Arabijytkystä ja Yle Puheesta

Yle Puheen uudistuksesta on esitetty paljon mielipiteitä, enimmäkseen kielteisiä kuten esimerkiksi tämä Arvo Kuuselan kirjoitus, jossa kirjoittaja on närkästynyt radion urheiluohjelmien tuonnista Yle Puhe -kanavalle. Vanhana penkkiurheilijana en suhtaudu kielteisesti urheilulähetyksiin, mutta Yle Puhe -kanavalla ne ovat selkeästi väärässä paikassa.

Vaikka Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmat sisältävät luvattoman paljon vasemmistolaishenkistä asenteellisuutta, kuuntelen niitä mieluummin kuin aamu-ohjelmia, joissa musiikin seassa esitetään tyhjänpäiväistä ja tekopirteää lässytystä. Uusittu valtakunnallinen Yle Puhe on myös siirtynyt tyhjänpäiväiseen lässytykseen Olga K:n aamuohjelman myötä. Yllättäen latteudet ja mitäänsanomattomat haastattelut ilman musiikkia kuulostavat vielä huonommalta kuin latteudet musiikin kanssa.

Arabijytkyn pauloissa

Ei ole välttämättä toimittajan tai Ylen vika, jos ohjelma on huono. Politiikkaradion viimeisimmässä lähetyksessä käsiteltiin islamistiseksi syksyksi kääntynyttä arabikevättä kolmen asiantuntijan voimin. Kun islamistit saivat Egyptin vaaleissa 70 prosentin kannatuksen, on aika vaikea pitää yllä virallista narratiivia, jonka mukaan arabikevät edustaisi samanlaista demokratian auringonnousua kuin Itä-Euroopan vapautuminen kommunismista 1980-luvun lopulla.

Siksi keskustelu keskittyy islamin valkopesemiseen ja islamismi-sanan pyörittelyyn. Professori Tuomo Melasuo suorastaan närkästyy, kun luetaan liikaa Koraania eikä keskitytä yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Ohjelman asiantuntijat eivät millään suostu kertomaan kuulijoille, että islamismin nimellä tunnettu uudistusliike edustaa paluuta alkuperäiseen islamiin sellaisena, kuin se esiintyy Koraanissa ja profeetan elämästä kertovassa perimätiedossa.

Asiantuntijoille tuntuu olevan kova tarve esittää islamistit maltillisina ja korostaa sitä, että he joutuvat ”demokratiassa” toimimaan yhdessä muiden puolueiden kanssa. Etenkin Melasuo korostaa, että vallankumous alkoi nuorten maallistuneiden opiskelijoiden voimin. Melasuo on aiemmissa kommenteissaan suhtautunut erittäin optimistisesti arabikevään jälkeiseen aikaan. Kun todellisuus sitten johti poliittisen islamin voittokulkuun, asiantuntija Melasuolle jäi selvästi jotakin hampaankoloon, koska hän vertaa islamistien voittoa Perussuomalaisten jytkyyn ja löytää yhteisiä teemoja:

”Arabikevät on pikku hiljaa muuntumassa arabijytkyksi. Jos te luette näiden jytkypuolueen takana olevaa ideologista diskurssia, se ei ole kovinkaan kaukana näiden tiettyjen niin sanottujen islamististen liikeiden diskurssista ja poliittisesta kielenkäytöstä. Muutamat sanat vaan vaihdetaan niin teemat on ihan samoja.”

Tutkija Minna Saarnivaara tirskui taustalla ja oli täysin samaa mieltä Melasuon ”analyysin” kanssa. Asiantuntijoiden mukaan islam ei ole radikalisoitunut tai muuttunut mitenkään. Sen sijaan egyptiläinen yhteiskunta on. Islamin vaikutus Egyptissä on lisääntynyt ainakin, jos katselee kuvia 50-luvun lopun Aleksandiasta, jonka rannoilla myös juutalaiset uskalsivat liikkua vapaasti. Nykypäivänä kaikki pitävät itsestään selvänä, että Egypti on käytännössä "Judenrein".

Kirjoitin itse arabikevään aikana kaksi kirjoitusta (1 ja 2), joissa ennakoin islamistien lopulta syrjäyttävän Egyptin ”Facebook-vallankumouksen” keulakuvat. Vaalit osoittivat ennusteeni todeksi ja ainoa, joka minua tuloksessa yllätti, oli islamistien vaalivoiton suuruus.

Toimittaja yritti lähetyksen aikana puristaa asiantuntijoilta näkemystä ”islamofobiasta” ja siitä, onko se suurempi uhka kuin islamismi. Valitettavasti asiantuntijoilta ei tähän polttavaan kysymykseen saatu selkeää vastausta. Sen sijaan saatiin kuulla useita keinotekoisia rinnastuksia arabimaailman ja länsimaisen politiikan ilmiöiden välillä. Tavoitteena oli postmoderniin tapaan hämmentää käsitteitä kuten ”länsimaat”, joka on virallisen narratiivin mukaan puhtaasti ideologinen konstruktio paitsi silloin, kun etsitään syyllisiä islamilaisten maiden kehnoon yhteiskunnaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen. Silloin länsimainen kolonialismi kelpaa kyllä selitykseksi.

On vaikea kuvitella, mitä Arabijytkyn kolmen asiantuntijan jutustelu antaa sellaiselle, joka on seurannut vähän tai ei lainkaan arabimaiden tapahtumia. Ainakin itselleni ohjelma ei tarjonnut mitään sellaista uutta, jota suomalaiset Lähi-idän asiantuntijat eivät olisi useaan kertaan toistaneet. Melasuo muisti vielä pitää yllä Andalusia-myyttiä, jonka mukaan ”kolme uskontoa” eli rauhanomaisesti keskenään Espanjassa satojen vuosien ajan.

Ohjelman tärkein anti liittyy virallisen narratiivin muutokseen eli siihen, miten asiantuntijat tekevät islamisteista maltillisia kristillisdemokraatteja, jotka eivät ole yhtään sen vaarallisempia kuin Päivi Räsänen tai Timo Soini.