Nobelin rauhanpalkinto EU:lle

Kun kuulin Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisestä Euroopan Unionille, en ollut uskoa korviani. Norjalainen Nobel-komitea myöntää palkinnon EU:lle, vaikka Norja ei ole edes EU:n jäsen.

Nobel-komiteaa johtaa mies nimeltä Thorbjørn Jagland, joka itse asiassa jo vuonna 2008 halusi antaa rauhanpalkinnon EU:lle. Työväenpuoluetta edustava Jagland toimi Norjan pääministerinä 1996-1997, ja tätä kautta voi luonnehtia ristiriitaiseksi. Kaksi ministeriä erosi kesken kauden skandaalien takia, ja Jaglandia itseään pilkattiin mediassa ja kuvattiin epäpäteväksi. Jaglandin hallitus erosi vuoden 1997 vaalien jälkeen, ja vuonna 2010 ryhmä historiantutkijoita arvioi hänet heikoimmaksi pääministeriksi toisen maailmansodan jälkeen.

Epäpätevyys ei kuitenkaan tarkoita, että kunnianhimoisen sosialistipoliitikon ura tyssäisi siihen. Jagland on lyhyen pääministerikautensa jälkeen toiminut ulkoministerinä ja Norjan suurkäräjien puhemiehenä. Nykyisin Jagland toimii Nobel-komitean puheenjohtajuuden lisäksi Euroopan Neuvoston pääsihteerinä.

Nobel-palkinto poliittisen aktivismin välineenä

Jaglandin kausi Nobel-komiteassa alkoi 2009, ja heti ensimmäinen valinta herätti ihmetystä, kun palkinto myönnettiin vasta kautensa aloittaneelle Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamalle. Valinnan inspiroimana New York Timesin kolumnisti Yoni Brenner kehitti termin ”thorbjorning” kuvaamaan tapaa, jossa palkinto myönnetään, ennen kuin palkittu on ehtinyt tehdä mitään merkittävää.

Nobelin palkinnon tarkoituksena ei nykyisin ole pelkästään palkita ansioituneita rauhantekijöitä tai diktatuurien rohkeita toisinajattelijoita vaan myös vaikuttaa tulevaan poliittiseen kehitykseen. Obaman edeltäjä ja kaikkien edistyksellisten vasemmistolaisten vihaama George W. Bush oli aloittanut kaksi sotaa, ja Nobel-komitea lähetti viestin Obamalle, että sodat tulisi lopettaa ja Guantanamon vankileiri sulkea.

Amerikkalaiset eivät enää aktiivisesti osallistu sotatoimiin Irakissa, mutta Afganistanissa tilanne on kuta kuinkin entisellään ellei huonompi kuin Bushin kaudella. Obama ei vastoin lupauksiaan ole sulkenut Guantanamon vankileiriä, mistä mediassa ei ole pidetty isoa meteliä. Tästä voimme päätellä, että Nobel-komitean ja erityisesti sen puheenjohtaja Jaglandin vaikuttamisyritykset eivät ole onnistuneet kovin hyvin.

Norjan Nobel-komitea on aiemminkin tehnyt ristiriitaisia valintoja. Esimerkiksi arkkiterroristi Jasser Arafat palkittiin Oslon rauhansopimuksesta, jonka velvoitteita palestiinalaisosapuoli ei pääsääntöisesti ole noudattanut. Vuonna 2007 palkinto myönnettiin hallitusten väliselle ilmastopaneelille IPCC:lle ja ”profeetta” Al Gorelle, mikä tuntuu Climategaten ja Goren propagandistisen elokuvan perusteella käsittämättömältä.

Miksi EU?

Vaikka puheenjohtaja Jagland on jo pitkään halunnut palkintoa EU:lle, kaikki Nobel-komitean jäsenet eivät ole asiasta yhtä innostuneita. Komitean jäsen Ågot Valle kertoi Aftenpostenille, että hän ei olisi äänestänyt EU:n puolesta. Valle on kuitenkin ollut jo vuoden verran sairaana eikä voinut osallistua komitean kokouksiin.

Valle toimii komiteassa Norjan Sosialistisen Vasemmistopuolueen edustajana ja valintapäätöksen aikana häntä tuurasi Oslon piispa Gunnar Stålsett. Vallen puoluetoveri, SV:n puheenjohtaja Audun Lysbakken sanoi valinnan jälkeen:

”Viime aikojen kehityksessä ei ole mitään sellaista, joka oikeuttaisi rauhanpalkinnon myöntämisen EU:lle vuonna 2012.”

”On selvää, että olemme jakaneet rauhanpalkinnon, joka vaikuttaa norjalaiseen politiikkaan.”

Rauhanpalkinto on toki luonteeltaan selkeästi poliittinen. Lysbakken kuitenkin sanoo, että maailmasta löytyy demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta taistelevia, jotka olisivat ansainneet palkinnon ennemmin kuin EU.

Todettakoon, että Norjassa kysymys Euroopan Unionista jakaa mielipiteitä. Nobel-komitean jäsen Valle on aiemmin toiminut Ei EU:lle -kampanjan varapuheenjohtajana.

Ansaitseeko EU palkinnon?

Nobel-komitea näkee lausunnossaan EU:n tärkeimpinä saavutuksina rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisen. EU on toiminut tasapainottavana tekijänä ja auttanut muuttamaan Euroopan sotien maanosasta rauhan maanosaksi.

EU:n rooli rauhanrakentajana kuuluu olennaisena osana EU:n markkinointipuheisiin, vaikka sodanjälkeinen rauhanaika perustuikin pitkälti kylmään sotaan ja supervaltojen ydinasepelotteisiin. Lisäksi käytännössä miehityksen alla eläneestä Saksasta ei millään olisi voinut enää vuoden 1945 jälkeen tulla minkäänlaista sotilaallista uhkaa kenellekään. Käsitys EU:sta rauhanprojektina on kaunopuheisesti koristeltu myytti. Aivan yhtä hyvin rauhanpalkinto voitaisiin myöntää Japanille ja Kiinalle, koska ne eivät ole sotineet keskenään vuoden 1945 jälkeen.

Kaikkein käsittämättömin perustelu on kuitenkin EU:n rooli demokratian edistäjänä. Todellisuudessa EU on olemassaolonsa ajan aktiivisesti pyrkinyt ja suurelta osin onnistunut vähentämään demokraattisesti valittujen kansallisten parlamenttien valtaa ja samalla lisäämään keskitetyn ja demokraattisen vastuun ulkopuolella toimivan byrokratian valtaa.

Nykyisin, kun jopa 80 prosenttia kaikista laeista on peräisin EU:sta, voidaan sanoa, että EU on tehnyt kansallisista parlamenteista keskitetyn byrokratian kumileimasimia, joiden tärkein tehtävä on muuntaa direktiivit kansallisiksi laeiksi muodollisesti demokratian pelisääntöjä kunnioittaen. Jaglandin ja Suomen Eurooppaministeri Alexander Stubbin kaltaisille demokratia tarkoittaa juuri tätä, eli valistuneen eliitin ylikansallista valtaa ohi ”impivaaralaisten” kansallisten ja paikallisten päätöksentekijöiden.

Ihmisoikeudet kuuluvat myös kaunopuheisuuden sarjaan. On olemassa ihmisoikeuksia ja ”ihmisoikeuksia”. Jälkimmäisiin sisältyy yleensä kantaväestölle kuuluva pakko kustantaa nämä ihmisoikeudet niille, joilla ei ole mitään velvollisuuksia vaan pelkästään oikeuksia. Jagland ja Nobel-komitea edustavat niitä jälkimmäisiä ”ihmisoikeuksia”.

Norjalaisen document.no -sivuston päätoimittaja Hans Rustad kuvaa Nobel-palkinnon perusteluja kirjoituksessaan kaksi perustelua. Rustadin mukaan historiallisten perustelujen lisäksi palkintoon sisältyy myös vaikuttamaan pyrkivä poliittinen viesti:

”Kenestä Jagland pyrkii varoittamaan? Todennäköisesti hän varoittaa Kreikan Kultaisesta aamunkoitosta tai Unkarin Jobbikista. Koskeeko varoitus myös 17,8 prosentin kannatuksen saavuttanutta Ranskan Kansallista Rintamaa, tai 20 prosentin kannattamia Perussuomalaisia tai Ruotsidemokraatteja, jotka ovat matkalla kohti 10 prosentin kannatusta? Jaglandin aiemmat lausunnot antavat aiheen uskoa, että vastaus on kyllä.”

”Varoitus siitä, joka voi mennä pieleen, jos EU hajoaa, tarkoittaa samalla myönteistä vastausta lisääntyvälle integraatiolle, joka taas tarkoittaa poliittista ja taloudellista unionia. Tämä poliittinen mielipide jättää huomiotta kansalaismielipiteen useissa osissa Eurooppaa. Tällaiselle unionille ei löydy demokraattista mandaattia.”

Rustad lisäksi toteaa, että mahdollinen EU:n hajoaminen ei johdu ulkoisista tekijöistä vaan sen sisäänrakennetuista vastakkainasetteluista. Tulevat vuodet näyttävät, tuleeko Nobelin rauhanpalkinnosta merkkipaalu EU:n historiassa vai halveksitaanko sitä osoituksena Nobel-komitean typerästä lyhytnäköisyydestä hajoavan utopiaprojektin puolustajana.