentoi Itä-Suomen hovioikeuden päätöstä lennokkaasti:

”Kouvolan hovioikeus joutaisi meren pohjaan, mutta onneksi se siirretään edes Kuopioon. Tuomarit siis kannattavat raiskattujen tyttöjen ruoskimista hengiltä. Muulla tavoin tuomiota ei voi tulkita. Sairasta, sairasta...”

Monien mielestä Hirvisaaren kannattaisi pidättäytyä yllä olevan kaltaisista kommenteista. Provokatiivisella kommentillaan Hirvisaari kuitenkin herätti nukkuvan karhun eli apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen, joka lähetti viestin Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lernerille ja puheenjohtaja Timo Soinille.

Iltalehti kertoo:

”Kalskeen mukaan kirjoituksiin ei todennäköisesti olisi puututtu ilman kansalaisilta tullutta palautetta.”

”Hänen mukaansa Hirvisaarella on "oikeus arvioida ja arvostella" oikeuslaitoksen toimintaa, mutta kokonaisen viraston, etenkin korkean lainsäädäntöelimen järjestelmällinen sivuuttaminen on ongelmallista.”

”Erityisesti Kalskeen korvaan särähtävät Hirvisaari "tyylittömät" ja "mauttomat" sanavalinnat.”

Se, että Kalske esiintyy tavallisen kansalaisen puhemiehenä, voi vaikuttaa jonkun mielestä huvittavalta ja jopa irvokkaalta. Kalske on itse toiminut syyttäjänä useissa sananvapausrikosoikeudenkäynneissä, joista hän on saanut osakseen voimakasta arvostelua internetissä.

Erityisesti Wonterghemin oikeudenkäyntiin ja tuomioon liittyy niin absurdeja piirteitä, että edes Kalskeen kaltainen paksupäinen juristi ei voi olla niitä huomaamatta. Itse asiassa James Hirvisaari kiinnittää niihin huomiota harvinaisen osuvasti, kun hän kertoo tuomarien kannattavan tyttöjen ruoskimista hengiltä. Oikeus jätti asiayhteyden kokonaan huomiotta ja tuomitsi Wonterghemin pelkästään hänen irrallisen kommenttinsa perusteella. Näin oikeus häpäisi itsensä ja ansaitsee Hirvisaaren kommentit mahdollisesti tyylittömine ja mauttomine sananvalintoineen.

Oikeudenkäynnit kiihottamisesta kansanryhmää vastaan perustuvat syytetyn julkiseen häpäisyyn. Itse tuomiolla ei ole merkitystä, vaan pitkäkestoinen oikeusprosessi itsessään on rangaistus. Syytetyllä ei käytännössä ole mitään keinoa puolustaa itseään, koska asiayhteydestä irrotettu lause riittää tuomioon.

Demokratian viholliset

Äskettäin Tanskassa murhayrityksen kohteeksi joutunut Lars Hedegaard vapautettiin syytteistä, mutta silti monissa lehdissä kerrottiin virheellisesti hänen saaneen tuomion rasismista. Poltinmerkki on ja pysyy, vaikka tuomio jäisi tulematta. Esimerkiksi ruotsalainen journalisti Johan Malmberg kirjoitti Helsingborgs Dagbladissa artikkelin ”Rasisti on rasisti on rasisti on rasisti”.

Siinä Malmberg oli kovasti närkästynyt joidenkin hänen journalistikollegojensa osoittamasta sympatiasta Hedegaardia kohtaan. Artikkelin lopussa Malmberg toteaa:

”Kun Lars Hedegaardin karkean rasistiset näkemykset tulevat yleisiksi joutuu sananvapaus todella koetukselle.”

Malmberg antaa ymmärtää, että Lars Hedegaard on se, joka oikeasti uhkaa sananvapautta, eikä se henkilö, joka yritti ampua hänet. Toisin kuin Ruotsissa Tanskassa uskalletaan vaatia rasismipykälien poistoa lainsäädännöstä. Mikael Jalving kirjoittaa Hedegaardin murhayrityksestä Jyllands Postenin blogissaan:

”Jos oikeasti haluamme rajoittaa mahdollisuuksia vastaaviin tai pahempiin tapauksiin, meidän on puolustauduttava paremmalla lainsäädännöllä. Ensimmäinen nyrkinisku on poistaa jumalanpilkka- ja rasismipykälät. Ne ovat häpeäpilkkuja demokratiassamme ja monet demokratian viholliset käyttävät niitä tehokkaasti hyväkseen.”

Sana nyrkinisku viittaa luonnollisesti 70-vuotiaaseen Lars Hedegaardiin, joka yritti iskeä nyrkillä häntä ampunutta postinkantajaa.

Kiihotus- ja jumalanpilkkapykäliä hyödyntävät Mika Illman ja Jorma Kalske ovat demokratian vihollisia kuten myös Vihreät naiset, jotka tekivät ilmiannon Jussi Halla-ahon blogikirjoituksesta. He haluavat ennemmin vaientaa eri mieltä olevat kuin vastata argumentteihin vapaassa keskustelussa. Kalskeen närkästyksestä huolimatta James Hirvisaari ei millään tavalla uhkaa demokratiaa ja oikeusvaltiota. Asia on täsmälleen päinvastoin. Illman ja Kalske omalla toiminnallaan vähentävät lain kunnioitusta.

Valitettavasti Suomessa liian moni hyväksyy valtion harjoittaman mielipiteiden sääntelyn, ja liian harva ymmärtää, että laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan yhdessä jumalanpilkkapykälän kanssa suorastaan houkuttelee väärinkäyttöön ja luo nimettömiin ilmiantoihin perustuvan kulttuurin, joka on aiemmin tullut tutuksi itäeurooppalaisista kansandemokratioista.

Lars Hedegaard ja postinkantaja

Eilen noin puolen päivän aikoihin Suomen aikaa tanskalaisen sananvapausyhdistys Trykkefrihedsselskabetin puheenjohtaja Lars Hedegaard joutui murhayrityksen kohteeksi kotiovellaan Kööpenhaminassa.

Murhaaja esiintyi postinkantajana ja oli muka tuomassa Hedegaardille postipakettia. Kun Hedegaard avasi asuntonsa oven, postinkantaja ampui häntä pistoolilla. Laukaus meni onneksi ohi, ja toisessa laukaisuyrityksessa murhaajan ase meni jumiin. Syntyneen käsikähmän jälkeen murhaaja pakeni paikalta, mutta poliisilla on viimeisten tietojen mukaan videokuvaa epäillystä punatakkisesta arabin näköisestä miehestä.

Tanskan valtiojohdon reaktiot

Tanskassa on tällä hetkellä demaripääministeri Helle Thorning-Schmidtin johtama vasemmistohallitus. Pääministeri totesi attentaatin jälkeen:

”Hyökkäys Lars Hedegaardia vastaan on katala teko, jonka tuomitsen jyrkästi. Tapauksesta tekee vakavan se, että taustalla on yritys estää Lars Hedegaardia käyttämästä sananvapauttaan.”

Viime kesän aikoihin kirjoitin vasemmistolaisesta Enhedslisten-puolueesta, jonka jäsenistä eräät haikailivat vallankumouksen perään. Puolueen puheenjohtaja Johanne Schmidt-Nielsen tuomitsi pääministerin tavoin hyökkäyksen:

”Jos murhayritys on poliittisesti motivoitu, kyseessä on tragedia. Demokraattisen yhteiskunnan perusarvoihin kuuluu se, että voimme sanoa ja ajatella mitä tahdomme. Ilman tätä joutuisimme pelkäämään henkemme edestä.”

Tanskassa vasemmistolaiselle poliitikolle ei tuota vaikeuksia puolustaa islam-kriitikon sananvapautta. Sen sijaan muissa pohjoismaissa journalisteille tuottaa vaikeuksia puolustaa Hedegaardin mielipiteenvapautta ilman varauksia.

Rasismista tuomittu keskustelija

Amerikkalainen AP-uutistoimisto väitti ensin, että Hedegaard on tuomittu ”vihapuheesta” ja saanut siitä 5000 Tanskan kruunun sakon. Myöhemmin uutistoimisto korjasi väärän tiedon. Tanskan korkein oikeus vapautti Hedegaardin yksimielisesti kaikista syytteistä.

Väärä tieto ehti levitä suomalaiseen ja ruotsalaiseen mediaan. Ruotsin yleisradion nettisivuilla kerrotaan edelleen, kuinka ”kerran rasismista tuomittu” Hedegard joutui murhayrityksen kohteeksi. Ruotsalaismedia muistaa uutisoinnissaan aina kutsua Hedegaardia sopivilla nimityksillä. Porvarillinen Expressen kutsuu häntä ”islaminvastaiseksi keskustelijaksi” ja muistuttaa, että hän perusti hiljattain yhdessä Ingrid Carlqvistin kanssa ”muslimivastaisen” Dispatch International -sanomalehden.

Helsingin Sanomien uutisointi jättää myös toivomisen varaa. HS:n mukaan Hedegaard on ”kiistelty” islam-kriitikko. Lisäksi hän on tunnettu ”voimakkaista islaminvastaisista mielipiteistään” ja ollut oikeudessa ”rasisitisten lausuntojensa vuoksi”. HS kertoo, että ”Hedegaard on muun muassa kirjoittanut nettisivuilla muslimi-isien raiskaavan tyttäriään”. Hän myös ”puolusti väkivaltaisuuksia aiheuttanutta Mohammed-pilapiirrosta”.

Helsingin Sanomat yrittää tällä kertoa, että murhayritys oli ikään kuin luonnollinen tapahtuma ja Hedegaardin omaa syytä. Hedegaard ei kirjoittanut tyttäriään raiskaavista muslimi-isistä vaan puhui niistä tanskalaisella joulupäivällisellä (julefrokost) oluttuopin ääressä. Häntä filmattiin tuolloin, mutta Hedegaard ei tiennyt, että filmi julkaistaisiin internetissä. Tästä syystä korkein oikeus jätti hänet tuomitsematta.

Toisin kuin Hesari yrittää uskotella, Muhammad-pilakuvat eivät aiheuttaneet väkivaltaisuuksia vaan väkivaltaiset muslimit. Imaami Abu Laban matkusti Lähi-idässä ja pyrki aktiivisesti lietsomaan muslimien raivoa. Helsingin Sanomat ei muiden suomalaisten valtamedian edustajien tavoin ole koskaan julkaissut Muhammad-pilakuvia.

Todelliset sananvapausongelmat

Suomessa Jyväskylän tapahtumat nostivat sanan- ja kokoontumisvapauden keskustelun keskiöön. Tällä kertaa vasemmistolaiset ovat huolissaan sananvapaudesta ja sen väkivaltaisesta tukahduttamisesta. Äskettäin Jussi Halla-aho kirjoitti asiasta ja erityisesti seuraava kappale kiinnitti huomiotani:

”Sen sijaan pidän aika falskina, että sananvapaudesta ja avoimesta yhteiskunnasta ovat niin kovin huolissaan ne, jotka suorastaan hekumoivat, kun väärin ajattelevia murskataan näytösoikeudenkäynneissä "sananvapauden väärinkäytöstä", ja joiden mielestä jatkuvassa hengenvaarassa elävät islam-kriitikot oikeastaan saavat sitä, mitä kerjäävät. Sanalla sanoen, minun on kovin vaikeaa kunnioittaa sellaisten ihmisten vapauksia, jotka eivät pätkääkään kunnioita muiden vapauksia.”

Todetaan tässä vielä, että mielestäni Dan Koivulaakso, Li Andersson ja Mikael Brunila saavat vapaasti pitää kirjansa sisältöä käsitteleviä tilaisuuksia. Kuka tahansa, joka väkivaltaisesti yrittää häiritä tilaisuutta, ansaitsee tuomion oikeudessa.

Toisaalta kirjan kirjoittajat saavat sekä valtamedialta että poliitikoilta valtavasti tukea ja sympatiaa. Samanlaista kohtelua ei suoda esimerkiksi Lars Hedegaardin kaltaisille, joiden nimen eteen muistetaan aina lisätä ideologisesti latautuneita epiteettejä kuten ”islaminvastainen”, ”muslimivastainen” tai ”rasismista tuomittu”.

Kaikkein vastenmielisintä hurskastelua edustaa puhe ”ilmapiiristä”, joka antaa tilaa Kansallisen Vastasrintaliikkeen tapaisille toimijoille. Tästä ilmapiiristä ei yleensä ole muuta näyttöä kuin keskustelijan oma tuntemus. Lisäksi ”ilmapiiri” taitaa enemmän johtua siitä, että keskustelija ei ole tottunut kuulemaan tai kuuntelemaan omista käsityksistään poikkeavia mielipiteitä.

Tulehtunut keskusteluilmapiiri

Siirrytään hetkeksi Ruotsiin. Siellä keskusteluilmapiiri on pahasti tulehtunut ja valtamedian naispuoliset toimittajat saavat vastenmielistä ja uhkaavaa palautetta. Ruotsin television Uppdrag granskning -ohjelmassa kerrottiin äskettäin ”miehistä, jotka nettivihaavat naisia”.

Ohjelmassa tunnetut naispuoliset toimittajat lukevat ääneen saamaansa törkeää ja usein seksuaalisesti suorasukaista palautetta. Avpixlat-nettisivustolla tuomitaan uhkailut ja törkyviestit suoraan mutta muistutetaan samalla, että toimittajat eivät ole ainoita, jotka kärsivät uhkailusta ja väkivallasta:

”Monet eivät uskalla toimia Ruotsidemokraateissa ja altistaa itseään sosiaaliselle leimaamiselle, jota ruotsalainen mielipide-eliitti on lietsonut. Lisäksi he riskeeraavat työpaikkansa, saattavat joutua savustetuksi ulos ammattiliitosta ja asettavat itsensä alttiiksi antirasistisen vasemmiston vihalle, uhkailulle, väkivallalle ja vandalismille. Tutkimusten mukaan Ruotsidemokraatit kohtaavat tällaista kolme kertaa useammin kuin vasemmistopoliitikot. Ruotsidemokraatit eivät voi järjestää toritilaisuutta ilman, että poliisi kutsutaan paikalle ja barrikadit pystytetään suojaamaan ihmisiä aggressiiviselta kiviä heittelevältä vasemmistolta. Ruotsidemokraattien valtakunnan tason poliitikot tarvitsevat turvallisuuspoliisi Säpon henkivartijoita jne.”

Ruotsalaisten naistoimittajien pitää tietysti saada toimia vapaasti ilman väkivaltaisia uhkauksia ja törkyviestejä. Kuitenkin nämä samat toimittajat eivät ymmärrä, että heidän kohtelunsa on vain pieni osa suurempaa ongelmaa. Monet toimittajista tosin muistavat mainita sen ideologisesti oikeaoppisen osapuolen kokemat vääryydet ja unohtavat aktiivisesti sen vääräoppisen osapuolen. Osa keskustelijoista jopa käyttää toimittajien saamia uhkauksia lyömäaseena niitä vastaan, jotka suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttoon, islamiin ja valtiofeminismiin.

Suomessa valtamedialle riittävät asiantuntijoiksi Vesa Puurosen kaltaiset rasismitutkijat ja vastajihadismin ekspertiksi Tampereella asuva historiantutkija Jussi Jalonen. Tämäniltaisessa A-studiossa Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola ja Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson keskustelivat Jyväskylän tapahtumista. Yle muisti kuitenkin alustaa ohjelmaa oikeaoppisesti äärioikeiston esittelyllä, jota Jussi Jalonen kommentoi mielestäni ontuvasti ja aivan liian pitkään. Breivik muistettiin tietysti mainita vastajihadismin edustajana.

Lars Hedegaardin murhayrityksestä seurasi jotain hyvääkin. Hedegaard ilmoitti, että Dispatch International -sanomalehti on jonkin aikaa luettavissa maksutta internetissä.

Jyväskylän puukkoisku ja sen hyödyntäminen

Jyväskylän pääkirjastossa järjestettiin Mikael Brunilan, Li Anderssonin ja Dan Koivulaakson kirjoittaman ”Äärioikeisto Suomessa” -kirjan esittelytilaisuus. Paikalle eksyi ilmeisesti kolme Kansallinen Vastarinta -liikkeen aktivistia. Syntyneessä tappelussa yhtä ihmistä puukotettiin. Esitutkinta on vielä kesken, joten tapahtumien tarkasta kulusta ei ole tietoa.

Kun politiikka muuttuu väkivaltaiseksi, ollaan huonoilla teillä ja kannatan ehdottomasti kirjan tekijöiden oikeutta esitellä teostaan, vaikka itse en sen sisältöä erityisen hyvänä pidäkään. Itse kukin voi tutustua kirjaan lataamalla sen esimerkiksi täältä. Huonoa omatuntoa lataamisesta ei kannata tuntea, koska suomalaisena veronmaksajana olet jo osallistunut kustannuksiin.

Porukan pomo Dan Koivulaakso ei ollut mukana kirjan esittelytilaisuudessa vaan ainoastaan Brunila ja Andersson. Koivulaakso on poliittisena toimijana sen verran vastenmielinen, että allekirjoittaneella on suuria vaikeuksia tuntea minkäänlaista myötätuntoa häntä kohtaan. Sen sijaan Brunila ja Andersson näyttävät olevan sen verran nuoria, että heille suo mielellään sympatiaa. Ehkä he joskus järkiintyvät ja ymmärtävät, että Koivulaakson kaltaisten agitaattorien kelkkaan ei kannata lähteä.

Hyödylliset idiootit

Olen aina pitänyt Kansallinen Vastarinta -järjestöä äärivasemmiston hyödyllisinä idiootteina. Tämä kuva vahvistui, kun katsoo tapaa, jolla Koivulaakso käyttää Jyväskylän tapahtumia poliittisesti hyväkseen. Koivulaakso ei todellisuudessa pidä Kansallista Vastarintaa merkittävänä uhkana vaan se on hänelle pelkkä väline päästä todellisten vastustajien eli Perussuomalaisten ja maahanmuuttokriittisen Hommafoorumin ympärillä pyörivän liikeen kimppuun. Koivulaakso sanoi Ylen uutisissa:

”Erilaiset äärioikeistolaiset ryhmät toimii Suomessa, esimerkiksi nyt täs myös perussuomalaisten sisällä ja saa valtavasti julkisuutta niin se on luonut tilaa myös tämmöselle radikaalimmille natsiryhmille.”

Koivulaakso syyttää suoraan nimeltä mainitsemattomia Perussuomalaisten kansanedustajia Kansallinen vastarinta -liikkeen toimista. Hänen poliittisten tavoitteidensa ja kirjansa uskottavuuden kannalta puukkoisku tuli taivaan lahjana. Aiemmin Suojelupoliisin edustajat olivat vähätelleet Koivulaakson, Brunilan ja Anderssonin kirjan esittämiä uhkakuvia.

Koivulaakson toimintatavat ovat sen verran läpinäkyviä, että jotkut epäilevät Jyväskylän puukkoiskua järjestetyksi ”false flag -operaatioksi”. Itse taas katson, että ehtymätön luonnonvara nimeltä inhimillinen typeryys selittää tapahtumat paremmin kuin mikään salaliittoteoria. Lisäksi ei kannattaisi provosoitua, kun provosoidaan. Tässä mielessä Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerolan ulostuloa voi pitää huonosti harkittuna. Kansanedustajan olisi kannattanut pidättäytyä kommenteista ja sanoa odottavansa esitutkinnan tuloksia.

Toinen syy, miksi pidän vasemmiston DDR-nuorten huolta sanan- ja kokoontumisvapaudesta tekopyhänä, on heidän oma sensuurihenkisyytensä. He niputtavat väkivallattomat ja demokraattisiin toimintaperiaatteisiin sitoutuneet tahot samaan äärioikeistomössöön kuin Kansallinen vastarinta -liikkeen väkivaltaiset huligaanit. Itsekin kuulun heidän mukaansa samaan "järjestäytynyttä suvaitsemattomuutta" edustavaan porukkaan.

Taustatukea Koivulaakso ja kumppanit saavat Itä-Suomen yliopiston tutkija Vesa Puuroselta, joka Mtv3:n uutisen mukaan toteaa:

”Vakavampi ilmiö on että oikeistolainen, erityisesti maahanmuuttoon liittyvä ääriajattelu on saanut varsin paljon julkisuutta. Lisäksi sillä on myös poliittista vaikutusvaltaa aivan toisessa mitassa, kuin pienillä äärijärjestöillä. Erittäin äärimmäistä ja rasististakin ajattelua edustavia henkilöitä istuu mm. eduskunnassa.”

Puuronen itse on entinen kommunisti, nykyinen Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Rovaniemellä ja näin Koivulaakson aatetoveri. Se, että häntä haastatellaan puolueettomana tutkijana, kertoo suomalaisen valtamedian toiminnasta kaiken olennaisen. Puuronen myös vahvistaa epäilyni, että puukkoiskun poliittisella hyväksikäytöllä tähdätään nimenomaan Perussuomalaisia vastaan. Kansallisella vastarintaliikkeellä on tässä vain välinearvoa.

Katainen ja Stubb reagoivat

Myös pääministeri Jyrki Katainen reagoi tapahtumiin:

”Sananvapaus on avoimen, demokraattisen yhteiskunnan ehdoton edellytys. Samoin kokoontumisen vapaus. Molemmat näistä oikeuksista ovat loukkaamattomia ja rikkomuksiin niitä kohtaan on oltava nollatoleranssi.”

Kuulostaa hyvältä mutta otsikossa mainittu sana ”sananvapausrikos” on juridisessa kielenkäytössä tarkoittanut blogikirjoituksia, joiden kirjoittajia syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Katainen tuskin tarkoittaa oikeasti, mitä sanoo.

Sen sijaan Kataisen puoluetoveri hallituksessa, Eurooppaministeri Alexander Stubb yllätti positiivisesti twiittauksellaan:

”Voisiko joku kertoa, mikä on Euroopan äärioikeiston ja -vasemmiston ero nykyään? En oikein tiedä. Kertokaa please.”

Suurta eroa ei koskaan ole ollutkaan, koska molemmat suuntaukset kannattavat yhteiskuntaa, jossa yksilön tehtävä on palvella valtiota. Erona on lähinnä se, että toinen versio on luonteeltaan kansallinen ja toinen internationalistinen. Jälkimmäinen versio selvisi toisesta maailmansodasta mutta romahti lopulta taloudellisesti.

Kumpikaan suuntaus ei kaihda poliittista väkivaltaa. Esimerkkinä DDR-nuorten suhtautumisesta poliittiseen väkivaltaan olkoon Seppo Lampelan eli räppäri Steen1:n kannanotto Paavo Arhinmäen Facebook-sivulla:

”Jos joku aikoo vahingoittaa meitä, se allekirjoittaa samalla lupalapun ottaa itse reikiä.”

Tämä lausunto keräsi kuusi tykkäystä.