Hillaryn Amerikkaa ei tullutkaan

Vaali-iltana katsoin Dinesh D’Souzan elokuvan ”Hillary’s America”, joka käsitteli Yhdysvaltojen Demokraattisen puolueen historiaa Andrew Jacksonista Hillary Clintoniin. Siinä Demokraatit kuvattiin puolueena, joka oli ollut aina väärällä puolella kaikissa Yhdysvaltojen historian keskeisissä kysymyksissä orjuudesta rotuerotteluun.

D’Souzan vankilatuomiosta ja aiemmasta dokumentista ”Obama’s America” kirjoitin vuonna 2014. D’Souza joutui vankilaan vaaliraharikoksesta ja Hillary’s America elokuvassa kerrotaan, mitä hän oppi vankilatuomionsa aikana amerikkalaisesta yhteiskunnasta sellaisena, kuin se oikeasti on.

Vankilassa hän haastatteli vankitovereitaan, jotka olivat jääneet kiinni huijauksista. Kaikki tuomitut kuitenkin sanoivat, että suurimmat huijarit astelevat vapaalla jalalla. D’Souza havaitsi yhtäläisyyksiä rikollisten tekemien huijausten ja poliittisen puolueen eli Demokraattien välillä.

Poliittinen huijaus alkaa tavanomaisen huijauksen tavoin myyntipuheella. Siinä luvataan kohteelle paljon hyvää ja kaunista, kunhan vain kohde muistaa äänestää myyjää. Suomalainen versio myyjästä on Ilmari Kiannon Punainen viiva -romaanin agitaattori Puntarpää, joka myy ajatuksen ”solisalirattijärjestelmästä” köyhälle Romppasen pariskunnalle.

Romppasille punainen viiva osoittautui nopeasti tyhjän arvoiseksi. Moderni poliittinen huijari kuitenkin pitää lupauksensa mutta tekee punaisen viivan vetäjästä riippuvaisen itsestään. D’Souza kutsuu köyhien mustien asuinalueita amerikkalaisissa suurkaupungeissa moderneiksi plantaaseiksi, joiden asukkailla ei ole toivoa paremmasta mutta ”punainen viiva” takaa heille asunnon ja riittävästi ruokakuponkeja.

Moderni poliittinen huijari ei välttämättä ole niinkään ideologian motivoima vaan valta itsessään ja sen tuoma vaurastumisen mahdollisuus kiehtoo häntä. Juuri tällaiseksi D’Souza kuvasi Hillary Clintonin.

Clinton ei voittanutkaan

Useimpien asiantuntijoiden ja länsimaisen valtamedian suureksi yllätykseksi Hillary Clintonia ei nyt juhlitakaan Yhdysvaltojen ensimmäisenä naispresidenttinä. Syyt ovat suurelta osin ehdokkaassa itsessään. Hän vaikuttaa tylyltä ja kylmältä, häneltä puuttuu karismaa, jota taas hänen aviomiehellään on riittävästi. Lisäksi Clintonien klaanin toiminta muistuttaa kaikessa korruptoituneisuudessaan mafiaperheen vastaavaa. ”Hyväntekeväisyysjärjestöksi” luokiteltu Clintonin säätiö toimii lähinnä suuryhtiöiltä ja ulkomaalaisilta tyranneilta saatujen lahjusten vastaanottopaikkana ja Clintonien lähipiirin rahastona. Hyväntekeväisyyteen menee alle kymmenen prosenttia varoista.

Kun lisäksi ottaa huomioon Clintonin uralle osuneet lukuisat skandaalit ja hänen niiden yhteydessä harrastaman röyhkeän valehtelun, on vaikea kuvitella huonompaa ehdokasta Valkoiseen taloon. Silti Clinton sai valtakunnallisesti enemmän ääniä kuin Trump, joka puolestaan keräsi selvän enemmistön Yhdysvaltojen valkoisen väestön äänistä.

Yhdysvalloissa valkoisten osuus väestöstä on ollut laskussa vuosikymmenten ajan, ja perinteisesti vähemmistöinä pidettyjen mustien ja latinojen osuus on kasvanut. Näiden väestöryhmien ylivoimainen enemmistö äänestää Demokraatteja. Se tulevaisuus, jossa republikaanipresidentin valinta muuttuu käytännössä mahdottomaksi, on erittäin lähellä. Joissakin osavaltioissa, kuten Kaliforniassa, Republikaanit eivät käytännössä pysty voittamaan enää koskaan. Väkirikkaassa länsirannikon osavaltiossa Trump keräsi vain 33,2 prosenttia annetuista äänistä.

Miksi Trump sitten voitti? Miten poliittisesti niin osaamaton ja luonteeltaan äkkiväärä henkilö voi selviytyä Yhdysvaltojen presidentiksi?

Osaselitys löytyy siitä, mitä istuvan presidentin valtakaudella on tapahtunut. Obaman aikana liittovaltion velka on kasvanut, taloudellinen kasvu on ollut heikkoa ja etenkin alemman keskiluokan työpaikat ovat kadonneet.

Lisäksi valkoiset amerikkalaiset ovat kyllästyneet poliittiseen korrektiuteen, feminismiin ja jatkuviin syytöksiin rasismista. Istuva presidentti Obama on kautensa aikana myötäillyt väkivaltaista Black lives matter -liikettä ja vihjannut, että liikkeen käsityksillä poliisin rasistisuudesta on perää. Tämä taas on johtanut lukuisiin poliisien kuolemiin eri puolilla Yhdysvaltoja.

Lisäksi Yhdysvaltojen kansainvälinen asema on heikentynyt koko Obaman kauden ajan, kuten Dinesh D’Souza aikanaan ennusti Obama’s America -elokuvassaan. Yhdysvaltojen viholliset kuten Venäjä ja Kiina puolestaan ovat suhteessa voimistuneet. Obaman hallinto on myös pahentanut Lähi-idän tilannetta politiikallaan, joka on johtanut vanhojen hallintojen romahdukseen ja maiden ajautumiseen kaaokseen. Yhdysvallat on jopa ajoittain löytänyt itsensä samalta puolelta Al-Qaedan kanssa ja tukenut radikaaleja islamisteja. Obaman hallinto teki myös sopimuksen Iranin kanssa, jotta tämä ei alkaisi kehitellä ydinasetta. Juuri kukaan ei usko Iranilla olevan aikomustakaan noudattaa sopimusta.

Valtamedia menettää uskottavuutensa

Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä on syytä mainita amerikkalaisen valtamedian räikeä puolueellisuus. Valtamedia käsitteli Clintonia silkkihansikkain ja tarjosi tämän kampanjaorganisaatiolle jopa vaaliväittelykysymyksiä etukäteen. Trump vastaavasti demonisoitiin ja hänen sanomisiaan kauhisteltiin.

Valtamedia ei myöskään suostunut näkemään Trumpin nousua vaan piti Hillary Clintonia varmana voittajana. Tämä näkyi julkaistuissa gallupeissa usean prosenttiyksikön johtona. Trumpilla ei pitänyt olla mitään mahdollisuuksia. Samalla valtamedia ei noteerannut, että Trumpin vaalitilaisuudet keräsivät huomattavasti suurempia väkijoukkoja kuin Hillaryn vastaavat.

Trumpin kannattajat siis olivat liikkeellä mutta Hillaryn kannattajat eivät. Tämän jo itsessään olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja. Kun Trumpin kannattajat kaiken lisäksi toimivat aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, monet sitä seuraavat ymmärsivät, että jotakin on tapahtumassa. Mitään varmuutta Trumpin voitosta ei toki voinut olla, koska valtamedia kertoi aivan toista.

Luonnollisesti suomalainen valtamedia kopioi uutiset ja puheenaiheet suoraan amerikkalaisesta mediasta ja toisti sen näkemyksiä totuutena. Suomalaisella valtamedialla on vielä vähemmän mahdollisuuksia selvittää asioiden todellista tilaa kuin amerikkalaisella, vaikka sekin olisi aktiivisella sosiaalisen median seuraamisella ehkä voinut ymmärtää, että Hillaryn presidenttiys ei ole mitenkään itsestään selvä tosiasia.

Niinpä Suomessa Yleisradio jatkoi hamaan loppuun asti Hillarylle myönteistä raportointia ja piti häntä varmana voittajana, kunnes vaalitulosten selvittyä edessä oli suuri pettymys. Vihatusta Trumpista tuli Yhdysvaltain 45. presidentti. Toimittajien ja UPI:n asiantuntijoiden paniikki oli ajoittain koomista mutta suurimmaksi osaksi rasittavaa seurattavaa. Valtamedia ei aikanaan nähnyt Brexitin mahdollisuutta eikä voinut kuvitella, että kiinteistömogulista ja tosi-tv -tähdestä voisi tulla presidentti.

Moni toivoo, että valtamedian uskottavuuden menetys ennakoisi muutoksia myös Suomessa ja yleisemmin Euroopassa. Tämä on toki mahdollista, mutta tällainen muutos ei tule itsestään eikä nopeasti. Ne voimat, jotka ovat vieneet valtaa kansallisvaltioilta ylikansallisille instituutioille, ovat vahvoja ja uhan edessä valmiita röyhkeisiinkin tekoihin.

Trump itse tuskin tekee Amerikasta jälleen suurta. Hän luultavasti vain hieman hidastaa kehitystä, joka on ollut käynnissä jo vuosikymmenten ajan. Yhdysvalloissa valkoisen eurooppalaisperäisen väestön suhteellinen osuus laskee, mikä pitkällä tähtäimellä on eurooppalaisille suurempi uhka kuin Trumpin arvaamattomuus. Lisäksi Trump ei muuta eurooppalaista poliittista järjestystä vaan se on eurooppalaisten valtioiden kansalaisten itse tehtävä.