keskiviikkona, lokakuuta 21, 2009

Vastauksia Åkessonille

Ruotsindemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkessonin mielipidekirjoitus on herättänyt lahden takana runsaasti keskustelua. Aftonbladet yritti tyrmätä kirjoituksen teesit kohta kohdalta (suomennos täällä) mutta ei vakuuta, vaikka vastaamaan on raahattu eri alojen asiantuntijoita.

En tässä puutu väitteisiin ja vastaväitteisiin yksityiskohtaisesti vaan poimin joukosta muutaman. Åkesson väitti seuraavaa:

”Islam poikkeaa kristinuskosta ratkaisevasti useassa ratkaisevassa kohdassa, kuten esimerkiksi hengellisen ja maallisen vallan erottamisessa toisistaan ja suhtautumisessa väkivallan käyttöön.”

Ruotsin Hämeen-Anttila Jan Hjärpe vastaa:

”Tämä on täysin väärin. Koko mielipiteiden kirjo löytyy molemmista uskonnoista.”

Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että kotoinen Jaakkomme tunnustaa kirjoittamassaan Islamin käsikirjassa ainakin Åkessonin ensimmäisen väitteen todeksi. Myös Åkessonin toisen väitteen voi perustella islamin historian, pyhien kirjoitusten ja profeetta Muhammadin esimerkin avulla.

Toisin kuin kristinuskon Jeesus, islamin profeetta Muhammad oli myös yhteisönsä poliittinen ja sotilaallinen johtaja. Muhammadin johdolla varhaiset muslimit kävivät useita taisteluja vääräuskoisia vastaan, eli uskontojen perustajien toimintatavat ja pyhien kirjoitusten keskeinen sisältö poikkeavat väkivallan käytön osalta toisistaan ratkaisevasti.

Hjärpe ei oikeastaan vastaa kysymykseen, kun hän puhuu mielipiteiden kirjosta. Aivan varmasti kristittyjen joukosta löytyy niitä, joiden mielestä kristitty teokratia olisi paras mahdollinen valtiomuoto. He ovat kuitenkin niin marginaalinen vähemmistö, että heitä ei oikeastaan kannattaisi mainita lainkaan. Muslimien keskuudessa islamin pyhistä kirjoituksista johdettu sharia-laki nauttii laajaa kannatusta. Sharia-laki kattaa kaikki elämän alueet, eli se sisältää myös opin yhteiskunnan järjestämisestä.

Islam, valistus ja humanismi

Åkesson väitti myös, että islam ja islamilainen maailma ovat aktiivisesti hylänneet valistuksen ja humanismin. Tämä on mielipidekysymys, koska tuohon ei ole olemassa lopullista vastausta. Kuitenkin radikaalin islamin 1970-luvun lopulta alkaneen nousun jälkeen islamilaisessa maailmassa on otettu askelia kohti menneisyyttä tässä suhteessa.

YK:n ihmisoikeuksien julistusta voi puutteistaan huolimatta pitää jonkinlaisena humanismin virstanpylväänä. Kun sitä vertaa Kairon islamilaiseen ihmisoikeuksien julistukseen, huomaa, että ihmisoikeudet on islamilaisessa julistuksessa käännetty päälaelleen ja asetettu alisteisiksi islamin opeille.

Faktaa on sen sijaan se, että islam ei historiansa aikana ole käynyt läpi valistuksen kaltaista prosessia, jossa uskonnon opettamat totuudet asetetaan kyseenalaisiksi. Valistus on merkittävästi vaikuttanut kristinuskoon, mutta islamin oppeihin se ei ole vaikuttanut juuri lainkaan. Islamilainen maailma yrittää paraikaa sopeutua pääasiassa länsimaisen kulttuurin pohjalta syntyneeseen moderniin maailmaan, joka tuntuu olevan huonosti yhteensovitettavissa islamin kiveen hakattujen uskonnollisten dogmien kanssa.

Ruotsindemokraattien lehdistöosasto on ansiokkaasti vastannut Aftonbladetille, ja ruotsin kieltä osaavat voivat lukea vastaukset täältä.

Kritiikkiä

Valtamedian ja valtapoliitikkojen kritiikki on noudattanut perinteisiä kaavoja, joten siihen ei suuremmin kannata puuttua. Arvostelun moralisoiva luonne vain osoittaa, että kykyä ja halua keskustella yhdestä merkittävimmästä ruotsalaiseen yhteiskuntaan vaikuttavasta ilmiöstä ei ole. Tämä jättää pelikentän täysin vapaaksi Ruotsindemokraateille, mistä valtapuolueet saavat syyttää ainoastaan itseään.

Suurin piirtein näin kirjoittaa ruotsalainen blogikirjoittaja Dick Erixon, joka poliittisilta näkemyksiltään edustaa oikeistoa, ei kuitenkaan laitasellaista. Erixon toteaa Åkessonin kirjoituksesta seuraavaa:

”Kansainvälisestä tai anglosaksisesta perspektiivistä kirjoitus ei ole mitenkään erikoinen tai valtavirran ulkopuolella. Monet tunnetut akateemikot, kirjailijat ja intellektuellit ovat kirjoittaneet ja analysoineet suurin piirtein samalla tavalla kuin Åkesson.”

Erixon mainitsee mm. Francis Fukuyaman, Ayaan Hirsi Alin, Irshad Manjin ja Bassam Tibin. Erixon ei löydä artikkelista rasismia eikä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Asiavirheistä hän toteaa, että Åkessonia on yhtä vaikea ymmärtää kuin muitakin poliitikkoja.

Eniten Erixon moittii Ruotsindemokraatteja ratkaisujen puutteesta. Åkesson lupasi mielipidekirjoituksessaan vain tehdä kaikkensa maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan trendin kääntämiseksi. Erixonin mielestä Åkessonilla ei ole tarjota vaihtoehdoksi konkreettista politiikkaa. Siksi on niin helppoa palata Ruotsindemokraattien vanhaan imagoon (joka on erittäin huono).

Tuon imagon ja Ruotsindemokraattien varhaishistorian perusteella Erixon epäilee puolueen tavoitteita. Onko putipuhdas ulkoasu pelkkä naamio, joka kätkee sisälleen synkempiä tavoitteita?

Ruotsindemokraattien varhaishistorian arveluttavia piirteitä ei kukaan voi kiistää. Kuitenkin puolue on jo pitkään pyrkinyt irtautumaan menneestä painolastista eikä esimerkiksi nykyjohdolla ole juuri mitään henkilökohtaisia rasitteita (kuten esimerkiksi brittiläisen BNP:n puheenjohtaja Nick Griffinillä on ja on).

Puoluetta kuitenkin demonisoidaan ruotsalaismediassa jatkuvasti eikä sen vilpittömyyteen uskota. Toisaalta valtapuolueista yksikään ei ole ottanut esille Ruotsindemokraattien massamaahanmuuttoon ja monikulttuuripolitiikkaan liittyviä teemoja puhumattakaan vaihtoehdoista harjoitetulle monikulttuuripolitiikalle.

Ruotsin Maltillista Kokoomusta edustava pääministeri Fredrik Reinfeldt tyytyy toistamaan monikulttuurista liturgiaa:

”Heillä [Ruotsindemokraateilla] on intressinsä, ja se on tehdä eroa ihmisten välille, luoda me vastaan he -ajattelua, asettaa epäilyksenalaiseksi ne, jotka kuuluvat heihin, ja näin luoda perustaa politiikalle, jossa ”heitä” aletaan lähettää pois tai karkottaa.”

Tuota voi kutsua porvarilliseksi natsikortiksi, jossa ei lainkaan oteta kantaa tavallisten ihmisten maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta koskeviin huoliin. Erixon toivoo monen muun tavoin:

”Tarvitaan vakavaa keskustelua monikulttuurisuuden ja integraation epäonnistumisista.”

Ruotsissa on paljon niitä, jotka vaativat keskustelua, mutta vähän niitä, jotka aidosti käyvät sitä ilman leimakirveitä ja moralisointia. Vaikenemisen perinne on liian pitkä enkä usko, että mitään todellista keskustelua koskaan syntyykään. Nyt vasta keskustellaan keskustelun aloittamisesta, kuten Ruotsissa on tehty viimeiset 20 vuotta.

Suomen Kokoomus

Suomessa ollaan vasta Ruotsin tien alkutaipaleella. Suomalainen Kokoomus pyrkii omalta osaltaan löytämään maahanmuuttopoliittisen linjansa, jonka nykytilan voi tiivistää hokemaan työperäisestä maahanmuutosta, mitä se sitten todellisuudessa tarkoittaakaan.

Kokoomus on vaisusti arvostellut maahanmuutto- ja eurabiaministeri Astrid Thorsin vastuulle kuuluvaa turvapaikkapolitiikkaa lähinnä rakkikoiransa Ben Zyskowiczin suulla. Eurovaaleissa Kokoomus asetti ehdolle pohjalaisen Kai Pöntisen, jonka räväkät lausunnot toivat julkisuutta mutta ei euroedustajan paikkaa. Pöntisen vilpittömyyteen ei luotettu, ja häntä arveltiin Kokoomuksen koepalloksi tai yritykseksi tilkitä kannatuksen vuotoa Perussuomalaisiin.

Samanaikaisesti kokoomuslainen opetusministeri Henna Virkkunen toistaa monikulttuurista liturgiaa:

”Minun mielestäni on merkittävä voimavara monille kouluille, että koulussa on maahanmuuttajaoppilaita. Koska tulevaisuuden maailma on globaali, on tärkeää että ihmiset kasvavat myös monikulttuurisuuteen. Käsittääkseni useat rehtorit näkevät tämän voimavarana.”

Tuo klisheinen lausunto paljastaa ainakin sen, että Suomen johtavat poliitikot ovat kyvyttömiä ja haluttomia ymmärtämään, miksi vanhemmat eivät halua viedä omia lapsiaan monikulttuuriseen kouluun. Vaikka he ymmärtäisivätkin syyn, he eivät uskalla sanoa sitä ääneen, koska he pelkäävät leimautuvansa rasisteiksi.

Ongelmia yritetään ratkaista lisäämällä ongelmakoulujen rahoitusta, vaikka lisärahoitus tuskin riittää ja todennäköisesti lämmittää vain hetken. Ongelmat lakaistaan maton alle, jäävät ratkaisematta ja tulevat taas esiin uudestaan, jolloin taas lisätään rahoitusta ja niin edelleen.

Ns. laitaoikeistolaisten puolueiden menestystä on sanottu ”vasemmiston epäonnistumiseksi”, koska kyseiset puolueet keräävät eniten kannattajia vasemmiston entisistä äänestäjistä. Monikulttuurisuuden ja epäonnistuneen integraation ongelmat näkyvät ensimmäisenä vasemmiston kannattajien perinteisillä alueilla eli Helsingin tapauksessa itäisissä lähiöissä.

Porvarilliset puolueet lisäksi keskittyvät talouteen ja toimeentuloon liittyviin kysymyksiin. Näin maahanmuutto- ja integraatioasiat jäävät virkamiehille ja vasemmistolaisille maailmanparantajille, joiden hillitsemiseksi porvaripuolueet eivät tee yhtään mitään. Siksi ”laitaoikeiston” menestystä vaaleissa voi pitää myös oikeiston epäonnistumisena, koska seisominen tumput suorina on poliittinen valinta sekin.

7 kommenttia:

  1. Yleisradion uutisten mukaan Åkerssonin kirjoitus on selkeän rasistinen. Eli näin.

    VastaaPoista
  2. Mainittakoon vielä, että raportin Tukholmasta Yleisradiolle toimitti Arja Alhon aviomies :)

    VastaaPoista
  3. Arja Alhon entinen aviomies on Petteri Väänänen. Arjalla ei taida nykyisin olla aviomiestä ollenkaan. Minä olen vähän yritellyt pientä viritystä.

    VastaaPoista
  4. Järkyttävintä on se öykkärimäisyys jolla Å:n teksti leimataan virheelliseksi.

    SD:n lehdistöosasto vastaa kaikkiin väitteisiin asiallisesti.

    VastaaPoista
  5. Mutta Aftonbladet on kuitenkin lähtenyt keskustelemaan Å:n kanssa mitä voinee pitää melkoisena edistysaskeleena. Ja antanut Å:lle palstatilaa.

    VastaaPoista
  6. AB ei kuitenkaan suostunut painamaan SD:n listaa lähteistä, joita JÅ oli käyttänyt puheenvuoroonsa. Eikä myöskään korjaamaan otsikkoa, joka ei siis ole JÅn vaan Aftonbladetin. Hassua, että juuri otsikko on aiheuttanut niin paljon mölinää.
    Itseäni harmittaa nimenomaan se, etten voi enää hyvällä omallatunnolla äänestää ketään muuta kuin Ruotsindemokraatteja, koska mikään muu puolue ei tartu tähän älyttömään monikulttuurisuususkontoon.
    Toisaalta uskon, että AB leikkikavereineen on nyt purrut omaan häntään, ja tuloksena on vain se, että monet muutkin kaltaiseni tavalliset svenssonit alkavat harkita SD:n äänestämistä. Siinäpä sitten kärvistelevät. Ihan itseään saavat muut puolueet syyttää.

    VastaaPoista
  7. AB:n vastine Åkessonin kirjoitukseen ainakin kertoi ylimielisyydestä.

    Itse ihmettelen Ruotsin porvareita, jotka vain seuraavat vierestä monikulttuuripelleilyä ja antavat kaiken tapahtua.

    VastaaPoista

Toivon kohteliasta ja asiassa pysyvää kommentointia.