Suvaitsevaiston jihad tiernapoikia vastaan

Äskettäin Stockmann-tavarataloketju veti pois henkilökunnan tekemän tiernapoikaesityksen, koska se sai muutamalta kirjoittajalta negatiivista palautetta. Tiernapoikaesityksessä ongelmaksi koettiin erityisesti se, että murjaanien kuningasta esittävän hahmon naama oli mustattu eli kyseessä oli ns. ”blackface”.

Blackface eli se, että valkoihoinen näyttelijä esittää tummaihoista roolihahmoa värjäämällä kasvonsa mustaksi on poliittisen korrektiuden sääntöjen mukaan yksiselitteisesti rasistista. Tiernapojat-esitys itsessään ei ole rasistinen mutta ”blackface” on sellainen aina asiayhteydestä riippumatta.

Tiernapojat ei kohteena  ensimmäistä kertaa

Tiernapoikien ”blackface” ei suinkaan ole ensimmäistä kertaa negatiivisen huomion kohteena vaan jo muutamana aiempana jouluna asia on saanut vihervasemmistolaisilta itseään suvaitsevina pitäviltä negatiivista huomiota osakseen.

Esimerkiksi tässä kirjoituksessa feministi, tutkija ja opettaja nimeltään Minja Koskela arvostelee Tiernapojat-esitystä. Koskela siteeraa julkisuudessa paljon esillä ollutta somali Maryam Abdulkarimia, joka ”kiteyttää”:

” Jos valkoinen näyttelijä esittää mustaa ihmistä  tekeytyen mustaksi, kytkeytyy se blackface-perinteeseen, joka on perustunut vallan väärinkäyttöön, sortoon ja alisteisessa asemassa olevien tilanteelle ja ominaisuuksille nauramiselle. Suomen konteksti ei nollaa blackfacen historiaa. Vähemmistöistä on tehty karikatyyreja.”

Suomalaisessa historiallisessa kontekstissa Tiernapojat-esitystä ei voi edes lennokkaalla mielikuvituksella liittää vähemmistöihin kohdistuvan vallan väärinkäyttöön. Tämä ei luonnollisesti riitä mihinkään, kun on kyse yhteiskuntamme kaikkein suvaitsemattomimmista poliittisen korrektiuden valvojista. Minja Koskelan aatteellinen lähtökohta tulee lukijalle selväksi seuraavasta sitaatista:

” Mutta jos perinteet eivät muokkaannu sellaisiksi, että ne sopisivat yhä moninaisempaan nyky-Suomeen ja eivät olisi esimerkiksi rasistisia, niin en ymmärrä, mikä niiden paikka on koulussa. Lisäksi kasvattajien on jo ihan lakisääteisistä syistä oltava kiinnostuneita siitä, että uusi opetussuunnitelma ohjaa koulua entistä vahvemmin kohti tasa-arvoa ja monikulttuurisuutta voimavarana.”

Lukijalle lienee selvää, että perinteiden muokkaaminen koskee vain valkoihoista kantaväestöä, ei vähemmistöjä itseään. Tämä käy ilmi erityisesti vaikeudesta keskustella mistä tahansa vähemmistön omasta perinteestä, joka on yksiselitteisesti vastenmielinen ja joissakin tapauksissa rikollinen. Viittaan tällä somaliväestön keskuudessa yleiseen naisten sukuelinten silpomiseen. Tiernapoikien ”blackface” vaikuttaa tuon rinnalla varsin vaatimattomalta rikkomukselta.

Mitä tulee monikulttuuriin, se itsessään aiheuttaa näitä kulttuurien kohtaamisongelmia, joita kiihkomieliset vihervasemmistolaiset ratkaisevat tekemällä kantasuomalaisten harmittomista perinteistä epäilyttäviä ja likaisia.

Vihervasemmiston ylimielisyydestä kertoo se, että he olettavat ”blackfacen” olevan todistetusti ja itsestään selvästi rasistinen, vaikka rasistisuus perustuu subjektiiviseen tulkintaan ja siihen, että joku ehkä voi loukkaantua siitä. Kukaan järkevä ihminen ihonväristä riippumatta ei loukkaannu Tiernapojista sen jälkeen, kun hänelle on selitetty perinteen historiallinen ja uskonnollinen tausta. Mikäli näin tapahtuu, loukkaantumisen täytyy olla tietoista ja luonteeltaan ideologista. Länsimaisen vasemmistoliberaalin kohdalla kyse lienee oman moraalisen ylivertaisuuden todistamisesta.

Identiteettipolitiikkaa

Markku Jokisipilä kirjoitti Turun Sanomiin kolumnin, jossa hän analysoi identiteettipolitiikkaa, sen rantautumista Suomeen ja vaikutuksia Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Kirjoitus on erittäin hyvä ja itsessään lukemisen arvoinen. Puutun kuitenkin muutamaan kohtaan ja erityisesti kysymykseen, parantaako identiteettipolitiikka oikeasti vähemmistöjen asemaa vai onko vähemmistöjen menestymisessä ja menestymättömyydessä kyse kenties jostain muusta.

Identiteettipolitiikassa vähemmistöt kilpailevat uhristatuksella. Tällöin valkoihoisella kantaväestöllä ei ole muuta roolia kuin toimia sortoa kokeneiden vähemmistöjen sylkykuppina, jonka syyksi kaikki todelliset ja kuvitellut vääryydet voidaan panna. Identiteettipolitiikan tuoma statuksen nousu ei perustu vähemmistön todelliseen nousuun vaan katkeruuteen menneistä vääryyksistä ja niiden jatkuvaan esillä pitämiseen. Jokisipilä näkee aivan oikein identiteettipolitiikan kyynisen hyväksikäytön mahdollisuudet:

” Raadollisemmin ajateltuna identiteettikysymykset tarjoavat myös erinomaisen poliittisen agendan, koska ne asemoivat käyttäjänsä automaattisesti hyvän puolelle kaikkea sortoa vastaan.”

Identiteettipolitiikan juuret löytyvät postmodernista filosofiasta, joka taas on syntynyt taloudellisen marxilaisuuden epäonnistumisesta. Reaalisosialismin epäonnistumista ei 1960-luvulle tultaessa enää voitu selittää parhain päin ja uudet lupaavat sosialismikokeilut kolmannessa maailmassa osoittautuivat yksi kerrallaan samanlaisiksi väkivaltaisiksi tyrannioiksi kuin niiden varhaisemmat esikuvat. Vasemmistolle jäi jäljelle enää etninen, rodullinen ja sukupuolinen identiteetti, joiden avulla se kykeni pitämään yllä sortomytologiaa.

Postmodernissa ajattelussa on ensisijaisesti kyse identiteettiryhmien keskinäisistä valtasuhteista ja niiden tasaamisesta, joka tapahtuu aina hegemonisen ryhmän kustannuksella. Tasaaminen koskee kaikkia yhteiskunnan osa-alueita eikä mikään elämän alue ole turvassa silloin, kun lisätään ”monimuotoisuutta”. Ideologian mukaan valtasuhteiden tasoittaminen johtaa parempaan ja ”tasa-arvoisempaan” yhteiskuntaan. Käytännössä tämä tapahtuu syrjimällä niitä ihmisryhmiä, joiden väitetään menestyvän yhteiskunnassa valta-asemansa ansiosta, eli käytännössä valkoisia heteroseksuaalisia miehiä. Luonnollisesti mitään todisteista yhteiskunnan muuttumisesta paremmaksi identiteettipolitiikan avulla ei ole ideologian kannattajien uskontunnustusten lisäksi.

Miksi hulluus voittaa aina?

Helsingin Sanomien Nyt-liite yritti jutussaan pukea blackfacen rasistisuuden pseudotieteelliseen kaapuun. Feministi ja Helsingin yliopiston sosiologian apulaisprofessori Sari Näre selittää asian näin:

” Monelle valkoinen esittämässä Murjaanien kuningasta voi assosioitua esimerkiksi pohjoisamerikkalaiseen perinteeseen, jossa blackfacella on vahva yhteys kolonialismiin, orjuuteen ja valkoiseen ylivaltaan. Stockmannin asiakaskunta on kansainvälistä, eikä kaikille tiernapoikaperinne ole välttämättä erityisen tuttu. Se pitää tajuta.”

Eli joillekin voi tulla sellainen tunne, että tiernapojat on rasistinen.

Entinen kommunisti ja Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen esittää parannuskeinona blackfacesta luopumista:

” Esityksen uudelleensanoittaminen ja henkilöhahmojen vaihtaminen ei vaadi kovin suurta mielikuvitusta.”

Mietitäänpä hetki tuota Puurosen ehdotusta. Periksi antaminen on toki helppoa. Tiernapojat kuuluu joulun perinteisiin mutta valtaosalle ihmisistä kyseinen perinne ei ole millään tavalla olennainen osa joulua. Miksi siis mustaksi naamansa maalanneesta murjaanien kuninkaasta ei voisi luopua?

Toisaalta niille, jotka kuuluttavat blackfacen itsestään selvää rasistisuutta, asia on aatteellisella tasolla tärkeä. Voidaan jopa puhua uskonnollisen kultin kaltaisesta ryhmästä, joka edustaa melko pientä vähemmistöä, ehkä muutamaa prosenttia suomalaisista.

Kyseessä on kuitenkin ns. periaatteistaan tinkimätön vähemmistö, josta Nassim Taleb kirjoittaa Medium-sivustolla. Tällainen vähemmistö voi täydellisellä tosikkomaisuudellaan ja kompromissihaluttomuudellaan pakottaa asenteiltaan joustavan enemmistön alistumaan vaatimuksiinsa. Näin suvaitsemattomasta vihervasemmistosta tulee yhteiskunnallisen moraalin määrittäjä.

Monet sosiaalisessa mediassa ovat närkästyneet Stockmannin johdon toiminnasta tapauksen yhteydessä. Toisaalta kannattaa muistaa, että Stockmann on liikeyritys eikä sen keskeisiin tehtäviin kuulu keskustelu yhteiskunnallisesti tulenaroista asioista. Sen kannalta on järkevää antautua ja näin vetäytyä keskustelusta. Jos yhtiö ei olisi toiminut näin, sen johto olisi viikkokaudet joutunut selittämään valtamediassa, kuinka se hyväksyy rasistisen blackfacen. Selitykset olisivat mediamylläkässä kaikuneet kuuroille korville.

Vesa Puurosen ehdotus ei siis ole mikään järkevä kompromissi vaan ehdoton antautuminen vihervasemmiston harjoittaman painostuksen edessä ja moraalin määrittelyvallan luovuttaminen vihreiden nuorten opiskelijajärjestön kaltaisille elimille. On erittäin epätodennäköistä, että ensi jouluna Tiernapojat-näytelmissä nähdään montaakaan mustaksi maalattua naamaa.

Suvaitsematon antirasistiseksi itseään väittävä lobby ei suinkaan ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä eikä kyseessä ollut ensimmäinen eikä luultavasti viimeinenkään voitto moraalin määrittelijöille. Monet saattavat muistaa, kuinka Musta pekka -korttipeli muuttui yhtäkkiä Pekka-peliksi tai kuinka Fazerin lakupaperien tumma naama yhtäkkiä muuttui abstraktiksi kuvioksi.

Vihervasemmiston vastustaminen ei ole kivaa. Siinä joutuu kestämään jos jonkinlaisia syytöksiä rasismista, fasismista ja äärioikeistolaisuudesta. Se, joka vastustaa vihervasemmiston tavoitteita, edustaa heidän retoriikassaan absoluuttista pahuutta eikä ansaitse minkäänlaista armoa.

Itse olen sitä mieltä, että suomalaisia perinteitä arvostavien kannattaa puolustaa niitä, vaikka yksittäinen asia itsessään ei olisi niin merkittävä. Määrittelyvallan käyttö ei lopu antautumalla vaan sitä pitää aktiivisesti vastustaa ja tarvittaessa käyttää suoraa puhetta. Kannattaa myös muistaa, että vihervasemmistolle kyse on vallasta, ei vähemmistöjen puolustamisesta.