Puolueen median vastaisku

MV-lehden (aiemmin mitavittua.fi) suosio on herättänyt valtamedian norsunluutornissaan. Luonnollisesti uuden kilpailijan uskottavuutta pyritään horjuttamaan. Katsotaan, miten ”vastuullisen journalismin” lipunkantajat onnistuvat tässä.

Yle

Veronmaksajan rahoittama Yleisradio yrittää valistaa lukijaa. Tämä tehdään selittämällä asia tyhmille ihmisille opettajamaiseen tyyliin. Otsikolla ”Valheenpaljastaja: Uutista on helppo matkia” Yle valistaa:

”Verkon lukemattomat satiiri-, salaliittoteoria-, propaganda- ja huijaussivustot osaavat pätevästi esittää uutisjournalismia, mutta eivät ole sitä.”

Tähän voisi sanoa ilkeästi, että kyllä Ylekin osaa harrastaa propagandaa. Miten muuten voidaan selittää Ylen loppumaton tarve esittää historiadokumentteja natseista? Miksi noin 13 vuoden jakso historiassa tarvitsee enemmän lähetysaikaa kuin koko muu maailmanhistoria?

MV-lehden tarjonnasta kenenkään ei tarvitse maksaa. Sen sijaan Ylen 480 miljoonan euron tuotantokustannuksiin osallistuu jokainen suomalainen veronmaksaja. Miksi jättiläinen lähtee ampumaan yhden miehen toimittamaa sivustoa tykillä?

Yle luonnehtii MV-lehteä feikkisivustoksi ja yrittää näin mitätöidä kaikki lehden jutut palturina:

”...suomalainen Mitä vittua -sivusto (vastedes tässä tekstissä MV), joka yhdistelee keksittyjä "uutisia", huhuja, huuhaata ("ruokasooda parantaa syövän") ja salaliittoteorioita (erityisesti WTC-iskuihin liittyviä).”

Tuossa ei kuitenkaan ole kerrottu lehden olennaisesta sisällöstä mitään. Yle harrastaa kirsikanpoimintaa, kun se mainitsee vähän ennen viime joulua julkaistun ruokasoodajutun. Tämä uskottavuudeltaan kyseenalainen uutinen edustaa ns. vaihtoehtoista lääketiedettä ja tällaisia juttuja on netti pullollaan. Miksi Yle ei uutisoi Subtv:n ennustajaohjelmasta, jossa ennustajat kertovat tulevaisuuden tarot-kortteja selaamalla kolmen euron minuuttihintaan? Ylen juttu julkaistiin Kuningaskuluttaja-nimikkeen alla.

Yle jatkaa:

”Sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä journalismin kanssa, eikä mihinkään sen julkaisemaan pidä mennä luottamaan.”

Sama pätee Yleisradion omaan uutisointiin. Tietyissä asioissa sen uutisoinnin totuudenmukaisuus pitää tarkistaa muista lähteistä mm. MV-lehden sivuilta. Esimerkiksi tämä uutinen on jo salaeditoitu sen jälkeen, kun ei ollut itsestään selvää, että somalipojan väitetty yliajaja olisi kantasuomalainen. Ylen ja muut poliittisesti korrektit valtamediat uutisoivat kissan kokoisin kirjaimin, jos näyttääkin siltä, että maahanmuuttaja on joutunut kantasuomalaisen rikoksentekijän uhriksi. Jos asetelma on toisin päin, rikoksentekijän tausta pääsääntöisesti piilotetaan. Juuri tähän perustuu MV-lehden suosio, ja tämäkös kismittää suomalaista valtamediaa.

Turun Sanomat

Turun Sanomat ei suoraan saarnaa vaan valistaminen jää auktoriteettina toimivan THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerman tehtäväksi. Lauerma on huolissaan valesivustojen vietävissä olevista ihmisistä:

”Jos jutut ovat hyvin luettuja, ongelmaksi riittää se, että yksi kymmenestä uskoo. Meillä löytyy suuri joukko vietävissä olevia ihmisiä.”

Jos ihmiset nielevät ”valeuutisten” välittämän sisällön, seuraukset voivat olla vakavat:

”Seuraukset ovat ikäviä, jos hoitoja jätetään käyttämättä tai väkivalta lisääntyy, kun synnytetään mielikuvia vaarallisista kansanryhmistä, vaikka pitäisi kiinnittää huomiota vaarallisiin yksilöihin.”

Lauerma lisäsi sanoo, että koulutetutkin ihmiset ovat taipuvaisia uskomaan disinformaatiota, jos se myötäilee omia ennakkoluuloja ja maailmankatsomusta:

”Tämä näkyy jopa hyvin koulutetuilla ihmisillä, joiden luulisi olevan kykeneviä kriittiseen ajatteluun. Uutinen, joka joko pönkittää omaa maailmankuvaa tai herättää huolta, se tyypillisesti nielaistaan yllättävän helposti ja vailla kritiikkiä.”

Hän myös kertoo, mistä luotettavat uutiset tunnistaa:

”Ihmiset ovat jossain määrin tottuneet siihen, että jokainen, joka asiasta kertoo, vasta siitä omalla nimellään ja maineellaan. Kun jutussa on kirjoittajan oikea nimi mainittuna, ollaan todennäköisemmin tekemisissä totuuden kanssa.”

Valistunut internetin käyttäjä tietää, että asia ei ole näin yksioikoinen. Lauerma ja ”vastuullinen” media haluavat tietysti uskotella tätä ”totuutta” lukijoilleen, mutta he ovat väärässä.

Lauerma on valtamedian tavoin enemmän huolissaan kuvitelluista kuin todellisista rikoksista:

”Tietyillä maahanmuuttajaryhmillä on isompi rikosriski kuin muilla, mutta on äärimmäisen absurdia, jos kostoksi tarkoitetun pahoinpitelyn kohteeksi joutuu viaton henkilö, jolla on tekijän kanssa samanlainen ihonväri tai joka on lähtöisin samasta viiteryhmästä.”

Lauerma ja valtamedia eivät halua uskoa, että ihmiset pystyisivät käsittelemään todenmukaista tietoa. Taustalla on myös poliittinen näkökulma. Jos ihmiset ymmärtävät monikulttuurisen yhteiskunnan todellisuuden, he eivät välttämättä pidä sitä tavoittelemisen arvoisena asiana. tavoitteena. Lauerman kaltaisten ansiosta MV-lehti elää ja voi hyvin.

Sekä Yle että Turun Sanomat uskovat, että ihmiset voi parhaiten karkottaa MV-lehden sivuilta saarnaamalla heille oikeaa totuutta ylhäältä päin. Näinhän ei asia tietystikään ole vaan MV-lehti menettää lukijansa, jos sen sisältö lakkaa kiinnostamasta. Internetiin mahtuu monenlaista sivustoa eikä valtamedialla ole mitään monopolia määrittää, mikä sivusto on asiallinen ja mikä ei.

Ihmiset luottavat valtamediaan historiallisista syistä. Maine on ansaittu menneinä vuosikymmeninä mutta todellisuudessa luottamus pitää ansaita joka päivä aina uudelleen. Sanomalehtien laskevat levikkiluvut kertovat, että halukkaita maksajia on vuosi vuodelta vähemmän. Toimiala on murroksessa ja uusille toimijoille on todellakin tilaa. Melko kevyellä otteella toimitetun MV-lehden suosio kertoo tästä.

Helsingin Sanomat

Yllättäen Helsingin Sanomilta ja hallintopäällikkö Jaakko Lähteenmaalta löytyy rohkeutta myös varovaiseen itsekritiikkiin:

”Sosiaalinen media asettaa tiedotusvälineiden pidättyvälle uutisointilinjalle uudenlaisia paineita. Rikoksentekijöiden henkilöllisyydet ja kasvokuvat leviävät keskustelupalstoilla kulovalkean tavoin samalla, kun media puhuu vain nuorten miesten joukosta. Kun kahvipöytäkeskustelut ja uutisten maailma eivät kohtaa, voi syntyä epäluottamusta ja epäilyjä tarkoituksellisesta pimittämisestä.”

Tuohon korjaisin vain, että pimittäminen on tarkoituksellista ja tietoista. Se perustellaan journalistin ohjeilla mutta liittyy usein poliittiseen korrektiuteen ja siihen, että rikoksentekijän tausta jätetään kertomatta, koska pelätään kuviteltua vähemmistön edustajiin kohdistuvaa vastareaktiota.

Lähteenmaa toteaa lopuksi:

”Median ei pidä vastata nettikeskustelujen nimimerkkien huutoon, mutta jos Journalistin ohjeet ja Julkisen sanan neuvoston tulkinnat estävät asiallista keskustelua, niitä on päivitettävä.”

Journalistin ohjeiden päivitys ei riitä. Media-alan on pystyttävä käsittelemään ikäväkin totuus ajattelematta liikaa totuuden julkistamisen seurauksia. Lukijoiden aliarvioinnin on loputtava, jos valtamedia haluaa pitää hupenevat lukijansa.

Media-alan kannattaisi myös pysähtyä miettimään, millaisia ihmisiä se palkkaa toimittajiksi. Tampereen yliopiston broileritehtaan tuotteet noudattavat kyllä journalistin ohjeita ja omaavat jo valmiiksi oikeat, poliittisesti korrektit mielipiteet. Seppo Heikinheimo siteerasi Mätämunan muistelmat -kirjassaan edesmenneen päätoimittaja Keijo Kylävaaran lausumaa vuodelta 1980:

”Parasta toimittaja-ainesta ovat huonosti sopeutuvat ja rähinöintiin taipuvaiset yksilöt.”

Heikinheimo joutui uransa aikana kohtaamaan 1970-luvulla puhaltaneen vasemmistovirtauksen. Missä ovat ne nykytoimittajat, jotka suhtautuvat poliittisesti korrektiin monikulttuuriaatteeseen samalla tavalla kuin Heikinheimo Neuvostoliiton kritiikittömään ihailuun?