maanantaina, lokakuuta 01, 2012

Muslimien viattomuus - kotimaisia puheenvuoroja

Käsittelen tässä muutamia suomalaisia kirjoituksia Muslimien viattomuus -elokuvasta ja sen nimissä järjestetyistä mellakoista.

Insinööri islamin maailmassa

Aloitetaan Petteri Järvisestä, joka kirjoitti Uuden Suomen blogiinsa kirjoituksen Muhammed-pilkka ei ole sananvapautta. Tämä kirvoitti lukijoilta paljon kommentteja, joista osa oli selkeästi epäasiallisia. Itse luulin kirjoitusta trollaukseksi, koska se paljasti, että kirjoittaja ei ollut perehtynyt käsittelemäänsä asiaan eikä ymmärtänyt sen kaikkia ulottuvuuksia, esimerkiksi islamilaisten maiden pyrkimystä saada uskontojen halventaminen kielletyksi kaikkialla maailmassa. Tässä kontekstissa itse elokuvasta tulee pelkkä keppihevonen, jolla edistetään omia tavoitteita.

Järvisen kirjoitus paljasti miehestä piirteitä, joita en olisi halunnut nähdä. Hän ei ymmärtänyt kielteisen palautteen todellista syytä vaan jatkoi kolmella kirjoituksella samasta asiasta (1, 2 ja 3).

Itse olen käyttänyt internetiä sen alkuajoista asti ja varsin varhain huomasin, että mistään asiasta ei kannata kirjoittaa, ennen kuin on perehtynyt aiempaan keskusteluun asiasta tai ylipäänsä tehnyt kotiläksynsä. Muutoin palaute voi olla tylyä. Omaa tietämättömyyttä ei ole häpeä paljastaa, mutta esiintyminen täydellisen tietämättömyyden tuomalla varmuudella ei todellakaan kannata.

Viimeisessä kirjoituksessaan Järvinen kyllästyy koko touhuun ja heittäytyy marttyyriksi:

”Aidon mielipiteenvapauden sijaan netissä vallitsee samanlainen vääriä mielipiteitä karsiva kulttuuri kuin mistä äänekkäät syyttävät viranomaisia tai perinteistä mediaa. Netin sananvapaus on sitä, että saat vapaasti olla samaa mieltä kuin me. Eikä "me" tässäkään ole enemmistö vaan ryhmä aktiivisia, jotka ovat anastaneet vallan itselleen.”

Niinkin kokeneelta internetin käyttäjältä kuin Järvinen tuo on aika uskomatonta tekstiä. Mistä tahansa aiheesta löytyy aktiiveja, jotka seuraavat asiaa käsittelevää keskustelua ja ovat jo kuulleet kaikki argumentit ja tyrmänneet niistä useimmat moneen kertaan. Kun joku tulee pystymetsästä luennoimaan muka asiasta jotakin tietävänä, aktiivien joukossa syntyy luonnollinen vastareaktio, jonka Järvinen joutui tässä kokemaan. Palautteen voimakkuuteen vaikutti toki myös Järvisen korkea profiili internetissä ja se, että hän on kokoomuslainen poliitikko.

Olen sitä mieltä, että lukijan olisi pitänyt ymmärtää, että Järvinen ei ole seurannut islamista ja sananvapaudesta käytyä keskustelua lainkaan ja suhtautua kirjoitukseen tältä pohjalta rakentavasti. Valitettavasti emme elä täydellisessä maailmassa, eli kirjoituksen matka näppäimistöltä internetiin on aivan liian lyhyt, jotta palautetta ehtisi kunnolla harkita.

Sarjakuvapiirtäjä

Pertti Jarla käsittelee Suomen Kuvalehden blogissaan Muhammad-elokuvaa melko asiallisesti, vaikka olenkin täysin eri mieltä sekä hänen lähtöoletustensa että hänen keskeisten väittämiensä kanssa. Jarla toteaa Muhammad-filmin tekijöistä:

”Amerikkalainen Muhammed-video Innocence of Muslims ei ole mikä tahansa puheenvuoro, vaan fanaatikkojen kyhäämä islamilaista maailmaa vastaan suunnattu propaganda-ase. Tarkoituksena lietsoa konfliktin molempia osapuolia, onnistuneesti. Tällaisiahan tehdään koko ajan, välillä jotkut tiukan linjan islamistit käyttävät niitä hyväkseen. Pitäisikö kaikkien julkaisijoiden tarjoilla näitä aseita vapaasti?”

Fanaatikolla Jarla tarkoittaa ilmeisesti Terry Jonesia, joka tuli tunnetuksi Koraanin polttamishankkeestaan. Kuitenkin mukana oli myös Yhdysvalloissa asuvia kopteja, joiden kohtalo islamistisessa Egyptissä ei mediaa juurikaan kiinnosta. Ylipäänsä uskonnollisten vähemmistöjen asema islamilaisissa maissa kannattaisi muistaa, ennen kuin lähtee nimittelemään ihmisiä fanaatikoiksi.

Propaganda-aseeksi elokuva (tai lähinnä sen traileri) on harvinaisen tylsä, koska se on sen verran kehnosti tehty. Jarlan kysymykseen taas on helppo vastata. Jokainen julkaisija päättää asiasta itse omista lähtökohdistaan.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että julkaisematta jättäminen lähettää sekin viestin. Jarlan mielestä:

”En usko, että kärjistävä vihamielinen loukkaaminen ollenkaan vapauttaa islamilaisia teokratioita, vaan päinvastoin vahvistaa pimeitä ääriaineksia.”

Tässä Jarla katsoo asiaa väärästä näkökulmasta. Kärjistävät ja loukkaavat asiat ovat sananvapauden sivutuote, eli niitä löytyy aina ja niitä keksitään tarvittaessa vaikka tyhjästä. Pakistanissa nuori kristitty tyttö oli joutua lynkatuksi, kun hänen väitettiin syyllistyneen Koraanin häpäisyyn, vaikka asiassa ei ollut mitään perää.

Julkaisematta jättäminen taas kertoo taipumisesta väkivallan uhan edessä. Länsimaat ovat heikkoja eivätkä itse usko omiin arvoihinsa. Juuri tätä väkivaltaa lietsovat islamistit tavoittelevat, kun he polttavat Yhdysvaltojen lippuja ja vaativat ”kunnioitusta” profeetalleen. Todellisuudessa he eivät ole niinkään kunnioituksen perässä kuin ”rispektin”, eli alistumisen, jota koulukiusaajat odottavat uhreiltaan.

Jarlan kannattaisi myös muistaa, että islamin moraalisia, inhimillisiä ja yhteiskunnallisia puutteita pitää voida käsitellä kriittisesti. Tätä varten tarvitaan laajaa sananvapautta. Lisäksi Muslimien viattomuus -elokuvassa käsitellyt asiat ovat kaikki peräisin islamin omista lähteistä, kuten profeetan keskustelu aasin kanssa tai se, kun Muhammad nai ottopoikansa vaimon.

Jarla viittaa myös julkaisematta jätettyyn dokumenttiin Islam the Untold Story, jossa historioitsija Tom Holland tutki kriittisesti islaminuskon alkuvaiheita. Katsoin dokumentin ja siinä mielestäni päästiin varsinaiseen asiaan melko hitaasti. Tietysti dokumentti pitäisi esittää, mutta sitä ei välttämättä kannata katsoa.

Ekumeniaa

Sanoma-yhtiön lippulaiva Helsingin Sanomat ei yleensä petä, kun pitää etsiä kaikkein typerimpiä asiaan liittyviä kirjoituksia. Pääkirjoitussivulla Risto Saarinen sanoo, että muslimimaiden aloitetta uskontojen loukkaantumisen kieltämisestä kannattaa kuunnella.

Sana ”kuunnella” herättää positiivisia mielleyhtymiä etenkin niissä, jotka uskovat dialogin parantavaan voimaan. On kuitenkin vaikea uskoa, että dialogin lopputuloksena häämöttävä länsimaiden alistuminen islamilaisten maiden vaatimuksiin johtaisi mihinkään lännen kannalta myönteiseen lopputulokseen. Saarinen kuitenkin tuntuu olevan tätä mieltä:

”Sopimusneuvottelun hyöty olisi juuri siinä, että loukkauskielto parantaisi vähemmistöuskontojen ja vieraiden uskontojen asemaa maissa, joissa näitä uskontoja voidaan nykytilanteessa loukata seurauksista piittaamatta. Mitä ankarammin loukkaukset kiellettäisiin, sitä enemmän vähemmistöjen asema ainakin teoriassa paranisi.”

Saarisen näkemys edustaa äärimmäistä idealistista naiiviutta, koska muiden uskontojen pilkka ja häpäisy liittyy niin kiinteästi islamin ydinopetuksiin. Koptitaustainen Raymond Ibrahim jopa spekuloi, että loukkaamiskielto johtaisi islamin kieltämiseen.

On täysin mahdotonta ajatella, että Koraanista poistettaisiin vaatimukset väkivallan käytöstä vääräuskoisia kohtaan. Esimerkiksi Koraanin 9. suuran 29. jakeessa kerrotaan seuraavaa:

”Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.”

Käytännössä islamilaisten maiden järjestö OIC:n tavoitteiden toteutuminen merkitsisi, että lännessä sensuuri lisääntyisi ja islamilaisissa maissa jatkettaisiin kuten ennenkin. Islamilaiset maat eivät ole koskaan hyväksyneet YK:n ihmisoikeuksien julistusta eivätkä tunnusta muita uskontoja tasavertaisiksi islamin rinnalle.

Saarinen ei tunnu uskovan, että neuvotteluissa saavutettaisiin mitään merkittävää:

”Vaikka sopimukseen ei päästäisi, prosessi olisi omiaan lisäämään luottamusta valtioiden ja uskontojen välillä.”

Saarinen haluaa dialogia sen itsensä vuoksi tuloksista välittämättä, koska se on omiaan lisäämään luottamusta. Mielestäni dialogi, jossa toinen osapuoli käyttää suoraan tai peitellysti väkivallan uhkaa neuvotteluaseena, ei voi johtaa myönteiseen lopputulokseen.

3 kommenttia:

  1. Kirjoituksia, joissa kovasti ymmärretään tiettyjen kulttuurien kaduilla riehuminen riittää yllin kyllin. Itse aina tuumailen, että kenelle ne on itse asiassa suunnattu? Kansalaisille valistuskirjoitukseksi? Islamilaisille itselleen (mahtaako niitä kiinnostaa pätkääkään)? Toisille samanmielisille? Osoitukseksi että kirjoittaja ei alennu ajatuksissaan rahvaan tasolle?

    VastaaPoista
  2. Kappas, olemme kirjoittaneet samasta aihepiiristä samoihin aikoihin ja melkein samalla kuvituksella. No, asiaa olemme kirjoittaneet.

    VastaaPoista
  3. Olipa tosissaan yllättävän samanlainen kuvitus ja kirjoituskin samasta aiheesta.

    Hujan Hajattelija oli käsitellyt HS Raadin mielipiteitä, jotka ovat monesti varsin hapokkaita.

    VastaaPoista

Toivon kohteliasta ja asiassa pysyvää kommentointia.