Kirjoituksen valokuva on edelleen ajankohtainen. Se ei
niinkään symbolisoi mitään islamiin liittyvää vaan enemmänkin länsimaiden
antautumista äärimmäisen suvaitsemattomuuden edessä. Kun kuva vuonna 2005 julkaistiin,
yksikään suomalainen valtamedia ei julkaissut kuvaa. Ehkä suomalaisen
valtamedian taantuminen kohti ”vastuullista mediaa” lähti siitä kunnolla vauhtiin,
koska median edustajat eivät tunnustaneet todellista syytä eli pelkoa vaan
pönöttivät ”vastuullisuuden” takana. Tuolloin elettiin jo internet-aikaa, joten
useimmat suomalaiset ovat kuvan jo nähneet suomalaismedian toiminnasta
riippumatta.
Kun Suomen Sisu -järjestö julkaisi kuvat sivuillaan, poliisi
järjesti esitutkinnan. Sen asiantuntijalausunnossa professori Jaakko
Hämeen-Anttila totesi, että profeetta Muhammad on muslimeille pyhä eli kuva
loukkaa muslimeja.
Kun terroristit hyökkäsivät Charlie Hebdo -lehden
toimitukseen 7. tammikuuta 2015, he näyttivät, mitä voi tapahtua niille, jotka suhtautuvat
epäkunnioittavasti islamin profeettaan. Islamin pyhänä pitämillä asioilla ei
voi leikkiä, ja tämä tiedetään jo kaikkialla länsimaissa. Näyttäville ja paljon
media-aikaa saaneille ”We are all Charlie” -marsseille osallistuneet Euroopan
johtajat eivät aikoneetkaan puolustaa sananvapautta. Sen sijaan ruuvia on
jatkuvasti kiristetty ja islamin profeetan pilkkaamisesta tuomitseminen on
rutiinia myös suomalaisille tuomioistuimille.
Herra Heinämäki
Nykyvasemmistolaiseen ajatteluun ei yleisesti kuulu sananvapauden
kunnioitus. Nykyvasemmisto pyrkii voimaannuttamaan vähemmistöjä ja sitä kautta
rajoittamaan enemmistön sanan- ja ilmaisuvapautta. Jos vähemmistön edustaja
katsoo jonkin asian loukkaavaksi, enemmistön velvollisuus on silloin olla
suvaitsematta kyseistä asiaa.
Frankfurtin koulukuntaan kuulunut filosofi Herbert Marcuse
avoimesti liputti väärien mielipiteiden tukahduttamisen puolesta kirjassa ”Critique of
Pure Tolerance” julkaistussa teoksessaan. Marcusen mukaan liberaalin
demokratian traditioon kuuluva suvaitsevaisuus on aikansa elänyt. Liberaali
yhteiskunta perustuu niin hienovaraiseen vallankäyttöön, että enemmistö
hyväksyy sen ja jopa haluaa orjuutta. Marcusen mielestä sellaisissa
olosuhteissa perinteisesti ymmärretty suvaitsevaisuus palvelee vallankäyttöä ja
siksi tarvitaan uudenlaista suvaitsevaisuutta, jossa vasemmistolaisia
mielipiteitä suvaitaan ja oikeistolaisia ei. Sananvapaus ei itsessään riitä,
koska se sallii virheellisten käsitysten levittämisen. Marcusen mielestä
vähemmistön mielipiteille osoitettu suvaitsevaisuus on petosta, koska tällaiset
ilmaisut eivät ole tehokkaita. Suvaitsevaisuuden tarkoitus on totuus ja totuus
on vallankumouksellisten vähemmistöjen hallussa. Vähemmistöjen tehtävänä on
vapauttaa enemmistö ja uudelleenkouluttaa heidät totuuteen. Marcuse väitti,
että vallankumouksellisella vähemmistöllä on oikeus tukahduttaa kilpailevat ja
vahingolliset mielipiteet.
Kun Marcusen mielipiteitä katsoo, näkee selvästi,
millaisesta ajattelusta moderni ”antifasismi” hakee oikeutuksensa. Sen
käytännön ilmentymiä ovat tapaukset, joissa vasemmisto häiriköi konservatiivien
järjestämiä tapahtumia yliopistojen kampuksilla. Se antaa myös oikeutuksen
kirjarovioille, joita Ylen äskettäinen
päätös hyllyttää suosittu lastenohjelma Herra Heinämäki edustaa. No,
teknisesti ohjelma on edelleen katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa.
Päätösteksti kuitenkin edustaa Marcusen ajattelua eli vähemmistö
kontrolloi enemmistön sananvapautta. Tässä tapauksessa se vähemmistö taitaa
olla kooltaan yhden henkilön
kokoinen. Tämä kyseinen Helsingissä asuva citysaamelainen on tehnyt
saamelaisstatuksen sisältämän uhripääoman käytöstä lähes ammatin. Hän
kunnostautui myös taannoisessa ”Nunnukagatessa”,
jossa hän arvosteli kansanedustajan lapinpuvun käyttöä.
Tyhjästä nillittäjiä on ollut aina ja tulee aina olemaan.
Yle kuitenkin kumartaa nillittäjiä syvempään kuin olisi tarpeen. Poimin muutaman
kohdan Ylen luovista sisällöistä vastaavan johtajan Ville Vilénin lehdistötiedotteesta:
” Ohjelma päätettiin siirtää Pikku Kakkosesta ja Lasten
Areenasta Ylen Elävään arkistoon. Siirto tehdään, koska osa katsojista koki
perinteiseen alkuperäiskansan asuun puetun, stereotyyppisen hahmon loukkaavaksi.
Olemme saaneet tästä palautetta katsojiltamme.”
Tässä vaiheessa voi sanoa, että toisten katsojien palaute on
nähtävästi tärkeämpää kuin toisten. Ylen ohjelmista olisi minullakin paljon
valittamista mutta valitan ainoastaan Yle-verosta, jota en haluaisi maksaa.
Radion puolella on muutama ohjelma, jota jaksan joskus kuunnella mutta Ylen
televisio-ohjelmien katselun olen lopettanut kokonaan. En siis enää valita
ohjelmien sisällöstä. Ei se sitä paitsi kannata, koska palautteella ei yleensä
ole mitään vaikutusta mihinkään.
” Palautteet ja keskustelu kertovat ajan ja ajattelun
muutoksesta - ohjelman tekijöillä ei tietenkään ole ollut pienintäkään
tarkoitusta loukata ketään.”
Palautteet ja keskustelu kertovat ajan hengestä mutta valitettavasti
eivät mitään hyvää. Tekopyhyys,
moralismi ja näiden oikeuttama sensuuri
kukoistavat nyky-Suomessa. Kyse ei myöskään ole ajattelusta vaan ideologiasta,
joka hallitsee kaikissa mediayhtiöissä. Tämä ideologia ei vastaa kansalaisten
enemmistön käsityksiä vaan hallitsee lähinnä yliopistojen kampuksilla ja Kallion
ja Käpylän punaviherkuplassa.
” Ennen suomalaiset nauroivat Pekalle ja Pätkälle neekereinä
tai viihdeohjelman nunnuka-hahmoille. Ei enää, tänä päivänä ymmärrämme, että
tämä on rasistista ja loukkaavaa.”
”Tässä on kyse samantyyppisestä asiasta. Meidän pitää olla
koko ajan entistä tarkempia ja herkempiä siinä, millaista kuvastoa käytämme,
kun kerromme vähemmistöistä. Valtaväestö
ei voi sanella sitä, mikä on sopiva tapa esittää vähemmistöjä koskevaa kuvastoa
mediassa.”
Lihavoin kohdan, jossa Vilén soveltaa Marcusen ajattelua.
Vallankumouksellisen vähemmistön pitää pakottaa enemmistö ajattelemaan oikein. Tässä
tapauksessa yksi citysaamelainen loukkaantui intiaanien puolesta ja sai veronmaksajan
rahoittaman mediayhtiön matelemaan edessään.
Mitä tulee Yle-johtajan mainitsemiin ohjelmiin, jotkut
pitävät niistä ja toiset eivät. Kenenkään ei ole pakko katsoa. Yle kuitenkin tämän
päätöksen myötä avaa ovet vähemmistöjen terrorille ja kertoo kaikille selvästi,
että toisten mielipiteet ovat tärkeämpiä kuin toisten.
” Historiaa emme halua emmekä voi muuttaa. Oman aikansa
arvoja heijastelevat ohjelmat voimme kuitenkin siirtää Elävään arkistoon, josta
jokainen voi niitä halutessaan katsella.”
Vilénille sanon, että hänen arvonsa eivät ole meidän ajan
arvoja. Ehkä noin 30 vuoden päästä osataan tarkastella tätä aikaa ja todetaan,
että sitä leimasi käsittämätön ideologinen mielipuolisuus. 1970-luvulla
Yleisradio lähetti suomeksi radio-ohjelmia, jotka olivat käytännössä
totalitaristisen Neuvostoliiton propagandaa. Näin naapurissa -ohjelma ei
tuolloin edustanut suomalaisten arvoja vaan oli oman aikansa ideologista
mielipuolisuutta.
Erilaiset totalitaristiset hallinnot ovat aina pyrkineet kirjoittamaan
historiaa uudelleen omien mieltymystensä mukaiseksi. Siihen on tarvittu Ville
Vilénin kaltaisia sensoreja. Hänen lausunnostaan saa vaikutelman, että Ville
kyllä kirjoittaisi historiankin uusiksi, jos vain voisi.
Sensuurista, jopa poliittisesti korrektista pehmo-DDR -versiosta,
jää aina tympeä astian maku. Sensuuri ja sen perustelut ovat aina banaaleja ja
edustavat yleensä yhtä inhimillisen typeryyden muotoa eli byrokratiaa. Sensuuri
myös loukkaa sekä niitä joita sensuuri koskee eli tässä tapauksessa ohjelman
tekijöitä että ketä tahansa, joka osaa ajatella omilla aivoillaan eikä ole
ideologisesti yhtä vasemmalla kuin keskiverto veronmaksajan rahoittaman
mediayhtiön toimittaja tai johtaja.
Sensuuri myös leimaa osan kulttuuriperintöä poltinmerkillä
eli tässä tapauksessa villin lännen tarinat, jotka olivat aikanaan merkittävä
osa monien lapsuutta. Kukaan ei enää koske vanhoihin lännenelokuviin Tarzan-elokuvista
puhumattaan, koska aina on riski, että tarinan elementeissä on jotakin vähemmistöä
loukkaavaa. Polttomerkittyä kulttuuriperintöä voidaan julkisessa keskustelussa
käsitellä vain jälkijättöisen moralismin näkökulmasta, kuten on
jo tehty Tarzan-elokuvien kohdalla. Poliittinen korrektius köyhdyttää
kulttuuria ja tekee siitä mitäänsanomatonta roskaa. Tämä pätee niin
lastenohjelmiin, komiikkaan kuin draamaankin.
Kuvituskuvassa on Kurt Westergaardin Jyllands Posteniin
aikanaan tekemä piirros. Pommiturbaanin tarkoitus on kuvata sitä, että
profeetan elämän ja toiminnan tuloksena syntyi uskonnollinen ideologia, joka
oikeuttaa ihmisten tappamisen ideologian edistämiseksi. Asiantuntijamielipiteen
mukaan profeetta on pyhä eikä häntä saa pirtää loukkaamatta muslimien tunteita.