Breivikin oikeudenkäynnistä ja tuomiosta

Viime perjantaina eräät blogin lukijat olivat saaneet vaarallisesta sisällöstä ilmoittavan tekstin ruutuunsa eli samana päivänä, kun Norjan joukkomurhaaja Anders Breivik tuomittiin 21 vuoden vankeuteen. Foliohattua ei tässä tapauksessa kannata panna päähän. Google oli ilmeisesti merkinnyt sisällön vaaralliseksi siksi, että tästä blogista oli linkki Pikkupojan blogiin, josta puolestaan linkitettiin bitcoinplus-sivustolle. Tapahtunut sai minut harkitsemaan blogialustan vaihtoa.

Oikeudenkäynti

Breivikin todettiin oikeudessa tehneen rikoksensa täydessä ymmärryksessä, eli ensimmäisen mielentilatutkimuksen tulos mitätöitiin kokonaisuudessaan. Tämä sai tuomitun hymyilemään ja esittämään kohotetun nyrkkinsä ”voiton” kunniaksi.

Breivikin asianajaja Geir Lippestad ja valtamedia tekivät oikeudenkäynnistä sirkuksen, jossa yritettiin todistella Breivikin olevan osa suurempaa poliittista liikehdintää. Lippestadin kutsumina asiantuntijoina oikeudessa esiintyi mm. ruotsalainen uskontotieteilijä Mattias Gardell ja norjalainen ”vastajihadismin asiantuntija” Øyvind Strømmen. Molempia voi pitää mielipiteiltään vasemmistolaisina ja asiantuntijan roolissa täten puolueellisina. Heidän intresseissään on esittää Breivik osana ”vastajihadistista liikehdintää” ja Breivikin ajatukset tähän ”miljööseen” luonnollisesti kuuluvina.

Todistajiksi oli kutsuttu myös islamisteja ja ”äärioikeistolaisia”, jotka tosin kieltäytyivät kunniasta. Breivikin syyllisyydestä ei ollut epäselvyyttä, joten ei ollut mitään mieltä osallistua näytökseen. Breivik toimi yksin ja omasta aloitteestaan eikä mitään kytköksiä muihin tekijöihin löytynyt. Breivikin mainostaman Temppeliritarit-järjestön olemassaolosta ei tähän päivään mennessä ole löytynyt todisteita.

Breivikin tuomio 21 vuotta voi suomalaisesta näkökulmasta vaikuttaa pitkältä, mutta se on vain kolme kuukautta jokaista hänen tappamaansa ihmistä kohden. Lisäksi Breivik saa viettää vankeusaikansa hyvin varustellussa sellissä, jossa on näköala metsään, televisio ja ilmastointi. Hänellä on myös mahdollisuus tehdä töitä ja opiskella. Tämä kaikki on luonnollista Norjan kaltaisessa humaania, rikollisiin ymmärtäväisesti suhtautuvaa kriminaalipolitiikkaa noudattavassa maassa. Epäselvää tosin on, uskalletaanko Breivikiä koskaan laskea vapaaksi.

Reuters analysoi

Reutersin sivustolta löytyy kirjoitus otsikolla ”Eurooppalainen äärioikeisto vieroksuu Breivikin tekoja mutta flirttailee hänen ajatustensa kanssa”. Otsikko jo antaa ymmärtää, mistä päin tuuli puhaltaa. Joukkomurhaaja Breivik esitetään poliittisena ajattelijana, jolla on paljon yhteistä eurooppalaisen äärioikeiston kanssa. Hänen myös väitetään pyrkineen teoillaan käynnistämään rotusodan muslimeja vastaan.

Breivik kuitenkin tavoitteli oikeudenkäynnissä esittämiensä lausuntojen perusteella jotakin muuta:

”...onnistuaksemme konfliktin jouduttamisessa minun on provosoitava noitavainoa maltillisia kulttuurikonservatiiveja ja nationalisteja kohtaan.”

”Mielestäni heinäkuun 22. onnistui provosoimaan noitavainon maltillisia kulttuurikonservatiiveja ja nationalisteja kohtaan. Kuten näkyy. Katsokaa vain Stoltenbergin uudenvuodenpuhetta, jossa hän käytännössä kutsui kaikkia maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia ekstremisteiksi. Eli kaikki on juuri kuten toivoinkin. Monet nationalistit ovat kirjoittaneet minulle kirjeitä, joissa he sanovat, ettei tekoni vahvistanut meitä vaan teki meistä heikompia. Mutta he ovat käsittäneet väärin motiivini. Tavoite ei ole saada välitöntä nostetta, että kriisi seuraisi heti [terrori-iskua], vaan siitä on etua hyvin hyvin pitkällä tähtäimellä, koska se tulee johtamaan sensuurin lisääntymiseen Euroopassa, mikä vuorostaan hyvin pitkällä tähtäimellä johtaa kulttuurikonservatiivien ja nationalistien radikalisoitumiseen, mikä lisää polarisoitumista.”

Tästä ennusteesta ainakin osa on jo toteutunut, tosin melko lievässä muodossa. Itse asiassa Reutersin artikkeli edustaa juuri tätä, eli demokraattiseen päätöksentekoon sitoutuneiden puolueiden johtajia yhdistetään Breivikiin ja tämän ajatuksiin.

Britanniassa toimivan Exclusive Analysis -ajatushautomon johtaja Pepe Egger sanoo tämän tyhjentävästi:

”Oudointa tässä on se, että hänen [Breivikin] islamofobiset ajatuksensa edustavat melkein valtavirtaa useissa Euroopan maissa. Havaittu tarve puolustaa Eurooppaa 'islamisaatiolta' ei ole niin kovin kaukana siitä, jota voi lukea suurten päivälehtien mielipidekirjoituksista.”

Tätä ennen artikkelissa oli mainittu Britannian pääministeri David Cameron, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy, jotka kaikki olivat esittäneet kriittisiä lausuntoja monikulttuurisuudesta. Nähtävästi kriittinen suhtautuminen monikulttuuri-ideologiaan tarkoittaa, että ”jakaa Breivikin ajatukset”.

Luonnollisesti huoli Euroopan väestökehityksestä katsotaan äärioikeistoilaisuudeksi ja väitetyn Eurabia-salaliittoteorian kannattamiseksi. Norjalaisen document.no -sivuston päätoimittaja Hans Rustad kuvaa tällaista kirjoittelua omassa Reutersin artikkelin analyysissaan:

”Jos luodaan ilmapiiri, jossa keskeinen aihe kuten väestökehitys tulee poliittisesti arkaluontoiseksi, jolloin siitä voi puhua vain tietyllä tavalla, tunnustetaan oma heikkous ja kyvyttömyys kohdata todellisuus. Jos vielä yhdistetään tällainen teema Breivikiin, käytetään valtaa tuhoisalla tavalla. Kyseessä on jonkinlainen lukijan kiristäminen. Onko ”sinulla” tällaisia ajatuksia? Jos on, kuulut äärioikeistoon.”

Rustad moittii myös mediaa ja sen haastattelemia asiantuntijoita olkiukkojen rakentelusta eli siitä, kuinka valikoivalla sanankäytöllä saadaan oikeutettu huoli kuulostamaan vainoharhaisuudelta, kuten Reutersin artikkelissa tehdään:

”Monikulttuuri on yksi äärioikeiston möröistä, ja se määritetään maahanmuuttajayhteisöjä kohtaan harjoitetusta ylenmääräisestä suvaitsevaisuudesta, joka johtaa lännen kulttuurilliseen itsemurhaan.”

Samantapaista liioittelua on harrastanut mm. historiantutkija Jussi Jalonen esiintyessään asiantuntijana Ylen tv-lähetyksissä.

Breivikin tekojen jälkeen Reutersin artikkelin kaltaisia analyyseja on tehty paljon. Reutersin artikkeli perustuu pitkälti kulttuurimaantieteen professori Kirsten Simonsenin kirjoitukseen oheisessa tutkimuksessa.

Näiden kirjoitusten viesti on pitkälti sama. Äärioikeistolaiset populistipoliitikot ovat siirtyneet vanhakantaisesta rotupuhtauden vaalimiseen keskittyvästä retoriikasta islamin ja muslimien vastustamiseen, koska näin saadaan kalasteltua ääniä. Samalla annetaan ymmärtää, että puolueiden kannatuksen takana ei ole retoriikan lisäksi mitään substanssia vaan suosio perustuu puhtaasti pelon ja vihan lietsontaan. Ongelmat katoavat, kun yhteiskunnan eri osa-alueet valjastetaan vastustamaan näitä puolueita ja niiden retoriikkaa. 

Kolme Mannerheim-elokuvaa

Kenialaisen Mannerheim-elokuvan ympärille rakennettu vastenmielinen mediaspektaakkeli sai minut kirjoittamaan aiheesta, josta olisin mieluiten pysynyt vaiti. Tarkastellaan tässä kuitenkin kolmea eri Mannerheim-elokuvaa. Näistä vain yhdessä tärkein asia on itse elokuva, joka tosin on vielä tekemättä. Kahdessa muussa on taas kyse tarkoituksellisesta ärsyttämisestä ja kohun nostattamisesta.

Homo-Marski

Muutama vuosi sitten Katariina Lillqvistin ohjaama nukkeanimaatio Uralin perhonen nostatti vähän samantapaisen kohun kuin kenialainen Marski. Elokuva nostatti kohun, koska siinä esitettiin, että Marskilla olisi ollut homoseksuaalinen suhde kirgisialaisen miespalvelijansa kanssa.

On epäselvää, yrittikö ohjaaja saada homo-Marskin avulla pelkästään julkisuutta elokuvalleen, joka ilman sitä olisi useimmilta jäänyt näkemättä. Elokuvan tekijän asenne Mannerheimiin on peräisin vuodelta 1918 ja rintaman punaiselta puolelta. Mitään tuoretta näkökulmaa kansakunnan suurmieheen elokuva ei tarjonnut, vaan lähinnä tunkkaisen vasemmistohenkisen häpäisy-yrityksen, joka tosin unohtui nopeasti.

Lillqvist yritti jälkikäteen esiintyä sensuurin uhrina kulttuuriväelle lähettämässään avoimessa kirjeessä. Mannerheimin perinnesäätiö oli kirjeen mukaan vaatinut elokuvalle esityskieltoa. Tätä Lillqvist kommentoi seuraavasti:

”Ohjaajana vertaisin tilannetta ja oikeistovallan pönäkän perinnelinnakkeen diktatuuria fundamentalistisen islamilaisvaltion sensuuriin.”

Lillqvist oli ylpeä työstään ja omisti sen vuonna 1918 punaisten puolella kaatuneelle isosedälleen.

Tanskan Muhammad-pilakuvakriisistä oli tuolloin kulunut sen verran vähän aikaa, että Lillqvistin sensuurihöpinät kalskahtivat ontoilta ja teennäisiltä. Lillqvist tuskin tekisi elokuvaa islamin profeetta Muhammadin ja tämän lapsivaimo Aishan välisestä suhteesta. Jos tekisikin, elokuva ei varmasti saisi tukea julkisista varoista eikä sitä esitettäisi Ylen kanavilla.

Muslimien herkkien uskonnollisten tunteiden takia Muhammadista ei ole tehty juurikaan elokuvia. Tunnetuimmassa islamin syntyä kuvaavassa elokuvassa The Message ei näytetä profeetan kasvoja. Tästä hienotunteisuudesta huolimatta elokuva onnistui provosoimaan joitakin muslimeja väkivallantekoihin.

Kairossa sijaitseva Al-Azharin yliopisto oli antanut siunauksen elokuvalle, mutta ohjaaja Moustapha Akkad sai silti useita tappouhkauksia. Elokuva myös kiellettiin useissa islamilaisissa maissa. Akkad itse kuoli marraskuussa 2005 Al-Qaedan terrori-iskuissa Jordanian Ammanissa. Tosin hän itse ei ollut iskujen pääasiallinen kohde.

Mannerheim-elokuva

Siitä varsinaisesta Mannerheim-elokuvasta oli tarkoitus tehdä Hollywood-tyylinen spektaakkeli, jonka ohjaajana olisi ollut Renny Harlin. Elokuvahanke oli jo kaatua vuoden 2009 alkupuolella, ja verottaja haki saman vuoden joulukuussa tuotantoyhtiö Liberty Productionsia konkurssiin.

Elokuvalle saatiin kuitenkin hankittua sen verran uutta rahoitusta, että hanketta ei haudattu kokonaan. Toukokuussa 2011 ohjaaja Harlin vetäytyi hankkeesta, jolloin hänen tilalleen nimitettiin Dome Karukoski. Elokuvan budjettia rukattiin alaspäin ja se on ilmeisesti jossain vaiheessa tarkoitus tehdä. Viime aikoina asiasta ei ole kuitenkaan paljon uutisoitu. On epäselvää, toteutuuko hanke koskaan.

Yle ehti ensin

Ensin Iltalehden pikku-uutisessa kerrottiin, että Yle on tekemässä elokuvaa Mannerheimista. Seuraava uutinen hätkähdytti jo enemmän, sillä siinä kerrottiin pääosan esittäjän olevan tummaihoinen.

Paljastuksia tuli lisää. Elokuvan käsikirjoitus oli kenialaisen työryhmän käsialaa. Trailerikin julkistettiin.

Tässä vaiheessa tuli selväksi, että itse elokuva ei ollut se tärkein asia vaan sen nostattama mediakohu. Kuten homo-Marskin ohjaaja Lillqvist, kenialaisen Mannerheimin tuottaja Erkko Lyytinen esiintyy uhrina ilmeisen kevyin perustein:

”En ymmärrä tätä hommafoorumien reaktiota, vihareaktiota. Tässä pitää nostaa [tuotantotiimin] turvallisuustasoa yllättäen. Mannerheim on näköjään yhä jossakin määrin tabu.”

Lyytinen kommentoi myös kysymystä pääosan esittäjän ihonväristä:

”On yllättävää, että se [kenialainen päänäyttelijä] on tullut keskustelunaiheeksi. Minulle on ollut epärelevanttia, minkä näköinen ihminen on. Pääasia on ollut katsoa myyttistä sankaria ihmisenä.”

Lyytinen joko on tyhmä tai hän esittää sellaista. Pelkästään se, että Mannerheim-elokuva annetaan kenialaisten tehtäväksi, kertoo halusta nostattaa kohua ja päästä lehtien sivuille. On myös vaikea ymmärtää, miten kenialainen tuotantotiimi pystyisi mitenkään samaistumaan Mannerheimiin, josta he ennen elokuvaprojektia tuskin olivat kuulleet sanaakaan.

Toisin kuin vanhakantaisesta kommunistisesta näkökulmasta elokuvansa tehnyt Lillqvist Lyytinen on suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden asialla. Lyytinen kertoo suomenmarsalkka.fi -sivustolla, miksi elokuva tehtiin:

”Rohkea elokuva sai alkunsa päähenkilön oman elämänasenteen innoittamana: uskon, että Mannerheimille isänmaallisuus ei ollut pelokasta suhtautumista vieraisiin kulttuureihin ja vaikutteisiin; hänhän itse oli monien eri kulttuurien tutkija ja tuntija. Hän myös eli elämänsä monikulttuurisessa maailmassa, löytäen ystäviä ja liittolaisia isänmaan edun nimissä. Me emme nykyäänkään ole saareke tai metsätupa, joka voi välttyä ulkopuolisilta vaikutuksilta.”

Enempää ei oikeastaan tarvitse tietääkään. Yle toteuttaa toiminta-ajatuksensa mukaista tehtävää eli edistää monikulttuuria. Lyytinen taas on moderni vasemmistoliberaali puhtaimmillaan.

Rinnastus Jyllands Postenin julkaisemiin Muhammad-pilakuviin on jo tehty. Vihreä nainen Emma Kari kirjoitti City-lehden blogissaan:

”Samalla kun vaadimme venäläisiä ja muslimimaita hyväksymään pyhien kuvien rikkomisen sananvapauden nimissä, emme itse kykene samaan. Taiteen on tarkoitus murtaa tabuja ja asettaa meidät pohtimaan omaa tekopyhyyttämme. Vapaassa yhteiskunnassa ei voi olla yhtäkään poliitikkoa, elävää tai kuollutta, jonka käsittely on taiteessa kielletty.”

Useimmat arvostelijat ovat närkästyneitä siitä, että heidän on tv-luvan maksajina pakko maksaa kenialaisesta Mannerheimista, vaikka he eivät haluaisi osallistua sen kustannuksiin. Itse elokuva ei niinkään kiinnosta, ja tuottaja Lyytisen puheet lähinnä haukotuttavat, koska ne ovat niin klisheistä ja poliittisesti korrektia huttua.

Tuskin kukaan haluaa tai on koskaan halunnut kieltää muslimeja loukkaantumasta Jyllands Postenin Muhammad-pilakuvista. Sen sijaan ihmisten tappaminen ja terrori-iskut pilakuvien takia tuomittiin kuten myös yritykset rajoittaa länsimaista sananvapautta estämällä islamin arvostelu. Muhammad-pilakuvat synnyttivät ihan oikeata keskustelua sananvapaudesta, ja silloin nähtiin, ketkä kannattavat sitä ja ketkä taas haluvat sensuuria. Suomen Sisu julkaisi pilakuvat sivuillaan, ja tapahtuneesta käynnistyi syyteharkinta. Tuolloin Suomen valtio ja suuri osa suomalaisesta valtamediasta sekä vasemmistosta kannattivat sensuuria ja moittivat tanskalaisia muslimien uskonnollisten tunteiden loukkaamisesta.

Emma Karin kirjoituksessa kehotetaan katsomaan elokuva ennen sen tuomitsemista. Tähän vastaan, että katson elokuvaa koko ajan eli sitä mediaspektaakkelia, jonka Lyytinen ja Yleisradio ovat luoneet. Kenialainen Mannerheim-filmi on sen rinnalla tylsä ja yhdentekevä.

Lyytisen taideprojekti ei ole erityisen omaperäinen ja sen kulku on helposti ennustettavissa. Samat asiat, jotka nähtiin homo-Marskin aiheuttaman kohun yhteydessä nähdään uudelleen, tosin vähän vesitettynä versiona. Pääosissa olevat tuottaja Lyytinen ja suomalainen valtamedia näyttelevät roolinsa rutiinilla, ilman omaperäistä tulkintaa. Kenialainen Mannerheim on väsähtänyt vasemmistolainen provokaatio, joka ei olisi mitään ilman hyvin käsikirjoitettua mediakohua.

Vastajihadista taas

Ajankohtainen Kakkonen esitti viime tiistaina raportin vastajihadisteista (esitysaikaa jäljellä 28 pv), jotka olivat kokoontuneet Tukholmaan mielenosoitukseen. Raportissa esiintyi asiantuntijoina mm. Dan Koivulaakso ja ruotsalaisia vasemmistoaktivisteja, eli sisältö edusti tyypillistä julkisen palvelun tyyliä latautuneine termeineen (esim. ”muslimivastainen” ja ”äärioikeisto”). Positiivisin puoli raportissa oli se, että Anders Behring Breivikin nimeä ei mainittu.

Lomani aikana vietettiin myös Breivikin terroriteon vuosipäivää, joka tarjosi suomalaiselle valtamedialle mahdollisuuden demonisoida Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-ahoa. Verkkolehti Uusi Suomi otsikoi raflaavasti ”Tutkija sitoo taas Jussi Halla-ahon Anders Breivikiin”. Uusi Suomi puolestaan siteerasi Kalevi Sorsa -säätiön sivuilla julkaistua tutkija Toby Archerin haastattelua, jossa Archer kuvasi Halla-ahon kirjoituksia ”tyylipuhtaaksi vastajihadismiksi”.

Tällaisen uutisoinnin tarkoituksena on yhdistää joukkomurhaaja Breivik Halla-ahoon ja vastajihadismiin sekä vihjailla, että Halla-aho on moraalisesti vastuussa Breivikin teosta. Alkutekijöissään olevalta Finnish Defence League -järjestöltä puolestaan tivataan, voiko heidän toimintansa innostaa esimerkiksi Breivikin terrori-iskujen kaltaisiin tekoihin. Näin pyritään vierittämään moraalista vastuuta mahdollisista Breivikin kaltaisista terroriteoista tahoille, jotka eivät sellaisia tue, hyväksy tai pysty ennakolta estämään.

Vihjailulla yritetään vaikuttaa mielikuvien tasolla, jotta kansanedustaja Halla-ahosta välittyisi mahdollisimman negatiivinen kuva suurelle yleisölle. Kyse on siis puhtaasta propagandasta, jonka levittämiseen tutkija Archer lainaa oman asiantuntijan arvovaltansa, jos joku vaikka uskoisi hänellä sellaista olevan.

Halla-aho ja vastajihad

Jussi Halla-ahon suhde ”vastajihadiin” alkoi vuonna 2006 Tanskan pilakuvakriisin yhteydessä. Halla-aho arvosteli kirjoituksissaan Suomen valtion vähäistä sananvapauden kunnioitusta ja Ruotsin sosiaalidemokraattisen hallituksen toimintaa, kun se sulki pilakuvat julkaisseen Ruotsidemokraattien äänenkannattaja SD-Kurirenin nettisivut.

Puhtaalla mututuntumalla väitän, että Halla-ahon kirjoitukset (esim. tämä) nostivat merkittävästi hänen asemaansa mielipidevaikuttajana. Väitän myös, että hänen kirjoituksensa tuona aikana tekivät hänestä vakavasti otettavan poliitikon, jota ns. suvaitsevaisto pyrkii parhaansa mukaan demonisoimaan.

Halla-aho on myös pettänyt viiteryhmänsä eli akateemiset humanistit ilmaisemalla poliittisesti epäkorrekteja ajatuksia älykkäästi ja hauskasti. Tämä tekee suvaitsevaiston vihasta kahta katkerampaa.

Olen myös itse osittain vastuussa Halla-ahon vastajihadismi-yhteyksistä, koska käänsin ensimmäisen Halla-ahon kirjoittaman artikkelin oma-aloitteisesti englanniksi ”pahamaineiselle” Gates of Vienna -sivustolle. Tuohon aikaan internetissä niitti mainetta norjalainen nimimerkki Fjordman, ja minusta Halla-ahon kirjoitukset olivat vähintään yhtä hyviä kuin hänen tekstinsä. Tästä syystä alkujaan ryhdyin käännöstyöhön. Valitettavasti kääntäminen osoittautui työlääksi ja aikaa vieväksi ja ensimmäinen käännös jäi ainoaksi.

Jälkikäteen voi väittää, että mistään vastajihadismista tuskin puhuttaisiin Suomessa, jos Matti Vanhasen hallituksen toiminta pilakuvakriisissä anteeksipyyntöineen ei olisi ollut niin selkärangatonta, kuin se oli. Vanhasen hallitus ja suomalainen valtamedia tarjosivat vapaaehtoisesti Halla-aholle uskottavuutta tekopyhyydellään ja matelullaan maailman muslimien edessä. Vanhanen teki sen typeryyttään, kun taas suomalainen valtamedia nakersi uskottavuuttaan uskomalla liikaa omaan erinomaisuuteensa.

EDL ja FDL

Kun Archer puhuu English DefenceLeaguesta, hän ei kaikilta osin ole väärässä. EDL sai alkunsa Lutonin kaupungissa, kun islamistit häiriköivät Afganistanissa kuolleiden brittisotilaiden kunniaksi järjestetyn paraatin yhteydessä.

EDL olisi jäänyt syntymättä, jos Britannian valtio ja paikallinen kulttuurieliitti olisi suhtautunut asianmukaisella tavalla eli jyrkän paheksuvasti häiriköiviin islamisteihin ja heidän motiiveihinsa. Britanniassa valtaeliitti on jo parin vuosikymmenen ajan katsonut sormien läpi islamistien toimintaa ja reagoinut vasta, kun julkisuuden paine on kasvanut liian suureksi.

Maan ihmisoikeuslainsäädäntö on toistuvasti estänyt vihaa tursuavia saarnoja suoltavien radikaalien islamistien karkotukset kotimaihinsa, ja lisäksi valtio on tukenut näiden siviilielämää avokätisillä sosiaalituilla. Toisaalta islamiin kriittisesti suhtautuvien ulkomaalaisten kuten hollantilaispoliitikko Geert Wildersin maahantulo on estetty ”yhteisöjen välisen koheesion” nimissä.

EDL on perustaltaan työväenluokkainen, mikä näkyy ja kuuluu liikkeen johtohahmojen puheissa ja teoissa. Se myös pyrkii perinteisen vasemmiston reviirille eli katuvaikuttamiseen. Tämä ei automaattisesti tarkoita, että liike edustaisi ”äärioikeistoa” muualla kuin DDR-viritteisten julkisen palvelun tv-yhtiöiden ajankohtaisohjelmissa, joissa säännönmukaisesti vaietaan siitä, että EDL-mielenosoituksissa esiintyneet häiriköinnit ja väkivallanteot ovat vastamielenosoittajien eli itseään antirasisteiksi nimittävien Dan Koivulaakson hengenheimolaisten aiheuttamia.

Suomen Defence League -järjestöön ei luultavasti kuulu puheenjohtaja Mimosa Dedannanin lisäksi kovin montaa muuta henkilöä. Ajankohtaisen Kakkosen haastattelujen perusteella Dedannan vaikuttaa huomattavasti vähemmän vaaralliselta kuin asiantuntijana esiintynyt Dan Koivulaakso.

Sosialismin viehätys

Loman aikana en käytä tietokonetta, joten tännekään ei ole tullut kirjoiteltua. Yleensä loman jälkeen olen kirjoittanut jostakin omasta mielestäni merkittävästä tapahtumasta. Mielestäni mikään yksittäinen uutinen ei tällä kertaa noussut muiden yläpuolelle, joten on pakko keksiä jotakin muuta.

Vallankumous Tanskaan

Tanskan viimeisissä valtiopäivävaaleissa vasemmisto voitti pitkästä aikaa. Poikkeuksellista vasemmiston voitossa oli se, että valtapuolue sosiaalidemokraatit menetti ääniä 0,5 prosenttia. Sen sijaan äärivasemmisto kasvatti suhteellista ääniosuuttaan eli Radikale Venstre (Radikaali vasemmisto) ja Enhedslisten (Yhtenäisyyslista) voittivat.

Näistä jälkimmäinen nousi Tanskassa otsikoihin, kun Enhedslistenin ryhmäpuheenjohtaja Per Clausen pohdiskeli Berlingske Tidenden haastattelussa vallankumouksen mahdollisuutta Tanskassa. Clausenin mukaan vallankumous tulee Tanskaan 20 vuoden kuluttua. Clausen totesi:

"Talous voi Tanskassa romahtaa, jolloin ihmisille valkenee, että poliitikoilta puuttuu oikeutus johtaa maata. En tunne ketään Enhedslistenin jäsentä, joka ei uskoisi vallankumoukseen."

Toinen puolueen johtoryhmän jäsen Hans Jørgen Vad puolestaan sanoi, että vallankumous tapahtuu yleislakon kautta eikä siitä äänestetä. Hänen mukaansa vallankumous on lähtökohtaisesti väkivallaton.

Vallankumous tarkoittaisi käytännössä, että valtio ottaa pankit hallintaansa, arvopaperipörssi lakkautetaan, työntekijät ottavat yritykset hallintaansa ja sotaväki lakkautetaan. Puolueen johtoryhmän jäsen Kathrine Toft Mikkelsen puolestaan sanoo, että puolueen saadessa 90 kansanedustajaa se lakkauttaisi sotaväen ja poliisin lainsäädännön kautta samoin kuin tuotantovälineiden yksityisomistuksen. Toft Mikkelsen toteaa:

"Luonnollisesti ihmiset saisivat omistaa oman hammasharjan."

Toft Mikkelsenin mielestä monet toimialat pitäisi lakkauttaa. Esimerkiksi mainosalaa hän pitää tarpeettomana. Kun Berlingske-sanomalehti kysyi, ovatko hänen mielipiteensä radikaaleja, Toft Mikkelsen vastasi:

"Jos on radikaalia toivoa yhteiskuntaa, jossa kukaan ei sairastu työstä, kukaan ei tule ökyrikkaaksi tai lähetetyksi sotaan ja jossa ihmiset ja ympäristö ovat etusijalla, silloin olen radikaali."

Enhedslisten oli ennen vallankumouspuheita tehdyissä mielipidemittauksissa saanut jopa 12 prosentin kannatuksen. Vaaleissa puoluetta kannatti 6,7 prosenttia äänestäneistä.

Vallankumouspuheet herättivät tanskalaismediassa suuren kohun, jolloin puolueen keulakuvan Johanne Schmidt-Nielsenin oli pakko ottaa etäisyyttä vallankumousta havitteleviin johtoryhmän jäseniin. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut, ja valtaosalle tanskalaisista puolue näyttäytyy sekavana kokoelmana vanhoja kommunisteja ja hörhövasemmistolaisia.

Vallankumoushaaveet myös kertovat, että kommunismi ei ole kuollut Länsi-Euroopassa vaan elää ja voi hyvin. Itäisen Keski-Euroopan entisissä sosialistimaissa tiedetään, miltä kommunismin todellisuus näyttää, joten vallankumousta toivova ei siellä saisi ymmärrystä osakseen.

Neuvostoliiton vakooja

Toinen kohu-uutinen liittyy Tanskan kansallismuseon entiseen johtajaan Olaf Olseniin, joka tunnusti toimittaneensa tietoja 500 tanskalaisesta taiteilijasta ja tiedemiehestä Neuvostoliiton suurlähetystöön. 75 nimeen oli liitetty lyhyt elämäkerta ja kuvaus siitä, miten kyseinen henkilö suhtautuu Neuvostoliittoon. Myös tunnetun ydinfyysikko Niels Bohrin tiedot päätyivät Neuvostoliiton sotilastiedustelun käsiin.

Kööpenhaminan yliopistossa työskentelevän historioitsija Regin Schmidtin mukaan Olsenin välittämiä tietoja olisi luultavasti käytetty puhdistusten toteuttamiseen, jos Tanska olisi joutunut neuvostoblokin joukkojen miehittämäksi. Tällöin listan nimistä osa olisi teloitettu ja osa joutunut vankileirille.

Olsenia ei koskaan rangaistu maanpetoksesta, koska Tanskan tiedustelupalvelu PET käytti häntä tiedonantajanaan. Olsen itse tunnusti tekonsa eikä hän aikanaan pitänyt toimintaansa maanpetoksellisena. Hän sanoo:

"Nykyisin kadun tekojani enkä enää tekisi samoin. Silloin olin kuitenkin nuori, iloinen ja naiivi kommunisti."

Lehtien yleisönosastoissa Olsen sai osakseen yllättävän paljon ymmärrystä. Vain harva tuomitsi teon yksiselitteisesti ja ennemminkin paheksuttiin sitä, että asiasta tehtiin mediassa niin suuri numero.

Kommunismin kannattamista ei pidetä länsimaissa yleisesti minään pahana asiana. Ei edes silloin, kun poliittiset mielipiteet tuovat mieleen Pol Potin Kamputshean tai kun vaikutusvaltainen henkilö on nuorena palvellut stalinistista Neuvostoliittoa. Julkinen tuomio olisi huomattavasti ankarampi, jos kyseiset henkilöt ihannoisivat Hitleriä tai olisivat työskennelleet Natsi-Saksan hyväksi.

Historia on osoittanut internationalistisen punaisen version sosialismista vähintään yhtä tuhoisaksi ja tappavaksi voimaksi kuin aiheesta häpäisty kansallinen versio. Tästä huolimatta kommunisteja pidetään edelleen hyvää tarkoittavina, vähän naiiveina idealisteina eikä vaarallisina hulluina, jotka valtaan päästyään tuhoavat maansa. Kommunismia ei lännessä ole häpäisty vaan entiset Neuvostoliiton palvelijat ja järjestelmän ihailijat ovat rauhassa saaneet jatkaa työtään. Näin yhä uudet nuoret sukupolvet, joilla ei ole omakohtaista kokemusta sosialismin todellisuudesta, omaksuvat aatteen ja pitävät sitä hengissä.

Konsernivierailu

Kävimme tutustumiskäynnillä Tuurinperä-konsernissa ja keskustelimme pääjohtaja Tuurin kanssa liiketoimintayhteistyöstä. Keskustelut käytiin rakentavassa hengessä. Vaikka varsinaisia päätöksiä ei tehty, liiketoiminnallinen yhteistyö tuskin päättyy tähän.

Tuurinperä-konsernin vahvuusalueisiin kuuluu yhtenä osana ihmisoikeusteollisuus. Tällä osa-alueella edellytykset yhteistyön syventämiselle vaikuttavat parhaimmilta.

Profeetan kunnian suojelijat ja kunniakansalaiset

Korkein oikeus on äskettäin liittynyt siihen joukkoon, jonka mielestä islamin profeetta Muhammadin kunniaa pitää Suomessa suojella. Olen jo aiemmin käsitellyt kysymyksen profeetta Muhammadin lapsivaimo Aishasta ja tavasta, jolla se vielä nykyäänkin oikeuttaa avioitumisen alaikäisen nuoren tytön kanssa, joten ei siitä sen enempää.

Islamin pelko

Islamin arvostelu johtaa yleensä syytöksiin ”islamofobiasta”. Tuon uudissanan yksi tarkoitus on tehdä muslimeista uhreja ja suojata heitä ja heidän edustamaansa ideologiaa arvostelulta. Muslimit eivät keksineet uhriutumista itse vaan jäljittelivät tässä muita sorretuiksi itseään kokeneita kansanryhmiä kuten naisia ja homoja.

Islamofobia on sanana ongelmallinen, koska fobia tarkoittaa irrationaalista pelkoa. Syytösten tarkoittamassa islamofobiassa ei kuitenkaan ole kyse tästä vaan sen tunnustamisesta, että islamin lisääntynyt vaikutusvalta yhteiskunnassa on haitallista ja uhkaa niitä arvoja ja asioita, joita länsimaissa on perinteisesti pidetty tärkeinä. Yksi näistä asioista on sananvapaus.

Korkein oikeus on juuri osoittanut käytännössä, että islamin vaikutusvalta yhteiskunnassa on kasvanut ja että se johtaa sananvapauden kaventumiseen. Vaikka voidaan väittää, että islaminuskoiset ovat keskimäärin herkkiä loukkaantumaan, jos heidän uskonnostaan puhutaan negatiivisessa asiayhteydessä, pelkästään tämä ei selitä tarvetta suojella islamin pyhinä pitämiä asioita suomalaisessa oikeudenkäytössä.

Tarvitaan myös väkivallan uhka, jota ei myönnetä ja josta ei puhuta. Islamin arvostelu herättää vihaisia ja väkivaltaisia reaktioita, jotka eivät ainoastaan kohdistu arvostelijaan itseensä vaan myös arvostelijan kotimaahan ja sen instituutioihin.. Esimerkiksi Tanskassa, josta alkuperäiset Jyllands Postenin Muhammad-pilakuvat ovat peräisin, on esiintynyt useita terrori-iskun yrityksiä, jotka onneksi eivät ole johtaneet ihmisuhreihin. Äskettäin neljä muslimimiestä tuomittiin terrori-iskun suunnittelusta juuri Jyllands Posten -lehteä vastaan.

Kun Suomen valtio rankaisee islamin pyhien asioiden loukkaamisesta, se ei pyri suojelemaan muslimeita vihalta vaan itseään islamin nimissä harjoitetulta väkivallalta. On helpompi ampua ikävistä asioista kertova viestintuoja kuin puuttua islamilaisen väkivallan uhkaan. On helpompi teeskennellä, että väkivalta johtuu ”vihapuheesta”, kuin tunnustaa, että monikulttuurin nimissä suojellun vähemmistön ja sen harjoittaman uskonnon äärimmäinen suvaitsemattomuus on se todellinen uhka.

Hurskastelua

Kansanedustaja Jussi Halla-ahon tuomio on jo kirvoittanut hurskastelevia puheenvuoroja. Rikosoikeuden professori Terttu Utriainen on yhtenä ensimmäisistä kannattamassa sensuuria.

Kun meillä on Utriaisen kaltaisia asiantuntijoita, ei kannata ihmetellä, miksi valtio sääntelee kansalaisvapauksia täysin estottomasti. Utriainen toteaa Aamulehden mukaan:

”Utriainen toteaa, että EU:ssa arvokriteereinä ovat muun muassa kansalaisten yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus. Euroopan ihmisoikeussopimuksella suojellaan näitä arvoja.”

Kaikki totalitaristiset ideologiat peittävät todellisen luonteensa kauniilta kuulostavan sanahelinän taakse. Poliittisesti korrekti monikulttuuri-ideologia ei tässä suhteessa poikkea edeltäjistään. Mielipiteidensä vuoksi rangaistut ovat kaikissa totalitarismeissa rikkoneet ”kansaa vastaan”. Irvokkainta tässä kaikessa on se, että ihmisiä rangaistaan mielipiteiden takia ihmisoikeuksien nimissä. Sen, että mielipiteitä punnitaan tuomioistuimissa, pitäisi jo itsessään herättää huolta. Näin ei tietysti ole, vaan kiihottamislakeja löytyy kaikista Euroopan Unionin maista.

Aamulehti siteeraa edelleen Utriaista:

”Hän huomauttaa, että kyse on myös sivistyneestä käyttäytymisestä ja muiden ihmisten ihmisoikeuksien ottamisesta huomioon. Jos käytös menee täysin yli, asiaa voidaan joutua punnitsemaan rikosoikeuden näkökulmasta. ”

Sivistyneen käyttäytymisen rajat ovat tilanteesta riippuvaisia ja tulkinnanvaraisia. Lukutaitoiselle Halla-ahon kirjoituksen tarkoitus kyllä avautuu, mikäli sitä ei tahallaan halua ymmärtää väärin. Faktoihin perustuvasta mielipiteestä ei pitäisi rangaista missään olosuhteissa paitsi totalitarismissa, jossa ideologia on tärkeämpi kuin totuus. Tyypillisesti yhteisöt määrittävät itse sivistyneen käytöksen rajat eikä siihen tarvita tuomioistuinta avuksi.

Lontoossa mielenosoituksessa on todistettavasti kannettu kylttejä, joissa lukee: ”Behead those who insult islam” eli katkaiskaa päät niiltä, jotka loukkaavat islamia. Olisi mielenkiintoista tietää, miten sivistyneenä Terttu Utriainen pitää kehotusta katkaista pää islamia loukkaavilta, koska kauemmaksi sivistyksestä ja lähemmäksi täydellistä barbariaa on vaikea päästä.

Suvaitsevaisessa ajattelussa se, että joku kantaa moista kylttiä, ei kuitenkaan ole mikään ongelma. Sellainen syntyy vasta, jos joku valkoihoinen islamofobi kertoo, että kylttiä on kannettu ja että kyltin kantaja oli muslimi. Tällöin valkoihoinen islamofobi syyllistyy vihapuheeseen, joka on ongelmana paljon suurempi kuin mielenosoittajan kyltin sisältö.

Kunniakansalaiset

Somaliasta Suomeen muuttaneiden työllisyydestä liikkuu erilaista tietoa. Tilastokeskuksen sivuilta löytyy tietoa vuosien 1991 ja 2001 välisenä aikana Suomeen muuttaneiden somaleiden työllisyydestä. Näiden tilastojen mukaan 54 prosenttia tuona aikana muuttaneista somaleista on työttömänä. Tilasto ei kerro myöhemmin tulleiden somalien työllistymisestä, mutta voidaan olettaa, että työllisyysaste ei heillä ainakaan ole parempi.

Tosiasioihin perustuen voidaan todeta, että somalit elävät Suomessa enimmäkseen veronmaksajan rahoilla. Suomesta löytyy varmasti ihmisiä, joiden mielestä somalit ovat enimmäkseen veronmaksajan rahoilla loisivia sosiaalipummeja. He hyödyntävät suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ja ovat täällä lähinnä anteliaan sosiaaliturvan takia.

Aivan yhtä hyvin perustein voidaan sanoa, että Suomeen muuttavien somalien valmiudet sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ovat erittäin heikot. Usein jopa lukutaito puuttuu muista valmiuksista puhumattakaan. Suomalaisen sosiaaliturvan tarjoama elintaso ylittää merkittävästi vanhan kotimaan tai pakolaisleirin vastaavan. Siksi sosiaaliturvan varassa elämistä ei kannata ihmetellä eikä siitä pidä syyttää somaleita itseään.

Sananlaskun mukaan ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Antelias sosiaaliturva sinänsä muodostaa vetovoimatekijän. Lisäksi se passivoi niin maahanmuuttajia kuin kantaväestöäkin. Miksi mennä töihin, jos uuninpankolla makailu tuottaa saman taloudellisen lopputuloksen vähemmällä vaivalla?

Myös maassa pitkään oleskelleet somalit työllistyvät huonosti, joten on paikallaan kysyä, kannattaako Suomeen tuoda somaleita elelemään sosiaaliturvalla ja kuormittamaan ennestäänkin velkarahalla pyörivää julkista taloutta.

Yksiselitteinen vastaus on tietysti, että ei kannata. Tähän johtopäätökseen voidaan päätyä, kun asioista keskustellaan vapaasti ja somalien sopeutumisongelmat tunnustetaan. Koko lystin kustantavalla veronmaksajalla on oikeus ihmetellä, mitä somalit oikeastaan tekevät täällä, kuten Tanskan Kansanpuoluetta edustava Søren Espersen tekee.

Somalien itsensä passiivisuutta voi perustellusti arvostella, kuten Ayaan Hirsi Ali kirjoissaan tekee. Hirsi Ali itse osaa arvostaa koulutusta, jonka hän on Hollannissa saanut, ja mahdollisuuksia, joita tämä koulutus on hänelle suonut. Suomen julkisessa keskustelussa aktiivisten somalien joukosta löytyy valitettavan paljon niitä, jotka keskittyvät valittamiseen rasismista eivätkä tunnusta, että syytä tukiriippuvuuteen ja heikkoon työllistymiseen voisi joskus etsiä myös peiliin katsomalla.

Suomen oikeuslaitos haluaa kuitenkin kriminalisoida keskustelun ja suosii hyssyttelyä, jossa ainoa sallittu selitys somalien heikolle sopeutumiselle ja tukiriippuvuudelle on kantaväestön rasismi ja että ongelma ratkeaa kasvattamalla ”kotouttamiseen” käytettävää rahamäärää. On tärkeämpää rangaista niitä, jotka kertovat keisarin puuttuvista vaatteista, kuin katsoa totuutta silmiin.

Lapsellista puhetta islam-kritiikistä

Olen jonkin aikaa miettinyt kirjoittavani kirjoitussarjan, jossa käsittelisin syitä islam-kritiikille. Sopivaa tilaisuutta ei ole toistaiseksi tullut.

Äskettäin törmäsin kirjoitukseen, jossa väitetään, että islam-kriitikot ovat ääri-islamistien sätkynukkeja ja elävät näiden kanssa symbiottisessa suhteessa. Väite on todella lapsellinen ja alkujaan lähtöisin Husein Muhammedilta. Tällä kertaa esittäjänä on kuitenkin vihreä diplomi-insinööri Touko Apajalahti.

Käyn sitten aikanaan kirjoitussarjassani läpi asiat, jotka ovat nykyiseen tilanteeseen johtaneet. Lyhyesti voi sanoa, että ns. vastajihadismi on täysin luonnollinen vastareaktio aggressiiviselle islamistiselle politiikalle ja poliittisen islamin nousulle. Jos joku sanoo haluavansa tuhota sinut ja sen mitä pidät arvokkaana, asiaan voi suhtautua monella tavalla. Yksi vaihtoehto on olettaa, että sanoja on tosissaan ja että hänen edustamallaan käsityksellä on riittävästi kannatusta uhatakseen niitä asioita, joita pidät arvokkaina ja puolustamisen arvoisena.

Islam-kritiikin motiivit

Apajalahti näkee islam-kritiikin motiivit varsin kyynisesti:

”myös viestin välittäjä hyötyy luodessaan islam-kammoista ilmapiiriä ja saadessaan tätä kautta blogikommentteja, facebook-tykkääjiä, äänestäjiä ja lopulta valtaa. Suhde ääri-islamistin ja islam-kriitikon välillä on siis myös symbioottinen.”

Kaiken takana on siis halu tuoda itseään esille ja pyrkiä valtaan. Ilkeästi voisi sanoa, että kirjoittaja peilaa omia motiivejaan vastapuolelle. Hän kuvittelee, että ne toiset haluavat samaa kuin hän itse.

Kirjoituksen kommenttiosastolla Oula Lintula esittää yhden perinteiseen länsimaiseen vapauskäsitykseen liittyvän motiivin islam-kritiikille. Tämä on sinänsä ymmärrettävä ja oikeutettu peruste suhtautua islamilaiseen lakiin ja islamilaiseen ideologiaan sisältyvään ylivaltapyrkimykseen.

Yksi tunnetuimmista islam-kriitikoista, hollantilainen poliitikko Geert Wildersin taas vastustaa islamilaista ideologiaa, jota hänen mielestään ei tulisi rinnastaa kristinuskoon tai juutalaisuuteen vaan muihin totalitaristisiin ideologioihin kuten kommunismiin ja fasismiin. Wilders erottaa ideologian ja ihmiset tunnustaen, että on olemassa maltillisia muslimeja mutta ei maltillista islamia.

Jotakin toista taas inhottavat eräät islamilaiseen kulttuuriin liittyvät vastenmieliset tavat kuten kunniamurhat, naisten sukuelinten silpomiset ja brutaalit rangaistukset, joita kaikkein eniten islamin vaikutuksen alla olevissa yhteiskunnissa harjoitetaan.

Islam-kritiikin kritiikki

Islam-kriitikkoja arvostellaan eniten siitä, että he näkevät islamin samalla tavalla kuin Osama bin Laden ja unohtavat maltilliset muslimit kuten Zuhdi Jasserin tai Suomessa Husein Muhammedin.

Useimmat islam-kriitikot ovat kuitenkin tutustuneet Koraaniin ja islamin profeetta Muhammadin elämään. Ei ole islam-kriitikoiden vika, että niistä muotoutuva kuva on lähempänä Osama bin Ladenin tulkintaa kuin Zuhdi Jasserin. Jos lisäksi mietitään kehitystä islamilaisissa maissa, maltillisuus on siellä arabikevään innostuksen jälkeen laskussa ja sharia-laki nousussa.

Touko Apajalahden kirjoituksessa esitetään resepti oikealle islam-kritiikille:

”Todellista islam-kritiikkiä olisi asettaa fundamentalistien asema muslimien keskuudessa kyseenalaiseksi. Millä oikeudella he julistavat oman tulkintansa oikeaksi? Tässä paras keino on tukea ja nostaa esiin maltillisen ja sekulaarin islamin ääniä - muutos kun syntyy helpommin sisältä päin kuin ulkoa annettuna. Heillä myös on usein youtuben faanaatikkovideoista ja jenkkien kristillisiltä tv-kanavilta hankittua tietoa parempi asiantuntemus kritiikin esittämiseen.”

Tämä lähestymistapa olisi ihan hyvä, jos se ei olisi niin epärealistinen. Länsimaisella islam-kriitikolla ei ole mitään vaikutusvaltaa siihen, miten kehitys muslimien keskuudessa etenee. Itse asiassa tukemalla maltillisen ja sekulaarin islamin ääniä, näistä tehdään ”siionistien kätyreitä” ja lännen sätkynukkeja. Länsimaiden kansalaiset ja hallitukset eivät pysty merkittävästi vaikuttamaan islamilaisen maailman sisäiseen kehitykseen maltillisten eduksi. Arabikevään jälkeinen islamismin nousu osoittaa tämän selkeästi ja kertoo lännen vaikutusvallan vähäisyydestä.

Sen lisäksi monet ”maltillisen islamin äänet”, joita lännessä on tuettu ovat jälkikäteen osoittautuneet puhdasoppisen islamilaisiksi. Hyvänä esimerkkinä voi mainita edesmenneen imaami Khodr Chehabin, joka suomalaismediassa kertoi enemmän tai vähemmän suoraan haluavansa Suomen muslimeille sharia-lakia. Kaikki islamin nimissä puhuvat eivät ole typeriä vaan osaavat muotoilla sanottavansa siten, että se ei herätä avointa vastustusta länsimaisessa kuulijassa.

Vielä opittavaa

Apajalahti myös törkeästi aliarvioi ja mitätöi sen asiantuntemuksen, johon islamin arvostelu pohjautuu, mikä ei ole mitenkään harvinaista. Samalla hän kuitenkin itse osoittaa perehtymättömyytensä asiaan tai ei ainakaan osoita minkäänlaista muuta perustetta arvostelulleen kuin tarpeen mollata islam-kriitikkoja.

Koska maltilliset ovat heikoilla ja länsimaiden vaikutusvalta liki olematonta, kannattaa mieluummin keskittyä omien yhteiskuntien suojeluun islamin negatiiviselta vaikutukselta kuin toivoa maltillisten tai sekulaarien muslimien voittoa, jota ei välttämättä koskaan nähdä.

Touko Apajalahden ura islam-kriitikkojen arvostelijana on vasta alussa. Hänen kirjoituksensa kommenttiosastolla esiintyy kuitenkin Suomen johtava vastajihadismin asiantuntija Jussi Jalonen, joka jälleen kerran kiinnittää huomiota kokonaisuuden kannalta vähämerkityksisiin yksityiskohtiin, ja taitavasti mutta manipulatiivisesti kirjoittava Anis Harran.

Jalosen seuraava sitaatti kertoo mielestäni enemmän kirjoittajasta itsestään kuin arvostelun kohteesta:

”Kyseessä on pseudonyymiä "Mikko Mäkinen" käyttävän tärähtäneen pässinpään blogi. Siinä kohtaa, kun kirjoittaja erikseen korostaa olevansa "realistinen analyytikko", niin pitäisi kellojen soittaa että teksti on täyttä paskaa.”

Jalosen tv:ssä esittämä ”analyysi” vastajihadismista oli kyllä sitä itseään ja nauratti pitkään. Se, että hänen analyysinsa otetaan vakavasti ja niitä siteerataan jopa kirjoissa, ei taas naurata. Nyt hän on näköjään siirtynyt vihjailuista suoriin hyökkäyksiin. Jos Apajalahti ottaa oppia kokeneemmista islam-kriitikkojen kriitikoista kuten Jalosesta, hän pääsee vielä pitkälle, ehkä jopa telkkariin.

Näillä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa

Syyrialaisessa Al-Houlan kaupungissa murhattiin kymmeniä lapsia ilmeisesti panssarivaunusta ammutun kranaattikeskityksen seurauksena. Presidentti Bashar Assadin hallintoa syytetään tapahtuneesta mutta hallinto kiistää vastuun. Hyvin harva uskoo kiistämisen vilpittömyyteen.

Tapahtuneesta levisi julkisuuteen varsin pöyristyttävä video (ei sovi herkille ihmisille), jolla joukko Allahu akbar -lausetta toistavia miehiä näyttää kuolleiden lasten ruumiita videokameralle, ikään kuin nämä olisivat pelkkiä lihanpaloja. Ehkä miehet vain surevat lasten kuolemaa kulttuurinsa mukaisella tavalla. Toisaalta silpoutuneiden ruumiiden esittely edustaa sellaista barbarismia, jonka kanssa haluaisi olla mahdollisimman vähän tekemisissä.

Yhdysvalloissa puolustusvoimien komentaja, kenraali Martin Dempsey vihjasi, että julmuudet voivat johtaa sotilaalliseen välintuloon. Mikäli Yhdysvallat hyökkäisi Syyriaan tarkoituksenaan syöstä Assadin hallinto vallasta, on mahdollista, että videolla esiintyneiden henkilöiden edustama ryhmä nousee valtaan. Itse kukin voi kuvitella, mitä tämän jälkeen tapahtuu Bashar Assadin hallintoa palvelleille tai Syyrian uskonnollisille vähemmistöille.

Yhdysvaltojen kannalta Syyrialla on kuitenkin valtapoliittista merkitystä, koska maa on Iranin liittolainen. Iranilla on meneillään ydinohjelma, jonka tulosten leviäminen Syyriaan aiheuttaisi epävakautta ennestään räjähdysherkällä alueella. Venäjä ja Kiina vastustavat väliintuloa Syyriassa, mikä tarkoittaa, että YK:n tukea väliintulolle ei kannata odottaa. Assadin hallinnon järjestämät verilöylyt tosin voivat muuttaa tilanteen, koska Assadin hallinnon tukeminen muuttuu poliittisesti aiempaa kalliimmaksi.

Ehkä demokratia auttaisi

Yhdysvaltojen edellinen presidentti George W. Bush uskoi demokratiaan. Ongelmat ratkeaisivat, jos muslimit saisivat itse valita johtajansa. Bushin johtaman sotaretken seurauksena vaalit järjestettiin Irakissa ja Afganistanissa.

Ns. arabikevään seurauksena autoritaariset hallinnot kumottiin Tunisiassa, Libyassa ja Egyptissä. Vaalien seurauksena poliittinen islam ja sen tärkein edustaja Muslimiveljeskunta on vahvistanut asemiaan. On todennäköistä, että sen edustaja valitaan Egyptin seuraavaksi presidentiksi. Tätä ennen Muslimiveljeskunta sai Egyptin parlamenttivaaleissa eniten ääniä mutta ei saanut ehdotonta enemmistöä. Mediassa kovin hehkutetut Tahrir-aukion Facebook-vallankumoukselliset jäivät nuolemaan näppejään.

Parlamentti on aloittanut työnsä ja on mm. pohdiskellut naisten sallitun avioliittoiän alentamista 14 vuoteen. Toisessa lakiehdotuksessa ehdotettiin, että aviomies saisi olla sukupuoliyhteydessä kuolleen vaimonsa ruumiin kanssa ja jättää näin sille jäähyväiset.

Näyttää todellakin siltä, että demokraattisesti valitut päättäjät keskittyvät kansalaisten keskuudessa eniten huolta aiheuttaviin asioihin. Naisten oikeuteen käydä koulua ja työskennellä ei sentään vielä ole puututtu.

Taksikuskien pedofiilirinki

Britanniassa joukko Rochdalen kaupungissa työskenteleviä taksinkuljettajia tuomittiin alaikäisten sukupuolisesta hyväksikäytöstä vankeustuomioihin. Miehet olivat vuosien 2008 ja 2010 välisenä aikana houkutelleet nuorimmillaan 13-vuotiaita tyttöjä tarjoamalla näille alkoholia. Tämän jälkeen miehet olivat sukupuoliyhteydessä heidän kanssaan ja parittivat heitä Manchesterin seudulla asuville asiakkailleen.

Poliisin arvion mukaan jopa 47 tyttöä kuului paritusrinkiin, mutta vain viisi uhreista suostui todistamaan. Lähes kaikki miehet edustivat Britannian pakistanilaisperäistä väestöä, kun taas uhrit olivat valkoihoisia.

Poliisin mukaan uhreja ei kuitenkaan valittu näiden vaalean ihonvärin takia vaan siksi, koska he olivat suojattomia ja saatavilla. Monet tytöistä olivat kotoaan karanneita tai sosiaaliviranomaisten huostaanottamia ja he saivat miehiltä haluamaansa huomiota, kunnes heille tarjottiin juotavaa, heidät raiskattiin ja heitä kuljetettiin pitkin Pohjois-Englantia.

Moni voi ihmetellä, miten järjestäytynyt paritusrinki voi toimia kahden vuoden ajan ilman, että poliisi puuttuu asiaan. Entinen Työväenpuolueen kansanedustaja Ann Cryer sanoi sen, mitä monet ajattelevat. Viranomaiset eivät puuttuneet toimintaan, koska he pelkäsivät leimautuvansa rasisteiksi.

Työväenpuolueen kansanedustaja Martin Vaz puolestaan maalaili uhkakuvia siitä, kuinka taksinkuljettajien pakistanilaistaustan korostaminen antaa ammuksia äärioikeistolle. Hyväntekeväisyysjärjestö Barnardo'sin entinen puheenjohtaja Martin Narey taas sanoi, että ”aasialaiset” (poliittisesti korrekti eufenismi pakistanilaiselle) ovat selkeästi yliedustettuina nähdyn kaltaisissa rikoksissa.

Konservatiiviministeri, paronitar Sayeed Warsi myönsi, että ”pieni vähemmistö” pakistanilaismiehistä pitää valkoihoisia tyttöjä ”vapaana riistana”. Warsin ei kuitenkaan tarvitse pelätä leimautumista rasistiksi, äärioikeistolaiseksi tai islamofobiksi, koska hän on nainen ja taustaltaan pakistanilainen muslimi. Warsin lausunto antaa kuitenkin ymmärtää, että uhrien rodulla saattoi olla merkitystä.

Islamofobiaa

Näillä kuvaamillani irrallisilla tapahtumilla ei siis ole tekemistä islamin kanssa. Jos väittäisin näin olevan, syyllistyisin islamofobiaan ja kannattaisin samaa islaminvastaista ideologiaa kuin Norjan joukkomurhaaja Anders Breivik.

Norjalainen vastajihadismin ekspertti Øyvind Strømmen kirjoitti vajaa vuosi sitten seuraavaa:

”On tärkeää, että viranomaiset ja tiedustelupalvelut ymmärtävät paremmin, mikä todellisuudessa yhdistää internetissä toimivien vastajihadistien sanat ja ajatukset todelliseen väkivaltaan, jota ne ovat inspiroineet.”

On siis jotakin vielä vaarallisempaa kuin tässä kirjoituksessa kuvatut yksittäistapaukset. Islamia ja muslimeja ei saa yhdistää muslimien harjoittamaan ja/tai islamin nimissä harjoitettuun väkivaltaan. Breivik radikalisoitui Strømmenin mukaan internetissä lukemalla vastajihadistien ajatuksia.

Strömmen nimesi Fjordmanin ”vastajihadismin profeetaksi” Verdens Gang -lehdelle kirjoittamassaan kolumnissa:

”Fjordman on auttanut rakentamaan terroristien aatemaailmaa. Hän on luonut perustan terrorismin infrastruktuurille. Peder Jensen Ålesundista on vastajihadismin Sayyid Qutb. Hän on ideologi, joka työnsi terroristit pimeään ja vihantäyteiseen maailmaan.”

Strømmen on myös kirjoittanut kirjan, joka sai myönteiset arvostelut Norjan yleisradioyhtiö NRK:n nettisivuilla. Itse sanon kuitenkin, että Strømmen on pelkkä opportunisti, joka vain käytti hyväkseen hänelle tarjoutuneen tilaisuuden nousta julkisuuteen. Suomestakin löytyi vajaa vuosi sitten opportunisteja, mutta heidän menestyksensä on jäänyt rajalliseksi, koska Breivik ei ollut suomalainen.

Vastuullinen media ampuu omaan jalkaansa

Iltalehti uutisoi Helsingin Malminkartanossa tapahtuneesta 15-vuotiaan tytön raiskauksesta viime keskiviikkona. Lehti kertoo:

” Kaksi kouluikäistä poikaa raiskasi tytön metsikössä. Tieto tapauksesta levisi poikien rehentelyn vuoksi useiden muiden koululaisten tietoon.”

” 15-vuotias tyttö oli ollut Kannelmäen kirkossa konfirmaatioharjoituksessa, josta hän lähti kävellen kotiinsa.”

”Ystävä oli mukana. Matkan varrella tytöt kohtasivat sattumalta kaksi ikäistään poikaa. Nämä tunnistivat 15-vuotiaan ja huutelivat häntä nimellä. 15-vuotias ei isokokoisia nuorukaisia tuntenut muuta kuin Facebook-kuvista. Heillä oli nimittäin yhteisiä ystäviä.”

Näin siis valtamedia kertoo tapahtumista omaan tyyliinsä. Internet tietää tapauksesta enemmänkin. Tekijöiden nimet, osoitteet, sosiaaliturvatunnukset ja kuvakaappaus asian tiimoilta käydystä Facebook-keskustelusta ovat myös saatavilla. Myös oikeudenkäyntipöytäkirja, jossa tuomittujen nimet ja tapahtumien kulku käyvät ilmi, löytyy netistä, ja siinä kerrotaan, että raiskauksen tekijät olivat palaamassa koraanikoulusta. Syystä, jonka useimmat tietävät, rippikoulu oli maininnan arvoinen seikka mutta koraanikoulu ei.

Median toimintatapa

Tiedotusvälineet eivät kerro rikoksen tekijöiden etnisestä taustasta erityisesti silloin, kun tekijät kuuluvat ns. ”varsinaisiin” maahanmuuttajiin. Tässä ei ole mitään uutta, koska tähän on jo vuosien varrella totuttu. Joskus menneisyydessä toimittaja saattoi livauttaa uutiseen tiedon, että tekijällä oli päällään pussihousut tai että tapahtuma liittyi sukujen välisiin riitoihin. Useimmat tiesivät tästä, mihin ihmisryhmään tekijä kuului.

Samalla tavalla raiskausuutisesta voi päätellä, että tekijät olivat suurella todennäköisyydellä ”varsinaisia” maahanmuuttajia. Malminkartanon tapauksessa ratkaisevaa oli tekijöiden lukumäärä. Jossain muussa uutisessa erityisesti Suomen ulkopuolella tekijän taustan voi päätellä tapahtumapaikasta, jos se sattuu olemaan varsinaisten maahanmuuttajien kansoittama lähiö tai kaupunginosa.

Päättely tehdään siis ennakkoluulojen perusteella. Koska meidät on aivopesty opetettu ajattelemaan, että ennakkoluulot ovat pahasta, tällainen päättely itsessään on osoitus rasismista. Todellisuudessa ihminen kuitenkin tarvitsee ennakkoluuloja, koska ne suojelevat häntä mahdolliselta vaaralta.

”The Talk”

Trayvon Martinin tapaus Floridassa on nostanut rotukysymykset esille amerikkalaisessa mediassa. Mustien lapsilleen pitämiä puheita amerikkalaisesta yhteiskunnasta on julkaistu useissa lehdissä (esim. tämä). Puheissa varoitetaan, että pelkkä musta ihonväri saattaa tehdä kenestä tahansa tummaihoisesta epäilyttävän joissakin olosuhteissa.

Konservatiivikolumnisti John Derbyshire julkaisi oman versionsa ei-mustille tarkoitetusta puheesta. Siinä hän kertoo omille lapsilleen, mitä heidän pitää tietää Yhdysvaltojen mustasta väestönosasta.

Erityisesti puheen kymmenennen kohdan poliittisen korrektiuden periaatteet sisäistänyt henkilö ymmärtää varmuudella rasistiseksi. Siinä Derbyshire kertoo tilastoihin perustuvan terveen järjen käytöstä, kun ollaan tekemisissä Yhdysvaltojen mustan väestönosan kanssa, eli hän opettaa lapsilleen ennakkoluuloja, jotka saattavat hänen mielestään pelastaa lasten hengen.

Derbyshire kehottaa lapsiaan välttämään suuria mustien joukkoja, pysymään poissa mustien asuttamista kaupunginosista ja olemaan muuttamatta kaupunkiin, jonka johdossa on mustia poliitikkoja. Hän myös väittää, että mustien osuus työpaikoilla on positiivisen syrjinnän takia suurempi erityisesti kognitiivisesti vaativissa tehtävissä, kuin se olisi ilman ”affirmative actionia”.

Hän myös kehottaa hankkimaan ystäviä yhteiskuntaan hyvin sopeutuneiden mustien joukosta, koska ystävyydestä saa iloa elämään ja koska mustat ystävät suojelevat mahdollisesti uran tuhoavilta rasismisyytöksiltä.

Derbyshiren teksti muistuttaa paikoin Mikko Ellilän kirjoitusta Yhteiskunta koostuu ihmisistä, josta tekijä tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Derbyshirelle kirjoitus toi potkut valtavirran konservatiivisesta National Review Online –verkkolehdestä.

Derbyshire on älykäs ja kokenut kirjoittaja eikä hän voinut olla tietämättä, mitä kirjoituksesta todennäköisesti seuraa. Poliittisen korrektiuden pelisääntöjen rikkominen tuhoaa lähes väistämättä kenen tahansa korkean tai vähän matalamman profiilin julkisuuden henkilön uran Yhdysvalloissa. Luultavasti monet ei-mustat amerikkalaisvanhemmat kuitenkin varoittavat lapsiaan vähän samaan tapaan kuin Derbyshire teki kirjoituksessaan. Se ei ole kaunista tai ylevää, mutta maailma ei ole aina kaunis sekään.

Median vastuu

Malminkartanon tapaus antaa aihetta vastaavaan keskusteluun myös monissa helsinkiläisperheissä. Tätä varten vanhemmat tarvitsevat tietoa ennakkoluuloihin perustuvien varoitustensa tueksi.  Medialla on siksi vastuu raportoida tapahtumista ja kertoa rikoksiin syyllistyneiden taustasta jotakin. Nimiä ei tarvitse mainita kuin törkeissä rikoksissa. Malminkartanon tapaus oli mielestäni törkeä, mutta tekijät olivat toisaalta alaikäisiä, joten heidän nimensä voi perustellusti jättää pois uutisesta.

Media ei kuitenkaan palvele kansalaisia tässä asiassa vaan keskittyy moraaliposeeraukseen. Esimerkiksi Uusi Suomi –verkkolehden päätoimittaja Markku Huusko arvostelee blogikirjoituksessaan niitä, jotka julkaisivat Malminkartanon raiskaajien henkilötietoja internetissä. Hän myös myöntää avoimesti valtamediassa vallitsevan itsesensuurin:

” Vastuulliset tiedotusvälineet eivät mainitse etnistä taustaa tällaisissa uutisissa. Myöskään nimiä ei näissä tapauksissa tuoda esiin, koska tekijät olivat tekohetkellä alaikäisiä ja vankeustuomio ei ollut ehdoton eli yli kaksi vuotta. Iltalehti toimi uutisoinnissaan tässä vastuullisesti. Sen sijaan oikeuden päätöksen ja törkyviestien nettilevittelijät eivät.”

Oikeuden päätös on julkista tietoa ja kuka tahansa voi tilata sellaisen yhdellä puhelinsoitolla. Koska media jättää tarkoituksella kertomatta asioita, monet ovat Malminkartanon tapauksessa tilanneet oikeuden päätöksen.  Joku on myös julkaissut sen sellaisenaan. Tällainen käytös voi olla jonkun mielestä tuomittavaa, mutta se on toisaalta johdonmukainen seuraus valtamedian itsesensuurista.

Internet on olemassa ja sieltä saa tietoa, jota valtamedia ei kerro. Valtamedian edustajien mielestä tällainen on pahasta. Sen sijaan, että Huusko keskittyisi lukijoidensa palvelemiseen, hän aikoo pakottaa kommentoijat käyttämään omaa nimeään:

” Nimimerkkien salliminen Uudessa Suomessa päättyy kesään mennessä samalla kun palvelua muutenkin uudistetaan. Feikkiepäilyjen kohdalla pyydämme kirjoittajaa vahvistamaan henkilöllisyytensä ja jos näin ei tapahdu, käyttäjätunnus suljetaan.”

Huusko siis haluaa salata törkeisiin rikoksiin tuomittujen henkilöllisyyden ja etnisen taustan, mutta pakottaa palvelunsa käyttäjät kertomaan oman nimensä.  Hommaforumin nimimerkki Thinkingmind oli kysynyt Huuskolta seuraavaa:

” Onko tämä nyt ymmärrettävä niin, että mielestäsi blogaajilla ja nettikommentoijilla ei pidä olla anonymiteettiä, mutta joukkoraiskaajilla pitää?”

Medialle on toisaalta suuri uutinen, kun kansanedustaja Teuvo Hakkarainen julkaisee tekijöiden nimet omalla Facebook-seinällään.

Pitäytymällä itsesensuurissa valtamedian edustajat voivat esiintyä moraalisesti erinomaisina ja vastuullisina toimijoina. Pitkällä tähtäimellä uskottavuus on kuitenkin koetuksella. Ruotsissa Avpixlat-sivusto on jo pitkään julkaissut rikoksista tuomittujen nimiä, kuvia ja sosiaaliturvatunnuksia silloin, kun valtamedia jättää nimet julkaisematta ja valkopikselöi tekijöiden kuvat silloin, kun nämä ovat ”varsinaisia” maahanmuuttajia. Sivusto ilmoittaa julkaisevansa ”retusoimattoman kuvan” tapahtumista eikä sivustolle todennäköisesti olisi kysyntää, jos valtamedia pitäytyisi asiallisessa tiedonvälityksessä eikä keskittyisi oman moraalisen erinomaisuutensa esittelyyn. Korkealle moraalille ei todellisuudessa löydy katetta, ja itsesensuuri puolestaan tarjoaa käyttövoimaa oikeille rasisteille, vaikka sensurointi tehtäisiin vilpittömin mielin.