Nunnukagate

Postmoderniin identiteettipolitiikkaan perustuvassa yhteiskunnassa uhristatus on pääomaa, jonka käytöstä ei rangaista vaan siihen jopa rohkaistaan. Äskettäin kansanedustaja Satu Taavitsainen pukeutui lapinpukuun, otatti itsestään kuvan ja julkaisi sen Instagramissa. Seurauksena oli sosiaalisessa mediassa edelleen jatkuva loukkaantumisten kavalkadi.

Saamelaiset saavuttivat virallisen jalustalle nostetun vähemmistön aseman presidentti Tarja Halosen virkakaudella. Suomessa arvioidaan asuvan noin 6000 saamelaista eli mistään järin suuresta vähemmistöstä ei ole kyse.

Väärennetty gákt

Lapinpuku on värikäs ja kaunis. Sitä on käytetty postikorteissa ja muussa matkailuun liittyvässä rekvisiitassa jo vuosikymmenten ajan. Loukkaantumiskavalkadi, jota tässä kutsun ”Nunnukagateksi”, alkoi siis Taavitsaisen julkaisemasta kuvasta. Saamelaisten edustajat närkästyivät tästä. Närkästymisen syyt on kuvattu aika hyvin tässä blogikirjoituksessa. Kirjoittaja, joka esittelee itsensä ”saamelaiseksi kulttuuriaktivistiksi”, kuvaa syytä näin:

”Taas kerran on suomalainen pukenut ylleen feikin version saamelaisen kulttuurin näkyvimmästä monumentista, ja käyttää sitä osana omaa identiteettiään.”

Tästä voi valistunut lukija päätellä närkästymisen luonteen. Se ei siis ole aitoa närkästymistä vaan luultavasti Helsingin yliopistossa opittua tapaa suhtautua kulttuurillisten symbolien ”omimiseen” eli kulttuurilliseen lainaamiseen. Kyseessä on yksi viimeisimmistä identiteettipoliittisista muoti-ilmiöistä, joita syntyy tiuhaan tahtiin vasemmistolaisissa kulttuuripiireissä ja yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa.

Äsken viittaamani blogikirjoituksen kirjoittaja ”Petra” ilmoittaa olevansa ”pohjoismaisen monikulttuurisuuden tuote”. Lisäksi hän ei asu saamelaisten perinteisilla asuinalueilla. Tämän voi päätellä siitä, ettän hän on ns. ”citysaamelaisten” järjestön City-Sámit ry:n hallituksen jäsen. Koska saamelaisten perinteiset elinalueet eivät kykene enää tarjoamaan elantoa kaikille saamelaisille, suuri osa heistä on muuttanut etelään. Helsinki taitaa noin 600 saamelaisellaan olla Suomen suurin ”saamelaiskylä”. Satun myös tietämään, että ns. ”citysaamelaiset” eivät nauti kaikkien saamelaisten keskuudessa varauksetonta suosiota. Nunnukagate auttaa ehkä ymmärtämään, miksi näin on.

Saamelaiset eivät ole ns. näkyvä vähemmistö eli heitä ei katukuvassa erota tavallisesta suomalaisesta mitenkään, mikäli he eivät ole pukeutuneet aitoon gáktiin.. Suuri osa Etelä-Suomessa asuvista saamelaisista on sulautunut kantaväestöön eikä välttämättä koe tässä mitään ongelmaa. He eivät ole kiinnostuneita osallistumaan City-Samit -järjestön jäsenten pöyristymisnäytöksiin.

Yksi pöyristymisen syistä oli se, että Taavitsaisen käytttämä puku oli feikki eikä ns. ”aito gákt”. Olen tähän päivään asti selviytynyt ilman tietoa siitä, mikä on aito gákt, mutta ehkä tästä eteenpäin näin ei voi olla. On myös syytä tietää, että saamelaispuvun käytöstä on olemassa Saamelaiskäräjien laatimat selkeät säännöt. Näiden sääntöjen mukaan kukaan ei-saamelainen ei saa pitää saamenpukua, ei edes epäaitoa sellaista päällään. Ei saa, vaikka näyttäisi kuvassa yhtä hyvältä kuin kansanedustaja Satu Taavitsainen.

Minusta nuo säännöt ovat täysin kohtuuttomat. Saamelaisilla ei ole lapinpukuun mitään tavaramerkkioikeutta, joten sen käytöstä ei voi ketään rangaista, oli puku sitten aito tai epäaito. Vähemmistöt eivät voi tuolla tavalla sanella, mitä ihminen saa pitää päällään ja mitä ei. Moinen loukkaa yksilönvapautta. Toisaalta nyky-yhteiskunta on postmodernin identiteettipolitiikan vaikutuksesta alkanut kaventaa perinteisiä kansalaisvapauksia vähemmistöjen oikeuksien nimissä. Vähemmistön kollektiivinen oikeus välttyä loukkaavalta puheelta ajaa nykyisin mennen tullen sananvapauden yli eikä loukkaamisesta syytetyllä ole mahdollisuutta puolustautua. Lynkkaajien armeija on aina valmiina, jos joku harhautuu pois poliittisen korrektiuden kapealta polulta.

Nunnuka-nunnuka lailaa

Tällaisessa yhteiskunnassa kannattaa myös varoa, mille nauraa. Yle Areena julkaisi äskettäin 80-luvun viihdesarjoja palvelussaan. Yksi näistä oli Hymyhuulet, jossa esiintyi kaksi saamelaishahmoa Naima-Aslak ja Soikiapää, jotka joka sketsin jälkeen menivät ”Luostolle lustin pithoon ja viinan juonthiin.” Jo tuolloin saamelaisjärjestöt närkästyivät viihdeohjelman tavasta kuvata saamelaiset stereotyyppisesti viinaan menevinä ja likaisina.

Nunnuka-sketsit olivat aikanaan hauskoja. Luultavasti se johtui vaihtoehtojen puutteesta, koska 1980-luvulla televisiossa näkyi vain kaksi kanavaa, joita likimain kaikki katsoivat. Halvalla tehty sketsiviihde meni täysillä läpi, koska parempaa ei ollut tarjolla. Katsoin äskettäin muutaman ”nunnuka-sketsin” eivätkä ne enää naurattaneet samalla tavalla kuin aikanaan vaan vaikuttivat ennemminkin yhdentekeviltä.

Tapa, jolla sarja esitetään varoitustekstien kera, taas kertoo nykyajasta ja poliittisesta korrektiudesta kaiken olennaisen. Menneisyyttä ei osata katsoa ilman moralismia, mistä nuo varoitustekstit kertovat. Me kaikki tiedämme, että nunnuka-sketsejä ei enää nykypäivänä tehtäisi. Poliittinen korrektius määrittelee säännöt luvalliselle naurulle ja tekee viattomasta naurusta likaista.

Samalla tavalla kuin lapinpuku poliittinen korrektius on kulttuurillista lainaa, joka on peräisin Yhdysvalloista. Itse kieltäisin mieluummin poliittisen korrektiuden kuin aidon tai epäaidon gáktin käytön ei-saamelaisilta.

Poliittinen korrektius nimittäin voi olla myös vaarallista. Aidon tai epäaidon gáktin käyttö ei toistaiseksi ole vaarallista ei-saamelaisille. Epäasiallinenkaan käyttö tuskin johtaa syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan puhumattakaan kansanedustaja Taavitsaisen suhteellisen viattomasta Instagram-kuvasta.

On kuitenkin myös vähemmistöjä ja kulttuureja, joiden tavat, arvot ja asenteet ovat räikeässä ristiriidassa yhteiskunnan perusarvojen ja jopa lain kanssa. Poliittinen korrektius vaikeuttaa puuttumista tiettyjen vähemmistön keskuudessa vallitseviin ihmisvihamielisiin ja julmiin tapoihin. Se myös pakottaa teeskentelemään, että vähemmistön kulttuuri olisi jotenkin hienoa ja erinomaista, vaikka se ei sitä oikeasti olisi. Rehellisen mielipiteen sanominen kyseisen kulttuurien edustajien tavoista ja asenteista voi johtaa syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Yhteiskunta, jossa voi pelkäämättä tehdä sketsejä juopottelevista saamelaisista tai hieman yksinkertaisista romanimiehistä on vapaampi ja viattomampi kuin nyky-yhteiskunta, jossa jokaisen pitää kaksi kertaa miettiä, millä sanoilla luonnehtii uhristatuksen omaavan vähemmistön edustajia. Vähemmistöt tai edes itseään alkuperäiskansana pitävät saamelaiset eivät ole jalompia ja ylevämpiä kuin tavalliset kantasuomalaiset eikä kenenkaan pitäisi antaa muuta ymmärtää.