perjantaina, marraskuuta 11, 2022

Kisat Qatarissa

 


En muista yksiäkään jalkapallon MM-kisoja, joista olisin innostunut niin vähän kuin Qatarissa 20.11.2022 alkavat kisat. Näin on siitä huolimatta, että kisat ovat monella tapaa historialliset. Ne ovat ensimmäiset kisat, jotka pelataan, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on talvi.

Ne ovat myös ensimmäiset kisat, jotka pelataan islamilaisessa maassa.

Näistä ensimmäinen herättää närkästystä. ”Väärään” aikaan pelattavat MM-kisat häiritsevät eurooppalaisia jalkapallosarjoja, joissa suurin osa maailman parhaista pelaajista hankkii elantonsa.

Eurooppalaisista sarjoista osa pelataan kesäisin (ml. Suomen Veikkausliiga), osa taas olisi normaalisti kisojen aikana talvitauolla (esim. Saksan Bundesliiga) ja osaa pelattaisiin ilman taukoja kuten Englannin Valioliigaa, jonka pahin otteluruuhka on perinteisesti Tapaninpäivän ja Uuden vuoden välisenä aikana.

Toki on selvää, että Qatarissa olosuhteet ovat muina vuodenaikoina sellaiset, että jalkapallon pelaaminen olisi käytännössä mahdotonta tukahduttavan helteen takia.

Toinen ja kenties pahin närkästyksen aiheuttaja on isäntämaa Katar. Sen historia MM-jalkapallossa on luokattoman surkea. Maa ei ole koskaan selviytynyt kisoihin karsintojen kautta eli sillä on jotakin yhteistä Suomen kanssa.

Maan jalkapallokulttuuri on myös lähes olematonta. Tosin internet väittää, että jalkapallo olisi maan suosituin urheilulaji ennen painia ja krikettiä, joka on maassa työskentelevien intialaisten ja pakistanilaisten vierastyöläisten suosikkilaji.

Korruptiota vai ei?

Kun jalkapallon MM-kisat järjestetään Qatarin kaltaisessa maassa, herää luonnollisesti kysymys siitä, miten paljon rahaa on käytetty FIFA:n edustajien voiteluun eli järjestyivätkö kisat Qatariin korruption avulla.

Vastaus on tietysti, että ei virallisesti, mutta vahvistamattomia huhuja on.

Saksalainen Bild-sanomalehti julkaisi vuonna 2017 entisen FIFA:n eettisen tutkijan Michael Garcian raportin, jota oli pidetty salassa vuodesta 2014 lähtien.

Raportissa kuvataan mm. 2 miljoonan dollarin summa, joka väitetysti maksettiin FIFA:n toimihenkilön 10-vuotiaalle tyttärelle.

Lakimiehenä työskennellyt amerikkalainen lakimies Garcia jätti FIFA:n kun järjestön johtohenkilöt päättivät yksimielisesti julkaista raportista ”laillisesti sopivan” version, jossa Katar vapautetiin korruptioepäilyistä.

Silti kovinkaan moni tuskin uskoo FIFA:n rehellisyyteen tässäkään asiassa.

Varmaa on ainoastaan se, että Qatar tuskin sai kisoja maajoukkueen pitkän ja loistokkaan menestyshistorian ansiosta tai juhlistaakseen kisojen avulla sykkivää jalkapallokulttuuriaan.

Vasemmistolaisessa Guardian-lehdessä toimittaja Barney Roday kirjoittaa FIFA:n korruptiosta seuraavaa:

Ympäröivä häly ihmisoikeuksista, työntekijöiden kuolemista, imagon valkopesusta ja muusta estävät huomaamasta, mikä on Qatarin 2022 MM-kisojen varsinainen sanoma tämän globaalin jalkapallofestivaalin ytimessä. Tämä o tietysti korruptio.

Komitean jäsenet elävät jonkun toisen kustannuksella. Kehitysrahaa, jota ei koskaan käytetty. Lihava ja märkä kädenpuristus päätyi sopimukseen TV-oikeuksista. On aika pohtia tämän asian perussäveliä kuuden viikon päässä Fifan talvikauden MM-kisoista.

Guardian kuitenkin päästää itse kisojen järjestäjämaan pälkähästä. Mitään näyttöä heidän osallisuudestaan korruptioon ei ole. Sen sijaan FIFA:n johtoryhmää lehti ei päästä yhtä vähällä.

Yksi FIFA:n korruption kärkinimistä, entinen puheenjohtaja Sepp Blatter avautui äskettäin Qatarin kisoista:

”Se oli huono valinta ja minä olen vastuussa”.

Blatterin mukaan Michel Platinin tuomat neljä Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n ääntä ratkaisivat MM-kisojen menon Qatariin Yhdysvaltojen asemesta.

FIFA:n toimeenpaneva komitea lopulta päätti äänin 14-8, että kisat annetaan Qatarin järjestettäväksi.

Blatter mainitsi myös, että Qatarin kisa-isännyys edellytti FIFA:lta muutoksia sosiaalisiin ja ihmisoikeuksiin liittyviin kriteereihin eli niistä joustettiin, jotta Katarista saatiin kisaisäntä. Blatter mainitsi myös, että huolta aiheutti myös stadioneita rakentavienvierastyöläisten kohtelu. Guardianin mukaan 6500 vierastyöläistä on kuollut sen jälkeen, kun MM-kisat myönnettiin Katarille.

Qatar ei myöskään suostu kumartamaan länsimaisia sukupuolivähemmistöjä koskevia normeja. Katarin MM-kisojen suurlähettiläs Khalid Salman totesi, että homoseksuaalisuus on ”mielen vaurio” ja sanoi, että kisoihin tulevien LBTQ+ - ihmisten tulisi hyväksyä heidän sääntönsä, joiden mukaan samaa sukupuolta olevien suhteet ovat laittomia kuten myös niiden edistäminen.


Raiskattu syytteeseen

Muistutuksen siitä, että Qatar on islamilainen maa, jossa vallitsee sharia-laki, voi lukea tästä uutisesta.

Meksikolainen Paola Schietekat matkusti Katariin työskennelläkseen MM-kisoissa toimitsijana. Toimitsijakollega kuitenkin raiskasi Schietekatin, joka ilmoitti asiasta Qatarin viranomaisille. Tämä oli paha virhe, sillä Shietekat joutui syytteeseen avioliiton ulkopuolisesta sukupuoliyhteydestä, josta rangaistus Katarissa on 100 ruoskaniskua + seitsemän vuotta vankeutta.

Schietekat onnistui pakenemaan maasta ja näin välttämään rangaistukset.

Tapaus kuitenkin muistuttaa naiiveja länsimaalaisia naisia siitä, että matkustaminen yksin sharia-valtioihin voi olla vaarallista. Maat voivat päällisin puolin olla vauraan ja länsimaisen näköisiä, mutta pinnan alla ne ovat tiukkaa sharia-lakia soveltavia yhteiskuntia, joissa nainen on toisen luokan kansalainen, jonka sana ei oikeudessa paina yhtä paljon kuin miehen sana.

Sepp Blatter oli FIFA:n puheenjohtajana korruptoitunut sika enkä pane suurta arvoa hänen jälkikäteiselle katumukselleen. Hän oli kuitenkin oikeassa siinä, että kisojen myöntäminen Qatariin oli paha virhe. Tästä huolimatta itse kisoista voi tulla urheilullisesti ihan kelvolliset. Jokainen päättää itse, katsooko kisoja vai ei.

Lisäys: Kirjoitusasu Katar ärsytti lukijoita, joten olen muuttanut maan nimeksi Qatarin.

 

torstaina, marraskuuta 03, 2022

Pakollinen viimeinen koronakirjoitus

 


Koronaviruksesta kirjoittaminen tuntuu osittain turhalta mutta toisaalta pakolliselta, koska koronan jälkipyykki on jäänyt pesemättä ja jäljellä on vielä avoimia kysymyksiä liittyen pandemian tai lähinnä sen hoidon seurauksiin.

Toisaalta koronan hoidosta saatiin Suomessa aikaiseksi varsin teennäisen oloinen riita, kun perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru palasi töihin äitiyslomaltaan. Kiurulle tuli ilmeisesti yllätyksenä tieto, että THL on ollut sitä mieltä, että neljättä rokotuskierrosta ei tarvitse laajentaa työikäisiin.

Syntyy vaikutelma, että THL ei enää katso, että laajoja massarokotuksia enää tarvittaisiin. Mielestäni tämä on hyvä asia, koska massarokotuksilta on pudonnut pohja pois.

Korona ei ole enää tuntematon ja mystinen tauti vaan osa arkipäivää. Tauti on mutatoitunut niin, että se useimmilla ihmisillä tuottaa vain lievän taudin. On kyseenalaista, tarvitseeko moista varten rokottaa muita kuin riskiryhmiin kuuluvia. Koronaviruksen aiheuttama hengitystieinfektio on sitä paitsi jo poistettu yleisvaarallisten tartuntatautien listalta.

Terveydenhuoltojärjestelmässä toimii kuitenkin henkilöitä, joiden mielestä rokotuksia pitäisi jatkaa. Näihin kuuluu mm. HUS:in apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen. ja Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas. Broas mainitsee perusteluna: ” toive neljänsistä rokotuksista tuli sairaanhoitopiirin sisältä. "Kahden viime viikon ajan kuormitus on ollut todella kova ja työntekijöiden sairastavuus on uusimman korona-aallon alkaessa kasvanut"

Todettakoon, että sairaanhoitopiirin työntekijät olivat varmasti kaikki rokotettuja mutta sairastivat silti koronaviruksen aiheuttamaa tautia. Yksi viime aikoina selvinneistä asioista on se, että mRNA-rokotteen valmistaja Pfizer kertoi, että rokotetta ei testattu tartuntojen estämisessä. Tästä nousi suuri kohu, vaikka itse asia on ollut selvillä jo pitkään. THL ilmoitti tienneensä, että rokote ei estä tartuntoja. Joka tapauksessa moni rokotuksen ottanut varmasti kuvitteli ja saattaa jopa kuvitella edelleen, että rokote estää tartuntoja. Toisaalta se, että Pfizerin rokote ei estä tartuntoja kerrottiin ainakin epäsuorasti jo marraskuussa 2020.  Tuolloin Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet korosti sitä, että rokote estää oireisen taudin ja tartuntojen estäminen kuului Rämetin toiveisiin, mutta jutussa ei annettu ymmärtää, että toive toteutettaisiin.

Valitettavasti tieto rokotteen puutteista tartuntojen estämisessä ei tavoittanut läheskään kaikkia, ei edes johtavia poliitikkoja, joiden lanseeraamalla koronapassilla ei ollut minkäänlaista tieteellistä pohjaa. Koronapassi ei millään tavalla taannut, että siinä mainitut rokotukset ottanut henkilö ei levittäisi tautia tai että tauti ei tarttuisi häneen.

Itsekin suureksi häpeäkseni käytin koronapassia kotimaisessa ruokapaikassa kerran ja Virossa kerran.

Koronantorjunnan suurin häpeä oli kuitenkin Väliaikainen tartuntatautilain pykälä 48 a, jossa terveydenhuoltoalan työntekijältä edellytettiin koronarokotusta, jos hän halusi toimia terveydenhuoltoalalla. Pykälä oli täysin moraaliton ja vailla tieteellistä perustetta.

Pykälässä selkeästi oletetaan, että käytössä oleva koronarokote jotenkin estäisi tartuntoja, mitä se ei ole koskaan tehnyt.

Valtamedia valehtelee kuten aina

Tämä ei kuitenkaan estänyt valtamediaa mainostamasta rokotetta käyttämällä virheellisiä tai harhaanjohtavia tosiasiaväitteitä.

Iltasanomat 18.11.2020

Helsingin Sanomat 21.2.2021

Mediuutiset 12.3.2021

Tekniikka ja Talous 12.3.2021

Jutut ovat täyttä roskaa ja niiden voi olettaa olevan toimitukselliseksi sisällöksi naamioitua mainontaa.

Niille, jotka vielä uskovat yllä olevat uutiset julkaisseiden sanomalehtien luotettavuuteen, toivon lisää mediakriittisyyttä.

Valtamedian instanssien ei luonnollisesti tarvinnut pelätävalheellisten uutisten  sensuuria sosiaalisessa mediassa toisin kuin ne itsenäiset toimijat, jotka kenties eivät sataprosenttisesti nielleet valtamedian säveltämää narratiivia. Sensuurin kohteeksi eivät joutuneet pelkästään maallikot vaan myös pitkään terveydenhuoltoalalla toimineet asiantuntijat, joiden mielipiteet poikkesivat sallitusta narratiivista. Rokotevastainen oli leimakirves, jota käytettiin usein merkitsemään vääriä mielipiteitä esittänyt asiantuntija poltinmerkillä.

Uskon, että THL:n asiantuntijat tiesivät rokotteen rajoituksista hyvissä ajoin. Niin voi mielestäni lukea Tässä kirjoituksessa siteeratusta MTV Uutisten jutusta. Olen myös varma, että he tiesivät, että Pfizerin rokotteella ei koskaan saavuteta laumaimmuniteettia.

Tästä huolimatta he esiintyivät esimerkiksi tässä Yle Uutisten artikkelissa ja antoivat ymmärtää, että laumasuoja on saavutettavissa.

Lopputuloksena ihmisille syntyi suurelta osin virheellinen käsitys rokotteen vaikutuksista ja tehokkuudesta. Tämä virheellinen käsitys näkyy edelleen, kun keskustelee erityisesti vanhemman sukupolven edustajien kanssa.

Laumasuojaa ei voi saavuttaa eikä rokote estä tartuntoja. Nämä kaksi asiaa tarkoittivat käytännössä, että rokotekattavuudella ei ollut tosiasiallista merkitystä. Koronapiikki oli vain henkilökohtainen terapiapiikki. Sillä ei ollut kokonaisuuden kannalta merkitystä.

Jäljelle tosin jää vielä yksi väite eli se, että rokottamattomat kuormittaisivat terveydenhuoltoa, mikäli rokotekattavuus jäisi liian pieneksi. Tosin myöhempi aika on osoittanut, että rokotteen antama suoja ei kaikissa tapauksissa riitä suojelemaan rokotettuja ”taudin vakavalta muodolta”. Tosin rokotteen todellinen tehokkuus on ollut asia, josta ei ole saanut internetissä vapaasti keskustella ilman sensuurin pelkoa.

Toistaiseksi ainoaksi rokotetta koskevaksi tosiasiaväitteeksi on jäänyt se, että rokotteen väitetään tarjoavan suojan taudin vakavaa muotoa ja kuolemaa vastaan. Tätä väitettä en ole nähnyt kenenkään kumoavan.

Mikä on rokotteen todellinen tehokkuus?

Tässä on kuitenkin ensimmäinen juttu, jossa näin viittauksen tutkimukseen, jossa oli tutkittu rokotteen tehokkuutta. Juttu perustuu tutkimukseen, jossa on selvitetty rokotteen tehokkuutta.

Tutkimuksen mukaan rokotteen teho muuttuu negatiiviseksi kaikkia variantteja vastaan 150 päivän kuluessa. Lisäksi tutkimus näyttää, että mitä enemmän rokoteannoksia otat, sitä enemmän tartutat. Kolme annosta ottaneet pärjäävät huonommin kuin ne, jotka ovat ottaneet vain kaksi annosta.

Jutussa myös mainitaan, että yksi todennäköisistä syistä tähän on se, että rokotteet on tehty torjumaan viruksen versio, jota ei enää ole olemassa. (Huom! tämä koskee lähinnä kolmatta rokotetta). Luultavasti tästä syystä markkinoille tuotiin uusi BA.5-varianttia varten tehty rokote, joka testattiin pelkästään hiirillä. Variantit tosin tulevat ja menevät nopeammin kuin uusi rokote ehditään saada markkinoille.

Mutta toimiihan suoja vakavaa tautia ja kuolemaa vastaan?  Jutun mukaan ei toimi. Koronakuolemien määrä on dramaattisesti vähentynyt, koska omikron ei ole yhtä patogeeninen kuin aiemmat virusvariantit.Tiedoista on kuitenkin luettavissa, että ylivoimaisesti suurin osa kuolemista kohdistuu rokotettuun väestönosaan. Kesäkuussa Kanadassa 92% prosenttia COVID-kuolemista kohdistui rokotetuun väestönosaan.

Horowitzin kirjoituksessa on kuvattu myös muita rokotteen aiheuttamia haittoja, joita en kuitenkaan käsittele tässä kirjoituksessa.

Ylikuolleisuus

Suomessa keskustelu liikkuu vielä liiaksi koronaviruksessa ja sen vaikutkuksissa. Yksi tekijä, joka on siksi jäänyt vähälle huomiolle, on koronaan liittymätön ylikuolleisuus. Tämä ylikuolleisuus näkyy tilastoissa, mutta sen varsinaisia syitä ei ole kunnolla tutkittu

Poliitikoista ainoastaan Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on vaatinut havaitun ylikuolleisuuden syiden selvittämistä.

Tässä kirjoituksessa väitetään, että pandemian sivuvaikutukset, kuten ylimääräiset COVID-virukseen liittymättömät oheisvaikutukset ovat suuremmat kuin viruksen itsessään.

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2022

Konfliktipohdiskelua


 

Blogin yksi tarkoitus on tarjota minulle alusta pohdiskella, miksi asiat menivät kuten menivät ja miksi nykyisen kaltaiseen tilanteeseen on jouduttu. Kyse on tässä tapauksessa suurvaltapolitiikasta, joka liittyy meneillään olevaan Ukrainan sotaan.

Aloitetaan historiasta. Toinen maailmansota on juuri päättynyt ja Natsi-Saksa on kukistettu. Sen yritys hallita Eurooppaa oli tuhoon tuomittu ja maa oli sodan jälkeen raunioina.

Sodan voittajista Britannia oli heikossa hapessa ja velkaantunut sodan aikana Yhdysvalloille. Sodan varsinaiset voittajat olivat Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, joka hallitsi liki puolta Eurooppaa.

Tällaisessa tilanteessa Yhdysvallat päätti jättää joukkoja Eurooppaan huolehtimaan siitä, että revanssihenki ei nousisi Saksassa. Koska tämä oli epätodennäköinen skenaario, Yhdysvaltojen sotilaallisen läsnäolon tarkoitukseksi muodostui ennemminkin Länsi-Euroopan puolustaminen Neuvostoliiton mahdolliselta hyökkäykseltä.

Ydinaseet näyttelivät tässä suuta roolia. Tarkoituksena ei ollut käyttää ydinaseita vaan ne toimivat pelotteena Neuvostoliiton mahdollista hyökkäystä vastaan. Myöhemmin suurvaltojen välinen kilpailu muuttui ns. kylmäksi sodaksi, jossa molemmilla osapuolilla oli riittävästi ydinaseita koko maailman tuhoamiseen moneen kertaan.

1980-luvun loppupuolella Neuvostoliiton talous alkoi yskiä. Se ei kestänyt jatkuvaa sotilaallista varustelua eikä maa pysynyt teknologian osalta lännen kelkassa. Yritykset uudistaa taloutta menivät pieleen ja lopulta Neuvostoliitto lakkasi olemasta valtiona ja sen osatasavallat itsenäistyivät. Tätä ennen Neuvostoliiton vasallit itäisessä Keski-Euroopassa olivat lähteneet omille teilleen ja Berliinin muuri oli kaatunut.

Neuvostoliiton hajotessa suurin osatasavalta Venäjä otti itselleen roolin Neuvostoliiton seuraajavaltiona.

Kylmän sodan jakolinjojen kaatuminen ei kuitenkaan tuonut tilalle harmonista yhteiseloa. Aluksi Venäjä tuntui etenevän länsimaisen mallin mukaan kohti demokratiaa. Venäjä liittyi lisäksi joihinkin länsimaisiin yhteistyöjärjestöihin kuten Euroopan neuvostoon. Länsimaisuudella oli tuossa vaiheessa vielä hyvä kaiku.

Länsimaiden vetämää kehitystä ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Taloudellisissa vaikeuksissa ollut Venäjä ei saanut länneltä sitä apua, jota se olisi toivonut. Länsimaisten normien omaksuminen alkoi kohdata vastarintaa keskustelun sävy alkoi koventua.

Keskeisinä muutoksina Venäjän politiikassa voi mainita yksiselitteisen kielteisen suhtautumisen läntisen puolustusliitto Naton laajenemiseen entisen Neuvostoliiton alueelle. Venäjä myös suhtautui erittäin kielteisesti länsimaiden puuttumiseen IVY-maiden asioihin esimerkiksi värivallankumousten kautta.

Venäjän ja lännen välien heikkenemiseen liittyy myös myyttejä. Yksi niistä on se, että Mihail Gorbatshoville aikananaan luvattiin, että Nato ei laajene itään. Neuvostoliitolle ei kuitenkaan koskaan annettu muodollista takuuta tästä. Silti asia jäi kytemään ja sitä käytettiin Venäjällä länsivastaisuuden lietsontaan.

Joka tapauksessa Venäjän integroiminen osaksi läntisiä talous- ja turvallisuusjärjestelyjä epäonnistui, jos sitä nyt koskaan tosissaan yritettiinkään. Viime aikoina mm. Jordan Peterson on pitänyt lännen epäonnistumista Venäjän kanssa traagisena virheenä. Venäjästä ei koskaan tullut osa yhdentyvää Eurooppaa.

Välit ovat menneet jo niin huonoiksi, että jopa Nordstreamin kalteinen molempia osapuolia taloudellisesti hyödyttävä hanke on poliittisesti pitkällä tähtäimellä mahdoton, koska se vahvistaa Venäjän asemaa.

Saksa voi toki ostaa kaasua myös muualta mutta hinnaltaan putken kautta tuleva kaasu on paljon edullisempaa.

Miksi amerikkalaiset joukot ovat edelleen Euroopassa?

Yhdysvaltojen joukot jäivät 2. maailmansodan jälkeen Eurooppaan. Kylmä sota päättyi jo vuonna 1991. Silti amerikkalaiset joukot ovat edelleen Euroopassa ja muodostavat keskeisen tekijän Naton puolustuksesta. Yhdysvallat käyttää paljon rahaa Euroopan puolustukseen, vaikka Naton eurooppalaiset jäsenmaat pystyisivät halutessaaan huolehtimaan maanosan puolustuksesta itse. Taloudellisesti tämä ei olisi minkäänlainen ongelma, koska Yhdysvaltojen eurooppalaisten liittolaisten yhteenlaskettu bruttokansantuote ja väkiluku ovat suurempia kuin Yhdysvalloilla (Huom! Artikkeli on vuodelta 2012)

Forbesin artikkeli vastaa kysymykseen melkein heti alkupuolella.

”Yhdysvaltojen asevoimien tärkein rooli tulevaisuudessa on puolustaa sellaisia potentiaalisia hegemonisia uhkia vastaan, joita yksikään muu valtio ei kykene torjumaan.”

Itse sanon tähän, että ainoa valtio, joka kykenee Euroopassa tuollaisen uhan muodostamaan on Venäjä. Yhdysvaltojen joukot ovat Euroopassa Venäjän takia, koska Venäjä on ”potentiaalinen hegemoninen uhka” eli vain Venäjä voi nousta dominoivaksi valtioksi Euroopassa. Sen sijaan ei ole realismia olettaa, että Venäjästä tulisi globaali hegemoni tai edes merkittävä globaali kilpailija Yhdysvalloille tai Kiinalle. Sen sijaan Venäjä voi liittoutua jomman kumman kanssa ja juuri tällä hetkellä Venäjä on liittoutunut Kiinan kanssa. Jos minulta kysyttäisiin, tällainen tilanne ei ole lännen kannalta hyvä asia.

Amerikkalaisten strategia

Käytännössä Venäjä on ottanut Neuvostoliiton paikan pääasiallisena turvallisuusuhkana Euroopassa. Yhdysvallat käyttää Venäjän suhteen eristämisstrategiaa (containment) eli Yhdysvallat pyrkii estämään sen, että Venäjästä tulisi Euroopan hegemoni.

Itse ihmettelin, kun tutustuin värivallankumouksiin ja lännen pyrkimyksiin integroidalänteen Georgian ja Ukrainan kaltaisia entisiä Neuvostotasavaltoja, jotka eivät koskaan ole kuuluneet länteen ja jotka eivät ole Yhdysvalloille millään tavalla strategisesti tärkeitä.

Itse tulkitsen asian niin, että Naton laajeneminen on yksi työkalupitää Venäjä varpaillaan eli kyseessä on tavallaan kiusanteko. Toisaalta kyseeessä on myös vaarallinen mielettömyys tilanteessa, jossa esim. Georgiassa luodaan värivallankumous, jonka jälkeen maan johtoon nousee Mihail Shaakasvilin kaltainen länsimielinen poliitikko. Pian tämän jälkeen Georgia julistetaan tulevaksi Naton jäsenmaaksi.

Yksi tulkinta tapahtuneesta on sellainen, ettäYhdysvallat on siis toiminnallaan provosoinut konflktin ydinasevalta Venäjän kanssa. Forbes-lehti kertoi vuonna 2012 tarinan tällä tavalla:

”Aiemmin liittolaisia keräämällä lopetettiin turvallisuus. Nykyisin Washington kerää liittolaisia itsetarkoituksellisesti esimerkiksi tuomalla Natoon jäseniä, joilla on enemmän strategisia haittoja kuin hyötyjä.”

”Bushin hallinto jopa ajoi Natoon Georgiaa, joka neljä vuotta sitten (vuonna 2008) aloitti sodan Venäjää vastaan. Mieletön politiikka, jonka takia tarpeettomasti otetaan riski konfrontaatiosta ydinasein varustetun suurvallan kanssa.”

Kun ajatellaan, mitä Ukrainassa on ollut käynnissä viime helmikuun lopusta alkaen, voidaan olla tyytyväisiä, että ydinaseita ei vielä ole käytetty.

Suomalaiselle myös herää kysymys, onko Suomi suhteellisen pienine armeijoineen hyödyllinen Natolle vai onko Suomen 1300 kilometria pitkä Venäjän raja strateginen haitta.

 

Strategia, jolla Yhdysvallat estää Venäjän nousun Euroopan johtavaksi valtioksi ei ole mitään erityisen uutta ja ihmeellistä. Britannia noudatti samaa strategiaa pitkään aina siihen asti, kun sen sotilaallinen voima ei enää riittänyt. Britannian tavoitteena oli estää minkä tahansa manner-Euroopan suurvallan nousu dominoivaksi valtioksi maanosassa. Historiassa niin Ranska kuin Saksa ovat saaneet kokea tämän.

Yhdysvallat käytti containment-strategiaa menestyksellisesti Neuvostoliittoa vastaan ja nyt se käyttää sitä Venäjän pitämiseksi kurissa.

Tämä tietysti herättää kysymyksiä.

Oliko tarpeen käyttää containment-strategiaa Venäjän suhteen vai olisiko mieluummin kannattanut integroida Venäjä osaksi Euroopan turvallisuusjärjestelyjä?

Onko nykyinen tilanne millään tapaa korjattavissa vai onko lännen ja Venäjän välirikko pysyvä?

Läntisen Euroopan Nato-maissa monet haluaisivat mieluummin tehdä sopimuksen Venäjän kanssa kuin palella ensi talvena. Monissa Euroopan kaupungeissa on mielenosoituksia, joista valtamedia raportoi niukanlaisesti.Pitäisikö Ukrainan sodassa pyrkiä kunnialliseen rauhaan vai annetaanko taistelujen jatkua yli talven?

Yksi hämmästyttävä tekijä koko sodan aikana on ollut se, miten pieni rooli diplomatialla on ollut kriisin aikana. Tuntuu siltä kuin diplomaattista ratkaisua ei edes haluttaisi vaan se korvataan sotilaallisella voimalla.

Yksi erityinen asia, johon en ennen tätä kirjoitusta ollut löytänyt selitystä on se, miksi Yhdysvallat väkisin ajaa Ukrainaa ja Georgiaa Naton jäseniksi. Selitys ei ole se, että Yhdysvallat haluaa suojella Ukrainaa Venäjän imperialismilta.

Yksi vastaus löytyy tältä videolta, jossa Jeffrey Sachs kertoo, miksi Yhdysvallat haluaa Georgian ja Ukrainan mukaan Natoon. Sachs oli aikanaan yksi niistä joka aikanaan oli mukana johdattamassa Itä-Euroopan entisiä kommunistimaita kuten Venäjää ja Puolaa markkinatalouteen.

Sachs kertoi, että syy Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyydelle on pyrkimys eristää Venäjä pois Mustalta Mereltä. Molemmat maat sijaitsevat Mustan meren rannalla.

Sitä, onko tämä kiistaton fakta vai ei, en toki tiedä, mutta se selittäisi sen innokkuuden, jolla Yhdysvallat on ajanut näitä maita Naton jäseniksi vuodesta 2008 lähtien. Jos väite on totta, se kertoo, että Venäjän heikentäminen ja eristäminen oli Yhdysvaltojen politiikka jo George W. Bushin presidenttikaudella eikä ole syytä olettaa, etteikö tämä politiikka olisi edelleen voimassa.

Vuonna 2008 elettiin ns. yksinapaisen maailmanjärjestyksen aikaa. Siinä Yhdysvallat käytti tarvittaessa sotilaallista voimaa sille vastenmielisen hallinnon kaatamiseen. Tämä politiikka toteutui niin Afganistanissa, Irakissa, Libyassa ja myöhemmin Syyriassa.

Tässä artikkelissa siteeratussa Forbesin artikkeissa vuodelta 2012 ei pidetty hyvänä, että Yhdysvallat yritti hankkia Nato-liittolaisiksi Georgian kaltaisia maita. Nykypäivänä ei voisi kuvitella, että valtamediassa julkaistaisiin vastaavia mielipiteitä. Ukrainan tukemista ei voi arvostella leimautumatta Venäjä-mieliseksi. Sama koskee myös niitä, jotka haluaisivat, että Ukrainan sota ratkaistaisiin diplomatian avulla. Mielestäni tämä ei ole realistista. Sodan osapuolet eivät ole halukkaita lopettamaan sotaa. Ne, jotka kannattavat sodan lopettamista ja rauhanneuvotteluita ”pelaavat Putinin pussiin”.  Näin on siitä huolimatta, että vastakkain on kaksi ydinasevaltaa eikä täysimittaisessa ydinsodassa ole voittajia.

Miksi Putin hyökkäsi Ukrainaan?

Tähän mies itse on sanonut seuraavaa  Ukrainan Nato-jäsenyydestä:

"Ymmärrämme selkeästi, että tuollaisessa skenaariossa sotilaalliset uhat Venäjää kohtaan lisääntyvät dramaattisesti.

”Kiinnitän erityistä huomiota siihen, että maatamme kohtaavan äkillisen iskun riski kasvaa moninkertaiseksi. Yhdysvaltojen strategisissa suunitteludokumenteissa mainitaan mahdollisuus ennalta ehkäisevään iskuun vihollisen ohjusjärjestelmiä vastaan. Kuka taas on Yhdysvaltojen ja Naton päävihollinen? Tiedämme senkin. Se on Venäjä. Naton asiakirjoissa maamme on suoraan ja virallisesti merkitty pääasialliseksi uhaksi Pohjois-Atlantin turvallisuudelle. Ukrainan tehtävä on palvella laukaisualustana iskulle. Jos esi-isämme olisivat kuulleet moista, he eivät olisi uskoneet. Tänään me emme halua uskoa sitä, mutta se on totta.”

Luonnollisesti tuo ei tarkoita sitä, etteikö Venäjä tilaisuuden tullen liittäisi Ukrainaa tai sen alueita itseensä. Tämä ei kuitenkaan ole varsinainen tavoite.

Yllä oleva on otos Putinin puheesta viime helmikuun lopulta, jolloin Venäjä aloitti Ukrainaa vastaan sotatoimet, joita se kutsuu sotilaalliseksi erityisoperaatioksi.