Vihapuheen rajoittamistoimet kiihtyvät

Vallassa on punavihreä huulipunahallitus, joten siksi kenenkään ei kannata yllättyä, että hallitus ryhtyy uusiin toimiin vihapuheen kitkemiseksi ja ajaa täysillä maalittamisen kieltävää lakia. Suomalainen valtamedia luonnollisesti säestää tavoitetta julkaisemalla oikean ideologian mukaisia kirjoituksia, joissa vaaditaan maalittamisen kriminalisointia. Useimmista kirjoituksista huokuva hevonpaskan löyhkä antaa aiheen olettaa, että kirjoittajat eivät juuri piittaa kirjoitustensa aiheuttamista reaktioista.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kuulosti Ylen Ykkösaamun lähetyksessä aivan parodiapoliisi Keijo Kaarisateelta, kun hän korosti ”sananvastuuta”. Poliisiylijohtaja valitteli, että poliisit ovat joutuneet entistä enemmän vihapuheiden ja maalittamisen kohteeksi. Hänen mukaansa:

” Poliisit ovat sanoneet, etteivät lähde tekemään rikosilmoitusta, koska joudutaan maalittamisen kohteeksi ja vedetään perheet mukana.”

Tähän on vaikea sanoa mitään, koska Kolehmainen ei kerro asiayhteyttä, jossa poliisia on ”maalitettu”. Termi maalitus kuuluu mielestäni uuskieleen eikä sitä pitäisi käyttää lainkaan. Miksi ei voi puhua vain vainosta=

Hän myös väittää, että pitkäaikainen näännyttävä maalittaminen saattaa johtaa siihen, ettei virkamies enää tee virkatehtäviä tai hän haluaa toiseen työhön. Jälleen kerran poliisiylijohtaja puhuu yleisellä tasolla ilman konkreettista esimerkkiä, josta kävisi ilmi, mitä hän tarkoittaa maalittamisella.

Julkisuudessa eniten huomiota on herättänyt tapaus, jossa Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen luonnehti aktiivisesti sosiaalisessa mediassa toimivaa Jari Taposta sanoilla ”munaton nillittäjä”. Tähän Kolehmainen sanoo, että julkisen vallan käyttäjän tulee kestää arvostelua, mutta sanoi myös:

” Kun mennään yksilötasolle ja loukataan yksilöä, sitten aletaan mennä sen rajalle, onko se rangaistavaa vihapuhetta.”

Vihapuhetta ei edelleenkään ole määritetty rikoslaissa. Miksi poliisiylijohtaja ei käytä laista löytyviä rikosnimikkeitä?

Iltasanomien juttu jatkaa:

” Oikeussuojaa poliiseille ja virkamiehille voisi Kolehmaisen mielestä tuoda se, että vihapuheesta tulisi yleisen syyttäjän alainen rikos.”

Mikä ihmeen ”vihapuhe”? Kuka määrittää, mitä on ”vihapuhe”. Mistä kansalainen tietää, mitä on ”vihapuhe”?

Tästä artikkelista käy ehkä paremmin ilmi, mitä poliisi tavoittelee. Huulipunahallituksen esityksessä asianomistajarikosten kriminalisoinnit muutettaisiin virallisen syytteen alaisisi rikoksissa, joissa henkilö joutuu rikoksen kohteeksi omien tai läheistensä työ- ja virkatehtävien vuoksi.

Eli tulevaisuudessa, jos erehdyt sanomaan pahasti viranomaiselle tilanteessa, jossa sinua kohdellaan väärin, saat syytteen ”viharikoksesta”. Näin ei ole, sanoo SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne:

” Oleellista on, että maalittamisen tarkoituksena on vaikuttaa viranomaisen kykyyn tai haluun hoitaa virkatehtäväänsä tai tulevia virkatehtäviä.”

Miten määritetään vaikutus kykyyn ja haluun hoitaa virkatehtäväänsä? Jos sanoo Jari Taposen twiitistä pahasti ja Taponen närkästyy eikä kykene hoitamaan virkatehtäviään, onko kyseessä rikos?

Maallikon korviin ”maalittaminen” kuulostaa järjestäytyneen rikollisjengin harjoittamalta uhkailulta. Tätä varten rikoslaista löytyy jo laiton uhkaus. Miksi pitää puhua ”maalittamisesta” ja ”vihapuheesta” yleisellä tasolla? En keksi muuta selitystä kuin sen, että lakeja halutaan soveltaa tavallisia sosiaalista mediaa käyttäviä kansalaisia vastaan. 

Jos kommentoin ilkeästi Jari Taposen typerää twiittiä, syyllistynkö maalittamiseen tai kunnianloukkaukseen? Taposen oma käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa on erittäin provosoivaa. Taponen on mm. luonnehtinut erästä hänen viestejään kommentoinutta henkilöä Venäjän trolliksi ilman mitään perustetta. Jari Taponen omalla käyttäytymisellään heikentää poliisin mainetta sosiaalisessa mediassa enemmän kuin mikään muu.

Sananvapauden rajoitusten uhkia kieltäydytään näkemästä

Sananvapauden rajoituksiin liittyy yksi suuri ongelma: Kuka päättää, mikä on laitonta puhetta ja millä perusteilla? Jo nykyisten sananvapautta rajoittavien rikosnimikkeiden käsitelyssä on nähty lennokkaita tulkintoja, joissa tulkinta perustuu tulkitsijan omiin mielikuviin eikä siihen, mitä henkilö oikeasti sanoi. Tämä näkyy erityisesti kansanedustaja Juha Mäenpään tapauksessa, jossa Mäenpään vieraslajiheitosta vedettiin suora yhteys Ruandan kansanmurhaan, natsismiin ja keskitysleireihin.

Tavallinen kansalainen ei voi luottaa järjestelmän kykyyn toimia oikeudenmukaisesti tilanteissa, joissa ”vihapuheesta” syytetty edustaa tahoa, josta järjestelmä ei pidä. Tässä yhteydessä ei tarvitse edes mainita kansanedustaja Päivi Räsäsen Raamatun siteeraamista.

Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaaren kirjoitus on hyvä esimerkki täydellisestä sokeudesta sananvapauden rajoitusten ongelmista ja niiden aiheuttamasta uhasta tavallisen kansalaisen oikeusturvalle.

Itse otsikossa viitataan ”yksilön vaientamiseen” mutta tekstistä käy toki ilmi, että nämä ”yksilöt” edustavat:

” Esimerkiksi poliisit, syyttäjät ja tuomarit ovat virkatoimiensa vuoksi joutuneet rangaistavan vihapuheen kohteiksi.”

Yhteistä näille kaikille ryhmille on se, että he käyttävät merkittävää julkista valtaa erityisesti sellaisia yksilöitä kohtaan, jotka eivät voi käyttää julkista valtaa, koska heillä ei sitä ole.

Itse veikkaan, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on saanut erittäin negatiivista ja jopa asiatonta palautetta toimistaan. Mielestäni Toiviaiseen kohdistettu kritiikki on ollut perusteltua, koska Toiviainen käyttää väljästi kirjoitetun lain mahdollistamaa mielivallan mahdollisuutta ansiokkaasti hyväkseen työssään.

Korpisaari tekee ”vihapuheen” uhreista säälittäviä seuraavalla lauseellaan:

” Vihapuhe vaikuttaa myös uhrien itsetuntoon, onnellisuuteen ja toisia ihmisiä kohtaan tunnettavaan luottamukseen. Vihapuheesta saattaa seurata taloudellista vahinkoa työtulojen tai luottamustoimen menettämisen vuoksi. Pahimmillaan vihapuhe voi johtaa väkivaltaan.”

Korpisaaren väitteet ovat spekulatiivista maalailua ilman konkretiaa. Hän lopettaa kirjoituksensa samanlaiseen maalailuun:

” Henkisellä väkivallalla voi olla pitkäkestoisemmat seuraukset kuin fyysisellä väkivallalla, sillä toiminta on voinut olla huomattavan pitkittynyttä ja se voi pahimmillaan vaarantaa väkivallan kohteen mielenterveyden taikka virka- tai työuran. Siksi rangaistavan vihapuheen kitkemiseen on käytettävä olemassa olevia oikeudellisia ja muitakin, kuten mediakasvatukseen liittyviä, keinoja.”

Sananvapauden väärinkäytöstä on tuomittu useita sellaisia henkilöitä, jotka ovat närkästyneet terrori-iskuista. Siksi päätän Korpisaaren kirjoituksen kommentoinnin sitaattiin, joka ilmentää vihapuhehysterian absurdiutta kaikkein parhaiten:

” Scania täräyttää vain kerran mutta rasismin jäljet ovat ikuiset”

Sitaatissa rasismiin rinnastetaan tapaus, jossa hylätyn turvapaikkahakemuksen saanut uzbekistanilainen Rakhmat Akilov ajoi kuorma-autolla väkijoukkoon Tukholman Drottninggatanilla.

Terrorismi on ”viestintää”

Kun asiantuntijana käytetään Leena Malkkia, tämän älyllinen epärehellisyys tulee ensimmäisenä mieleen. Malkilla tuntuu olevan pakkomielle puheen voimaan. Tämä vaivaa yleisemminkin nykypäivän uusvasemmistoa, joka käsittelee puhetta ”valtasuhteiden” kautta.

Malkki selittää:

” On puhetta, joka oikeuttaa poliittista väkivaltaa. Ei niin, että menkää ja tappakaa, vaan esimerkiksi niin, että joku tietty ihminen ansaitsisi tulla raiskatuksi tai niin, että ennen tietynlaiset ihmiset vietiin saunan taakse.”

Olen itse nähnyt tuon tapaisia lausahduksia vasemmiston taholta. Jopa eräs tunnettu ja paljon tukirahaa äskettäin saanut historiantutkija on vihjaillut kuopan reunasta. Kuitenkin Malkki syyttää tällaisesta ensisijaisesti maahanmuuttokriittisiä:

” Tällaista puhetta näkyy Suomessa tällä hetkellä eri suunnilla, mutta eniten osana maahanmuuttovastaista keskustelua.”

Puheilla luodaan kertomusta:

” Mutta näillä puheilla luodaan sellaista kertomusta, jollaista joku, joka kokee olevansa toiminnan ihminen, voi lähteä tekemään todeksi.”

Terrorismi on viestintää:

” Terrorismi käyttää väkivaltaa välineenä. Tekojen pyrkimyksenä on vaikuttaa ihmisten tunteisiin, asenteisiin ja käyttäytymiseen tavalla, jonka teon tekijä arvioi palvelevan poliittisia tai uskonnollisia päämääriään. Tuhon aiheuttaminen on tässä toissijaista, huomion saaminen on pääasia.”

Malkki ei selvästikään pidä terrorismin rinnastamisesta tiettyyn poliittisuskonnolliseen liikehdintään vaan mainitsee lopuksi:

” Hänen mukaansa Suomessa on pitkään ajateltu, että jos teon tekijä on suomalainen, teko ei ole terrorismia. Tämä ajattelumalli johtaa siihen, että kotimaisen terrorismin tunnistaminen voi olla vaikeaa.”

Toisaalta kommunismia kannattanut ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin tiesi jo Turun terroristi Abderrahman Bouananen oikeuden käynnin aikaan, että Turun puukotukset eivät olleet terrorismia.

” Scheinin on vahvasti sitä mieltä, että Turun puukotuksia ei voida tuomita terroristisina tekoina. Scheininin mukaan terroristisen hyökkäyksen tarkoitus on aiheuttaa vakavaa haittaa valtiolle ja lietsoa pelkoa väestön keskuudessa.”

”Professori kuitenkin huomauttaa, että mikä tahansa julkisella paikalla tehty puukotus aiheuttaa pelkotiloja paikalla olijoille. Eri asia on, aiheuttiko Turun isku pelkoa koko väestölle.”

”Lausunnossaan Scheinin myöntää, että Bouananen teot liittyvät terrorismiin. Se ei hänen mukaansa kuitenkaan riitä todistamaan terroristista tarkoitusta. Scheinin tulkitsee, että Bouananen motiiveina olivat katkeruus ja kostonhalu, koska hän koki länsimaiden surmaavan muslimeja maailmalla.”

” Scheininin lausunto tuo esiin myös sen, että Bouanane ei itse vaikuta ymmärtävän mitä terrorismilla tarkoitetaan. Kuulusteluissa poliisi nimittäin kysyi häneltä mitä terrorismi on. Bouanane vastasi, että hänen mielestään terrorismiksi lasketaan muun muassa se, että muslimimies puolustaa maataan.”

Suomesta löytyy ainakin kaksi asiantuntijaa, jotka haluavat selittää asiat islamilaisen terrorismin kannalta parhain päin.