Antieurooppalaisuus Amerikassa

Little Green Footballs –sivuston ylläpitäjä Charles Johnsonin ja Brussels Journalin välinen kiista Vlaams Belangin ja ruotsindemokraattien rasistisuudesta on paljastanut sellaisia piirteitä amerikkalaisuudessa, jotka eurooppalaisen näkökulmasta vaikuttavat huolestuttavilta. Osan näistä piirteistä voi huoletta laskea ymmärtämättömän Ugly Americanin piikkiin. Toisaalta tämän kaltaiset kirjoitukset antavat aihetta miettiä, voivatko transatlanttiset suhteet koskaan palata entiselleen.

Mark Steyn on amerikkalaistunut kanadalainen, jonka hauskoja ja älykkäitä kolumneja voi lukea täältä. Steyn on kirjoittanut kirjan America Alone, jossa hän näkee Yhdysvaltojen tulevaisuudessa puolustavan yksin länsimaisia arvoja. Eurooppa on väestökehityksensä ansiosta menetetty tapaus, koska kantaväestön alhainen syntyvyys yhdistettynä enimmäkseen islamilaisten maahanmuuttajien korkeaan syntyvyyteen johtaa ennen vuosisadan loppua Euroopan islamisoitumiseen. Yhdysvaltojen kumppaneita tulevaisuudessa ovat vain Australian kaltaiset maat eikä Euroopasta enää ole yhteistyöhön.

Vaikka suurin osa amerikkalaisista on eurooppalaisperäisten siirtolaisten jälkeläisiä, sivistyneellekin amerikkalaiselle Euroopan pienuus sekä etninen ja alueellinen moninaisuus on mahdoton ymmärtää. Lisäksi Yhdysvaltojen ja Euroopan poliittisen kehityksen erilaisuus hämmentää.

Globaali sisällöntuottaja

Mark Steyn kehuu Yhdysvaltoja ja haukkuu Eurooppaa mm. seuraavin sanankääntein:

“Uusi maailma" on yksi vanhimmista vakiintuneista perustuslaillisista demokratioista maapallolla jopa siinä määrin, että “Vanhan maailma” voi sitä tuskin käsittää.

Tämä kehu ei ole lainkaan vailla ansioita, sillä Yhdysvaltojen poliittisen järjestelmän perusta eli Yhdysvaltojen perustuslaki on säilyttänyt asemansa kansakunnan peruskivenä, kun taas historiallisesti samaan ajankohtaan osunut Ranskan vallankumous johti jakobiinien terroriin ja autokratian paluuseen. Siinä missä Yhdysvalloissa eletään ensimmäisen tasavallan aikaa, Ranskassa on menossa jo viides versio.

Steynin käsitys Euroopan poliittisesta kehityksestä on synkkä:

Lukuun ottamatta anglosaksisia demokratioita suurin osa “lännen” kansallisvaltioista on epäonnistunut rauhanomaisen poliittisen kehityksen siirtämisessä sukupolvelta toiselle, minkä ansiosta ne ovat olleet alttiita Suurten Ajatusten kuten kommunismin, fasismin ja Euroopan Unionin seireenilaululle.

Kannattaa huomata, että Steyn kirjoittaa lännen lainausmerkkeihin. Steyn ei usko yhtenäisen lännen olemassaoloon, vaan hänen mukaansa ainoastaan Anglosfääri eli Yhdysvallat vahvistettuna Britannialla, Australialla, Kanadalla ja Uusi-Seelannilla kykenee puolustamaan vapautta ja demokratiaa. Manner-Eurooppa ja Skandinavia ovat menetettyjä tapauksia.

Yksi Eurooppaa ja Yhdysvaltoja erottava tekijä on uskonto. Eurooppa elää nykyisin pitkälti jälkikristillistä aikaa, mutta Yhdysvalloissa kristinusko on säilyttänyt asemansa. Steynin mukaan

Euroopasssa vastaavasti yksi syy abortinvastaisen liikkeen puuttumiseen on se, että perustuslain odotettavissa oleva elinikä on Oldsmobilen elinkaaren mittanen ja suuret kysymykset nähdään pelkästään osana ajan virtaa eli asiat vain tapahtuvat eikä niitä kannata vastustaa.

Sekä Euroopassa että Amerikassa vasemmistovirtaus pyyhkäisi yli koko yhteiskunnan 1960-luvulta alkaen. Siinä missä Euroopassa tämä johti sekularismiin ja kristinuskon kuihtumiseen, Yhdysvalloissa konservatiivinen kristillisyys säilytti asemansa ja onnistui osin torjumaan vasemmistolaisten arvojen voittokulun.

Tosin Steyn unohtaa Puolan ja Irlannin kaltaiset valtiot, joissa abortinvastustus on erittäin yleistä ja katolisen kirkon vaikutus jatkuu edelleen. Eurooppaa ei voi tuolla tavalla ympätä yhteen muottiin, vaan alueelliset erot on pakko ottaa huomioon. Euroopan Unioni tosin pyrkii ulottamaan oman käsityksensä ”oikeista” arvoista kaikkialle, mutta nämä ”yhteiset eurooppalaiset arvot” eivät millään pysty kumoamaan vuosisatojen kehitystä paikallisella tasolla.

Eurooppalainen nationalismi

Euroopassa ei koskaan ole voitu aloittaa puhtaalta pöydältä samalla tavalla kuin Amerikassa, koska täällä etninen hajanaisuus ja vuosisatojen historia keisareineen ja imperiumeineen vaikuttaa edelleen. Yhdysvallat saa olla onnellinen siitä, että se on pystynyt kehittymään ilman Euroopan historiallisia rasitteita. Lisäksi Euroopan pienten kansallisvaltioiden historialliselle nuoruudelle löytyy selitys eurooppalaisten suurvaltojen imperialismista.

Kansallisvaltion ajatus syntyi kansallisromantismin hengessä 1800-luvulla, jolloin myös Suomesta tuli kansakunta. Aiemmin Ruotsin ja Venäjän rajamaana ollut syrjäseutu löysi oman kansallisen identiteettinsä ja valtio perustettiin 1917 eli yli 100 vuotta Yhdysvaltojen perustamisen jälkeen. Silti esimerkiksi allekirjoittanut pystyy jäljittämään kirkonkirjoista esi-isänsä 1500-luvulle saakka. Sama ei monelta amerikkalaiselta onnistu ilman matkaa Eurooppaan.

Eurooppalaiset kansallisvaltiot eivät ole Yhdysvaltojen kaltaisia kansallisuuksien sulatusuuneja. Yhdysvaltojen poliittiden idea on läntisen maailman valtioiden joukossa poikkeus eikä mikään sääntö. Tämä unohtuu Little Green Footballs –sivuston kaikukammion kirjoittajilta säännönmukaisesti.

Charles Johnsonin mielestä eurooppalainen nationalismi on samaa Adolf Hitlerin Blut und Erde –kansallissosialismia vailla variaatioita ja paikallisia eroja. Johnson ei pysty ymmärtämään, että osa Euroopan kansoista, mukaan luettuna flanderilaiset ja baltit, liittoutui Hitlerin Saksan kanssa, koska he näin kuvittelivat näin saavuttavansa kansallisen itsemääräämisoikeuden. Hitlerin Saksa oli kuitenkin totalitaristinen valtio, jonka ideologia perustui rotumystiikkaan ja ajatukseen tarkemmin määrittämättömän arjalaisen rodun ylivertaisuudesta. Suurimmalla osalla Euroopan valtioista kansallisvaltion perusta ei ole rodullinen vaan joko historiallinen, kielellinen tai etninen. Ajatus kansallisvaltiosta ei välttämättä sisällä ylivaltapyrkimyksiä.

Charles Johnsonin Yhdysvalloissa kansalliset identiteetit hävisivät assimilaatiopolitiikan seurauksena. Siksi Yhdysvalloissa ainoa mahdollinen nationalismi perustuu rotuun, kuten Stormfrontin sivuilta on pääteltävissä. Charles Johnsonin kuvittelemaa rotuun perustuvaa nationalismia ei joko ole olemassa Euroopassa tai sen merkitys on täysin mitätön. Yhdysvalloissa valtion poliittinen idea ja sitä kautta isänmaallisuus on kuitenkin ankkuroitu perustuslakiin eikä rotuun, joten Yhdysvaltojen kontekstissa Stormfrontin valkoinen nationalismi sotii valtion perusajatusta vastaan. Näin on myös Euroopassa, koska "rotu" on käsitteenä amerikkalaista tuontitavaraa.

Steynin eurooppalaisvastaisuus ei ole yhtä yksisilmäistä kuin Johnsonin. Ehkä juuri siitä syystä se tuntuu pahemmalta. Steyn toteaa

Eurooppalaiset eivät enää usko kansalliseen suvereniteettiin, kun taas vastaava ei olisi mahdollista Amerikassa.

Kaksi maailmansotaa opettivat eurooppalaiset tekemään yhteistyötä. Euroopan Unioni on tämän yhteistyön ilmentymä. Valitettavasti Euroopan Unioni perustuu Jean Monnetin utopialle ja pyrkimykselle kohti Euroopan liittovaltiota. Tämä ei ole mahdollista, mikäli Euroopan kansat eivät sitä halua. Euroopan Unioni on kuitenkin jo saavuttanut tason, jossa kansalta ei enää kysytä vaan järjestelmä kehittyy oman käsikirjoituksensa mukaan.

Siksi Steynin kaltaiselta kirjoittajalta odottaisi edes jonkinlaista tukea niille, jotka pyrkivät estämään sekä Euroopan islamisoitumisen että Euroopan Unionin kehittymisen kohti ylikansallista supervaltiota. Vaikka Yhdysvallat ei enää neljättä kertaa pelastaisi Eurooppaa omalta itseltään, jonkinlaista moraalista tukea on lupa odottaa siitä huolimatta, että taistelu loppujen lopuksi osoittautuisi turhaksi..