Euron hidas joutsenlaulu

En tiedä, millaista historiaa koululaisille opetetaan Euroopan Unionista. Omana kouluaikanani nykymuotoista Euroopan Unionia ei vielä ollut vaan pelkkä Euroopan talousyhteisö EEC. 70-luvulla monet viime vuosien johtavista poliitikoista vastustivat EEC-vapaakauppasopimusta. Vastustajien joukossa oli mm. nykyinen presidenttimme Tarja Halonen.

Myytin varassa

Brittiläiset euroskeptikot Richard North ja Christopher Booker kirjoittivat vuonna 2005 kirjan ”Great Deception – The Secret History of the European Union”. Siinä kirjoittajat esittivät oman käsityksensä Unionin aatteellisesta perustasta, tavoitteista ja vääjäämättömän epäonnistumisen syistä.

Virallisessa historiankirjoituksessa Euroopan Unionin synty ajoitetaan Toisen maailmansodan päättymiseen ja haluun estää uusi sota Euroopan valtioiden välillä. Tämän North ja Booker osoittavat kirjassaan myytiksi.

Todellisuudessa Jean Monnet ja Arthur Salter keksivät ajatuksen unionista 1920-luvulla Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja sen tarkoituksena oli estää toisen syttyminen. Tämä projekti ajoi kiville, kun Adolf Hitler nousi valtaan Saksassa. Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa oli raunioina ja jakautunut Neuvostoliiton ja länsivaltojen miehitysvyöhykkeisiin. Jälleenrakennus ja kylmä sota olivat edessä eikä Euroopan yhdentyminen ollut ensimmäisenä kansalaisten mielessä.

Samanaikaisesti Monnet kuitenkin kaivoi vanhan ajatuksensa Euroopan Unionista esiin ja se toteutui ensin Euroopan Hiili- ja teräsyhteisönä, myöhemmin Euroopan talousyhteisönä ja lopulta nykymuotoisena Euroopan Unionina. Unionin kannattajien mielestä EU on taannut rauhan Euroopassa 50 vuotta eli suojellut eurooppalaisia kansoja heiltä itseltään.

Tähän viralliseen propagandaversioon EU:n historiasta tuntuvat uskovan myös Euroopan valtionpäämiehet. Saksan liittokansleri Angela Merkel varoitteli viimeisimmän EU-huippukokouksen yhteydessä, että euron romahdus uhkaisi rauhaa Euroopassa. 

Euro ongelmien varsinainen syy

Kuitenkin Merkel tarjoaa ongelmiin lääkkeeksi niiden varsinaista syytä eli euroa. Euroalue on jakautunut kahtia rikkaaseen pohjoiseen sekä velkaiseen ja kilpailukyvyttömään etelään. Telegraphin kolumnisti Ambrose Evans-Pritchard kirjoittaa artikkelissaan kahdesta euroalueen puolikkaasta, jotka ovat lukkiutuneet epäonnistuneeseen avioliittoon.

EU ja IMF ovat tekemässä Kreikasta käytännössä siirtomaan. ”Valvontakapasiteettia” tuodaan lisää kentälle, eli EU on perustamassa Ateenaan toimipisteen, jonka tehtävänä on valvoa Kreikan säästötoimien toteutusta. Eurooppa sulkee silmänsä siltä tosiasialta, että Kreikan valuutta on maan talouden kilpailukykyyn nähden yliarvostettu, ja maan pitäisi jättää euroalue.

Espanjassa työttömiä oli syyskuussa viisi miljoonaa eli 21,5 prosenttia työvoimasta. Samaan aikaan monet paikalliset poliitikot sanovat, että Espanja ei selviydy kriisistä pelkillä säästötoimilla, jotka ovat jo nyt edenneet julkiselle sektorille. Samaan aikaan Saksassa työttömyys on ennätyksellisen alhaalla kuudessa prosentissa.

Mistään EU-konvergenssista ei siis voi puhua, koska eteläisen Euroopan maat tarvitsisivat välittömästi 30 – 40 prosentin devalvaation, joka on tietysti euroalueessa mahdotonta toteuttaa. Siksi ainoa keino on sisäinen devalvaatio. Se tosin on liki mahdoton toteuttaa olosuhteissa, joissa rahaliiton aiheuttama velkaantumisaste on 350 prosenttia bruttokansantuotteesta kuten Portugalissa.

Ambrose-Pritchard toteaa lopuksi:

”Eurooppa ei ole yhtenäinen ja onnellinen, ennen kuin yhteisvaluutta jaetaan osiin ja virheellinen valuuttakokeilu haudataan lopullisesti.”

EU:n viat

North ja Booker arvelivat vuonna 2005, että projekti tuhoutuu lopulta kahteen perusvikaan. Toinen näistä on yhteisvaluutta, jolta puuttuivat perusedellytykset kuten yhteinen finanssihallinto verotusoikeuksineen, ja toinen se, jota EU:n kannattajat kutsuvat ”demokratiavajeeksi”. Mitä enemmän valtaa uudelle keskushallinnolle annettiin, sitä enemmän se etääntyi niistä, joiden nimissä se pystytettiin. Unionista tuli mystinen ja etäinen hallinto, joka kontrolloi yhä enemmän ihmisten elämää ilman, että kansalaisilla olisi mahdollisuuksia vaikuttaa sen toimintaan.

Suomi on muiden valtioiden tavoin jäänyt vangiksi yhä heikommin toimivaan yhteisvaluutta-alueeseen. Ilmeisesti maan johdossa on vihdoin ymmärretty, että euron vääjäämättömään loppuun pitää jollakin tavalla varautua. Tämän Ylen uutisen mukaan Suomen hallitus on valmis selvittämään, voisiko eurosta erota.

Aiemmassa kirjoituksessa sanoin, että euron kriisi on osoittanut brittiläisten euroskeptikoiden olleen aikanaan oikeassa. Suomessakin on yksi henkilö, joka on johdonmukaisesti koko Suomen eurotaipaleen ajan arvostellut unionia ja yhteisvaluuttaa ja voi samalla tavalla todeta olleensa oikeassa. Esko Seppänen kirjoitti äskettäin artikkelin ”Meitä on petetty”. Siinä hän toteaa:

”Kun Suomi valmisteli luopumista omasta rahasta ja rahapolitiikasta, oli nähtävissä, että EMU ei ollut optimaalinen yhden valuutan alue. Maat olivat liian erilaisia. Ongelmia lisäsi se, että EMU:un otettiin poliittisilla perusteilla  maita, jotka eivät olleet EMU-yhteensopivia eivätkä täyttäneet ihan hyvin perustein määrättyjä EMU-kriteereitä.”

Euron puutteet olivat tiedossa jo yhteisvaluutan syntyhetkinä. Poliittinen tavoite ajaa euromaita kohti tiiviimpää liittovaltiota kuitenkin ajoi taloudellisten näkökohtien yli. Sattumalta Suomen tulevissa presidentinvaaleissa on ehdokkaana kaksi miestä, jotka ovat suurelta osin vastuussa siitä, että Suomi takaa nyt eteläisen Euroopan maiden velkoja. Äänestäjällä on mahdollisuus ilmaista asiasta mielipiteensä ensi keväänä.

Ruotsin hakkerointiskandaali

Ruotsalaismedia menetti tällä viikolla ison annoksen jäljellä olevasta uskottavuudestaan, kun hakkerit saivat haltuunsa Ruotsidemokraateista eronneen kansanedustaja William Petzällin Twitter-tilin. Suomessa Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta tänään.

Blogtoppen-sivusto hakkeroitu

Hakkerit olivat saaneet haltuunsa joukon salasanoja suomalaista Blogilistaa vastaavalle Bloggtoppen-sivustolle tehdyn tietomurron yhteydessä. Ilmoitus tietomurrosta näkyy vielä ainakin tätä kirjoitettaessa kyseisellä sivustolla.

Salasanojen haltuunotto mahdollisti myös Petzällin Twitter-tilin kaappauksen, koska monet ihmiset käyttävät samaa salasanaa useissa eri palveluissa. Näin teki myös Petzäll, jonka Twitter-mikroblogiin alkoi ilmestyä ”paljastuksia” Ruotsidemokraattien johtohenkilöistä.

Siellä mm.väitettiin, että Ruotsidemokraattien johdolla on hallussaan toimittajien salasanoja ja että Avpixlat-sivuston (Politiskt Inkorrekt -sivuston seuraaja) takana on tunnettuja Ruotsidemokraatteja kuten puolueen lehdistövastavat Martin Kinnunen ja Linus Bylund sekä kansainvälisistä asioista vastaava Kent Ekeroth.

Valtamedia nielaisi kuitenkin syötin ja antoi ymmärtää, että Petzällin Twitter-tilillä julkaistut väitteet saattaisivat olla totta. Myöhemmin kävi ilmi, että Petzäll ei voinut olla viestien takana, koska mies makasi päihdeklinikalla toipumassa huume- ja lääkeriippuvuudestaan eikä hänellä ollut sieltä mahdollisuutta päästä tietokoneelle.

Vasemmistolaisen rasisminvastaisen Expo-julkaisun vastaava päätoimittaja Robert Aschberg lausui voitonriemuisena Ruotsin Radio 1:n haastattelussa:

”Tämä on juottokolvi Åkessonin hanuriin.”

Göteborgs Posten -sanomalehti otti jopa todesta väitteen, jonka mukaan Björn Söderillä ja Jimmie Åkessonilla (Ruotsidemokraattien puheenjohtaja) olisi ollut jo vuoden ajan pääsy Expressenin ja Aftonbladetin toimittajien sähköpostiin. GP:n sivuilla olevassa artikkelissa ei toki enää näin väitetä.

Isku valtamedian hanuriin

Aluksi lupaavalta näyttänyt skandaali osui lopulta valtamedian omaan nilkkaan. Kaapatulla Twitter-tilillä julkaistut väitteet otettiin voitonriemuisina vastaan ja julkaistiin. Kun väitteet myöhemmin osoittautuivat perättömiksi, valtamedian edustajat joutuivat selittelemään puutteellista lähdekritiikkiään.

Lähdekritiikin puute voi tosin osoittautua vähemmän vahingolliseksi kuin tieto siitä, että hakkerit ovat mahdollisesti päässeet käsiksi toimittajien sähköposteihin. Tämä asettaa valtamedian toimittajien lähdesuojan kyseenalaiseksi, koska kaapatuilta tileiltä on mahdollisesti luettu toimittajille luottamuksellisesti lähetettyjä uutisvihjeitä. Eli ruotsalaistoimittajien ei lähiaikoina kannata odottaa mehukkaita vihjeitä ”syväkurkuilta”.

Tähän päivään mennessä ei ole tiedossa, ketkä ovat Bloggtoppen-sivustolle tehdyn tietomurron takana. Kuitenkin jopa valtamedian toimittajat ovat myöntäneet, että hakkerit yrittivät todennäköisesti aiheuttaa vahinkoa Ruotsidemokraateille.

Eliitti valehtelee paniikissa

Perjantaina 21.10. 60 suomalaista eliitin jäsentä julkaisi Helsingin Sanomissa puolen sivun ilmoituksen, jossa he ”vetosivat eurooppalaisen demokratian ja yhteiskuntarauhan puolesta”. Vetoomuksessa peloteltiin ihmisiä, jotta he uskoisivat Euroopan Unionin ja yhteisvaluutta euron siunauksellisuuteen.

Unionin todellinen luonne

Euroopan Unioni ei perustu kansalaisten aidolle poliittiselle tahdolle. Tiivistyvää poliittista integraatiota merkkinoidaan ihmisille valheellisin perustein. Väitetään, että Euroopan Unioni on taannut rauhan Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Annetaan ymmärtää, että kyse ei ole liittovaltion rakentamisesta, vaikka tämä tavoite on jäljitettävissä Euroopan Unionin syntyaikoihin ja Jean Monnetin lausuntoihin.

Unionia ei rakenneta kansalaisten tuella vaan kansalaisilta salaa pienin askelin kohti ylikansallista supervaltiota, jossa kansallisvaltiot lopulta jäävät historiaan. Jean Monnet lausui huhtikuussa 1952:

”Euroopan kansakunnat tulisi johdattaa kohti supervaltiota ilman, että kansalaistet ymmärtävät, mitä on tapahtumassa. Tämä toteutetaan pienillä, toisiaan seuraavilla askelilla, joiden tarkoitukseksi selitetään taloudelliset syyt mutta jotka lopulta ja peruuttamattomasti johtavat liittovaltioon.”

Tästä syystä Unionin uudet sopimukset ovat aina täydentäneet vanhoja siten, että niitä on mahdollisimman vaikea lukea. Poikkeuksen teki Euroopan Unionin perustuslaki, jossa ensimmäistä kertaa kerrottiin kaikille, miten paljon valtaa kansallisvaltiot olivat luovuttaneet keskushallinnolle. Virhe korjattiin luomalla Lissabonin sopimus, jossa vanhaan tapaan viitattiin aiempiin sopimuksiin, vaikka sisältöä ei perustuslakiin verrattuna muutettu juuri lainkaan.

Monnetin visio liittovaltiosta syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen mutta nousi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi vasta, kun natsit oli kukistettu. Monnetin visiona oli Eurooppa, jossa valtioiden rajat menettävät merkityksensä matkalla kohti yhteistä Eurooppaa. Monnet halusi alkujaan ajaa tavoitettaan avoimesti, mutta liittovaltiota alettiin luoda kansalaisilta piilossa sen jälkeen, kun Ranskan presidentti Charles de Gaulle ilmoitti vastustavansa hanketta.

Britannia euroskeptismin eturintamassa

Britannia liittyi Euroopan talousyhteisöön (EEC) vasta 1970-luvulla konservatiivisen pääministeri Edward Heathin aikana. Britit eivät kuitenkaan koskaan ole olleet Ranskan ja Saksan edunvalvontaan keskittyvän unionin innokkaimpia jäseniä. Konservatiivipuolueen keskuudessa on aina toiminut merkittävä euroskeptinen vähemmistö, jonka jäsenistä osa toimii nykyisin Yhdistyneen Kuningaskunnan Itsenäisyyspuolueesa (UKIP).

Margaret Thatcher onnistui neuvottelemaan Britannialle merkittäviä helpotuksia toimiessaan Britannian pääministerinä 1980-luvulla. Thatcher ei pitänyt unionista mutta ei kuitenkaan ajanut Britannian eroa talousyhteisöstä, vaikka hän käsilaukkunsa avulla onnistuikin neuvottelemaan Britannialle miljardin punnan alennuksen EU:n jäsenmaksuun.

Britannian euroskeptikoita on vuosien varrella haukuttu erinäisillä halventavilla nimityksillä, kuten ”pikkuenglantilainen” tai ”ksenofobi”. Euron kriisi on kuitenkin palauttanut euroskeptikoiden maineen ja osoittanut, että he olivat aikanaan oikeassa kritisoidessaan unionia.

Telegraphin blogisti Ed West jättää voitonriemuisena hyvästit kolmannelle eurooppalaiselle 1900-luvun poliittiselle utopialle. Euroopan Unioni seuraa natsismia ja kommunismia kohti historian roskatynnyriä. Westin toive voi olla ennenaikanen, sillä Euroopan poliittinen eliitti Britannia mukaan luettuna on täysillä sitoutunut Unioniin ja sen tulevaisuuteen.

Suomen poliittisen eliitin tavoitteet

Suomessa johtavat poliitikot eivät koskaan perustelleet EU-jäsenyyttä taloudellisin perustein, vaan tarkoituksena oli sitoa Suomi osaksi Länsi-Eurooppaa ja irrottaa meidät Venäjän vaikutuspiiristä. Perustelu oli alusta lähtien valheellinen, koska NATO-jäsenyys olisi taannut Suomen turvallisuuden. Toisaalta Suomen vastahakoisuus NATO-jäsenyyttä kohtaan on helppo ymmärtää Talvisodan kautta. Suomi ei luota, että muut länsimaat puolustaisivat Suomea, jos Venäjä hyökkää Suomeen. Euroopan Unioni on NATO:a löyhempi puolustuksellinen organisaatio, joten perustelu oli alkujaankin valheellinen.

Ainoa uskottava perustelu EU-jäsenyydelle on taloudellinen. EU on tulliliitto, joten jääminen sen ulkopuolelle heikentäisi suomalaisten yritysten kilpailuasemaa EU:n sisällä. Jos taas palataan yhteisvaluutta euroon, sen perustelut eivät ole yhtä vankkoja. Toki suomalaisten suuryritysten kaupankäynnin kustannukset laskevat, jos Suomi käyttää euroa markan asemesta.

Velkakriisi on kuitenkin muuttanut tilannetta ratkaisevasti. Suomen jäsenyys euroalueessa tarkoittaa, että Suomi ei voi helposti luistaa vaatimuksista tukea eteläisen Euroopan velkaantuneita talouksia. Siksi Suomi on edelleen mukana Kreikan tukemiseksi perustetussa Euroopan vakausmekanismissa ja sitoutunut takaamana Kreikan lainoja aina 26 miljardiin euroon saakka.

Yhä suurempi osa suomalaisista ei kuitenkaan halua, että suomalaisen veronmaksajan rahoilla pelastetaan huonosti asiansa hoitaneita eteläeurooppalaisia talouksia. Suomalaisen poliittisen ja taloudellisen eliitin vetoomus ”eurooppalaisen demokratian” puolesta onkin nähtävä tätä todellisuutta vasten.

Oikeasti eliitti ei tietenkään halua lisätä demokratiaa vaan vähentää sitä. Koko Euroopan Unionin tarkoituksena on vähentää kansallisvaltioiden valtaa suhteessa keskushallintoon. Siksi eliitti ilmoittaa kannattavansa Euroopan budjettivirastoa, jonka ainoa tarkoitus on alistaa jäsenvaltioiden budjetit keskushallinnon valvontaan. Tämä luonnollisesti vähentää kansallisvaltioiden valtaa suhteessa keskushallintoon.

Euron kriisi on kuitenkin niin vakava, että se horjuttaa koko unionin perustaa. Suomalainen poliittinen eliitti on kuitenkin puolensa valinnut. Se puolustaa unionia viimeiseen asti eikä luovu vallastaan niin kauan, kun Perussuomalaisten kannatus on alle 50 prosenttia. Nykyisen sixpack-hallituksen jäsenet ovat täysillä sitoutuneet unioniin ja sen tavoitteisiin. Tämä koskee niin Kataista, Urpilaista kuin muitakin hallituskumppaneita.

Kommenttiosastosta poimittua 2 – Sananvapauden murenemisen syyt

Kommentaattori vieras kyseli kommenttiosastossa seuraavaa:

”Illmanin ja hänenlaisten syyttäjien mielivaltainen toiminta herättää muutaman kysymyksen. Onko vika laissa, syyttäjälaitoksessa vai molemmissa?”

Tähän on mahdotonta vastata tyydyttävästi parilla sanalla, joten siksi on parempi nostaa kysymys blogin etusivulle.

Suomen laki ei turvaa sananvapautta

Tutustuin ensimmäistä kertaa kunnolla Suomen sananvapaus- ja syrjintälainsäädäntöön, kun Mikko Ellilä joutui syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ellilä tuomittiin sakkoihin tekstistään Yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Esittelen tässä johtopäätökset ensin ja pyrin sen jälkeen vastaamaan, miksi tähän on tultu. Jo varhain huomasin, että Suomen perustuslain takaama sananvapaus on todellisuudessa pelkkä kuollut kirjain. Sananvapauden rajoituksista säädetään erikseen tavallisella lailla. Merkittävimmät sananvapautta rajoittavat lait ovat laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja laki uskonrauhan rikkomisesta.

Nämä lait ja niiden soveltaminen ovat ristiriidassa erään länsimaisen yhteiskunnan keskeisen periaatteen kanssa, eli niiden ansiosta kansalaiset eivät ole yhdenvertaisia lain edessä. Niitä voi nimittää ”blankopykäliksi”, joiden perusteella kuka tahansa voidaan tuomita, jos vallanpitäjät näin haluavat.

Tämä ei ole täysin totta, koska lakien soveltamisessa on oma logiikkansa, joka liittyy postmoderniin käsitykseen ihmisryhmistä ja niiden välisistä valtasuhteista. Lakien tarkoituksena on suojata vähemmistöryhmiä enemmistön edustajien arvostelulta. Ne eivät suojaa enemmistöryhmää vähemmistöjen arvostelulta. Tätä ei tosin ole uskallettu sanoa ääneen, minkä vuoksi moni uskoo vielä virheellisesti, että ”laki on kaikille sama”.

Mielipiteen kiihottavuus ei ole riippuvainen siitä, perustuuko se totuuteen vai ei. Kiihottavuutta on myös vaikea mitata objektiivisesti. Siksi tuomiot ovat riippuvaisia siitä, miltä tuomioistumesta sillä hetkellä tuntuu. Totuus ei ole oikeudessa mikään puolustus. Oikeus pyrkii lähinnä päättelemään, halusiko kirjoituksen tekijä saada lukijat tuntemaan vastenmielisyyttä tiettyä kansanryhmää kohtaan vai ei. Tässä päättelyssä tuomioistuimen jäsenten omat subjektiiviset käsitykset näyttelevät suurta roolia.

On siis täysin turhaa yrittää todistella haditheihin perustuen, että profeetta Muhammad meni naimisiin 6-vuotiaan Aishan kanssa ja avioliitto saavutti täyttymyksensä, kun Aisha oli 9-vuotias. Oikeus yrittää miettiä, yrititkö tuolla lauseella kiihottaa muslimeita vastaan eikä ole kiinnostunut väitteen totuudenmukaisuudesta. Myös vähemmistöryhmiin kohdistuvat yleistykset on kielletty. Toisaalta enemmistöstä ja sen geneettisistä erityispiirteistä saa esittää karkeita yleistyksiä täysin vapaasti myös kiihottamistarkoituksessa.

Postmoderni vasemmistolaisuus

Ns. maahanmuuttokriittisissä blogeissa puhutaan paljon Demla-järjestöstä ja siitä, kuinka monet sananvapaus- ja ihmisoikeusasioiden kanssa tekemisissä olevat kuuluvat tuohon järjestöön. Demla ei kuitenkaan sinänsä ole syy vaan seuraus siitä, että ihmisoikeusasioiden pariin hakeutuu enimmäkseen vasemmistolaisesti ajattelevia tai ihmisoikeusasioiden pariin hakeutuvat omaksuvat vasemmistolaisen ajattelutavan.

Laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ei myöskään ole mikään suomalainen ilmiö, vaan kaikissa länsimaissa Yhdysvaltoja lukuun ottamatta sananvapautta on rajoitettu likimain samalla tavalla. Sillä, että Demla oli aikanaan taistolaisten käsissä, ei ole tämän kanssa tekemistä. Vasemmistolaisuus on muuttunut 70-luvun päivistä myös Suomessa, mutta se on edelleen luonteeltaan kollektivistista, mikä näkyy myös sananvapautta koskevassa lainsäädännössä.

Sananvapaus- ja ihmisoikeusasiat eivät ole politiikan valtavirtaa, ja siksi valtavirran poliitikot eivät kiinnitä niihin juurikaan huomiota. Näin asiat etenevät virkamiesvetoisesti ja enimmäkseen julkisuudelta piilossa. Mika Illmanin kaltaiset ihmiset sekä soveltavat lakia käytännössä virkatoimessaan että ovat mukana lakien valmistelussa.

Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan olisi todennäköisesti jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi, mikäli Mikko Puumalaista ei olisi vuonna 2002 valittu Suomen ensimmäiseksi vähemmistövaltuutetuksi ja Mika Illman ei olisi tehnyt väitöskirjaansa Hets mot folkgrupp.

Puumalainen Tatu Vanhasen kimpussa

Puumalaisen ensimmäinen uhri oli pääministeri Matti Vanhasen isä Tatu, joka Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa väitti, että kansakunnan keskimääräisellä älykkyysosamäärällä on merkittävä yhteys hyvinvointiin. Afrikkalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on selvästi alhaisempi kuin eurooppalaisten tai aasialaisten. Tämän Puumalainen katsoi panetteluksi. Keskusrikospoliisi tutki asiaa aikansa ja totesi, että tapauksessa ei ole syytä epäillä rikosta.

Seuraavaksi Puumalainen hyökkäsi nettirasistien kimppuun tukenaan Illmanin väitöskirja. Tämä jahti jatkuu edelleen, vaikka henkilöt ovat vaihtuneet. Illman nousee merkittäväksi siinä, että hänen johdollaan on yritetty luoda sananvapausrikoksia koskevaa oikeuskäytäntöä. Illman määritteli ”illmanismiksi” kutsumani opinkappaleen, jossa mielipiteitä saa olla mutta niitä ei saa sanoa ääneen, jos niissä esitetään kielteisiä käsityksiä jostakin vähemmistöryhmästä.

Oikeuteen asti edenneet sananvapausrikokset ovat yleensä päättyneet syytetyn tappioksi, eli illmanismista on tullut oikeuskäytäntöä. Illmanin tuorein saavutus on uudistettu laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, jossa lain soveltamisaluetta laajennettiin uusiin vähemmistöihin ja mm. keskustelupalstojen ylläpitäjien vastuuta kirjoitusten poistamisesta lisättiin.

Pykälät syytä poistaa

Lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ei koskaan olisi pitänyt säätää. Pykälä loukkaa sanavapautta eikä sen soveltaminen ole yhdenvertaista. Rikosta ei voi todeta objektiivisesti tapahtuneeksi eikä lakia rikkonut voi tietää, milloin hän astuu lain väärälle puolelle. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on uhriton rikos, jossa ei voida osoittaa, että jokin henkilö tai ryhmä olisi kärsinyt todellista vahinkoa ”loukattujen tunteiden” lisäksi.

Laki myös mahdollistaa mielivallan ja sen käytön poliittisena aseena. Vihreät naiset teki tutkintapyynnön Halla-ahon kirjoituksista eli käytti pykälää hiljentääkseen poliittisen vastustajansa. Tällainen ilmiantokulttuuri ei kuulu toimivaan demokratiaan. Vaatimukset poistaa kiellettyjä tekstejä palvelimilta edustavat modernin maailman kirjarovioita, jonka kaltaisia ei toivoisi enää näkevänsä.

Lisäksi laki ei todellisuudessa edistä niitä asioita, joita se tavoittelee. Kansanryhmien väliset suhteet eivät parane sillä, että lainsäätäjä luo tabuja julkiseen keskusteluun. Esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa on voitava sanoa, että tietyn ryhmän edustajat sopeutuvat keskimäärin huonosti yhteiskuntaan ja että se johtuu tämän ryhmän keskuudessa vallitsevista tavoista, arvoista ja asenteista eikä valtaväestön harjoittamasta syrjinnästä.

Loppuun esitän vielä Hitler-kortin. Weimarin Saksassa oli aikanaan edistyksellinen sananvapautta rajoittava lainsäädäntö. Esimerkiksi Adolf Hitleriä kiellettiin puhumasta useilla paikkakunnilla. Tämä ei estänyt miehen nousua valtaan eikä juutalaisten joukkotuhoa.

Kommenttiosastosta poimittua 1 - Stråssa ja turvapaikanhakijat

Lieksa-jutun yhteydessä kommentaattori Gruvmor (”Kaivosmuori”) kertoi ruotsalaisesta noin 200 asukkaan Stråssan kylästä, jonne Ruotsin maahanmuuttovirasto Migrationsverket on sijoittanut noin sata turvapaikanhakijaa.

Stråssan kylä sijaitsee Lindesbergin kunnassa kaivostoiminnastaan tunnetulla Bergslagenin alueella noin 60 kilometria Örebron kaupungista pohjoiseen. Kaivostoiminnan hiipumisen takia kylässä on paljon tyhjiä asuntoja, joihin on nyt sijoitettu nuoria turvapaikanhakijamiehiä.

Stråssan tilanne on siis vähintään yhtä paha kuin Lampedusan saarella Italiassa. Pieneen maalaiskylään tulee yhtäkkiä paljon nuoria miehiä Afrikasta ja Lähi-idästä. Rauhalliseen elämään tottunut paikallinen väestö huomaa, että ulkona liikkuminen muuttuu epämiellyttäväksi ja turvattomaksi. Uudet tulokkaat eivät kunnioita paikallista väestöä ja käyttäytyvät epäsosiaalisesti.

Ongelmien poliittisesti korrektia käsittelyä

Gruvmorin ensimmäisessä videolinkissä kylätoimikunnan puheenjohtaja Rune Andersson kertoo varovaisen oloisesti muuttuneesta tilanteesta ja muistaa ensimmäiseksi korostaa, että Stråssan kylässä ei esiinny ”muukalaisvastaisuutta”. Andersson tosin mainitsee, että eräät tapahtumat ovat luoneet jonkinlaista ”muukalaispelkoa”. Hänen mielestään turvapaikanhakijat eivät lainkaan ymmärrä, miten ruotsalaisessa yhteiskunnassa pitäisi käyttäytyä.

Anderssonilta kysytään myös esimerkkejä tapauksista, ja hän mainitsee, että turvapaikanhakija saattaa ”tuijottaa” uimarannalla olevia tyttöjä. Tämä ei Anderssonin mukaan ole vaarallista tai laitonta mutta saattaa tuntua epämiellyttävältä niiden mielestä, jotka joutuvat katselun kohteeksi. Mitään varsinaisia sattumuksia ei ole esiintynyt mutta paikalliset asukkaat, etenkin naiset tuntevat olonsa turvattomaksi.

Ohjelman keskusteluosuus on piinallista katsottavaa. Mukaan on kutsuttu maahanmuuttoviraston edustaja Caroline Henjered ja Vasemmistopuolueen maahanmuuttajataustainen kansanedustaja. Henjered ei tarjoa ympäripyöreän viranomaisjargonin lisäksi stråssalaisille minkäänlaista ratkaisua ongelmaan.

Stråssan tilanteeseen palattiin myös toisessa ”mokutuskanava” Kanal Globalin Miniatyr-keskusteluohjelmassa. Siinä Lindesbergin sosiaalidemokraatteja edustava kunnanjohtaja Anders Ceder selittelee tilannetta. Stråssalaiset haluaisivat Maahanmuuttoviraston edustajan paikan päälle ratkaisemaan turvapaikanhakijoiden ja paikallisten asukkaiden välisiä konfliktitilanteita. Tällaista ei ole tullut eikä ole tulossa. Ceder tosin mainitsee lopuksi sen todellisen ongelman:

”Aina, kun arvostelee tällaista toimintaa, saa pelätä leimautumista rasistiksi ja muukalaisvihamieliseksi.”

Ohjelman keskusteluosuus on, jos mahdollista, vieläkin piinallisempaa katsottavaa kuin edellinen videopätkä. Periruotsalaisessa diskuteerauksessa on mukana Maahanmuuttoviraston Henjeredin lisäksi vasemmistojournalisti Anna-Lena Lodenius, joka tulee yleensä mukaan maahanmuuttokeskusteluun, kun ongelmat ovat räjähtäneet silmille eikä niitä voi selittää pois tavanomaisilla menetelmillä. Lodeniuksen kaltaiset journalistit eivät epäröi valehdella ja kääntää asioita päälaelleen, jos poliittinen oikeaoppisuus niin vaatii.

Nytkin Lodenius onnistuu kääntämään keskustelun Ruotsidemokraatteihin ja muukalaisvihamielisyyteen. Hänen mukaansa ”muukalaisvihamielisyys” vähenee Ruotsissa, mutta sitä ajavat tahot esiintyvät sitäkin äänekkäämmin. Ruotsidemokraatteja äänestävät hänen mukaansa matalasti koulutetut, maaseudulla asuvat nuoret miehet. Stråssalaisia Lodeniuksen moraalinen paremmuus ja hänen Ruotsidemokraattien äänestäjiä kohtaan osoittamansa halveksunta tuskin lohduttavat.

Maahanmuuttopolitiikan seuraus

Ruotsidemokraatit eivät ole aiheuttaneet Stråssan tilannetta vaan se on seurausta Ruotsin vuosikymmeniä harjoittamasta mielipuolisesta maahanmuuttopolitiikasta. Luku- ja kirjoitustaidottomista nuorista turvapaikanhakijamiehistä ei kasva perusruotsalaisia yhdessä yössä jos koskaan. Hyvällä tuurilla osa heistä pääsee matalapalkkaisiin töihin mutta suuri osa jää ruotsalaisen veronmaksajan elätettäväksi loppuiäkseen.

Turvapaikanhakijoita sijoitetaan Stråssan kaltaisille paikkakunnille, koska halukkaista vastaanottajista alkaa olla pulaa. Suurissa kaupungeissa ei enää löydy vapaita asuntoja eivätkä varakkaat kunnat halua osallistua kulttuurin rikastamiseen. Siksi Maahanmuuttovirasto turvautuu Lindesbergin kaltaisiin väestön vähenemisestä kärsiviin köyhiin kuntiin, joille vastaanottokeskus tarkoittaa lisää rahaa valtiolta.

Stråssan asukkaat eivät ole sen enempää ”rasisteja” tai ”muukalaisvihamielisiä” kuin muutkaan. He ovat todennäköisesti äänestäneet uskollisesti sosiaalidemokraatteja koko ikänsä ja huomanneet lopulta joutuneensa mahdottomaan tilanteeseen, jossa ”muukalaisvihamielisyys” on pakko ilmaista ääneen vaikka vähän kierrellenkin. Toivottavasti tilanne lopulta kehittyy paikallisten asukkaiden kannalta myönteisesti.

Lieksan maine menossa?

Kun monikulttuuri kerran rantautuu paikkakunnalle, siitä on mahdotonta päästä eroon. Lieksalaiset ovat saaneet huomata, että valtion lahjukset ja SPR:n seireenilaulut eivät lopulta lämmitä vaan kansainvälistymisen seuraukset on kannettava itse.

Kun jokin aika sitten kirjoitin Lieksan kansainvälistymiskehityksestä, siteerasin Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen päällikkö Kai Markkulaa, joka varoitti Lieksan kulkevan pahempaa polkua kuin Joensuu 1990-luvulla. Tuolloin skinheadien väkivaltaa seurasi valtava mediahysteria ja rasisminvastainen kynttiläkulkue. Sanottiin, että Joensuu menetti maineensa.

Uhkaus

En ymmärtänyt Markkulan lausuntoa, mutta viimeistään tämän uutisen jälkeen viesti ei jää epäselväksi. Uutisen mukaan Lieksan Tukipiste ry:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa lieksalaismies oli ”käyttänyt panettelevia ja solvaavia ilmaisuja tummaihoisia kohtaan”. Tästä apulaispoliisipäällikkö Pentti Nurminen on käynnistänyt esitutkinnan. Markkulan lausunto oli siis uhkaus ja esitutkinta osoittaa, että poliisipäällikkö oli tosissaan.

Markkulan uhkaus oli osoitettu ensisijaisesti Lieksan kuntapäättäjille, jotka ovat esittäneet kriittisiä mielipiteitä kansainvälistymiskehityksestä. Näihin kuuluvat kunnanvaltuutetut Veijo Ikonen (kesk.) ja Eero Kärkkäinen (sd).

Kunnanvaltuutetut olivat ilmaisseet huolensa siitä, miten Lieksa kestää nopean kansainvälistymisen ja miten estetään maahanmuuttovastaisuuden lisääntyminen. Poliisipäällikkö Markkula kuitenkin vihjasi, että maahanmuuttovastaisuuden kasvu estetään parhaiten, jos herrat Ikonen ja Kärkkäinen pitävät suunsa kiinni.

Media lietsoo hysteriaa

Markkulaa ylistettiin jopa Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla, jossa vastaava penaali väitti, että Lieksaa vaivaa rasismin tauti. Lääkkeeksi tautiin HS epäsuorasti tarjoaa lisää rahaa valtion kassasta. Päivää ennen pääkirjoitusta HS kirjoitti ison jutun Lieksasta ja päästi paikkakunnan somalit ääneen. Yksi haastatelluista sanoi HS:lle:

”Pelottaa erittäin paljon.”

Edellisenä viikonloppuna Lieksassa nähtiin puukkotappelu, jossa maahanmuuttajien ja paikallisten nuorten yhteenotossa puukotettiin kahta ihmistä. Toinen puukotetuista oli somali ja toinen kantaväestön edustaja. Tappelun aloittajasta ei ole tietoa, mutta media antaa ymmärtää, että kyseessä oli rasistinen rikos.

Lieksasta halutaan selvästi esimerkkitapaus, koska HS:n artikkeli väittää, että puolet Pohjois-Karjalan rasismirikoksista tehdään Lieksassa. Myös Etnisten suhteiden neuvottelukunta on huolissaan. Järjestön pääsihteeri Peter Kariukin mukaan Lieksa nostettiin esiin esimerkkitapauksena siitä, että varsinkin pienemmissä kunnissa negatiivinen ilmapiiri maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia kohtaan saattaa kärjistyä:

”Lieksassa on ilmennyt ikäviä välikohtauksia keväällä ja kesällä. Alueella on myös ollut erilaisia poliittisia aloitteita, jotka ovat olleet neuvottelukunnan näkökulmasta huolestuttavia.”

Mitä Lieksan tilanne todellisuudessa osoittaa

Nyt ei eletä 1990-lukua, eli ihmiset eivät keskimäärin ole yhtä sinisilmäisiä monikulttuurin ja kansainvälistymisen seurausten suhteen kuin aiemmin. Nyt tiedetään jo, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden suuri määrä rasittaa pitkällä tähtäimellä kuntataloutta ja herättää närää niissä kantaväestön edustajissa, jotka kokevat tulokkaiden saavan liian suuria sosiaalietuuksia.

Paras lääke tähän olisi avoimuus, eli myös negatiivisista puolista kerrottaisiin rehellisesti. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden saamista sosiaalietuuksista tulisi kertoa kuten myös heidän todennäköisestä työllistymisestään. Näin ei kuitenkaan tehdä ilmeisesti siksi, että pakolaisille ja turvapaikanhakijoille ei muuten löytyisi sijoituspaikkoja. Mieluummin hehkutetaan, kuinka paljon ”voittoa” kunta saa ottamalla vastaan pakolaisia.

Kun mainospuheet eivät mene läpi, siirrytään uhkailuihin ja poliisitoimiin. Näin kansalaisille viestitetään, että heidän mielipiteillään ei ole merkitystä ja viranomainen tietää paremmin, millainen heidän elinympäristönsä pitää olla. Kansalaisen pitää vain olla hiljaa ja osallistua kustannuksiin.

Lieksan tilanteessa ovat vastuussa ne ihmiset, jotka halusivat pelastaa kaupungin omistaman vuokra-asuntoyhtiön asuttamalla niihin pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan koskaan joudu kantamaan vastuutaan vaan se jää lieksalaisille, jotka maakunnallisessa ja valtakunnallisessa mediassa leimataan rasisteiksi.

Valtiovalta todennäköisesti yrittää ratkaista ongelman tarjoamalla lisää rahaa kotouttamiseen. Lieksalaiset saavat luultavasti myös lisää kumbaya-iltoja, joissa he pääsevät kohtaamaan maahanmuuttajia. Ongelma kuitenkin katoaa siinä vaiheessa, kun maahanmuuttajat kyllästyvät Lieksaan ja muuttavat isojen kaupunkien lähiöihin. Median luoma maine rasistien asuttamasta pohjoiskarjalaisesta kaupungista tosin jää elämään ihmisten mieliin. Maahanmuuttoklusterin ulkopuolinen elinkeinoelämä tuskin vilkastuu, vaikka tämän artikkelin kuvitus näin antaisi ymmärtää.

Illmanismia ja sharia-barbarismia

Tämän päivän Perussuomalaisia koskeva kohu-uutinen saatiin aikaiseksi, kun kotkalainen kunnanvaltuutettu Freddie Van Wonterghem sai syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tämä kertoi kahdesta asiasta eli Illmanin inkvisition aktivoitumisesta ja siitä, että tekopyhyys ja siihen liittyvä moralismi ovat ehtymättömiä luonnonvaroja.

Freddien sanomiset

En aikanaan seurannut Wonterghemin kohulausuntoon liittyvää keskustelua paljonkaan. Ehkä olen jo niin turtunut kohulausuntoihin ja etenkin niitä seuraavaan moraaliseen närkästykseen, josta esimerkkinä otettakoon Suomen Kuvalehden toimittaja Leena Sharman kirjoitus. Siinä Sharma päästää moraalisen paheksuntansa valloilleen:

”Noh, ehkä tämä oli odotettavissa. Mitä suuremmassa voimain tunnossa nämä vanwonterghemit ja hakkaraiset pullistelevat, sitä avoimemman rasistiseksi ja vastenmieliseksi heidän puheensa käyvät.”

”Ehkä kehitys avaa edes joidenkin suomalaisten silmät sille, millainen armomaailma ja ihmiskäsitys tällä porukalla oikeasti on.”

”Ja tervetuloa vaan tänne joukolla kommentoimaan kaikki Freddyn kaverit, minä lähden nyt oksentamaan.”

Näin reagoi itseään hyvänä ihmisenä pitävä toimittaja. Freddien kommentti oli tietysti irrotettu asiayhteydestään. Freddie nimittäin vastasi Taha Islamin blogimerkintään, jossa tämä selitteli 14-vuotiaan koulutytön Hena Akhterin kuolemaa ruoskimisrangaistuksen yhteydessä. Palstoilla Taha Islam -nimellä esiintyvän nettikirjoittajan edesottamuksia en itse ole koskaan ottanut vakavasti. Provoilijoita löytyy nettikeskusteluissa riittävästi eikä Taha Islam ole siitä omaperäisimmästä päästä. Tämä tekstinpätkä kuitenkin sai Freddie Van Wonterghemin kirjoittamaan ”vihakirjoituksensa”:

”Kuoleminen ruoskinnan takia on tietysti teloittajan työtapaturma yhdistettynä huonoon hoitoon. Kehittyneemmän sairaanhoitojärjestelmän piirissä tyttö olisi ehkä selvinnyt.”

”Ruoskinnan tarkoitus ei ole vahingoittaa fyysisesti ja nainen ruoskitaan vaatteet päällä. Ruoskinnan tarkoitus on tuottaa kipua ja häpeää, ei pysyvää vammaa. Ruoskittavaa ei edes sidota kiinni.”

Näin Taha Islam selittelee sharia-barbarismin käytännön seurauksia. Hena Akhter eli Bangladeshissa ja häntä syytettiin avioliiton ulkopuolisesta sukupuoliyhteydestä. Näin käy niille musliminaisille, jotka eivät onnistu löytämään raiskaukselleen neljää miespuolista todistajaa. Tapaus on islamilaisessa maailmassa liiankin tavanomainen. Tällä kertaa tosin 101 ruoskaniskua tuomittiin imaamin langettaman fatwan perusteella, eli Hena Akhterin miespuolisten sukulaisten ei tarvinnut surmata tyttöä itse poistaakseen häpeän suvun yltä.

Taha Islam on tosin oppinut nettiväittelyn säännöt hyvin seuraavan lauseen perusteella:

”CNN:n uutisen mukaan mies ei hakannut tyttöä, eikä raiskauksesta ole kuin tytön itsensä kertomus.”

Freddie van Wonterghemin vihapuheesta en ole löytänyt todistetta mediakohun lisäksi. Leena Sharman mukaan:

”Perussuomalaisten kotkalainen kunnallispoliitikko Freddy van Wonterghem on sitä mieltä, että Saudi-Arabiassa kivitettäköön naisia, sillä ”aina kun tapetaan muslimityttö, saadaan yksi potentiaalinen muslimien synnyttäjä pois pelistä”. ”

Freddie sai tuosta syytteen. Sen sijaan iljettävän sharia-barbarismia puolustelevan blogikirjoituksen tekijää ei koskaan tarvitse vastata kirjoituksestaan Illmanin inkvisition edessä.

Sharia-laki Suomessa

Virallisesti Suomessa ei noudateta islamilaista sharia-lakia, vaikka yrityksiä sen käyttöönottoon onkin esiintynyt. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi kertoi kannattavansa sharia-lain osittaista käyttöönottoa. Sasi kuitenkin väitti myöhemmin joutuneensa ”Hesarin uhriksi” ja pyörsi aiemmat väitteensä. ”Maltillisen” Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjarin mielestä sharia-laki sopisi erinomaisesti avioliittoon ja perintöasioihin liittyvien riitojen sovitteluun.

Todellisuudessa shariaa ei tarvitse erikseen ottaa käyttöön, koska sitä sovelletaan jo. Jussi Halla-aho tuomittiin oikeudessa, kun hän kirjoitti täkynsä Illmanin Mikalle. Profeetta Muhammadia ei saa sanoa pedofiiliksi, vaikka hän meni naimisiin 6-vuotiaan Aishan kanssa ja avioliitto saavutti täyttymyksensä, kun Aisha oli 9-vuotias.

Illmanismi taas on sitä, että voit olla ihan mitä mieltä tahansa sharia-barbarismista tai islamin profeetta Muhammadin sukupuolielämästä, kunhan et sano mielipidettäsi ääneen. Jos erehdyt näin tekemään, loukkaat muslimeja kollektiivisesti ja rikot heidän ihmisoikeuksiaan. Se on paljon pahempi ihmisoikeusloukkaus kuin 14-vuotiaalle tytölle tuomitut 101 ruoskaniskua, joita tulee ajatella niiden kulttuurillisessa kontekstissaan.

Freddie van Wonterghemin ongelma on se, että hänen ihonvärinsä on väärä. Jos hän olisi somali, häntä tuskin syytettäisiin. Wonterghem on kuitenkin kotoisin Belgian hollanninkielisestä osasta eli Flanderista. Siellä asuu toistaiseksi enimmäkseen valkoihoisia, eli Wonterghemilla ei ole riittävästi monikulttuurisessa yhteiskunnassa tarvittavaa uhripääomaa.

Suomessa riittävän uhristatuksen saavuttaneeseen vähemmistöön kuuluva voi sanoa mitä tahansa. Esimerkiksi Taha Islam tai miesvihaaja Atlas Saarikoski saavat kirjoittaa vihakirjoituksia ilman pelkoa julkisesta paheksunnasta puhumattakaan syytteestä. Freddie van Wonterghem teki pahimman virheensä, kun hän otti Taha Islamin surkean provoilun todesta ja järkyttyi tämän tavasta puolustaa sharia-barbarismia. Jos hän olisi tuntenut kyseisen kirjoittajan nettihistorian, hän tuskin olisi provosoitunut.

Minua ei kuitenkaan enää järkytä tapa, jolla oikeuslaitos puolustaa valeihmisoikeuksia, tai toimittajien pohjaton tekopyhyys. Freddie nimittäin sai jo epävirallisen rangaistuksen, kun puheenjohtaja Timo Soini ei hyväksynyt Kymen piirihallituksen esitystä valita van Wonterghem Perussuomalaisten puoluevaltuustoon. Soini puukotti tapansa mukaan omiaan selkään, kun hän halusi mielistellä mediaa.

Ovatko islam-kriitikot aikamme natseja?

Tuolla otsikolla norjalainen nimimerkki Fjordman, oikealta nimeltään Peder Jensen kirjoitti vastineen Aftenposten-lehden artikkeliin. Vastinetta ei koskaan julkaistu lehdessä, joten Fjordman julkaisi sen internetissä. Aftenposten ei siis piitannut Norjan journalistien eettisistä periaatteista.

Aftenpostenin artikkelin paperiversiossa oli kuvituksena Bat Ye'orin ja Norjan natsiajan johtajan Vidkun Quislingin kuvat. Tämä oli erityisen irvokasta, koska Bat Ye'or on juutalainen. Artikkelissa islam-kriitikot esitetään ”äärioikeistolaisuuden kolmantena aaltona”, jota on edeltänyt kaksi muuta eli varsinainen natsismi ja uusnatsismi.

Fjordman puolustautuu muistuttamalla, että natsit olivat kansallissosialisteja, vaikka monet mielellään unohtavat toisen osan heidän ideologiastaan. Fjordman itse väittää, että hän ei ole koskaan kuullut totalitaristisesta liikkeestä, jota ei edes osittain voisi kuvata sosialistiseksi. En ole minäkään.

Polttouunin leima

Aftenpostenin artikkelia lukiessa tulee mieleen, että olen jossain nähnyt tuon saman ennenkin. Helsingin Sanomien Jukka Huuskon artikkelissa yritettiin samalla tavalla heittää lokaa mm. tämän blogin päälle. Ylen ajankohtaisohjelmassa, jossa käytiin läpi Pamela Gellerin alkoholiongelmaa, selailtiin Brussels Journalin ja Gates of Viennan sivuja samalla, kun ”ekspertti” selitti, millaista tavaraa sieltä löytyy. Nämä blogit löytyvät sattumoisin tämän blogin linkkilistalta.

Olen lukenut sen verran vasemmistolaisten eksperttien kommentteja valtamedian puolivillaisista artikkeleista, että tiedän suurin piirtein, mistä ne koostuvat. Olennaisin elementti on yhdistää käsiteltävä asia johonkin kielteiseen epiteettiin kuten äärioikeistolaisuuteen tai peräti natsismiin kuten Aftenpostenin artikkelissa.

Haastatellut ekspertit tulevat pääsääntöisesti ideologisesti vasemmalta laidalta kuten Expon Daniel Poohl Aftenpostenin jutussa. Suomessa asiantuntijaksi pääsyyn riittää yleensä, että vihaa Jussi Halla-ahoa tai omaa taistolaistaustan.

Käsiteltävää aihetta eli islamin kritiikkiä vääristellään ja siitä rakennetaan olkiukkoargumentteja, joita sitten mätkitään olan takaa. Minkäänlaista järkevää analyysia ilmiön syistä ei edes yritetä esittää. Artikkelien kirjoittajat ja käytetyt asiantuntijat tuntuvat olettavan, että pelkkä leimaaminen riittää kohdeyleisölle.

Samalla unohdetaan ne nykypäivän todelliset natsit eli radikaalit islamistit, jotka edelleen saavat inspiraatiota juutalaisvihaansa Adolf Hitlerin teoista ja kirjoituksista. Eräskin maltillisena keskitien kulkijana itseään markkinoiva väittää pokkana, että äärioikeiston muslimivastaisuudessa on samoja piirteitä kuin juutalaisvastaisuudessa ennen toista maailmansotaa.

Fjordmanin kohtalo

Kun kävi ilmi, että nimimerkki Fjordmanin kirjoituksia oli plagioitu joukkomurhaaja Anders Breivikin manifestiin, Fjordman tuli julkisuuteen omalla nimellään ja ilmoittautui poliisille. Tapahtuneen seurauksena Fjordman on menettänyt työpaikkansa ja joutunut muuttamaan pois kotikaupungistaan Ålesundista.

Fjordmanista on myös tehty pilaa Norjan yleisradioyhtiö NRK:n viihdeohjelmassa, jossa kuvattiin Heine Fjordland -nimistä pyörätuolissa istuvaa neliraajahalvaantunutta natsia kirjoittamassa internetiin:

”Norjan kaltaisessa feministihelvetissä vain internetissä voi tuntea olevansa mies.”

Ehkä norjalainen huumori ei naurata tai sitten sketsissä on menty hyvän maun tuolle puolen. Liikuntavammaisten pilkkaamista en hyväksyisi omilta lapsiltani, mutta ehkä se on jo nykyään poliittisesti korrektia toisin kuin etnisten vähemmistöjen kustannuksella pilailu.

Tämä kaikki on tietysti väärin, koska Fjordman on kirjoittanut paljon erittäin korkeatasoisia esseitä. Laadultaan ne ylittävät reilusti sen, mitä esimerkiksi Helsingin Sanomat keskimäärin julkaisee. Siksi ei ole yllätys, että kymmenet ja jopa sadat tuhannet ihmiset eri puolilla maailmaa ovat lukeneet Fjordmanin tekstejä.

On myös niitä, jotka tunnustavat Fjordmanin kirjoitusten ansiot. Norjalainen historioitsija Vidar Enebakk pitää Fjordmanin kirjoituksia ”pelottavan hyvinä”. Hänen mielestään on liian yksinkertaista hylätä Fjordmanin teoriat idioottimaisina tai leimata ne rasismiksi. Fjordman on esimerkiksi kirjoittanut noin 50 tieteen historiaan liittyvää artikkelia aina astronomiasta kvanttifysiikkaan.

Valitettavasti Anders Breivik tarjosi vasemmistolle sellaisen aseen, jota voi hyödyntää nyt ja jatkossa islamin arvostelijoiden lokaamiseen. Vaarana tässä on, että islamin arvostelusta tulee tabu, jota pidetään yllä rinnastamalla islamin arvostelija Anders Breivikiin. Toivottavasti liian monet eivät mene tähän ansaan.

Fjordmanille voi osoittaa tukensa lahjoittamalla rahaa tässä osoitteessa.

Edit 11.10.2011: Kumitonttu oli ehtinyt suomentaa Fjordmanin vastineen kokonaisuudessaan.

Kuinka tavallisista ihmisistä tulee rasisteja

Kesäloman aikana katsoin BBC World -kanavalta dokumentin ”Invasion of Lampedusa”. Siinä kerrottiin, miten pienen Lampedusan saaren asukkaat reagoivat, kun saarelle alkoi saapua Tunisiasta pakolaisia arabikevään seurauksena. Dokumentin voi vielä katsoa täältä.

Lampedusalaisten kapina

Lampedusa on pieni noin kymmenen kilometriä pitkä kallioinen saari Välimerellä Italian ja Tunisian välissä. Saarella asuu noin 4500 asukasta, jotka elävät enimmäkseen turismista. Saarella on lisäksi NATO:n tukikohta.

BBC:n dokumentissa kerrotaan, kuinka saaren asukkaat reagoivat kasvaneisiin pakolaismääriin. Aluksi suhtautuminen on pääosin myönteistä, mutta tilanne muuttuu, kun pakolaisten määrä kasvaa ja saaren pääelinkeino turismi uhkaa tyrehtyä.

Asukkaat nousevat lopulta kapinaan, saartavat saaren pienen sataman ja mellakoivat kadulla. Paikallinen pormestari yrittää parhaansa mukaan pitää asukkaat rauhallisina mutta tulokset jäävät laihoiksi.

Tapahtumat saarella eivät aluksi kiinnosta Italian hallitusta vaan saarelaiset jäävät ongelmiensa kanssa yksin. Näyttää kuin pääministeri Silvio Berlusconi haluaisi tahallaan kärjistää kriisiä. Lopulta Berlusconin on pakko reagoida ja hän järjestää pakolaisille tilapäiset oleskeluluvat ja kuljetuksen pois saarelta.

Pakolaisvirrat eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan muutaman viikon päästä saarelle alkaa saapua pakolaisia Libyasta. Tämä saa Euroopan hallitukset reagoimaan ja kiristämään rajavalvontaansa tavalla, joka vaarantaa Schengenin sopimuksen.

Lampedusan pakolaiset olivat enimmäkseen nuoria 20 – 30 -vuotiaita muslimimiehiä. Näiden käsissä saaren pieni vastaanottokeskus on kokenut kovia. Ensimmäisen kerran siellä syttyi tulipalo helmikuussa 2009. Viimeksi vastaanottokeskus poltettiin pari viikkoa sitten, kun pakolaiset ottivat yhteen mellakkapoliisien kanssa.

BBC:n dokumentti katsoo tilannetta sekä pakolaisten että paikallisten asukkaiden kannalta. Se ei kaunistele vastaanottokeskuksen asukkaiden tilannetta vaan kertoo sekä huonoista oloista että siitä, miten vaateliaat pakolaiset pitävät muuttoa Eurooppaan itsestään selvänä oikeutenaan. Toisaalta se esittää myös, miten rauhallisen Lampedusan saaren asukkaat muuttuvat ”rasisteiksi”, kun heidän elinympäristönsä ja elinkeinonsa on uhattuna.

Sillä välin Pohjois-Karjalassa

Lampedusan tapahtumia ei voi mitenkään verrata Suomen vastaaviin, koska saaren pakolaismäärät laskettiin tuhansissa ja suomalaisilla vastaanottokeskuspaikkakunnilla korkeintaan sadoissa. Silti tarkastelen tässä Lieksan tilannetta ihan vain mielenkiinnosta.

Itärajalla sijaitsevassa Lieksassa asuu noin 14 000 ihmistä. Kaupunki on kuitenkin erittäin harvaan asuttu (vain 3,71 as./km²) ja sieltä löytyvät Suomen kauneimpiin kuuluvat Kolin maisemat. Ei luulisi, että pari sataa somalia saisi Lieksan sekaisin.

Kaikki alkoi vuoden 2009 syksyllä, kun Lieksan kunnan päättäjät halusivat paikkakunnalle Kontiolahdella sijaitsevan Kontioniemen vastaanottokeskuksen sivupisteen. Tarkoituksena oli ilmeisesti saada työttömyydestä kärsivälle paikkakunnalle lisää työpaikkoja. Valtio kustantaisi turvapaikanhakijoiden ylöspidon ensimmäiset neljä vuotta. Tällä saataisiin työllistettyä muutamia lieksalaisia, ja turvapaikanhakijatkin luultavasti katoaisivat suurempiin kaupunkeihin ajan kanssa.

Alkuvaiheessa hanke herätti myös vastustusta. Lokakuussa 2009 keskustalainen kunnanvaltuutettu Veijo Ikonen varoitteli turvallisuuden heikentymisestä:

”Olen kuullut puheita, että esimerkiksi Pohjanmaalla maahanmuuttajilla ja paikallisilla väestöllä puukot heiluivat jo ensimmäisenä iltana.”

Lopulta vastaanottokeskushanke päätettiin panna jäihin. Lieksasta kuitenkin muodostui oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden asuinpaikka, kun kaupunkiin alkoi muuttaa väkeä läheisestä Kontiolahden vastaanottokeskuksesta. Vaikka ristiriitoja onkin ilmennyt, useimmat vaikuttivat tyytyväiseltä ainakin tämän jutun perusteella.

Valtio maksaa kaupunkiin muuttaneiden pakolaisten kustannukset ensimmäisen kolmen vuoden ajalta. Vaikka pakolaisista aiheutui vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset, Lieksan kaupunki teki tulijoilla jopa 200 000 euroa voittoa sosiaalijohtaja Soile Syrjäläisen mukaan.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä vaan vaativat selvitystä maahanmuuttajien aiheuttamista kustannuksista. Aiemmin mainittu Veijo Ikonen puolustautui rasistisyytöksiä vastaan ja kertoi vain haluavansa tietää, mihin veronmaksajan rahat käytetään. Viime toukokuussa tarkastuslautakunnalle toimitettiin selvitys rahojen käytöstä.

Rasismi nostaa päätään

Viime toukokuussa kerrottiin, kuinka lieksalaiset saivat oman moskeijan. Tämä ei sujunut ilman ristiriitoja, sillä Vapaa-ajattelijat kantelivat moskeijasta oikeuskanslerille. Kantelijan mukaan viranomainen olisi moskeijatilan vuokraamisessa rikkonut hallintolakia suosimalla yhtä uskontoa.

Vaikka pakolaiset aluksi pelastivat kaupungin vuokra-asuntoyhtiön, tulijoiden suuri määrä yllätti Lieksan. Uusille asujille ei enää riittänyt asuntoja, vaan kaupungin oli pakko ottaa teollisuuskylän päiväkoti asumiskäyttöön.

Viime elokuussa Ylen sivuilla kerrottiin ilmapiirin kiristymisestä Lieksassa. Asiantuntijat opastivat lieksalaispäättäjiä maahanmuuttopolitiikasta mutta puhe kääntyi rahaan. Sosialidemokraattien edustaja Eero Kärkkäinen oli huolissaan pakolaismääristä:

”Miten saadaan rajoitettua tätä pakolaisten määrää siihen, mitä Lieksa pystyy hoitamaan, kunnolla kouluttamaan ja pitämään täällä, jottei kuntalaiset liikaa aktivoidu maahanmuuttovastaiseksi.”

Joensuun skinirikollisuuden kokenut somali Saed Guled puolestaan piti tilannetta suorastaan uhkaavana:

”Nyt kun olen tullut Lieksaan ja kuullut viranomaisia ja lieksalaisia, niin tilanne on todella huolestuttava. Toivon, että kaupunki, poliisi ja kaikki tekisivät yhteistyötä ja ennakoisivat ja pysäyttäisivät huolestuttavan liikehdinnän. Myöhemmin asia voi räjähtää.”

Maakunnan päälehti Karjalainenkin heräsi rasismin lisääntymiseen. Lehden rikos- ja oikeustoimittaja Markku Liikamaa närkästyi Kärkkäisen puheista:

”Kysymyspatteri on osoitus siitä, että vihapuhe (lue: rasismipuhe) ei ole vain paljon parjattujen halla-aholaispersujen synti. Samaa rasismipuhetta näyttävät suoltavan myös perinteisen työväenliikkeen näkyvät hahmot.”

Ymmärrän kyllä Kärkkäisen huolen. Kun valtion tuki loppuu, pakolaisten kulut jäävät lieksalaisten maksettaviksi. Entisessä muuttotappiokunnassa oli ennen paljon vapaita asuntoja, mutta pakolaisten tulo on muuttanut tämän. Kuka maksaa viulut on ihan aiheellinen kysymys. Ilmeisesti myös joitakin sattumuksia on esiintynyt.

Aivan äskettäin Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Kai Markkula varoitteli lieksalaisia maineen menetyksestä. Markkula syyttää kaikesta lieksalaisia väittämällä, että sama asenteellisuus ja sama suvaitsemattomuus, joka hallitsi Joensuussa 1990-luvulla, on nyt Lieksan ongelma. Lieksassa tilanne on kuitenkin pahempi Markkulan mukaan:

”Mutta se, mikä erottaa Lieksan Joensuusta on se, että Lieksassa asenteellinen suhtautuminen maahanmuuttajiin on huomattavasti voimakkaampaa ja se näkyy kaikissa sosiaaliryhmissä.”

”Ehkäpä jo nyt joku miettii, että kannattaako Lieksassa enää asua. Eikä hän mieti sitä suinkaan maahanmuuttajien vaan ilmapiirin vuoksi.”

Karjalaisen toimittaja Veikko Huotari on Markkulaa sovittelevammilla linjoilla:

”Täällä sovinto ja yhteistyö ovat kaukana, ja maahanmuuttokeskustelua ovat hallinneet kentän äärilaidat. Näissä, valitettavasti kaikkein äänekkäimmissä puheenvuoroissa maahanmuuttoon suhtaudutaan aivan liian yksisilmäisesti, joko täysin kritiikittömästi tai sitten Lieksa lieksalaisille -ajatuksin.”

”Nyt tarvittaisiin laajaa ja ennen kaikkea molemmin puolin kiihkotonta keskustelua siitä, miten kotiuttaminen hoidetaan järkevästi. Nyt ei ole aika tapella siitä, kuka on rasisti ja kuka ei.”

Ääripäät siis ovat Huotarin mukaan ongelma. Silti hänkään ei näe todellista syyllistä eli niitä, jotka lyhytnäköisyyttään, typeryyttään tai tietämättömyyttään halusivat vaikeasti työllistyviä maahanmuuttajia tyhjiksi jääneisiin kaupungin asuntoihin. Kun valtion tuki loppuu, Lieksalle jää musta pekka käteen.

Tapahtumat kertovat, että muuttotappiokunnalle kansainvälistyminen ei välttämättä tuo onnea ainakaan silloin, kun se toteutetaan ottamalla vastaan turvapaikanhakijoita. Lieksalaispäättäjien olisi ehkä kannattanut tehdä tutustumismatka Ruotsin Borlängeen, joka on sekin yrittänyt kansainvälistyä somalien avulla ja joutunut taloudellisiin vaikeuksiin.

Lehdistö sensuurin lipunkantajana

Iltalehti uutisoi pari päivää sitten, kuinka Ruotsidemokraatit luovuttavat kunnallispolitiikassa. Mitään syytä jutussa ei mainittu, ehkä ei haluttukaan. Ruotsin radion nettisivuilla kerrottiin myös samasta asiasta. Siellä sentään mainittiin seuraavaa:

”Valtiotieteilija Malena Rosén Sundström Lundin yliopistosta arvelee yhdeksi syyksi sen, että monikaan ruotsidemokraatti ei ollut laskenut tulevansa valituksi.”

”Hän uskoo myös, että puolueen kunnallispolitiikassa toimivien valtuutettujen kunnallispolitiikkaa kohtaan tuntema vähäinen kiinnostus on vaikuttanut luopumispäätökseen.”

Kaikki tuo voi hyvinkin pitää paikkansa joidenkin edustajien kohdalla. Valtamedia kuitenkin pimittää tietoa tapansa mukaan ja jättää kertomatta olennaisia asioita.

Poliittinen terrori

Ruotsidemokraatit nimittäin joutuvat kärsimään poliittisesta terrorista. Ruotsissa tämä on myönnetty jopa valtamediassa. GT -lehden artikkelissa itseään antifasisteiksi kutsuvien vasemmistohuligaanien toimintaa kuvattiin asianmukaisella nimellä eli terroriksi.

Artikkelin kuvituksessa Christer Johansson -nimisen henkilön kotitalon seinään on maalattu spray-maalilla teksti ”Hoppa av Christer//AFA” (Siirry syrjään Christer // AFA). Maanalaisen antifasistisena itseään pitävän AFA-järjestön edustajat olivat vierailleet Johanssonin talon luona Falköpingissa. Valitettavasti he valitsivat tällä kertaa väärän Christer Johanssonin, silla kuvan talossa asuvalla Christerillä ei ole mitään tekemistä Ruotsidemokraattien kanssa.

Artikkelissa haastateltiin Ruotsidemokraattien piiripuheenjohtaja Hanna Wighiä. Tämä kahden lapsen äiti on omien sanojensa mukaan ryhtynyt toimenpiteisiin perheensä turvallisuuden varmistamiseksi. Hanna sanoo olevansa peloissaan erityisesti sen jälkeen, kun piirijärjestön jäsen Gabriella Svenssonin asunnosta oli rikottu yhdeksän ikkunaa ja sisälle oli heitetty vaahtosammutin.

Suomen valtamediassa Ruotsidemokraatteihin kohdistuvasta häirinnästä ja väkivallasta ei tietysti kerrota. Suomen media kertoo, että Ruotsidemokraattien poliitikot noin vain jättävät luottamustehtävänsä. Ne, jotka jatkavat puolueen riveissä, joutuvat usein maksamaan toiminnastaan kovan hinnan esimerkiksi menettämällä työpaikkansa.

Valtamedia hyökkää nettisivustojen kimppuun

Suomen tavoin myös Ruotsissa lehdistö puolustaa asemaansa ”vastuullisen sananvapauden” vartijana. Tukenaan medialla on vasemmistolainen, rasisminvastainen Expo-järjestö, joka toimii ikään kuin väkivaltaisten antifasistien poliittisena siipenä.

Nettisivusto Politiskt inkorrekt on noussut nopeasti yhdeksi Ruotsin luetuimmista. Sivusto on tullut tunnetuksi kiinnittämällä huomiota valtamedian tapaan valkopikselöidä ulkomaalaisten rikoksentekijöiden kuvat uutisoinnissaan. Siinä missä valtamedia jättää kertomatta olennaisia tietoja rikollisista ja heidän taustastaan, PI-sivustolla kerrotaan tekijöiden nimet ja näytetään kuvat ilman valkopikselöintiä.

Äskettäin Sydsvenskan sanomalehti hyökkäsi kovin sanoin PI-sivustoa vastaan. Artikkelin mukaan:

”Ruotsidemokraatteja lähellä oleva sivusto antaa tilaa uhkauksille ja rasistisille hyökkäyksille, jotka johtaisivat syytteisiin, jos ne julkaistaisiin sanomalehdessä. Mutta Politiskt Inkorrekt -sivuston takana olevat tuntemattomat henkilöt eivät ota riskejä. He vaikuttavat mutta eivät näy.”

Artikkelissa käydään läpi se, mitä sivuston taustahenkilöistä tiedetään. Lopuksi sivustoa syytetään vastuunpakoilusta, kun se vaatii muilta vastuullisuuta mutta ei itse suostu ottamaan vastuuta eikä anna ulkopuolisten tutkia omia taustojaan.

PI-sivusto vastasi syytöksiin lain rikkomisesta omassa artikkelissaan:

”...ei löydy yhtään esimerkkiä toimitukselliseen työhön liittyvästä rikoksesta. Kuten tavallista vähemmän arvostelukykyisten lukijoiden kirjoittamat kommentit ovat ainoa asia, jolla PI voidaan leimata rikoksentekijäksi.”

Artikkelissa myös puolustetaan anonymiteettia ja väitetään, että PI:n tapaisia samizdat-julkaisuja tarvitaan muuallakin kuin täysiverisissä diktatuureissa, jopa Ruotsin kaltaisessa ”demokratiassa”. Jos PI:n ylläpitäjät luopuisivat anonymiteetistaan, he altistuisivat poliittisluonteisille sananvapausoikeudenkäynneille ja joutuisivat äärivasemmistolaisten, islamistien ja rikollisten uhkailujen kohteeksi. He joutuisivat luopumaan normaalista elämästä. Sivuston mukaan:

”Tämä on todellisuutta vuoden 2011 Ruotsissa niille, jotka nostavat esille massamaahanmuuton ja siihen liittyvän islamisoitumisen ja rikollisuuden.”

PI:n moderointi toimii vapaaehtoispohjalta ja moderaattoreille on annettu ohje poistaa selkeästi lainvastainen ja avoimen rasistinen aineisto. Kommenttien runsaan määrän takia vapaa-aikanaan työtään tekeviltä moderaattoreilta jää osa epäsuotavista kommenteista huomaamatta. Sydsvenskania PI neuvoo ilmoittamaan lainvastaisista kommenteista sähköpostilla.

Sydsvenskanin kriittisen artikkelin takaa löytyy freelance-kirjoittaja Anders Paulsson. Sattumoisin rikoksista tuomittu AFA-järjestön aktivisti kirjoitti samalla pseudonyymillä, kun hän työskenteli Expon palveluksessa. Nimen takana PI arvelee olevan henkilön nimeltä Martin Fredriksson, joka toimii Expo-järjestöä lähellä olevan Piscatus-yhtiön hallituksessa.

Piscatus valvoo Ruotsin tuomioistuimia ja myy tietoja tiedotusvälineille. Läheinen suhde Expo-järjestöön tarkoittaa, että Piscatus-yhtiön tiedot ovat myös antirasistien käytössä.

Vastajihadistit vastatuulessa Saksassa

Sotahistorioitsija Jussi Jalonen ei ole ainoa henkilö Euroopassa, joka haluaa paljastaa ”vastajihadistien” alakulttuuriin. Saksassa on vaadittu maan tiedustelupalvelua valvomaan islaminvastaista liikehdintää. Erityistä huomiota on saanut Politically incorrect -sivusto, jota vastaan hyökättiin monella rintamalla.
Esimerkiksi Berliner Zeitung kirjoitti artikkelissaan ”Islaminvihaajien verkoston sisällä” seuraavaa:

”PI on paljon enemmän kuin harmiton nettisivusto. Se on erittäin salaperäinen järjestö, joka työskentelee demonisoidakseen kokonaisen uskonnollisen yhteisön. Se näyttelee tärkeää roolia kansainvälisessä islamin vihaajien verkostossa. Se tarjoaa foorumin rasisteille ja väkivallan ihannoijille, jotka jakavat saman maailmankuvan norjalaisen massamurhaaja Anders Behring Breivikin kanssa.”

Mistä olenkaan lukenut vastaavaa aiemmin? Ai niin, Helsingin Sanomista.

Perussuomalaiset ja mediapeli

Käsitteestä mediapeli minulle tulee päällimmäisenä mieleen Paavo Väyrysen lausunto vuoden 1994 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen. Mediapelin ansiosta Väyrynen ei selvinnyt toiselle kierrokselle, jonne pääsi kaikkien yllätykseksi RKP:n ehdokas Elisabeth Rehn.

Median toimintatapa

Todellisuudessa kyse ei Väyrysen tapauksessa ollut mediapelistä vaan siitä, että Väyrynen ei itse koskaan ole osannut toimia median kanssa vaan on yleensä potkaissut itseään jalkaan.

Ensiksi kannattaa oikaista muutama harhaluulo median toiminnasta. Sen tehtävänä ei ole välittää tietoa eikä sitä välttämättä ohjaa mikään yksittäinen agenda, vaikka toimittajat ovatkin keskimäärin vasemmistolaisempia kuin tavallinen kansa. Yksittäisissä kysymyksissä media voi toimia sopulilauman tavoin, mutta mitään yhtenäistä, kaiken kattavaa agendaa sillä ei ole.

Media hakee yleisöä. Vasemmistolainen kielitieteilijä Noam Chomsky sanoi joskus, että median tehtävänä on myydä kohdeyleisöjä mainostajille. Siksi media uutisoi asioista, joilla se saa joko mahdollisimman suuren tai tietylle mainostajasegmentille sopivan kohdeyleisön. Internet-maailmassa tämä tarkoittaa klikkauksia, joita saa esimerkiksi tekemällä uutisen Pippa Middletonin pikkupöksyistä ja varustamalla sen tekstillä ”Katso kuvat”.

Vaikka kotimaan politiikka ei saakaan yhtä suurta yleisöä kuin pikkutuhmat kuvat julkkiksista, politiikkaa koskevilla uutisilla on myös oma kohdeyleisönsä. Tätä yleisöä ei välttämättä saa houkuteltua asiapitoisilla ja analyyttisilla jutuilla, vaan uutisista on tehtävä draamaa. Tässä mielessä Soinin ripitys Pietarin junassa tarjosi medialle parasta mahdollista raaka-ainetta, josta riitti vatvottavaa usean päivän ajaksi.

Kansanedustaja Jussi Halla-aho on onnistunut mediahuomion keräämisessä esimerkillisesti vaikkakin luultavasti tahattomasti. Hän ei ole tehnyt sitä asiapitoisilla puheillaan vaan asiayhteydestä irrotetuilla kohulausunnoillaan. Halla-aho ei luultavasti voi itse tälle mitään, koska hänestä on tehty tiedotusvälineissä niin voimakkaasti polarisoiva hahmo. Siksi Halla-aho kerää klikkauksia. Tämän voi itse kukin käydä tarkistamassa esimerkiksi Uuden Suomen blogipalvelun luetuimpien blogien listalta.

Median laiskuus

Tiedotusvälineet eivät siis pyri välittämään tietoa vaan luomaan draamaa. Ne itse asiassa tekevät kaikkensa välttääkseen tekemästä sitä työtä, joka on nimellisesti heidän tehtävänsä, eli etsimään tietoa tärkeistä asiakysymyksistä ja välittämään sitä.

Tiedotusvälineet kuitenkin pyrkivät uskottelemaan, että ne nimenomaan välittävät tietoa ja että poliitikot ovat median ”suurennuslasin alla”. Näin tehdään, koska totuuden kertominen veisi pohjan draamalta. Jos media suoraan myöntäisi metsästävänsä kohu-uutisia, lukijat eivät kestäisi moista rehellisyyttä vaan vaihtaisivat kanavaa.

Kansanedustaja James Hirvisaari sai paljon arvostelua blogikirjoituksellaan, jossa hän kutsui median edustajia röyhkeäksi, ylimieliseksi ja valehtelevaksi roskajoukoksi. Hirvisaari on kirjoituksessaan tietysti täysin oikeassa, mutta hän ei kuitenkaan yksin voi tuolle roskajoukolle mitään. Tuo roskajoukko nimittäin palvelee ihmisten sensaationälkää. Hirvisaarelle taas lankeaa median luomassa draamassa vähintäänkin kiukuttelevan äkäpussin rooli, mahdollisesti vielä jotakin paljon pahempaa. Hirvisaaren vapaan tiedonvälityksen halveksunnasta riittää juttua vielä pitkään.

Mediapelin peluuta

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä koostuu enimmäkseen untuvikoista. Ehkä juuri tästä syystä Timo Soini palkkasi Matti Putkosen kaltaisen mediapelin ammattilaisen riveihinsä. Perussuomalaiset ei ole pystynyt hyödyntämään draama omiin tarkoitusperiinsä, vaan toiminta on ollut lähinnä reagointia.

Putkonen oikeastaan ensimmäistä kertaa näytti kykynsä, kun hänen Ylen Ykkösaamu -radiolähetyksessä arvosteli Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljasen toimintaa. Viljanen oli pitänyt ”vihaa” käsittelevän asiantuntijaseminaarin, josta Perussuomalaisille ei pyynnöistä huolimatta kerrottu mitään. Tapahtumassa viitattiin Demos-thinktankin tekemään tutkimukseen, jossa Perussuomalaisten jäseniltä tiedusteltiin mm. näiden suhtautumista väkivaltaan. Putkosen mukaan tutkimuksen tekijöillä ei ollut lupaa käyttää Perussuomalaisten jäsenrekisteriä.

Myöhemmin kävi ilmi, että kysely oli tehty Facebookissa niille käyttäjille, jotka olivat ilmaisseet olevansa Perussuomalaisten kannattajia. Mtv3 yritti maksimoida tutkimuksen kohupotentiaalin ja uutisoi siitä otsikolla ”Väkivalta saa tukea osalta perussuomalaisia”. Sillä, että tutkimus oli pelkkää roskaa, ei ollut merkitystä. Nähtäväksi jää, saako Putkonen käännettyä draaman kulun Perussuomalaisten kannalta edulliseen suuntaan.

Vastoin yleistä käsitystä Timo Soini ei pelaa mediapeliä erityisen taitavasti. Hänelle vain on räätälöity rooli hauskoja sutkauksia viljelevänä kansanmiehenä. Media pitää Soinin mielellään pellen roolissa ja silittelee Soinia tästä syystä myötäsukaisesti. Soinin itsetuntoa hivellään, kun hänen toivotaan pitävän kurissa Perussuomalaisten ”äärioikeistolaisen siiven”. Muut poliitikot yrittävät päästä osingolle tästä draamasta vaatimalla Soinilta irtisanoutumista ”äärioikeistolaisen siiven” mielipiteistä.

Soini menee liian usein tähän samaan halpaan ja toimii median hänelle asettamien rooliodotusten mukaisesti. Siksi Apu-lehden toimittaja Yrjö Rautio kirjoittaa esimerkiksi seuraavaa:

”Timo Soini ei ole rasisti eikä fasisti. Suurin osa puolueen kansanedustajista ei ole rasisteja eikä fasisteja. Mutta myös Soini ja ryhmän enemmistö ovat vastuussa näiden hakkaraisten ja halla-ahojen toilailuista, elleivät sanoudu heistä irti paljon tähänastista selvemmin.”

Media haluaa, että draama Halla-ahon ja Soinin välillä jatkuisi, jotta saataisiin lisää palstamillimetrejä ja klikkauksia.

Valtamedian rappio

Haluaisin ajatella, että median toiminta ei ole pelkkää roskajournalismia ja kohu-uutisten metsästystä. Valitettavasti se alkaa yhä enemmän muistuttaa sitä, koska mediakonsernit eivät ole onnistuneet kehittämään internet-maailmaan sopivaa liiketoimintamallia, joka imuroisi rahat myös niiltä, joille julkkisten nakukuvat eivät riitä.

Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma News ilmoitti äskettäin tarjoavansa eropaketteja työntekijöilleen. Lehden levikki putoaa jatkuvasti ja paljon nopeammin kuin maakuntalehdillä. Tämä johtaa ennemmin tai myöhemmin myös irtisanomisiin. Lehden taso tuskin tuosta enää nousee, vaikka vielä onkin liian aikaista puhua kuolinkellojen kuminasta.

Valtamedian rappeutuminen tarkoittaa, että tiedonvälityksen laatu laskee. Blogimaailmasta en usko löytyvän riittävää potentiaalia korvaamaan valtamedian tyhjäksi jättämää tilaa. Blogien yleisöt ovat tähän liian pieniä ja pirstaloituneita.

Edelleen ajankohtainen kuva

Tanskan Muhammad-pilakuvakriisistä on kulunut jo yli viisi vuotta. Kurt Westergaardin piirtämästä pommiturbaanimiehestä tuli kaikkein tunnetuin kuva, vaikka Jyllands Posten julkaisi samanaikaisesti 11 muutakin piirrosta.

Uhatut piirtäjät

Westergaard joutui äskettäin keskeyttämään Norjan vierailunsa, kun Norjan tiedustelupalvelu PST ilmoitti mahdollisesti häneen kohdistuvasta uhasta. Westergaardin tarkoituksena oli mainostaa Oslossa lastenkirjaa, johon hän oli tehnyt kuvituksen.

Tammikuussa 29-vuotias somalimies Mohammed Geele hyökkäsi kirveen kanssa Westergaardin taloon. Geele istuu paraikaa vankilassa kymmenen vuoden tuomiota murhayrityksestä.

Westergaard ei omien sanojensa mukaan piirtänyt Muhammadia vaan terroristin. Hän kertoo Ylen mukaan:

”Se ei ole Muhammed. Piirros näyttää, että on terroristeja, jotka ovat inspiroituneita islamin osista. Tämä on se, mitä piirros näyttää, ja niin minä olen aina sanonut.”

”Ylempänä teemana oli Muhammed, mutta siellä oli myös useita muita piirroksia, jotka eivät ole varsinaisia Muhammed-hahmoja. Minä valitsin piirtää terroristin, mutta on ollut otollisempaa sanoa, että se oli Muhammed.”

Jyllands Postenin pilakuvat olivat sen verran kesyjä, että tanskalaisen imaami Abu Labanin piti lisätä alkuperäisten sekaan vähän mehukkaampia kuvia, kun hän kiersi Lähi-idässä lietsomassa uskonveljiään pyhään vihaan Tanskaa ja tanskalaisia kohtaan.

Eikä sitä paitsi ole väliä, esittääkö kuva Muhammadia vai terroristia. Kuvasta voi helposti päätellä, että sen esittämän terroristin tärkein esikuva on profeetta Muhammad kuten muillakin jihadisteilla.

Ruotsalaisen Lars Vilksin piti puolestaan vierailla Göteborgin kirjamessuilla. Ruotsin poliisi pidätti ennen messuja neljä miestä murhan valmistelusta. Turvallisuuspoliisi Säpo ei ole kuitenkaan vahvistanut, että Vilks olisi ollut murhaa suunnitelleiden kohteena.

Kirjamessujen järjestäjät peruuttivat tilaisuuden, jossa taiteilijan piti esiintyä. Messujen tiedotusjohtaja Birgitta Jacobsson Ekblom selittää syyn:

”Messuvieraat voivat tulla levottomiksi, ja kaikkien pitää tuntea olonsa rauhalliseksi.”

Vilksille tarjottiin mahdollisuutta esiintyä videolinkin kautta, mutta Vilks ei halunnut aiheuttaa järjestäjille turhaa vaivaa. Sen sijaan hän vihjasi tulevansa messuille joka tapauksessa:

”Tulen ehkä paikalle tai sitten ei. Ehkä saavun valepuvussa.”

Sekä Westergaard että Vilks ovat jo ajat sitten saaneet jättää haaveet normaalista rauhallisesta elämästä taakseen. Tämän hinnan he joutuvat maksamaan, koska he ovat uskaltautuneet piirtämään kuvan profeetta Muhammadista.

Uusi Suomi sensuroi blogin

Se, että verkkolehti Uusi Suomi poistaa Puheenvuoro-palvelustaan blogin varoittamatta ja jälkiä jättämättä, ei ole mikään uutinen. Mikko Mäkisen blogi sen sijaan poistettiin mitä todennäköisimmin sen takia, että hän julkaisi pommiturbaanimiehen omassa blogikirjoituksessaan, joka löytyy enää Googlen välimuistista.

Suomessa yksikään sanomalehti ei ole julkaissut Tanskan Muhammad-pilakuvia sivuillaan. Siksi ei ole mitenkään yllättävää, että päätoimittaja Markku Huuskon viikate heilahtaa, kun pommiturbaanimies sivuille vilahtaa.

Amerikkalainen Diana West viittasi pommiturbaanimieheen artikkelissaan Missing: The Face of the Age. Siinä West pohtii, että 9/11-terrori-iskujen muistotilaisuudesta puuttui jotakin. Hänen mielestään pommiturbaanimies kuvaa sekä terrori-iskua itseään että lännen vastausta siihen paremmin kuin mikään muu asia.

Westin mukaan:

”Länsimainen media ei ole juuri koskaan uskaltanut uhmata islamilaista lakia (sharia) näyttääkseen, mistä kohussa on kyse. He eivät ole julkaisseet Westergaardin Muhammadia, joka ei ainoastaan kuvaa islamin profeetta Muhammadia (kielletty) vaan myös islamilaista jihad-väkivaltaa eli epäsuoraa islamin arvostelua, joka on myös kiellettyä.”

Sen sijaan vapaa länsimainen lehdistö on hyväksynyt islamilaiset ilmaisuvapauden rajoitukset ja soveltanut niitä sensuroimalla vapaaehtoisesti taitavasti piirretyn, osuvan poliittisen pilakuvan. Suomessa vastaavaa kutsuttiin aikanaan itsesensuuriksi ja rähmällään oloksi.

Pommiturbaanimies on myös inspiroinut väkivaltaista jihadia islamilaisissa maissa. Afganistanilainen poliitikko Burhanuddin Rabbani murhattiin viime tiistaina itsemurhaiskussa. Tappaja kätki pommin turbaaniinsa.

West toteaa kirjoituksensa lopuksi:

”...Länsi ei ole vapaa, ennen kuin otamme takaisin oikeutemme julkaista Westergaardin Muhammadin.”

Kun kuuntelee Suomen vihapuhekeskustelua, mitään merkittävää läpimurtoa sananvapauden suhteen ei ole odotettavissa. Ainakin suomalainen vapaa lehdistö tekee parhaansa, että vapautta olisi mahdollisimman vähän. Tiedotusvälineiden käyttämät asiantuntijatkin kääntävät tosiasiat päälaelleen. Sotahistorioitsija Jussi Jalonen väitti, että Jussi Halla-aho esiintyy eräänlaisena islaminuskoa kohtaan tunnetun pelkuruuden apostolina. Hän on väärässä, koska pelkuruutta islamia kohtaan osoittavat aivan muut tahot kuin kansanedustaja Halla-aho.

Edit: Unohdin mainita, että tanskalainen sananvapausjärjestö Trykkefrihedsselskabet myy pommiturbaanimiehen kuvalla varustettua kahvimukia 50 Tanskan kruunun hintaan (noin seitsemän euroa, hinta ilman postikuluja).