sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2018

Islam ja Eurooppa


Luin Tundratabloids-sivustolta artikkelin islamin vaikutuksesta eurooppalaiseen identiteettiin. Siinä viitattiin Raymond Ibrahimin artikkeliin, jossa taas pohdiskeltiin eurooppalaisen identiteetin syntyhistoriaa islamin valossa.

Artikkeli sai minut miettimään, miten tutustuminen islamiin, sen opetuksiin ja historiaan on muuttanut omia käsityksiäni historiasta ja nykyisyydestä. Kaikkein ensimmäisenä sanoisin, että tutustuminen islamiin on opettanut arvostamaan kristinuskoa sekä uskontona että osana länsimaista kulttuuriperintöä. Islam on lakiuskonto, kun taas kristinuskossa keskeistä on usko Jeesuksen sovitustyöhön. Islamissa paikka paratiisissa ansaitaan teoilla. Kristinuskossa ei taas pyritä miellyttämään Jumalaa hyvillä teoilla vaan teot ovat seurausta uskosta. Islam myös hylkäsi jo varhaisina aikoina järjen käytön ja keskittyi jumalalliseen ilmestykseen. Islamissa jokainen ihminen ei ole yhtä arvokas Jumalan silmissä, vaan uskova on parempi kuin vääräuskoinen, mies on naista ylempänä ja isännällä on orjansa.

Miten tutustuminen islamiin muuttaa maailmankuvaa

Tutustuminen islamiin myös muutti käsityksiä historiasta. Länsimainen imperialismi ei edustanut sellaista ainutlaatuista pahuutta, kuin marxilaiset ja jälkikolonialistiset ajattelijat kertoivat. Oli myös olemassa islamilaista imperialismia. Tämän imperialismin eri ilmentymät hyökkäsivät Eurooppaan satojen vuosien ajan, kunnes länsimaat vihdoin lopettivat tämän 1800-luvulla. Islamilaisen imperialismin tuhoisin ilmentymä oli kuitenkin satoja vuosia jatkunut Intian valloitus, jonka uhrimäärät lasketaan joidenkin arvioiden mukaan sadoissa miljoonissa.

Afganistanin tapahtumista jotkut ehkä muistavat Bamiyanin Buddha-patsaat, jotka islamistinen Taliban-järjestö tuhosi. Buddhalaisuus oli levinnyt Afganistaniin saakka. Nykyisin Afganistan on islamilainen sharia-valtio, josta länsimaat Yhdysvaltojen johdolla ovat muka tekemässä demokratiaa. Sattumoisin buddhalaisuus uskontona on kokonaan hävinnyt Afganistanista ja myös Intiasta, jossa se aikanaan syntyi. Burman hallituksen tavalla kohdella rohingya-vähemmistöä voi olla jotakin tekemistä sen kanssa, miten buddhalaiset ovat aikanaan joutuneet kärsimään islamin takia.
Kolumbus lähti vuonna 1492 etsimään meritietä Intiaan. Miksi Kolumbuksen piti tuollainen reitti ylipäänsä löytää? Eikö kauppa käynyt muuten? Tutustuminen islamiin auttaa ymmärtämään, miksi reitti piti löytää. Luonnollisesti Kolumbuksen matka päättyi epäonnistumiseen, koska länteen mentäessä löytyi eurooppalaisille ennestään tuntematon manner.

Vuosi 1492 on muutenkin merkittävä. Tuolloin nimittäin päättyi ns. reconquista eli vuoden 711 umaijadivalloituksesta alkanut ajanjakso, jonka aikana Espanjan kristityt kuningaskunnat hiljalleen valloittivat Iberian niemimaan ja häätivät sitä asuttaneet maurit pois. Kyseiseen ajanjaksoon sisältyy joitakin Euroopan historian synkimpiä elementtejä kuten esimerkiksi inkvisitio. Modernin jälkijättöisen moralismin silmin kyseessä oli hirvittävä rikos ihmisyyttä vastaan. Kuitenkin inkvisition tarkoituksena oli löytää islamista tai juutalaisuudesta katolisuuteen kääntyneiden joukosta kerettiläisiä. Reconquistan jälkeen juutalaisten ja muslimien piti kääntyä katolilaisiksi tai lähteä Espanjasta. Inkvisitio päätti, ketkä olivat oikeasti kääntyneet ja ketkä eivät.

Luonnollisesti osa oli kääntynyt pelkästään siitä syystä, että saisi jäädä Espanjaan. Tällaisten ihmisten kohtalo saattoi olla julma. Inkvisition julmuutta on toki liioiteltu myöhemmässä historiankirjoituksessa. Joka tapauksessa Espanjasta tuli tähän päivään saakka ainoa alue maailmassa, josta islam on saatu onnistuneesti hävitettyä. Toki moderni eurooppalainen humaani maahanmuuttopolitiikka voi tämänkin asiaintilan muuttaa.

Moni varmasti ihmettelee, miksi eurooppalaisen kulttuurin ydinalue siirtyi Välimereltä pohjoisemmaksi. Yksi syy tähän oli merirosvous ja toistuvat muslimien tekemät ryöstöretket Välimeren pohjoisrannalle. Tämän vaikutuksista myös Raymond Ibrahimin artikkeli kertoo. Italiassa käyneet ovat varmasti nähneet useita vuoren huipulle rakennettuja keskiaikaisia kaupunkeja. Syyn, miksi kaupungit rakennettiin vuoren huipulle voi itse kukin arvata. Sellaisiin kaupunkeihin voi helposti linnoittautua turvaan ryöstöretkille tulleiden vihollisten varalta. Sen, keitä nämä viholliset usein olivat, jätän lukijoille harjoitustehtäväksi.

Bysantin valtakunta toimi pitkään tulppana Eurooppaan kohdistuvalta islamilaiselta invaasiolta. Kun Bysantti kaatui, Balkanista tuli islamin pääasiallinen etenemisväylä kohti Euroopan ydinalueita. Osmanivaltakunnan laajentuminen pysäytettiin vuonna 1683 Wienin porteilla. Tähän ei yksikään eurooppalainen valtio olisi pystynyt yksinään vaan siihen tarvittiin yhteistoimintaa. Ratkaisevaa roolia Wienin porteilla käydyssä taistelussa näytteli Puola-Liettuan kuningas Juhana Sobieski.

Ibrahimin artikkeli

Raymond Ibrahim on Yhdysvalloissa asuva taustaltaan koptikristitty kirjoittaja. Hän kommentoi kirjoituksessaan islamin valkopesuun keskittyvää artikkelia, jonka on kirjoittanut Akbar Ahmed. Tämä peräänkuuluttaa italialaisilta oman ”pluralistisen” menneisyytensä muistamista. Ahmed maalaa kuvan myyttisestä suvaitsevaisesta Italiasta tarkoituksenaan saada nykyiset italialaiset suvaitsevammiksi suhteessa moderniin islamiin.

Ahmed puhuu eurooppalaisten ”saalistajaidentiteetistä”, joka tulee näkyviin ”koettujen uhkien” myötä. Ahmed ei kuitenkaan mainitse sitä ikävää tosiasiaa, että islam oli vuosisatojen ajan merkittävä ”koettu” uhka.

Raymond Ibrahimin mukaan on ironista, että eurooppalainen identiteetti on itse asiassa islamin sivutuote mutta ei sillä tavalla kuin islamin valkopesijät antavat ymmärtää. Ibrahim kysyy, eikö vuosisatojen ajan jatkunut islamin väkivaltainen Euroopan valloitus luonut ”eurooppalaisen identiteetin”.

Kuten äskettäin edesmennyt historioitsija Bernard Lewis sanoi, eurooppalaisen identiteetin määrittelivät ensin islamin eteneminen ja myöhemmin islamin vetäytyminen. Ibrahim muistuttaa, että kolme neljännestä jälkiroomalaisesta maailmasta siirtyi islamin alle ja jätti viimeisen neljänneksen pysyvään sotatilaan.

Kun siirrytään nykyaikaan, sota on muuttanut muotoaan ja on muuttunut antiteesiksi Euroopan ja lännen välisestä todellisesta historiasta. Samaan aikaan, kun maanosaan muuttaa miljoonia muslimisiirtolaisia, joista monilla on havaittavissa perinteisen islamilaisen vääräuskoisiin kohdistuvan vihamielisyyden merkkejä, valtausta vastustavia eurooppalaisia neuvotaan välttämän provosoitumista ”oletettujen uhkakuvien” perusteella.

Akbar Ahmedin artikkelissa kehotetaan italialaisia muistelemaan ”pluralistista menneisyyttänsä” ja olemaan sen perusteella myötämielisempiä muslimien massamaahanmuutolle. Ibramihin toisessa artikkelissa muistutetaan ikäviä tosiasioita tästä ”pluralistisesta” menneisyydestä.  Otranton katedraalissa Apulian maakunnassa säilytetään  niiden 800 kristityn jäännöksiä, jotka kieltäytyivät kääntymästä islamiin vuonna 1480, kun osmanien sulttaani Muhammad II valloitti kaupungin. Yli puolet Otranton 22 000 asukkaasta surmattiin ja viisi tuhatta vangittiin orjiksi. Läheisellä kukkulalla 800 kristittyä menetti päänsä kieltäydyttyään kääntymästä islamiin. Näiden kristittyjen arkkipiispa sahattiin kahtia.

Lopuksi Ibrahim toteaa, että italialaisilla tuskin on ongelmia ottaa töihin ei-kristittyjä tai sallia muukalaisten elää omien tapojensa mukaisesti.

Sen sijaan he tuskin katselevat hyvällä sitä, että maahan tuodaan muslimeja, jotka elävät sen historian mukaisesti, jota Ahmed Akbarin mielestä ei koskaan tapahtunut.

lauantaina, toukokuuta 05, 2018

Herra Heinämäki taas kerran


Eilinen Ylen Pressiklubi alkoi juontajan tekohauskalla lausumalla, että ensimmäistä kertaa keski-ikäiset miehet kiinnostuvat lastenohjelmista. Lausuma voisi olla nokkela, jos sillä olisi edes etäisesti tekemistä todellisuuden kanssa. Kyse ei nimittäin ole tästä vaan postmodernin identiteettipolitiikan aktiivisesta vastustamisesta.

Lisäksi tekohauska lause halventaa niitä perheenisiä, jotka ovat hoitaneet lapsiaan ja katsoneet lastenohjelmia heidän kanssaan. Jos perheenisillä olisi uhripääomaa, lehdet olisivat täynnä asiaa koskevia kohuotsikoita. Perheenisää ei kannattaisi halveksia. Lapset, jotka kasvavat perheessä, jossa on isä, menestyvät tilastollisesti paremmin elämässään kuin yksinhuoltajien lapset. Toisaalta miesten ja miehisten ominaisuuksien halventaminen on valtamediassa niin tavanomaista, että siitä suuttumiseen on turha polttaa liikaa ruutia.

Joskus itseään fiksuna pitävät vasemman laidan kulkijat naureskelevat nuivan puolen valituksille kulttuurimarxismista. Mitään sellaista ei muka ole olemassa. Herra Heinämäki -lastenohjelman sensurointi identiteettipoliittisin perustein kertoo, mitä kulttuurimarxismi eli moderni vasemmistolaisuus tarkoittaa käytännössä.

Identiteettipolitiikan mädättämä Yleisradio

Yleisradion reaktio sen saamaan arvosteluun kertoo vastaansanomattomasti, että vasemmistolainen identiteettipolitiikka toimii sisäänrakennettuna yhtiön organisaatiossa. Ensiksi Yle etsi jostain ”aidon” intiaanin selittämään asioita. Oulussa asuva Anthony Rice-Perttunen sai ilman kritiikkiä mystifioida sulkapäähineen käyttöä ja esiintyä asiantuntijana:

” Asiaa on niin vaikea yksinkertaistaa. On hyvin helppoa kertoa, miksi kannattaa käyttää turvavyötä autossa, mutta kun kysymys on kulttuurisesta omimisesta, puhutaan eri maailmankatsomuksista.”

Yllättäen Rice-Perttunen rinnastaa ”heinämäkigaten” Muhammad-pilakuviin, joihin liittyvä taustatieto on häneltä hieman kadoksissa:

” Perttusen mielestä kristillisen Euroopan oli jo silloin vaikea ymmärtää, miksi teko oli loukkaava.”

Islamin opissa on kuvakielto, mutta käytännössä sitä ei aina ole noudatettu eikä kaikissa suuntauksissa ylipäänsä noudateta. Toisaalta voi myös sanoa, että esimerkiksi Charlie Hebdon toimitukseen tehty terrori-isku on perusteltavissa islamin profeetan esimerkillä. Muhammad itse tapatti arvostelijoitaan kuten esimerkiksi Asma Bint Marwanin.

Perttuselle voi sanoa, että ensisijaisesti pilakuvakriisissä oli kyse ihan muusta kuin kristillisen Euroopan puutteellisesta ymmärryksestä. Toisaalta Rice-Perttusta ei haastateltu asiantuntemuksen takia vaan siksi, että hänen väitetään olevan syntyperäinen intiaani ja hänen mielipiteensä painaa enemmän nimenomaan tästä syystä.

Yle myös jatkoi sensuuripäätöksen selittelyä ja perusteli sen – kuinkas muuten – postmodernilla identiteettipolitiikalla:

” Pohjimmiltaan koko tässä kohussa näyttää olevan kysymys siitä, että monille meistä valtaväestöön kuuluvista on vaikeaa ymmärtää sitä, että alkuperäiskansoja ja muita vähemmistöjä kuvaavat stereotypiat eivät enää ole tätä päivää, varsinkaan lastenohjelmissa.”

Edistyksellisen tunnistaa siitä, että juuri hänen edustamansa moraali on ”tätä päivää” ja super-eettistä. Silmän lumeeksi siteerataan myös pehmotieteellistä tutkimusta, jossa suositeltiin kaiken intiaaneihin liittyvän stereotyyppisen kuvaston poistamista kouluista.
Tästä myös nähdään, että identiteettipolitiikka on puhtaasti tuontitavaraa, jonka sylttytehdas löytyy amerikkalaisten yliopistojen kampuksilta. Yle vain soveltaa tätä amerikkalaista hullutusta suomalaiseen ympäristöön. Pohjat Twitterissäkin töräytellyt Sami Koivisto vetää tällä lauseella:

”Kuvittele, että olet saamelainen lapsi ja menet naamiaisiin. Siellä on toinen, ei-saamelainen lapsi, pyhäpuvussa, jonka luulit kuuluvan sinulle. Hän esittää televisiossa näkemäänsä karikatyyriä sinusta. Miltä sinusta tuntuu?”

” Kysymys on alkuperäiskansaan kuuluvan ihmisen identiteetin, historian ja tunteiden kunnioittamisesta. Sille keskustelulle on Suomessa nyt selkeästi tilausta, asiapohjalta. Itsekkyydestä kumpuava viha on jo nähty. On aidon dialogin aika.”

Edes saamelaisten kaltainen pieni vähemmistö ei ole mielipiteiltään ja asenteiltaan niin homogeeninen, että tuohon Koiviston esittämään mielikuvitusleikkiin voisi vastata mitenkään yksiselitteisesti. Tämä on nähty myös ”heinämäkigatessa”, jonka aikana monet saamelaiset ovat sanoutuneet irti Saamelaisnuoret ry:n varapuheenjohtaja Petra Laitin näkemyksistä. Koiviston ajatusleikkiin voi vastata, että on mahdollista, että joku saamelainen lapsi ei pidä siitä, että ei-saamelainen pitää saamelaista pyhäpukua. Entä sitten? Tästä ei automaattisesti seuraa, että ei-saamelaisilta tulisi kieltää saamelaisen pyhäpuvun käyttö tai että ei-saamelaisista ei saisi julkaista kuvia saamelaisasussa. Yleisradion siteeraamaa tutkimusta voi perustellusti epäillä poliittisesti värittyneeksi kuten monia muitakin pehmeiden tieteiden tutkimuksia eli ennakkoasenne on vaikuttanut lopputulokseen.

Identiteettipolitiikan harjoittajat katsovat olevansa eettisesti korkeatasoisia ja jopa moraalisesti tavallista ihmistä parempia. Siksi nimenomaan he voivat päättää, mikä on muille ihmisille sopivaa ja mikä ei. Kyseessä on pohjimmiltaan uskonnollinen vakaumus, jonka postmoderni vasemmistolainen esittää eettisesti korkeatasoisena ja ”tähän päivään” kuuluvana asiana. Dialogi ei ole mahdollista, koska Sami Koiviston kaltainen ei kykene arvioimaan omaa ideologiaansa kriittisesti.

Tästä syystä keskustelu identiteettipolitiikan siunauksellisuuteen uskovien kanssa on samanlaista kuin keskustelu skientologien tai Jehovan todistajien kanssa. Ainoa ero on, että Jehovan todistaja ei käy kukkarollasi mutta vasemmistolainen identiteettipolitiikan harjoittaja toteuttaa vakaumustaan veronmaksajalta pakolla otetuilla rahoilla ja yrittää pakottaa kaikki oman vakaumuksensa taakse. Kannattamista ei toki edellytetä mutta turpa on hyvä pitää kiinni.

”Suvakkinäkökulma”

Apu-lehden sivuilla julkaistiin kirjoitus, jossa turhautuneen oloinen ”suvakki” eli ”hyvä ihminen” ihmettelee, miksi hänen näkemyksiään ei kuunnella. Erityisesti häntä tuntui harmittavan termi ”puolestaloukkaantuja”, jolla kuvataan jonkin vähemmistöryhmän kuvaamisesta närkästyneitä ihmisiä, jotka eivät kuulu kyseiseen vähemmistöryhmään. Petra Laiti on hyvä esimerkki tällaisesta.

Kirjoittajan mukaan kyse on ongelmasta huomauttamisesta eikä loukkaantumisesta sanan varsinaisessa merkityksessä. Kyllähän tämä pitää paikkansa. Toisaalta se, joka on oikeasti yllättynyt Ylen reaktiosta Petra Laitin ”puolestaloukkaantumiseen” tai huomautukseen tai miten vain, valehtelee. Mitä enemmän lukee Ylen kommentteja asiaan, sitä varmempi voi olla siitä, että Yleisradiossa identiteettipolitiikan kumartelu jatkuu tulevaisuudessakin ja luultavasti pahenee.
Apu-lehden kirjoittaja valaisee lopussa osuvasti suvaitsevaisten ajattelutapaa:

” Oikeasti ainoa syyllinen rasismiin, naisvihaan ja kaikkeen muuhun altavastaajaryhmiin kohdistuvaan sortoon ja syrjintään on sortoa harjoittava. Syrjintää voivat vähätellä vain ihmiset, jotka eivät joko kohtaa sitä itse tai kykene empatiaan. Vastavuoroisesti siihen yleensä tuppaavat puuttumaan ihmiset, jotka osaavat asettua muiden asemaan joko mielikuvituksen tai kokemuksen avustamana.”

Sortomytologia liittyy olennaisena osana vasemmistolaiseen identiteettipolitiikkaan. Valitettavasti tämä ei tarkoita niitä oikeita sortajia vaan pelkkä vaalea ihonväri riittää pääsemään sortajien kastiin. Postmoderni vasemmistolainen korruptoi käsitteitä tekemällä niistä venyviä. Sama pätee sorron harjoittamiseen. Jos haluat varmasti sortaa, ota itsestäsi kuva intiaanipäähine päässä ja julkaise se.

Vasemmistolaisen sosialismin ideologia todettiin lännessä epäonnistuneeksi jo 1960-luvulla. Sosialismi perustui luokkasotaan. Nykyisin yhteiskuntaluokat on korvattu sorretuilla vähemmistöillä. Näiden avulla pyritään hyökkäämään sortajia vastaan. ”Heinämäkigate” on osa tätä taistelua. Postmoderni vasemmistolaisuus on hylännyt rationaalisuuden ja korostaa tunteita. Empatia on tärkeä tunne ja siihen pystyvät vain valistuneet ja oikean ideologian omaksuneet vasemmistolaiset. Empatian aitoudella ei ole väliä, vaan tärkeintä on näyttää sitä mahdollisimman paljon. Tällöin on kyse hyvesignaloinnista eli moraaliposeerauksesta. Tunteet ovat tärkeämpiä kuin se, miten hyvin valaistunut henkilö oikeasti ymmärtää vähemmistöä ja sen kulttuuria.

Pohjimmiltaan identiteettipolitiikka perustuu rasismiin. Henkilön syntyperä ratkaisee, miten hänen mielipiteeseensä suhtaudutaan. Esimerkiksi Yle suhtautui Petra Laitin ”huomautukseen” äärimmäisellä vakavuudella mutta kuittasi runsaan vihaisen palautteen ohjelman hyllyttämisestä tympeällä vittuilulla. Pressiklubi-ohjelmassa toimittaja ja ”faktantarkistaja” Johanna Vehkoo suoraan sanoi, että alkuperäiskansojen edustajat kyllä paremmin ymmärtävät tätä kulttuurillisen omimisen problematiikkaa kuin keski-ikäiset valkoiset miehet. Lause olisi varmasti herättänyt negatiivista palautetta, jos keski-ikäisten miesten tilalla olisi käytetty jotakin korkean uhristatuksen ihmisryhmää.

Kulttuurillinen omiminen on käsitteenä mieletön. Eri kulttuureista on kautta maailmanhistorian lainattu asioita, jotka liittyvät teknologiaan, taiteeseen, kuvastoon tai ihan mihin tahansa. Nyt ideologiset kiihkoilijat haluavat muuttaa tätä. Keskustelua kulttuurillisesta omimisesta ei pidä käydä postmodernien vasemmistolaisten ehdoilla, vaikka tätä kovasti peräänkuulutettiin Ylen Pressiklubissa. Sen sijaan pitää keskustella identiteettipolitikointiin liittyvistä ongelmista, joista Herra Heinämäen hyllytys oli yksi oire.
Jos haluaa tiivistetysti todeta, miksi en kuuntele Apu-lehden kirjoittajan kaltaisia, se johtuu heidän edustamansa ideologian kategorisesta hylkäämisestä. En hyväksy identiteettipolitiikan ideologisia lähtökohtia, sen järjenvastaisuutta, älyllistä matalamielisyyttä ja pyrkimystä tukahduttaa inhimillistä luovuutta. En pidä kuvainraastamista ja moraalista puritanismia erityisen tavoiteltavina asioina kuten en myöskään viattoman kuvaston sottaamista rasismileimoilla. Pidän enemmän vapaudesta.

tiistaina, toukokuuta 01, 2018

Suru-uutinen

Viikolla tietooni tuli, että tämän blogin pitkäaikainen kommentaattpro Kari oli löydetty kotoaan kuolleena. Tapahtunut muistuttaa meitä kaikkia elämän rajallisuudesta ja siitä, että olemme täällä vain käymässä.

Karin muistoksi sopii tämä nimimerkki Kumitontun kommentti:

" Kari oli erittäin lämminsydäminen ihminen. Hän oli äärettömän viisas eli paljon nähnyt ja kokenut ihminen. Vaikka en kirjoittele blogejani kenellekään erityisesti, rehellisesti sanoen monissa kirjoituksissani näkyy viestejä, joita lähetin Karille.

Keskustelimme usein hänen kanssaan, viimeksi vajaa viikko sitten. Usein, kun en ollut varma, kuinka suhtautua johonkin asiaan, soitin hänelle kysyäkseni hänen mielipidettään. Jos joku asia on varmaa niin se, että Kari toivoisi meidän muistavan häntä hyvällä. Itselleni ei kertaakaan sattunut niin, että olisin loukkaantunut hänen takiaan. Hän jaksoi aina kärsivällisesti selittää ja perustella, miksi moraali on tärkeää.

Kari antoi minulle henkilökohtaisessa elämässäni hyviä neuvoja, joita olen noudattanut ja tästä eteenpäin tulen vielä vahvemmin niitä seuraamaan. Hän oli mies, jollaiseksi haluaisin itse kasvaa.

Suru on valtava. Menetys kuitenkin opettaa entistä enemmän arvostamaan niitä ihmissuhteita, joita jäljellä on. Karilla oli loistava huumorintaju ja hän sanoikin joskus kun kuolemasta puhuttiin, että turha on surra maallista elämää - sillä on väistämättä äärensä."

Toivotan Karin omaisille jaksamista. Toivottavasti teitä lohduttaa tieto, että Karia kaipaavat myös monet, jotka eivät häntä koskaan tämän elämän aikana ehtineet häntä henkilökohtaisesti tapaamaan.

Rauha Karin muistolle. Olkoon Jumala hänen sielulleen armollinen.

sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2018

Sensuuri loukkaa enemmän kuin sensuurin kohde


Kirjoituksen valokuva on edelleen ajankohtainen. Se ei niinkään symbolisoi mitään islamiin liittyvää vaan enemmänkin länsimaiden antautumista äärimmäisen suvaitsemattomuuden edessä. Kun kuva vuonna 2005 julkaistiin, yksikään suomalainen valtamedia ei julkaissut kuvaa. Ehkä suomalaisen valtamedian taantuminen kohti ”vastuullista mediaa” lähti siitä kunnolla vauhtiin, koska median edustajat eivät tunnustaneet todellista syytä eli pelkoa vaan pönöttivät ”vastuullisuuden” takana. Tuolloin elettiin jo internet-aikaa, joten useimmat suomalaiset ovat kuvan jo nähneet suomalaismedian toiminnasta riippumatta.

Kun Suomen Sisu -järjestö julkaisi kuvat sivuillaan, poliisi järjesti esitutkinnan. Sen asiantuntijalausunnossa professori Jaakko Hämeen-Anttila totesi, että profeetta Muhammad on muslimeille pyhä eli kuva loukkaa muslimeja.

Kun terroristit hyökkäsivät Charlie Hebdo -lehden toimitukseen 7. tammikuuta 2015, he näyttivät, mitä voi tapahtua niille, jotka suhtautuvat epäkunnioittavasti islamin profeettaan. Islamin pyhänä pitämillä asioilla ei voi leikkiä, ja tämä tiedetään jo kaikkialla länsimaissa. Näyttäville ja paljon media-aikaa saaneille ”We are all Charlie” -marsseille osallistuneet Euroopan johtajat eivät aikoneetkaan puolustaa sananvapautta. Sen sijaan ruuvia on jatkuvasti kiristetty ja islamin profeetan pilkkaamisesta tuomitseminen on rutiinia myös suomalaisille tuomioistuimille.

Herra Heinämäki

Nykyvasemmistolaiseen ajatteluun ei yleisesti kuulu sananvapauden kunnioitus. Nykyvasemmisto pyrkii voimaannuttamaan vähemmistöjä ja sitä kautta rajoittamaan enemmistön sanan- ja ilmaisuvapautta. Jos vähemmistön edustaja katsoo jonkin asian loukkaavaksi, enemmistön velvollisuus on silloin olla suvaitsematta kyseistä asiaa.

Frankfurtin koulukuntaan kuulunut filosofi Herbert Marcuse avoimesti liputti väärien mielipiteiden tukahduttamisen puolesta kirjassa ”Critique of Pure Tolerance” julkaistussa teoksessaan. Marcusen mukaan liberaalin demokratian traditioon kuuluva suvaitsevaisuus on aikansa elänyt. Liberaali yhteiskunta perustuu niin hienovaraiseen vallankäyttöön, että enemmistö hyväksyy sen ja jopa haluaa orjuutta. Marcusen mielestä sellaisissa olosuhteissa perinteisesti ymmärretty suvaitsevaisuus palvelee vallankäyttöä ja siksi tarvitaan uudenlaista suvaitsevaisuutta, jossa vasemmistolaisia mielipiteitä suvaitaan ja oikeistolaisia ei. Sananvapaus ei itsessään riitä, koska se sallii virheellisten käsitysten levittämisen. Marcusen mielestä vähemmistön mielipiteille osoitettu suvaitsevaisuus on petosta, koska tällaiset ilmaisut eivät ole tehokkaita. Suvaitsevaisuuden tarkoitus on totuus ja totuus on vallankumouksellisten vähemmistöjen hallussa. Vähemmistöjen tehtävänä on vapauttaa enemmistö ja uudelleenkouluttaa heidät totuuteen. Marcuse väitti, että vallankumouksellisella vähemmistöllä on oikeus tukahduttaa kilpailevat ja vahingolliset mielipiteet.

Kun Marcusen mielipiteitä katsoo, näkee selvästi, millaisesta ajattelusta moderni ”antifasismi” hakee oikeutuksensa. Sen käytännön ilmentymiä ovat tapaukset, joissa vasemmisto häiriköi konservatiivien järjestämiä tapahtumia yliopistojen kampuksilla. Se antaa myös oikeutuksen kirjarovioille, joita Ylen äskettäinen päätös hyllyttää suosittu lastenohjelma Herra Heinämäki edustaa. No, teknisesti ohjelma on edelleen katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa.

Päätösteksti kuitenkin edustaa Marcusen ajattelua eli vähemmistö kontrolloi enemmistön sananvapautta. Tässä tapauksessa se vähemmistö taitaa olla kooltaan yhden henkilön kokoinen. Tämä kyseinen Helsingissä asuva citysaamelainen on tehnyt saamelaisstatuksen sisältämän uhripääoman käytöstä lähes ammatin. Hän kunnostautui myös taannoisessa ”Nunnukagatessa”, jossa hän arvosteli kansanedustajan lapinpuvun käyttöä.

Tyhjästä nillittäjiä on ollut aina ja tulee aina olemaan. Yle kuitenkin kumartaa nillittäjiä syvempään kuin olisi tarpeen. Poimin muutaman kohdan Ylen luovista sisällöistä vastaavan johtajan Ville Vilénin lehdistötiedotteesta:

” Ohjelma päätettiin siirtää Pikku Kakkosesta ja Lasten Areenasta Ylen Elävään arkistoon. Siirto tehdään, koska osa katsojista koki perinteiseen alkuperäiskansan asuun puetun, stereotyyppisen hahmon loukkaavaksi. Olemme saaneet tästä palautetta katsojiltamme.”

Tässä vaiheessa voi sanoa, että toisten katsojien palaute on nähtävästi tärkeämpää kuin toisten. Ylen ohjelmista olisi minullakin paljon valittamista mutta valitan ainoastaan Yle-verosta, jota en haluaisi maksaa. Radion puolella on muutama ohjelma, jota jaksan joskus kuunnella mutta Ylen televisio-ohjelmien katselun olen lopettanut kokonaan. En siis enää valita ohjelmien sisällöstä. Ei se sitä paitsi kannata, koska palautteella ei yleensä ole mitään vaikutusta mihinkään.

” Palautteet ja keskustelu kertovat ajan ja ajattelun muutoksesta - ohjelman tekijöillä ei tietenkään ole ollut pienintäkään tarkoitusta loukata ketään.”

Palautteet ja keskustelu kertovat ajan hengestä mutta valitettavasti eivät mitään hyvää. Tekopyhyys, 
 moralismi ja näiden oikeuttama sensuuri kukoistavat nyky-Suomessa. Kyse ei myöskään ole ajattelusta vaan ideologiasta, joka hallitsee kaikissa mediayhtiöissä. Tämä ideologia ei vastaa kansalaisten enemmistön käsityksiä vaan hallitsee lähinnä yliopistojen kampuksilla ja Kallion ja Käpylän punaviherkuplassa.

” Ennen suomalaiset nauroivat Pekalle ja Pätkälle neekereinä tai viihdeohjelman nunnuka-hahmoille. Ei enää, tänä päivänä ymmärrämme, että tämä on rasistista ja loukkaavaa.”

”Tässä on kyse samantyyppisestä asiasta. Meidän pitää olla koko ajan entistä tarkempia ja herkempiä siinä, millaista kuvastoa käytämme, kun kerromme vähemmistöistä. Valtaväestö ei voi sanella sitä, mikä on sopiva tapa esittää vähemmistöjä koskevaa kuvastoa mediassa.”

Lihavoin kohdan, jossa Vilén soveltaa Marcusen ajattelua. Vallankumouksellisen vähemmistön pitää pakottaa enemmistö ajattelemaan oikein. Tässä tapauksessa yksi citysaamelainen loukkaantui intiaanien puolesta ja sai veronmaksajan rahoittaman mediayhtiön matelemaan edessään.

Mitä tulee Yle-johtajan mainitsemiin ohjelmiin, jotkut pitävät niistä ja toiset eivät. Kenenkään ei ole pakko katsoa. Yle kuitenkin tämän päätöksen myötä avaa ovet vähemmistöjen terrorille ja kertoo kaikille selvästi, että toisten mielipiteet ovat tärkeämpiä kuin toisten.

” Historiaa emme halua emmekä voi muuttaa. Oman aikansa arvoja heijastelevat ohjelmat voimme kuitenkin siirtää Elävään arkistoon, josta jokainen voi niitä halutessaan katsella.”

Vilénille sanon, että hänen arvonsa eivät ole meidän ajan arvoja. Ehkä noin 30 vuoden päästä osataan tarkastella tätä aikaa ja todetaan, että sitä leimasi käsittämätön ideologinen mielipuolisuus. 1970-luvulla Yleisradio lähetti suomeksi radio-ohjelmia, jotka olivat käytännössä totalitaristisen Neuvostoliiton propagandaa. Näin naapurissa -ohjelma ei tuolloin edustanut suomalaisten arvoja vaan oli oman aikansa ideologista mielipuolisuutta.

Erilaiset totalitaristiset hallinnot ovat aina pyrkineet kirjoittamaan historiaa uudelleen omien mieltymystensä mukaiseksi. Siihen on tarvittu Ville Vilénin kaltaisia sensoreja. Hänen lausunnostaan saa vaikutelman, että Ville kyllä kirjoittaisi historiankin uusiksi, jos vain voisi.

Sensuurista, jopa poliittisesti korrektista pehmo-DDR -versiosta, jää aina tympeä astian maku. Sensuuri ja sen perustelut ovat aina banaaleja ja edustavat yleensä yhtä inhimillisen typeryyden muotoa eli byrokratiaa. Sensuuri myös loukkaa sekä niitä joita sensuuri koskee eli tässä tapauksessa ohjelman tekijöitä että ketä tahansa, joka osaa ajatella omilla aivoillaan eikä ole ideologisesti yhtä vasemmalla kuin keskiverto veronmaksajan rahoittaman mediayhtiön toimittaja tai johtaja.

Sensuuri myös leimaa osan kulttuuriperintöä poltinmerkillä eli tässä tapauksessa villin lännen tarinat, jotka olivat aikanaan merkittävä osa monien lapsuutta. Kukaan ei enää koske vanhoihin lännenelokuviin Tarzan-elokuvista puhumattaan, koska aina on riski, että tarinan elementeissä on jotakin vähemmistöä loukkaavaa. Polttomerkittyä kulttuuriperintöä voidaan julkisessa keskustelussa käsitellä vain jälkijättöisen moralismin näkökulmasta, kuten on jo tehty Tarzan-elokuvien kohdalla. Poliittinen korrektius köyhdyttää kulttuuria ja tekee siitä mitäänsanomatonta roskaa. Tämä pätee niin lastenohjelmiin, komiikkaan kuin draamaankin.

Kuvituskuvassa on Kurt Westergaardin Jyllands Posteniin aikanaan tekemä piirros. Pommiturbaanin tarkoitus on kuvata sitä, että profeetan elämän ja toiminnan tuloksena syntyi uskonnollinen ideologia, joka oikeuttaa ihmisten tappamisen ideologian edistämiseksi. Asiantuntijamielipiteen mukaan profeetta on pyhä eikä häntä saa pirtää loukkaamatta muslimien tunteita.

Herra Heinämäki -ohjelmassa esiintyvä intiaanihahmo pitää sulkapäähinettä, joka on sekin ilmeisesti tämän citysaamelaisen asiantuntijamielipiteen mukaan intiaaneille pyhä ja loukkaa Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöä. Intiaanien päähineitä myydään avoimesti internetissä ja osa myyjistä edustaa itse alkuperäisväestöä. On täysin käsittämätöntä, että intiaanipäähineen pitäminen olisi muka loukkaavaa.