Norjan joukkomurhan motiivit

Lomani takia en ehtinyt osallistua Norjan joukkomurhasta käytyy nettikeskusteluun, joten käsittelen Anders Behring Breivikin motiiveja vasta nyt. Olen lukenut Breivikin manifestista valikoituja kohtia ja päätynyt suurin piirtein samanlaiseen johtopäätökseen kuin oheisella videolla esiintyvä videobloggaaja.

Jotta Breivikin motiiveja pystyisi analysoimaan, täytyy lukea, mitä joukkomurhaaja itse kertoo. Manifestin ongelmana on sen valtava koko (noin 1500 sivua) ja se, että suurin osa etenkin alkupuolen tekstistä on plagioitu muista lähteistä. Breivikin omia sanoja löytyy vasta manifestin loppupuolelta, jossa hän kertoo perustelut ratkaisulleen ja kertoo päiväkirjan omaisesti hirmuteon valmisteluista.

Lapsuus ja nuoruusvuodet

Breivik kasvoi keskiluokkaisessa perheessä, jossa ei ollut hänen omien sanojensa mukaan puutetta mistään.  Hänen isänsä jätti perheen, kun hän oli yksivuotias. Manifestissaan Breivik kuvailee suhdetta isäänsä sekä isäpuoleensa. Psykologi voisi etsiä selitystä Breivikin teolle epäonnistuneesta isäsuhteesta. Itse pidin ja pidän edelleen Breivikiä narsistisena psykopaattina, joka nauraen tappoi viattomia 14-18 –vuotiaita nuoria ja kuvitteli näin antavansa ratkaisevan iskun monikulttuuria kannattaville kulttuurimarxisteille.

Psykopaattikin perustelee tekonsa jotenkin ja on täysin selvää, että Breivik halusi pelastaa Norjan ja laajemmin koko Euroopan monikulttuuria kannattavilta kulttuurimarxisteilta ja heidän suosimiltaan muslimimaahanmuuttajilta.

Breivik ei kuitenkaan päätynyt tekoonsa lukemalla Jihadwatch-blogia, Fjordmania tai Gates of Viennaa. Hän oli itse kasvanut ympäristössä, jossa oli paljon islamilaisista maista muuttaneita maahanmuuttajia. Nuoruusvuosina hänellä oli pakistanilaissyntyinen kaveri nimeltä Arsalan, jonka kanssa hän oppi elämään Oslon kaduilla.

Tässä vaiheessa totean, että Breivikin nuoruuskokemukset voivat toki olla keksittyjä tai plagioituja kuten manifestin alkuosa. Itse oletan, että Breivik puhuu kokemuksistaan enimmäkseen totuudenmukaisesti. Tosin hänen nuoruuskokemuksiensa kuvaukset voivat olla jälkikäteen värittyneitä tai liioiteltuja. Breivikin nuoruuskuvaukset alkavat manifestin sivulta 1376.

Oslon maahanmuuttajaväestö elää enimmäkseen kaupungin itäosissa. Breivikin paras ystävä Arsalan eli kuitenkin Länsi-Oslossa norjalaisten keskellä, eli ainakin teoriassa hänen olisi pitänyt sopeutua Norjaan erinomaisesti. Breivik kertoo ystävästään:

”Kuten useimmat Norjassa asuvat pakistanilaiset, hän koki ristivetoa norjalaisen ja pakistanilaisyhteisön välillä. Ymmärsin varhain, että hän halveksi norjalaisia ja norjalaista yhteiskuntaa, ei siksi, että hän oli kateellinen, koska hän olisi sopeutunut jos olisi halunnut. Hän halveksi sitä, koska se edusti vastakohtaa islamilaisille tavoille.”

Breivik kertoo myös tavasta, jolla pakistanilaisnuoret suhtautuivat naisiin:

”Muslimitytöt olivat koskemattomia jopa muslimipojille. Ainoa saatavilla oleva ”hyödyke”  tässä elämänvaiheessa olivat etniset norjalaistytöt, joita kutsuttiin ”huoriksi”.”

...

”On ironista, että muslimipojat kasvatetaan suhtautumaan norjalaistyttöihin alempiarvoisina huorina. Heidän ainoa tarkoituksensa on tuottaa nautintoa, kunnes muslimipojat pääsevät 20-25 vuoden ikään, jolloin he löytävät puhtaan, ylivertaisen muslimineitsyen.”

Breivik myös kertoo luokalta ”kadonneesta” muslimitytöstä, joka ei palannut takaisin Pakistanin lomaltaan. Breivikin peruskouluaikana myös kaksi muuta muslimityttöä katosi. Breivikille ei kerrottu, miksi he eivät jatkaneet koulussaan vaan hän arvelee, että heidät joko naitettiin kotimaahansa tai  tapettiin, koska he olivat oppineet liikaa norjalaisten tavoille. 

Breivik väittää kiinnostuneensa kristinuskosta, islamista ja politiikasta muslimiystävänsä kautta. Breivik ei ymmärtänyt ystävänsä kielteistä asennetta norjalaista kulttuuria kohtaan. Hän piti koulun opetusohjelmaa huonona vitsinä. Islamista kerrottiin vain, että se oli rauhan uskonto, joka usein levisi kauppiaiden mukana. Hän pitää tätä ratkaisevana syynä, miksi hän alkoi arvostaa omaa uskontoaan ja etsiä vaihtoehtoisia lähteitä saadakseen lisää tietoa:

”Muistan, että ensimmäisen Persianlahden sodan aikana hän hurrasi kovaäänisesti aina, kun Scud-ohjus laukaistiin amerikkalaisia kohti. Tuolloin olin täysin epäpoliittinen ja tietämätön, mutta hänen täydellinen kunnioituksen puutteensa omaa kulttuuriani (ja länsimaista kulttuuria) kohtaan itse asiassa laukaisi kiinnostukseni siihen.”

Breivik ei siis muslimiystävänsä harmiksi halunnut kääntyä islamiin, vaan Breivik jopa ehdotti tälle kääntymistä kristinuskoon ja norjalaisten normien ja kulttuurin hyväksymistä.

Kadulla Breivik ja hänen muslimiystävänsä liikkuivat väkivaltaisessa katujengissä, joka takasi heille turvallisen oleskelun Oslon kaduilla ilman, että he joutuisivat ryöstetyiksi, hakatuiksi tai ahdistelluiksi. Breivik kuvailee jengiläisten toimintaa:

”Jo tuohon aikaan muslimijengit dominoivat Oslon itäosia ja kaupungin keskustaa. He myös järjestivät satunnaisesti ”ryöstöretkiä”  Oslon länsiosiin, jossa he alistivat kantaväestöön kuuluvia nuoria (kuffar) ja keräsivät heiltä Jizyaa (matkapuhelinten, käteisen rahan, aurinkolasien jne. muodossa). Muistan, että he systemaattisesti ahdistelivat, ryöstivät ja hakkasivat etnisiä norjalaisia nuoria, joilla ei epäonnekseen ollut oikeita suhteita. Musliminuoret kutsuivat norjalaisia ”perunoiksi” (poteter – halventava termi, jota muslimit käyttävät etnisistä norjalaisista). Nämä ihmiset satunnaisesti raiskasivat ns. ”perunahuoria”. 

Breivikin mukaan norjalaisnuori saattoi ilman muslimiyhteyksiä liikuskella turvallisesti vain omalla asuinalueellaan ja tietyillä Oslon keskeisillä paikoilla. Hän näki yhteytensä muslimijengeihin käytännön sanelemana pakkona. Yhteyksien avulla Breivik ystävineen pystyi liikkumaan ilman pelkoa tulla ryöstetyksi kaikkialla kaupungissa, ja ne myös takasivat Breivikille turvallisen aseman Länsi-Oslossa oman ikäryhmänsä nuorten keskuudessa.

Toisin kuin musliminuoret norjalaiset eivät muodostaneet omia jengejään. Breivikin mukaan:

”Jos etniset norjalaisnuoret tai muut ei-muslimit yrittävät luoda omia jengejään (suojelutarkoituksessa), heidät leimataan välittömästi rasisteiksi ja natseiksi. Samanaikaisesti lukuisat muslimijengit tekevät tuhansia rasistisia rikoksia etnisiä norjalaisia kohtaan. Näistä rikoksista vaietaan eikä niistä piitata, ja siten niitä suvaitaan.”

Breivik siis havaitsi jo varhain, että musliminuoret eivät sopeudu eivätkä halua sopeutua norjalaiseen yhteiskuntaan. He ja heidän vanhempansa myös enimmäkseen elivät sosiaalituilla. Nuoruuskokemustensa perusteella Breivik halusi sekä tuntea oman kulttuurinsa että etsiä syitä muslimien kielteiselle asenteelle. 

Tuohon aikaan 90-luvun lopulla ”vastajihadistisia” blogeja ei vielä ollut. Robert Spencer aloitti Jihadwatch-bloginsa vuonna 2003 ja Fjordman puolestaan omansa vuonna 2005.

Breivik politiikassa ja siirtyminen väkivallan tielle

Breivik liittyi jo 16-17 -vuotiaana Edistyspuolueen nuorisojärjestöön. Puolueen tavoitteista erityisesti maahanmuuttovastaisuus ja markkinatalousmyönteisyys vetosivat häneen. Puolueeseen kuitenkin suhtauduttiin kielteisesti. Breivik kuvailee:

”Jokainen journalisti piti puoluetta rasistisena sen maahanmuuttovastaisen ohjelman takia. Edistyspuolue joutui jatkuvien hyökkäysten kohteeksi kaikkien mediaorganisaatioiden, kansalaisjärjestöjen ja muiden poliittisten puolueiden taholta. Heitä kutsuttiin rasisteiksi ja natseiksi sekä leimattiin ”fasistisioiksi”.”

Breivik itse oli nuoruusaikana tutustunut myös vasemmistolaiseen ja antirasistiseen poliittiseen toimintaan, ja oli tätä kautta oppinut halveksimaan siihen liittyvää tekopyhyyttä. Breivik kuitenkin nopeasti pettyi politiikan todellisuuteen:

”Jo varhain minulle tuli selväksi, että yhteiskunnan tekopyhyys oli vallitsevaa ja ylivoimaista. Aloin nähdä yhteyden islamin, länsimaisen median, äärivasemmiston ja hallituksen välillä.”

Breivik tutustui lähes kaikkiin mahdollisiin poliittisiin ideologioihin. Tuossa vaiheessa (90-luvun loppu) hänelle myös selvisi, että hän ei ollut koulussa oppinut mitään merkittävää islamista.

Suunnilleen vuonna 2000 hän totesi, että demokraattinen kamppailu Euroopan islamisoitumista ja eurooppalaista monikulttuurisuutta vastaan oli hävitty.  Breivik sanoo:

”Heti, kun tajusin tämän, päätin etsiä vaihtoehtoisia vastustamiskeinoja. Protestointi tarkoittaa, että olet eri mieltä. Vastarinta tarkoittaa, että aiot lopettaa kehityksen. Päätin liittyä vastarintaliikkeeseen.”

Pettymyksekseen Breivik ei löytänyt yhtäkään kulttuurikonservatiivista, kristittyä ja jihad-vastaista vastarintaliikettä. Breivik kuitenkin löysi lopulta internetistä serbialaisia kulttuurikonservatiiveja. Heidän avullaan hän sai yhteyden useisiin henkilöihin eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2002 Breivik yhdessä nettikontaktiensa kanssa perusti Temppeliritarien järjestön.

23-vuotiaana Breivik oli siis todennut ongelman norjalaisessa yhteiskunnassa, yrittänyt osallistua politiikkaan ja todennut poliittisen vaikuttamisen turhaksi. Mitään ”vastajihadistien” alakulttuuria lukuisine ”vihablogeineen” ei ollut olemassa, kun Breivik aloitti iskunsa valmistelun.

Breivikiltä kysytään hänen manifestistaan löytyvässä ”haastattelussa”, mikä yksittäinen tapahtuma sai hänet siirtymään väkivaltaiseen toimintaan:

”Minulle henkilökohtaisesti ratkaiseva tapahtuma olivat hyökkäykset Serbiaan (NATO:n pommitukset 1999) useita vuosia aikaisemmin.”

Breivik myös luettelee muita uskoaan vahvistaneita tapahtumia kuten Norjan hallituksen suhtautumisen Muhammad-pilakuvakriisiin ja Nobelin palkinnon myöntämisen ”islamilaiselle terroristille” (Jasser Arafat). Breivikin mukaan Norjan media ja hallitus antautuivat islamille jo Salman Rushdien tapauksen jälkeen (vuonna 1989).

Oliko Breivikin toiminta rationaalista?

Terrorismi on sodankäynnin taktiikka, jolla on poliittisia tavoitteita. Breivikin terroriteon rationaalisuus hänen omista lähtökohdistaan on riippuvainen siitä, millaiset seuraukset hänen teollaan on. Islamilaisen terrorismin tarkoituksena on sekä vahvistaa islamilaista yhteisöä että herättää pelkoa vääräuskoisissa. Näistä lähtökohdista sitä voi pitää rationaalisena toimintana, vaikka terrori-iskut johtaisivatkin vastareaktioon. Esimerkiksi Madridin junaiskujen jälkeen espanjalaiset äänestivät sosialistit valtaan. Nämä vetivät Espanjan joukot pois Irakista, eli terrori-isku tavallaan saavutti poliittiset tavoitteensa.

Breivikin tekoa voi pitää islamilaisen terrorismin peilikuvana, mutta voiko sitä pitää rationaalisena, jos teon seurauksena Breivikin tärkeinä pitämien asioiden julkinen edistäminen muuttuu entistä vaikeammaksi. Norjassa Työväenpuolueen kannatus on noussut gallupeissa ja maahanmuuttovastaisen Edistyspuolueen puolestaan pudonnut.

Breivik kuitenkin menetti täysin uskonsa Edistyspuolueen kykyyn estää Norjan islamisoituminen:

”Edistyspuolueen kaltainen maltillinen kulttuurikonservatiivinen puolue ei pysty ratkaisemaan tärkeimpiä ongelmiamme, koska puoluetta pilkataan avoimesti ja muut puolueet eristävät sen yhdessä yhtyneen mediasektorin kanssa.”

”Edistyspuolue on osa ongelmaa, koska he jatkuvasti antavat Norjan kansalle valheellista toivoa ja siten auttavat pitämään kansan rauhallisena.”

”Ennustan, että norjalainen media hyökkää Edistyspuoluetta vastaan ja yrittää heikentää sitä...Tämä ei ole huono asia, koska näin kasvava määrä norjalaisia menettää uskonsa demokraattiseen muutokseen ja turvautuu mieluummin aseelliseen vastarintaan.”

Breivik katsoo siis rauhanomaisen vaikuttamisen turhaksi ja jopa haitalliseksi. Siksi ainoa vaihtoehto on tehdä terrori-isku ja yrittää rohkaista mahdollisimman monia muita norjalaisia aseelliseen vastarintaan. Tätä käsitystä voi pitää mielipuolisena, mutta on ilmeistä, että Breivik itse uskoi näin.

Breivik ei pitänyt vallitsevasta todellisuudesta eikä siitä, mihin nykyinen poliittinen kehitys vääjäämättä johtaa, eli Norjan alkuperäisväestö ei enää tulevaisuudessa ole enemmistönä omassa maassaan. 50-70 vuoden sisällä muslimit muodostaisivat hänen mielestään enemmistön.

Johtopäätös

Iskun jälkeen mediassa on esiintynyt paljon sormella osoittelua milloin ”vastajihadistien” verkostoa ja milloin maahanmuuttokriittisiä kohtaan. Vastuuta Breivikin teosta on yritetty vierittää ”vihapuheita” levittävien äärioikeistolaisten ja islam-vastaisten voimien kontolle. Selvästi tällainen syyttely on tarkoitushakuista ja sen tarkoituksena on loata maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevat tahot.

Breivikin manifestista kuitenkin selviää, että miehen kehitys joukkomurhaajaksi tapahtui mistään väitetystä vihapuheesta riippumatta. Breivikin nuoruuden kokemukset, hänen pettymyksensä politiikkaan ja usko omaan kykyynsä ratkaista koko länsimaita vaivaava ongelma yhdellä iskulla tekivät hänestä 77 ihmisen murhaajan.

Breivik oli monikulttuurisen yhteiskunnan tuote. Hän oli nähnyt maahanmuuton seuraukset ruohonjuuritasolta eikä hän niiden perusteella voinut uskoa vakuutteluja islamin rauhanomaisuudesta tai monikulttuurisen yhteiskunnan ihanuudesta. Jos ”vihapuheen” levittäjät ovat syyllisiä, vielä enemmän voi syyttää niitä, jotka jättävät totuuden kertomatta maahanmuuttajaväestön rikollisuudesta ja heidän aiheuttamista kustannuksista veronmaksajalle. Jos islamista annetaan kaunisteltu kuva koulukirjoissa ja tiedotusvälineissä, onko ihme, jos totuutta aletaan etsiä vaihtoehtoisista lähteistä?

Monikulttuurikokeilun kannattajat ja siitä itselleen moraalisia irtopisteitä keräävät ihmiset ovat yleensä täysin sokeita maahanmuuton aiheuttamille ongelmille eivätkä piittaa ihmisistä, jotka joutuvat ne kohtaamaan. Jotkut ovat jopa niin röyhkeitä, että nimittelevät ”arjen monikulttuurissa” eläviä kantaväestön edustajia rasisteiksi, jos nämä erehtyvät valittamaan. Tällöin ”äärioikeiston” nousu vaaleissa ei ole syy vaan seuraus siitä, että valtavirran puolueet kieltäytyvät kuuntelemasta suuren äänestäjäjoukon huolia.

Toisaalta niiden, jotka joutuvat Breivikin teon takia aiheettomasti syyllistetyksi, ei kannata liikaa yrittää puolustautua syytöksiltä. Ennemmin kannattaa keskittyä ajamaan sellaisia asioita, jotka ovat saavutettavissa ja joista on eniten hyötyä yhteiskunnalle. Liioittelu, kaikkiin suuntiin hutkiminen ja yritykset todistaa suvaitsevaisina itseään pitäville oma puhtautensa vievät huomion pois itse asiasta.