Suomi on ruotsalainen eli ei yhtään mitään

Vuodenvaihteen jälkeen alkanut rasismivyörytys on nyt saanut seurakseen ”Suomi on Ruotsalainen” -juttusarjan Yleisradiossa. Perussuomalaisten jytkyn jälkeinen natsidokumenttien sarja on siis päättynyt ja on aika siirtyä uuteen vaiheeseen suomalaisuuden mitätöinnissä. Enemmistökansallisuuden mitätöinti ei kuitenkaan ole suomalaisen akateemisen ja mediaeliitin yksinoikeus, vaan samaa tapahtuu myös muissa pohjoismaissa ja laajemmin kaikissa länsimaissa.

Norjalainen sosiaaliantropologian professori Thomas Hylland Eriksen on sanonut norjalaisesta enemmistökulttuurista seuraavasti:

”Juuri nyt tärkein asia on dekonstruoida enemmistö (=etniset norjalaiset) niin, että sitä ei enää koskaan voi kutsua enemmistöksi.”

Wikipedian mukaan Hylland Eriksen on työssään keskittynyt popularisoimaan sosiaaliantropologiaa ja tuomaan kulttuurirelativismia ja norjalaisen nationalismin kritiikkiä julkiseen keskusteluun. Suomessakin jaetaan laajalti Hylland Eriksenin tapa suhtautua kansalliseen kulttuuriin.

Yle suomalaisuuden mitätöinnin etujoukkona

Suomi on ruotsalainen -juttusarja on sellaisenaan ihan katsomisen arvoinen ja sisältää mielenkiintoista tietoa Suomen historiasta. Siksi se soveltuukin erinomaisesti suomalaisuuden vähättelyyn. Suomi eli pitkään osana Ruotsia ja maidemme välillä on edelleen paljon yhteistä, minkä ansiosta ruotsalaisuus on erinomainen keino dekonstruoida suomalaisuutta.

Myös Ylen tuottama Musta Mannerheim -elokuva voidaan nähdä yrityksenä pudottaa kansallinen ikoni jalustalta, joskin siinä oli enemmän kyse tietoisesta provokaatiosta. Tuottaja Erkko Lyytinen perusteli elokuvaa tarpeella uudistaa isänmaallisuuden ilmaisutapoja. Hän myös muisti mainita Mannerheimin pelottoman suhtautumisen vieraisiin kulttuureihin ikään kuin vastapainona Perussuomalaisten vaalivoiton ”impivaaralaisuudelle”.

Kaikkein suorasanaisimmin suomalaisuutta ”ravisteli” entinen Demokraatti-lehden päätoimittaja Kari Arola radiouutisten Ykkösaamun kolumnillaan ”Supisuomalaisuus – satusetien sepite”. Arola käyttää väljästi historiaa aseenaan, kun hän todistelee, kuinka suomalaisuus on pelkkää satua, johon uskovat vain tyhmät:

”Topeliaanisen seesteinen kuva ahkerasta, vaatimattomasta, yhtenäisestä kansasta on suomalaisuusaatteen sepittämää itsepetosta, väärennetyn valheellinen kansallinen identiteetti. Suomalaisuusmyyttiä on toisteltu rahvaalle alakoulusta alkaen. Tarina on ollut yksinkertainen, jotta sitä voitu kertoa nuorille ja tietämättömille.”

Lopuksi Arola vielä menee reilusti riman alta Breivik-kortillaan:

”Satiiriin hahmoon puettu ylimielinen, nationalistinen pilkka ja vihapuhe saattavat olla siemen hirmuteoille.
Eikö Norjan Utöyan verilöylyssäkin ollut äärikansallisia piirteitä?”

Arolankaan dekonstruktiossa ei kirjoituksesta huokuvasta ylimielisyydestä huolimatta ole mitään erityisen omaperäistä. Ylhäältä päin annettu, ylimielinen propaganda ei tosin tehoa kovin hyvin vaan herättää lukijassa voimakkaan vastareaktion.

Mitätöinnin lisäksi toinen keino heikentää kansallista identiteettiä on saada ihmiset häpeämään oman kansansa historia. Tätä asiaa tutkii Suomen Akatemian tutkijatohtori Inari Sakki, joka tutkii kansallisen historiakäsityksen suhdetta äärioikeiston kannatukseen ja selvittää, voiko ihmisten ulkomaalaisvastaisuutta ja ääriliikkeiden kannatusta vähentää herättelemällä tietoisuutta menneisyyden kansallisista väärinteoista.

Sakin tutkimukseen kuuluu myös kokeellinen osuus, jossa suomalaisille esitetään kuvia Karjalan nälkäleireistä. Näin pyritään herättämään koehenkilöissä kollektiivista syyllisyyttä, kuten natsismin jälkeisessä Saksassa on onnistuneesti tehty.

Samaan aikaan Ruotsissa

Ruotsissa avoin ruotsalaisuuteen kohdistuva vihamielisyys ja halveksunta on edennyt selvästi pitemmälle kuin Suomessa. Halveksunta ulottuu jopa valtion johtoon saakka. Pääministeri Fredrik Reinfeldt on sanonut:

”Aitoruotsalaisuus on pelkkää barbariaa. Muu kehitys on tullut ulkoa päin.”

Lisäksi entinen Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Mona Sahlin on verrannut maahanmuuttajien kulttuuria ruotsalaiseen seuraavasti:

”Teillä [maahanmuuttajilla] on kulttuuri, identiteetti, historia ja jotakin yhteistä keskenänne. Meillä on vain juhannusaatto ja muita hölmöjä asioita.”

Ruotsissa ei sentään yritetä esittää, että Ruotsi on suomalainen. Aiemmassa kirjoituksessani mainitsin kirjailija Katarina Mazettin ruotsalaisuutta vähättelevän kolumnin, joka sai aikaan palautevyöryn. Ruotsissakaan kaikki eivät pidä oman kulttuurinsa ja identiteettinsä vähättelystä, vaikka ruotsalaiset pitävät monesti itseään edistyksellisinä.

Miksi vähättelyä harrastetaan?

Kansallisen identiteetin dekonstruointi voidaan nähdä ideologisena projektina, jota harjoitetaan osin tietoisesti. Yliopistojen humanistiset tiedekunnat, joissa journalistit opiskelevat, ovat postmodernin vasemmistolaisuuden marinoimia.Kriittinen teoria ja dekonstruointi leviävät sieltä kaikille yhteiskunnan osa-alueille.

Oman kansan, sen historian ja kulttuurin vähättelystä on tullut eliitin keskuudessa muoti-ilmiö, jonka avulla osoitetaan oma ylemmyys suhteessa rahvaaseen. Suomalaisuutta halventamalla osoittaa oman älyllisen ja moraalisen ylivertaisuutensa verrattuna niihin, jotka pitävät perinteitä ja omaa kulttuuria arvossa. Suomalaisuutta voi mediassa haukkua vaikka kuinka paljon saamatta rasistin leimaa otsaansa. Haukkumalla jotakin ei-länsimaalaista etnistä tai uskonnollista ryhmää samalla tavalla saa vain syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Haukkua ei saa edes leikillään tai osoittaakseen median kaksoisstandardin, kuten Jussi Halla-ahon oikeudenkäynti ja tuomio osoittavat.

Suomi on ruotsalainen eli ei yhtään mitään, jos uskoo ruotsalaisia poliitikkoja tai mediavaikuttajia. Suomalaisuus ei ole mitään, koska ruotsalaisuuskaan ei ole mitään paitsi silloin, kun pitää osoittaa suomalaisuuden mitättömyys ja olemattomuus.

Toisaalta kun propaganda muuttuu tarpeeksi räikeäksi ja ero todellisuuteen liian suureksi, se kääntyy itseään vastaan. Valheellinen ja ylimielinen propaganda kasvattaa eliitin ja kansalaisten välistä kuilua, mikä heikentää luottamusta vallanpitäjiin. Seuraukset voivat olla ikävät ja aivan toiset, kuin mitä propagandan levittäjät tavoittelevat.