Saara Jantusen
Infosota -kirja
ilmestyi jo jonkin aikaa sitten. Kirjoittaja esiintyi julkisuudessa
kirjan julkaisun jälkeen useita kertoja, mutta minulla oli
vaikeuksia löytää infosota-käsitteen takaa punaista lankaa. Sen
verran ymmärsin, että nimenomaan Venäjä käy infosotaa.
Tästä syystä luin
äskettäin kyseisen kirjan siitä huolimatta, että en erityisemmin
pitänyt kaikista Jantusen puheessaan viljelemistä käsitteistä.
Käsite informaatiosodankäynti vaikuttaa turhan mahtipontiselta.
Myös sanassa ”resonaattori” on ikävä kaiku, koska sellainen
voi periaatteessa olla kuka tahansa.
Sosiaalinen media
muuttanut viestintää
Kirjoittaja Saara
Jantunen on sen verran nuori, että hänellä tuskin on muistikuvia
Neuvostoliitosta ja suomettuneisuuden ajasta. Hän on myös kasvanut
ympäristössä, jossa sosiaalinen media kuuluu olennaisena osana
viestintään.
Kirjoittaja
havainnoi aivan oikein sen, että perinteinen ylhäältä alas
tapahtuva viestintä ei enää sosiaalisen median aikakautena toimi.
Hän myös näkee, että Suomessa valtiolliset organisaatiot eivät
ole tottuneita sosiaalisen median tuomiin muutoksiin. Tästä syystä
ne ovat alttiita vihamielisen tahon, eli tässä tapauksessa Venäjän
informaatiovaikuttamiselle.
Sosiaalisen median
kehitys on käytännössä poistanut suomalaisen valtamedian roolin
portinvartijana. Sanomalehti tai tv-uutiset eivät enää yksin
määrittele, mistä asioista keskustellaan ja miten. Sosiaalinen
media myös mahdollistaa ihmisten eristäytymisen samanmielisten
kupliin, joissa vastakkaisia mielipiteitä ei tarvitse kuunnella.
Tällainen johtaa hänen mukaansa helposti mielipiteiden
radikalisoitumiseen.
Jantusen kuvaukset
uudesta mediatodellisuudesta ja sen tuomista haasteista ovatkin
kirjan parasta antia.
Paha Venäjä
Venäjälle ei
kirjassa suoda montaa positiivista sanaa. Venäjän toteuttama Krimin
valtaus ja liittäminen itseensä olivat toki röyhkeitä
operaatioita. Näiden yhteydessä käytettiin hyväksi härskiä
valehtelua. Valtauksen toteuttaneet sotilaat kuuluivat Venäjän
asevoimiin mutta heidän univormussaan ei ollut
kansallisuustunnuksia, eli he olivat ”pieniä vihreitä miehiä”.
Ukrainan sodan
edetessä Venäjä loi keinotekoisen ”Novorossija” -käsitteen
kuvaamaan alueita, jotka liitettäisiin Venäjään. Ukrainan valtion
olemassaolon oikeus asetettiin Venäjän lumetodellisuudessa
kyseenalaiseksi.
Kirja keskittyy
kuitenkin retoriikkaan ja viestintään itseensä. Se ei onnistu
sitomaan tapahtumia todellisiin tavoitteisiin ja historiallinen
viitekehyskin jää puutteelliseksi. Venäjällä ”maskirovka” on
toki vanha perinne mutta nyky-Venäjän hallinnon todelliset
tavoitteet jäävät käsittelemättä kuten myös Neuvostoliiton
ajan esikuvat, joihin Venäjän nykyinen informaatiovaikuttaminen
pohjautuu.
Venäjä on monien
muiden entisten neuvostotasavaltojen tavoin autoritaarisesti hallittu
kleptokratia. Sen talous perustuu raaka-aineisiin ja niiden vientiin.
Valtiojohto ottaa kleptokratiassa raaka-aineiden myyntituloista
siivun omaan taskuunsa, eli käyttää asemaansa henkilökohtaiseen
vaurastumiseen. Myös Ukraina on samanlainen kleptokratia kuin
Venäjä. Se ei kuitenkaan valtiona ole yhtä repressiivinen eikä
sillä ole samanlaisia luonnonvaroja kuin Venäjällä.
Luonnollisesti
tällaisen hallinnon legitimiteetti voi joutua kyseenalaiseksi, jos
kansalaisten elinolot huononevat. Tällöin hallinto voi hakea
oikeutusta ulkoisten vihollisten torjunnasta tai valloitusretkistä.
Lisäksi se voi repressiivisillä toimilla viedä kilpailevilta
poliittisilta johtajilta tai liikkeiltä toimintamahdollisuudet.
Kaikkea tätä Putinin hallinto on tehnyt melko hyvällä
menestyksellä.
Venäjältä puuttuu
kuitenkin johtoajatus eli poliittinen ideologia, joka oli sen
edeltäjävaltio Neuvostoliitolla. Jäljellä on oikeastaan vain
länttä kohtaan tunnettu katkeruus menetetystä suurvalta-asemasta.
Putin haluaisi Venäjän olevan yhtä mahtava kuin Neuvostoliitto oli
aikanaan, mutta samalla hän joutuu koko ajan pelkäämään oman
valta-asemansa puolesta. Halu säilyttää oma valta-asema ja välttää
kokemasta Ukrainan ex-presidentti Leonid Janukovitshin kohtalo
lienevät hänen pääasialliset motiivinsa.
Presidentti Putinin
tausta on Neuvostoliiton pahamaineisessa turvallisuuspalvelu KGB:ssä,
joten hänen toteuttamansa toimintamallit voidaan pitkälti jäljittää
sinne. KGB harjoitti koko olemassaolonsa ajan poliittista
sodankäyntiä vihollisia vastaan. KGB:n poliittisia sotatoimia
kutsuttiin ”aktiivitoimiksi”,
joihin kuuluivat niin median manipulointi kuin väkivaltaa sisältävät
erityistoimet.
Läheskään kaikki
aktiivitoimet eivät tuottaneet tuloksia mutta esimerkiksi
rauhanliikkeen menestykseen Kremlin tuella luultavasti oli oma
merkityksensä. Lännessä aseistariisuntaa vaativat liikkeet olivat
kummallisen hiljaa Neuvostoliiton aseista ja keskittyivät vaatiman
ydinaseista luopumista omilta hallituksiltaan. Toisaalta KGB ei
aktiivitoimillaan pystynyt luomaan tällaisia liikkeitä tyhjästä
vaan lähinnä vahvistamaan niiden asemaa.
Nyky-Venäjä
harjoittaa poliittista sodankäyntiä samalla tavalla kuin sen
edeltäjävaltio Neuvostoliitto. Välineitä vain on enemmän ja
sosiaalinen media on yksi niistä.
SAFKA
Jantusen kirja
keskittyy kuvaamaan Johan Bäckmanin ympärille kerääntyneen
porukan toimia, jotka kirjan mukaan ovat Suomea vastaan käytävää
informaatiosodankäyntiä. Jantunen myöntää, että Bäckmanin
varsinainen kohdeyleisö on Venäjällä, jossa mies toimii Suomen
asioiden tuntijana paikallisessa mediassa.
Koska valtaosa
venäläisistä tuntee Suomen asioita huonosti, Bäckmanin
asiantuntijuutta ei juuri aseteta kyseenalaiseksi, vaikka mies
puhuisi kuinka mielettömiä tahansa. Bäckman siis näyttelee omaa
rooliaan Venäjän median luomassa keinotodellisuudessa.
Toki ”Suomen
antifasistisella komitealla” (SAFKA) on oma roolinsa myös
Suomessa. Bäckman kumppaneineen käy infosotaa sellaisia henkilöitä
vastaan, jotka tavalla tai toisella edustavat Venäjän kannalta
negatiivisia näkemyksiä. Internet tarjoaa tällaiselle toiminnalle
erinomaiset työkalut eikä safkalaisten kiusanteon ja häiriköinnin
kohteeksi joutuneita kannata kadehtia. Jantunen itse tosin sanoo
informaatiosodankäynnin asiantuntijana hallitsevansa tilanteen.
Jantuselle
safkalaiset ovat informaatiosodankäynnin alimman tason toimijoita,
jotka ovat uskollisia ylemmilleen mutta uskollisuus on
yksisuuntaista. Jantunen ei kuitenkaan kerro lukijoilleen, että
safkalaisten uskottavuus suomalaisen yleisön silmissä on olematon.
Itse esimerkiksi luulin aluksi Juha Molarin blogia parodiaksi, mutta
pian havaitsin miehen olevan tosissaan. Jantunen antaa ymmärtää,
että on olemassa safkalaisten touhuja ovelampaa Suomeen kohdistuvaa
informaatiovaikuttamista, mutta näytöt tästä jäävät kirjassa
vähäisiksi.
MV-lehteä kirjassa
kutsutaan ”disinformaatiosivustoksi” ja sen perustaja Ilja
Janitskin esitetään eräänlaisena hölmöjen hyväksikäyttäjänä.
Sivusto ei noudata journalistisia periaatteita ja on siksi huono.
Vaikka Jantunen
tuntuu olevan hyvin perillä sosiaalisen median toimintalogiikasta,
hänellä on vaikeuksia sulattaa tuttavaltaan kuulemaansa termiä
”suomalainen valtamedia”. Journalistisin periaattein toimivasta
mediasta hänellä ei tietenkään ole kriittistä sanottavaa, vaikka
”suomalainen valtamedia” suorastaan tarjoaa ideologisellla
yksipuolisuudellaan ja keskinkertaisella laadullaan tilaa
vaihtoehtojulkaisuille. Mediayhtiöiden ja vasemmistolaisten yhteiset
yritykset sulkea MV-lehti ja saattaa Ilja Janitskin oikeuden eteen
ovat toistaiseksi epäonnistuneet ja tuottaneet mainevahinkoja
lähinnä valtamedialle itselleen.
Turvallisuuspoliittinen
keskustelu
Mikä on sitten
kirjan vaikutus turvallisuuspoliittiseen keskusteluun? Jantusen
käsitepelin takaa on vaikea löytää punaista lankaa ja näytöt
Suomeen kohdistuvasta trollaamisesta rajoittuvat muutamaan,
useimmille netin käyttäjille tuttuun hahmoon. Kuitenkin trolleja
löytyy aina vaan ja joka paikasta.
EU:n vastustaja voi
saada niskaansa Venäjän trollin leiman tai ainakin hän on
”resonaattori”. Sama pätee niihin, jotka eivät kannata
Nato-jäsenyyttä. Jopa eräät
toimittajat
ovat huomanneet tämän:
”Monet Venäjästä
kiinnostuneet sosiaalisen median ”analyytikot” näkevät
putinistin joka puskassa ja uhraavat rajattomasti energiaa, jotta
saavat paljastettua heidät. Se tekee kommunikoinnin käytännössä
mahdottomaksi, koska heitä ei kiinnosta erilaisten tietojen saaminen
ja punnitseminen. Kiinnostuksen herättää vain raportointi, joka
vahvistaa omaa käsitystä Venäjän tilanteesta.”
Infosota-kirja lisää
vainoharhaisuutta ja uskoa erilaisiin salajuoniin. Tosin
Infosota-kirja itsessään antaa ymmärtää, että nimenomana
Venäjän informaatiovaikuttaminen lisää epäluottamusta.
Turvallisuuspolitiikkaan keskittynyt blogisti Janne ”Rysky”
Riiheläinen leimaa
myös massamaahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat Putinin
hyödyllisiksi idiooteiksi:
”Juuri siksi
pakolaiskriisi ja sen esiin nostamat pelon ja vihan liikkeet ovat
niin hyödyllisiä Venäjälle. Kun kansalaiselle saadaan uskoteltua,
että yhteiskunta toimii häntä ja hänen turvallisuuttaan vastaan,
on kansalaisen lojaaliutta maataan kohtaan vahingoitettu
onnistuneesti. Nämä öyhöttäjät kiistävät tietysti tämän ja
sanovat olevansa isänmaallisempia kuin kukaan. Isänmaa vaan ei ole
jokin hämärä idea, vaan se on tämä yhteisömme, joka pyrkii
tarjoamaan kansalaisilleen toimeentuloa, turvallisuutta ja
tulevaisuuden. Systeemissä on vikansa, mutta on ihan eri asia
kritisoida sitä, kuin käydä sitä ylläpitävien instituutioiden
hävittämiseen Punaisesta Rististä puolueisiin ja kirkosta
ministeriöihin.”
Kun rajan yli
kävelee 30 000 miestä eikä valtiojohto tee mitään tämän
estämiseksi, valtio syö itse omaa oikeutustaan, koska se ei
huolehdi perustehtävistään. Riiheläiselle ei juolahda mieleen,
että epäluottamukselle voi olla perusteltu syy, jolla ei
välttämättä ole mitään tekemistä Vladimir Putinin kanssa.
Suomi on sitoutunut
Perustuslaissa EU:n jäseneksi ja rakentanut
turvallisuuspolitiikkansa jäsenyyden varaan. Pakolaiskriisi on
seurausta ensisijaisesti EU:n kyvyttömyydestä valvoa ulkorajojaan
sekä eräiden EU-maiden kuten Saksan ja Ruotsin vastuuttomasta
maahanmuuttopolitiikasta, joka houkuttelee onnenonkijoita ja
teeskentelee, että nämä ovat pakolaisia. Ratkaisuna EU on
tarjonnut ainoastaan turvapaikanhakijoiden jakamista jäsenvaltioihin
kiintiöiden mukaan. Mitä turvaa tällainen yhteisö oikeasti
tarjoaa? Näin ei saa kysyä, koska muuten on Putinin trolli tai
vähintään resonaattori. Infosota-kirja on jo omalta osaltaan
myrkyttänyt julkista keskustelua tuomatta siihen merkittävää
uutta tietoa.
11 kommenttia:
Kirjaa lukematta voi todeta että se on resonaattori,perinteistä propagandaa ja kirjoittaja on ammattitrolli.
Nationalismion ainut syy puolustaa aseellisesti perhettään, sukuaan ja maataan. Harva uhraa oikeasti omaa henkeään EU:n, monikulttuurin ja vapaan maahanmuuton edestä. Nämä kuitenkin näyttävät olevan suurimmat arvot tämän päivän Suomessa. En pelkää Venäjää. Suurin uhka on maahanmuutto, joka tuhoaa 50 vuoden sisällä Euroopan ja Suomen. Tunnen kunnioitusta Venäjää kohtaan joka pitää huolta kansallisesta identiteetistään ja ordotoksisesta uskonnostaan. Kun Eurooppa on islamisoitu ja raunioina, Venäjän, Kiinan ja Japanin kaltaiset valtiot pitävät yllä tieteen lippua. Se ei nimittäin liehu missään maassa, jota islam-teokratia pitää hallussaan.
Tuosta kirjoituksestasi tulee mieleen, että on pelottavaa että Venäjä-kortilla tehdään Suomessa nykyisin sisäpolitiikkaa. No joo, tehtiinhän sitä Kekkoslovakiassakin, mutta juuri toisin päin kuin nyt. Aivan kuin Venäjä olisi muuttunut jotenkin kakkosluokan valtioksi. Se on kuitenkin Suomeen nähden vieläkin melko voimakas. Ja niin kuin kirjoituksessasi mainittiin, on helppoa määritellä nykysysteemin vastustajat Putinin trolliksi. Kun trollikortin on heittänyt pöytään, ei enää tarvitse perustella sanomisiaan.
Saara Jantunen on siis sotatieteen tohtori. Hmm....... Lukematta hänen kirjaansa mulla on kuitenkin viime aikoina alkanut vaivaamaan epäilys, että voiko näihin tohtorin ja professorin tittelin omaavien henkilöiden mielipiteisiin ja tuotoksiin enään kritiikittömästi luottaa. Liian usein on tullut takapakkia näistä ennen niin luotetuista ja korkean koulutuksen saaneiden tutkijoiden tutkimuksista.
Anon 1:
"kirjoittaja on ammattitrolli."
Keskustelun yläpuolelle voi yrittää asettautua, mutta se ei estä joutumasta keskustelun osapuoleksi.
Anon 2:
"Kun Eurooppa on islamisoitu ja raunioina, Venäjän, Kiinan ja Japanin kaltaiset valtiot pitävät yllä tieteen lippua. Se ei nimittäin liehu missään maassa, jota islam-teokratia pitää hallussaan."
Tanskalainen psykologi Nicolai Sennels esitti motiivinaan taistella islamisaatiota vastaan sen, että hän ei halua, että jälkipolvet miettisivät, sitä mitä Muhammad teki tai sitä, mitä Allah sanoi, että pitää tehdä. Hänen mielestään länsimaisen kulttuuriperinnön hylkääminen johtaa islamjin voittokulkuun.
Ykä: " Aivan kuin Venäjä olisi muuttunut jotenkin kakkosluokan valtioksi. Se on kuitenkin Suomeen nähden vieläkin melko voimakas."
Niin, ja Venäjällä on ydinaseita. Suomen valtiojohto teeskenteli vuosikaudet uskoen Venäjän demokratiakehitykseen. Tämä usko oli rakennettu tyhjän päälle.
Vasarahammer:" Suomen valtiojohto teeskenteli vuosikaudet uskoen Venäjän demokratiakehitykseen. Tämä usko oli rakennettu tyhjän päälle"
Suomen ja EU:n johto on uskonut omaan demokratiakehitykseensä vuosikaudet. Tämäkin usko on rakennettu tyhjän päälle.
Venäjällä ja Lännellä oli hetkensä NL:n kaaduttua, mutta se pelasi huonosti korttinsa ja sössi tilanteen ennennäkemättömällä Balkanilla ja myöhemmin Ukrainassa, joten Venäjän tilanteen kehitykseen on vaikuttanut Länsi mitä suurimmassa määrin. Saara Jantusen maailmankuva on näistä konflikteista, ja voimakkaasti puolueellinen. Toivottavasti vältytään heidän takiaan vakavemmalta, jopa sodalta, minkä lietsonnasta hänelläkin on kyse. Tosin hänen itsensä sitä ymmärtämättä.
Itse näen, että Venäjän ulkopolitiikassa on ollut ja on tällä hetkellä jopa enemmän logiikkaa ja ennustettavuutta kuin EU/USA:lla.
BTW.
MV- lehdessä oli artikkeli, jonka allekirjoituksena oli "nuorempi toimittaja" tms.
Lehti tarvitseekin kipeästi tasapainottavia voimia Magneettimedian kohujuttujen sekaan.
Somessa näkyi kyseltävän, että onko lehden linja muuttunut jo liian liberaaliksi. :)
"Anonyymi sanoi...
Nationalismion ainut syy puol"
Näin se menee. Örkein paskavaltio jatkaa ja porskuttaa kun kermapersevaltiot tuhoutuu kiimaisessa hyssyttelyssään.
Ilmainen hyvää hyvyyttään pystytetty vessa festareilla hukkuu paskaan ja se potkitaan ketuiks. Valvottu vessa ravintolassa on hyvin siisti.
Tavoitteena on muuttaa vanhoilla päivillä Japaniin tai jäädä tänne sekoilemaan ja buolusdamaan isäm maada, ihan vain vittuillessaan, koska en tykkää tuommosesta invaasiosta joka on naamioitu joksikin pikkukivaksi auttamiseksi ja maahanmuutoksi. Minister of immigration = Minister of invasion
Kari: "Venäjällä ja Lännellä oli hetkensä NL:n kaaduttua."
En tiedä, missä vaiheessa tuo hetki hukattiin. Joka tapauksessa sana "demokraatti" muuttui 90-luvun Venäjällä kirosanaksi, joka tarkoittaa epäjärjestystä ja taloudellista kurjuutta. Venäläiset itsekään eivät tiedä, missä vaiheessa Venäjän demokratia lakkautettiin ja muuttui "ohjatuksi".
Balkanin sodissa länsi asettui muslimien puolelle serbejä vastaan. Venäjä oli tuolloin liian heikko pystyäkseen vastustamaan länttä. Serbit saivat Venäjältä osakseen lähinnä sympatiaa ja lämmintä kättä.
Itse en välttämättä usko, että Venäjän ja lännen ystävyys olisi koskaan voinut muodostua kovin läheiseksi.
Mitä tulee ennustettavuuteen, Venäjä ainakin näytti Georgian sodassa, että se ei hyväksy etupiiriinsä kuuluvien maiden liukumista länteen. Ukraina oli sille vielä herkempi paikka. Luulen, että Putler oli katsonut Obaman ja Kerryn kortit ja laski sen varaan, että länsi ei Ukrainan takia lähde eskaloimaan konfliktia.
Obaman ja Kerryn kaltaiset poliitikot eivät ymmärrä, että mitään sääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä ei ole, jos sen takaa ei löydy sotilaallista voimaa ja tahtoa käyttää sitä.
Mitään suurta suunnitelmaan tuon takana tuskin on. Luulen, että Putte näki Janukovitshin kohtalon ja mietti, että kohta hänellekin käy noin, jos mitään ei tehdä.
"en tykkää tuommosesta invaasiosta joka on naamioitu joksikin pikkukivaksi auttamiseksi ja maahanmuutoksi. Minister of immigration = Minister of invasion"
Tämä on se suuri valhe, jota markkinoidaan vetoamalla tunteisiin. Viimeisin tällainen yritys on tämä kuva.
Vietnamin sotaa vastustettiin aikanaan. Mielipiteisiin vaikutti mm. tämä kuva.
"Saara Jantunen on siis sotatieteen tohtori. Hmm....... Lukematta hänen kirjaansa mulla on kuitenkin viime aikoina alkanut vaivaamaan epäilys, että voiko näihin tohtorin ja professorin tittelin omaavien henkilöiden mielipiteisiin ja tuotoksiin enään kritiikittömästi luottaa."
Kyllähän Saara nyt on miltei melkein lähes yhtä arvostettu & luotettava kuin Selitteläätiön, soveltavan spedestiikan ja akateemisen asioiden vituralleenhässimisen moninkertainen tohtori Adolf Butler Ainthworth University:stä Iso-Britanniasta... :D
Kirjavinkkinä Putinin Venäjästä suosittelisin tuoretta Mihail Zygar:n kirjaa "Putinin sisäpiiri".
Tässä ehdin työkiireiltäni avata viikonlopun Ilta-Izvestijan (sytyke-versio).
Siinä armoitettu terrorismin hutkija Leena Malkki tarinoi seuraavasti:
"...Ensimmäinen aaltoon liittyvä isku oli vuonna 1983 Libyassa Ranskan ja Amerikan sotilastukikohtia vastaan tehty itsemurhapommi-isku. Iskun väitetään olevan shiiamuslimijärjestö Hizbollain tekemä, Malkki kertoo."
No joo. Voihan tuo olla Ilta-Izvestijan toimittelia Tiia-Maria Taponen tekemä virheskin. ;) (Mikä taas kertoo suomalaisen jurnalismmin tasosta.)
Verkossa tuo on toistaiseksi maksumuurin takana, niin ei pääse tarkistamaan.
Lähetä kommentti