Ylikansallinen edistyksellisyys

Maailmanpolitiikkaa seuraaville länsimaiden merkittävin poliittinen jakolinja on luultavasti käynyt selväksi. Se ei ole enää sosialistien ja ei-sosialistien välinen vaan kansallisen suvereniteetin puolustajien ja ylikansallisten edistyksellisten välillä. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan ylikansallista edistyksellisyyttä ja mitä se pitää sisällään.

Kun Neuvostoliitto hajosi, amerikkalainen filosofi Francis Fukuyama julisti historian loppua ja liberaalin demokratian lopullista voittoa. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan nyt noin 26 vuotta myöhemmin voi todeta, että olemme siirtyneet ennemminkin kohti demokratian jälkeistä aikaa.

Amerikkalainen Hudson-instituutin tutkija John Fonte kirjoitti vuonna 2002 artikkelin, jossa hän analysoi liberaalin demokratia ja ylikansallisen edistyksellisyyden välistä kamppailua.

Mitä on ylikansallinen edistyksellisyys?

Fonten näkökulma on amerikkalainen ja tällöin keskeisessä roolissa on Yhdysvaltojen perustuslaki, joka edelleen ylittää amerikkalaisessa oikeudenkäytössä ylikansallisen lain. Mikään Yhdysvaltojen ratifioima kansainvälinen sopimus ei saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Tästä syystä esimerkiksi kansainväliseen rasisminvastaiseen sopimukseen sisältyvillä sananvapauden rajoituksilla ei Yhdysvalloissa ole lain voimaa.

Fonte listaa joukon ylikansallisen edistyksellisyyden pääperiaatteita:

1. Viiteryhmä on tärkeämpi kuin yksittäinen kansalainen.

2. Kansanryhmät jaetaan sortajiin ja uhreihin. Maahanmuuttajat edustavat uhriryhmiä.

3. ”Oikeudenmukaisuus” toteutuu ryhmien välisellä suhteellisuudella.

4. Vallitsevien instituutioiden arvojen tulee muuttua siten, että ne heijastavat uhriryhmien näkökulmia.

5. Demografinen imperatiivi. Väestöryhmien suhteet muuttuvat, mikä tekee kansallisesta suvereniteetista merkityksettömän.

6. Demokratian uudelleenmäärittely ja ”demokraattiset ihanteet”.

7. Kansallisten kertomusten ja symbolien dekonstruktio.

8. Jälkikansallisen kansalaisuuden käsitteen edistäminen.

9. Ylikansallisuus (transnationalismi) käsitteellisenä työkaluna. Jos kannatat transnationalismia, olet edistyksellinen ajattelija ja globalisaation ytimessä. Muutoin olet takapajuinen antiglobalisti.

Tässä vaiheessa lienee selvää, että ylikansallisuudessa edistyksellisyydessä on kyse samasta asiasta kuin ns. ”kulttuurimarxismissa” eli länsimaisen marxilaisuuden siirtymisestä pois perinteisestä taloudellisesta marxilaisuudesta kohti ryhmäidentiteettiin perustuvaa yhdenvertaisuuden tavoitetta. Perinteistä marxilaisuuta muistuttaa toisaalta tapa, jolla kaikki kehitys esitetään vääjäämättömänä samalla tavalla, kuin siirtyminen sosialistiseen yhteiskuntaan kuvattiin aikanaan.

Todellisuudessa kyse on poliittisesta filosofiasta, jota edistetään poliittisin keinoin. Se menestyy, jos sitä edistävät tahot ovat tarpeeksi vahvoja ajamaan asiaansa eikä minkään ennalta määrätyn historiallisen kehityskulun ansiosta.

Viime viikkojen uutisoinnista ei ole vaikea löytää edistyksellisiä mielipiteitä. Tyypillisiä ylikansallisen edistyksellisyyden edustajia ovat ihmisoikeusprofessorit. Sanomalehti Kalevassa valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ihmetteli, kuinka Suomen presidentin pitää tullakseen valituksi olla syntyperäinen Suomen kansalainen. Ihmettely on ihan linjassa Fonten listan 8. kohdan kanssa eli kansalaisuus käsitteenä pitää määrittää uudelleen. Vuonna 2011 Ojanen vaati positiivista erityiskohtelua Fonten listan 3. kohdan mukaisesti, jotta ”tosiasiallinen yhdenvertaisuus” toteutuisi.

Esimerkkinä 7. kohdasta voi mainita tämän Helsingin Sanomien artikkelin, jossa Vuoden tiedekynä -palkinnolla palkittu Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen tutkija Miika Tervonen kertoo edistyksellisiä käsityksiään suomalaisuuden todellisesta luonteesta.

Tervonen toteaa pontevasti, että ”yhtenäisen suomalaisuuden myytti” vaikuttaa myös politiikkaan:

”Myytti yksikulttuurisesta Suomesta ruokkii rasismia Suomessa. Siihen vetoamalla suomalaisuutta rakennetaan tavalla, joka sulkee ulos täällä sukupolvia, vuosisatoja tai jopa vuosituhansia asuneita ihmisiä, kuten vaikkapa saamelaisia.”

Tässä suomalaisuutta lähestytään ensisijaisesti vähemmistöjen kokemusten kautta. Kyseessä on melko tavanomainen suomalaisuuden epädramatisointi, jonka kaltaisia julkisuuteen nostetut tutkijat esittävät. Seuraava lause kertoo enemmän Tervosen omasta ajatusmaailmasta kuin mistään muusta:

”Yhden kulttuurin suomalaisuus on ajatusleikki, johon meillä on tämän päivän globalisoituvassa Suomessa yhä vähemmän varaa.”

Ylikansallisen edistyksellisen tunnistaa helposti tavasta mitätöidä kansallisia symboleja tai asettaa itse kansakunnan olemassaolo kyseenalaiseksi. Meitä monikulttuurisemmissa maissa vastaava kehitys on jatkunut jo pitempään. Britanniassa hallituksen sponsoroiman ”Monietnisen Britannian tulevaisuuskomission” jäsen selitti, että ”Britannian” ja ”kansakunnan” käsitteet koettiin ongelmallisiksi. Komission raportissa todettiin, että Britannia tulisi muodollisesti tunnustaa monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi, jonka historia tulee tarkistaa, arvioida uudelleen tai hylätä kokonaan. Tämä tapahtui vuonna 2000.

Euroopan Unioni edistyksellisyyden linnakkeena

Fonten kirjoituksessa EU esitetään yhtenä esimerkkinä ylikansallista edistyksellisyyttä edustavasta organisaatiosta. Edistyksellisyys näkyy sekä hallinnollisessa muodossa että käytännön politiikassa. EU on suuri organisaatio, jonka valtarakenne on ”jälkidemokraattinen”. Organisaation tärkein toimielin eli Euroopan komissio ei ole varsinaisesti tilivelvollinen kenellekään. EU:n toimielimistä vain komissio voi esittää lainsäädäntöaloitteita.

Komissio on siis täysin riippumaton kansallisvaltioista ja sen aloitteesta syntyvä lainsäädäntö ylittää kansalliset lait. Käytännön politiikassa EU edistää uhristatuksesta nauttivien ryhmien oikeuksia eikä käsittele kansalaisia tasa-arvoisesti yksilöinä. EU:sta ovat myös lähtöisin erilaiset ”viharikoksiin” ja ”vihapuheeseen” liittyvät lait sekä naisten palkkatasa-arvoa edistävät hankkeet. Tässä suhteessa EU edustaa Yhdysvaltoihin verrattuna ”edistyksellisyyttä”. Fonte myös näkee selkeän eron angloamerikkalaisen yksilöä korostavan linjan ja mannereurooppalaisen kollektivismin välillä. Kyse on hänen mukaansa länsimaista sivilisaatiota määrittävästä jakolinjasta.

Poliittinen jakolinja

Viime aikojen poliittiset tapahtumat Brexitistä Ranskan vaaleihin on helppo nähdä kamppailuna ylikansallisen edistyksellisyyden ja kansallista suvereniteettia korostavan linjan välillä. Yhdysvaltojen edellinen presidentti Barack Obama edusti progressivismia puhtaimmillaan. Käytännön toimissaan hän myös pyrki sivuuttamaan Yhdysvaltojen kansallisen lainsäädännön. Esimerkkinä tästä Fonte mainitsee ydinkoekieltoa koskevan sopimuksen.

Mikä tahansa kansainvälinen sopimus tarvitsee Yhdysvaltojen senaatissa 2/3 enemmistön. Obama yritti kiertää sopimusta YK:n turvallisuusneuvoston kautta esittämällä päätöslauselmaa, jonka mukaan mikä tahansa sopimuksen tavoitetta ja tarkoitusta vastaan oleva testi kiellettäisiin. Päätöslauselma olisi koskenut myös Yhdysvaltoja, joka on allekirjoittanut sopimuksen mutta ei ratifioinut sitä.

Obaman seuraaja Donald Trump puolestaan korosti kampanjassaan Yhdysvaltojen kansallista etua. Tässä hän asettui kansallisen suvereniteetin puolelle ylikansallista edistyksellisyyttä vastaan. Presidentti Trumpin kohtelu mediassa kertoo, että edistykselliset eivät pitäneet tästä kuten eivät myöskään Hillary Clintonin tappiosta presidentinvaalissa.

Äskettäisissä Ranskan presidentinvaaleissa tuntemattomuudesta noussut Emmanuel Macron valittiin presidentiksi. Suomalainen valtamedia kehui Macronia ennen vaaleja ja ilmaisi tyytyväisyytensä hänen valinnan jälkeen. Macronin valinta oli voitto ylikansalliselle edistyksellisyydelle ja sitä edustavalle Euroopan Unionille.

Suomessa kansallista suvereniteettia edustaa Eduskunnassa yksi puolue eli Perussuomalaiset. Puolue on vaihtamassa puheenjohtajaa kesäkuussa ja valtamedia haluaa puheenjohtajaksi ylikansallisten edistyksellisten kannalta ”yhteistyökykyisemmän” Sampo Terhon. Kannattaa seurata, miten eri ehdokkaita kohdellaan mediassa. Puolueen väistyvä puheenjohtaja Timo Soini myi periaatteensa ulkoministerin salkusta, mikä on romahduttanut puolueen kannatuksen.

Ylikansallinen edistyksellisyys on Euroopassa kriisissä. EU:n epäonnistumiset sekä yhteisvaluutan että siirtolaiskriisin hoitamisessa ovat luoneet tilanteen, jossa jokainen valtiollinen vaali on käytännössä kansanäänestys ylikansallisen edistyksellisyyden ja suvereniteettia kannattavien välillä. Lopullista taistelua ei ole ratkaistu. Edistyksellisillä on etulyöntiasema, koska heidän takanaan on lähes koko poliittinen eliitti, valtamedia, ei-valtiolliset organisaatiot ja suuret korporaatiot.

Myös akateemisten korkeakoulutettujen työmarkkinajärjestö Akava on huolissaan EU:n suosion hiipumisesta:

”Akava on huolestunut siitä, että Euroopan unionin kiistämättömät saavutukset ovat jäämässä ulkoisten ja sisäisten paineiden sekä populistisen aallon varjoon. Unioni on onnistunut rauhankoneena erinomaisesti. Kansalaisille on avautunut mahdollisuus liikkua ja hakea töitä muissa unionin jäsenmaissa. Tutkimus- ja opiskelijavaihto-ohjelmiin osallistuu vuosittain tuhansia suomalaisiakin.”

EU-myönteisessä propagandassa käsite ”rauhanprojekti” toistuu ilmiselvästä valheellisuudestaan huolimatta usein. Siinä annetaan myös yleensä aina ymmärtää, että kaikenlainen kansainvälinen yhteistyö olisi EU:n ansiota eikä onnistuisi ilman sitä. EU ei sitä paitsi edusta kansainvälistä yhteistyötä vaan ylikansallista pakkovaltaa.

Kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Penttinen puolestaan toteaa:

”EU:n hajoaminen tarkoittaisi Suomen ajautumista harmaalle alueelle ja leikkauksia hyvinvointiyhteiskuntaan, kun elintärkeitä vientimahdollisuuksia poistuisi. Sortuva EU tarkoittaisi Suomelle vain näennäisitsenäisyyttä. Mitä vahvempi EU on, sitä itsenäisempi on Suomi.”

Jos EU tulliliittona lakkaisi olemasta, sen tilalle syntyisi jonkinlainen vapaakauppasopimus tai useita sopimuksia. Penttisen itsenäisyyslausunto on naurettava, koska EU on merkittävin Suomen kansallista suvereniteettia rajoittava instanssi ja ollut sitä Suomen jäsenyyden alusta lähtien.

Mitä hetteisemmällä pohjalla supervaltioprojekti seisoo, sitä äänekkäämmäksi käy sen puolesta esitettävä propaganda.