Ugly American

Termiä Ugly American käytetään ulkomailla röyhkeästi, halventavasti ja ajattelemattomasti käyttäytyvistä amerikkalaisista. Itse olen pitänyt amerikkalaisia yleensä mukavina, kohteliaina ja mutkattomina ihmisinä, jotka tulevat hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, vaikka he olisivatkin joidenkin mielestä suhteettoman ylpeitä omasta maastaan ja sen saavutuksista.

Euroopan maailmanlaajuinen merkitys on dramaattisesti pudonnut II maailmansodan jälkeisten vuosikymmenten aikana ja tämä on lisännyt vastenmielisyyttä Yhdysvaltoja ja amerikkalaisia kohtaan. Nykyisin tämä näkyy eurooppalaisessa mediassa usein avoimena tai peiteltynä amerikkalaisvastaisuutena. Oman merkityksen väheneminen sattuu ja tuntuu, mutta pahinta median amerikkalaisvastaisuudessa on se, että realistinen tuntuma Yhdysvaltoihin ja siellä asuviin ihmisiin vääristyy.

Eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa keskustelukulttuurissa on selkeitä eroja. Amerikkalainen keskustelija ei epäröi kertoa mielipidettään, yleensä ilmaisee oman kantansa asiaan selkeästi ja puolustaa mielipidettään voimakkaasti. Tällaista ominaisuutta kutsutaan assertiivisuudeksi. Valitettavasti assertiivisuus joskus amerikkalaisten kohdalla muuttuu aggressiivisuudeksi, jolloin kunnioitus vastapuolta kohtaan katoaa. Tällöin Ugly American astuu esiin.

Vlaams Belang ja äärioikeisto

Viimeksi tämä käsite rumasta amerikkalaisesta on tullut esille, kun olen seurannut Little Green Footballs –sivuston perustajan Charles Johnsonin ja Brussels Journalin ylläpitäjän Paul Belienin välistä kiistelyä.

Johnson on vakuuttunut, että belgialaisen Flanderin itsenäisyyttä ajavan Vlaams Belangin johtajien kaapeista löytyy natsismin peittelyä ja pyrkimyksiä valkoiseen ylivaltaan. Vlaams Belangin edeltäjä Vlaams Blok kiellettiin Belgiassa vuonna 2004, koska sen toiminnan katsottiin rikkoneen Belgian rasismia ja ksenofobiaa kieltävää lakia. Puolue hajotti itsensä ja syntyi uudelleen nimellä Vlaams Belang eli suomeksi flaamien etu.

Todettakoon tässä vaiheessa, että mielestäni kaikkien ns. äärioikeistolaisten puolueiden takaa löytyy puhtaita natseja ja rasisteja. Niitä löytyy sekä kannattajien että perustajien joukosta. Näin on siksi, etttä natseille ja rasisteille ei ole olemassa ideologisesti sopivia puolueita, joten he liittyvät sen puolueen kannattajiksi, joka eniten muistuttaa heidän arvomaailmaansa. Äärioikeistolaiset puolueet ovat yleensä populistisia eli ne haistelevat tavallisen kansan mielipidettä ja muotoilevat linjansa sen mukaan. Tavallisen kansan keskuudessa ns. vulgääri rasismi ja ulkomaalaisvastaisuus ovat paljon yleisempiä, kuin poliittisesta keskustelusta voisi päätellä.

Toinen syy natsien ja rasistien mukanaoloon on äärioikeistolaisten puolueiden tuoreus poliittisessa kentässä, mistä syystä ne ovat usein amatöörimäisesti johdettuja alkuvaiheessa. Tässä tilanteessa Siperia yleensä opettaa. Kun rahvaanomaisella ulkomaalaisvastaisuudella ei saavuteta menestystä, linjaa muutetaan järkevämpään suuntaan ja pyritään lähestymään valtavirtaa. Tähän kuuluu osana natsien ja rasistien potkiminen pois puolueesta ja julkisten kannanottojen maltillistuminen. Valitettavasti tämä ei yleensä riitä, sillä menneet synnit ja vääränlaiset kumppanit kaivetaan varmuudella esiin. Siksi muut puolueet ja media hylkivät ns. äärioikeistolaisia puolueita ja kohtelevat niitä poliittisina paarioina, mikäli se vain on mahdollista.

Kansallismielisyys on seurausta siitä, että Euroopassa EU-projekti vähentää kansallisvaltioiden merkitystä, ja toisaalta maahanmuutosta, jonka mittaluokka useissa Euroopan maissa on omiaan koettelemaan kantaväestön kärsivällisyyttä. Ulkomaalaisvastaisuutta taas on poliittisesti korrektissa ilmapiirissä mikä tahansa maahanmuuttoon ja ulkomaalaistaustaisten käyttäytymiseen kohdistuva oikeutettu tai vähemmän oikeutettu arvostelu.

Vlaams Belangin tapauksessa yllä olevat luonnehdinnat täyttyvät, ja nykyisellään puolue on Flanderin alueparlamentin suurin ryhmittymä 30 kansanedustajalla. Vlaams Belangia ei todellakaan voi sanoa poliittiseksi marginaaliryhmäksi.

Mistä kiistassa on kyse?

Brysselissä järjestettiin 19. lokakuuta 2007 Jihad-vastainen konferenssi, joka eurooppalaisten osallistujien kannalta käytännössä tarkoitti Euroopan islamisoitumisen vastustamiseen tähtäävää kokousta. Koska kokous järjestettiin Brysselissä, Vlaams Belang –puolueella oli merkittävä rooli kokouksen järjestelyissä ja turvatoimissa. Lisäksi kokoukseen osallistui yksityishenkilöinä ruotsalaisen massamaahanmuuttoa vastustavan Ruotsindemokraatit-puolueen jäseniä.

Little Green Footballs –sivuston ylläpitäjä Charles Johnsonille tämä oli liikaa, ja hän kaivoi internetistä tietoja, joiden mukaan sekä Vlaams Belang että Ruotsindemokraatit ovat rasistisia ja valkoiseen ylivaltaan pyrkiviä puolueita. Tämän johdosta Johnson aloitti sivustollaan kampanjan Vlaams Belangia ja Ruotsindemokraatteja vastaan. Kampanja jatkuu yhä edelleen.

En puutu tässä siihen, kuka on oikeassa ja kuka ei. Haluan vain havainnollistaa, millaiseen poliittiseen kulttuuriin moinen käyttäytymismalli perustuu. Gates of Vienna –sivustolla Baron Bodissey esittää oman käsityksensä asiasta (En suosittele jutussa olevaa videota herkille ihmisille). Hänen mukaansa rikosuutisoinnissa raportointi tehdään rikoksentekijän ja rikoksen uhrin viiteryhmän mukaan. Jos rikoksentekijä on valkoinen ja uhri vähemmistön edustaja, tapahtuman rasistisuutta hehkutetaan ja puheenvuoro annetaan vähemmistöä edustavien järjestöjen edustajille.

Ongelmia tulee, jos vähemmistön edustaja pahoinpitelee valtaväestön edustajan. Tällöin asiasta ei kerrota, mikäli vain on mahdollista. Jos asiasta puhutaan, rikoksentekijän toiminta selitetään uhrinäkökulmasta, ja raportoinnissa kuvataan mahdollinen syrjintä, jota tekijä on joutunut kokemaan. Raportointi on neutraalia vain, jos sekä rikoksentekijä että uhri edustavat samaa viiteryhmää. Näistä samoista asioista Jussi Halla-aho on kertonut kirjoituksissaan. Suomessa tosin käytäntöjä ei vielä ole sisäistetty samalla tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa, eli medialle tulee vielä ”lipsahduksia”.

Yhdysvalloissa rotu määrittelee raportointitavan. Euroopassa erottavana tekijänä on se, kuuluuko henkilö kantaväestöön vai tuoreempiin tulokkaisiin. Yhdysvalloista on myös peräisin ns. poliittisesti korrekti kielenkäyttö ja siihen liittyvät rituaalit.

Poliittinen korrektius ja mihin se perustuu

Poliittisella korrektiudella tarkoitetaan kielenkäyttöä, ajatuksia tai käyttäytymistapoja, joiden tarkoituksena on minimoida rodullisten, kulttuurillisten ja muiden identiteettiin perustuvien ryhmien loukkaaminen. Tämä perustuu käsitykseen, jonka mukaan kielenkäyttö on itsessään syrjivää ja loukkaavaa. Esimerkiksi monet mies-sanaan päättyvät ammattinimikkeet ovat naisia syrjiviä, ja siksi myös Suomessa tutkitaan mahdollisuutta korvata ne sukupuolineutraaleilla ilmaisuilla.
Samalla tavalla se, mikä on hyväksyttyä vähemmistön edustajalle, on kiellettyä enemmistöläiselle. Tämän sai huomata amerikkalainen radiopersoona Don Imus, joka erehtyi luonnehtimaan mustaihoisia naiskoripalloilijoita rap-lyriikasta tutuin termein. Imusin käyttämä termi oli ”nappy headed hos” eli käytännössä Imus yritti matkia kovan mustan katujätkän kielenkäyttöä. Valitettavasti Imusin ihonväri oli tähän tarkoitukseen väärä, ja Imusin työnantaja CBS lakkautti miehen radio-ohjelman. Sen sijaan naisia halventavaa kielenkäyttöä suosivat rap-artistit, jotka ovat yleensä ihonväriltään mustia, saavat jatkaa esiintymistään musiikkikanavilla.

Poliittisen korrektiuden leimaamassa ilmapiirissä tietyt ihmiset luokitellaan ulkopuoliseksi paarialuokaksi. Tällaisia ovat avoimet natsit, rasistit ja juutalaisten joukkotuhon kieltäjät, jotka ovat joko syystä tai ilman syytä leimautuneet. Näillä henkilöillä on myös sellainen ominaisuus, että he saastuttavat muutkin ympärillä olevat. Jos yksittäinen henkilö erehtyy kanssakäymiseen ”saastuneen” kanssa, myös hän leimautuu ja saa kannettavakseen Ku Klux Klanin ja Hitlerin synnit. Tällainen kollektiivinen syyllisyys on olennainen osa poliittisesti korrektia ilmapiiriä. Jopa muuten ideologisesti oikeaoppinen vasemmistointellektuelli Noam Chomsky sai kokea tämän, kun puolusti holokaustinkieltäjä Robert Faurissonin oikeutta sananvapauteen.

Saastunut henkilö voi toki vapautua leimastaan katumusharjoituksilla eli sanoutumalla irti tapaamansa paarialuokan edustajan arvoista ja julistamalla oman puhtautensa. Joskus tämä riittää ja joskus ei. Yleensä leima jää, ja vanhat synnit kaivetaan kaapista esille sopivan tilaisuuden tullen.

Poliittisen korrektiuden taustalta löytyy menneisyyden haavoja ja yhteiskunnallisia kriisejä. Yhdysvalloissa orjuuden perintö, alkuperäisväestön kohtalo ja rotuerottelu tekevät valkoihoisista kollektiivisesti syyllisiä ja radikaalimpien arvioiden mukaan synnynnäisiä rasisteja. Euroopassa syyllisyys määritetään juutalaisten joukkotuhon ja siihen liittyvän syyllisyyden perusteella. Adolf Hitler ja natsit tekivät nationalismista tahriutuneen ideologian, minkä seurauksena kaikki kansallismielisyydellä ratsastavat liikkeet ovat vähintään epäilyttäviä ja useimmiten rasistisia liikkeitä. On täysin poliittisesti korrektia ilmaista, että nationalismi on rasismia, eikä tätä väitettä tarvitse perustella.

Charles Johnson ja poliittinen korrektius

Charles Johnson piti alkujaan pyöräilyä ja web-ohjelmointia käsittelevää blogia Little Green Footballs. Hänen kirjoitustensa sisältö muuttui, kun Al Qaeda –järjestön terroristit iskivät World Trade Centeriin ja Pentagoniin. Tämän tapahtuman jälkeen Johnsonista tuli vankkumaton terrorisminvastaisen sodan kannattaja ja ”islamofasistien” vastustaja.

Yhdysvalloissa, kuten ei myöskään Euroopassa, ei ole poliittisesti korrektia liittää islamia terrorismiin. Ei voida sanoa, että syyskuun 11. päivän terrori-iskujen tekijöitä motivoi islaminusko. Sen sijaan on mahdollista sanoa, että he vääristävät rauhanomaista islamia omien tavoitteidensa toteuttamiseen. Tälle on kehitetty termi islamofasismi, jonka esimerkiksi presidentti George W. Bush on maininnut puheissaan.

Islamofasismi on hyvä termi, koska se ei leimaa islamia sinänsä. Lisäksi islam ei ole rotu, joten islamofasismin vastustaminen ei ole rasismia, vaikka islaminuskon harjoittajat ovat enimmäkseen muita kuin valkoihoisia.

Euroopassa todellinen ongelma ei kuitenkaan liity terrorismin, vaan maanosan tulevaisuuden kannalta islamisoituminen eli Euroopan kantaväestön hidas korvautuminen muslimeilla on se todellinen ongelma. Tästä ei kuitenkaan saa poliittisesti korrektin etiketin mukaan puhua. Siksi tarvitaan islamofasismin kaltaisia termejä, ja siksi islamin liittäminen terrorismiin pitää kieltää.

Charles Johnson muuttui pyöräilyblogin pitäjästä rumaksi amerikkalaiseksi, kun hän alkoi etsiä vääränlaisia yhteyksiä Jihad-vastaisen konferenssin osallistujien joukosta. Helpoimmat vaihtoehdot olivat Vlaams Belang ja Ruotsindemokraatit. Omasta mielestään Charles on todistanut, että Vlaams Belang ja Ruotsindemokraatit edustavat kaappinatseja, joilla ei pitäisi olla mitään sijaa islamofasismin vastaisessa taistelussa. Valitettavasti Vlaams Belang ja Ruotsindemokraatit ovat omissa maissaan niitä ainoita puolueita, jotka kiinnittävät huomiota Euroopan islamisoitumiseen ja pyrkivät toimimaan sitä vastaan demokraattisin keinoin. Jos nämä puolueet suljetaan paarialuokkaan poliittisen korrektiuden sääntöjen mukaisesti, muita vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole.

Ryhtymällä sotaan Vlaams Belangia ja Ruotsindemokraatteja vastaan Charles Johnson todistaa oman rasisminvastaisuutensa ja saavuttaa hyväksynnän. Häntä ei voi enää kutsua rasistiksi ja kiihkoilijaksi poliittisen korrektiuden pelisääntöjen mukaan. Charlesin arkkivihollisella eli ”progressiivisella” DailyKos-blogilla ei enää ole aseita hyökätä vihreitä limapalloja vastaan. Siksi Charles Johnson voittaa lyttäämällä hyvän vihollisen eli natsismin ja valkoisen ylivallan.