Tämän jutun kuvituksena on Finn Graffin piirtämä karikatyyri norjalaisesta Dagbladet-lehdestä. Karikatyyrissä Israelin pääministeri Ehud Olmert on piirretty Schindlerin lista –elokuvasta tutun keskitysleirin komentajan kaltaiseksi, ihmisiä huvikseen ampuvaksi hirviöksi.
Toinen esimerkki ns. uudesta antisemitismistä löytyy myös Libanonin sodan ajoilta. Norjalaisen kirjailija Jostein Gaarderin (Sofian maailma) mielipidekirjoitus ”Jumalan valittu kansa” julkaistiin Aftenposten-sanomalehdessä. Gaarderin kirjoitus on järkyttävän yksisilmäinen ja moralistinen mutta kertoo totuudenmukaisesti siitä erityisesti eurooppalaisen vasemmiston edustamasta ajattelumallista, johon ”uusi antisemitismi” perustuu.
Gaarder rinnastaa häpeämättä Israelin valtion Etelä-Afrikan apartheid-hallintoon ja unohtaa ilmeisesti tarkoituksella, että Israelia ympäröivät valtiot ja erilaiset terroristijärjestöt eivät hetkeäkään epäröisi ajaa juutalaisia mereen, jos tällainen tilaisuus vain tulisi. Gaarder kuitenkin menee pitemmälle kuin monet muut, sillä hän melko yksiselitteisesti kiistää Israelin oikeuden olla olemassa:
”Emme tunnusta Israelin valtiota, emme tänään, tästä kirjoituksesta lähtien emmekä tänä surun ja vihan hetkenä. Jos koko Israelin kansa joutuisi hätään ja osa väestöstä pakenisi hallussaan pitämiltä alueilta toiseen diasporaan, sanoisimme: ”Olkoon heidän ympäristönsä rauhallinen ja heille armollinen.” On ajaton rikos ilman lieventäviä asianhaaroja hyökätä pakolaisia ja valtiottomia ihmisiä vastaan.”
Gaarderin kirjoitus herätti runsaasti arvostelua ja kirjailijan israelilainen kustantaja Schocken Publishing House ilmoitti lopettavansa yhteistyön ja Gaarderin kirjojen julkaisemisen. Gaarder sai myös tukea, sillä Norjan entinen pääministeri Kåre Willoch kritisoi Gaarderin arvostelijoita:
”Aina, kun Israelin politiikkaa arvostellaan, jotkut yrittävät kääntää huomion pois arvostelun sisällöstä.”
Humanitaarisen naamion takana
Monet israelilaiset eivät suinkaan passiivisena katsele, kuinka heidän valtiotaan demonisoidaan eurooppalaisessa mediassa. Yksi heistä on Hollannissa syntynyt ympäristönsuojeluun erikoistunut tohtori Manfred Gerstenfeld, joka nykyisin toimii poliittisena toimittajana ja on julkaissut kirjan Behind the Humanitarian Mask. Kirjassa Gerstenfeldin maalitauluna ovat Pohjoismaat, erityisesti Norja ja Ruotsi.
Äskettäin Gerstenfeld aiheutti kohua väittämällä, että antisemitismi kasvaa Norjassa. Israelissa akateemikot kokoontuivat konferenssiin, jossa käsiteltiin epätavallista aihetta eli antisemitismiä Norjassa ja Ruotsissa. Gerstenfeld sanoi:
”En ole koskaan ennen nähnyt vastaavaa ilmiötä. Vain Norjassa Israelista tehdään samassa määrin ainoa roisto.”
Todisteeksi syytöksistä Gerstenfeldillä oli tarjota pitkä lista tapauksista, joista yksi oli Gaarderin Libanonin sodan aikana julkaistu kirjoitus. Gerstenfeld ei myöskään ole vakuuttunut Israelia vastaan kohdistetun kritiikin sisällöstä:
”Israelin arvostelu on tietysti hyväksyttävää eikä tästä ole kyse. Arvostelu on kuitenkin niin puolueellista, että sen lopputuloksena on demonisointi ja dehumanisointi.”
Pohjoismaita on perinteisesti pidetty antirasismin ja humanismin mallimaina. Gerstenfeldin mukaan humanistiset perinteet paradoksaalisesti lisäävät uudenlaista rasismia:
”Yleisen käsityksen mukaan ei-valkoiset ihmiset ovat aina uhreja. Jos sanot näin, poistat heiltä vastuun omasta elämästään. Tämä vastuu on olennainen inhimillinen ominaisuus ja ilman sitä ihmisistä tulee vähemmän inhimillisiä ja huonompia. Tämä synnyttää rasismia niitä ei-valkoisia ihmisiä kohtaan, joita alun perin on tarkoitus auttaa.”
Gerstenfeldin mukaan tällainen rasismi koskee etupäässä afrikkalaisia eikä lainkaan israelilaisia. Sen sijaan israelilaisia demonisoidaan, ja heistä tehdään suurimpia ihmisoikeusrikollisia, jota he eivät ole. Gerstenfeld sanoo tämän luoneen uuden oikeutuksen antisemitismille.
Virallisen Israelin kantaa syytöksiin ei tiedetä, mutta Israelin ulkoministeriön diplomaatit ovat esittäneet mielipiteitä, joiden mukaan nimenomaan Norjassa Israel-vastaisuus on kaikkein suurinta. Israelin ulkoministeriö on kuitenkin ollut varsin pidättyväinen arvostelussaan Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Stoerea kohtaan, vaikka tämä julkaisi viime kuussa kirjan, jossa eräiden väitteiden mukaan rinnastettiin juutalaiset uudisasukkaat natseihin.
Vastaus yllättävästä suunnasta
Gerstenfeldin kritiikki ei jäänyt vaille vastausta, mutta vastaus tuli yllättävästä suunnasta. Norjan holokaustikeskuksen johtaja Odd-Björn Fure sanoi, että norjalaiset eivät ole muuttuneet aiempaa antisemitistisemmiksi.
Furen mukaan
”On päivänselvää, että Norjan julkinen mielipide on muuttunut epäilevämmäksi suhteessa Israeliin viime vuosina. Tätä ei kuitenkaan voi kutsua osoitukseksi antisemitismistä. Arvostelulla ei ole mitään tekemistä antisemitismin kanssa.”
[...]
”On täysin oikeutettua arvostella Israelin valtiota ja eri Israelin hallituksia, kun Israel rikkoo kansainvälisiä ihmisoikeuksia vastaan ja ylläpitää brutaalia miehityshallintoa.”
Viime aikoina sanasta ”juutalainen” on taas tullut suosittu haukkumasana Norjassa. Furen mukaan
”Olen kuullut samaa muualta ja tästä on syytä olla todella huolissaan.”
Entä Suomessa?
On päivänselvää, että Israelin toimia tarkastellaan pohjoismaisessa ja myös suomalaisessa mediassa eri kriteereillä kuin konfliktin muiden toimijoiden. Tämä näkyi erityisen selvästi Libanonin sodan aikaisessa uutisoinnissa, jossa Israelia syytettiin suhteettomasta voimankäytöstä eikä lainkaan otettu huomioon sitä, että Israelilla oli kansainvälisen lain mukainen oikeus vastata alueeseensa kohdistuvaan hyökkäykseen.
Hizbollah-järjestö ei tietysti ole sama asia kuin Libanonin valtio, vaikka sillä onkin edustus Libanonin päättävissä elimissä. Libanonin valtio kuitenkin sallii Hizbollahin toiminnan omalla alueellaan, vaikka tietysti on päivänselvää, että Libanonin hallitukselta puuttuu sekä tahto että kyky estää Hizbollahia toimimasta Israelin tuhoamiseksi.
Vaikka Suomenkin media käsittelee Israelin ja palestiinalaisten konfliktia yksipuolisesti, Suomessa poliittisen vasemmiston Israel-vastaisuus ei kuitenkaan ole niin merkittävää kuin Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja on näkyvimmin arvostellut Israelia ja näin joutunut myös kritiikin kohteeksi. Tuomiojan näkemykset eivät kuitenkaan välttämättä edusta edes hänen oman puolueensa valtavirtaa.
Olen sen verran lukenut ruotsalaista Israel-kritiikkiä, että en olisi ihan ensimmäisenä niputtamassa Suomea samaan koplaan Norjan ja Ruotsin kanssa Sanna Neguksesta huolimatta. Suomalainen Israel-kritiikki perustuu pitkälti siihen virheelliseen käsitykseen, että Israelin politiikka estää ns. kahden valtion ratkaisun toteutumisen, ja toissijaisesti siihen, että muslimien viha länttä kohtaan perustuu ensisijaisesti Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin.
10 kommenttia:
Eilisessä Ylen tv-uutislähetyksessä haastateltiin Eilatissa työskenteleviä sudanilaispakolaisia, joille Israel ei enää myönnä väliaikaisia työlupia. Joku haastateltava "nuorukainen" totesi pelkäävänsä palautusta Sudaniin, koska matka läpi Egyptin oli ollut niin vaarallinen. Mutta "Jumalan kiitos" [ins-Allah], hän oli yhä hengissä.
Luulisi nyt tuon jo paljastavan tyhmimmällekin jeesustelijalle, että arabikulttuurissa on meille hyviä puolia yhtä paljon kuin Sudanissa naaleja. Joku varmaan uskoi, että Suomen raja Neukkulaan vuoti molempiin suuntiin, ja Suomen rajavalvonnan tehtävänä oli estää suomalaisia pakenemasta Neukkulaan. En epäile yhtään.
Sen kummemmin kantaa ottamatta Tuomiojan tai muiden vastaavien (ja varsinkaan Gaarderin) lausuntoihin, minusta Israelin ja palestiinalaisalueiden ongelmista ei kukaan oikein puhu mitenkään muuten kuin jotain syyttäen ja toisia juhlistaen.
Historiaa ja tähän päivään johtanutta kehitystä voidaan tarkastella monella tavalla. Israelin valtion toimiin tuomitsevimmin suhtautuvat suosivat yleensä sellaista analyysiä, jossa tarkastellaan tilannetta siirtomaa-aikana, sitten osoitetaan vain ne kohdat, joissa Israel on yksipuolisella päätöksellään poikennut kansainvälisistä päätöksistä ja sopimuksista.
Ei se analyysi ole oikea ja rehellinen, mutta minusta on vähän tökeröä nimittää sitä "antisemitismiksi".
Toinen suosittu tapa on esittää - kuten tässä vähän tehdään - Israel jonkinlaisena uhrivaltiona, sankarillisena saarekkeena, järkevien ja vapautta rakastavien juutalaisten linnakkeena täysin aiheettomasti vihamielisessä ympäristössä kuolaavien raivo(rätti)päiden ympäröimänä.
Rodullis-etninen linjanveto ei täysin toimi lähi-idässä, koska Israelin juutalaiset ja palestiinalaiset ovat kokolailla yhtä "valkoisia", joskin juutalaisten joukossa taitaa olla aika paljon juutalaisia, jotka ovat historiallisista syistä vähän vaaleampia kuin alueen populaatio keskimäärin.
Tiiviisti asutetulla alueella, jossa on sovittamattomia uskonnollisia ristiriitoja ja paljon paljon aseita ja nuoria miehiä, sattuu paljon paljon väkivaltaa. Mikä tahansa valtio alkaa tinkiä sellaisessa tilanteessa ihmisoikeuksista. Ei se ole kivaa eikä toivottavaa, mutta toisaalta on aika naivia kuvitella, että kauheasti kävisi toisin.
Juttelin yhden israelilaisen nuoren tutkijan kanssa vuonna 2006, kun Hizbollah ja Israel ammuskelivat tosissaan. Kaveri tuntui olevan aika vihainen länsimaille siitä, että näiden lehdistö tuntuu kannattavan rauhaa. Minulle jäi kuva, että kaverin mielipide oli se, että rauhaa ei ole ja jos se heistä (nuorista juutalaismiehistä) on kiinni, ei ole tulossakaan. Asenteet ovat puolin ja toisin erittäin kovia.
Käsitys siitä, että Israelin konflikti olisi keskeinen syy siihen, että arabimaailmassa (ja laajemminkin islamilaisissa maissa) vihataan länttä, on toki sinänsä virheellinen. Mutta se ei ole täysin epätosi siinä mielessä, että kun juttelin egyptiläisten nuorten kanssa, heillä ainakin tuntui olevan päällimmäisenä syynä juuri Israel. Tämän kirjoituksen sävyyn sopien, he tuntuivat suhtautuvan erittäin positiivisesti juuri pohjoismaisiin ihmisiin. Tämä saattoi johtua toki vain yleisestä kohteliaisuudesta minua kohtaan.
Israelin toimia tarkastellaan pohjoismaisessa ja myös suomalaisessa mediassa eri kriteereillä kuin konfliktin muiden toimijoiden. Tämä näkyi erityisen selvästi Libanonin sodan aikaisessa uutisoinnissa, jossa Israelia syytettiin suhteettomasta voimankäytöstä eikä lainkaan otettu huomioon sitä, että Israelilla oli kansainvälisen lain mukainen oikeus vastata alueeseensa kohdistuvaan hyökkäykseen.
Ks.
"Sodanvastaiset kansalaisaktiivit" ovat juutalaisvastaisia muslimeja
http://fi-lib.blogspot.com/2006/08/sodanvastaiset-kansalaisaktiivit-ovat.html
Käsite "uusi antisemitismi" on kiistanalainen ja löytyy linkittämästäni Wikipedia-artikkelista.
Sieltä löytyy mm. tällainen lista ilmiön ominaisuuksista:
# Denying the Jewish people the right to self-determination, e.g. by claiming that the existence of a state of Israel is a racist endeavor; (mm. Gaarder tekee näin)
# Applying double standards by requiring of Israel a behavior not expected or demanded of any other democratic nation; (viime Libanonin sodan aikana länsimainen lehdistö syyllistyi tähän)
# Using the symbols and images associated with classic anti-Semitism (e.g. claims of Jews killing Jesus or blood libel) to characterize Israel or Israelis; (tyypillistä arabimaiden medialle)
# Drawing comparisons of contemporary Israeli policy to that of the Nazis; (ks. tämän jutun kuva)
# Holding Jews collectively responsible for actions of the State of Israel. (tyypillistä muslimien juutalaisvastaisuutta)
Uusi antisemitismi ei ole samaa kuin rodullinen antisemitismi eli juutalaisten pitäminen alempana rotuna natsien tavoin.
"egyptiläisten nuorten kanssa, heillä ainakin tuntui olevan päällimmäisenä syynä juuri Israel."
Historialliset syyt ovat tuossa merkittäviä. Egypti on kuitenkin käynyt useita sotia Israelia vastaan ja hävinnyt nöyryyttävästi joka kerta. Kunniakulttuurissa tuollainen häpeä ei katoa koskaan.
Kiitämme etukäteen osallistujia ja allekirjoittajia
Astrid Thors eroa - Et nauti kansan luottamusta maahanmuuttoministerinä
http://www.adressit.com/eroa-astrid-thors
Astrid Thors eroa - Et nauti Suomen kansan luottamusta maahanmuuttoministerinä
Valmistelemasi ulkomaalaislainsäädäntö ei nauti kansan ja mm. meidän allekirjoittaneiden tahtoa, vaan on salakavala hanke ujuttaa Suomesta EU:n Pandorran lippaaseen verrattava sisääntuloväylä niille, jotka eivät enää muualta pääse EU:n sisälle.
Antiikin Troyan kohtaloksi koitui Troyan hevonen. Älkäämme alistuko Astrid Thorsin kansan tahdon vastaiselle ulkomaalaislainsäädännännön väljennyksille. Siksi vaadimme maahanmuuttoministeri Astrid Thorsille eroa. Tilalle esim. Kari Rajamäki tai Jussi Halla-aho.
Astrid Thorsin eron lisäksi tällä nettiadressilla voit vaatia myös Sveitsin 2006 kansanäänestyksen viitoittamaa tietä maahanmuuton rajoittamisella sitovalla kansanäänestyksellä. Ne jotka puhuvat demokratiasta luottakoon nyt demokratian voimaan ja antakoon kansan päättää maahanmuuton rajoitus asiasta sitovan kansanäänestyksen kautta Sveitsin tapaan.
Kunnioittaen ystävällisesti Suomen kansan asialla
Yksi monista Seppo Lehto ja muut allekirjoittaneet
http://kavkaz.fi Karjala takaisin terveisin ;)
Tiedemies kirjoitti asiaa. Jonkinlaisen kuvan saaminen Israelin tilanteesta on vaikeaa, koska neutraalia tietoa on vähän saatavilla. Melkein kaikki aiheesta kirjoittaneet ovat valinneet puolensa.
Minulla ei ole mitään juutalaisia vastaan.
Israelin juutalaisten ja palestiinalaisten konfliktit sitä vastoin.. Pata kattilaa soimaa ja musta kylki kummallakin. Molemmat puolet käyttävät äärimmäisen kovia otteita. Sympatiani ovat pääosin väkivaltaisten voimien saartamien juutalaisten puolella, mutta hekään eivät ole puhtaita pulmusia (esim. äärijuutalaisten siirtokunnat väkivaltaisine asukkeineen, palestiinalaisten liikkumisen rajoitukset, kollektiivirangaistukset, kidutus vankiloissa, vesiresurssien epäsuhtainen jakaminen, talojen tuhoamiset yms). Sitä ei voi kieltää, etteikö juutalaisilla olisi tiukat paikat muslimien puristuksissa. Heidän kovat otteensa ovat vastineita palestiinalaisten otteille, mutta onko se aina oikeutettua, etenkin selkeästi sivullisten joutuessa kärsimään?
Jos joskus tulen poliitikoksi, niin otan sen linjan, että en koske Israelin asioihin pitkällä kepilläkään. Ei ole (toivottavasti) minun murheeni. En rupea valitsemaan omaa puoltani kahdesta huonosta vaihtoehdosta, ellei ole pakko.
En rehellisesti sanoen tiedä tai osaa arvioida, olisi Israel säilynyt olemassa noudattamalla kansainvälisiä lakeja ja päätöksiä. Voi olla ettei olisi. En tiedä olisiko se ollut tässä tapauksessa "oikein" vai "väärin".
Luulen, että näissä sodanvastustajissa on paljon muslimeja, jotka luonnollisista syistä kokevat asiat "vähän" puolueellisesti. Lisäksi en pidä yllättävänä sitä, että jos jossain Helsingissä joku muu taho (en tiedä kuka tai missä tilanteessa) järjestäisi vaikka rauhanmarssin Israelin sotiessa, nämä kaverit tulisivat sinne osoittamaan mieltään.
Se vähä mitä olen ihan kantasuomalaisten ns. rauhanaktivistien kanssa jutellut (pari kertaa ja siitäkin on varmaan liki kymmenen vuotta) on päällimmäisenä jäänyt mieleen sellainen kuva, että ne nyt vaan tuntuvat ajattelevan, että tappaminen on väärin ja se on enemmän väärin jos sen tekee hyvin organisoitu ja "hyvien" puolella oleva koneisto. Eli ainakin minun kuvani asiasta on, että jotain Hizbollahia vastaan ei lähdetä osoittamaan mieltä, koska ei koeta siitä olevan yhtään mitään hyöytä. Tämä tietysti näyttää siltä, että rauhan puolesta puhujat ovat väkivaltaisten terroristien puolella.
Rauhantyötä tehdään kuitenkin ihan käytännössäkin ja vaikkei joku Ahtisaari nyt täydellinen ole siinä hommassa, niin ainakin monien mielestä aika pirun hyvä kuitenkin. Varmaan hänenkin toiminnastaan löytyy paljon kritisoitavaa. Hän kuitenkin korosti, että lähi-idän rauha pitäisi nyt saada aikaan. Itse en ole optimistinen laisinkaan, koska tiedän, että kummallakin puolella on paljon ihmisiä, jotka eivät edes halua rauhaa.
[i]Historialliset syyt ovat tuossa merkittäviä. Egypti on kuitenkin käynyt useita sotia Israelia vastaan ja hävinnyt nöyryyttävästi joka kerta. Kunniakulttuurissa tuollainen häpeä ei katoa koskaan.[/i]
Itse luulen, että juuri tuosta on kysymys. Rauhanneuvottelut pitäisi pystyä käymään jotenkin niin, että niiden tulos vaikuttaisi arabien voitolta huolimatta siitä, että Israel ei kokisi alueellisia menetyksiä.
Kansainvälisen huomion puuttuminen olisi silloin etu, koska vihollisia keskenään ovat nimenomaan Israel ja arabimaat. Näiden pitäisi keskenään saavuttaa tilanne, jossa oltaisiin kypsiä rauhaan. Siis nimenomaan niin, että tilanne vaikuttaisi siltä, että arabit ovat painostaneet Israelin siihen.
Sitten on tietysti vielä Iran jne...Eli alueen tilanne ei ole mitenkään mukava minkään neuvottelujen tai ulkopuolisen puuttumisen kannalta.
Minä en jutkuna paljon ählämejä säästelisi vaan olisin pitänyt Siinainkin Israelin hallussa
Seppo Lehto Tampere
"Rauhantyötä tehdään kuitenkin ihan käytännössäkin ja vaikkei joku Ahtisaari nyt täydellinen ole siinä hommassa, niin ainakin monien mielestä aika pirun hyvä kuitenkin."
Ahtisaarelle kuuluu kunnia hyvästä diplomatiasta. Mikään sateentekijä hän ei ole ja Acehissa sharia-laki uskontopoliiseineen astui voimaan Ahtisaaren välittämän rauhan jälkeen.
"Itse en ole optimistinen laisinkaan, koska tiedän, että kummallakin puolella on paljon ihmisiä, jotka eivät edes halua rauhaa."
Rauha ei ole mahdollinen eikä ns. kahden valtion ratkaisu ole mikään ratkaisu.
Israel pystytään taivuttamaan rauhan taakse, jos tuloksena on todellinen rauha.
Palestiinalaisten takana on sen sijaan öljyrikkaat arabimaat Saudi-Arabia etunenässä. Heidän rauhanehdotuksensa eivät ole olleet toteuttamiskelpoisia tähän saakka.
Rauhaa ei tule niin kauan kuin jihadismi jatkaa voittokulkuaan islamilaisessa maailmassa. Islamin perusoppien mukaan rauha vääräuskoisen kanssa ei koskaan ole pysyvä vaan tilapäinen "hudna", joka ei sido muslimiosapuolta. Tätä Hamaskin on ehdottanut.
Parhaiten toimii sellainen rauha, johon sisältyy pysyvä maksu (naamioitu jizya) kuten Israelin ja Egyptin sekä Israelin ja Jordanian rauhansopimuksissa.
Lähetä kommentti