Uskontojenvälistä dialogia suomalaiseen tyyliin

Monet pitävät uskontojenvälistä vuoropuhelua lääkkeenä läntisen ja islamilaisen maailman välisten väärinkäsitysten ehkäisyyn. Suomen lähetysseuran tuottama elokuva Kohtaamisia vuodelta 2003 valottaa vähän, mistä uskontojenvälisessä vuoropuhelussa on kysymys. Pintapuolisella katselulla elokuvasta tuli vähän samanlainen vaikutelma kuin suomalaisdelegaatioiden matkoista Neuvostoliittoon YYA-aikana. Isännät esittivät asiat parhain päin ja valehtelivat tarvittaessa suomalaisvieraiden nyökytellessä tyytyväisinä.

Edward Saidin vaikutus

Aivan aluksi elokuvassa kerrataan kristittyjen historiaa Syyriassa. Luonnollisesti islamin alistamien uskontojen kohtaloa muslimivallan aikana ei käsitellä mitenkään erityisemmin, vaan todetaan vain kristinuskolla olevan pitkä historia alueella. Samalla tavalla kuin Neuvostoliiton ystävyysmatkoilla uskontojenväliseen dialogiin kuuluu olennaisena osana ikävien kysymysten välttäminen. Arabian niemimaan luostarit olivat ystävyyden ja yhteisyyden paikkoja muslimeille 1400 vuotta sitten. Elokuvassa ei kuitenkaan kysytä, mitä Arabian niemimaan luostareille tapahtui ja miksi niitä ei nykypäivänä enää ole olemassa.

Seuraavaksi puheenvuoro annetaan pakistanilaiselle yliopiston opettajalle, joka kertoo suomalaisen ystävänsä sanoista seuraavasti:

”Hän kasvoi Suomessa ilmapiirissä, jossa muslimin pelko ja viha imettiin jo äidinmaidossa. Se ei ollut tietoista. En usko, että Suomessa kukaan opettaa vihaamaan ketään. Se johtuu yhteentörmäyksestämme 150 vuotta sitten. Silloin Eurooppa oli siirtomaavalta. Sitä se ei enää ole, mutta samat asenteet elävät yhä.”

En tiedä kenen kanssa nainen on keskustellut, mutta hänen ajatuksensa ovat kuin suoraan Edward Saidin surullisenkuuluisasta ja paljon vahinkoa aikaansaaneesta kirjasta Orientalismi, joka selittää eurooppalaisten kolonialististen asenteiden vaikuttaneen kuvaan itämaista ja islamista. Islam on siis edustanut toiseutta. Jo edesmenneen Saidin kirjan teesit on revitty palasiksi moneen kertaan, ja viimeksi Ibn Warraq osoitti Orientalismi-kirjan onttouden omassa teoksessaan ”Defending the West – A critique of Edward Said’s Orientalism”.

Saidin ajatuksille löytyi kuitenkin kaikupohjaa Lähi-idässä, jossa alueen poliittiset ja yhteiskunnalliset ongelmat voitiin sysätä länsimaisen siirtomaaisännän piikkiin ja näin välttää ottamasta itse vastuuta omista virheistään. Ibn Warraq osoitti kuitenkin, että eurooppalaisten asenteet itämaita kohtaan olivat huomattavasti monisyisempiä kuin Saidin yksipuolinen karikatyyri antoi ymmärtää.

Elokuvan varsinainen ongelma liittyy muslimioppineiden puheenvuoroihin, jotka tuntuvat edustavan kovasti sympaattista näkemystä. Syyrialainen uskontotieteiden tohtori Muhammad Al-Habash puhuu elokuvassa kauniisti ja kuulostaa juuri sellaiselta, kuin me haluaisimme muslimioppineen kuulostavan.

”Uskontomme mukaan kaikille on annettava vapaus uskonnon alueella. Koraani kutsuu meitä ymmärtämään, että maailmankaikkeus on perhe. Me kuulumme yhdelle Jumalalle. Jumala on yksi, mutta hänellä on monta nimeä. Todellisuus on yksi, mutta sillä on monta muotoa. Ei voi olla muslimi ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen Jumalan profeettana ja sanansaattajana, Jumalan henkenä ja sanana. Hän tulee takaisin ennen loppua ja ohjaa jalot ihmiset hyvyyteen. "

"..."

”Kolminaisuus ja ykseys: on eroja, mutta ei olennaisia eroja. Vain sillä on merkitystä, kuka pyrkii pahaan ja kuka hyvään, kuka työskentelee ihmiskunnan hyväksi ja kuka vahingoittaa sitä.”

Al-Habashin näkemykset eivät edusta muslimien valtavirtaa, vaan häntä voi pitää uudistusmielisenä. Silti hänen esittämänsä ajatukset voisi asettaa kyseenalaiseksi esimerkiksi kysymällä, mitä käytännössä tarkoittaa vapaus uskonnon alueella. Tarkoittaako se, että myös muslimi saa halutessaan kääntyä kristityksi tai luopua kokonaan uskonnosta? Syyriassa tämä ei ole mahdotonta, ja tässä suhteessa tilanne on parempi kuin esimerkiksi naapurimaa Jordaniassa, vaikka Syyriassakaan ei siedetä avointa lähetystyötä, vaan valtio pyrkii varjelemaan uskontojen välisiä suhteita ja puuttuu tarvittaessa käännytykseen uskontojen välisen rauhan säilyttämiseksi.

Israelin kohdalla Al-Habash ei kuitenkaan osoita erityistä maltillisuutta, kuten oheisesta jutusta voi päätellä. MEMRI:n kääntämistä Al-Habashin puheista käy ilmi, että Syyrian parlamentin jäsen puhuu omilleen islamilaisittain puhdasoppisemmin kuin suomalaisille vierailleen.

Radikaalit ja maltilliset

Videon toisen osan alussa puhutaan fundamentalismista, ja kuvassa näytetään Newsweekin artikkelia ”Amerikan sielun puolesta”. Tarkoituksena on luonnollisesti vihjata, että fundamentalismi ei ole islamin yksinoikeus, vaan myös kristittyjen joukosta löytyy kiihkoilijoita. Tämä poliittisesti korrekti näkemys on mielestäni elokuvan vastenmielisintä antia.

Al-Habash esittää vielä oman käsityksensä islamin suuntauksista, joista toinen on radikaali ja toinen maltillinen. Hän lisäksi sanoo:

”Korostan: radikaalilla tulkinnalla ei ole perusteita islamissa.”

Mikä on se radikaali tulkinta, jolle ei löydy perusteita? Tämä jää katsojalle kertomatta.

”On hyvin vähän ihmisiä, jotka kehottavat tappamaan toisia ihmisiä.”

Paljonko sellaisia tarvitaan, jotta se olisi ongelma? Al-Habashin puheen jälkeen kuvaan tulee Hizbollahin keltainen lippu. Toimittaja Jouko Marttinen selvittää sen jälkeen lyhyesti ääri-islamilaisen ideologian sisällön ja kertoo, kuinka rauhaa rakastavan enemmistön islam on vaarassa tulla kaapatuksi. Tässä hän toistaa jo tuttua harhakäsitystä, jonka mukaan radikaalit jotenkin vääristelisivät islamia, vaikka todellisuudessa heidän tulkintansa on sopusoinnussa islaminuskon päälähteiden Koraanin, Hadithin ja Siran kanssa. Maltillisella tulkinnalla on puolestaan enemmän ongelmia todistaa olevansa ”oikeaa islamia”.

Elokuvan viimeisellä kolmanneksella kannattaa seurata Koraanin lauseita, jotka vilahtelevat Al-Habashin takana. Yksi niistä kuuluu:

”Niillä, jotka ovat uskottomia, eivät totisesti heidän rikkautensa eivätkä heidän lapsensa vähääkään hyödytä Jumalan edessä; he joutuvat tulen omiksi ja pysyvät siinä iankaikkisesti.”

Luonnollisesti kristityt ja juutalaiset lasketaan uskottomiksi. Elokuvan tekijöiltä voisi kysyä myös, miksi taustalla näytetään amerikkalaisia sotilaita silloin, kun puhutaan fundamentalisteista. Presidentti Ahtisaari päästetään myös luennoimaan mystisistä ”fundamentalisteista”, joita hänen mukaansa löytyy joka maasta.

Islam Euroopassa

Toimittaja Marttinen siteeraa vielä Tariq Ramadania, tuota pehmeää islamistia, jota niin monet edistykselliset kuuntelevat innokkaasti. Marttinen kertoo:

”Ramadan kutsuttiin tutkijaksi Indianan Notre Damen yliopistoon, mutta hän ei saanut viisumia työpaikalleen, koska hän on turvallisuusriski Amerikalle.”

Ramadanin yhteydet radikaaleihin islamisteihin ovat hyvin dokumentoituja ja Yhdysvallat eväsi viisumin siksi, että hän oli rahoittanut hyväntekeväisyysjärjestöä, joka tukee Hamasia. Ramadania on myös syytetty siitä, että hän puhuu länsimaiselle yleisölle yhtä ja ”kotiyleisölle” toista. Ramadanin kaksinaisesta luonteesta on jopa kirjoitettu kirja ”Brother Tariq: The doublespeak of Tariq Ramadan”

En usko uskontojen välisen dialogin tuottavan mitään merkittäviä tuloksia. Toisaalta se aiheuttaa myös vahinkoa ainoastaan, jos päättäjät ja tavalliset ihmiset luottavat siihen. Kun dialogia käydään, on syytä pitää mielessä, että toinen osapuoli ei välttämättä ole liikkeellä vilpittömin mielin, tai ainakin islam rajoittaa merkittävästi sitä, miten pitkälle muslimi voi ymmärtämisessään mennä.

Islam ei ole mikään mysteeri, vaan siihen voi perehtyä ilman dialogia itsekseen lukemalla kirjoja ja etsimällä tietoa internetistä. Kun lukee islamin usein järkyttäviä opetuksia, kannattaa ajatella, että suuri osa muslimeista ei joko tunne niitä tai välitä niistä. Toisaalta ne, jotka ottavat opetukset kirjaimellisesti, eivät välttämättä tahdo mitään hyvää länsimaiselle ihmiselle ja yhteiskunnalle.

Rehellinen näkemys islamin ja kristinuskon yhteydestä sekä dialogin ongelmista löytyy Risto Soramiehen kirjoittamasta ja Teologisen instituutin julkaisemasta kirjasta Islam ja evankeliumi, joka on kokonaisuudessaan luettavissa täällä. Uskon ja ajattelun puolesta –blogissa on kuusi kyseiseen kirjaan liittyvää kirjoitusta (1, 2, 3, 4, 5 ja 6), joista kirjan keskeiset kohdat käyvät ilmi.

Erityisesti kannattaa mainita viimeinen eli kuudes osa, jossa Vesa Ollilainen tiivistää kirjan keskeiset kohdat.