tiistaina, lokakuuta 02, 2018

Vihapuhe ennen ja nyt


Vihapuheelle ei löydy kaikkien hyväksymää yksiselitteistä määritelmää. Tästä syystä vihapuhe jää terminä leijumaan ilmaan ja sen merkitys on sitä, mitä sen käyttäjä tahtoo. Historiallisia analogioita voi toki hakea. Vihapuhetta voi hyvällä syyllä pitää tämän päivän kerettiläisyytenä tai noituutena.

Toisaalta koko käsite on varsin nuori ja liittyy postmoderniin ajatteluun, jossa puhe itsessään määrittelee todellisuutta eli puhetta jotkut pitävät oikeasti tekona. Puutun tässä kirjoituksessa postmoderniin näennäisanalyysiin Yleisradion sivuilla.  Siinä haastatellaan Turun yliopiston tutkijatohtori Reima Välimäkeä Vihan pitkät jäljet -hankkeen tiimoilta.

Välimäki matkustaa keskiaikaan, josta hän etsii esimerkkejä historiallisesta vihapuheesta. Niitähän löytyy pappien ja munkkien saarnoja tutkimalla. Ylen sivujen mukaan:

”Vihapuhetta on ollut olemassa vuosisatojen ajan, myös teemat ovat säilyneet samanlaisina.”

Välimäki toteaa:

” Sekä keskiaikaisessa että nykypäivän vihapuheessa näkyvät ennakkoluulot siitä, että vieras tai vihollinen on esimerkiksi yleisesti moraaliton, epähygieeninen, seksuaalisesti yliaktiivinen tai käyttäytyy eläimellisesti.”

Välimäki keskittyy puheeseen itseensä. Hän ei edes yritä selvittää kontekstia puheen taustalla. Tästä syystä hänen yrityksensä analysoida vihapuhetta jää pinnalliseksi eikä tuota juuri mitään ymmärrystä lisäävää tietoa. Välimäki myös yrittää selittää, että ns. vihapuhe syntyy tyhjästä eikä sen takana ole todellisia ongelmia:

” Tavoitteena on ollut auttaa ihmisiä ymmärtämään, että vieraan pelko ja vihapuhe eivät välttämättä kumpua oikeista ongelmista. Jos tämä ymmärretään, pystytään toivottavasti lieventämään keskustelukulttuuria.”

Tämä toimii toki mutta vain, jos taustalta ei löydy oikeita ongelmia. Välimäki ei ymmärrä, että massamaahanmuutto Lähi-idästä ja Afrikasta jakaa väistämättä kansaa. Tämä saattaa olla tarkoituskin, koska heikentämällä kansallisvaltioita ylikansallinen Euroopan Unioni kasvattaa omaa valtaansa.

Massamaahanmuutto maailman väkivaltaisimmista ja huonosti toimivimmista yhteiskunnista ei ole vastaanottavalle kehittyneelle yhteiskunnalle hyödyllistä vaan aiheuttaa luonteeltaan pysyviä kustannuksia ja rikollisuuden lisääntymistä. Tämä ei ole mitään retorista heittoa vaan faktaa. Jos vastaanottava yhteiskunta on ns. hyvinvointivaltio, veronmaksajan rahoista kasvava osuus menee tulijoiden elättämiseen. Tähän järkeilyyn ei tarvita tohtorintutkintoa vaan se onnistuu keneltä tahansa. Ehkä siksi se ei kiinnosta Välimäen kaltaisia.

Ylen toimittaja on erikseen korostanut tämän Välimäen lauseen:

”Jokaisen tulisi ymmärtää, että keskustelun rummuttaminen sosiaalisessa mediassa harvoin johtaa mihinkään.”

Annetaan ymmärtää, että kirjoittamisella ei ole merkitystä. Tähän voisi esittää kysymyksen, miksi sitten tarvitaan sensuuria ja vaaditaan kovempia rangaistuksia vihapuheesta, jos kerran keskustelu sosiaalisessa mediassa on yhtä tyhjän kanssa.

Sitä paitsi kiistelyn taustalla on aito ristiriita. Eliitti haluaa maahanmuuttajia ja pyrkii rummuttamaan monimuotoisuuden positiivisia puolia usein suorastaan läpinäkyvän propagandistisesti. Rahvas taas ymmärtää, että monimuotoisuudessa on myös varjopuolia ja niitä ei eliitti joudu kokemaan. Eliitti viestittää maahanmuuton kannattamisella omaa moraalista erinomaisuuttaan, joka taas rahvaan silmissä vaikuttaa vastenmieliseltä hurskastelulta. Eliitti harrastaa kuitenkin hyväntekeväisyyttään pääasiassa veronmaksajan rahoilla.

Välimäki toteaa lopuksi:

” Vaikka tilanne yhteiskunnassa ei vastaisikaan omaa ihannetta, pyritään mieluummin elämään sovussa ja ylläpitämään yhteiskuntarauhaa kuin tavoitellaan omaa, kuviteltua ihannetta.”

Tämä pitäisi kertoa niille, jotka haluavat muuttaa Suomen monikulttuuriseksi. He tässä ovat utopisteja eivät ne, jotka asettavat etnisen ja uskonnollisen monimuotoisuuden siunauksellisuuden kyseenalaiseksi.

Vasemmistolaisten puuhastelua

Tutkijatohtori Välimäki ja Vihan jäljet -hankkeen johtaja Marjo Kaartinen esiintyivät Turun Sanomien haastattelussa vuoden 2017 heinäkuussa. Kaartinen kertoi yliopiston tiedotteessa, että tarkoituksena on pohtia syitä vihapuheen takana, murtaa vääriä ja vahingollisia ennakkoluuloja ja kehittää konkreettisia työkaluja niiden kohtaamiseen.

Tähän mennessä lukemani perusteella tutkijat eivät ole päässeet retorista tasoa syvemmälle ja tuskin pääsevätkään. Sen verran vahvasti heistä huokuu tunkkainen vasemmistolaisuus.

Erityisesti Kaartinen on huolissaan retoriikan koventumisesta:

” Etenkin se, että poliittisessa kentässämme alkaa olla ihan legitiimiä harrastaa vihapuhetta. Tilannetta hyssytellään, fasisteja ei sanota fasisteiksi.”

Sanan fasisti ylenmääräinen viljely keskustelussa kertoo laitavasemmistoon sijoittuvasta poliittisesta vakaumuksesta. Kaartisen sensuurihenkisyydestä ei liene epäselvyyttä.

Välimäen mielestä taas pahinta on se, että esivalta ja viranomaiset antavat luvan tiettyjen käsitteiden ja sanojen käytölle. Hänelle ilmeisesti käsite sananvapaus on vieras. Se tarkoittaa sitä, että esivallalta ei kysytä lupaa eikä tarvitsekaan.

Kirjoituksen loppupuolella käy selväksi, että tutkimushankkeen jonkinlaisena ääneen lausumattomana tavoitteena on tarjota näennäistieteellinen oikeutus sensuurille. Toimittaja Milja Virtanen on otsikoinut tämän osuuden raflaavasti: ”Jo keskiajalla harjoitettiin moderointia”.
Hankkeen johtaja Kaartinen kertoo, kuinka kyseenalaisina kirjoina pidetyt teokset päätettiin poistaa kokonaan:

” Toukokuussa 1521 Lontoossa roihusi iso kirjarovio. Kaikki Lutherin kirjat, jotka löydettiin, poltettiin. Se oli valtakunnan suurtapahtuma, johon panostettiin.”

En nyt tässä yhteydessä viitsisi mainita, että eräässä toisessakin paikassa harrastettiin kirjarovioita.

Joskus aikana ennen sosiaalisen median jättejä, internet-keskusteluita käytiin enimmäkseen keskustelupalstoilla. Niissä moderoinnin tarkoituksena oli pitää palsta luettavana, eli pääsääntöisesti keskustelun häiriköinti moderoitiin pois. Muuten sallittiin varsin vapaa keskustelu.

Kun ”moderointi” alkoi siirtyä sosiaalisen median jättien ja viranomaisten vastuulle, se sai mielivaltaisia ja sattumanvaraisia piirteitä. Syntyi myös ilmiantokulttuuri, jossa erityisesti vasemmisto on kunnostautunut. Sosiaalisen median jäteistä erityisesti Facebook on tullut tunnetuksi ahkerana sensuroijana, jolle myös valtio voi ulkoistaa sensuurin ilman poliittista painolastia.

Kirjaroviot ovat hyvä analogia modernille nettisensuurille. Kirjojen polttajat eivät toki löytäneet kaikkia kopioita ja rovion tarkoitus olikin lähinnä tarjota osallistujille seremoniallinen ”kahden minuutin viha”. Nykypäivänä on roviota tehokkaammat keinot käytössä. Delete-näppäin ei sekään ole täydellinen, mutta hakukonetulosten säädöllä väärät mielipiteet saadaan suodatettua pois näkvvistä erittäin tehokkaasti.

Yritykset kontrolloida keskustelua viranomaistoimin ja pyrkimykset vaientaa epämiellyttävät keskustelijat eivät kuulu vapaaseen yhteiskuntaan. Valitettavasti Suomessa hallitus etsii jatkuvasti keinoja vaientaa väärät mielipiteet ja saattaa tavalliset ihmiset leivättömän pöydän ääreen nettikirjoitusten takia. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että totuus ei tarvitse sensuuria suojakseen vaan se tulee muutenkin esiin. Valhe sen sijaan tarvitsee menestyäkseen totuuden tukahduttamista.

4 kommenttia:

  1. Kiitos Vasaralle hyvästä postauksesta. Ei mulla oikeastaan ole olennaisesti lisättävää mutta heitänpä kuitenkin muutaman huomion noista Välimäen sekä Vasaran lausumista:

    Välimäki:

    ”Tavoitteena on ollut auttaa ihmisiä ymmärtämään, että vieraan pelko ja vihapuhe eivät välttämättä kumpua oikeista ongelmista. Jos tämä ymmärretään, pystytään toivottavasti lieventämään keskustelukulttuuria.”

    Väkivalta, raiskaukset sekä pysyvän elatusautomaatin pariin päässyt väestönosa ovat oikeita eikä keksittyjä ongelmia. Koska niitten olemassaolo välimäkien toimesta kielletään niin samalla varmistetaan ettei keskustelukulttuuri ainakaan lievene. Meinaan, me kantiksethan keskustelemme. Ns. väärinymmärretyt eivät keskustele vaan toimivat ja väkivaltaisesti. Koska heille mahdollistetaan se.

    Välimäki:

    ”Jokaisen tulisi ymmärtää, että keskustelun rummuttaminen sosiaalisessa mediassa harvoin johtaa mihinkään.”

    Vasara:

    ”Annetaan ymmärtää, että kirjoittamisella ei ole merkitystä. Tähän voisi esittää kysymyksen, miksi sitten tarvitaan sensuuria ja vaaditaan kovempia rangaistuksia vihapuheesta, jos kerran keskustelu sosiaalisessa mediassa on yhtä tyhjän kanssa.”

    Jep. Keskustelu ei ole yhtä tyhjän kanssa. Sitä pelätään. Siksi se halutaan vaientaa.

    Välimäki:

    ”Vaikka tilanne yhteiskunnassa ei vastaisikaan omaa ihannetta, pyritään mieluummin elämään sovussa ja ylläpitämään yhteiskuntarauhaa kuin tavoitellaan omaa, kuviteltua ihannetta.”

    Ja mitä muuta tuo Välimäki tavoittelee kuin omaa, kuviteltua ihannettaan? Ja kuinka se ihanne ja ennen kaikkea sen toteutuminen ylläpitää yhteiskuntarauhaa? Kuinka se parantaa yhteiskuntarauhaa esmes verrattuna 1980-lukuun?

    Välimäki:

    ”Etenkin se, että poliittisessa kentässämme alkaa olla ihan legitiimiä harrastaa vihapuhetta. Tilannetta hyssytellään, fasisteja ei sanota fasisteiksi.”

    Yhteiskuntamme suurimpia sairauksia on se, että nimenomaan (ja vain) vasemmistolaisilla ns. asiantuntijoilla on oikeus määritellä se, kuka on fasisti. Tilannetta voisi kääntäen verrata siihen että hankittaisiin paikalle Lapuan Liikkeen muiluttaja ja pyydettäisiin häntä määrittelemään että ketkä ovat kommunisteja.

    VastaaPoista
  2. Hyvin paukuteltu.

    Nostan esiin Pravdan Anu Kantolan kuvauksen ruotsalaisesta yhteiskunnasta:

    Ruotsalaisella äkkivääryydellä on pitkä historia. Maan talousmenestys synnytti 1900-luvulla niin ison työväenluokan, ettei demarien tarvinnut tehdä kompromisseja. Puolue hallitsi voimaperäisesti vuosikymmeniä ja rakensi hyvinvointivaltion. Oikeisto piti päänsä alhaalla, puri hammasta, kirosi Olof Palmea ja maksoi korkeita veroja vastineeksi siitä, ettei yrityksiä kansallistettu.

    Eli Kantola suoraan toteaa, että väkivallan uhalla sosiaalidemokraatit pakottivat ruotsalaiset oikeistolaiset hampaitaan purren hyvksymään demokraattisen sosialismin, koska toinen vaihtoehto olisi ollut väkivaltainen kommunismi.

    Kyllähän me tämän jo tiesimme, joten Kantolan analyysin kylmyys - "näin se kuulkaa on" - shokeeraa. Ikään kuin Kuuban kommunismi hyväksyttäisiin vain sillä toteamuksella, että henki lähtee lahtareilta, jos eivät käyttäydy kunnolla.

    Suomalaisen journalismin parasta antia ovat juuri tämän kaltaiset kirjoitukset, joissa vaan kylmästi sivuutetaan kansalaisten oikeus fyysiseen ja omaisuuden koskemattomuuden suojaan.

    VastaaPoista
  3. Vihapuheelle ei ole eikä tule mitään selkeää määritelmää, koska sen jälkeen se lakkaisi olemasta samanlainen kaikkeen kelpaava lyömäase kuin rasismi. Vihervasemmistolainen kielenkäyttö on läpeensä polarisoivaa deskriptiivisen sijaan.

    Huutavat uhriuttaan hakatessaan toisia.

    VastaaPoista
  4. Luin ensimmäisen jutun tuosta kirjasta ja se oli kyllä aika onneton. Siinä ei edes selitetty mitä donatolaisuus oli ja miksi se syntyi. Augustinukselta ei ilmeisistä syistä saatu esille yhtään vihapuhetta. Ainoa kunnon teksti oli donatolaisten kiihkeä marttyyrikertomus ja historiallisena narratiivina luonnollisesti se, että Rooman valtiollinen sortokoneistoineen oli katolinen ja kapinallisia donatolaisia vastaan.

    Mukava, että arvioit tämän hankkeen näin tyhjentävästi, nyt mun ei tarvitse :)

    VastaaPoista

Toivon kohteliasta ja asiassa pysyvää kommentointia.