Alkujaan en aikonut lukea Jessikka Aron kirjaa Putinin trollit enkä
sitten lopulta lukenutkaan vaan kuuntelin äänikirjana. Mieleen tuli
omat ensikokemukseni internetissä levitettävästä väärästä
tiedosta. Joskus 80- ja 90-lukujen taitteessa internetin
uutisryhmissä toimi
tietokoneohjelma nimeltä hasan.b.mutlu, joka etsi tekstistä
sanoja “Turkey” ja “Armenia” ja postasi sen jälkeen röyhkeää
propagandaa ja valetietoa loukkauksilla höystettynä. Mutlu ei
nimittäin ainoastaan kieltänyt armenialaisten kansanmurhaa
Osmanivaltakunnan viimeisinä vuosina vaan väitti, että itse
asiassa armenialaiset tappoivat miljoonia turkkilaisia ja
kurdeja.Mutlu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas keksintö,
jonka nykyisiä ilmentymiä lienevät kai sosiaalisen median
bottitilit.
En tuolloin tiennyt
armenialaisten
kansanmurhasta juuri mitään, mutta en myöskään luottanut
Mutlun valetietoon. Minulle selvisi varsin nopeasti, että
armenialaisten kansanmurhaa tunnetaan varsin vähän, vaikka kyseessä
on yksi 1900-luvun törkeimmistä rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Tätä rikosta Turkin valtio ei ole koskaan tunnustanut.
Venäjän
informaatiovaikuttamisesta välittyy samanlainen kuva. Valehdellaan
härskisti, väärennetään todisteita ja heitetään lokaa
vaikuttamisen kohteen päälle. Putinin trollit -kirjassa on useita
esimerkkitapauksia rehellisistä ja tinkimättömistä ihmisistä,
jotka joutuvat maalitauluksi, koska he kertovat Venäjän hallinnon
kannalta epämiellyttäviä totuuksia.
Kirjassa on
tapauksia eri puolilta maailmaa, kuten Liettuasta, Norjasta,
Ruotsista, Serbiasta, Britanniasta ja myös Yhdysvalloista. Sen
lisäksi siinä käydään läpi kirjoittajan omaa tapausta ja hänen
kokemuksiaan dosentti Johan Bäckmanin ja MV-lehden päätoimittaja
Ilja Janitskinin ilkeämielisestä kirjoittelusta.
Kirjan perusteella
voi päätellä, että Aron rikosilmoitukset MV-lehdestä näyttelivät
keskeistä roolia, kun viranomaiset hakivat Ilja Janitskinin
tutkintavankeuteen Andorrasta. Itse olen seurannut
“sananvapausrikoksista” käytyjä oikeudenkäyntejä siitä
lähtien, kun vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen ja
valtionsyyttäjä Mika Illman aloittivat ristiretkensä nettirasismia
vastaan 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
Suurin kala oli
tuolloin Seppo Lehto, joka sai törkyblogeistaan 2,5 vuoden
ehdottoman vankeustuomion. Lehdon syytekirjelmä oli pitkä kuin
nälkävuosi. Myös Janitskinin syytekirjelmästä löytyi lukuisia
rikoksia eli odotettavissa oli samanlainen tuomio kuin aikanaan
Lehdolle sekä tietysti muhkeat korvaukset asianomistajille.
Aron kirjan yksi
suuri ongelma on se, että se pyrkii olemaan samanaikaisesti sekä
kuvaus Venäjän vaikuttamisoperaatioista että tilitys Aron omista
kokemuksista myrskyn silmässä. Lopputuloksena se ei ole oikein
kumpaakaan.
Toinen häiritsevä
tekijä on puutteellinen konteksti. Neuvostoliiton KGB:n
aktiivitoimien perintö toki mainitaan mutta lukija ei välttämättä
ymmärrä, että Venäjä ja sen edeltäjävaltio Neuvostoliitto ovat
harjoittaneet vastaavanlaista vaikuttamista vuosikymmenien ajan.
Erona on lähinnä se, että Neuvostoliiton aikana ei ollut modernia
sosiaalista mediaa eli valeuutiset piti ujuttaa sanomalehtiin.
Lukemieni KGB:n historiaa käsittelevien kirjojen perusteella
aktiivitoimien menestys ei ollut järin suurta.
Nyky-Venäjän
aktiivitoimien menestystä on korostettu länsimaisessa valtamediassa
erityisesti Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä. Jessikka
Aro kertoo kirjassaan, että Hillary Clintonin kampanjapäällikkö
John Podestan sähköpostien hakkeroinnin teki Venäjän
sotilastiedustelu GRU. Viestit julkaistiin Wikileaksin kautta. Aron
kirjassa Assange esitetään Venäjän asiamiehenä. Tämä voi
toki olla tottakin.
Kirjan loppupuolella
Aro heittää lokaa Perussuomalaisten niskaan. Kaikkein huvittavinta
on se, kuinka Aro moralisoi veronmaksajien rahalla operoivaa
puoluelehti Suomen Uutisia, vaikka hän itse työskentelee
pakkoverolla kustannetussa mediayhtiössä. Aron työnantaja toimitti
vuosina 1978 – 1985 radio-ohjelmaa nimeltä Näin
naapurissa. Ohjelmaa tehtiin yhteistyössä Neuvostoliiton radion
ja uutistoimisto APN:n kanssa. Ohjelmassa Neuvostoliiton
todellisuudesta annettiin kaunisteltu kuva.
Jessikka Aro on
toimittaja valtamediassa. Hänen kaltaisilleen on tyypillistä
moralismi ja leimaavien epiteettien käyttö tekstissä. Kirjassa
viljellään säännönmukaisesti termiä “valeuutissivusto”
silloin, kun kyse on vaihtoehtomedian toimijoista. Esimerkkinä
valeuutissivustoksi tituleeratusta voi mainita Paavo Tajukankaan
PT-median, joka koostaa juttuihinsa Ruotsin tapahtumia. Lähteenä
hän käyttää ruotsalaista valtamediaa.
Aro uskoo
ilmeisesti, että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on Venäjän
asiamies. Näin siitä huolimatta, että kaksi vuotta kestänyt
tutkimus ei löytänyt todisteita Trumpin kampanjan vehkeilystä
Venäjän kanssa. Todellisuudessa Venäjä-tutkimus oli huijaus,
jolla yritettiin ensin estää Trumpin valinta ja sitten
halvaannuttaa hänen presidenttiytensä. Ehkä Aro oli katsonut
dokumentin “Active
Measures” ja uskonut sen väitteet, mene ja tiedä. Todellinen
skandaali oli siinä, kun Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut
salakuuntelivat Trumpin kampanjaa FISA warrantilla, jonka perusteena
oli Christopher Steelen kuuluisa “kansio”.
Se, että tiedusteluorganisaatiot vakoilevat ehdokkaita (ja myös
journalisteja) poliittisilla perusteilla, luulisi huolestuttavan
toimittajaa.
Aro on tällä
hetkellä ehkä kansainvälisesti tunnetuin suomalainen journalisti.
Google-haku tuo tulokseksi useita linkkejä arvostettuihin
kansainvälisiin julkaisuihin. Yksi asia meni kuitenkin pieleen. Aron
piti saada Yhdysvaltain ulkoministeriöltä arvostettu “International
women of courage” -palkinto, joka kuitenkin peruttiin
viime hetkellä. Aron mukaan kyse oli siitä, että hän oli
arvostellut presidentti Trumpia. Voi toki olla näinkin, mutta
todennäköisemmin Aro menetti palkinnon, koska hän on “Trump
truther” eli uskoo Trumpin olevan Venäjän agentti.
Infosotanarratiivi
tuhoaa sananvapauden
Käsitys
informaatiosodankäynnistä on lyönyt läpi Suomessa erittäin
hyvin. Yksi merkittävimmistä tekijöistä on ollut sotatieteen
tohtori Saara Jantunen, joka kirjassaan kuvasi venäjämielisten
informaatiovaikuttamista.
Vaikka on sinänsä
arvokasta kuvata menetelmiä, joilla ihmisten mieliin pyritään
vaikuttamaan, käytännön vaikutus infosotanarratiivin ylimyynnillä
on ollut se, että julkiseen keskusteluun on ilmestynyt hahmoja,
jotka vahtivat julkista keskustelua ja sitä, milloin jokin toimija
edistää muka Venäjän asiaa. Putler-kortista on tullut
leimakirves, jota itse itsensä turpoasiantuntijaksi nimittäneet
käyttävät niistä, joista he eivät pidä.
Eikä siinä ole
vielä kaikki. Peter Saramon Vastavalkea-sivuston
kirjoituksessa on käsitelty infosota-narratiivin
sananvapausongelmia. Joo, tiedän, että Vastavalkea on luokiteltu
“valeuutissivustoksi”.
Useimpien
sananvapauden rajoittamispyrkimysten takaa löytyy ainakin päällisin
puolin hyvä tarkoitus. Valitettavasti sananvapauden sääntelyssä
vasta käytäntö tuo ongelmat esiin. Jessikka Aro ei kirjassaan
suonut ymmärrystä niille, jotka pitävät pykälää
kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ongelmallisena. Aron kaltaiset
valtamedian toimittajat ajattelevat, että sananvapaus kuuluu heille
ja kaltaisilleen mutta ei tavalliselle kansalaiselle, joka ei
välttämättä osaa lausua huoliaan poliittisen korrektiuden
edellyttämällä tavalla.
Aro sen sijaan
tuntui kannattavan vihapuhetyöryhmän
ehdotuksia ilmeisen varauksettomaksi. Eli rikoslakiin tulisi
nykyisten pykälien lisäksi “maalittaminen”. Vaikka
tarkoituksena on estää systemaattiset hyökkäykset yksittäistä
henkilöä kohtaan eli samankaltaiset tapaukset, joita Jessikka Aro
kirjassaan kuvaa, käytännössä esimerkiksi viranomaisen toimintaa
arvosteleva yksittäinen kansalainen voi joutua rikoksesta
epäillyksi. Samalla tavalla valtamedian toimittajaa sosiaalisessa
mediassa arvostellut kansalainen saattaa saada syytteen
maalittamisesta.
Meillä on jo kaksi
sananvapautta rajoittavaa lakia eli kiihottaminen kansanryhmää
vastaan ja laki uskonrauhan rikkomisesta. Ensimmäisen lain tulkinta
on oikeudessa muodostunut sellaiseksi, että väitetyn kiihottajan
kirjoitusta tulkitaan mahdollisimman pahantahtoisesti ja päätellään,
onko kirjoitus “omiaan aiheuttamaan halveksuntaa käsiteltyä
kansanryhmää kohtaan”. Kirjoituksen totuuspohjalla ei ole
merkitystä eikä kirjoittajan kertomalla tarkoituksella. Äskettäin
Teemu Lahtinen kirjoitti Twitteriin sana sanalta samanlaisen tekstin,
josta Jussi Halla-aho sai tuomion ja joutui
tuomituksi. Elämme jo yhteiskunnassa, jossa minkä tahansa
negatiivisen asian lausuminen jostakin riittävää uhristatusta
omaavasta vähemmistöstä on vaarallista.
Jälkimmäisestä
laista eli uskonrauhan rikkomisesta sanon vain sen, mitä olen
aiemminkin sanonut. Lain ainoana tarkoituksena on ehkäistä ennalta
muslimien väkivaltaista reaktiota silloin, kun islamista sanotaan
jotakin negatiivista. Kyse on siis monikulttuurisen yhteiskunnan
rauhan ylläpitämisestä.
Kaikkein irvokkainta
on se, että Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen
on joutunut poliisitutkintaan twiitistä, jossa hän siteeraa
Raamattua ja moittii kirkkoa Pride-tapahtuman tukemisesta. Tämäkään
ilveily tuskin herättää mitään kysymyksiä sensuuria
kannattavissa sananvapauden puolustajissa. Jessikka Aro on
sananvapauden puolustajana samanlainen kuin suurin osa valtamedian
toimittajista. Sananvapautta puolustetaan parhaiten rajoittamalla
sitä.
Venäjä tottakait infosotaa harrastaa, mutta eikö yhdysvalloilla loppujen lopuksi ole suurimmat resussit ja käyttävät myöski sitä ?
VastaaPoista-jpt-
Tuossa on varsin kuvaavaa juuri PT-median kuvaaminen valeuutissivustona vaikka jutut pohjautuvat ruotsalaiseen valtamediaan. Voi todeta että ”oikeiden faktojen käyttäminen vihatarkoituksessa” ei ole enää fiktiota.
VastaaPoistaLisätäänpä tähän vielä se demari Hanna Huumonen joka oli mukana oikeudenkäynnissä. Kyseinen nainen oli järkkäämässä – ensimmäisenä – kampanjaa jolla yritettiin (ja onnistuttiinkin) vähentämään MV:ltä mainostajia. No, palaute oli tietysti hyvin kyistä jolloin Huumonen aloitti dramaattisen uhrautumisen ja alkoi itkeä että ”toi löi ekaks takaisin”.
Ykä: Sinänsä Huumosen temppu oli ihan laillista kansalaisvaikuttamista. Tosin hänen olisi pitänyt ymmärtää, että mainosten poistaminen saattaisi herättää vastareaktion.
VastaaPoistaAnonyymi: "eikö yhdysvalloilla loppujen lopuksi ole suurimmat resussit ja käyttävät myöski sitä ?"
Parasta propagandaa on sellainen, jota katsoja ei tunnista propagandaksi eli Hollywood-elokuvat ja mainokset. Mainoksista erityisesti K-kaupan Väiski oli lihatiskeineen tehokas kylmän sodan aikana. Virolaiset katsoivat Suomen tv:tä ja näkivät lihatiskin. Neuvostoliitto reagoi Väiskin mainoksiin.
Venäjä ei samalla tavalla kykene vaikuttamaan kulttuurin kautta. Toisaalta trollaaminen on halpaa ja siinä sillä ei ole samanlaista takamatkaa.
Esimerkkinä onnistuneesta informaatio-operaatiosta on islamilaisten maiden järjestö OIC:n yritys saada islamofobia kriminalisoiduksi länsimaissa. Ainakin Suomessa tämä on onnistunut.
Vielä vaikuttamisesta... Homeland tv-sarjan 7. kaudella pääpahis on Venäjän trolli. Lisäksi sarjassa on Infowarsin Alex Jonesia vastaava hahmo.
VastaaPoistaVihreät miehet nurkissa hyörii, mutta CIA:n ukoista ei näy varjoakaan.
VastaaPoista"Aro on tällä hetkellä ehkä kansainvälisesti tunnetuin suomalainen journalisti."
Mihin väite perustuu? Seuraavaan lauseeseen?
"Google-haku tuo tulokseksi useita linkkejä arvostettuihin kansainvälisiin julkaisuihin." Arvostettuihin, esim. ????
Jessikka Aro 240.000 Googletärppiä.
Googlasin Kim Kardashianin nimen. Tulos: 240.000.000 löydöstä. Mikähän hänen ammattinimikkeensä lienee? On mikä on, hän on kuitenkin yksi tunnetuimmista ammatissaan, jos Googlella punnitaan.
Aroa ei vielä liene tituleerattu (Suomen tunnetuimmaksi) kirjailijaksi. Kunhan se arvonimi hänelle suodaan, voidaan jo harkita Nobelin kirjallisuuspalkintoa. Bob Dylanhan sellaisen sai riimittelemällä lauluja, joista kovasti tykättiin ainakin -60 luvulla. Hänen Googlebongonsa näyttää lukemaa 134.000.000, mikä selittänee sen, että hän ei kiireiltään ehtinyt käydä pokkaamassa palkintoaan kuin vasta vajaan puolen vuoden kuluttua sen myöntämisestä.
MV-lehden oikeusjutut verrattavissa naurettavuudessaan Juhannustanssikaustiin. Kuvastaa tämän ajan oikeustajua Suomessa. Oikeustajun voi itse kukin mielessään määritellä.
Veijo Hoikka: Väite Aron kansainvälisestä tunnettuudesta perustuu sekä mutuun, että Markku Huuskon ylistysartikkeliin Uudessa Suomessa. Aro on esiintynyt New York Timesissä, Washington Postissa ja The Independentissä ainakin. Muitakin on, mutta en nyt juuri muista.
VastaaPoistaJulkista työtä tekevän henkilön kannattaisi opetella hallitsemaan alatyylistä ja selkeästi vihamielistä palautetta lähinnä jättämällä se vaille huomiota. Aro on seurannut aktiivisesti kirjoituksia itsestään, suuttunut, pelästynyt ja soittanut poliisille. Valitettavasti nykyajan internet-maailmassa joutuu tällaista sietämään. Useimmat ihmiset osaavat jättää Ylilaudan tai Suomi24:n kaltaisille foorumeille jätetyt mielipiteet niille kuuluvaan arvoonsa.
En tiedä, miten päin asia MV-lehden casessa eteni. Oliko Aro itse aktiivinen osapuoli vai käytettiinkö häntä hyväksi kiusallisen nettisivuston tuhoamiseksi? Sivuston sulkemista oli aiemmin yritetty tuomioistuimen kautta mutta oikeus ei tuolloin antanut lupaa sulkemiselle. Sen jälkeen MV-lehti siirtyi ulkomaiselle palvelimelle.
Alkaahan se mennä melkomoiseksi, Päivi räsästä ruvetaan syyttämään 2004 kirjotetusta tekstistä, Toiviasella melkoset perusteet ..
VastaaPoista-jpt-
Räsästä syytetään vanhasta tekstistä, mutta al-Taeen "rikokset" ovat jo vanhentuneet. Kyllä Räsänen ja Mäenpää piti saada syytteeseen, jotta huomio viedään pois islamisti al-Taeesta.
VastaaPoistaTulevaisuudessa ainoa sallittu uskonto on Arvo Pohja.
VastaaPoistaEn malta olla kommentoimatta Markku Huuskoon kohdistuvaa viitettäsi.
VastaaPoistaVarmastikin Vasara on seurannut Uuden Suomen Puheenvuoro - blogisivustoa. Blogien kommentit ovat sitä luokkaa, että jos ne kohdistettaisiin herkkänahkaisiin, olisi seurauksena oikeushaasteiden suma. Ilmeisesti sivustoa seuraavat enemmänkin henkilöt, jotka saavat nautinnon ala-arvoisesta henkilöön käyvästä ttuilusta. Sama koskee blogien kommentoijia.
Huom! Sivustolla on myöskin asiallisia ja asiapitoisia blogeja, joita tulee seurattua, kommentit luen ohittaen v-linjan reppanat.
Veijo Hoikka: "saavat nautinnon ala-arvoisesta henkilöön käyvästä ttuilusta"
VastaaPoistaKommentaattorikaluto on vuosien varrella vakiintunut ja eräs antikvariaatin pitäjä on yksi innokkaimmista. Hänen kontribuutionsa blogeihin miellyttää Huuskoa, koska antikvariaatin pitäjän kommenttien sisältö koostuu 99-prosenttisesti persujen mollaamisesta.
Jos joskus tulee äänestys vuoden US-blogistista, kannattaa äänestää Valpperia.