Käsittelen tässä muutamia
suomalaisia kirjoituksia Muslimien viattomuus -elokuvasta ja sen
nimissä järjestetyistä mellakoista.
Insinööri islamin maailmassa
Aloitetaan Petteri Järvisestä, joka
kirjoitti Uuden Suomen blogiinsa kirjoituksen Muhammed-pilkka
ei ole sananvapautta. Tämä kirvoitti lukijoilta paljon
kommentteja, joista osa oli selkeästi epäasiallisia. Itse luulin
kirjoitusta trollaukseksi, koska se paljasti, että kirjoittaja ei
ollut perehtynyt käsittelemäänsä asiaan eikä ymmärtänyt sen
kaikkia ulottuvuuksia, esimerkiksi islamilaisten maiden pyrkimystä
saada uskontojen halventaminen kielletyksi kaikkialla maailmassa.
Tässä kontekstissa itse elokuvasta tulee pelkkä keppihevonen,
jolla edistetään omia tavoitteita.
Järvisen kirjoitus paljasti miehestä
piirteitä, joita en olisi halunnut nähdä. Hän ei ymmärtänyt
kielteisen palautteen todellista syytä vaan jatkoi kolmella
kirjoituksella samasta asiasta (1,
2
ja 3).
Itse olen käyttänyt internetiä sen
alkuajoista asti ja varsin varhain huomasin, että mistään asiasta
ei kannata kirjoittaa, ennen kuin on perehtynyt aiempaan keskusteluun
asiasta tai ylipäänsä tehnyt kotiläksynsä. Muutoin palaute voi
olla tylyä. Omaa tietämättömyyttä ei ole häpeä paljastaa,
mutta esiintyminen täydellisen tietämättömyyden tuomalla
varmuudella ei todellakaan kannata.
Viimeisessä
kirjoituksessaan Järvinen kyllästyy koko touhuun ja heittäytyy
marttyyriksi:
”Aidon mielipiteenvapauden sijaan
netissä vallitsee samanlainen vääriä mielipiteitä karsiva
kulttuuri kuin mistä äänekkäät syyttävät viranomaisia tai
perinteistä mediaa. Netin sananvapaus on sitä, että saat vapaasti
olla samaa mieltä kuin me. Eikä "me" tässäkään ole
enemmistö vaan ryhmä aktiivisia, jotka ovat anastaneet vallan
itselleen.”
Niinkin kokeneelta internetin
käyttäjältä kuin Järvinen tuo on aika uskomatonta tekstiä.
Mistä tahansa aiheesta löytyy aktiiveja, jotka seuraavat asiaa
käsittelevää keskustelua ja ovat jo kuulleet kaikki argumentit ja
tyrmänneet niistä useimmat moneen kertaan. Kun joku tulee
pystymetsästä luennoimaan muka asiasta jotakin tietävänä,
aktiivien joukossa syntyy luonnollinen vastareaktio, jonka Järvinen
joutui tässä kokemaan. Palautteen voimakkuuteen vaikutti toki myös
Järvisen korkea profiili internetissä ja se, että hän on
kokoomuslainen poliitikko.
Olen sitä mieltä, että lukijan olisi
pitänyt ymmärtää, että Järvinen ei ole seurannut islamista ja
sananvapaudesta käytyä keskustelua lainkaan ja suhtautua
kirjoitukseen tältä pohjalta rakentavasti. Valitettavasti emme elä
täydellisessä maailmassa, eli kirjoituksen matka näppäimistöltä
internetiin on aivan liian lyhyt, jotta palautetta ehtisi kunnolla
harkita.
Sarjakuvapiirtäjä
Pertti Jarla käsittelee Suomen
Kuvalehden blogissaan Muhammad-elokuvaa melko asiallisesti, vaikka
olenkin täysin eri mieltä sekä hänen lähtöoletustensa että
hänen keskeisten väittämiensä kanssa. Jarla toteaa
Muhammad-filmin tekijöistä:
”Amerikkalainen Muhammed-video
Innocence of Muslims ei ole mikä tahansa puheenvuoro, vaan
fanaatikkojen kyhäämä islamilaista maailmaa vastaan suunnattu
propaganda-ase. Tarkoituksena lietsoa konfliktin molempia osapuolia,
onnistuneesti. Tällaisiahan tehdään koko ajan, välillä jotkut
tiukan linjan islamistit käyttävät niitä hyväkseen. Pitäisikö
kaikkien julkaisijoiden tarjoilla näitä aseita vapaasti?”
Fanaatikolla Jarla tarkoittaa
ilmeisesti Terry
Jonesia, joka tuli tunnetuksi Koraanin polttamishankkeestaan.
Kuitenkin mukana oli myös Yhdysvalloissa asuvia kopteja, joiden
kohtalo islamistisessa Egyptissä ei mediaa juurikaan kiinnosta.
Ylipäänsä uskonnollisten vähemmistöjen asema islamilaisissa
maissa kannattaisi muistaa, ennen kuin lähtee nimittelemään
ihmisiä fanaatikoiksi.
Propaganda-aseeksi elokuva (tai lähinnä
sen traileri) on harvinaisen tylsä, koska se on sen verran kehnosti
tehty. Jarlan kysymykseen taas on helppo vastata. Jokainen julkaisija
päättää asiasta itse omista lähtökohdistaan.
Tässä yhteydessä kannattaa muistaa,
että julkaisematta jättäminen lähettää sekin viestin. Jarlan
mielestä:
”En usko, että kärjistävä
vihamielinen loukkaaminen ollenkaan vapauttaa islamilaisia
teokratioita, vaan päinvastoin vahvistaa pimeitä ääriaineksia.”
Tässä Jarla katsoo asiaa väärästä
näkökulmasta. Kärjistävät ja loukkaavat asiat ovat sananvapauden
sivutuote, eli niitä löytyy aina ja niitä keksitään tarvittaessa
vaikka tyhjästä. Pakistanissa nuori kristitty tyttö oli joutua
lynkatuksi, kun hänen väitettiin syyllistyneen Koraanin häpäisyyn,
vaikka asiassa
ei ollut mitään perää.
Julkaisematta jättäminen taas kertoo
taipumisesta väkivallan uhan edessä. Länsimaat ovat heikkoja
eivätkä itse usko omiin arvoihinsa. Juuri tätä väkivaltaa
lietsovat islamistit tavoittelevat, kun he polttavat Yhdysvaltojen
lippuja ja vaativat ”kunnioitusta” profeetalleen. Todellisuudessa
he eivät ole niinkään kunnioituksen perässä kuin ”rispektin”,
eli alistumisen, jota koulukiusaajat odottavat uhreiltaan.
Jarlan kannattaisi myös muistaa, että
islamin moraalisia, inhimillisiä ja yhteiskunnallisia puutteita
pitää voida käsitellä kriittisesti. Tätä varten tarvitaan
laajaa sananvapautta. Lisäksi Muslimien viattomuus -elokuvassa
käsitellyt asiat ovat kaikki peräisin islamin omista lähteistä,
kuten profeetan keskustelu
aasin kanssa tai se, kun Muhammad
nai ottopoikansa vaimon.
Jarla viittaa myös julkaisematta
jätettyyn dokumenttiin Islam
the Untold Story, jossa historioitsija Tom Holland tutki
kriittisesti islaminuskon alkuvaiheita. Katsoin dokumentin ja siinä
mielestäni päästiin varsinaiseen asiaan melko hitaasti. Tietysti
dokumentti pitäisi esittää, mutta sitä ei välttämättä kannata
katsoa.
Ekumeniaa
Sanoma-yhtiön lippulaiva Helsingin
Sanomat ei yleensä petä, kun pitää etsiä kaikkein typerimpiä
asiaan liittyviä kirjoituksia. Pääkirjoitussivulla Risto Saarinen
sanoo, että muslimimaiden
aloitetta uskontojen loukkaantumisen kieltämisestä kannattaa
kuunnella.
Sana ”kuunnella” herättää
positiivisia mielleyhtymiä etenkin niissä, jotka uskovat dialogin
parantavaan voimaan. On kuitenkin vaikea uskoa, että dialogin
lopputuloksena häämöttävä länsimaiden alistuminen islamilaisten
maiden vaatimuksiin johtaisi mihinkään lännen kannalta myönteiseen
lopputulokseen. Saarinen kuitenkin tuntuu olevan tätä mieltä:
”Sopimusneuvottelun hyöty olisi
juuri siinä, että loukkauskielto parantaisi vähemmistöuskontojen
ja vieraiden uskontojen asemaa maissa, joissa näitä uskontoja
voidaan nykytilanteessa loukata seurauksista piittaamatta. Mitä
ankarammin loukkaukset kiellettäisiin, sitä enemmän vähemmistöjen
asema ainakin teoriassa paranisi.”
Saarisen näkemys edustaa äärimmäistä
idealistista naiiviutta, koska muiden uskontojen pilkka ja häpäisy liittyy niin
kiinteästi islamin ydinopetuksiin. Koptitaustainen Raymond Ibrahim
jopa spekuloi, että loukkaamiskielto
johtaisi islamin kieltämiseen.
On täysin mahdotonta ajatella, että
Koraanista poistettaisiin vaatimukset väkivallan käytöstä
vääräuskoisia kohtaan. Esimerkiksi Koraanin
9. suuran 29. jakeessa kerrotaan seuraavaa:
”Taistelkaa niitä vastaan, jotka,
vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä
viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen
lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta
totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja
tunnustavat alistuvansa.”
Käytännössä islamilaisten maiden
järjestö OIC:n tavoitteiden toteutuminen merkitsisi, että lännessä
sensuuri lisääntyisi ja islamilaisissa maissa jatkettaisiin kuten
ennenkin. Islamilaiset maat eivät ole koskaan hyväksyneet YK:n
ihmisoikeuksien julistusta eivätkä tunnusta muita uskontoja
tasavertaisiksi islamin rinnalle.
Saarinen ei tunnu uskovan, että
neuvotteluissa saavutettaisiin mitään merkittävää:
”Vaikka sopimukseen ei päästäisi,
prosessi olisi omiaan lisäämään luottamusta valtioiden ja
uskontojen välillä.”
Saarinen haluaa dialogia sen itsensä
vuoksi tuloksista välittämättä, koska se on omiaan lisäämään
luottamusta. Mielestäni dialogi, jossa toinen osapuoli käyttää
suoraan tai peitellysti väkivallan uhkaa neuvotteluaseena, ei voi johtaa myönteiseen lopputulokseen.
Kirjoituksia, joissa kovasti ymmärretään tiettyjen kulttuurien kaduilla riehuminen riittää yllin kyllin. Itse aina tuumailen, että kenelle ne on itse asiassa suunnattu? Kansalaisille valistuskirjoitukseksi? Islamilaisille itselleen (mahtaako niitä kiinnostaa pätkääkään)? Toisille samanmielisille? Osoitukseksi että kirjoittaja ei alennu ajatuksissaan rahvaan tasolle?
VastaaPoistaKappas, olemme kirjoittaneet samasta aihepiiristä samoihin aikoihin ja melkein samalla kuvituksella. No, asiaa olemme kirjoittaneet.
VastaaPoistaOlipa tosissaan yllättävän samanlainen kuvitus ja kirjoituskin samasta aiheesta.
VastaaPoistaHujan Hajattelija oli käsitellyt HS Raadin mielipiteitä, jotka ovat monesti varsin hapokkaita.