Sallittua vihapuhetta

Sanasta vihapuhe on tullut alkavan syksyn muoti-ilmiö. Sitä käyttävä osoittaa muille kuuluvansa suvaitsevaisiin ja edustavansa älyllistä eliittiä. Toisaalta vihapuhe voi olla myös hyväksyttyä ja suorastaan hyveellistä. Tämä on kuitenkin riippuvainen siitä, kuka on vihapuheen kohteena.

Blondi ajattelija

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstan kirjoituksista löytyy usein sallittua vihapuhetta. Viimeksi Jemima Repo -niminen nuori politiikan tutkija kertoi äärioikeistonajatuksista. Jemiman mukaan naisviha kytkeytyy äärioikeistolaiseen ajatteluun:

”Äärioikeistolaiset ajattelevat, että vain perinteinen patriarkaalinen yhteiskunta voi taata Euroopalle heidän ajamansa rodullisesti ja kulttuurisesti yhtenäisen tulevaisuuden, jossa naiset synnyttävät "puhdasrotuisia" lapsia ja miehet tekevät "miesten työt".”

Jemiman väite on argumenttina puhdas olkiukko ja peitelty natsikortti. Jemima myös vääristelee norjalaisen bloggari Fjordmanin sanomisia. Jemiman mukaan:

”Fjordman katsoo naisten ja feministien toimivan järjenvastaisesti ja olevan herkkätunteisia sekä väittää tämän olevan yksi syy Euroopan "itsetuhoiseen maahanmuuttopolitiikkaan".”

Fjordman on kyllä kirjoittanut miesten ”feminisoinnista” ja siitä, kuinka feministit pyrkivät esittämään miesten perinteiset maskuliiniset hyveet kielteisessä valossa. Löysin pikaisella googletuksella yhden Fjordmanin artikkelin, jossa hän arvosteli länsimaista feminismiä. Fjordman sanoo:

”Länsimaiset feministit ovat kehittäneet uhriutumiskulttuurin, jossa poliittista valtaa hankitaan pönkittämällä statusta uhrihierarkiassa. Monella tapaa tämä on poliittisen korrektiuden ydin. He ovat myös vaatineet ja onnistuneet vaatimuksissaan kirjoittaa historia uudelleen korjatakseen väitetyn puolueellisuuden historiankirjoituksessa. Heidän maailmankuvansa on päässyt koulujen opetusohjelmaan. He ovat käytännössä saavuttaneet hegemonian tiedotusvälineissä ja onnistuneet leimaamaan arvostelijansa ”kiihkoilijoiksi”. He ovat myös onnistuneet muuttamaan käyttämäämme kieltä, jotta se olisi vähemmän loukkaavaa. Radikaalit feministit ovat poliittisen korrektiuden etujoukkoa.”

Fjordmanin mukaan muslimien ovat tulleet lännessä valmiiseen pöytään ja löytäneet oman asemansa uhrihierarkiassa. Muslimimiehet voivat olla patriarkaalisia sikoja mutta he ovat yhtä lailla sortavan valkoihoisen heteromiehen uhreja. Fjordman myös siteeraa amerikkalaista Phyllis Chesleriä, joka kirjassaan ”Death of Feminism” sanoo, että liian monista länsimaisista feministeistä on tullut ”pelkurimaisia laumaeläimiä ja synkkiä totalitaristisia ajattelijoita”.

Jemima Revon artikkeli osoittaa Fjordmanin väitteen todeksi. Hänen kelvoton kirjoituksensa kelpasi maan johtavan päivälehden mielipidesivulle.

Suosittelen myös lukemaan Henry Laasasen vastineen Jemima Revon kirjoitukseen. Siinä Laasanen toteaa:

”Islamvastaisten tahojen keskeinen argumentti on islamin epätasa-arvoisuus naisia kohtaan...”

”Äärioikeisto on voimakkaan feminismivastaista, mutta eivät he turvaudu argumentaatiossaan naisvihaan, vaan naisten puolustamiseen. Feminismivastaisuus on eri asia kuin naisviha.”

Tanskalainen Lars Hedegaard on myös ihmetellyt, miksi naiset usein kannattavat puolueita, jotka haluavat lisätä maahanmuuttoa islamilaisista maista. Hedegaardin mielestä naiset eivät hyväksy muslimien maahanmuuttoa naiiviuttaan tai ideologisista syistä. Hedegaard väittää provokatiivisesti:

”Kun naiset avaavat tietä sharialle, he haluavat sitä. He eivät halua vapautta, koska he pitävät alistumisesta ja alistamisesta.”

Hedegaardin väite ei tietysti pidä paikkaansa useimpien länsimaisten naisten tai edes feministien osalta. Ruotsissa haastateltiin islamiin kääntyneitä länsimaalaisia naisia. Haastattelujen perusteella käännynnäiset ovat mieltyneitä islamilaiseen perhekäsitykseen, jossa miehen tehtävänä on olla järkevä ja looginen, kun taas nainen on tunteellinen ja huolehtiva. Tämä tarkoittaa, että naisen tehtävä on huolehtia lapsista ja kodista, kun taas mies tekee työtä ja tuo leivän pöytään.

Jemiman tarkoituksena ei tietysti ollut analysoida ”äärioikeiston” ajattelua vaan pelkästään heittää kuraa ”hyvien vihollisten” päälle. Tämä paljastuu hänen kirjoituksensa viimeisestä kappaleesta:

”Rasismi, jonka varaan äärioikeistolainen ajatusmaailma nojaa, on kytkeytynyt vahvasti moneen muuhun viha-aatteeseen, eikä sitä vastaan voi kamppailla puuttumatta äärioikeiston naisvihaan ja antifeminismiin. Ne ovat vaarallisia aatteita, joista täytyy sanoutua irti samaan tapaan kuin rasismista.”

Feminismi itsessään on viha-aate, mutta siinä viha on sosiaalisesti hyväksyttyä, koska se kohdistuu ”hegemoniseen heteropatriarkaattiin”. Äärioikeistolaiset ovat hylkiöitä, jotka voidaan huoletta liittää kaikkeen mahdolliseen vihaan, koska se palvelee feminismiä. Totuudesta ei niin tarvitse välittää.

Kansallislaulun vaarat

Heteropatriarkaatti uhkaa myös koululaisia ainakin dosentti Taru Leppäsen mukaan. Hän väittää, että erityisesti isänmaalliset laulut voivat sisältää läheisesti vihapuhetta muistuttavia piirteitä.

Leppänen myös toteaa, että suomalaisuuden esittäminen maskuliinisena ja sen kytkeminen väkivaltaan ei edistä peruskoulun opetussuunnitelman toteutumista. Iltalehden mukaan:

”Peruskoulun opetussuunnitelman arvopohjana ovat muun muassa ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia ja monikulttuurisuuden hyväksyminen.”

”Leppänen esittää ongelmaan ratkaisuksi, että musiikin oppitunneilla ja oppikirjoissa nostettaisiin nationalismin, sukupuolen ja väkivallan teemoja esille ja käsiteltäisiin niitä kriittisesti oppilaiden kanssa.”

Kaikki totalitaristiset ideologiat pyrkivät vaikuttamaan lapsiin eikä Leppäsen edustama radikaali feminismi poikkea muista vastaavista edukseen. Tosin useimpien tavallisten suomalaisten mielestä Leppäsen mielipiteet kertovat vakavasta vieraantumisesta todellisuudesta. Kuitenkin Leppänen on saanut Suomen Akatemialta apurahaa omiin tutkimuksiinsa.

Leppänen on tutkinut akatemian rahoituksella ”Sukupuolten tuottamista lasten kulttuureissa”. Nimimerkki Tiedemies oli omassa kirjoituksessaan lievästi närkästynyt tästä ja kysyy mielestäni aiheellisesti, mitä yhteiskunnallista tarkoitusta lopultakin palvelee se, että tällaista tutkimusta rahoitetaan.

Kansallisen identiteetin murtaminen

Yritän vastata tähän kysymykseen. Sukupuoliroolit ja perinteinen kansallinen identiteetti koetaan tietyissä poliittisissa ja akateemisissa piireissä uhaksi suvaitsevaisuudelle ja monikulttuurille. Tämä on itse asiassa ilmaistu jo peruskoulun opetussuunnitelmassa, jossa pyritään edistämään ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, demokratiaa ja monikulttuurin hyväksymistä.

Siksi häiritsevästä maskuliinisväritteisestä kansallisesta identiteetistä pyritään pääsemään eroon. Erityisesti Perussuomalaisten suuri kannatus koetaan uhaksi.

Tästä syystä Suomen Akatemia valitsi Inari Sakki (o.s. Mattsson) -nimisen tutkijan akatemiatutkijaksi, joka saa akatemialta palkkaa ja tutkimusrahoituksta. Sakin tavoitteena on tutkia ansallisia historiakäsityksiä, kollektiivisia tunteita ja äärioikeiston kannatusta. Helsingin Yliopiston sivuilta käy ilmi, miten Sakki aikoo toteuttaa tutkimuksensa:

”Kokeellisessa tutkimuksessa suomalaisille esitetään esimerkiksi muistoja toisen maailmansodan aikaisista Karjalan nälkäleireistä ja ruotsalaisille Ruotsin natsiyhteyksistä ja pakkosterilisaatioista.”

Tästä tulee ensimmäisenä mieleen Stanley Kubrickin elokuva Kellopeli Appelsiini, jossa päähenkilöä yritettiin vieroittaa väkivallasta pakottamalla hänet katsomaan väkivaltaa valkokankaalta.

Yliopiston sivuillla kerrotaan myös, mistä esikuvat löytyvät:

”Muun muassa Saksassa tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että tällainen manipulaatio herättää kollektiivisia häpeän ja syyllisyyden tunteita, joilla on Sakin mukaan yhteys myönteisempiin käsityksiin ulkoryhmiä – esimerkiksi maahanmuuttajia – kohtaan.”

Suomalaisista siis yritetään väkisin tehdä suvaitsevaisia samantapaisilla keinoilla, joilla saksalaisia on yritetty saada ja osin saatukin tuntemaan syyllisyyttä natsismista ja häpeämään omaa historiaansa. Jo klisheeksi muodostunut orjalaivojen terva ei siis enää riitä, vaan tuleville koululaisille pyritään esittämään Suomen historia negatiivisessa valossa, jotta he olisivat suvaitsevaisia ja suhtautuisivat myönteisesti maahanmuuttajiin.

Väärää tietoisuutta siis pyritään tosissaan kitkemään. Vastauksena Tiedemiehen retoriseen kysymykseen sanon, että sekä Sakin että Leppäsen tutkimukset palvelevat valtion virallista politiikkaa eli ovat yhteiskunnallisesti perusteltavissa. Kokonaan toinen asia on, ymmärtääkö tavallinen suomalainen, että hänen maksamiaan verorahoja käytetään mitätöimään asioita, joita hän mahdollisesti pitää arvokkaina ja kunnioitusta ansaitsevina.