Puurot ja vellit

Hämmästys oli suuri, kun havaitsin Roopen Mediaseuranta-blogista Juhani Huttusen Kirkko ja kaupunki -lehteen kirjoittaman artikkelin ”Minäkö rasisti”? Kyseessä oli toinen kerta, kun tämä blogi esiintyy sanomalehdessä. Edellisellä kerralla blogikirjoitukseni Barack Obamasta kuvitti Suur-Jyväskylä -lehden sivua.

Huttusen artikkelissa haastateltiin rasismin asiantuntijaa, sosiologi Vesa Puurosta. Puuronen maalaa allekirjoittaneesta kuvaa ovelana piilorasistina:

”Teksti on aito, ja sen kirjoittaja todellinen. Taitava jäsennys takaa, että kirjoittaja selviytyy kuivin jaloin. Blogi vain sanoo, mitä jotkut ajattelevat. Nokkela bloggaaja torjuu mahdolliset rasistisyytteetkin: ”Islam ei ole rotu, joten rasistisyytökset voidaan sivuuttaa olankohautuksella.”

Itse asiassa olen ehkä käyttänyt liikaakin tuota Hugh Fitzgerald -sitaatin suomennosta. Sitaatti on kyllä vähän kömpelö mutta tiivistää lyhyeen tilaan sen, mistä epäluulo islamilaisista maista länteen suuntautuvaa maahanmuuttoa kohtaan johtuu. Jopa Suomessa, jossa muslimimaahanmuuttajia on suhteellisen vähän, uudet tulokkaat edellyttävät viranomaisilta ja julkisilta laitoksilta mittavaa sopeutumista.

Perinteisesti on ajateltu, että uusien tulokkaiden pitäisi sopeutua valtavirtaan eli kansanomaisesti sanottuna elää ”maassa maan tavalla”. Liberaali länsimainen yhteiskunta tarjoaa riittävästi mahdollisuuksia kunkin yksilön omalle erityisyydelle ilman, että yhteiskunnan perusteita tarvitsisi lähteä radikaalisti muuttamaan.

Puurosen väljät vellit

Kirkko- ja Kaupunki -lehdessä esitetään taas yksi rasismin määritelmä:

”Rasismitutkija, sosiologian dosentti Vesa Puuronen Itä-Suomen yliopistosta sisällyttää rasismiin myös kulttuuri- ja uskontoperusteisen luokittelun.

• Rasismin lyhyt määritelmä on, että se on rotujärjestelmän rakentamista ja ylläpitämistä. Rotujärjestelmä taas perustuu erilaisten ryhmien rodullistamiseen eli erottamiseen joidenkin fyysisten tai kulttuuristen tuntomerkkien avulla valtaväestöstä. Suomen tapauksessa valtaväestön muodostavat valkoiset suomensuomalaiset, Puuronen sanoo.
• Erottelun lisäksi rasismiin kuuluu muiden ryhmien sijoittaminen rodullisessa hierarkiassa alempiarvoiseen asemaan kuin valtaväestön. Suomessa rotuhierarkian alimmalla portaalla ovat somalit, muut mustat afrikkalaiset, arabit ja venäläiset. Afrikkalaisten rodullistaminen perustuu pääasiassa fyysisiin piirteisiin, venäläisten taas kulttuurisiin piirteisiin.”

Antirasistiset tutkijat ja aktivistit tarkoituksella hämärtävät rasismin käsitettä. Pelkkä luokittelu on rasismia Puurosen mukaan, ja rasismia on tietysti myös kulttuurirasismi. Puuronen kuitenkin jättää kertomatta, että rasismia ja "luokittelua" esiintyy kaikissa kulttuureissa ja kaikissa maissa. Valitettavasti ihmiset luokittelevat tietoisesti ja tiedostamattaan ihmisiä eri ryhmiin ulkonäön, puhetavan, uskonnon ja muiden vastaavien tekijöiden takia. Vain valkoihoinen länsimaalainen on kuitenkin velvollinen aktiivisesti poistamaan rasismin itsestään ja tuntemaan siitä syyllisyyttä.

Muslimi, joka pitää vääräuskoisia itseään alempina ihmisinä uskontonsa perusteella, ei sen sijaan voi syyllistyä rasismiin eikä hänen pidä ruoskia itseään tai tutkia omia asenteitaan.

Tämä on tietysti postmodernin vasemmistolaisuuden perusteella täysin luonnollista. Muslimi edustaa syrjittyä ja sorrettua ryhmää, kun taas valkoihoinen ihminen hegemonista valtakulttuuria. Tällöin muslimi ei voi olla aktiivinen toimija vaan pelkkä syrjinnän tahdoton uhri. Kaikki hänen tekonsa voidaan selittää syrjintänäkökulmasta ja selitetäänkin, kun Puurosen kaltaiset päästetään ääneen. Sama asia pätee myös globaalisti valtioiden välillä, mutta päivystävänä dosenttina toimii Puurosen sijaan esimerkiksi kehitysmaatutkija, dosentti Pertti Multanen.

Puuronen jatkaa selittelyään:

”Sukupuolijärjestelmän aiheuttamaa miesten ja naisten epätasa-arvoa vastaan on taisteltu vuosikymmeniä. Myös luokkajärjestelmään liittyvää taloudellista ja sosiaalista epätasa-arvoa on vastustettu ainakin sataviisikymmentä vuotta, mutta rotujärjestelmän olemassaoloa ei ole vielä kunnolla edes huomattu.”

Puuronen on entinen kommunisti, vaikka hän onkin poistanut poliittista toimintaa käsittelevän nettisivustonsa. Siksi hänen pyrkimyksensä lopputuloksen tasa-arvoon kannattaa nähdä tätä taustaa vasten. Kun kommunismi romahti ja osoitettiin lopullisesti epäinhimilliseksi ja tuhoisaksi aatteeksi, moni entinen kommunisti löysi kotinsa kulttuurimarxismista. Puurosen pyrkimys ”rotujärjestelmän” poistamiseen on hyvä esimerkki tästä.

Puhdasta ”pomoa” on myös seuraava:

”Rasismi on rotujärjestelmän ilmenemismuoto. Se tarkoittaa ideologioita, käytäntöjä, lakeja ja instituutioita, joiden avulla tuotetaan ja ylläpidetään eri rodullistettujen ryhmien välistä epätasa-arvoa. Rasismista eli rotujärjestelmän ylläpidosta hyötyvät kaikki valtaväestön edustajat, niin sinä, minä kuin ”maahanmuuttokriitikotkin”. ”

Paradoksaalisesti Puuronen itse hyötyy rasismista kaikkein eniten. Mitä enemmän rasismista puhutaan, sitä enemmän Puurosen kaltaiset pääsevät ääneen mediassa. Puuronen on tehnyt elämäntyönsä rasismista ja hänen huippuhetkensä sattui samaan aikaan, kun Joensuussa kohistiin paikallisista skineistä.

Kysymys kuuluu kuitenkin: Mitä sitten? Pitääkö ”rotujärjestelmästä” eli suomalaisen valtakulttuurin hegemoniasta pyrkiä aktiivisesti eroon ja korvata ne esimerkiksi monikulttuurisella yhteiskunnalla? Puurosen vastaus tähän lienee myönteinen.

Jos tavalliselle suomalaiselle kerrotaan, että hänen edustamansa kulttuuri ei enää olekaan valtakulttuuri vaan pelkästään yksi muiden joukossa, hän todennäköisesti suhtautuu asiaan epäluuloisesti ja voi jopa aktiivisesti vastustaa ajatusta. Jos taas hänet vaiennetaan syyllistämällä häntä rasismista, hän pitää todennäköisemmin suunsa kiinni.

Seppo Lehdon uhri

Artikkelin lopussa kerrotaan Puurosen kokemasta nettihäirinnästä kuitenkaan täsmentämättä, mistä siinä on kyse.

”Pelkkä rasismista puhuminen itsessäänkin nostattaa tunteita. Joko esitetään kyllästynyttä, tai sitten kuppi menee totaalisesti nurin. Vesa Puuronen on vuosikausien ajan joutunut räikeän nettirikollisuuden uhriksi. Hänen nimissään pidetään Googlen tarjoamalla sivustolla muun muassa kunniaa loukkaavia blogeja. Kuitenkaan Google ei lotkauta korvaansa, ja Suomenkaan poliisi ei mahda mitään. ”

Rasismista puhuminen nostaa tunteita, koska rasismi-leimakirvestä heilutetaan niin huolettomasti. Sanaa rasisti käytetään ihmisten hiljentämiseen, jotta rasistin sanaa ei tarvitsisi kuunnella ja hänen mielipiteensä voitaisiin mitätöidä. Normaalisti syytökseen reagoidaan puolustautumalla, mistä tulee antirasistien lanseeraama käsite: ”En ole rasisti, mutta...”.

Me kaikki olemme altistuneet antirasistiselle indoktrinaatiolle, monet jo lapsuudesta asti. Tiedämme, mitä rasistisyytös tarkoittaa ja olemme oppineet tiedostamattamme pelkäämään sitä. Suurin osa ihmisistä ei halua tulla leimatuksi rasistiksi. Vain harva pystyy suhtautumaan syytökseen yliolkaisesti, ja melkein jokainen tietää tehneensä ajatusrikoksen.

Syytöstä vastaan on lisäksi mahdotonta puolustautua rasismin lavean määritelmän takia. Onkin todennäköisempää, että leima tarttuu kuin että rasismisyytösten kohteeksi joutunut onnistuu selittelemään itsensä kuiville. Vähintäänkin piilorasisti saadaan jokaisesta, mikä itse asiassa käy ilmi Puurosen sitaateista.

Melkein unohdin, että Puuronen on Seppo Lehdon uhri. En tiedä tarkalleen, mitä Lehdon ja Puurosen välillä on tapahtunut enkä epäile, etteikö Puuronen monien muiden Lehdon kohteeksi joutuneiden tavoin olisi joutunut kärsimään jos ei muuta niin mielipahasta.

Puurosen nimellä löytynyt törkyblogi edustaa tekijälleen (ilmeisesti Lehto) ominaista sottaista laatua alatyylisine ilmaisuineen. Tekijä kuitenkin istuu parhaillaan blogikirjoittelustaan saamaansa kahden ja puolen vuoden ehdotonta vankeustuomiotaan, minkä Kirkko ja Kaupunki -lehti tietysti unohti mainita.

Miten rasismisyytöksiin pitäisi suhtautua?

Puurosen mielipiteet ja rasismikäsitykset edustavat akateemista valtavirtaa ja hän saa esiintyä mediassa asiantuntijana. Media ei millään tavalla aseta kyseenalaiseksi hänen asiantuntijuuttaan, vaikka se perustuu ideologisesti vasemmistolaiseen maailmankatsomukseen. Sorrun nyt luokitteluun, kun kutsun Puurosta ”mokuttajaksi”.

Mielestäni ainoa tapa karistaa ”rasismofobia” on pyrkiä ymmärtämään, millainen ajatusmaailma rasismihysterian takaa löytyy. Oman ideologiansa perusteella Puuronen ja muut ”mokuttajat” toimivat johdonmukaisesti ja usein vilpittömästi uskovat edistävänsä yhteistä hyvää. Vasta ymmärtämisen jälkeen voi rasistisyytökset kuitata olan kohautuksella ja puhua rehellisesti oman mielipiteensä ilman tarvetta pyrkiä puolustautumaan epäreiluilta syytöksiltä.