Vaalien laimea toinen kierros

Jos olisin salaliittoteorioihin taipuvainen, sanoisin, että Presidentinvaalin toinen kierros oli käsikirjoitettu ja vaalitaistelun laimeus ennalta suunniteltua. Toinen presidenttiehdokkaista keskittyi miellyttämiseen ja hymistelyyn, kun taas toinen pyrki välttelemään virheitä ja varmistamaan näin voittonsa.

Presidentiksi valittu Sauli Niinistö ei joutunut missään vaiheessa kampanjaa vastaamaan ikäviin kysymyksiin Euroopan Unionista eikä Kokoomuksen EU-politiikasta, jonka yhtenä elementtinä on Suomen jäsenyys Euroopan rahaliitossa ja siitä johtuvat velkavastuut EU:n kriisimaissa. Sauli Niinistö oli valtiovarainministerinä Paavo Lipposen johtamassa hallituksessa, kun Suomi liittyi rahaliittoon ilman kansanäänestystä ja vastoin EU-kansanäänestyksen aikana annettuja lupauksia.

Vaalitaistelun aikana euron kriisi jätettiin kokonaan käsittelemättä. Näin ei olisi käynyt, jos vastustajana Haaviston tilalla olisi ollut Paavo Väyrynen tai Timo Soini.

Niinistö on kuin jalkapallon maailmanmestari, joka voitti mestaruuden kohtaamatta yhtäkään todellista huippuvastustajaa. Edes omat puheenjohtaja Jyrki Kataisen johdolla eivät pystyneet estämään Niinistön voittokulkua, vaikka Jyrki-boy erehtyi ensimmäisen kierroksen jälkeen tölväisemään Paavo Väyrysen ja Timo Soinin äänestäjiä lausunnollaan, josta Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi pahoitti mielensä. Kataisen lausunto saattoi toki alentaa äänestysprosenttia jonkin verran.

Niinistön onneksi Katainen piti suunsa kiinni vaalin jälkeisiä juhlia lukuun ottamatta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Katainen esiintyi televisiossa selvästi päihtyneenä mutta hyväntuulisena. Toisella kerralla juhliminen meni pitkäksi, kun kukkaruukku sattui Kataisen pään tielle.

Kevyt vastustaja

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto osoittautui lopulta kevyeksi vastustajaksi. Kampanjasta puuttui särmä eikä Haavisto pystynyt missään vaiheessa murtautumaan Niinistön ympäripyöreiden lausuntojen taakse.

Haaviston kampanja pyrki teennäisesti miellyttämään ns. kansan syviä rivejä, mutta taustajoukot tekivät parhaansa sabotoidakseen nämä yritykset. Tiedostavan kulttuuriväen näyttävä esiintyminen Haaviston tukena lämmittää kannattajia mutta ei tuo uusia ääniä.

Joku voi sanoa, että Haavisto hävisi vaalit avoimen homoseksuaalisuutensa takia. Toisaalta juuri niillä alueilla, joilla Haaviston seksuaalisen suuntautumisen luulisi herättävän eniten negatiivisia tunteita, äänestysprosentti jäi erittäin alhaiseksi. Äänestysprosentti oli erityisen korkea Helsingissä ja Uudellamaalla, jotka ovat molemmat Vihreiden tukialueita. Todisteita homofobian vaikutuksesta Haaviston kannatukseen voi olla vaikea löytää.

Persujen rauhoitusaika päättyi

Toista kierrosta edeltänyt kaksi viikkoa oli mielenkiintoista aikaa sikäli, että Perussuomalaisten haukkuminen eli ”persubashing” keskeytyi täysin. Rauhoitusajan päättymisestä todistaa historiantutkija Jussi Jalosen kirjoitus, joka asiasisällön puolesta olisi pitänyt julkaista ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Jalonen ottaa kaiken irti Soinin tappiosta ja keskittyy ruotimaan Soinin lausuntoja. En ole näistä erityisemmin eri mieltä kuten en myöskään Matti Putkosen operoinnista ay-kentällä. Soinin vaalimenestys tuhoutui sillä hetkellä, kun Paavo Väyrysestä tuli Keskustan ehdokas. Sen sijaan Jalonen menee liian pitkälle, kun hän ennustelee Keskustan uutta nousua.

Vaalitulos oli toki Keskustan johdon kannalta erinomainen. Paavo Väyrynen keräsi paljon ääniä mutta ei kuitenkaan selvinnyt toiselle kierrokselle. Näin Mari Kiviniemen ei tarvinnut lainkaan teeskennellä onnitellessaan Väyrystä vaalimenestyksestä.

Väyrynen ei uhostaan huolimatta kykene uhkaamaan puoluejohtoa, koska hän näytti, että perinteisellä linjalla ei Keskustan syöksykierrettä käännetä. Väestökehitys pitää huolen siitä, että pelkästään Itä- ja Pohjois-Suomen äänillä ei vaaleja voiteta. Toisaalta Kiviniemen cityliberaalilla linjalla Keskusta kuihtuu nopeammin kuin Väyrysen diagonaalityylillä, mutta paluuta entiseen ei yksinkertaisesti ole.

Itse asiassa nämä vaalit näyttivät, miten tulevatkin vaalit ratkaistaan. Itä- ja Pohjois-Suomen ja ylipäänsä maakuntien merkitys vaalituloksen kannalta pienenee vuosi vuodelta, ja vaalit ratkaistaan Helsingissä ja Uudellamaalla.

Hyvän esimerkin tarjoaa Jussi Jalosen kotimaakunta Satakunta, jossa asukkaita on 226 740 eli vähemmän kuin Espoossa, jossa asuu 252 188 ihmistä. Väestökehitys tarkoittaa, että kuntauudistuksen kaltaiset hankkeet voi nykyisin viedä läpi ilman suurta pelkoa Keskustan ”veret seisauttavasta vaalivoitosta”.

Keskusta ei Väyrysen linjalla vakuuta Etelä-Suomen äänestäjiä vaan menettää niitä. Kiviniemen vasemmistoliberalismille taas löytyy tarjontaa ilman Keskustaakin. Perussuomalaiset on onnistunut tunkeutumaan kaupunkeihin paremmin kuin Keskusta. Puolueen heikkoutena on kuitenkin johtajakeskeisyys ja puolueorganisaation kehittymättömyyys, joista Jalonen aiheellisesti muistuttaa.