Likainen työ tarvitsee tekijänsä

 Itse en tiedä tarkalleen, missä vaiheessa Suomessa valtio alkoi tosissaan rajoittamaan sananvapautta eli saamaan sananvapauden väärinkäyttäjät sananvastuuseen. Siitä olen kuitenkin varma, että nykyinen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomari Mika Illman näytteli sananvapauden rajoittamisessa keskeistä roolia. Siitä, toimiko Illman vain likaisen työn tekijänä vai oliko hänellä aitoa intohimoa suiden tukkimiseen, ei ole tietoa. Illman toimi sananvapauden vastaisen ristiretkensä aikana valtionsyyttäjänä.

Joka tapauksessa on selvää, että ilman Illmanin uraa uurtavaa työtä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen tuskin pystyisi syyttämään kansanedustaja Päivi Räsästä Raamatun siteeraamisesta.

Ilman kirjoitti väitöskirjaansa seuraavan lauseen:

” Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.”

Mieli tulee moisen lukemisesta täyteen nostalgiaa. Suomen neuvostoliittolaista sananvapauskäsitettä tuskin voisi paremmin luonnehtia.

Illmanin pitkäjänteisen työn tulosta on myös se, että kiihottamisessa kansanryhmää vastaan totuus ei ole mikään puolustus. Riittää, että lausuma on omiaan aiheuttamaan halveksuntaa kyseistä kansanryhmää vastaan.

Jos sanon, että kansanryhmä X:n edustajat ovat enimmäkseen työtä vieroksuvia sosiaalipummeja, syyllistyn kiihottamiseen kansanryhmää vastaan riippumatta siitä, perustuuko lausuma tosiasioihin vai ei. Lausunto voidaan helposti tulkita sellaiseksi, joka on omiaan aiheuttamaan halveksuntaa kansanryhmä X:ää kohtaan.

Tarkoituksella tai asiayhteydellä ei ole myöskään mitään väliä. Jussi Halla-aho sai tuomionsa paljastamalla konkreettisesti sananvapauden kaksoisstandardin. Tietyistä kansanryhmistä saa sanoa mitä tahansa, kun taas jonkun toisen kansanryhmän käyttö osoittamaan  tämän kaksoisstandardin olemassaolo, onkin kiellettyä kiihottamista.

Mika Illman loi siis käytännössä yksin oikeuskäytännön, jonka mukaan lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tulkitaan. Luonnollisesti syytetyllä ei ole kyseisen lain soveltamisessa paljonkaan mahdollisuuksia puolustautua.

Erikseen kannattaa mainita, että Illman oli myös mukana työryhmässä, jonka työn seurauksena Suomen rikoslakiin tuli pykälä törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Illmania tarvitaan taas

Mika Illman on tehnyt näyttävän paluun. Hänen nimensä löytyy Valtioneuvoston selvityksestä nimeltä ”Järjestelmällinen häirintä ja maalittaminen”. Siinä Illman esittää perustelut sille, miksi maalittaminen pitäisi saada rikoslakiin ja lisää Suomen kansalaisia tuomiolle sananvapauden käytöstä.

Joillekin saattaa herätä kysymys, miksi Illman on pitkästä aikaa mukana ajamassa maalittamisen kriminalisoivaa lakia. Laki on melko epäsuosittu ja selkeästi poliittisen, hallinnollisen että median eliitin ajama laki, jonka tarkoitus on sekä varmistaa hallinnon edustajille suoja asialliselta ja epäasialliselta arvostelulta sekä mahdollisuus rahastaa väitetyillä maalittamisen aiheuttamilla kärsimyksillä. Itse asiassa Ilman paljastaa kupletin juonen pamfletin kaltaisessa tekeleessään, kun hän teeskentelee kehuvansa nykyjärjestelmää ja kysyy samalla tarvitaanko maalittamista koskevaa erityislainsäädäntöä viittaamalla MV-lehden tapaukseen:

”Käsitykseni mukaan voimassa olevat rangaistussäännökset mahdollistavat ns. maalittamisvyyhdin päätekijöiden vastuuseen saattamisen. Tähän viittaavat muun muassa paljon julkisuutta saaneet tuomiot ns. MV-jutussa.”

”Rikoslain 24 luvun 8 ja 9 §:n tarkoittamiin tekoihin syyllistyneiden tekijöiden vastuuta voitaisiin laajemmin kuin nyt käsitellä sakkomenettelylain mukaisessa menettelyssä, jolloin sanktiovarmuus lisääntyisi myös vähäisempien tekojen osalta.”

Illman haluaa siis myös vähäisemmät tekijät tuomiolle, koska hän oikeasti kannattaa maalittamisen kieltävää lakia MV-jutun ”menestyksestä” huolimatta. Tavalliset tallaajat halutaan tuomiolle, jos he rohkenevat kritisoida Suomen erehtymättömän virkakoneiston edustajia liian voimakkaasti.

MV-juttu oli rikoksen väitettyjen uhrien massiivinen uhriutumis- ja rahastusoperaatio, joka jatkui vielä pitkään sen jälkeen, kun MV-lehden entinen päätoimittaja Ilja Janitskin oli menehtynyt. Mikäli Illman ja hänen toimeksiantajansa saavat haluamansa, rahastusmahdollisuudet kasvavat entisestään.

Ilman haluaa myös lisää töitä syyttäjille:

”Syyteoikeussäännöksiä muuttamalla voidaan käsitykseni mukaan parantaa poliisin ja syyttäjän mahdollisuuksia ryhtyä oikea-aikaisesti toimiin maalittamista koskevien teko-jen saattamiseksi esitutkinnan ja syytetoimien kohteeksi.”

Aikanaan 2000-luvun lopulla Illmanin toiminta kasvatti tuntuvasti kansanryhmää vastaan kiihottamisesta nostettujen syytteiden määrää, kun syytekynnystä alennettiin ja oikeuskäytännössä kansalaisen perusoikeuksien yli käveltiin surutta. Kiihottamislaista tuli pykälä, josta pystyi ajamaan rekalla läpi.

Illman tekee eliitille samanlaisen palveluksen kuin 2000-luvun jälkipuoliskolla. Hän keksii perusteet epäsuositulle ja tarpeettomalle laille, johon kukaan poliitikko ei halua sotkea käsiään.

2000-luvun jälkipuoliskolla Suomen poliittinen eliitti pelkäsi muslimeja ja halusi tukkia suomalaisten suut, jotta muslimit eivät suuttuisi. Tämän asian entinen valtakunnansyyttäjä Jorma Kalske tunnusti jäädessään eläkkeelle.

Nyt muslimeja pelätään edelleen mutta eliitti pelkää enemmän sitä, että he joutuvat naurunalaiseksi tai cancel-kulttuurin uhreiksi.

Jälleen kerran Mika Illman on mukana puolustamassa viranomaisia, poliitikkoja ja journalisteja ja tekemässä tavallisista kansalaisista rikollisia, jos he joutuvat napit vastakkain eliitin edustajien kanssa.

Illmanin kuvottavimmat jutut pamfletissa koskevat hänen käsitystään sananvapaudesta. Illman oikeasti ajattelee, että toisten sananvapaus on tärkeämpi kuin toisten:

”Erityinen merkitys sananvapaudella on esimerkiksi poliitikoille, toimittajille, tutkijoille ja esimerkiksi taiteilijoille. Näille ryhmille julkisuudessa esiintyminen on osa heidän työtehtäviensä suorittamista. Lähtökohtaisesti yhtä vakavana kuin virkamiehiin kohdistuvaa maalittamista onkin pidettävä muun muassa näihin yhteiskunnallisesti tärkeisiin henkilöryhmiin kohdistuvaa maalittamista.”

Illmanille lienee turha kertoa, että sananvapauttta tarvitsevat erityisesti ne, joilla ei ole instituutioiden tuomaa suojaa kuten esimerkiksi valtamedian toimittajilla ja virkamiehillä.Instituutioiden ulkopuolisilla ei ole minkäänlaista suojaa vaan he ovat vapaata riistaa poliisille ja valtakunnansyyttäjäviraston kiihkomielisille syyttäjille.

On myös hassua, että Illman mainitsee taiteilijat yhtenä maalittamisen kohderyhmänä. Esimerkiksi elokuvaohjaaja Aku Louhimies joutui maalitetuksi, kun veronmaksajan rahoittaman mediayhtiön toimittaja teki hänestä valheellisia ja vääristeltyjä juttuja.

Illman on myös väärässä ja selkeästi pihalla siitä, miten sosiaalisen median joukkoistumiset toimivat. Ne eivät yleensä ole keskitetysti johdettuja vaan syntyvät tilanteessa, jossa uhriksi valikoitunut henkilö jollakin tavalla ilmaisee itseään heikosti, mihin osa kirjoittajista tarttuu. Keskitetysti organisoidut maalittamiskampanjat harvoin leviävät kovin laajoiksi, mikäli joku muu kuin valtamedian toimittaja on asialla. Väitän, että sattumalla on suuri osuus sosiaalisen median ”maalittamiskampanjoissa”.

Illman liioittelee maalittamisen vaarallisuutta tietoisesti, koska hän haluaa lisää lakeja, joilla tavallisia kansalaisia saadaan tuomituiksi heppoisin perustein.

Juuri nyt melkein toivoisin, että maalittaminen olisi rikoslaissa. Olisi hauska nähdä, kuinka Tytti Yli-Viikari lähtee hakemaan syytettä maalittajilleen.

Jalkapalloilijat, lopettakaa kyykistely

 

Suomen jalkapallomaajoukkue selvisi viime EM-karsinnoista vuosikymmenien odottelun jälkeen arvokisoihin. EM-kisat piti pelata viime vuonna mutta koronapandemian takia ne siirrettiin vuodella eteenpäin.

Itse haaveilin pitkään Suomen pelaamisesta jalkapallon arvokisoissa. Kun Huuhkajat Markku Kanervan johdolla selvisivät kisoihin, vuosikymmenten odotus päättyi. Itse olin jo luopunut toivosta vuosia aikaisemmin, joten menestys pääsi yllättämään..

Kesällä 2020 kuitenkin tapahtui jotakin. Pohjois-Amerikassa Minneapolisissa George Floyd -niminen huumeaddikti sai surmansa poliisin hallussa. Tämä johti kuukausia kestäneisiin mellakoihin ja ryöstelyyn amerikkalaisissa suurkaupungeissa. Vasemmistolaisen Guardianin mukaan kesän 2020 levottomuuksissa kuoli 25 amerikkalaista.

Mielenosoituksia johti Black Lives Matter -niminen järjestö, joka George Floydin kuoleman jälkeisissä mellakoissa vaati poliisin rahoituksen lopettamista (Defund the police). Liikkeen ideologia perustuu kriittiseen rotuteoriaan, jonka mukaan valkoihoinen ihminen on lähtökohtaisesti rasisti eikä voi kiistää tätä vaan valkoihoisen on tunnustettava ”valkoinen etuoikeutensa”.

Mellakat  ja Black Lives Matter -järjestö saivat amerikkalaisessa valtamediassa myötämielisen vastaanoton ja moni itseään fiksuna pitävä ihminen alkoi kannattaa poliisin rahoituksen lopettamista, niin mieletöntä kuin se olisikin.  Monelle hyvesignaloijalle tuskin tuli mieleen, että poliisien määrän vähentämäinen itse asiassa lisäisi rikollisten luoteihin kuolleiden mustien amerikkalaisten määrää. Poliisi ei suinkaan ole mustan amerikkaisen suurin uhka. Toiset mustat amerikkalaiset ovat.

Hyveliputus levisi amerikkalaisiin korporaatioihin ja näiden joukossa olivat myös urhelun ammattilaisliigat. NBA-tähti Lebron James oli eturintamassa, kun koripalloilijat alkoivat mennä kyykkyyn ennen otteluiden alkua.

Kuten monet muutkin idioottimaiset ajatukset, kyykistely levisi Yhdysvalloista Eurooppaan. Korona-kauden aikana keskeytyksissä olevat ammattilaisliigat jatkuivat myös Euroopassa. Englannin Valioliigassa joukkueet aloittivat kauden paidoissa, joiden selkämyksessä luki: ”Black lives Matter”. Kesäkuussa 2020 Valioliigan pelaajat julkaisivat lausunnon, jossa he kertoivat seisovansa yhteisrintamassa kaikenlaisia rotuun perustuvia ennakkoluuloja vastaan ja tavoittelevansa globaalia yhteiskuntaa, joka perustuu osallisuuteen, kunnioitukseen ja tasavertaisiin mahdollisuuksiin kaikille riippumatta ihonväristä tai kansallisuudesta. Tuosta päivästä lähtien jalkapalloilijat ovat menneet kyykkyyn ennen ottelun alkua niin Valioliigassa kuin jalkapallomaaotteluissa. Myös Suomen maajoukkue on toiminut näin.

Mikä tässä sitten on ongelma?

Mitä kauemmin kyykistely on jatkunut, sitä enemmän ihmiset Britanniassa ovat alkaneet suhtautua siihen negatiivisesti ja jopa osoittaneet mieltään viheltämällä kyykisteleville pelaajille.

Perusongelma kyykistelyssä on se, että sillä osoitetaan kunnioitusta Black Lives Matter -nimiselle järjestölle, jota voidaan perustellusti pitää marxilaisena, rasistisena ja väkivaltaisena äärijärjestönä.

Kun Millwall, yksi Englannin huonomaineisimmista seuroista, väitti, että polvistuminen ei tarkoita BLM-järjestön poliittisten tavoiteiden hyväksymistä vaan kyseessä on ele rakkauden, rauhan ja onnellisuuden puolesta, lausunto on petollinen, pelkurimainen ja naurettava. Kyse on samanlaisesta epärehellisyydesta kuin se, jos joku esittäisi natsitervehdyksen ja kertoisi katsojille, että kyse on vain eleestä eikä sillä ole mitään tekemistä vanhan Adolfin kanssa.

Englannissa paikallisen Black Lives Matter -järjestön johtohahmo nimeltään Sasha Johnson twiittasi: ”Valkoinen ihminen ei ole kanssamme tasavertainen vaan orjamme”.  Johnsonin lausintoihin voisi suhtautua vähemmän vakavasti, mikäli ne edustaisivat Black Lives Matter -järjestön äärilaitaa mutta kuin ne eivät edusta.

Äskettäin myös Englannin maajoukkue joutui buuausten kohteeksi, kun sen pelaajat polvistuivat ennen harjoitusotteluja Romaniaa ja Itävaltaa vastaan. Tämä taas sai Englannin maajoukkueen ja Manchester Unitedin monivuotisen topparin reagoimaan. Ferdinand reagoi ylimielisesti:

”Polvistuville pelaajille viheltävät katsojat ovat ”tietämätön vähemistö”, joka tarvitsee koulutusta.”

Hänen mukaansa viheltäjät ovat osa ongelmaa. Heitä pitää valistaa.Ferdinand on sitä mieltä, että puolet heistä eivät tiedä, mille viheltävät.

Ferdinand on urallaan luultavasti ansainnut miljoonia puntia pelaamalla jalkapalloa. Häntä ei voi varsinaisesti pitää sorrettuna. Lisäksi ne viheltäjät osallistuvat pelaajien palkan maksamiseen ostamalla erittäin kalliita lippuja otteluihin.

Ferdinandin tapa puhua ”kouluttamisesta” viittaa myös enemmän indoktrinaatioon kuin mihinkään avoimeen keskusteluun.

Todellisuudessa ihmiset eivät halua maksaa kallispalkkaisten pelaajien hyveliputuksen katsomisesta eivätkä he välttämättä pidä rotuun perustuvasta identiteettipolitikoinnista, jonka tärkein vaikutus on kansakuntaa jakava. Jalkapallo on viihdettä mutta pelaajien politikointi ei ole.

Yhdysvalloissa pahiten hyveliputukseen mukaan lähtenyt koripallon ammattilaisliiga NBA on kahden viimeisimmän kauden aikana menettänyt 25 % tv-katsojistaan. Sanonta ”Go woke, go broke” siis pitää paikkansa.

Entäs sitten Huuhkajat?

Suomen jalkapallomaajoukkue on kyykistellyt muiden mukana. Euroopasta löytyy myös maajoukkue, jonka pelaajat eivät mene kyykkyyn vasemmistoekstremistisen Black Lives Matter -järjestön innoittamana. Unkarin maajoukkue on ilmoittanut, että he eivät aio polvistua.

Suomessa Palloliitto on myös ollut edistämässä hyväntekeväisyyttä yhdessä urheiluvälinevalmistaja Niken kanssa. Naisten ”Kansallinen liiga” lahjoitti urheiluhijabit jokaiselle hijabia käyttävälle jalkapalloilijalle Suomessa. Lausunnossaan liiga toteaa:

” Hijab ja niiden mahdollinen kieltäminen ovat nousseet otsikoihin maailmalla tehden aiheesta vieläkin ajankohtaisemman.”

” Urheiluhijabeissa on kyse oikeanlaisten urheiluvarusteiden merkityksestä, ja kokonaisvaltaisen tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden edistämisestä.”

Hijabissa on myös usein kyse nuoren naisen pakottamisesta sen käyttöön. Tätä puolta Kansallinen liiga ja Palloliitto eivät hyveliputuksessaan tuo esille. Teollaan he myös edistävät vanhoillista islamia ja siihen liittyviä naista alistavia käytäntöjä. Sekä Palloliiton että Kansallisen liigan on syytä hävetä. Siksi jätän tällä kertaa jalkapallon EM-kisat väliin.

 Lisäys 13.6.2021: Eilen illalla kaikki jalkapallofanit varmasti huomasivat, että peli ei ole se kaikkein tärkein asia maailmassa.

 

Onko Biden legitiimi presidentti?

 

Joe Bidenin presidenttiys on kestänyt muutaman kuukauden ja jo nyt on aistittavissa muutos huonompaan verrattuna edelliseen presidenttiin. Meksikon vastaisella rajalla on kriisi, inflaatio laukkaa yhtä pahasti kuin surullisen kuuluisalla 1970-luvulla ja Yhdysvaltojen ulkomaiset viholliset koettelevat maailman toistaiseksi johtavan suurvallan kanttia. Öljyputki, jonka kautta kulkee 45 prosenttia Yhdysvaltojen itärannikon tarvitsemasta öljystä hakkeroitiin. Asialla olivat luultavasti venäläiset.

Lisäksi on yksi asia, josta ei Yhdysvalloissa voi avoimesti keskustella. Kyse on siitä, valittiinko Biden virkaansa rehellisillä vaaleilla. Äskettäin yli 120 eläkkeellä olevaa kenraalia ja amiraalia kirjoitti avoimen kirjeen, jossa he asettivat Yhdysvaltojen presidentinvaalien rehellisyyden kyseenalaiseksi. He myös olivat sitä mieltä, että postiäänet mahdollistavat vaalipetoksen. Lisäksi kenraalit ja amiraalit epäilivät presidentti Bidenin henkistä kyvykkyyttä hoitaa tehtäväänsä. Kaikki nämä kysymykset ovat tabuja valtamediassa ja niiden esitttäjä potkitaan yleensä pois tekno-oligarkkien hallitsemilta sosiaalisen median alustoilta.

Vaalien rehellisyyden epäily on sidoksissa toiseen tapahtumaan eli tammikuun 6. päivän mielenosoitukseen, jonka aikana joukko mielenosoittajia tunkeutui Capitol-kukkulalla sijaitsevan Yhdysvaltojen kongressin tiloihin. Tätä tapahtumaa Bidenin hallinto yrittää selittää ”aseelliseksi kapinaksi”, vaikka yksikään mielenosoitukseen osallistunut ei surmannut ketään. Ainoa tammikuun kuudentena Capitolissa surmattu oli mielenosoittajiin kuulunut Yhdysvaltojen armeijan veteraani Ashli Babbit, jonka Capitolin poliisi ampui pistoolilla Capitolin käytävälle. Babbit oli aseeton ja hänen pahin rikoksensa oli asiaton oleskelu Yhdysvaltojen kongressin tiloissa. Babbitin ampunut poliisi ei joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan eikä hänen nimeään ole julkaistu. The Sun -lehden jutussa kerrotaan, että syytteen taakse ei löydy riittävästi todisteita. Mielenosoituksen aikana kuoli viisi ihmistä mutta ainoastaan Babbit surmattiin. Demokraatit ja amerikkalainen valtamedia väittivät pitkään valheellisin perustein, että Capitolin poliisi Brian Sicknick olisi surmattu lyömällä häntä vaahtosammuttimella. Vähän aikaa sitten kuitenkin selvisi, että Sicknick kuoli luonnollisen kuoleman eikä siihen liity rikosta.

American Greatness -sivustolla Julie Kelly kirjoittaa tammikuun 6. päivän tapahtumista uutena Venäjä-huijauksena.  Yhdysvaltojen tiedusteluorganisaatiot, Demokraattinen puolue ja valtamedia yrittivät usean vuoden ajan esittää, että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump olisi vehkeillyt Venäjän valtion kanssa ja näin tullut valituksi presidentiksi Hillary Clintonin asemesta. Mitään yhteyttä ei koskaan löydetty ja Venäjä-kytkökset paljastuivat mielikuvituksen tuotteeksi. Kuitenkaan huijauksesta vastuussa olevat henkilöt eivät koskaan joutuneet asiasta oikeuden eteen. Toki suuri osa keskeisistä henkilöistä menetti työpaikkansa FBI:ssä mutta rikosoikeudellisesti kukaan ei joutunut vastuuseen. Tälläkin hetkellä suuri osa Demokraattien äänestäjistä luultavasti uskoo, että Trumpilla oli kytkös Venäjään. Amerikkalainen valtamedia ei koskaan korjannut valheellista uutisointiaan Trumpin Venäjä-kytköksistä. Raportointi asiasta vain päättyi kuin seinään, kun Robert Muellerin raportti julkaistiin.

Julie Kellyn mukaan tammikuun 6. päivän tapahtumat ovat jossain määrin jopa pahempia kuin Venäjä-huijaus. Tavallisia amerikkalaisia, jotka käyttivät oikeuttaan protestoida hallintoa vastaan kohdellaan poliittisina vankeina. Heitä on pidetty vangittuina ilman oikeudenkäyntiä kyseisestä päivästä lähtien. Bidenin nimittämät virkamiehet ovat kohdistaneet voimakkaimmat valtiolliset työkalunsa poliittista oikeistoa vastaan ja uhkailevat lentokieltolistoilla ja väittävät, että puolet amerikkalaisista eli Donald Trumpia äänestäneet ovat itse asiassa kotimaisia terroristeja.

Ihmisiä on myös haettu kotoaan pelkästään siitä syystä, että he osallistuivat tammikuun 6. päivän mielenosoitukseen. Liittovaltion poliisi FBI teki ratsian alaskalaispariskunta Paul ja Marilyn Hueperin kotiin. FBI:n agentit väittivät, että heillä on kotietsintälupa mutta he eivät koskaan esittäneet sellaista. He kohtelivat Hueperin pariskuntaa kuin rikollisia. Huepereilla ei ollut lakimiestä paikalla ja pariskuntaa pidettiin käsiraudoissa tunnin ajan. Rouva Hueperista oli tehty ilmianto ja häntä epäiltiin Edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosin tietokoneen varastamisesta. FBI:n agentit ottivat rouva Hueperin tietokoneen ja huomasivat myöhemmin, että se ei ollut Nancy Pelosin tietokone.

Amerikkalaisia, jotka asettavat kyseenalaiseksi vuoden 2020 vaalituloksen, kohdellaan valtion vihollisina. FBI seuraa heidän sosiaalisen median viestejään ja osa heistä on siirretty Washingtoniin, jossa heitä pidetään vangittuina eristyksessä ilman mahdollisuutta takuumaksuun. Useilla ei ole minkäänlaista rikostaustaa.

Bidenin hallinto pyrkii myös puhdistamaan Yhdysvaltojen sotavoimat ”epäkelvosta” aineksesta. Käynnissä on eräänlainen puhdistus, jossa ”valkoista ylivaltaa” kannattavat  tai ”kapinallisia” tunteita omaavat halutaan pois armeijan palveluksesta. Käytännössä kyse on konservatiivien puhdistamisesta pois asevoimista.

Suurin osa tammikuun 6. päivään liittyvästä videoaineistosta on peräisin sosiaalisesta mediasta. Capitolin poliisilla on kuitenkin hallussaan tuhansia tunteja videoaineistoa tammikuun 6. päivän tapahtumista. Tämä aineisto annettiin demokraattijohtoisten kongressin komiteoiden haltuun mutta sitä ei ole annettu julkisuuteen tai ”kapinasta” syytettyjen amerikkalaisten lakimiehille.

Julie Kellyn mukaan ainoa syy pitää aineisto salaisena on se, että se ei tue valtamedian ja demokraattien antamaa kuvaa tammikuun 6. päivän tapahtumista.

Vaalihuijaus

Valtamedia ja tekno-oligarkit voivat pakottaa ihmiset olemaan sanomatta mitään vuoden 2020 vaalien rehellisyydestä. Jossain vaiheessa asiaa on kuitenkin mahdotonta pitää piilossa.

Republikaanien sisäisessä pelissä on meneillään valtataistelu Trumpin kannattajien ja vastustajien välillä. Äskettäin Trumpin vastustajiin kuuluva kongressiedustaja Liz Cheney, joka on George W. Bushin ajan varapresidentti Dick Cheneyn tytär, syrjäytettiin Republikaanien Edustajainhuoneryhmän johdosta. Cheney on tullut tunnetuksi ex-presidentti Donald Trumpin kovaäänisenä vastustajana.

Conrad Black kirjoittaa American Greatness-sivustolla Liz Cheneystä ja ”suuresta valheesta”. Black kertoo, että NeverTrump-republikaanien mielestä ”suuri valhe” on väite, että vuoden 2020 vaalit eivät olleet vapaat ja rehelliset. He myös väittävät, että Donald Trump yritti 6. tammikuuta väkivaltaisesti syrjäyttää Bidenin hallinnon. He tukevat Bidenin väitettä, että tämän edeltäjä olisi jättänyt maan tuijottamaan tyhjyyteen kohti kapinaa ja autokratiaa.

Trumpin kannattajien ja monien riippumattomien mielestä tällaiset provosoivat väitteet edustavat itsessään suurta valhetta. Tässä vaiheessa on selvää, että Cheney menettää paikkansa Edustajainhuoneen republikaaniryhmän johdossa. On myös todennäköistä, että hän häviää seuraavan esivaalin eli häntä ei enää valita kongressiin. Wyomingin osavaltion äänestäjille tuskin tulee häntä ikävä.

Todellinen valhe

Yhdysvaltojen liberaali media on koko vaalien jälkeisen ajan pitänyt yllä narratiivia Donald Trumpista huonona häviäjänä, joka oikeasti hävisi vapaan ja rehellisen vaalin. Todellisuudessa pääasiallinen syy, miksi Trumpin väitteillä on kaikupohjaa on se, että Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmä ei missään vaiheessa tarkastellut Trumpin väitteitä vaaleihin liittyvistä epäselvyyksistä. Trump varoitti vaalilippujen keräilyn (ballot harvesting) vaarallisuudesta, mutta hänen kampanjansa ei onnistunut tämän torjumisessaa kentällä.

Amerikkalaisille kerrotaan, että 86 tapausta jätettiin käsittelemättä tuomioistuimessa, ja tämä itsessään todistaa Trumpin väitteet vääriksi. Todellisuudessa oli vain 28 tapausta vaa’ankieliosavaltioissa presidentti Trumpin puolesta sekä Teksasin oikeusministerin oikeusjuttu, jota tuki 18 muuta osavaltiota.

Teksas väitti, että Pennsylvania, Georgia, Michigan ja Wisconsin olivat rikkoneet perustuslakia muuttamalla ääntenlaskentamenetelmiä lainsäädännön ulkopuolella ja olivat epäonnistuneet rehellisten vaalien järjestämisessä. Korkein oikeus näytti ensin kiinnostuvan asiasta mutta päätti myöhemmin, että Teksasilla ei ollut perustetta haastaa toisen osavaltion vaalia. Todellisuudessa maan ylin tuomioistuin kieltäytyi ottamasta kantaa vaaleissa esiintyneisiin epäselvyyksiin, koska se pelkäsi kannanoton seurauksia.

Conrad Blackin jutusta voi lukea syitä, miksi kanteet hylättiin ilman oikeudenkäyntiä.

Juuri näihin aikoihin Arizonan osavaltiossa ollaan aloittamassa vuoden 2020 presidentinvaalin auditointia Maricopan piirikunnassa. Yhdysvaltojen liberaali valtamedia suhtautuu vaalituloksen auditointiin epäluuloisesti. En itsekään usko, että näin kauan vaalin jälkeen mitään olennaista uutta paljastuisi. Joka tapauksessa Bidenin ja Trumpin välinen ero äänissä vaa’ankieliosavaltioissa mitattiin muutamassa kymmenessä tuhannessa. Lisäksi tiedetään, että kuolleet äänestivät vaaleissa kuten myös osavaltion ulkopuoliset ihmiset. Yhdysvalloissa Demokraatit vastustavat tiukempia vaatimuksia tunnistaa äänestäjät. Pelkkä henkilöllisyyden todistaminen, joka esimerkiksi Suomessa on itsestäänselvys,  on joillekin liikaa.