Hanna Leivonniemi kannattaa sensuuria

Suomen Kuvalehdessä julkaistiin viime viikolla toimittaja Hanna Leivonniemen vihakirjoitus Terrorismia suomalaiseen tyyliin – anonyymia vihapuhetta verkossa. Siinä Kepan Kumppani-lehdessä aiemmin kirjoittanut vihervasemmistolainen toimittaja ilmoittaa selkeästi kannattavansa sensuuria.

”Oikeusministeriö selvittää parhaillaan laittomien verkkoviestien suitsimista lailla. Keskustelupalstojen ylläpitäjille harkitaan velvollisuutta valvoa palstojensa kirjoittelua. Kunniaa loukkaava ja rasistinen aineisto pitäisi poistaa rangaistuksen uhalla.”

”Kannatan ehdotusta lämpimästi.”

Leivonniemi viittaa Ylen 3.10.2010 esittämään Inhimillinen tekijä -ohjelmaan, jossa Akuliina Saarikoski ja Minna Sirnö kertoivat omia kokemuksiaan internetin vihakirjoituksista. Ensin mainittu tosin on itse yksi internetin pahimmista vihakirjoittajista, joka kuitenkin useimmiten onnistuu lähinnä herättämään säälin sekaista myötätuntoa tarkoituksellisen provosoivilla kirjoituksillaan.

Minna Sirnö puolestaan on kansanedustaja, jonka kunnian loukkaamisesta tamperelainen herrasmieshistorioitsija Seppo Lehto tuomittiin kahden ja puolen vuoden vankeuteen. Lehto kärsii tällä hetkellä tuomiotaan Kylmäkosken vankilassa.

Suomalaisia terroristeja

Pöyristyttävintä Leivonniemen kirjoituksessa ei ole se, että hän kannattaa sensuuria. Leivonniemi rinnastaa häpeämättömästi nettikirjoittelijat islamilaisiin terroristeihin. Leivonniemi myös nielee Oikeusministeriön lakiesityksen köykäiset perustelut koukkuineen päivineen:

”Pahimmillaan pelko vaikuttaa jopa kokonaisen kansakunnan toimintaan, jos poliitikot eivät pelon vuoksi uskalla ajaa joitain asioita tai tekevät harkitsemattomia päätöksiä.”

Poliitikkojen harkitsemattomat päätökset näkyvät typerinä lakeina, joita nykyhallitus on saanut aikaiseksi ihan ilman nettiterroristien aiheuttamaa pelkoa. Leivonniemen mainitseman Oikeusministeriön lakiehdotuksen hyväksymistä voi pitää harkitsemattomana päätöksenä, jonka seurauksena keskustelu vaikenee ja maahan saadaan taas lisää sananvapausrikollisia.

Joku voisi sanoa, että poliitikon pitääkin pelätä äänestäjiään. Parempaa kannustinta ajaa valitsijoiden etua tuskin on olemassa. Kun keskustelu vaiennetaan, poliitikon ei enää tarvitse pelätä äänestäjiään yhtä paljon kuin ennen.

Toimittaja sananvapauden asialla

Ennen Leivonniemen pläjäystä useimmille nettisensuurikeskustelua seuranneille on ollut selvää, että osa toimittajista kannattaa sensuuria. Internetin vapaa tiedonvälitys ja mielipiteenvaihto uhkaa perinteisen median toimittajien arvovaltaa ja asemaa portinvartijana. Internetissä toimittajakin saa huonosta kirjoituksestaan ansaitsemansa palautteen. Leivonniemen onneksi Suomen Kuvalehden nettisivuilla ei ole kommentointimahdollisuutta.

Toimittaja ei kuitenkaan voi kannattaa sensuuria teeskentelemättä samalla kannattavansa sananvapautta. Myös Leivonniemi tekee näin siteeraamalla Parnasso-lehteen kirjoittanutta Janne Saarikiveä:

”Suurin mahdollinen sanavapaus voi toteutua vain siellä, missä ihmiset harkitsevat jokaista sanaansa.”

Rangaistuksen uhalla ihminen saadaan harkitsemaan jokaista sanaansa, kuten kommunistidiktatuurien kokemusten perusteella tiedämme. Saarikiven lausunto on järjetön, koska hänen kuvailemansa sananvapaus voi toteutua vain totalitaristisessa diktatuurissa. En tosin ole lukenut Parnasson artikkelia, joten on täysin mahdollista, että Leivonniemi on irrottanut Saarikiven lauseen asiayhteydestään.

Sirnön käyttäytymisen taas voi selittää uhriutumisella, johon käytännössä voivat turvautua vain naispoliitikot. Sirnö itse hallitsee vihakirjoitukset, kuten tämä esimerkki osoittaa. Vihervasemmistolainen ei osaa kirjoittaa syyttämättä jotakin yksilöä tai ryhmää rasismista, homofobiasta, seksismistä tai Sirnön viimeisimmän kirjoituksen tapaan ”fundamentalismista” ja ihmisvihasta.

Itse olen tosin sitä mieltä, että Sirnö löytää helpoiten fundamentalistin katsomalla peiliin. Inhimillinen tekijä -ohjelmassa esiintyneet Sirnö ja Saarikoski eivät ole mitään toisinajattelijoita, jollaisena Sirnö tuntuu itseään pitävän, vaan eräänlaisia valtioradikaaleja, joiden ajatukset edustavat valtaideologian radikaalimpaa versiota. He ovat vallanpitäjien kannalta vaarattomia, koska heidän avullaan valtaideologia saadaan näyttämään maltilliselta, vaikka se ei sitä olisikaan.

Artikkelinsa lopussa Leivonniemi viittaa naispuolisten maahanmuuttotutkijoiden uhriutumiseen:

”Aiemmin syksyllä lehdissä oli juttuja siitä, että maahanmuuttoa tutkineet tutkijat eivät halunneet kommentoida maahanmuuttokysymyksiä omalla nimellään mediassa, koska heitä uhkailtiin.”

Kirjoitin itsekin asiasta viime maaliskuussa otsikolla Rasismitutkijat tekeytyvät uhreiksi. Kirjoituksen jälkeen sain postia eräältä alalla toimivalta. Hänen mukaansa ”nettiterroristit” eivät ole maahanmuuttoon liittyvän tutkimuksen todellinen ongelma vaan alalla vallitseva ideologinen puhdasoppisuus. Väärästä näkökulmasta tehty tutkimus tai keskustelu väärien ihmisten kanssa voi johtaa vakaviin seuraamuksiin kuten tutkimusrahojen epäämiseen, painostukseen ja suoranaiseen uhkailuun.

Leivonniemi äityy leikkisäksi loppulauseessaan:

”Tehokasta toimintaa kotoisilta terroristeiltamme.”

Mitä enemmän Leivonniemen kaltaisille annetaan palstatilaa, sitä vähemmän lehtiä luetaan.

Mikä maa, mikä kaupunki?

Kuvassa on lakana jostakin mielensoituksesta. Ratikkapysäkin merkeistä voi päätellä, mistä maasta ja mistä kaupungista on kyse. No Pasaran! -blogissa kerrotaan, että amerikkalaisista 47 prosenttia pitää Obamaa parempana presidenttinä kuin George W. Bushia. 45 prosenttia on eri mieltä. Vuosi sitten ero oli 23 prosenttiyksikköä Obaman hyväksi.

Kyseisessä blogissa myös arvellaan, että Demokraattien ei seuraavissa vaaleissa kannattaisi enää hyökätä Bushin kimppuun. Obama ei siis enää voi syyttää ongelmistaan Bushia, vaan hänen on kannettava niistä itse vastuu. Politiikassa asiat muuttuvat nopeasti, ja ihmisten muisti on lyhyt.

Henkilökohtaista ja poliittista

Ruotsin vaalikohu ei ota laantuakseen. Äskettäin Ruotsindemokraattien valtiopäiväedustajat marssivat ulos valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksesta, koska he eivät pitäneet pappina toimineen Tukholman hiippakunnan piispa Eva Brunnen saarnasta.

Ne, jotka lukivat asiaa koskevan uutisen Helsingin Sanomista, saivat tietysti asialle lehden linjaan sopivan selityksen. Todellisuudessa Ruotsindemokraatteja ärsytti saarnan kohta, jossa Brunne otti kantaa vaalitulosta ja Ruotsindemokraatteja vastaan Tukholmassa mieltään osoittaneiden puolesta:

”Eilisiltana useita tuhansia ihmisiä kokoontui Tukholmassa ja maan muissa osissa osoittamaan mieltään. He huusivat halveksuntaansa niille, jotka tekevät eroja ihmisten välille. Sille rasismille, jonka mukaan sinä et ole samanarvoinen kuin minä. Sinulla ei ole samoja oikeuksia kuin minulla. Sinä et ole tarpeeksi arvokas elämään vapaudessa ja tämä vain siksi, että olemme sattuneet syntymään eri puolilla maailmaa. Ei ole demokratian arvon mukaista tehdä eroa ihmisten välille.”

Piispa Brunne liittyi siis ruotsalaismedian johtamaan kuoroon paheksumaan yhdessä Ruotsindemokraatteja. Brunne käytti saarnaansa ilmaistakseen poliittisen mielipiteensä ja antaakseen tukensa Ruotsindemokraatteja vihaaville mielenosoittajille

. Ei ole mitenkään tavatonta, että papilla tai piispalla on poliittisia mielipiteitä. Joku voi kuitenkin olla sitä mieltä, että valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksen saarnassa ei ehkä kannattaisi esitellä omaa poliittista oikeaoppisuuttaan.

Eva Brunne on nimittäin taustaltaan sosialidemokraatti, sillä hänellä on ollut useita kirkollisia luottamustehtäviä puolueen palveluksessa. Brunne on myös Ruotsin ensimmäinen avoimesti lesbo piispa. Hän elää rekisteröidyssä parisuhteessa pappi Gunilla Lindenin kanssa.

Brunne väitti tulkinneensa saarnassa evankeliumia nykyaikaan sopivalla tavalla. Hän kuitenkin teki henkilökohtaisesta poliittista ja poliittisesta henkilökohtaista. Brunnen tausta ja hänen saarnansa sisältö kertovat, miten Ruotsin valtaideologia eli moderni vasemmistoliberalismi vaikuttaa Ruotsin kirkon sisällä.

Enemmän kuin yhden kirjan lukija

Helsingin Sanomien kolumnisti Johanna Korhonen moittii kolumnissaan yhden kirjan omistajia, joita hänen sanojensa mukaan tapaa kaikkialla. Kirjoituksen rivien välistä on luettavissa, että Korhonen itse ei kuulu heihin vaan häneltä löytyy hyllystä useita kirjoja. Korhonen pitää siis itseään kehittyneempänä ihmisenä kuin näitä yhden kirjan lukijoita.

Korhonen on piispa Eva Brunnen tavoin tehnyt henkilökohtaisesta poliittista ja poliittisesta henkilökohtaista. Korhonen on lesbo ja elää parisuhteessa naisen kanssa. Hän haastoi työnantajansa Alma Median oikeuteen syrjinnästä ja sai oikeudelta muhkeat 80 000 euron vahingonkorvaukset. Usean kirjan omistaminen kannattaa näköjään myös taloudellisesti.

Korhosen kirjoituksen pahiksena toimii ”Vähältä-piti-arkkipiispa” Miikka Ruokanen, joka Korhosen mukaan oli sanonut kirkon olevan vaarassa, koska länsimaiden valtakulttuurien vaikutus mädättää kirkkoa sisältä päin. Ruokanen on tosiaan sanonut näin Lapuan hiippakunnan synodaalikokouksessa pitämässään puheessa 29.9.2010.

Kirjoituksensa alussa Ruokanen toteaa:

”Ajan "postmodernistinen" henki kirkossa vähättelee, suorastaan halveksuu oppia ja opillisuutta. "Ei oppi ole tärkeä, elämä ja rakkaus ovat olennaisia." Varmoja väitteitä vältetään ja arvostellaan. Kaikenlainen "dogmaattisuus" on pahasta.”

Ruokanen siis arvostelee kirkon sisälle soluttautunutta modernia vasemmistoliberalismia. Ruokanen sanoo liberaalien teologien kiinnittävän paljon huomiota sekulaareihin teemoihin ja ottaa esimerkiksi sukupuoli-identiteetin. Hän toteaa, että Suomessa keskustelu ei tule pysähtymään sukupuolineutraaliin avioliittoon. Hän käyttää esimerkkinä Ylioppilaslehden kirjoitusta, jossa vaaditaan polyamoristen (=lukumääräneutraalien) avioliittojen sallimista.

Ruokanen väittää myös:

”Mikäli Suomen kirkko seuraa Ruotsin kirkon mallia ja omaksuu mitä todennäköisimmin meilläkin säädettävän lain ns. sukupuolineutraalista avioliitosta, ajanoloon ne, jotka vielä opettavat perinteistä kristillistä avioliittoa, tullaan kriminalisoimaan: heidän opetuksensa "edistää epätasa-arvoa, loukkaa ihmisoikeuksia, on diskriminoiva".”

Tämä on jo toteutunut naispappeuden vastustajien kohdalla. Heitä kirkko on jo hiljalleen heittämässä ulos. Ruokanen kysyy:

”Ennen pitkää joudumme kysymyksen eteen: Onko tulevaisuudessa enää uskonnonvapautta niille, jotka pitäytyvät Raamatun mukaiseen oppiin kristillisestä avioliitosta?”

Moderni vasemmistoliberalismi on lopputuloksen tasa-arvoon pyrkivä vasemmistolainen ideologia, jonka tavoitteena on luoda ihanneyhteiskunta ilman hegemoniseen valta-asemaan perustuvaa syrjintää. On täysin perusteltua pelätä, että vain perinteisen kristillisen avioliittokäsityksen hyväksyvät papit ajetaan samalla tavalla marginaaliin kuin naispappeuden vastustajat. He voivat lisäksi joutua syytteeseen syrjinnästä maallisessa tuomioistuimessa, kuten yhteistyöstä naispappien kanssa kieltäytyneet ovat jo saaneet kokea.

Olen tässä blogissa kirjoittanut paljon modernin vasemmistoliberalismin ristiriidasta perinteisen sananvapauden kanssa. Moderni vasemmistoliberalismi ei siis todellisuudessa ole mitään liberalismia, koska se on luonteeltaan totalitaarista eikä se salli omatunnon vapautta. Se pakottaa myös ei-valtiolliset organisaatiot noudattamaan omaa täydellisen syrjimättömyyden periaatettaan.

Korhosen kirjoituksesta löytyy myös hyvis. Hän on Helsingin piispa Irja Askola, joka puhui Turun kulttuurifoorumissa ”erimielisyyden etiikasta”. Sitä tarvitaan, jotta ihmiset voivat olla eri mieltä mutta silti kunnioittaa toisiaan ja käyttäytyä asiallisesti.

Askolan ”erimielisyyden etiikka” kuulostaa kauniilta mutta kertoo vain modernien vasemmistoliberaalien omista preferensseistä. He uskovat dialogiin sinänsä, eivät dialogin lopputulokseen. ”Erimielisyyden etiikan” mukaan kaikki ovat tasapuolisesti oikeassa. Kiellettyä on ainoastaan sanoa, että toinen on väärässä. Tällainen ei kuulu Korhosen peräänkuuluttamaan ”sivistykseen”.

Sivistyksen rappio

Paradoksaalisesti ne, jotka peräävät sivistystä, eivät itse aina käyttäydy erityisen sivistyneesti eri mieltä olevia kohtaan. He eivät epäröi leimata toisinajattelijoita rasisteiksi, suvaitsemattomiksi, fundamentalisteiksi tai homofobeiksi. He siis tuntevat moraalista ylemmyttä ja kokevat sen vuoksi olevansa oikeutettuja tuomitsemaan kuten Tukholman piispa Eva Brunne tai toimittaja Johanna Korhonen.

Moraalinen ylemmyys syntyy siitä, että kannatetaan oikeita asioita. Ollaan vähemmistöjen ja kehitysmaiden asukkaiden puolella valtaa pitäviä pahoja länsimaisia heteromiehiä vastaan lopputuloksesta välittämättä. Prosessi itsessään on tärkeämpi kuin tulos. Tarvitaan dialogia ja loputonta terapiaa, jotta ongelmat väistyvät. Vähemmistöjen hyveitä korostetaan ja enemmistön arvoja vähätellään niiden rinnalla.

Kirkko on modernille vasemmistoliberaalille arvokas, koska ”se tekee paljon hyvää”. Oppi ja pelastussanoma ovat silloin vain tiellä, koska oppiin voi sisältyä syrjiviä ajatuksia. Ehkä Jeesuskin oli queer, jolla oli ”epätarkka sukupuolinen identiteetti”.

Itse uskon, että reaalimaailman rajoitukset tulevat lopulta vastaan ja tekevät modernin vasemmistoliberalismin elinkaaresta lyhyen. Kun yhteiskuntaa ylläpitävät instituutiot näivetetään muuttamalla ne samaa teennäisen suvaitsevaista ideologiaa suoltaviksi toinen toistensa klooneiksi, ulkopuolisen vihamielisen ideologian ei ole vaikea ottaa haltuunsa sitä, mikä jää jäljelle.

Lapset ekofasistien propagandassa

Mainoksilla vedotaan tunteisiin ja mielikuviin. Joskus vaikuttaminen epäonnistuu, kuten äskettäisessä Splattergate-kampanjassa, jossa väärinajattelijat muutettiin veriroiskeiksi painamalla punaista nappia.

Lapset ovat tehokas keino vaikuttaa tunteisiin. Täältä löytyy kokoelma Greenpeacen ja muiden ympäristöjärjestöjen videoita, joissa lapsia on käytetty hyväksi ympäristöjärjestöjen propagandassa. Yllättäen Celestial Junk -sivuston mielestä Suomen Greenpeacen mainos vuoden 2007 eduskuntavaalien alla oli kaikkein iljettävin.



Unohdin kokonaan sen 10:10-ympäristöjärjestön karmaisevan oman maalin. En suosittele videon katselua herkille ihmisille. Itse luulin tuota alun perin parodiaksi.

Viisi vuotta Muhammad-pilakuvista

Tällä viikolla tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun tanskalainen Århusin kaupungissa ilmestyvä Jyllands Posten -sanomalehti julkaisi ns. Muhammad-pilakuvat. Sanomalehden mukaan tarkoituksena oli osallistua keskusteluun islam-kritiikistä ja itsesensuurista. Kuvat ilmestyivät samaan aikaan kuin Karen Bluitgenin pääkirjoitus, jossa ihmeteltiin, miksi Bluitgenin oli niin vaikeaa löytää kuvittajaa profeetta Muhammadin elämästä kertovalle lastenkirjalle.

Kriisin lietsontaa

Ei liene väärin väittää, että kriisiä ei koskaan olisi syntynyt, jos tanskalainen imaami Abu Laban ei olisi sitä lietsonut Lähi-idän kiertomatkallaan. Edesmennyt imaami oli Tanskan islamilaisen yhdistyksen puheenjohtaja ja lisäsi länsimaisesta näkökulmasta varsin viattomien kuvien joukkoon kolme ylimääräistä kuvaa, joiden avulla hän onnistui tekemään Muhammad-pilakuvakriisistä maailmanlaajuisen.

Vaikka pilakuvien julkaisusta on nyt kulunut viisi vuotta, kriisi puhkesi vasta kuukausia kuvien julkaisun jälkeen. Alkuperäiset pilakuvat julkaistiin useissa keskieurooppalaisissa sanomalehdissä. Kuitenkaan kuvia ei julkaistu Kanadan, Yhdysvaltojen ja Britannian tärkeimmissä sanomalehdissä. Suomessa päätoimittajat piiloutuivat ”vastuullisen sananvapauden” taakse ja kieltäytyivät julkaisemasta kuvia.

Suomen Sisu -järjestö julkaisi pilakuvat verkkosivuillaan, ja julkaisusta käynnistettiin esitutkinta, jonka tuloksena tehtiin syyttämättä jättämispäätös. Suomen Sisu ei saanut kuvien julkaisulleen tukea valtamedialta eikä johtavilta politiikoilta.

Suomen pääministeri Matti Vanhanen pyysi muslimeilta anteeksi pilakuvien julkaisua, kun hän vieraili Torinon olympiakisoissa. Tähän päivään mennessä yksikään suomalainen sanomalehti ei ole julkaissut pilakuvia.

Julkaisun opetukset

Tanskalaisista noin puolet pitää pilakuvien julkaisua hyvänä asian, mutta 40 prosenttia taas ei pidä. Tämä kertoo, että kaikki tanskalaiset eivät ole ymmärtäneet pilakuvakriisin keskeistä sanomaa: islamia ei kesytetä lepyttelemällä. Suomen ja Ruotsin akateemisissa piireissä tanskalaisista on tehty rasisteja, jotka saivat, mitä tilasivat.

Tätä blogia ei olisi olemassa, mikäli Suomen valtion ylin johto, syyttäjälaitos ja media eivät olisi käyttäytyneet, kuten he käyttäytyivät. Matti Vanhanen kävi Kuwaitissa aseidenmyyntimatkalla, ja Suomen Yleisradiossa kuwaitilainen sheikki kertoi, että suomalaisten pitää kunnioittaa islamia.

Tampereen islamilaisen yhdyskunnan johtaja Mustafa Kara ihmetteli yhdessä ulkoministeri Erkki Tuomiojan kanssa, miksi toisten uskontoa ei kunnioiteta. Islam on ainoa uskonto, jota kunnioitetaan väkivallan uhan edessä eikä siksi, että ihmisten uskonnonvapautta pidettäisiin tärkeänä. Kara islamistien tavoin oletti, että islamia kunnioitetaan, koska vääräuskoisten kuuluu niin tehdä, ei siksi, että islam ansaitsisi kunnioitusta itsessään.

Toisaalta Suomessa ja Tanskassa pilakuviin reagoitiin täsmälleen päinvastaisella tavalla. Tanskassa asiasta alkoi vilkas julkinen keskustelu, joka jatkuu edelleen. Tanskan arvovaltaisimpiin lehtiin kuuluvat Berlingske Tidende ja Politiken julkaisivat Kurt Westergaardin pommiturbaanikuvan sivuillaan, kun Tanskan poliisi pidätti helmikuussa 2008 kolme miestä aikeista murhata Westergaard.

Vasemmistolainen Politiken oli alkujaan arvostellut pilakuvien julkaisua mutta painoi kuvan sivuilleen solidaarisuuden osoituksena. Suomalaiset sanomalehdet eivät tähän päivään mennessä ole julkaisseet kuvia sivuillaan.

Tanskassa paikallinen Kansanpuolue on lisäksi tehnyt aloitteen rasismipykälien kumoamisesta. Päähallituspuolue Venstre ei ole tyrmännyt aloitetta vaan puolue on ilmoittanut olevansa valmis keskustelemaan asiasta. YK:n rotuerottelun vastainen komitea CERD reagoi asiaan ja varoitti Tanskaa pykälän poistamisesta.

Illmanismin nousu

Suomessa valtiovalta aloitti ylimitoitetun kampanjansa nettirasismin kitkemiseksi hieman sen jälkeen, kun pilakuvakriisi alkoi. Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen löysi rasismia netistä ja vetosi tutkintapyynnöissään valtionsyyttäjä Mika Illmanin väitöskirjaan Hets mot folkgrupp. Samaan aikaan julkinen keskustelu islamista ja sananvapaudesta ei päässyt ”hämistelyä” pitemmälle muualla kuin internetissä.

Valtionsyyttäjä Illmaniin henkilöitynyt sensuuripyrkimys eli illmanismi jatkaa voittokulkuaan. Illmanin ansioista jopa kuolleeksi luultu jumalanpilkkapykälä on herätetty henkiin. Tällä kertaa ei kuitenkaan suojella kristittyjen pyhinä pitämiä asioita vaan islamin profeetta Muhammadin kunniaa.

Tunnettu nettipersoona Seppo Lehto istuu vankilassa kahden ja puolen vuoden tuomiotaan, jonka yhtenä kohtana oli uskonrauhan rikkominen. Lehdon jälkeen Jussi Halla-aho tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa samasta rikoksesta. Hovioikeuden päätöstä Halla-ahon asiassa odotellaan vielä.

Suomessa ei pyritä poistamaan mielivaltaisesti sovellettua ja tulkinnanvaraista pykälää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, vaan pykälän soveltamisaluetta pyritään laajentamaan. Lisäksi keskustelupalstojen ylläpitäjien vastuuta palstoille kirjoitettavista viesteistä pyritään lisäämään.

Oikeusministeriön Rasistiset rikokset -työryhmä on valmistellut lakialoitetta, joka tarjoaisi viranomaisille lisää työkaluja nettirasistien metsästykseen. Savuverhona käytetään Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen voimaansaattamista. Oikeusministeriön lakihanke ei kuitenkaan tyydy pelkästään tähän vaan pyrkii hiljentämään internetin seurauksista välittämättä.

Huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että media-alan edustajat Journalistiliitto ja Päätoimittajien yhdistys pääsääntöisesti pitävät lakihanketta hyvänä ja kannatettavana. Ne ovat lähinnä muodon vuoksi huolissaan muutamasta yksittäisestä kohdasta. Median edut ovat nettisensuurin osalta yhteneväiset poliittisen eliitin kanssa, koska mediassa monet kuvittelevat edelleen, että valtamedian portinvartijarooli tiedonvälityksessä olisi palautettavissa.

Suomen valtio siis reagoi islamin ja sananvapauden yhteentörmäykseen kurivaltion keinoin, mikä ei tietysti suomettumisen ajan valossa ole erityisen kummallista kuten ei myöskään median rooli tiedon pimittäjänä. Nähtäväksi jää, vesittyykö laki tarpeeksi Eduskunnassa vai voittaako illmanismi. Veikkaan, että tulevaisuudessa ”näillä lakeuksilla ei Muhammadia pilkata”.