Vasemmiston epäonnistuminen

Kun Britannian valtiollinen televisioyhtiö BBC päätti kutsua Britannian Kansallispuolueen eli BNP:n puheenjohtaja Nick Griffinin yhtiön suosituimpaan poliittiseen keskusteluohjelmaan, asiaa vatvottiin etukäteen viikkokaupalla mediassa.

Monet olivat sitä mieltä, että Griffinin kaltaista rasistia ei ikinä pitäisi päästää televisioon. Äärivasemmistolaiset ”antifasistiset” ryhmittymät järjestivät mielenosoituksia BBC:n televisiostudioiden ulkopuolella ja itse ohjelmassakin lähinnä hyökättiin Griffiniä vastaan ”pressiklubityyliin”.

Mikä BNP?

Britanniassa äärioikeiston historian voi jäljittää aina Sir Oswald Mosleyn ruskeapaitoihin saakka. Toisen maailmansodan jälkeen äärioikeisto nousi ensimmäistä kertaa parrasvaloihin 1970-luvulla, jolloin British National Front saavutti jonkinlaista menestystä, mutta kannatus hiipui Margaret Thatcherin valtaantulon ja sitä seuranneen tiukan oikeistolaisen maahanmuuttopolitiikan sekä lakia ja järjestystä korostavan linjan myötä.

Moderni Britannian kansallispuolue syntyi National Frontin pohjalta vuonna 1980, ja perustajana toimi NF:n entinen johtaja John Tyndall, jota voi melko ansaitusti kutsua rasistiksi, fasistiksi ja jopa natsiksi. Nykyinen puheenjohtaja Nick Griffin syrjäytti Tyndallin vuonna 1999 ja on siitä lähtien pyrkinyt muuttamaan puolueen linjaa kauemmas Tyndallin radikalismista.

Griffin itse ei kuitenkaan ole mikään puhtoinen pulmunen kuten ei moni muukaan BNP:n johtohenkilöistä. Griffinin tausta on Tindallin tavoin National Frontissa ja hänen aiemmista lausunnoistaan löytyy sen verran epäilyttävää aineistoa, että hänen uskottavuuttaan BNP:n valtavirtaistajana voi syystä epäillä. Griffin on mm. sanonut seuraavaa:

”Olen tietoinen, että oikeaoppisen mielipiteen mukaan kuusi miljoonaa juutalaista kaasutettiin, poltettiin ja heistä tehtiin lampunvarjostimia. Oikeaoppisen mielipiteen mukaan maata pidettiin joskus litteänä.”

Griffin on siis ainakin ollut holokaustin kieltäjä, joka ei ole ymmärtänyt, että kuuden miljoonan juutalaisen joukkomurha on historiallinen tosiasia, vaikka sen oikeuttamana heilutellaan natsikorttia vielä yli 60 vuotta tapahtuneen jälkeen. Griffin on itse osoittanut, että natsikorttia ei hänen kohdallaan voi pitää erityisen epäoikeudenmukaisena.

Muutenkin BNP:n vanhakantainen sosialistinen talouspolitiikka, vain ”etnisille briteille” sallittu jäsenyys ja huonosti peitelty antisemitismi kertovat virheistä, joita monet ns. äärioikeistolaiset puolueet ovat tehneet ja tekevät edelleen pyrkiessään vaikuttamaan politiikassa.

Miksi BNP menestyy?

BNP sai edellisissä europarlamenttivaaleissa 6,2 prosenttia annetuista äänistä, eli yhteensä noin miljoona brittiä äänesti Nick Griffinin johtamaa puoluetta. Griffin itse tuli valituksi yhdessä Andrew Bronsin kanssa.

BNP:n menestystä seliteltiin jälkikäteen alhaisella äänestysprosentilla ja vaalien aikaan julkisuudessa olleella kansanedustajien kulukorvausskandaalilla. Kansanedustajia niin opposition kuin hallituksen riveistä oli jäänyt kiinni epämääräisillä perusteilla myönnettyjen kulukorvausten nostamisesta.

On turvallista sanoa, että ylivoimainen valtaosa brittiläisestä äänestäjistä ei missään nimessä haluaisi nähdä BNP:a maan johdossa eikä Nick Griffiniä pääministerinä. Kuitenkin BBC:n Question Time -lähetyksen jälkeen tehdyissä gallupeissa 22 prosenttia vastanneista harkitsi vakavasti äärioikeiston äänestämistä vaaleissa.

Tämänkin voi yrittää selittää sympatian osoituksena julkisen lynkkauksen kohteeksi joutuneelle Griffinille. Kuitenkin taustalta löytyy aivan oikeita ongelmia, joille Työväenpuolueen johtama hallitus ja oppositiossa oleva Konservatiivipuolue eivät ole pystyneet vastaamaan.

Työväenpuolueen vuodesta 1997 kestäneen valtakauden aikana Britanniaan on muuttanut arviolta kolme miljoonaa maahanmuuttajaa. Edes viranomaiset eivät tarkasti tiedä todellista määrää. Maahanmuuton seuraukset näkyvät luonnollisesti ensimmäisenä valkoisen työväenluokan elämässä.

Työväenluokka on perinteisesti äänestänyt Työväenpuoluetta. Ei ole sattumaa, että Griffin mainostaa BNP:n olevan Työväenpuolue, jota isoisänne äänestivät. Puolueohjelman perusteella hän ei paljoa valehtele, sillä BNP:n talouspoliittinen linja edustaa vanhakantaista sosialismia ja puolueen arvot puolestaan työväenluokkaista arvokonservatismia.

Varsinainen Labour taas on Tony Blairin ja Gordon Brownin puheenjohtajakausilla ajanut monikulttuuripolitiikkaa ja tukeutunut entistä enemmän etnisiin vähemmistöihin ja julkisen sektorin työntekijöihin. Labour on hallituskaudellaan kasvattanut julkista sektoria ja luonut runsaasti tarpeellisuudeltaan kyseenalaisia virkoja ”diversiteettikoordinaattoreille” ja vastaaville näennäistyön tekijöille.

Työväenpuolueen kuolema?

Britannian Työväenpuolue on nykyisellään ehkä epäsuositumpi kuin koskaan historiansa aikana. Britannia kuuluu talouskriisistä pahiten kärsineisiin maihin. Punnan kurssi on lasketellut alamäkeä ja työttömyys lisääntynyt.

Varsinainen pommi on kuitenkin vielä tulossa. Jos tämä Telegraphin artikkeli pitää paikkansa, Työväenpuolue on tietoisesti avannut rajat hallitsemattomalle maahanmuutolle. Tony Blairin, Jack Straw´n ja David Blunkettin entinen neuvonantaja Andrew Neather väittää, että maahanmuuttajien määrä on kasvanut, koska Labour-ministerit halusivat tietoisesti muuttaa maata ja ”niistää oikeiston nenää diversiteetillä”.

Tätä ei kuitenkaan haluttu myöntää julkisesti, koska puolue pelkäsi menettävänsä ydinkannattajiensa eli työväenluokan äänet. Politiikan tuloksena julkisessa keskustelussa keskityttiin maahanmuuton positiivisiin taloudellisiin vaikutuksiin ja uusien maahanmuuttajien tarpeeseen.i

Ateisti ja poliittisesti keskustavasemmistolainen Youtube-kolumnisti Pat Condell tuskin olväärässä, kun hän eräässä videopakinassaan totesi, että ääni Labourille on ääni islamin puolesta.

Työväenpuolue itsekin on joutunut tunnustamaan maahanmuuttopoliittiset virheensä, sillä Britanniassa on helmikuusta lähtien ollut käytössä maahamuuttajien pisteytysjärjestelmä. Seuraavia vaaleja suunnanmuutos ei kuitenkaan pelasta, vaan Työväenpuolue todennäköisesti kärsii murskatappion ja saattaa jopa pudota kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

1970-luvun loppuun verrattuna tilanne on kuitenkin toinen. Opposition konservatiivit eivät poliittiselta linjaltaan poikkea merkittävästi Työväenpuolueesta. Nykyinen puheenjohtaja David ”Call me Dave” Cameron on pyrkinyt luotsaamaan puoluetta vasemmalle ja omaksunut muodikkaita ympäristöaatteita. Konservatiiveista tulee todennäköisesti seuraava hallituspuolue, mutta voitto jäänee pieneksi.

Konservatiivien aneemisuus palvelee kuitenkin yhtä puoluetta eli Britannian Kansallispuoluetta, joka vastenmielisyydestään huolimatta voi jopa saada paikkoja parlamenttiin. Jos puolue herättäisi voimakkaiden antipatioiden sijasta intoa ja luottamusta, pöytä olisi sille valmiiksi katettu.