9/11-ajatuksia vuonna 2012

Olen pyrkinyt vuosittain kirjoittamaan jotakin Yhdysvaltoihin tehdyn terrori-iskun vuosipäivänä. Vaikka mitään mullistavaa uutta asiasta ei oikein voi sanoa, aina on hyvä aika tilannekatsaukselle.

Sota terrorismia vai Al-Qaedaa vastaan

George W. Bush aloitti iskujen jälkeen sodan terrorismia vastaan. Hänen seuraajansa Barack Obaman aikana terrorisminvastaisen sodan käsite on häivytetty ja on yhä enemmän epäselvää, taisteleeko Yhdysvallat ketään vastaan vai ei. Sotilaat ovat joka tapauksessa edelleen Afganistanissa edistämässä lännen ja islamilaisen maailman välistä yhteisymmärrystä.

Jos Yhdysvalloilla oli heti iskujen jälkeen suuri tarve todistaa, että islam on rauhanomainen uskonto, jonka ääriryhmät ovat kaapanneet hallintaansa, Obaman aikana on tässä suhteessa menty paljon pitemmälle. Ns. arabikevään ansiosta Muslimiveljeskunta on noussut merkittävimmäksi poliittiseksi voimaksi Egyptissä, Tunisiassa ja Libyassa, jossa länsi jopa tuki diktaattori Muammar Gaddafia vastaan taistelleita entisiä Al-Qaeda-taistelijoita.

Sama on toistumassa Syyriassa, jossa kieltämättä vastenmielinen diktaattori Bashar Al-Assad on joutunut sisällissotaan ”Vapaan Syyrian Armeijaa” vastaan. On täysin mahdollista, että tällä armeijalla on ainakin näennäisesti puhtaat jauhot pussissaan, mutta on aivan yhtä mahdollista, että kyseisen armeijan voitto johtaa Syyriassa islamistien valtaannousuun, kristittyihin ja alaviitteihin kohdistuviin vainoihin ja kristittyjen joukkopakoon. Näinhän kävi jo Irakissa, jonne Yhdysvallat toi demokratian asevoimilla.

Siinä missä George W. Bush edes yritti määritellä Yhdysvaltojen vihollisen islamilaiseksi fasismiksi, hänen seuraajansa ei tällaista edes teeskentele. Kairon puheessaan hän ylisti Al-Azharia islamilaisen oppineisuuden majakaksi ja Egyptin edistyksen lähteeksi. Hän myös sanoi, että hänellä on Yhdysvaltojen presidenttinä velvollisuus vastustaa negatiivisia stereotypioita islamista, missä niitä sitten ilmaantuukin.

Obaman puhe osoitti hänen olevan Yhdysvaltojen kaikkien aikojen islam-myönteisin presidentti, mitä ei hänen taustaansa nähden voi pitää yllättävänä. Hänen kaudellaan Lähi-itä on demokratisoitunut, mikä käytännössä tarkoittaa, että vaalit on pidetty ja islamistit ovat voittaneet. Nähtäväksi jää, millainen demokratia tästä seuraa. Algeriassa ainakin päti sanonta: ”Yksi mies, yksi ääni, yksi kerta”. Islamistit lupasivat valtaan päästyään lakkauttaa demokratian, mikä johti vajaa 200 000 ihmisen hengen vaatineeseen sisällissotaan.

Islamilaisen terrorismin jäljittelyä

Mitä tahansa norjalaisen joukkomurhaaja Anders Breivikin motiiveista sanotaankin, hänen toimintatapansa muistuttaa syyskuun 11. päivän terroristien vastaavaa. Breivik pyrki murhaamaan mahdollisimman paljon ihmisiä ja inspiroimaan muita samoin ajattelevia vastaaviin tekoihin.

Breivikin manifestissa moneen kertaan siteerattu nimimerkki Fjordman kirjoittaa viimeisimmässä kirjoituksessaan, kuinka islamilaiset terroristit ovat innoittaneet Breivikiä. Fjordmanin mukaan:

”Tiettyjen Breivikin ns. manifestin osien perusteella on selvää, että Breivik ihaili jihadistiterroristien ”marttyyrioperaatioita” ja halusi jäljitellä heidän toimintatapojaan ja asennettaan, kuten esimerkiksi heidän näkemystään terrorismista poliittisena työkaluna.”

Manifestinsa sivulla 958 Breivik pohdiskelee yhteistyötä jihadistien kanssa:

”Meillä molemmilla on sama tavoite. He haluavat hallita omia maitaan Lähi-idässä ja me haluamme hallita omiamme Länsi-Euroopassa. Tuleva kulttuurikonservatiivinen eurooppalainen hallinto karkottaa muslimit Euroopasta ja eristää islamilaisen maailman. Tämän seurauksena islamistit saavat tarvittavan sytykkeen ottaakseen vallan useissa maissa: Egypti, Saudi-Arabia, Turkki, Jordania, Syyria, Jemen, Oman, Algeria, Marokko ja muutamat muut.”

”Jihadistit tietävät tämän. Islamilainen kalifaatti on eurooppalaisille hyödyllinen vihollinen ja varmistaa Euroopan yhtenäisyyden kristittyjen kulttuurikonservatiivien alaisuudessa.”

Breivik ei kuitenkaan nähnyt, että islamistien valtaannousu tapahtuisi länsimaisten vasemmistolaisten suosionosoitusten saattelemana ja Yhdysvaltojen tuella.

Historiallisesti Breivikin fantasioissa ei ole mitään tavatonta. Eurooppalaisten ristiretket voidaan nähdä islamilaisen jihadin epäonnistuneena ja lyhytkestoisena jäljittelynä. Tulokset jäivät laihoiksi ja väliaikaisiksi, ja toisaalta ristiretkiä voidaan yhä käyttää todisteena länsimaiden vihamielisyydestä islamia kohtaan. Tämän ja islamilaiselta maailmalta saamiemme lahjojen ansiosta meidän tulee yhä tuntea syyllisyyttä ristiretkistä.

Islamilainen valehtelu

Tanskassa vieraili äskettäin pakistanilainen uskonoppinut Muhammad Tahir Ul Qadri. Hän esiintyi tanskalaisen TV2-kanavan haastattelussa ja mm. väitti, että islamilainen sharia-laki ei koske ei-muslimeja.  Lisäksi hän totesi, että hänellä ei ole mitään tekemistä Pakistania 80-luvulla hallinneen Zia Ul-Haqin aikana säädettyjen hudud-lakien kanssa. Oheisella videolla näkyy sekä alkuperäinen TV2:n haastattelu että Ul Qadrin pakistanilaiselle kotiyleisölleen esittämä versio (alkaa 2:55 minuutin kohdalla). Nämä poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Ongelma ei tässä yhteydessä ole se, että Muhammad Tahir Ul Qadri valehtelee niin, että korvat heiluvat. Ongelma on se, että kukaan ei piittaa miehen valehtelusta. Monet lännessä haluavat tietoisesti uskoa valheita ja teeskennellä, että usko valheisiin erottaa heidät islamofobeista. Muhammad Tahir Ul Qadri valehtelee, koska hänen ei tarvitse välittää kiinnijäämisestä. Pelkkä hänen puheidensa osoittaminen valheeksi todistaa islamofobiasta.