Vuoden journalistinen teko

Suomessa paikallislehdet saavat vielä toimia melko vapaasti ilman ideologista pakkopaitaa. Ehkä näin on siksi, että niiden juttuja harvoin referoidaan valtakunnallisten medioiden lehdistökatsauksissa. Yksi tällainen vapaasti toimiva lehti on Kokemäen, Harjavallan ja Huittisen kuntien asioita seuraava Kokemäkeläinen. Se julkaisi äskettäin kirjoituksen, jossa asetettiin kyseenalaiseksi MV-lehden ex-päätoimittaja Ilja Janitskinin kohtelu otsikolla ”Maailman onnellisin maa vainoaa toisinajattelijaa”.

Juttua jaettiin sosiaalisessa mediassa ja sen näki myös Yleisradion palkittu journalisti Jessikka Aro, joka väitti Twitterissä Kokemäkeläinen -lehden levittävän MV-lehden salaliittoteorioita tosiasioina. Joku toinen voisi väittää, että Jessikka Aro itse levittää Venäjän informaatiosodasta väitteitä, jotka ovat vaikeasti todennettavissa. Putinin trollista on käytännössä tullut lyömäase, jota käytetään yhtä innokkaasti kuin aiemmin rasistikorttia.

Kokemäkeläinen-lehden juttu on hämmästyttävän kypsästi kirjoitettu, kun ajattelee, että sen kirjoittaja on vasta 17-vuotias. Samaan aikaan valtakunnallisen median palkitut journalistit käyttäytyvät kuin kiukuttelevat teinitytöt joutuessaan arvostelun kohteeksi. Viittaan tällä Lännen median toimittaja Rebekka Härkösen näyttävään sensuurivaatimuksilla höystettyyn uhriutumiseen.

Janitskinin tapaus

Janitskinin eurooppalaisen pidätysmääräyksen takana on suomalaisen valtamedian ja sen toimittajien tekemät rikosilmoitukset, jotka on koottu pituudeltaan näyttäväksi listaksi. Sen avulla Janitskin saatiin lopulta luovutettua Suomeen. Rikokset ovat yksittäisinä varsin vaatimattomia, mutta pitkänä luettelona niillä saadaan aikaan vaikutelma, jossa Ilja Janitskinista muotoutuu suurrikollinen.

Koska valtamedia on rikosilmoitusten takana, sieltä on turha etsiä Janitskiniin ymmärtäväisesti suhtautuvia juttuja. Valtamedian lisäksi Janitskin-jahdilla on todennäköisesti johtavien poliitikkojen tuki takanaan, aivan kuin aikanaan Seppo Lehtoa metsästettäessä. Lehto tuomittiin yli kahden ja puolen ehdottomaan vankeuteen pelkistä internet-kirjoituksistaan. Lehdon pahimmat synnit olivat törkyinen kielenkäyttö ja tuotteliaisuus. Lehdon hampaisiin joutunut virkamies tai poliitikko saattoi Googlella omaa nimeään hakiessaan löytää kymmeniä Lehdon blogeja, joilla tosin ei ollut erityisen paljon lukijoita. Internet on tosin Lehdon ajoista muuttunut, kun sosiaalisen median merkitys on kasvanut.

Mikä sitten oli Janitskinin pahin synti?  Janitskinin MV-lehdessä toki lainattiin valtamedian juttuja selkeästi enemmän kuin olisi ollut hyvän tavan mukaista. Hän oli myös suorapuheinen ja kertoi asiat sellaisenaan ilman ns. ”vastuullisen median” pidäkkeitä. Tämä ei kuitenkaan itsessään olisi riittänyt. MV-lehdestä vain tuli liian suosittu eli sivustolla kävivät myös sellaiset, jotka eivät olisi ystävilleen kehdanneet tunnustaa käyneensä MV-lehden sivuilla.

MV-lehteä yritettiin pysäyttää perinteisillä vasemmiston keinoilla eli pyrkimällä karkottamaan mainostajia MV-lehden sivustolta. Tässä onnistuttiinkin erittäin hyvin. Lehti ei kuitenkaan lakannut ilmestymästä vaan jatkoi toimintaansa. Koska MV-lehteä ei onnistuttu lopettamaan, sen tukahduttamiseksi tarvittiin järeitä oikeustoimia.

Miksi viranomaiset eivät olisi suostuneet tekemään kuulustelua internet-yhteyden kautta, jos tarkoituksena ei olisi ollut tehdä esitutkinnasta ja oikeusprosessista se varsinainen rangaistus? Nythän Janitskin joutuu istumaan tutkintavankeudessa 31.5. saakka ja mahdollisesti paljon pitempään. Vaikka Janitskinin epäiltyjen rikosten lista on pitkä, siinä on mukana kohtia, joille nauravat naurismaan aidatkin. Oikeudelta vaaditaan mielikuvitusta, jos se aikoo saada niistä aikaan pitkän ehdottoman tuomion valtamedian ja poliitikkojen pyyteettömästä tuesta huolimatta.

Valtamedian bisnesmalli mennyttä

Suomalainen valtamedia ei jatkuvasti puhuisi ”valemedioista” ja itsestään ”vastuullisena mediana”, jos sen asema oikeasti olisi vahva. Jatkuvaa propagandaa tarvitaan, koska valtamedia on luultavasti jo menettänyt ainakin kaksi sukupolvea. Nykyisin valtamedia alentuu jakamaan juttujaan sosiaalisessa mediassa, jotta niitä luettaisiin. Mainostuloja tuovaan klikkaukseen tarvitaan näyttäviä otsikoita mutta myös kilpailijoiden häpäisemistä ja eliminointia, kuten MV-lehden tapauksessa.

Häpäisyn sijasta MV-lehti olisi oikeasti ansainnut palkinnon vuoden journalistisesta teosta. Se ei itse keksinyt sitä, että valtamedia systemaattisesti pimittää monikulttuurin varjopuolia ja liioittelee sen hyviä puolia. MV-lehti vain toi asian suuren yleisön tietoisuuteen. Itse kukin saa toki edelleen päättää, uskooko MV-lehden vai valtamedian versioon. Joka tapauksessa MV-lehden ansiosta yhä useampi epäilee valtamedian rehellisyyttä tietyissä aihepiireissä ja epäilee hyvästä syystä.

Janitskin-jahdissa valtamedialla on myös taloudellinen etu pelissä. Sen rinnalla Jessikka Aron ja Rebekka Härkösen kaltaisten kokema vaino on täysin toissijainen asia. Se tuo vain valtamedian härskille oman edun varjelemiselle näennäisen moraalisen oikeutuksen. Janitskinin vapaamielinen tapa lainata valtamedian uutisia ei aiheuttanut taloudellisia menetyksiä mutta uudella bisnesmallilla ilman valtamedian raskasta kustannusrakennetta toimivien kilpailijoiden tulo voisi sellaisen aiheuttaa. 

Kyse on elämästä ja kuolemasta, jonka päässä häämöttää konkurssi tai tukiaisten ruinaaminen valtiolta. Nyt kuitenkin yritetään kilpailijoiden tuhoamista keinoja kaihtamatta. Tämä voi onnistua, koska Suomen valtio tekee likaisen työn valtamedian puolesta eli toimii mediakartellin juoksupoikana.

On oikeastaan ironista, kun Kokemäkeläinen-lehden kirjoitus ilmestyy samalla viikolla, kun koululaiset lukivat radiossa uutisia. Ylen toimittaja toki muisti kysyä koululaisilta, osaavatko he erottaa ”vastuullisen median” valemediasta. Nähtäväksi jää, miten hyvin valistukseksi naamioitu läpinäkyvä propaganda tehoaa.

Yhdysvalloissa 2/3 aikuisväestöstä saa ainakin osan uutisistaan sosiaalisesta mediasta. Tämä kertoo toimialan murroksesta, johon suomalainen valtamedia ei ole sopeutunut. Mitä enemmän valtamedia kehuu itseään ja samalla jättää olennaisia asioita todellisuudesta kertomatta, sitä huonommin sillä menee ja sitä nopeampaa toimialan kuihtuminen ja korvautuminen uusilla toimijoilla on. Suomessa valtamedian paras suoja on pieni kielialue, joka tekee vaihtoehtomedian toiminnan vaikeaksi ilman valtamedian aktiivista sabotointiakin. 

Kokemäkeläisen artikkelin kirjoittaja toimi samoin kuin pikkupoika sadussa keisarin uusista vaatteista. Kirjoittaja sanoi, että Janitskinin tapauksessa kyse on mielipidevainosta eikä oikeudenkäytöstä. Tästä hän ansaitsisi palkinnon moitteiden sijasta. Journalisteilta sitä on tosin turha odottaa eikä palkittu journalisti enää nykypäivänä kerro todellisesta arvostuksesta, koska palkintoja on jaettu Härkösen, Tuomas Murajan ja Saska Saarikosken kaltaisille.