Capitolin mellakoista

 

Yhdysvalloissa joukko väitettyjä Trumpin kannattajia murtautui sisälle Capitol-rakennukseen Washington DC:ssä. Kyseisessä rakennuksessa kokoontuu Yhdysvaltojen kongressi. Joidenkin tietojen mukaan rakennukseen murtautuneet olisivat Trumpin kannattajien sekaan soluttautuneita Antifan edustajia.

Osa murtautujista oniistui tunkeutumaan istuntosaliin saakka. Tätä ennen kongressiedustajat ja senaattorit oli evakuoitu turvaan.

Tapahtumissa kuoli lehtitietojen mukaan neljä ihmistä. Näistä ainakin yksi kuoli poliisin luotiin, kun San Diegosta kotoisin oleva Ashli Babbit ammuttiin kongressin käytävälle. Tässä vaiheessa en itse osaa sanoa, oliko ampuminen oikeutettu vai ei. Videolta katsottuna se vaikuttaa teloitukselta.

Miksi mielenosoitus järjestettiin?

Presidentti Trump ja suuin osa hänen äänestäjistään on vakuuttunut siitä, että Joe Biden voitti presidentinvaalit laajamittaisen vaalivilpin avustuksella. Bidenin voittoa ei heidän mielestään voi pitää oikeutettuna.

6.1.2021 oli määrä vahvistaa Bidenin valinta Yhdysvaltain 46. presidentiksi. Mielenosoittajat kokoontuivat vastustamaan tätä tapahtumaa.

Miksi mielenosoitus kärjistyi mellakaksi?

Tähän on vaikea vastata yksiselitteisesti. Jos uskoo valtamediaa, mellakat ovat Trumpin syytä. Trumpilla oli toki osuutensa, kun hän rohkaisi kannattajiaan saapumaan pääkaupunkiin. Itse kuitenkin kallistuisin mieluummin konservatiivikommentaattori Mark Steynin kannalle.

Steyn väittää kirjoituksessaan ”This is not who we are” (Me emme ole tällaisia), että mellakointi on normalisoitu Yhdysvalloissa viimeisen vuoden aikana. Normalisointi alkoi George Floydin kuoleman jälkeisistä mielenosoituksista ja jatkui yli puolen vuoden ajan.

Steyn kertoo:

”Ihmiset yllättyvät, kun joku ihmisryhmä ottaa käyttöön toisen ihmisryhmän tehokkaaksi osoittautuneen toimintatavan.”

”Sanotaan, että emme ole tällaisia. Ettekö ole katsoneet televisiota Kaatuneiden muistopäivän (25.5.2010) jälkeen? Me nimenomaan olemme tällaisia.”

Tällä Steyn viittaa George Floydin kuolemasta käynnistyneisiin mellakoihin, joiden aikana mm. poltettiin poliisiasema maan tasalle, perustettiin Seattleen uusi autonominen ”valtio” CHAZ, ja tapettiin useita kymmeniä ihmisiä. Pääkaupunki Washington DC:ssä mielenosoittajat saartoivat Valkoisen Talon ja polttivat sen lähistöllä olevan kirkon. Luonnollisesti tästäkin valtamedia syytti presidentti Trumpia.

Mellakat leivisivät useisin demokraattien yksinvaltaisesti hallitsemiin suurkaupunkeihin. Merkille pantavaa oli, että kaupunkien viranomaiset eivät tehneet mitään mellakoiden lopettamiseksi. Samaan aikaan tavalliset ihmiset kärvistelivät koronarajoitusten kanssa, mutta ”rauhanomaiset” mielenosoittajat saivat vapaasti kokoontua joka yö mellakoimaan.

Amerikkalainen valtamedia kaunisteli mellakoita ja väitti niitä ”enimmäkseen rauhanomaisiksi”. Sävel muuttui vasta, kun gallupit näyttivät, että ne ovat demokraattien vaalimenestyksen kannalta haitallisia.

Demokraattien johtavat poliitikot myötäilivät kaikki mellakoitsijoita silloinkin, kun nämä ryhtyivät kaatamaan patsaita jalustaltaan. Steyn kertoo:

”Nancy Pelosi (Edustajainhuoneen puhemies) sanoi, että hän ei välitä vanhoista patsaista. Mitch McConnell (Senaatin republikaanien johtaja) sanoi, että häntä ei kiinnosta sotilastukikohtien nimet. Yhtäkkiä kuitenkin tämä vanha rakennus (Capitol) on tärkeä.”

Rakennus on yhtäkkiä tärkeä siksi, että mielenosoittajat eivät edusta Black Lives Matter -järjestöä tai Antifaa vaan ovat Trumpin kannattajia.

Valtamedia pöyristeli näyttävästi jopa Suomessa. Monet poliitikot kirkassilmäisesti päivittelivät puuttuvaa kunnioitusta kansaedustuslaitosta kohtaan. Yksikään päivittelevistä poliitikoista ei sanallakaan vastustanut Yhdysvaltojen katumellakoita viimeisen vajaa vuoden aikana. Luultavasti he eivät edes tienneet niistä, koska valtamedia pimitti suuren osan äärivasemmistolaisten mellakoitsijoiden teoista.

Mielenosoittajien tunkeutuminen Kongressin istuntosaliin ei ole mitenkään ainutlaatuinen ilmiö. Kun Brett Kavanaughin nimitystä koskeva kuuleminen oli meneillään Senaatissa,  70 mielenosoittajaa tunkeutui istuntosaliin 3.4.2018.  Näistä 61 joutui syytteeseen eikä ketään ammuttu.

Suomessa valtamedia on sataprosenttisesti republikaaneja vastaan ja tämä valitettavasti tekee sen uutisoinnista lähtökohtaisesti yksipuolista ja epäluotettavaa. Itse olen sen verran vanha, että muistan Ronald Reaganin, jota myös demonisoitiin suomalaismediassa 1980-luvulla joskin huomattavasti miedommin kuin nykypäivän klikkihuorausjournalismissa.

Polarisaatio

Yhdysvaltojen politiikassa poliittinen polarisaatio on kylmä tosiasia, jota ei tuosta vain muuteta. Tämä ei kuitenkaan estä suomalaisia poliitikoita ja nettikommentaattoreita hyperventiloimasta polarisaatiosta.

Yhdysvalloissa poliittinen polarisaatio on seurausta siitä, että suurten kaupunkien asukkaiden ajatus- ja kokemusmaailma poikkeaa suuresti esikaupunkien ja pienten kaupunkien vastaavasta. Yhdysvalloissa on lisäksi kaksipuoluejärjestelmä ja useimmissa vaaleissa on käytössä enemmistövaali. Hallituskoalitiot ovat Yhdysvalloissa täysin tuntematon käsite.

Länsimaiden tärkein jakolinja kulkee nykyisin kuitenkin globalistien ja kansallisen itsemääräämisoikeuden kannattajien välillä. Tämä jakolinja on olemassa niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin.

Jotkut ehkä kuvittelevat, että uusi presidentti voisi aloittaa puhtaalta pöydältä ja hillitä polarisaatiota. Valitettavasti moinen on puhdasta haihattelua.

Jos Joe Biden oikeasti haluaisi hillitä polarisaatiota, hän kannattaisi tutkintaa, jossa selvitettäisiin, esiintyikö vaalivilppiä ja jos esiintyi, miten paljon se vaikutti vaalitulokseen eri vaa’ankieliosavaltioissa. Luonnollisesti mitään tällaista tutkintaa ei koskaan tulla tekemään.

Vaalien jälkeen Bidenilla oli kiire esiintyä vastavalittuna presidenttinä (President elect), vaikka valitsijamiehet eivät olleet valinneet häntä presidentiksi. Varsinaisesti Bidenin kausi alkaa virkavalan vannomisesta.

Olen itsekin miettinyt polarisaatiota ja sen syitä. Valtamedia syyttää usein Trumpia poliittisesta polarisaatiosta. Vaikka Trump sanoo yleensä suoraan, mitä ajattelee, hän ei ole kuitenkaan luonut nykyistä polarisaatiota vaan siinä päätekijä oli hänen edeltäjänsä Barack Obama.

Obama on tyypillinen vasemmistoliberaali, joka suhtautuu poliittisiin konservatiiveihin ylimielisen halveksivasti. Obama kirjoitti äskettäin 700-sivuisen elämäkerran, joka taisi olla jo kolmas sellainen.

Kirjakiertueellaan Obama totesi republikaaneista seuraavaa:

”Republikaanisen puolueen tai konservatiivisen liikkeen, miten sitä halutaankin kutsua,  ongelmana on peruskannattajakunnan asenteet, jotka ovat laitaoikeistolaisen median muokkaamia. Niinpä republikaanien vaaleilla valittujen edustajien on selviytyäkseen mentävä mukaan salaliittoteoretisointiin, vääriin väitteisiin ja fantasioihin, joita Donald Trump ja Rush Limbaugh ovat kaikukammiossaan kehittäneet, koska ihmiset uskovat niihin.”

Obama tulee tässä paljastaneeksi oman hybriksensä. Hänen mielestään poliittiset vastustajat eivät näe asioita samalla tavalla kuin hän itse, koska he ovat liian typeriä ymmärtääkseen asioita. Obama on puhdas elitisti, joka suhtautuu tavallisiin amerikkalaisiin alentuvasti. Samaa asennetta näkee myös Suomessa, jossa valtapuolueiden poliitikot suhtautuvat Perussuomalaisiin yhtä ylimielisesti ja asenteellisesti.

Washingtonin mellakat perussuomalaisten syytä?

Ei liene monellekaan yllätys, että Washington DC:n mellakointi kaadettiin täällä perussuomalaisten niskaan. Pohjat veti Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvanmaa, joka totesi twiitissään:

”Hei #persut , viaton kysymys: Meneekö Washington DC:ssä nyt kuten pitäisi mennä? Mikä on poliittisen johtajan vastuu demokratiassa? Kysyn teiltä, koska niin kovin moni teistä on vuosien varrella tehnyt minulle selväksi, että Trumpin kansankiihotus on hyvä juttu. #ruleOfLaw #USA ”

Kysymykseen ei tietysti voi vastata menemättä mukaan Sarvanmaan ajatusmaailmaan ja siihen sisältyviin perusoletuksiin. Toisaalta kenenkään perussuomalaisen ei kannata vastata Sarvanmaan heittoihin, koska perussuomalaiset eivät ole tilivelvollisia amerikkalaisten mielenosoittajien toiminnasta.

Tietysti on itsestään selvää, että perussuomalaiset eivät hyväksy poliittista väkivaltaa ja tämän perussuomalaisten johtohenkilöistä varapuheenjohtaja Riikka Purra totesi selkeästi.

Miten suhtautua vaalivilppiin?

Ajattelin jossain vaiheessa itse kirjoittaa postauksen, jossa kertoisin olennaiset joko suoraan vaalivilppiin tai vaalivirkailijoiden lainvastaiseen toimintaan viittaavat kohdat. Nämä on ehkä selkeimmin esitetty Peter Navarron dokumentissa ”Art of the Steal, jonka kakkososa ilmestyi äskettäin. Dokumentissa on luonnosteltu demokraattien strategia vaalien suhteen ja mitä keinoja siihen kuului.

Vuoden 2020 vaaleihin on kolme erilaista perusnäkemystä: Joko vaalivilppiä ei esiintynyt lainkaan, sitä esiintyi mutta ei tarpeeksi lopputuloksen muuttamiseen tai vaalivilppi ratkaisi Joe Bidenin voiton.

Vaalivilpin todistaminen aukottomasti vaalin ja vaalituloksen vahvistamisen välillä on vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Todisteiden kerääminen on pääasiassa vastapuolen kampanjan ja sen lakimiesten vastuulla. Liittovaltoin tai osavaltioiden viranomaiset eivät vuoden 2020 vaaleissa auttaneet millään tavalla aineiston keräämisessä.

Olennaista on kuitenkin se, miten monet amerikkalaiset uskovat vaalin rehellisyyteen ja miten epärehelliset vaalit vaikuttavat tulevien vaalien rehellisyyteen.

PJ-media-sivuston artikkelissa viime marraskuulta on kerrottu, mitä mieltä amerikkalaiset ovat vaalien rehellisyydestä. Sen mukaan 75 prosenttia republikaaneista on sitä mieltä, että vaalit olivat joko erittäin tai melko todennäköisesti epärehelliset Trumpin kannalta. Demokraattiäänestäjien kohdalla luku oli 30 prosenttia. Itse asiassa demokraattien luku on näistä yllättävämpi eli vajaa kolmannes demokraateista pitää vaaleja erittäin tai melko todennäköisesti epärehellisinä.

Presidentti Trumpia on syyllistetty siitä, että hän ei ole tunnustanut Bidenin voittoa presidentinvaalissa vaan jatkuvasti puhunut vilpillisistä vaaleista. Amerikkalainen valtamedia ei omasta puolestaan ole tutkinut eikä halunnut tutkia vaalivilppiä. Valtamedian narratiivina on ollut joko se, että vaalivilppiä ei esiintynyt ja jos esiintyikin, se ei ratkaissut vaaleja.

Itse kukin voi tykönään miettiä, miten presidentti Trumpin pitäisi toimia tilanteessa, jossa hän itse on vakuuttunut, että vaalit olivat vilpilliset ja todellisuudessa hän itse voitti vaalit selkeästi. Myös suurin osa hänen kannattajistaan ajattelee samalla tavalla.

Pitäisikö Trumpin alistua Bidenin voittoon kansakunnan ja amerikkalaisen cemokratian nimissä? Pitäisikö Trumpin hyväksyä vilpillisten vaalien lopputulos?

Miten vilpillisten vaalien katsominen sormien läpi vaikuttaa seuraaviin vaaleihin?

Tähän viimeiseen kysymykseen voin vastata, että pitkällä aikavalillä se tarkoittaa, että republikaaneilla ei enää koskaan ole mahdollisuuksia voittaa presidentinvaalia. Tämä taas tarkoittaa siirtymistä de facto yksipuoluejärjestelmään, jossa kilpailua ei ole tai se on näennäistä.

Pelottavinta tässä on se, että Bidenin taustajoukot, johon kuuluvat niin tekno-oligarkit kuin Wall Streetin finanssieliitti, eivät enää välitä edes teeskennellä, että vaalit olisivat vapaat ja rehelliset.

Yhteiskunnan huonon kehityksen seurauksista

 

Harvoin sattuu silmien eteen artikkelia, jossa on ymmärretty yhteiskunnan taloudelliseen ja sosiaaliseen heikkenemiseen johtavat kehityskulut yhtä hyvin kuin Matti Virenin viimeisimmässä kirjoituksessa.

Viren tarkastelee asioita Yhdysvaltojen ja erityisesti Kalifornian osavaltion näkökulmasta ja tuo esille kehityskulut, jotka ovat muuttaneet Kalifornian keskiluokan paratiisista sille huonoksi paikaksi elää. Virenin mukaan vastaavat kehityskulut ovat Suomessa jo käynnissä, vaikka Suomen yhteiskunnallinen kehitys onkin perinteisesti jäljessä yleisestä länsimaiden kehityksestä.

Valtamediassa Yhdysvaltojen kehitys selitetään ihmisille yksinkertaisen politologisen tulkinnan kautta. Paha Trump villitsi ihmiset populistisilla puheillaan, mutta Trumpin jälkeen politiikka palaa jälleen normaaleihin uomiin.

Itse luin ennen vaaleja Michael Antonin kirjoittaman kirjan ”The Stakes: America at the point of No Return”

Siinä Kalifornian kehitys nähtiin kauhukuvana, joka voi toteutua koko Yhdysvaltojen tasolla, jos poliittinen ja yhteiskunnallinen kehitys menee samaan suuntaan kuin Kaliforniassa. Kyseinen osavaltio on hyvä esimerkki siitä, mihin massamaahanmuutto, korkea verotus, ympäristöideologia ja antelias sosiaaliturva yhdessä johtavat. Keskiluokka äänestää jaloillaan, jolloin lopputuloksena on luokkayhteiskunta, jonka huipulla ovat viihde- ja teknologia-alan oligarkit ja pohjalla telttakylissä elävät narkomaanit, jotka tekevät tarpeensa kaduille.

Viren luonnehtii Yhdysvaltojen kehitystä seuraavasti:

” Yhdysvalloissa on kuitenkin käynnissä valtava taloudellinen, demografinen ja poliittinen rakennemuutos, josta media on lähes hiirenhiljaa. Leimallista tälle kehitykselle on ”pako etelään”. Perinteiset mahtiosavaltiot New York, Illinois, Pennsylvania ja Kalifornia ovat hurjaa vauhtia menettämässä asemiaan Floridan ja Texasin tapaisille etelän osavaltioille.”

Viren kertoo, kuinka nousevat osavaltiot ovat täydellisiä vastakohtia sekä pohjoisen taantuville osavaltioille että Kalifornialle. Viren ei kuitenkaan näe, että muuttovoitto voisi tuoda saamapuolella oleville osavaltioille lopulta samanlaiset ongelmat kuin Kaliforniassa, jos tulijoiden poliittiset näkemykset ovat sellaisia, jotka aiheuttivat Kalifornian huonon kehityksen.

Kun keskiluokka äänestää jaloillaan, paluuta entiseen ei enää ole.

”Jos elämä tulee liian kalliiksi verojen, kalliiden elinkustannusten, kieltojen ja rajoitusten ja rikollisuuden seurauksena, lähdetään hakemaan parempaa asuinpaikkaa. Ja muuttajat ovat tyypillisesti keskiluokkaa, joille sosiaaliturva ja julkiset palvelut (eikä ilmastonmuutos) eivät ole kaikki kaikessa. Ja kun he lähtevät, takaisin he tuskin tulevat.”

Luonnollisesti Viren näkee samat huonot kehityskulut myös Suomessa. Maastamuutto on jo nykyisin suurta eli noin 10 000 ihmistä vuodessa, joista 4000 korkeakoulututkinnon suorittaneita. Virenin mukaan Suomessakin väärä politiikka voi peruuttamattomasti tuhota koko yhteiskunnan. Eikä tarvitse olla suuri näkijä huomatakseen, että nykyisen hallituksen politiikka on juuri sitä, joka edistää yhteiskunnan tuhoutumista.

Yhdysvaltojen vaalien jälkeen

 

Yhdysvaltain vaalit olivat ja menivät. Lopputuloksena ilmeisesti Joe Biden menee Valkoiseen taloon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Donald Trump olisi hävinnyt vaalit. Yhdysvaltojen korruptoitunut poliittinen järjestelmä vain osoittautui mahdottomaksi voittaa, koska järjestelmä ei halunnut, että Trump voittaa.

Trump kampanjoi voimakkaasti ns. ”ruostevyöhykkeen” osavaltioissa Wisconsinissa, Michiganissa ja Pennsylvaniassa. Vaalipäivänä näiden osavaltioiden laskennat näyttivät etenevän Trumpin kannalta suotuisasti. Illan kääntyessä yöksi 3.11.2020 istuva presidentti saattoi mennä nukkumaan rauhallisin mielin.

Epäilyttävää oli, että edellä mainituissa vaa’ankieliosavaltioissa laskenta keskeytettiin yön ajaksi. Tämä on usein merkki epärehellisestä toiminnasta.

Yön aikana noin klo 4 aamyöstä 4.11.2020 Wisconsinin ja Michiganin osavaltioissa Joe Bidenin tilille ilmestyi yllättäen yli 100 000 ääntä samalla, kun Donald Trumpin äänisaalis ei kasvanut lainkaan.

Samaan aikaan Trumpille menossa olleet Georgia ja Pohjois-Carolina olivat molemmat keskeyttäneet ääntenlaskennan tilanteessa, jossa Trumpilla oli selkeä johtoasema. Vertailun vuoksi voi kertoa, että väestöltään paljon  vaa’ankieliosavaltioita suurempi Floridan osavaltio sai laskennan valmiiksi vaalipäivän aikana ilman ongelmia.

Vaalivilppien historiaa

Karkeasti voi sanoa, että Yhdysvalloissa vaalivilppiä tapahtuu kaikissa vaaleissa. Vaalivilppi on yksi mutta ei ainoa syy, miksi Demokraateilla on yksinvalta useissa suurissa kaupungeissa. Jos Demokraatin vastaehdokas esimerkiksi kongressivaalissa menestyy odotettua paremmin, Demokraattiehdokkaan ääniosuutta lisätään postiäänillä, jos vastaehdokkaan äänimäärä jää alle ”vaalivilppikynnyksen”. Kynnys taas tarkoittaa äänimäärää, joka voidaan lisätä ehdokkaalle ilman, että ulkopuoliset kiinnittäisivät siihen huomiota.

Historiallisesti yksi parhaiten tunnetuista vaalivilppitapauksista ovat vuoden 1960 presidentinvaalit, jotka päättyivät John F. Kennedyn voittoon. On mahdollista, että ilman vaalivilppiä Richard Nixon olisi tuolloin tullut valituksi. Nixonin kannattajat kehottivat ehdokasta riitauttamaan vaalituloksen, mutta Nixon lopulta myönsi tappion 9.11.1960 eli kuusi päivää vaalien jälkeen. Nixonin mukaan maalla ei tuolloin ollut varaa perustuslailliseen kriisiin.

Tuoreempi esimerkki löytyy vuoden 2012 presidentinvaaleista, joissa Republikaanien ehdokas Mitt Romney sai Philadelphian alueelta 0 ääntä. Philadelphian alueella asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä eli moinen äänisaalis on todellisuudessa mahdollinen vain autoritaarisissa maissa. Luultavasti Philadelphian vaalivilpillä ei ollut ratkaisevaa merkitystä lopulliseen vaalitulokseen. Kuriositeettina siteeraan Stanfordin yliopiston professori Jonathan Roddenia:

”Meillä on aina ollut näitä tiheitä urbaaneja käytäviä, jotka ovat äärimmäisen demokraattivoittoisia.”

”Kyseessä on eräänlainen urbaani tosiasia ja Philadelphia on tässä suhteessa ääriesimerkki.”

Vaalivilppi jää usein riitauttamatta siksi, että riitauttaminen on hidasta ja kallista. Lopputulos on lisäksi epävarma. Toinen syy on se, että riitauttaminen ei kannata, jos vaalivilpillä ei ollut ratkaisevaa vaikutusta tulokseen.

Koska toisen osapuolen eli lähinnä Demokraattien harjoitama vaalivilppi hyväksytään hiljaisesti, ei kannata yllättyä, että sitä harjoitetaan varsinkin, kun vaalilippujen massapostitus vielä paransi ratkaisevasti vaalivilpin mahdollisuuksia.

Miksi vaalivilpistä ei pidä yllättyä

Edellisessä kappaleessa käsitellyt vaalivilpin historialliset esimerkit kertovat, että kyse ei ole Yhdysvalloissa mistään uudesta asiasta. On kuitenkin toinenkin tekijä, joka mahdollisti nähdyn kaltaisen härskin tempun.

Trump joutui suurimman osan presidenttikaudestaan taistelemaan perusteetonta Venäjä-tutkintaa vastaan ja sen jälkeen puolustautumaan vielä Demokraattien tyhjästä repäistyä virkarikossyytettä vastaan.

Ennen virkaanastumistaan Yhdysvaltojentiedusteluelimet salakuuntelivat Trumpin kampanjaa ja lähettivät jopa vakoojan (Stefan Halper) tiedustelemaan mahdollisista yhteyksistä Venäjän valtioon.

Jos vastustajat ovat valmiita tuollaisiin toimiin, ei pidä yllättyä, jos he ovat myös valmiita käyttämään vaalivilppiä oman surkean ja lähinnä sätkynukkena pidettävän ehdokkaansa eteen.

Taloudellisesti Joe Bidenin vaalikampanja oli Yhdysvaltojen historian kallein. Bidenin kampanjan kassa oli noin 1,5 miljardia dollaria. Lisäksi miljardööri Michael Bloomberg käytti 100 miljoonaa dollaria kääntääkseen Floridan Bidenille. Bloomberg epäonnistui yrityksessään. Jos Demokraattien taustavoimat ovat valmiita käyttämään valtavia rahasummia ehdokkaansa hyväksi, miksi he eivät hyväksyisi myös vaalien väärentämistä.

Raha on myös tulevaisuudessa keino estää Trumpin kaltaista populistia nousemasta presidentiksi. Vaalit olivat liberaalien superrikkaiden keino varoittaa poliitikkoja pitämästä liian korkeaa profiilia.

Näiden vaalien myötä kenellekään ei pitäisi olla epäselvää sen suhteen, että Demokraatit edustavat nykyisellään Yhdysvaltojen rikkaimpia ihmisiä eli itärannikon finanssieliittiä ja länsirannikon tekno-oligarkkeja.

Samalla Demokraatit hellivät joukoissaan myö äärimmäistä vasemmistoa, joihin kuuluu ns. ”squad” eli Demokraattien radikaalit kongressiedustajat Alexandria Ocasio-Cortez, Ilhan Omar, Ayanna Pressley ja Rashida Tlaib.

Valitettavasti Demokraattien globalistiset taustajoukot eivät väärentäneet Senaatin ja Edustajainhuoneen vaaleja. Niissä Demokraattien saalis jäi laihaksi, mikä tekee Bidenista lähinnä lame duck -presidentin ja heikentää Demokraattien ydinkannattajien eli äärivasemmiston vaikutusmahdollisuuksia. Mahdollinen Trumpin syrjäyttäminen voi lämmittää Demokraatteja hetken, mutta vähän ajan päästä heille tulee kylmä.

Vaalit olivat myös tappio identiteettipolitiikkaa ajavalle ”woke” -liikkeelle. Donald Trump keräsi mustien ja latinojen ääniä enemmän kuin yksikään republikaanien presidenttiehdokas ennen häntä.

Bidenin kampanjan mysteeri selviää

Edellisessä kirjoituksessani ihmettelin, miten harvakseltaan ja lähinnä puoliksi tyhjillä parkkipaikoilla kampanjoiva Joe Biden voi johtaa gallupeista 15 prosenttiyksikön erolla Donald Trumpiin, jonka kampanjatilaisuuksiin osallistui suuria ihmisjoukkoja ympäri maata.

Roger Kimball kirjoittaa tästä:

”Biden ei kampanjoinut, koska hän tai hänen käsittelijänsä tiesi, että asiat hoidettaisiin. He tiesivät, että mielipidetiedustelut näyttäisivät Bidenille, että tämä olisi 10, 15 tai jopa 17 prosenttia edellä valtakunnallisesti ja myös vaa’ankieliosavaltiossa, vaikka hän oli todellisuudessa tasoissa tai jopa jäljessä. "

”Bidenin kampanjaa hoitava komitea myös tiesi, että valtamedia oli lähes kokonaan Bidenin ehdokkuuden takana. Tämä oli ilmeistä, koska ylivoimainen valtaosa median raportoinnista oli Trumpia kohtaan vihamielistä ja suorastaan koomisella tavalla Bidenia kohtaan varovaista.”

Kimballin mukaan valtamedian keskuudessa vallitsi hiljaisuuden salaliitto Hunter Bidenin laptopin sisältöä ja Hunterin liikekumppani Tony Bobuliskin paljastuksia kohtaan. Myös muut Bidenin käyttäytymiseen liittyvät asiat vaiettiin kuoliaaksi.

Median puolueellisuus kävi myös selväksi vaalien aikana. Fox News kunnostautui Bidenin cheerleaderinä. Niille, jotka kuvittelevat Fox Newsin olevan konservatiivien kanava, muistutan, että uutispuoli, jossa työskentelee mm. ensimmäisessä presidentinvaalien väittelyssä moderaattorina toiminut Chris Wallace, on Demokraattien takana. Ne, jotka katsoivat ensimmäisen väittelyn varmasti huomasivat, että Wallace taisteli väittelyssä Bidenin puolella.

Vaalien aikana Fox News julisti Bidenin voittaneen Arizonassa, vaikka osavaltiossa oli satoja tuhansia ääniä laskematta. Fox myös viivytteli Floridan julistamista Trumpille.

Kimball myös kertoo seuraavaa:

”Vuonna 2016 poliittinen establishment ei ollut valmistautunut Trumpia varten. He olivat ylimielisiä, koska he tiesivät, että Trumpilla ei olisi mahdollisuuksia Hillary Clintonia vastaan. Joten he eivät peittäneet jälkiään kunnolla eikä heillä ollut kunnon ruohonjuuritason suunnitelmaa Trumpia vastaan.”

Onnistuvatko globalistit tuhoamaan kansallismielisen populismin?

Luonnollisesti on syytä pelätä, että poliittinen toiminta menettää merkityksensä, jos superrikkaat haluavat itse hallita maailmaa. Tällöin perinteinen kansanvalta menettää merkitystään ja kansalaiset lakkaavat olemasta kansalaisia ja muuttuvat kuluttajiksi ja oman identiteettipoliittisen ryhmänsä edustajiksi.

Globalismi tarkoittaa Davos-puolueen valtaa ja demokratian alasajoa siten, että kulissit jäävät pystyyn. Eurooppalaiset tietävät amerikkalaisia paremmin, mitä globalismi tarkoittaa. Se tarkoittaa kaventuvia vaikutusmahdollisuuksia yhteisiin asioihin, ylikansallista hallintoa heikentyvää sananvapautta ja alistumista massamaahanmuuton edessä. Kansallinen identiteetti ja kansallisvaltiot joutavat tämän kehityksen seurauksena historian roskatynnyriin.

Donald Trump oli ja on edelleen kansallismielisen populismin keulakuva, mutta löytyykö hänen jälkeensä ketään, joka ammentaa voimansa suoraan kansalaisista eikä superrikkaiden tai valtiokoneiston tuesta?

Toisaalta Trumpin tarinaa ei vielä ole kirjoitettu loppuun. Uskon, että hän tulee katsomaan vaalivilpin tuomioistuimissa loppuun asti ja on olemassa pieni mahdollisuus, että hän saa vielä jatkokauden. Media ja nimelliset republikaanit yrittävät saada miehen luovuttamaan, mutta en usko hänen tekevän niin ainakaan niin kauan, kun hänellä on kannattajansa takanaan.

Lisäys 7.11.2020

 Entinen Illinoisin osavaltion kuvernööri Rod Blagojevich sanoo, että  Demokraateilla vaalien käääntäminen vilpillisin keinoin on vanha perinne. 

"Jos kysytään, käyttivätkö Demokraatit vilppiääniä Philadelphiassa, vastaan kysymällä, onko paavi katolinen?"