Opetelkaa uimaan

Osmo Soininvaara on kirjoittanut viisi kirjoitusta islamista ja yhden uskonnon ja politiikan suhteesta. Koska minulla ei juuri nyt ole aikaa keskittyä Oden pohdiskeluihin, valitsen helpomman vaihtoehdon. Entinen ministeri Arja Alho on nimittäin kirjoittanut kirjoituksen Profeetan parta Uuden Suomen blogissaan.

Arja ja uskonto

Arja Alho kirjoittaa naiivisti ja hyväuskoisesti. Hänen mielestään keskustelut Suomen Islamilaisen Neuvoston (SINE) puheenjohtaja Anas Hajjarin ja teologian tohtori Seppo Rissasen kanssa tekevät hänestä asiantuntijan neuvomaan, miten islamiin pitäisi suhtautua.

Siinä missä vihreä älykkö Osmo Soininvaara haluaa uskontojen haalistuvan, Arja Alho fiilistelee:

” Mutta uskonnot vastaavat myös ihmisten kysymykseen kuka minä olen, mistä tulen ja ennen muuta antavat mahdollisuuden kokea universaaleja tunteita. Mikä nyt voisi olla universaali tunne? Minulle ainakin sitä kun istun kesäyönä tyynen veden äärellä ja tunnen kuuluvani johonkin suurempaan ja olevani osa luomakuntaa.”

Minusta Arja Alhon vasemmistoliberalismi on itsessään uskonnon kaltainen ideologia, jonka avulla voi kokea suuria tunteita. En tiedä, onko Arja Alho kristitty. Todennäköisesti hän ei ole sellainen.

Arja ja islam

Arjalle islam edustaa maailmoja syleilevää kumbayaa, jolla on paljon yhteistä kristinuskon kanssa:

” Islamilaisuuden ja kristinuskon polut risteävät monin kohdin. Kummatkin uskovat yhteen ainoaan jumalaan, rukoukseen ja toisille ihmisille hyvän tekemisen tärkeyteen.”

Omien toiveiden projisointi islamiin ei välttämättä tuota oikeaa kuvaa islamin opetuksista. Islam pitää itseään monoteistisenä uskontona, mutta islamin opetusten mukaan kristinusko ei ole sellainen, koska kristinuskon mukaan jumalia on kolme ja Allahilla on poika.

Islamin väkivaltaisuuden Arja selittää omalla tavallaan:

” Islamin ja kristinuskon konfliktit ovat kuitenkin olleet hyvin poliittisia. Pyhää sotaa ei itse asiassa ole olemassa. Ristiretket, sodat ja terroriteot asettuvat todellisuudessa yhteiskunnallisiin taustoihin, poliittisiin pyrkimyksiin, alistamien ja sorron monimutkaisiin yhteyksiin tavalla, joka edellyttää niiden tunnistamista mutta myös uskontojen merkityksen oivaltamista.”

Islamin poliittisuus on rakennettu sisään uskontoon. Pyhä sota eli jihad on olennainen osa islamia ja yksi sen historiallisen menestyksen syistä. Kaikki islamilaisen lain koulukunnat hyväksyvät pysyvän jihadin vääräuskoisia vastaan, kunnes muuta jumalaa ei palvota kuin Allahia. Anas Hajjar ei ilmeisesti kertonut Arjalle tätä.

Ristiretket puolestaan alkoivat satoja vuosia sen jälkeen, kun islamin armeijat olivat valloittaneet kristinuskon ydinalueita Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Kaikesta päätelllen Arja Alho ei ole ymmärtänyt uskontojen ja erityisesti islamin merkitystä.

Arja Alholle ei myöskään ole selvinnyt, että muslimit voivat valehdella hänelle, kun he väittävät islamin parantaneen naisten asemaa. Arja satuilee:

” Naisten yhteiskunnallisesti eriarvoinen asema selittyy myös kulttuurista eikä vain pelkästään uskonnosta. Anas Hajjar totesi hyvin, että islamilaisuus paransi aikanaan naisten asemaa ja mahdollisti esimerkiksi koulutuksen.”

Arjalle suosittelen lukemiseksi Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin käsikirjaa, jossa selkeästi sanotaan, että mies on perheen pää. Miehellä on myös oikeus hakata vaimoaan, jos tämä kieltäytyy tottelemasta miestään. Jos Arja Alho olisi lukenut edes puolet Koraanin naisvihamielisistä jakeista, hän tuskin laukoisi moisia päättömyyksiä. Anas Hajjarilla puolestaan on Allahin lupa kertoa muunneltua totuutta tai jättää osa totuudesta kertomatta, jos se edistää islamin asiaa. Arjan puheiden perusteella valehtelu toimii.

Lopuksi Arja tarjoaa meille ratkaisun:

” Uskontojen vuoropuhelulla mutta myös poliittisten päätäjien tuella voidaan luoda sellaisia olosuhteita, joissa tavanomaiselle kanssakäymiselle ja naapuruudelle syntyy edellytyksiä.”

Vuoropuhelu tuottaa tulosta, jos molemmat osapuolet käyvät sitä vilpittömin mielin. Jos toinen osapuoli yrittää huijata ja pelkästään hyötyä vastapuolen hyväuskoisuudesta, silloin vuoropuhelu ei toimi vaan epärehellinen osapuoli edistää sen avulla omia tavoitteitaan. Jätän Arjalle kotitehtäväksi miettiä, kumpi on se epärehellinen osapuoli.