Tänään Yleisradion aamu-tv haastatteli (alkaen noin 1:00 min.) valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasta, joka yhtenä 12 professorista ilmaisi eriävän mielipiteensä perussuomalaisten rasisminvastaiseen julkilausumaan.
Ojanen ihmetteli kovasti termiä ”positiivinen syrjintä” ja puhui ”positiivisesta erityiskohtelusta”. Hän tähdensi, että erityiskohtelua tarvitaan vain niin kauan, kunnes vähemmistön aliedustus on korjautunut.
Ojanen määritteli positiivisen erityiskohtelun seuraavasti:
”Siinä on kyse ihmisten tosiasiallisen tasa-arvon, yhdenvertaisuuden toteuttamisesta. Pyritään parantamaan syrjinnän takia heikommassa asemassa olevien ihmisten asemaa ja tuomaan heidät samalle viivalle muiden kanssa.”
Käytännön esimerkkinä Ojanen mainitsi naisten aseman työelämässä, jota positiivisella erityiskohtelulla pyritään parantamaan.
Postmoderni lähestymistapa
Analysoidaanpa Ojasen lähtöoletukset. Kuvitellaan, että on olemassa tilanne, jossa vain 30 prosenttia professoreista on naisia ja 70 prosenttia miehiä (luvut vedetty hatusta). Tällöin ”ihmisten tosiallista tasa-arvoa” edustaa tilanne, jossa miehiä ja naisia on yhtä paljon.
Naisten aliedustus johtuu syrjinnästä. Siksi naisten edustusta pitää julkisen vallan toimin lisätä. Positiivisessa erityiskohtelussa tämä tarkoittaa naispuolisten hakijoiden suosimista ja miespuolisten syrjimistä.
Yllä kuvattu logiikka pätee, jos oletetaan, että naisten aliedustus todellakin johtuu abstraktista syrjinnästä eli yhteiskunnan miehiä suosivista ”rakenteista”. Se ei johdu naisten keskimäärin erilaisista kiinnostuksen kohteista ja siitä, että he usein uran sijasta keskittyvät lasten hankkimiseen ja kasvattamiseen. Se ei myöskään voi johtua siitä, että naiset ovat biologisesti erilaisia kuin miehet, koska sukupuolta pidetään ensisijaisesti sosiaalisena konstruktiona.
Näillä oletuksilla on täysin oikein, että valtiovalta syrjii miehiä. Miehet ovat kollektiivisesti syyllisiä siihen, että naisia on professoreista vain 30 prosenttia. Siksi ”tosiasiallinen tasa-arvoon” eli aito yhdenvertaisuus edellyttää miesten konkreettista syrjintää, jota kaiken lisäksi tehdään valtiovallan tuella.
Toimialoilla, joissa vaaditaan oikeaa lahjakkuutta ja osaamista kuten tieteessä, positiivinen syrjintä johtaa keskimääräisen osaamisen vähenemiseen. Kun harjoitetaan ”positiivista erityiskohtelua” henkilön viiteryhmän perusteella, sellainen asia kuin pätevyys jää toissijaiseksi.
Postmoderniin lähestymistapaan sisältyy myös ääneen lausumaton taustaoletus. Kristitty valkoinen heteromies ei koskaan voi joutua syrjityksi, vaan syrjityn pitää edustaa jotakin sorretuksi määritettyä vähemmistöryhmää kuten homoja, maahanmuuttajia tai naisia.
Positiivisessa erityiskohtelussa on siis kyse samasta asiasta kuin minun ja Usain Boltin välisessä postmodernissa sadan metrin kilpailusta. Minua ei pikajuoksu ole koskaan erityisemmin kiinnostanut eikä minulla ole siihen lahjoja. Tosiasiallisen tasa-arvon nimissä minun on kuitenkin saatava lähteä 40 metrin päässä maaliviivasta, jotta tulisin yhtä aikaa Usain Boltin kanssa maaliin.
Postmodernius on myös kielipieliä, sillä kieli edustaa vallankäyttöä. Siksi Tuomas Ojanen oli niin tarkka termistä ”positiivinen erityiskohtelu”, koska se kuulostaa paremmalta kuin positiivinen syrjintä. Kun ilmiötä tarkastellaan konkreettisella tasolla, termi syrjintä on täysin oikeutettu. Postmodernissa logiikassa sanaa syrjintä ei saa käyttää, koska sen mukaan sorretun ryhmän erityiskohtelu on kategorisesti hyvää ellei jopa kaksoisplushyvää.
Positiivinen erityiskohtelu voi tuottaa halutun kaltaisia tuloksia, eli sorretun ryhmä prosenttiosuus luultavasti nousee. Tämä kuitenkin tapahtuu pätevyyden kustannuksella ja konkreettisesti syrjimällä väärän viiteryhmän hakijoita joko suoraan rekrytoinnissa tai kiintiöinnin avulla.
Tasapäistämistä
Ojanen jatkaa kielipelin pelaamista Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla kirjoituksessaan ”Tasapäistäminen on yksi syrjinnän muoto”. Postmoderniin ajatteluun kuuluu olennaisena osana käsitteiden venyttäminen ja uudelleenmäärittely. Tämä toimii niin kauan, kun postmodernistin kielipeli ei ole paljastunut.
Maallikolle lienee selvää, että Tuomas Ojanen ei kannata tasa-arvoa vaan eriarvoisuutta, jossa sorrettuna pidetyn viiteryhmän jäsenet ovat tasa-arvoisempia kuin sortajat. Ojanen lisäksi vetoaa tyypillisen asiantuntijavallan edustajan tavoin kansainvälisiin sopimuksiin:
”Yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjinnän kieltoa koskevalla sääntelyllä on keskeinen asema Suomen perustuslaissa, kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja EU-oikeudessa.”
Pahat ihmiset haluavat kuitenkin hämmentää käsitteitä, mutta onneksi Tuomas on tarkkana:
”Näillä niin sanotuilla rasisminvastaisilla julistuksilla poliitikot vääristelevät ja kyseenalaistavat laissa määriteltyjä syrjimättömyyden ja yhdenvertaisuuden vaatimuksia – joko tietämättömyyttään tai täysin tarkoituksellisesti. Julkilausumista paistaa läpi niiden laatijoiden pahantahtoinen syrjivä motiivi.”
Ojasen julkilausumista paljastuu postmodernin logiikan lisäksi tarkoituksellinen valehtelu, vääristely ja avoin pahantahtoisuus perussuomalaisia kohtaan.
Itse käytin edellä käsitteitä abstrakti ja konkreettinen syrjintä. Abstrakti syrjintä on näkymätöntä ja sisällä yhteiskunnan rakenteissa. Se näkyy vain tilastoissa, joissa syrjitty ryhmä on aliedustettuna. Konkreettinen syrjintä puolestaan on julkista valtaa edustavan tahon vallankäyttöä, jossa ihmiset asetetaan eriarvoiseen asemaan heidän viiteryhmänsä perusteella.
Tein tämän siksi, koska olin lukenut Ojasen kolumnin, jossa hän määrittelee omat käsitteensä välittömän ja välillisen syrjinnän:
”Välittömällä syrjinnällä tarkoitetaan muodollisesti erilaista kohtelua jonkin sopimattoman syyn, kuten etnisen alkuperän tai sukupuolen, perusteella.”
Esimerkkinä välittömästä syrjinnästä Ojanen käyttää ravintolaa, joka kieltäytyi tarjoilemasta romaneille.
Välillisestä syrjinnästä Ojanen sanoo:
”Välillisellä syrjinnällä tarkoitetaan menettelyä, joka vaikuttaa neutraalilta mutta asettaa tosiasiassa ihmiset epäedulliseen asemaan esimerkiksi iän tai vammaisuuden perusteella.”
Ojanen jättää tarkoituksellisesti mainitsematta etnisen taustan tai sukupuolen. Perussuomalaisten julkilausumassa ei myöskään puhuttu mitään iästä eikä vammaisuudesta. Ojanen kuitenkin syyttää perussuomalaisia ja kokoomusnuoria välillisen syrjinnän unohtamisesta:
”Perussuomalaisten ja kokoomusnuorten julkilausumille on ominaista haluttomuus tai kyvyttömyys tunnistaa välillinen syrjintä ja siten tilanteet, joissa tarvittaisiin erityisiä toimenpiteitä tosiasiallisen yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi.”
Kuten edeltä käy ilmi, tosiasiallinen yhdenvertaisuus on sitä, että professoreissa on yhtä paljon miehiä ja naisia. Ojanen paljastaa vielä olennaisia asioita omasta ja muun vasemmistolaisen akateemisen eliitin ajatusmaailmasta:
”Julkilausumien korostama muodollinen yhdenvertaisuus edustaa jo itsessään syrjintää tilanteessa, jossa on tarve torjua yhteiskunnassa esiintyvää välillistä syrjintää.”
Eli se, jota tavallinen kansalainen pitää reiluna ja tasapuolisena, onkin ”muodollista yhdenvertaisuutta”.
Erilaisuus on Ojasen mukaan arvo sinänsä:
”Monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jossa erilaisuus on arvo sinänsä, positiivinen erityiskohtelu ilmenee myös pyrkimyksenä suojata maan kulttuurinen monimuotoisuus.”
Valtaeliitti ei ole kiinnostunut Suomesta suomalaisten kansallisvaltiona. Suomea eivät määritä ihmiset, jotka ovat syntyneet ja asuneet täällä ja joilla on yhteinen useiden sukupolvien taakse ulottuva historia. Erilaisuus on itseisarvo ja ihmisoikeudet virallinen ideologia. Kansallisvaltio Suomi on pelkkä historian roskatynnyriin kuuluva keinotekoinen konstruktio.
Vähemmistöjen kulttuuri museoidaan sen erilaisuuden takia eikä vähemmistöjen edustajilta itseltään kysytä, mitä he oikeasti haluavat. Ojasen kaltaisille vähemmistön edustajat ovat jalustalle nostettunakin ensisijaisesti viiteryhmänsä edustajia.
Ojasen avautumiset osoittavat selkeästi, että perussuomalaisten rasisminvastainen julkilausuma osui oikean maaliin.
