Muutama päivä
sitten silmiini sattui HS:n
kulttuurisivuilla julkaistu artikkeli, jossa käsiteltiin
sananvapauden ongelmia. Koska artikkeli julkaistiin Helsingin
Sanomissa ja haastateltava edusti Suomen PEN-klubia, oli varsin
helppo arvata, millaista ”sananvapautta” jutussa puolustetaan.
Sananvapaus vain
eliitille
Otsikko kertoo itse
asiassa kaiken. Vihapuheen ruokkima itsesensuuri on sen mukaan
Euroopan sananvapauden pahin uhka. Todellisuudessa asia on täsmälleen
päinvastoin. Todellista sananvapauden uhkaa edustavat ne, jotka
puhuvat paljon vihapuheesta ja vaativat siitä rangaistuksia.
Kähkönen toteaa:
”Ihmiset ovat
alkaneet pelätä enemmän kuin aiemmin. Jos ajatellaan esimerkiksi
tutkijoiden ilmaisunvapautta 1980- ja 1990-luvulla, niin ei heitä
uhattu väkivallalla tai vihapuheella. Nyt on toisin. Pelko tekee
sen, että tutkijat tai yhteiskunnalliset keskustelijat alkavat itse
rajoittaa sanomisiaan eivätkä halua puhua julkisesti omista
tutkimuksistaan.”
Internet on
pelottava asia. Ihmisillä on käytettävissään sellaista tietoa,
jota ei ennen ollut. Nyt ihmiset voivat lukea poliittisesti
värittyneistä ja lähtökohtaisesti puolueellisista tutkimuksista
itse ilman valtamedian suodatusta. Kähkönen ei luonnollisesti
mainitse esimerkkiä asiasta vaan puhuu yleisellä tasolla, kuten
useimmat vihapuheesta meuhkaavat tekevät.
Kähkönen lisäksi
haluaa rajoittaa tunteiden ilmaisua:
”Netti on tässä
mielessä sananvapauden uhka tai villi länsi. Viha sinänsä ei ole
vaarallista, mutta sen julkituominen ei ole ihmisoikeus.”
Tällaiset lauseet
kertovat, että Kähkönen itse on sananvapaudelle todellinen uhka,
jos hän saa päättää asioista. Kähkösen puheista saa
vaikutelman, että hän kannattaa todellisuudessa sensuuria ja
rangaistuksia vääränlaisista puheista eikä sananvapautta.
Kirjoitin joskus
vuosia sitten Jarkko Tontista, joka oli vuonna 2009 Suomen Penin
hallituksen jäsen. Suomen Pen-klubi ei noista ajoista ole ainakaan
edistynyt sananvapauden puolustamisessa. Pikemminkin on menty
takapakkia.
Jotta en olisi
täysin epäreilu Kähköstä kohtaan, hän puhuu myös oikeista
asioista:
”Ainakin nyt
tuntuu siltä, että näitä iskuja on vaikea estää. Charlie Hebdon
isku muutti tilanteen. Rushdien tapauksessa ajattelin uutisen
kuultuani, että miksi Rushdien piti mennä ärsyttämään
muslimimaailmaa. Se oli velttoa ajattelua.”
Kähkösen
sananvapauskäsitys edustaa kuitenkin puhdasta elitismiä, eli hän
haluaa sananvapauden itselleen ja kaltaisilleen mutta ei tavalliselle
rahvaalle. Charlie Hebdon terrori-isku on kuitenkin vaikuttanut myös
vasemmistolaisten kulttuuripersoonien ajatteluun ainakin seuraavan
lauseen perusteella:
”Nyt kysymys
ilmaisunvapaudesta on entistä polttavampi. Ydinkysymys on, millä
tavoin jonkin toisen uskonjärjestelmän säännöt voivat rajoittaa
aivan toisessa kulttuurissa elävien taiteilijoiden oikeutta ilmaista
itseään ja ja millä perusteella ihmiset katsovansa olevansa
oikeutettuja määräämään kuolemantuomioita toisin
ajatteleville.”
Hän kuitenkin
jättää kysymättä olennaisen kysymyksen: Millä tavalla meidän
pitäisi suhtautua uskontoon, johon tuollaiset kuolemantuomiot
kuuluvat? Tähän mennessä yleisin suhtautumistapa on ollut väittää,
että uskonnolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, eli
ongelman kieltäminen. Jotta tällaisia kysymyksiä voidaan
käsitellä, tarvitaan laajaa sananvapautta eikä epämääräisillä
vihapuhesyytöksillä tukahdutettua mielipidekäytävää, jonka
sisällä keskustelua käydään.
Selännegate
Äskettäisen Teemu
Selänteen twiiteistä nousseen kohun avulla on helppo käsitellä
todellista länsimaista yhteiskuntaa halvannuttavaa ongelmaa, jossa
sananvapaus on yksi tärkeä elementti, eli poliittista korrektiutta.
Julkisessa
keskustelussa termiä vihapuhe käytetään, ikään kuin käsite
olisi selkeästi määritelty ja kaikki tietäisivät, mitä se on.
Näinhän ei tietysti ole. Vihapuheeksi voidaan tulkita mikä tahansa
puhe, jossa korkean uhristatuksen omaava etninen tai muu vähemmistö
esiintyy tai sen voidaan tulkita esiintyvän huonossa valossa.
Aleksi Valavuori sen
aloitti (ks. kuva)
ja Teemu Selänne jatkoi.
Aiheena olivat viime viikkoina julkisuuteen tulleet joukkoahdistelut
ja -raiskaukset. Mitään olennaista uutta aiheeseen liittyvää nämä
herrat eivät sanoneet. Merkittävintä oli lausujien status
julkisuuden henkilöinä. Erityisesti Teemu Selänteen asema ehkä
kaikkien aikojen parhaana suomalaisena jääkiekkoilijana aiheutti
Twitter-myrskyn, jossa vasemmistolaiset toimittajat ja poliitikot
ryhtyivät joukolla ojentamaan mielipidekäytävästä eksynyttä
Selännettä.
Valtamedian
toimittajat ihmettelivät joukolla, menikö Selänteen puhtoinen
imago vessasta alas. Median kannalta kaikkein rankinta oli se, että
demonisoitu MV-lehti julkaisi välittömästi artikkelin,
jossa Teemu Selännettä kehuttiin isänmaalliseksi mieheksi.
Kauppalehdessä
toimittaja kyseli
Selänteen brändin perään:
”Ei mitään liian
raflaavaa, ja tuskin hirveän moni on eri mieltä siitä, että
esimerkiksi raiskauksista tulisi säätää Suomessa kovemmat
rangaistukset.”
”Mutta ongelmana
ei ole se sisältö, vaan se, millaista viiteryhmää se kannustaa.”
”Selänne teki
siinä virheen, että hän antoi esimerkiksi MV-lehdelle
mahdollisuuden käyttää omaa brändiarvoaan. Silloin kun on
vastuullisessa asemassa, ei saisi antaa mahdollisuuksia joutua
negatiiviseen valoon suuren yleisön silmissä.”
Kauppalehti ei
sentään rohjennut haukkua Selännettä suoraan rasistiksi vaan
antoi pelkästään ymmärtää, että kunnon ihmisten suosioon ei
tuollaisella toiminnalla pääse.
Iltasanomien
urheilutoimittaja Vesa Rantanen on sitä mieltä, että Selänne
on vaarallisilla vesillä:
”Silti kun maa
jakautuu pelottavan aggressiivisesti, Selänteen kaltaisella
merkittävällä mielipidevaikuttajalla on suuri vastuu
sanomisistaan. Hän ei ole vain ihailtu tähti. Hän on ison
kaliberin mielipiteenmuokkaaja, jolla on yli satatuhatta seuraajaa
Twitterissä.”
”Tässä räjähdysherkässä tilanteessa polttoaineen antaminen ääripäiden edustajille on vaarallista puuhaa, vaikka sen tekisi tahtomattaan.”
”Tässä räjähdysherkässä tilanteessa polttoaineen antaminen ääripäiden edustajille on vaarallista puuhaa, vaikka sen tekisi tahtomattaan.”
Selänteen
mielipiteet suosivat väärää ryhmittymää:
”On vaikea nähdä,
että maahanmuuttokeskustelussa maltillista, ehkä jopa
suvaitsevampaa linjaa kannattava puoli saisi Selänteestä yhtä
paljon vetoapua kuin siitä nyt kaiken hyödyn repivä radikaalin
maahanmuuttovastainen puoli saa.”
Toimittajien puheita
voi tulkita monin tavoin, mutta todellisuudessa ongelma ei ole se,
että Selänne sanoi mielipiteensä, vaan se, että Selänteen
mielipide on toimittajien ja muun Twitter-vasemmiston mielestä
väärä. Selänne ja Valavuori eivät noudattaneet poliittisen
korrektiuden pelisääntöjä. He unohtivat joko tahallaan tai
tietämättään tuomita rasismin.
Luonnollisesti
Valavuoren varsinaisen twiitin sisältö jäi Selänne-kohun myötä
sivuseikaksi. Se kuitenkin käsitteli asiaa, josta valtamediankin
luulisi olevan huolissaan mutta josta se mielellään vaikenee eli
turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista. Sen sijaan valtamedia
tekaisee positiivisia human interest -juttuja lunta luovista
turvapaikanhakijoista tai nyyhkytarinoita
Venäjän puolella Kantalahdessa asustelevista Suomeen pyrkijöistä.
Ei siis kannata
ihmetellä, miksi MV-lehden kaltaisilla julkaisuilla on tilausta.
Poliittiset nuorisojärjestöt perussuomalaisia lukuun ottamatta ovat
olleet innolla kannattamassa MV-lehden sulkemista eivätkä raukat
edes yritä ymmärtää, miten typerältä yritykset näyttävät.
Vasemmistolaisen Kansan Uutiset -julkaisun mukaan MV-lehdestä on
tehty ilmoitus valtakunnansyyttäjälle.
Lienee turha sanoa,
että sensuuriyritykset epäonnistuvat suurella varmuudella. Sensuuri
toimii vain, jos ollaan valmiita viemään väärinajattelijat
vankileirien saaristoon ja tarvittaessa teloittamaan pahimmat
niskalaukauksella. Muussa tapauksessa Streisandin
ilmiö vain lisää kiinnostusta kiellettyyn aineistoon. Mitä
enemmän MV-lehdestä ja sen jutuista nostetaan kohua, sitä enemmän
MV-lehti saa lukijoita.