Miksi Perussuomalaiset hajosi?

Nimimerkki Kumitonttu kirjoitti, miksi Virtanen piiloutui takakonttiin ja kertoo poliittisen järjestelmän sisäisestä korruptiosta sekä siitä, miten tavallisen kansalaisen ja poliittisten vähemmistöjen ääni ei pääse nykyjärjestelmässä kuuluviin. Hän myös kertoi, miten valta itsessään on muuttunut itseisarvoksi ja kuinka järjestelmä palvelee ensisijaisesti järjestelmää itseään eikä tavallisia kansalaisia.

Lännen median journalisti Lauri Nurmi on tehnyt sen, mitä journalistin pitääkin tehdä eli paljastanut, että kesäkuun 10. päivän jälkeiset tapahtumat olivat suurimmalta osin ennalta sovittua teatteria. Mitään hallituskriisiä ei tosiasiallisesti ollut, mutta julkisuuteen haluttiin antaa vaikutelma, että hallituksen hajoaminen olisi lähellä. Itselleni tapahtumien kulku kävi selväksi melko pian. Kirjoitin tästä englanniksi artikkelin Tundratabloids-sivustolle.

Tärkeämpi kysymys kuin Sipilän valehtelu on se, miksi Perussuomalaiset hajosi ja mitä se kertoo Suomen poliittisen järjestelmän tilasta.

Timo Soinin johtamistyyli

Julkisuudessa leppoisana ja kansanomaisena esiintyvä Timo Soini johti puoluettaan 20 vuotta ja julkisuudessa puolue henkilöityi pitkälti häneen. Toisaalta Soini itse nousi parrasvaloihin etupäässä Tony ”Viikinki” Halmeen siivellä. Samalla tavoin Perussuomalaisten kaksi jytkyä tuskin olisivat olleet mahdollisia ilman Jussi Halla-ahoon henkilöityneitä maahanmuuttokriittisiä äänestäjiä.

Leppoisasta julkikuvastaan huolimatta Soini osoittautui puoluejohtajana autoritaariseksi rähisijäksi, joka armotta ripitti oikealta polulta hairahtuneita puolueen edustajia jopa ihan julkisesti. Vaikka puolue oli kasvanut suureksi, kukaan muu ei saanut päättää puolueen linjasta kuin Timo Soini.

Puolueella ei myöskään ollut selkeää linjaa. Puolueohjelma oli toki kirjattu paperille, mutta puolueen linja muuttui puheenjohtajan mielenliikkeiden mukaan. Kun Perussuomalaiset lopulta astui Juha Sipilän hallitukseen, puolueen EU- ja eurokriittisyydestä ei ollut jäljellä juuri mitään.

Autoritaarinen johtamistyyli teki puolueen kansanedustajista pelokkaita ja passiivisia. Lisäksi Soini suosi nimityksissään itselleen uskollisia henkilöitä ja heitä, joiden asema oli riippuvainen puoluejohdon tahdosta. Liian itsenäiset edustajat jätettiin syrjään parrasvaloista. Autoritaarisuus ja oman puolueen edustajien haukkuminen julkisuudessa jättävät jälkensä, mikä on näkynyt Perussuomalaisten kommenteissa puolueen hajoamisen jälkeen.

Meno hallitukseen

Välittömästi toisen jytkyn jälkeen kävi ilmeiseksi, että Perussuomalaiset ja erityisesti Timo Soini todella halusivat hallitukseen. Tuleva puheenjohtajaehdokas Sampo Terho esiintyi Soinin rinnalla ja oli mukana viemässä Perussuomalaisia Juha Sipilän hallitukseen. Soinin mukaan ”kentän ääni” kertoi, että hallitukseen pitää mennä. Hallitukseen päästiin ja näennäisesti Perussuomalaiset sai hallitusohjelmaan kirjattua joitakin omia tavoitteitaan ja jopa sellaisia, jotka miellyttivät puolueen maahanmuuttokriittisiä äänestäjiä.

Ministerinimityksissä Soini suosi omia suosikkejaan. Soinin politiikkaan nostama Jussi Niinistö sai puolustusministerin paikan. Jari ”Pihvi” Lindströmille puolestaan annettiin oikeusministerin ja työministerin salkut. Soini itse valitsi ulkoministerin salkun, vaikka perinteisesti toiseksi suurin hallituspuolue saa valtiovarainministerin salkun. Hallituksen ministerisalkkuja ei valittu sen perusteella, miten hyvin niiden avulla voidaan edistää puolueen tavoitteita. Hallitukseen valittujen ministerien omat mieltymykset ratkaisivat. Maahanmuuttokriittisten kannalta oli merkittävää, että sisäministerin salkku jäi saamatta.

Syksy 2015

Puolueissa on erilaisia fraktioita, joille toiset asiat merkitsevät enemmän kuin toiset. Tästä huolimatta puolueet pysyvät kasassa, koska eri fraktiot saavat omia tavoitteitaan läpi oman merkityksensä perusteella. Maahanmuuttokriittinen fraktio sai kirjattua hallitusohjelmaan joitakin itselleen tärkeitä asioita, jotka toteutuessaan olisivat vähentäneet Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhakijoille. Tämä asia sinänsä olisi riittänyt kestämään Timo Soinin poukkoilevaa ja autoritaarista johtamistapaa puheenjohtajakauden loppuun asti, mikäli syksyllä 2015 Ruotsin rajan yli ei olisi alkanut valumaan valtava määrä turvapaikanhakijoita. Vasta tässä vaiheessa Perussuomalaiset petti äänestäjänsä lopullisesti.

Koska Perussuomalaiset oli hallitusneuvotteluissa valinnut ministeripaikat ministereiksi valittujen henkilöiden mieltymysten mukaan, Perussuomalaisilla ei ollut välitöntä kosketusta turvapaikkakriisin hoitoon, joka jäi kokoomuslaisen sisäministeri Petteri Orpon vastuulle.

Kokematon ja kyvyiltään rajoittunut Orpo hoiti turvapaikkakriisiä huonosti. Aluksi maahan vain tuli ihmisiä Tornion kautta ilman, että heitä oli kukaan ottamassa vastaan. Sen jälkeen Petteri Orpo sai suuren neronleimauksensa, eli Tornion perustettiin ”järjestelykeskus”, jonne turvapaikanhakijat ohjattiin rajalta ja josta heidät edelleen lähetettiin varsinaisiin vastaanottokeskuksiin. Valtamedia ylisti Orpoa tästä ”saavutuksesta” ja ehkä tämän seurauksena Orpo valittiin seuraavaksi Kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Pääministeri Juha Sipilä osoitti kriisin aikana, että hän ei ymmärtänyt, miten suuren mittakaavan tapahtumasta turvapaikanhakijakriisissä oli kyse. Pääministeri kuulutti koko maailmalle, että hänen Kempeleen kotinsa annettaisiin turvapaikanhakijoiden käyttöön. Suomeen pyrkivien määrä lisääntyi merkittävästi, kun tieto Sipilän lupauksesta levisi Lähi-idän mediaan.

Tässä vaiheessa oli selvää, että Perussuomalaisten vaikutus turvapaikanhakijakriisiin oli vähäinen ja jopa olematon. Hallituksessa istuvista ministereistä yksikään ei vaatinut Ruotsin rajan sulkemista ja Suomeen pyrkivien palauttamista takaisin Ruotsiin. Näin oli siitä huolimatta, että Ruotsi selkeästi työnsi turvapaikanhakijoita Suomeen. Avustusjärjestöjen edustajat ohjasivat osan turvapaikanhakijoista Luulajan junaan, jossa nämä saivat matkustaa ilmaiseksi. Luulajasta turvapaikanhakijat ohjattiin Haaparantaan meneviin busseihin. Suomen hallitus ei tehnyt mitään asian korjaamiseksi.

Perussuomalaisten ministeriryhmä ei myöskään tehnyt yhtään mitään tulijavirran pysäyttämiseksi. Myöhemmin on tullut ilmi, että osa Perussuomalaisten kansanedustajista vaati ministereitä tekemään jotakin asian suhteen. Vastaus oli kuitenkin tyly. Hallituksessa pysyminen oli tärkeämpää kuin tulijavirran pysäyttäminen.

Kun kävi selväksi, että Perussuomalaiset pysyvät hallituksessa eikä Ruotsin rajaa suljeta maahantulijoilta, Perussuomalaisia tiukemman maahanmuuttopolitiikan takia äänestäneille oli kaksi vaihtoehtoa. Joko johto vaihtuu tai puolue saa mennä. Sosiaalisessa mediassa ja muualla internetissä käynnistyi kampanjoita Soinin syrjäyttämiseksi ja Jussi Halla-ahon valitsemiseksi puolueen johtajaksi. Tätä normaaliin demokratiaan kuuluvaa toimintaa katkeroituneet loikkarit ovat nimittäneet ”puolueen kaappaamiseksi”.

Kohti puoluekokousta

On vaikea sanoa, missä vaiheessa Soinille selvisi, että Halla-aho todennäköisesti valitaan seuraavaksi puheenjohtajaksi. Luultavasti asia tuli selväksi jo kunnallisvaaleissa, joissa Halla-aho sai selvästi enemmän ääniä kuin puolustusministeri Jussi Niinistö ja perintöprinssiksi valittu Sampo Terho. Soini luultavasti myös ymmärsi, että hän itse saattaisi hävitä Halla-aholle, jos hän asettuisi ehdolle. Tätä mahdollisuutta emme tiedä, koska Soini ilmoitti hyvissä ajoin luopuvansa puheenjohtajuudesta.

Sen sijaan on helppo arvata, että Soinin hallituskumppanit Juha Sipilä ja Petteri Orpo tiesivät, että Timolle hallituksessa pysyminen on kaikkein tärkeintä. Todennäköisesti he haistoivat tilaisuuden hajottaa potentiaalisesti kiusallinen poliittinen puolue ja saada samalla hallitukseen kuuliaisista lakeijoista koostuva ryhmittymä, joka olisi täysin riippuvainen Sipilän ja Orpon armeliaisuudesta.

Joka tapauksessa jo ennen puoluekokousta aloitettiin varautuminen Halla-ahon puheenjohtajuuteen. Tästä varautumisesta ei julkisuuteen hiiskuttu. Lännen median Lauri Nurmi julkaisi ennen kesäkuun puoluekokousta jutun, jossa kerrottiin Perussuomalaisten kansanedustajien irtautumishankkeesta. Timo Soini kielsi tämän näyttävästi kuuluisassa ”Juudas-kirjoituksessaan”. Poimin siitä loppulauseen:

”Valhe aseena on alhaisin astalo.”

Hajoaminen

Vain reilu viikko kirjoituksen julkaisun jälkeen paljastui, että Timo Soini oli se, joka käytti valhetta aseenaan. Myös Juha Sipilä sortui samaan. Kun lähtee Timon kanssa kakkaleikkeihin, omat vaatteet likaantuvat väkisinkin.

On täysin mahdoton ajatus, että hankkeesta ei olisi keskusteltu hallituskumppanien kesken. Myös presidentti Sauli Niinistö todennäköisesti tiesi hankkeesta, koska ulkoministerinä Timo Soini on hänen läheisin työtoverinsa.

Hankkeeseen osallistuneet Sipilä ja Orpo ymmärsivät, että kilpailevan puolueen hajottaminen tavalla, joka ilmentää poliittista korruptiota, mädännäisyyttä ja juonittelua, ei herätä positiivista huomiota vaan vähentää kansalaisten luottamusta poliittiseen järjestelmään. Siksi hanke piti naamioida hallituskriisiksi ja varmistaa, että erityisesti pääministeri Sipilä näyttäisi olevan tietämätön tapahtumista. Siksi tarvittiin arvopohjaa, lentonäytöstä, eropaperin polttamista ja auton peräkonttia.

Se, mitä tapahtui, ei ollut varsinainen suunnitelma. Tarkoituksena oli, että Soini pystyisi Perussuomalaisten puoluehallituksen kautta kontrolloimaan tapahtumia, jolloin ero vältettäisiin. Siksi puoluekokouksen asialistalla oli kohta, jossa puoluehallituksen kokoa kasvatettaisiin. Tällöin oletusarvoisesti Soinille uskollinen puoluehallitus olisi voinut päättää loikkarien olevan Perussuomalaisten varsinainen eduskuntaryhmä. Tällöin loikkarit olisivat saaneet myös Perussuomalaisten puoluetuen itselleen. Jäljelle jäänyt Perussuomalaisten eduskuntaryhmä olisi myös voitu erottaa tarvittaessa.

Koska ehdotus ei mennyt puoluekokouksessa läpi, Soini joutui turvautumaan suunnitelma B:hen eli perustamaan uuden eduskuntaryhmän, mikä tarkoitti Perussuomalaisista irtautumista.

Loppunäytös

Juuri tällä hetkellä eletään ns. ”peräkonttigaten” jälkimainingeissa. Pääministeri Juha Sipilä joutuu nyt paikkailemaan valheitaan. Eduskunnan edessä pääministeri turvautui vitsailuun kuten myös peräkontin matkustaja, Soinin valtiosihteeri Samuli Virtanen, joka julkaisi itsestään kuvan auton peräkontissa. Vitsit tuskin naurattavat edes kertojia itseään, sillä ne paljastavat liikaa kertojastaan. Peräkonttia tuskin olisi tarvittu, jos touhu olisi ollut rehellistä ja avointa. Koska kyse oli teatterista, kuiskaaja piti piilottaa.

Sipilä toimii kuten valheesta kiinni jääneet yleensä. Ensin vakuutellaan tietämättömyyttä ja sen jälkeen myönnetään, että onhan asiasta ollut puhetta. Jos eläisimme terveessä poliittisessa kulttuurissa, valehtelija ymmärtäisi erota. Suomessa kuitenkin hallituksen istuminen vaalikauden loppuun tuntuu olevan itseisarvo, vaikka pääministerin uskottavuus olisi mennyttä. Jos Sipilä ei eroa ensi viikolla, hän ei eroa lainkaan.