Unelma 2.0

Kun tarkastellaan viime päivien eniten analysoitua kuolemantapausta eli Jimi Karttusen menehtymistä 16.9.2016, näkyvintä ei ole aito suru turhan aikaisin päättyneen elämän johdosta vaan teeskennelty suru ja tapauksen siekailematon hyväksikäyttö poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tapausta on härskisti politisoitu jo siinä vaiheessa, kun kaikki yksityiskohdat eivät ole selvillä. Kahjoimmat kutsuvat Karttusen kuolemaa poliittiseksi murhaksi, kuten päivystävä anarkisti Suvi Auvinen tekee Radio Helsingin haastattelussa.

Tätä ennen Iltalehti oli ehtinyt tehdä Karttusesta viattoman ja pyhimysmäisen hahmon, vaikka eräiden tietojen mukaan miehellä olisi ollut ongelmia päihteiden käytön kanssa. Iltalehti kuitenkin siteeraa miehen nimettömäksi jäävää ystävää:

”Kaverin mukaan Jimi oli positiivinen ihminen, jonka kanssa oli aina ilo vaihtaa kuulumisia törmätessä. Hän tunsi Jimin jo usean vuoden ajalta samasta naapurustosta ja entisestä yhteisestä ammattikoulusta.”

Pahoinpitely ei kuitenkaan ollut Karttusen vika. Hän ei voinut tietää, että toisella puolella oli useaan kertaan väkivaltarikoksista tuomittu henkilö, jolla oli lyhyt sytytyslanka. Jokainen voi kuvitella tapahtuman mielessään. Nuori mies menee sönköttämään jotakin ja sylkäisee. Toisella puolella useista väkivaltarikoksista tuomittu epäilty kilahtaa ja potkaisee Karttusta rintaan.

Miksi tapahtumasta nostetaan kohu?

Matias Turkkilan kirjoituksessa luetellaan väkivallantekoja, jotka eivät herättäneet minkäänlaista reaktiota ns. suvaitsevaistossa. Niiden takia kukaan ei vaatinut poliitikkoja tuomitsemaan tekoja suureen ääneen. Miksi sitten Jimi Karttusen kuolema nostettiin tapetille?

Hurskastelu ei lähde ainoastaan vihervasemmistolaisen tavoitteesta viestittää hyveellisyyttä julkisuuteen. Hurskastelulla voidaan myös ajaa poliittisia tavoitteita. 19.9.2016 Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö esiintyi Yleisradion tv-ohjelmassa ja kertoi todellisen ongelman:

”Rasistisen puheen ja vihapuheen on annettu yleistyä. Ja seuraavalla tasolla ovat sitten liikkeet, joilla on pyrkimystä väkivaltaiseen toimintaan. Vihapuheen lisääntyminen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on madaltanut radikalisoitumisen kynnystä.”

Vihreille tärkeintä ei ole väkivaltarikollisten saaminen vastuuseen teoistaan. Jos olisi, he kannattaisivat nykyistä pitempiä vankilatuomioita törkeistä väkivaltarikoksista. Mikäli tuomiot olisivat kovempia, epäilty tekijä ei koskaan olisi patsastellut Elielin aukiolla vaan hän olisi ollut lukemassa tiilen päitä vankilassa.

Ville Niinistölle ja vihreille on tärkeintä puuttua epämääräiseksi jäävään vihapuheeseen. Ville Niinistö haluaa lisää sensuuria ja valvontaa. Koska Vihreät on puolueena kommunistien moderni perillinen, se haluaa ennen kaikkea varmistaa, että puolueen omilla ajatuksilla ei ole kilpailua kieltämällä puolueen maahanmuuttomyönteisen ideologian vastustamisen.

Vihreät ovat etujoukko, kaaderi, jota muut peesaavat. Tämän näkee siitä, kuinka nopeasti muiden ns. vanhojen puolueiden nuorisojärjestöt liittyivät Vihreiden orwellilaiseen Rasismi rikoslakiin -aloitteeseen. Yhdenkään ns. vanhan puolueen nuorisojärjestö ei nähnyt aloitteessa mitään sanan- ja yhdistymisvapauteen liittyviä ongelmia.

Tässä vaiheessa on syytä todeta, että allekirjoittanut ei hyväksy rasismia. Ongelmaksi rasismin ja vihapuheen kieltäminen muodostuu sen takia, että käsitteet on määritetty epämääräisesti. Tällöin vastuu käsitteiden tulkinnasta on tulkitsijalla eli sillä, joka käyttää rasismia ja vihapuhetta lyömäaseena poliittisten vastustajiensa tuomitsemiseen ja demonisointiin. Nykypäivänä avoin halveksunta ja pilkanteko on myös laajentunut väärämielisten ajatusten oletettuihin kannattajiin, joita älykköinä itseään pitävät nimittelevät milloin autisteiksi ja milloin valkoiseksi roskaväeksi.

Vihreitä ei voisi myöskään vähempää kiinnostaa Suomen Vastarintaliike, joka on laajalti halveksittu ja poliittisesti vähäpätöinen toimija. Järjestölle löytyy käyttöä silloin, kun sitä voidaan käyttää lyömäaseena todellisia poliittisia vastustajia vastaan tai kun sen avulla voidaan vaatia sananvapauden tai muiden poliittisten toimintavapauksien rajoituksia.

Kohu pakottaa reagoimaan

Suurella älämölöllä luotu kohu poikii myös kommentteja päivystäviltä dosenteilta. Viime aikoina paljon julkisuudessa sammakoita päästellyt rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio näyttää kannattavan sensuurin lisäämistä ja havaitsee aukon nykyisessä lainsäädännössä:

”Tässä sääntelyssä on kuitenkin aukkoja. Rasistinen motiivi edellyttää, että uhri on tietyssä asemassa, esimerkiksi maahanmuuttaja. Teon motiivi kun voi olla rasistinen muissakin tapauksissa.”

Jimi Karttusen tapauksessa rasistinen motiivi on tietysti ilmiselvä, koska epäilty pahoinpitelijä on Vastarintaliikkeen jäsen. Jos joku uskaltaa todeta, että teko ei itse asiassa ollut erityisen poliittinen vaan vastaavanlaista tapahtuu nakkikioskeilla, hänet leimataan välittömästi natsien puolustelijaksi. Näin kävi Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerolalle. Totuus ei ole suosittu silloin, kun rakennetaan valheesta suurta toteemia.

Myös viranomaiset joutuvat kohua lietsovan median paineessa kommentoimaan. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toteaa:

”Keskustelen valtakunnasyyttäjänviraston kanssa pikapuoliin, onko nyt se aika, jolloin on vakavasti harkittava tällaisen yhdistyksen lakkauttamista.”

Vaikka vastarintaliikkeessä on lahkomaisia piirteitä, sen lakkauttaminen voi olla vaikeaa. Toki voidaan kieltää järjestön ulkoisten symbolien käyttö eli käytännössä SVL:n tunnuksena toimiva ”harakanvarvaslippu”. Tällaisten rajoitusten merkitys jää kuitenkin lähinnä symboliseksi eikä niillä ole mitään vaikutusta järjestön toimintaan, jos sen jäsenet vain haluavat jatkaa toimintaa.

Ääriliikkeiden kieltämiseen sisältyy sama ongelma kuin ”vihapuheen” ja ”rasismin” kieltämiseen. Kuka saa päättää, mikä on ääriliike? Jos kieltolinjalle mennään, vaarana on, että kieltoja tehdään poliittisten suhdanteiden mukaan. Mikä tahansa kieltolinja pelaa automaattisesti vihervasemmiston pussiin, koska tämän ryhmän politikointi perustuu hurskastelevaan moralisointiin ja jopa poliittisten vastustajien ihmisarvon mitätöintiin. Rasistia voi tässä suhteessa verrata stalinistisen Neuvostoliiton ”kansanvihollisiin”. Vihervasemmisto itse edustaa kaikkea hyvää ja vastustajat ovat pahoja ihmisiä, joiden mielipiteitä ei pidä kuunnella.

Hyvää kohua ei pidä päästää laantumaan. Siksi samat tahot, jotka järjestivät Meillä on Unelma -tapahtuman Olli Immosen Facebook-kirjoituksen takia, ovat puuhaamassa mielenosoitusta Helsingin Kansalaistorille 24.9.

”Tapahtuman järjestää puoluepoliittisesti sitoutumaton yhteenliittymä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä tarpeekseen saaneita yksityishenkilöitä, joukossa kokeneita tapahtumatuottajia, järjestöväkeä, toimittajia, yrittäjiä ja aktivisteja.”

Mielenosoitukset ovat vasemmiston leipälaji. Heiltä riittää veronmaksajan kustantamissa järjestöissä työskentelevää joutoväkeä mielenosoituksiin järjestettiin ne sitten arkena tai viikonloppuna. Alkuperäinen unelma saa siis jatkoa, mutta jatko-osat eivät yleensä pärjää alkuperäiselle varsinkin, jos unelma itsessään on joutunut kosketuksiin todellisuuden kanssa ja väljähtynyt.