Olli Rehn ja vastuu

Turun Sanomat äityy puolustamaan Olli Rehniä ja haukkumaan Perussuomalaisia pääkirjoituksessaan, jossa lehti väittää, että Rehn provosoitui Soinin tökeryydestä. Lehti pitää Soinin puheita "Brysselin Bobrikovista" härskeinä:

”Soini vertasi tv-keskustelussa Rehniä Suomen suuriruhtinasajan vihattuun kenraalikuvernööriin, joka 1900-luvun alussa pani karskisti toimeen tsaari Nikolain venäläistämispolitiikkaa.”

Soini viittasi vertauksellaan tapaan, jolla EU:n komissio sanelee toimenpiteitä velkaongelmiensa kanssa painiskeleville euromaille. Bobrikovin käyttö historiallisena analogiana ei tässä mielessä ole mitenkään kaukaa haettua, koska isovenäläinen patriootti Bobrikov tuli Suomeen keskusvallan edustajana kertomaan suomalaisille, miten pitää toimia. Lehti jatkaa:

”EU-vastaisuuden aktivistina tunnetun Soinin tokaisu ”Brysselin Bobrikovista” oli paitsi loukkaava ja tahditon, myös asiayhteydessään keinotekoinen ja kovin pinnallisesta historian tuntemuksesta kielivä tökeryys.”

On tietysti selvää, että talouskomissaari ei moisesta pidä. On myös selvää, että vertauksia historialliseen henkilöön ei pidä ottaa kirjaimellisesti, ikään kuin sortokauden venäläistoimet olisivat täsmälleen verrattavissa tapaan, jolla EU-komissio kohtelee Kreikkaa. Korkeassa asemassa olevan poliittisen virkamiehen voi kuitenkin olettaa kestävän arvostelua, jota hän joutuu kuuntelemaan mm. europarlamentissa.

Esimerkiksi oheisella videolla brittiläinen europarlamentaarikko Nigel Farage kysyy, millä oikeudella komissio pakottaa Kreikan ja Italian demokraattisesti valitut hallitukset tottelemaan. Komission jäseniä ei ole valittu vaaleilla virkaansa eivätkä he vastaa toiminnastaan demokraattisesti valitulle elimelle. Puolueiden lehmänkauppojen tuloksena virkaansa valittu Rehn ei tässä suhteessa merkittävästi poikkea tsaarin nimittämästä kenraalikuvernööristä.

Tämä ei kuitenkaan riitä Turun Sanomille, joka piikittelee Soinia:

”Käytännön tilanteet ovat osoittaneet, ettei edes Soini närkästymättä kestä vertailua esimerkiksi Adolf Hitlerin kaltaisiin historian hahmoihin.”

Perussuomalaisia verrattiin natseihin kansainväliselle lehdistölle tarkoitetussa tilaisuudessa, jossa RKP-aktiivi, professori Jan Sundberg esitteli näkemyksiään eduskuntavaaleista naurunhörähdysten lomassa. Kansanedustaja Jussi Halla-ahoa on nimitelty rotutohtoriksi Yleisradion pääuutislähetyksessä.

Vertausta Hitleriin ja natseihin kutsutaan internetissä yleisesti Hitler-kortiksi. Sen käyttäjä julistetaan väittelyssä automaattisesti hävinneeksi, koska vertaus Hitleriin osoittaa vakavaa suhteellisuuden tajun puutetta. Esimerkiksi Soinin vertaaminen Hitleriin antaa ymmärtää, että Soini olisi suunnittelemassa miljoonien ihmisten kansanmurhaa.

Raskas vastuu painaa

Turun Sanomat päivittelee Rehnin raskasta vastuuta:

”Rehn hoitaa raskasta talouskriisiä EU:n komissiossa virkavastuulla ja ansaitsee roolissaan myös poliittisten vastustajiensa arvostuksen.”

Arvostus ansaitaan teoilla, ei muodollisella asemalla tai tehtävän vaativuudella. Rehn ei ansaitse arvostusta ainakaan lausunnoilla, joita hän on esittänyt talouskriisin aikana. Rehnin puheet ovat nopeasti osoittautuneet jos ei tietoiseksi valehteluksi niin ainakin optimistiseksi toiveajatteluksi. Tapa, jolla EU-maiden johtajat ja komissio ovat hoitaneet euron kriisiä, ei välttämättä ansaitse kunnioitusta.

Lehti lisäksi vähättelee Soinia törkeästi:

”Toisaalta vielä raskaammaksi talouskomissaarin työ henkisesti ja paineiltaan käy, jos hän ryhtyy mediatiedotteiden voimalla reagoimaan jokaiseen syntymämaansa pikkupoliitikon heittämään ärsykkeeseen. ”

”Ei ole oppositiojohtajan halveeraamista todeta, että melkoisesta vaikutusvallan ja vastuun mittakaavaerosta Soinin ja Rehnin välillä on kysymys.”

Turun Sanomat tekisi lukijoilleen palveluksen, jos se kertoisi, mistä Rehn oikeasti vastaa ja kenelle. Silloin lukijatkin ymmärtäisivät, että Rehnillä ei ole todellista poliittista vastuuta yhtään mistään. Valtaa hänellä kyllä on ja monen mielestä sellaista valtaa, joka ei oikeasti hänelle kuulu.

Soini sen sijaan vastaa tekemisistään äänestäjille, jotka voivat pudottaa hänet eduskunnasta koska tahansa.

Turun Sanomat tuntuu kuvittelevan, että suomalaiset hurraisivat automaattisesti komissaari Rehnille, joka on päässyt leikkimään isojen poikien kanssa ja päättämään koko Euroopan asioista. Ei se näin mene varsinkin, kun Rehn ei komissiossa voi virkansa puolesta edistää Suomen asioita.

Sen sijaan hän yhdessä muiden komissaarien kanssa pyrkii kasvattamaan keskushallinnon valtaa suhteessa jäsenvaltioihin eli viemään valtaa pois demokraattisesti valituilta kansallisvaltioiden parlamenteilta. Tästä työstä hän myös nauttii huomattavan suurta palkkaa.

Totalitarismia ja noitavainoja

Jostain syystä edellinen ”välityöksi” tarkoitettu kirjoitus kirvoitti paljon kommentteja. Yritän tässä vastata joihinkin niistä. Nimimerkki Tomin kirjoituksista kävi kyllä selväksi, mistä tuuli puhaltaa ja mikä edellisessä kirjoituksessani närästi. Tomin loppuhuipennuksesta on keskusteltu toisaalla, joten siitä ei sen enempää.

Vihreä totalitarismi

Nimimerkki Sinivihreä taas viljelee olkiukkoargumentointia sen verran innokkaasti, että hänen kommentteihinsa on vaikea vastata. Yritetään silti.

Sinivihreä ihmettelee, mistä johtuu viha vihreitä kohtaan. Totean tässä, että vihreällä liikkeellä on todellisuudessa varsin vähän tekemistä luonnonsuojelun kanssa. Toki teema sieltä löytyy mutta pohjimmiltaan vihreä liike pyrkii kokonaisvaltaiseen yhteiskunnan muutokseen vähän samalla tavalla kuin sen ideologinen edeltäjä vallankumouksellinen kommunismi.

Vihreä utopia poikkeaa kuitenkin perinteisestä marxilaisesta, koska siinä ei pyritä luokattomaan yhteiskuntaan vaan ns. kestävään kehitykseen, jossa ihmiselämä ja luonnonvarojen käyttö ovat tasapainossa eivätkä uhkaa luonnon olemassaoloa ja sitä kautta ihmiselämän edellytyksiä. Tuollaista asiaintilaa ei voida saavuttaa vapaaehtoisesti, vaan ihmiset on siihen pakotettava sääntelyllä ja rajoituksilla.

Kestävä kehitys edellyttää myös ihmisen toiminnan kokonaisvaltaita kontrollointia tavalla, jota voisi kutsua totalitaristiseksi. Kestävän kehityksen yhteiskuntaa ei kukaan ole kuitenkaan tarkasti määritellyt. Vihreälle liikkeelle on kuitenkin tyypillistä ihannoida menneisyyden kuviteltua luonnonmukaista elämäntapaa vähän samalla tavalla kuin nimimerkki Sinivihreä tekee:

”Tuhansia vuosia ovat ihmiset viljelleet maata luonnonmukaisin keinoin ja vain viimeiset n. 50 vuotta teholannoitteilla.”

Teholannoitteet, kasvinjalostus, tuholaistorjunta ja korjuutekniikoiden kehitys ovat mahdollistaneet yhä suurempien ihmismäärien ruokkimisen maapallolla. Jos maanviljelyksessä yhtäkkiä siirryttäisiin luonnonmukaisiin menetelmiin, miljoonat ihmiset kuolisivat nälkään.

Vihreä liike turvautuu propagandassaan pelotteluun ja suoranaisiin maailmanlopun visioihin. Näistä esimerkkinä muutama Sinivihreän esittämä kauhuskenaario:

”Olisiko parempi, että viimeisetkin luonnontilaiset metsät olisi hakattu ja viimeisetkin petoeläimet surmattu? Tai että jääkarhut kuolevat sukupuuttoon ja napajäätiköt sulavat? Rannikkokaupungit tulvivat ja ennestään lämpimät seudut aavikoituvat? Kun ihminen ei älyä lopettaa?”

Nämä skenaariot ovat myös tehonneet erityisesti pelottelu ilmastonmuutoksella. Pelottelun seurauksena on luotu päästökauppajärjestelmä, kiristetty energian verotusta ja lisätty tukiaisia esimerkiksi tuulivoimalle. Jäälautalla epätoivoisesti pyristelevää jääkarhua on käytetty propagandavälineenä tavalla, josta Göbbels olisi ylpeä.

Lopullisesti liikkeen totalitaristinen luonne käy kuitenkin ilmi tavasta, jolla aate puuttuu ihmisten jokapäiväisen elämän asioihin kuten syömiseen, työssä käyntiin ja vapaa-ajan harrastuksiin. Mikään ei ole enää yksityistä vaan kaikissa asioissa on ajateltava luonnonvarojen kulutusta. Lemmikkieläinten pitoa arvosteleva Korkeasaaren ex-johtaja on hyvä esimerkki tällaisesta moralisoivasta puuttumisesta ihmisten arkielämän asioihin.

Ihmiset eivät todellisuudessa pysty vihreän kultin edellyttämään hyveellisyyteen. Mahdottomat vaatimukset johtavat teeskentelyyn, ulkokultaisuuteen ja kaksinaismoraaliin kuten missä tahansa liian tiukassa moraalijärjestelmässä, joka ei anna anteeksi inhimillisiä heikkouksia. Sinivihreä tosin väittää vihreiden olevan realisteja:

”Vihreät ovat monissa asioissa realisteja sillä he tiedostavat uhat siinä missä toiset ummistavat niiltä silmänsä romanttisissa kansallismielisissä hörhökuvitelmissaan.”

Todellisuudessa vihreiden käsitys ihmisluonteesta on yhtä epärealistinen kuin luokattomaan utopiaan uskovilla kommunisteilla. On epärealistista uskoa, että siirtyminen kestävään kehitykseen tapahtuisi vapaaehtoisesti ilman leirejä, piikkilankaa ja ihmisten tappamista.

On myös epärealistista kuvitella, että kaikki maailman valtiot sitoutuisivat ns. kasvihuonekaasujen päästörajoituksiin ja myös noudattaisivat niitä. Tässäkin asiassa on helpointa sanoa yhtä ja tehdä toista, kuten käytäntö Kioton sopimuksen kohdalla on osoittanut.

Noitavainoja

Viikon noitavaino tapahtui tällä kertaa Kokoomuksen lupaavan poliitikonalun Facebook-seinällä, jossa Perussuomalaisia edustava köyliöläinen kunnanvaltuutettu Tommi Rautio ylisti Oulun pitseria-ampujaa.

Raution puheista noussut mediakohu peitti alleen itse ampumistapauksen, eli media käänsi huomion pois varsinaisesta rikoksesta kokonaisuuden kannalta toisarvoiseen Facebook-viestiin. Näin media välttyi kysymästä, miksi Oulun ampujan kaltaiset paatuneet väkivaltarikolliset pääsevät Suomessa niin vähällä.

Raution rasistisesta kiihotuksesta tehdään poliisitutkinta, kuinkas muuten. Ilmiantajana toiminut Kokoomuspoliitikko Ossi Mäntylahti sai hänkin paistatella julkisuudessa. Mäntylahti piti Oulun ampujan rikosta rasistisena, vaikka mitään näyttöä tästä ei ole. Mäntylahden kirjoituksista käy ilmi miehen omalaatuinen tapa jäsentää todellisuutta. Kirjoituksessaan ”idän ilmaherruudesta” Mäntylahti ilmiselvästi kuvittelee itähelsinkiläisten äänestäneen innokkaasti Niinistöä siksi, että Kokoomuksen kampanja onnistui hyvin. Todellisuudessa melko suuri osa itähelsinkiläisistä joutui sopivaa presidenttiehdokasta miettiessään tekemään valinnan ruton ja koleran välillä.

Mäntylahti luo itsestään kuvaa nörttinä, joka on lähtenyt mukaan politiikkaan. Itse epäilen, että hänen kykynsä puhua paskaa ilman itsekritiikkiä saa osakseen enemmän arvostusta politiikassa kuin tietotekniikka-alalla, vai mitä sanotte seuraavasta Ossin kehittämisehdotuksesta:

”Facebookissa joku ehti jo kysellä konkreettisia ehdotuksia, joten tässä tulee yksi:
SCRUM on hyväksyttävä hetimiten kaupungin tietotekniikka-alan kehitysprojektien hyväksyttäväksi toimitustavaksi ja projekteja ostavat virkamiehet on koulutettava Certified Product Ownereiksi.”

Ossilla on edessään loistava tulevaisuus politiikassa.

Rasismin ja noitavainojen yhteydestä kannattaa lukea Seppo Oikkosen kirjoitus. Siinä käsitellään samaa teemaa, josta tässä blogissa on usein kirjoitettu. Rasismi on käsitteenä epämääräinen ja sitä käytetään enimmäkseen henkilön leimaamiseen. Rasismisyytöstä vastaan on mahdotonta puolustautua aivan kuten noitaoikeudenkäynnissä:

”Yhteiskunnassamme meneillään oleva rasistijahti muistuttaa noitaoikeudenkäyntejä. Noidillakaan ei ollut puolustuksessaan mitään mahdollisuutta vedota järkiperusteluihin tai käsitesekaannuksiin -- jos järjellä olisi ollut jokin rooli, syytteitäkään ei olisi nostettu. Noitia vastassa oli noituuden leima, maaginen pahuus. ”

Korkeasaaren ex-johtaja provoilee

Koska viime aikoina ei ole juurikaan aikaa riittänyt kirjoittelulle vakavista asioista, täytyy turvautua kevyisiin aiheisiin. Maailma on onneksi sen verran hullu, että aiheista ei ole pulaa.

Pekka Haaviston vaalimenestys on innoittanut vihreästi ajattelevia ottamaan kantaa. Ylen nuori ”kyky” Samppa Korhonen haastatteli Korkeasaaren entistä johtajaa Seppo Turusta Ajankohtainen Ykkönen -lähetyksessä. Uutinen levisi ymmärrettävistä syistä nopeasti valtamediassa ja päätyi luonnollisesti myös Helsingin Totuuden sivuille.

Turusen kärkevät ja huonosti perustellut mielipiteet olisivat itsessäänkin olleet provosoivia, mutta toimittaja Korhonen nosti ne toiseen potenssiin höystämällä niitä omilla vihervasemmistolaisilla uskomuksillaan.

Lemmikkien ekologinen jalanjälki

Mikään ympäristöasioita koskeva uutinen ei ole tarpeeksi päätön toistettavaksi truismina julkisuudessa, jos uutinen vain tukee valtaideologiaa. Käsitys lemmikkieläinten ”ekologisesta jalanjäljestä” edustaa ympäristöhömppää pahimmillaan. Kirjoituksessani ”Katumaasturin hiilijalanjälki” (ja osa 2) kerroin, kuinka väitteet lemmikkieläinten ruokatuotannon viemästä peltoalasta voidaan helposti osoittaa tuulesta temmatuiksi.

Todellisuudessa lihantuotantoa harjoitetaan yksinomaan ihmisen tarpeisiin, ja eläinruoka tuotetaan enimmäkseen ihmisravinnoksi kelpaamattomista lihatuotannon sivutuotteista, jotka ilman lemmikkiruuan tuotantoa käytettäisiin johonkin muuhun tarkoitukseen. Tämä ei estänyt toimittajaa ja Turusta toitottamasta lemmikkieläinten pidon ”ekologisesta kestämättömyydestä”.

Profeetta Turunen myös ennusti, että lemmikkieläinten pidosta joudutaan pitkällä tähtäimellä luopumaan kokonaan eläinsuojelullisten ja ekologisten ongelmien takia. Näin voikin käydä, jos ihmiset nykyistä laajemmin omaksuvat vihreän ekokultin opit. Vaikka vihreä kulttiuskovaisuus on varsin joustavasti onnistunut säilyttämään suosiotaan ja kestänyt jäsentensä ylilyönnit, itse ennustan, että lemmikkieläimiä pidetään vielä senkin jälkeen, kun nykyisen kaltainen vihreä uskonto on kuollut luonnollisen kuoleman.

Luonnosta vieraantuneet

Turunen moittii nykyajan kaupunkilaisia ”luonnosta vieraantuneiksi”. Tässä hän on varmasti oikeassa, jos kaupunkilaisilla tarkoitetaan vihreitä Pekka Haaviston kannattajia, jotka ovat iältään nuoria, yleensä opiskelijoita ja asuvat suurissa kaupungeissa. Vain luonnosta vieraantunut pystyy mystifioimaan luontoa viherkultin jäsenten tapaan. En kuitenkaan usko, että Turunen tarkoitti lausunnollaan erityisesti vihreitä.

Turunen tuntui olevan kovasti huolissaan ihmisten kanssa asuvien lemmikkien hyvinvoinnista. Hänen kaltaisilleen eläimet kuuluvat luontoon ja Turunen lisäksi rakentaa keinotekoista ristiriitaa lemmikkieläinten pidon ja luonnon kunnioittamisen välille.

Historiattomuudessaan Turunen ei ymmärrä, että nykyisen kaltaiset lemmikieläimet ovat olleet ihmisen seurana tuhansia vuosia. Kyse ei siis ole mistään ”muoti-ilmiöstä”, vaikka esimerkiksi koirista ei ihmisille nykyisin ole vastaavaa konkreettista hyötyä kuin esihistoriallisina aikoina, jolloin koirat varoittivat vaarasta ja avustivat ihmistä ravinnon hankinnassa.

Turusen pölhöys nakyy selkeästi myös seuraavassa lausunnossa:

”Lemmikin etu menee aina luonnonvaraisen eläimen edun edelle. Jos Suomessa susi tappaa koiran, susi saa aina tuomion, vaikka Suomessa jokaista sutta kohti on noin 4000 koiraa.”

Turunen ei tunnu lainkaan kunnioittavan syrjäseudun ihmisten omaisuutta ja elinympäristöä, mikä on valitettavan tyypillistiä itseään asiantuntijana pitäville luontoaktivisteille. Susien lisääntyminen aiheuttaa syrjäseudun ihmisille konkreettista vaaraa ja tulonmenetyksiä.

Turunen myös vaatii lemmikkieläinten pitoon koulutusta ja eräänlaista ajokorttia. Tämäkin kertoo lähinnä Turusen vankkumattomasta uskosta valtion holhoukseen. Todellisuudessa pakolliset tutkinnot aihettaisivat ylimääräistä vaivaa ja kustannuksia niille, jotka muutenkin hoitaisivat lemmikkejään asianmukaisesti. Vastuuttomat eläintenpitäjät eivät opetuksen sisällöstä piittaisi.

Seppo Turunen ei ole suinkaan ainoa suunsa avannut hörhö. Kullervo Kalervonpojan blogissa siteerataan Markus Wasaraa (ei ole sukua allekirjoittaneelle) ja hänen liikennepoliittisia fantasioitaan.

Vaalien laimea toinen kierros

Jos olisin salaliittoteorioihin taipuvainen, sanoisin, että Presidentinvaalin toinen kierros oli käsikirjoitettu ja vaalitaistelun laimeus ennalta suunniteltua. Toinen presidenttiehdokkaista keskittyi miellyttämiseen ja hymistelyyn, kun taas toinen pyrki välttelemään virheitä ja varmistamaan näin voittonsa.

Presidentiksi valittu Sauli Niinistö ei joutunut missään vaiheessa kampanjaa vastaamaan ikäviin kysymyksiin Euroopan Unionista eikä Kokoomuksen EU-politiikasta, jonka yhtenä elementtinä on Suomen jäsenyys Euroopan rahaliitossa ja siitä johtuvat velkavastuut EU:n kriisimaissa. Sauli Niinistö oli valtiovarainministerinä Paavo Lipposen johtamassa hallituksessa, kun Suomi liittyi rahaliittoon ilman kansanäänestystä ja vastoin EU-kansanäänestyksen aikana annettuja lupauksia.

Vaalitaistelun aikana euron kriisi jätettiin kokonaan käsittelemättä. Näin ei olisi käynyt, jos vastustajana Haaviston tilalla olisi ollut Paavo Väyrynen tai Timo Soini.

Niinistö on kuin jalkapallon maailmanmestari, joka voitti mestaruuden kohtaamatta yhtäkään todellista huippuvastustajaa. Edes omat puheenjohtaja Jyrki Kataisen johdolla eivät pystyneet estämään Niinistön voittokulkua, vaikka Jyrki-boy erehtyi ensimmäisen kierroksen jälkeen tölväisemään Paavo Väyrysen ja Timo Soinin äänestäjiä lausunnollaan, josta Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi pahoitti mielensä. Kataisen lausunto saattoi toki alentaa äänestysprosenttia jonkin verran.

Niinistön onneksi Katainen piti suunsa kiinni vaalin jälkeisiä juhlia lukuun ottamatta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Katainen esiintyi televisiossa selvästi päihtyneenä mutta hyväntuulisena. Toisella kerralla juhliminen meni pitkäksi, kun kukkaruukku sattui Kataisen pään tielle.

Kevyt vastustaja

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto osoittautui lopulta kevyeksi vastustajaksi. Kampanjasta puuttui särmä eikä Haavisto pystynyt missään vaiheessa murtautumaan Niinistön ympäripyöreiden lausuntojen taakse.

Haaviston kampanja pyrki teennäisesti miellyttämään ns. kansan syviä rivejä, mutta taustajoukot tekivät parhaansa sabotoidakseen nämä yritykset. Tiedostavan kulttuuriväen näyttävä esiintyminen Haaviston tukena lämmittää kannattajia mutta ei tuo uusia ääniä.

Joku voi sanoa, että Haavisto hävisi vaalit avoimen homoseksuaalisuutensa takia. Toisaalta juuri niillä alueilla, joilla Haaviston seksuaalisen suuntautumisen luulisi herättävän eniten negatiivisia tunteita, äänestysprosentti jäi erittäin alhaiseksi. Äänestysprosentti oli erityisen korkea Helsingissä ja Uudellamaalla, jotka ovat molemmat Vihreiden tukialueita. Todisteita homofobian vaikutuksesta Haaviston kannatukseen voi olla vaikea löytää.

Persujen rauhoitusaika päättyi

Toista kierrosta edeltänyt kaksi viikkoa oli mielenkiintoista aikaa sikäli, että Perussuomalaisten haukkuminen eli ”persubashing” keskeytyi täysin. Rauhoitusajan päättymisestä todistaa historiantutkija Jussi Jalosen kirjoitus, joka asiasisällön puolesta olisi pitänyt julkaista ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Jalonen ottaa kaiken irti Soinin tappiosta ja keskittyy ruotimaan Soinin lausuntoja. En ole näistä erityisemmin eri mieltä kuten en myöskään Matti Putkosen operoinnista ay-kentällä. Soinin vaalimenestys tuhoutui sillä hetkellä, kun Paavo Väyrysestä tuli Keskustan ehdokas. Sen sijaan Jalonen menee liian pitkälle, kun hän ennustelee Keskustan uutta nousua.

Vaalitulos oli toki Keskustan johdon kannalta erinomainen. Paavo Väyrynen keräsi paljon ääniä mutta ei kuitenkaan selvinnyt toiselle kierrokselle. Näin Mari Kiviniemen ei tarvinnut lainkaan teeskennellä onnitellessaan Väyrystä vaalimenestyksestä.

Väyrynen ei uhostaan huolimatta kykene uhkaamaan puoluejohtoa, koska hän näytti, että perinteisellä linjalla ei Keskustan syöksykierrettä käännetä. Väestökehitys pitää huolen siitä, että pelkästään Itä- ja Pohjois-Suomen äänillä ei vaaleja voiteta. Toisaalta Kiviniemen cityliberaalilla linjalla Keskusta kuihtuu nopeammin kuin Väyrysen diagonaalityylillä, mutta paluuta entiseen ei yksinkertaisesti ole.

Itse asiassa nämä vaalit näyttivät, miten tulevatkin vaalit ratkaistaan. Itä- ja Pohjois-Suomen ja ylipäänsä maakuntien merkitys vaalituloksen kannalta pienenee vuosi vuodelta, ja vaalit ratkaistaan Helsingissä ja Uudellamaalla.

Hyvän esimerkin tarjoaa Jussi Jalosen kotimaakunta Satakunta, jossa asukkaita on 226 740 eli vähemmän kuin Espoossa, jossa asuu 252 188 ihmistä. Väestökehitys tarkoittaa, että kuntauudistuksen kaltaiset hankkeet voi nykyisin viedä läpi ilman suurta pelkoa Keskustan ”veret seisauttavasta vaalivoitosta”.

Keskusta ei Väyrysen linjalla vakuuta Etelä-Suomen äänestäjiä vaan menettää niitä. Kiviniemen vasemmistoliberalismille taas löytyy tarjontaa ilman Keskustaakin. Perussuomalaiset on onnistunut tunkeutumaan kaupunkeihin paremmin kuin Keskusta. Puolueen heikkoutena on kuitenkin johtajakeskeisyys ja puolueorganisaation kehittymättömyyys, joista Jalonen aiheellisesti muistuttaa.