He eivät ole sankareita

Media tuottaa yleisölleen tosielämän sankareita, jotka nostetaan hetkeksi jalustalle esikuviksi. Valitettavasti median nostamat sankarit eivät todellisuudessa ole mitään pyhimyksiä vaan yleensä tavallisia ihmisiä, joiden käsitys omasta erinomaisuudesta tai oikeudesta rikkoa lakeja saattaa poiketa normaalista.

Ihmissalakuljettaja

Italian hallitus on omilla toiminnallaan onnistunut vähentämään siirtolaisten salakuljetusta Libyan rannikollta 80 prosenttia. Se on tehnyt sen sulkemalla satamat ihmissalakuljetusta mahdollistavien ns. hyväntekeväisyysjärjestöjen aluksilta. Tämä on kasvattanut sisäministeri Matteo Salvinin Lega-puolueen kannatusta ja hänen toimillaan voidaan sanoa olevan kansalaisten enemmistön tuki takanaan.

Luonnollisesti tavanomaiset epäillyt eli vasemmistolainen media ja “kansalaisjärjestöt” eivät tue Salvinin toimia vaan haluaisivat jatkaa meritaksitoimintaa entiseen malliin. Yksi tällaisista järjestöistä on saksalainen Sea Watch. Äskettäin sen omistama alus Sea Watch 3 pelasti Libyan rannikolta 53 siirtolaista. Aluksen kapteeni ja tämän kirjoituksen ensimmäinen sankari Carola Rackete yritti väkisin tuoda aluksensa Lampedusan satamaan. Italian hallitus ilmoitti, että se ei päästä alusta satamaan, mikäli muut Euroopan maat eivät ota siirtolaisia. Kesäkuun 28. päivä neljä maata, joiden joukossa oli Suomi, suostui ottamaan vastaan siirtolaisia.

Racketen Wikipedia-sivulta voi lukea, että 31-vuotias saksalainen edustaa tyypillistä äärivasemmistolaista aktivismia. Hän on mm. työskennellyt Greenpeacen aluksella. Makkaratukkainen hippityttö pääsi sankariteollaan saksalaislehti Der Spiegelin kansikuvaan, jossa häntä tituleerattiin ”Kapteeni Euroopaksi”.

Haastattelussaan Rackete esittää perusteluja toimilleen. Hänen mukaansa olot laivalla muodostuivat sietämättömiksi eikä laivan ensiapuun tarkoitettu varustus riittänyt hoitamaan matkustajia. Haastattelun perusteella Rackete tietää hyvin, että yksikään Euroopan maa tai edes Afrikassa sijaitseva Tunisia ei halua ottaa vastaan siirtolaisia. Tästä huolimatta Rackete jatkaa toimintaansa ja ihmettelee, miksi siirtolaisten taakanjako Euroopassa ei toimi.

Racketen onneksi maailmasta löytyy varakkaita ihmisiä, jotka ovat valmiita rahoittamaan hänen ihmissalakuljetustaan avokätisesti. Yksi tällaisista henkilöistä on unkarilaissyntyinen George Soros ja hänen Open Society -säätiönsä, joka tukee useita Afrikasta tapahtuvaan maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvia järjestöjä kuten Sea Watchia.

Carola Rackete voi siis sanoa vain olevansa töissä George Soroksen palveluksessa. Samalla hän voi unohtaa sen, että siirtolaisuuden aiheuttamat ongelmat eivät ole hänen ongelmiaan vaan jonkun muun. Hänen ei tarvitse välittää siitä, että alusten päivystys Libyan rannikolla lisää merelle yrittävien siirtolaisten määrää, lisää hukkumiskuolemia ja tuottaa tienestejä ihmissalakuljettajille, joiden kanssa Sea Watchin kaltaiset tekevät yhteistyötä. Aktivisti Carola Rackete voi nauttia hyvän ihmisen sädekehästään, mutta sellaista hän ei oikeasti ansaitse, koska hän ei ajattele tekojensa seurauksia loppuun asti.

Ilmastokultin lapsiprofeetta

Ilmastonmuutos on yksi median jatkuvasti ylläpitämistä tuomiopäivän skenaarioista, joka muistuttaa 1980-luvulla Suomessakin yleistä ydinsodan pelkoa. Ydinaseet olivat 80-luvulla aikansa supervaltojen käsissä mutta ilmastokultin mielestä juuri meidän pitää muuttaa elintapojamme tässä ja nyt, jotta maailma pelastuisi.

Tällä hetkellä koulua käyvä ja sieltä äskettäin valmistunut sukupolvi on kasvanut koko elämänsä alttiina ilmastonmuutokseen liittyville kauhuskenaarioille, joita esitellään koulukirjoissa, dokumenttielokuvissa ja yleensä valtamediassa. En syytä lapsia siitä, että heille muodostuu vaikutelma välittömästi tulossa olevasta tuomiopäivästä.

Ruotsalainen koulutyttö Greta Thunberg osoitti jo yhdeksänvuotiaana kiinnostusta ilmastoasioihin ja lopetti niiden takia lihansyönnin ja kaiken turhan ostamisen. Gretan vanhemmat ovat olleet innolla mukana hänen ilmastoinnostuksessaan ja äiti mm. luopui lentämisestä ja sitä myötä kansainvälisestä urastaan Gretan innoittamana. En tiedä, ovatko vanhemmat kertoneet Gretalle, että hänen uhrauksillaan ei ole ilmastoon minkäänlaista vaikutusta.

Greta aloitti koulussaan ilmastolakon ja ilmoitti jättäytyvänsä koulusta pois, kunnes Ruotsin valtiopäivävaalit olisi käyty. Tammikuussa Greta puhui Davosin talouskonferenssissa, toki tyhjälle salille, mutta mediaspektaakkeli oli silti valmis. Sen jälkeen valtamedia ei ole saanut tarpeekseen Gretasta, josta on tullut megajulkkis ja joka on kiertänyt ympäri maailmaa puhumassa ilmastosta.

Itse pidän lasten käyttämistä propagandassa vastenmielisenä ja siksi suhtaudun Greta Thunbergiin negatiivisesti. Tämä tosin ei välttämättä ole hänen syytään vaan niiden, jotka ovat häntä kannustaneet ja rohkaisseet. Aikuiselle Gretalla ei ole mitään sellaista sanottavaa, jota aikuinen ei olisi kuullut tai lukenut jo moneen kertaan. Greta on haluttu mediassa nostaa tulevien sukupolvien edustajaksi, jotta nykyaikuisia voitaisiin hänen avullaan syyllistää.

Toinen kysymys on se, kuinka tuomiopäivällä pelottelu vaikuttaa lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole elämänkokemusta ja jotka siksi suhtautuvat median harrastamaan manipulointiin ja pelotteluun liian vakavasti. Onko moraalisesti oikein rohkaista nuoria lapsettomuuteen, koska se on muka ilmaston kannalta oikein?

Onko moraalisesti oikein rohkaista poliitikkoja toimiin, joilla ei ole mitään mitattavissa olevaa vaikutusta ilmastoon mutta jotka silti johtavat työpaikkojen menetyksiin maihin, joissa ympäristönsuojelu on heikolla tolalla?

Muovin kierrätysinnossa on nähty, kuinka kierrätys on johtanut muovijätteen dumppaamiseen kehitysmaihin ja sieltä maailman valtameriin. Lyhytnäköiset hyveliputuksen motivoimat päätökset johtavat usein huonompaan tulokseen verrattuna siihen, että ei olisi tehty yhtään mitään.

Greta ei siis ole sankari mutta hän ei ole myöskään tarinan roisto. Hän vain kertoo ajasta, jossa elämme ja valitettavasti ei mitään erityisen hyvää. Ilmastonmuutoksesta muuten ollaan huolissaan vain Yhdysvaltojen ulkopuolisissa länsimaissa. Muualla se ei herätä vastaavia intohimoja.

 ”Rohkea nainen”

Suomessa ilmestyy sanomalehti, jonka urheilusivutkin on valjastettu vihervasemmistolaiselle poliittiselle aktivismille. Helsingin Sanomat kirjoitti urheilusivuillaan jutun Yhdysvaltojen naisten jalkapallomaajoukkueen kapteeni Megan Rapinoesta otsikolla ”Aikamme supertähti”.

Tässä yhteydessä en puutu naisten jalkapalloon, jonka taso on noussut voimakkaasti viime vuosina ja joka nykyisin kerää myös merkittävästi enemmän katsojia kuin aiemmin. Rapinoe osoitti kentällä esimerkillistä johtajuutta. Yhdysvallat voitti lopulta maailmanmestaruuden, mikä oli tietysti odotettua, koska Yhdysvalloissa naisten jalkapalloilu on paljon merkittävämmässä asemassa kuin esimerkiksi Euroopan perinteisissä jalkapallomaissa, joissa vasta viime vuosina ollaan herätty siihen tosiasiaan, että myös naiset pelaavat jalkapalloa ja sen katsomisesta voi nauttia.

Helsingin Sanomille Rapinoe ei ole ”rohkea nainen” pelillisten ansioidensa takia, vaan siksi, että hänen poliittiset mielipiteensä edustavat samaa vihervasemmistolaista identiteettipolitikointia kuin toimittajien omat mielipiteet. Lisäksi hän muistaa haukkua Donald Trumpia, mikä voi Hesarin toimittajan mielestä olla rohkeaa.

Yhdysvaltojen joukkueesta tuli turnauksessa se joukkue, jonka kaikki muut toivoivat häviävän. Yksi syy oli 13-0 -voitto Thaimaasta, mikä taas kertoo suurista tasoeroista turnausjoukkueiden välillä. Kymmenen maaleista tuli toisella jaksolla, kun ottelu oli käytännössä ratkennut ja negatiivista huomiota herättivät amerikkalaispelaajien ylenpalttiset tuuletukset maalien jälkeen. Yhdysvaltojen joukkuetta syytettiin ylimielisyydestä etenkin, kun puolustaja Ali Krieger sanoi, että Yhdysvalloilla on kaksi turnauksen parasta joukkuetta eli maajoukkue ja sen reservit.

Brittilehdistön mukaan amerikkalaisten ylimielinen asenne sai isäntämaa Ranskan kotiyleisön kannattamaan Englantia puolivälierässä Yhdysvaltoja vastaan.

Itselleni avoimesti lesbon Rapinoen esiintymisessä ärsytti tapa, jolla hän käytti asemaansa julkkiksena politikointiin. Vaikka Hesarin toimittaja olisi eri mieltä, sanon, että vasemmistoliberaalien latteuksien viljely julkisuudessa ei ole erityisen rohkeaa ja lähinnä rasittavaa.

Maajoukkuepaikka on edustustehtävä ja voi perustellusti kysyä, millä tavalla kapteenin julkiset esiintymiset edistivät lajia kotimaassaan. Perinteisesti maajoukkuepelaajat laulavat Tähtilipun ja pitävät kättään sydämen kohdalla. Rapinoe ei laulanut eikä pitänyt kättään sydämen kohdalla. Hän totesi Yahoo sportsille:

”En luultavasti koskaan enää laula kansallislaulua.”

Rapinoe kutsui yhden naisen protestiaan haistatteluksi Trumpin hallinnolle:

”Minusta kyse on uhmasta ja siitä, että voin olla oma itseni, pitää maajoukkuepaitaa ja edustaa sitä. Koska olen niin lahjakas, kukaan ei voi sanoa minulle, että en saa olla täällä. Joten kyseessä on eräänlainen haistattelu mille tahansa epätasa-arvolle ja huonolle kohtelulle, joita Trumpin hallinnolla saattaa olla niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät näytä hänen kaltaisiltaan. Jumala auttakoon, jos me kaikki näyttäisimme hänen kaltaisilta. Se on pelottavaa, todella pelottavaa ja järkyttävää.”

Megan Rapinoe voi olla hyvä jalkapalloilija, mutta hänen poliittiset mielipiteensä eivät tee hänestä parempaa ihmistä. Pikemminkin hänen käytöksensä kertoo itsekeskeisyydestä, epäkypsyydestä ja jopa epäurheilijamaisuudesta. Rapinoe ei ole sankari vaan vahingoksi omalle lajilleen, josta hän ei todellisuudessa piittaa vaan lähinnä itsestään.